Salille on tullut henkilöitä jotka ovat kyllä hyvässä kunnossa mutta tekevät penkkiä jollain 50 kilolla ja kyykkyä 60 kilolla aivan järjettömän pitkillä sarjoilla. Yksi ilta joku teki kyykkyä 15-20 toiston sarjoja 60 kilolla. Joo on sillä jalat niin isot ettei housuihin mahtunut mutta ihan oikeasti nyt.
Tein siinä vieressä helppoja vitosia 150 kilolla ihan vain näyttääkseni miten tosimies sen tekee. Itseäni ei tuollainen pumppailu sitten kiinnosta yhtään eikä se ole minkään näköistä.
Pumppailijat salilla
41
297
Vastaukset 41
- Anonyymi00001
Kukin tavittidensa mukaisesti.
Oma tavoitteeni oli TEHO! (Voima x suorituspituus )/ aika .
Ikääntymisen myötä liikkuvuus ja kimmoisuus heikkenivät joten tehotavoitteesta oli tingittävä ja yritettävä varjella voimatasoa. Kun siinäkin oli annettava periksi siirryin osittain nuorison pitkiin, hitaisiin jähyämisiin.
Jopa maastavedossa olen antanut periksi ja vedän nykyään korkeilla polvikulmilla, pienillä paikoilla 10:n sarjoja. Nousua asuntoomme 98 askelmaa pidän jonkin sortin jalkajumppana varsinkin ostosreppu selässä.
En enää nouse 2 rappua kerrallaan ja nykyiset ykkösetkin siten, että paino siirtyy ylemmän jalan varaan ja nousu ILMAN alemman ponnistusta ylemmän reiden varassa.
82 vuotinen ukko hengästyy ja nousu tuntuu reisissä.
Pienet lihasryhmät kapeina pyramideina täysillä = kutosesta ykköseen ja sama alaspäin.- Anonyymi00029
Paras penkkiharjoitus riippuu tavoitteestasi. Yleisesti ottaen tankopenkkipunnerrus on kiistaton ykkösliike, sillä se kehittää massiivisesti rintaa, ojentajia ja etuolkapäitä. Vaihtelua ja kohdistusta voi hakea eri variaatioilla.Parhaat harjoitukset eri tavoitteisiin:Perusvoimalle ja massalle: Perinteinen tankopenkkipunnerrus aktivoi eniten lihaksia ja mahdollistaa progressiivisen kuormituksen.Rinnan yläosalle: Vinopenkkipunnerrus tangolla tai käsipainoilla ottaa paremmin rinnan yläosaan ja etuolkapäihin.Ojentajille ja nostomatkan lyhentämiselle: Lattiapunnerrus (floor press) tai kapea penkkipunnerrus kohdistavat rasituksen tehokkaasti ojentajiin.Turvallisuuteen ja liikeradan hallintaan: Käsipainopenkki mahdollistaa luonnollisen liikeradan ja hyvän venytyksen rinnalle.Kehityksen kannalta penkkipunnerrusta on hyvä treenata 2–3 kertaa viikossa, ja sarjojen pituudet voivat vaihdella 3 ja 15 toiston välillä.
- Anonyymi00033
Anonyymi00029 kirjoitti:
Paras penkkiharjoitus riippuu tavoitteestasi. Yleisesti ottaen tankopenkkipunnerrus on kiistaton ykkösliike, sillä se kehittää massiivisesti rintaa, ojentajia ja etuolkapäitä. Vaihtelua ja kohdistusta voi hakea eri variaatioilla.Parhaat harjoitukset eri tavoitteisiin:Perusvoimalle ja massalle: Perinteinen tankopenkkipunnerrus aktivoi eniten lihaksia ja mahdollistaa progressiivisen kuormituksen.Rinnan yläosalle: Vinopenkkipunnerrus tangolla tai käsipainoilla ottaa paremmin rinnan yläosaan ja etuolkapäihin.Ojentajille ja nostomatkan lyhentämiselle: Lattiapunnerrus (floor press) tai kapea penkkipunnerrus kohdistavat rasituksen tehokkaasti ojentajiin.Turvallisuuteen ja liikeradan hallintaan: Käsipainopenkki mahdollistaa luonnollisen liikeradan ja hyvän venytyksen rinnalle.Kehityksen kannalta penkkipunnerrusta on hyvä treenata 2–3 kertaa viikossa, ja sarjojen pituudet voivat vaihdella 3 ja 15 toiston välillä.
Miten penkkipunnerrus tukee tositilanteen vaatimaa suorituskyvyn tarvetta?
Tosin penkkiäkin voi treenaa järkevästi mutta millä tavoitteella?
Miksi treenata? Vanhanaikainen mielipiteeni on, että treenin tavoitteema on oltava suorituskyvyn parantaminen. Voima-alueella suorituskyky, teho, räjähtävyys, liikkuvvus.
Ymmärrän mm. kuulantyöntäjien penkkauksen mutta se onkin toisen näköistä.
Myös muiden lajien, mm. telinevoimistelun parista löytyy penkille käyttöä mutta täysin eri tempolla.
Näkemäni jähyäjät ovat hitaita,liikkumisrajoitteisia kömpelyksiä.
Pelkän lihasmassa todistusvoima on erittäin rajallinen.
- Anonyymi00002
Ollessamme vaimoni kanssa 6-kympin kehden puolen olimme muutaman joulun Tanhuvaaran urheiluopistolla.
Vedin päivittäin kaksi, erityyppistä treeniä. Puntti- ja jähyämispuolella.
Olin jähyämässä ojentajia kun kaksi 2:n kympin pinnassa olevaa heppua raahasi punttisalista normitangon ja levyjä laitepuolelle. Välissä kaksi ovea ja käytävää parikymmentä metriä.
Heput tekivät maastavetoa maksimina ykköset 140 kilolla. Haban koukistelujen välissä vedin tuolla heppujen maksimilla maasta kaksi vitosen sarjaa. Heput lopettivat vetelyt siihen ja kysyivät minulta jatkanko vetoja. Sanoin, etten jatka kunhan vaan koukistelujen ohessa kokeilin. Yllätyksekseni heput raahasivat levyt ja tangon takaisin punttipuolelle.
Heput raahasivat tangon ja painot jähyämis puolelle luultavasti siksi, ettei punttipuolella ollut yleisöä.
Kaksi, erityyppistäkin treeniä päivässä järkevien aterioiden ja huilien väleissä oli minulle "riittävästi".
Ollessamme kotona vaimoni kysyi minulta "et sie enää sinne colossilles meekkää"?
Sanoin, etten jaksa vielä.
Colosseum = viikoittain viidesti käyttämäni kuntosali. - Anonyymi00003
Moniko mies on pumpannut sun vaimoasi?
- Anonyymi00005
Kaikki ,
eri saleilta käyvät pumppaamassa vaimoani kun olen töissä ,
ihanaa ,
ihanaa leijonat ihanaa.........
- Anonyymi00004
Liian moni.
- Anonyymi00006
Mitä jos vaihtaisit vähän siveämpään? Esim tällaiseen:
https://www.youtube.com/watch?v=JlRbRbX9p4o - Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Mitä jos vaihtaisit vähän siveämpään? Esim tällaiseen:
https://www.youtube.com/watch?v=JlRbRbX9p4oTuollaisia naisia saisi olla enemmän
- Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
Tuollaisia naisia saisi olla enemmän
Jos jatkaa muutama kymmenen vuotta samalla tavalla, niin on sopiva vaimo satanistille.
- Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Jos jatkaa muutama kymmenen vuotta samalla tavalla, niin on sopiva vaimo satanistille.
Mites tällainen:
https://www.youtube.com/watch?v=n8gzt6uem-A - Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
Mites tällainen:
https://www.youtube.com/watch?v=n8gzt6uem-ALiian vähän tatuointeja. Muuten hyvä.
- Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Liian vähän tatuointeja. Muuten hyvä.
Tatuoimattomuudesta tulee mieleen siveä tulevaisuus.
- Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:
Tatuoimattomuudesta tulee mieleen siveä tulevaisuus.
Siveetön menneisyys ja tulevaisuus vaimollani,
ihaanaaaaaaaaaaa - Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
Siveetön menneisyys ja tulevaisuus vaimollani,
ihaanaaaaaaaaaaaOnko ihanaa siinä vaiheessa kun sen naama on rypistynyt?
- Anonyymi00014
Anonyymi00013 kirjoitti:
Onko ihanaa siinä vaiheessa kun sen naama on rypistynyt?
Ei se rypisty kun spermaa kaikilta ruiskitaan naamaan, ihan paras voide pitää kasvot nuorekkaana, etkö sää hyvä lapsi tätä tiedä, oot sää tyhmä.
- Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Ei se rypisty kun spermaa kaikilta ruiskitaan naamaan, ihan paras voide pitää kasvot nuorekkaana, etkö sää hyvä lapsi tätä tiedä, oot sää tyhmä.
Miten sitten kun se saa aivosyövän ja joutuu pyörätuoliin? Käytätkö koko omaisuutesi hoitoihin? Maksat täyden hinnan käytetystä tavarasta.
- Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
Miten sitten kun se saa aivosyövän ja joutuu pyörätuoliin? Käytätkö koko omaisuutesi hoitoihin? Maksat täyden hinnan käytetystä tavarasta.
Veronmaksajat maksaa täyden hinnan käytetystä tavarasta!
- Anonyymi00018
Kyllä sitä käytettyä tavaraa usein ilmaiseksikin saa.
- Anonyymi00020
Miehet rakentaa koko yhteiskunnan ja suurin osa naisista elää täysin parasiitteina.
- Anonyymi00022
Suurin osa naisista taitaapi kylläkin käydä töissä ihan siinä missä miehetkin.
- Anonyymi00023
Hehheh!
Julkisella sektorilla tyhjäntoimittajina suurin osa. Lopuista suuri osa myy palveluja julkisen sektorin tyhjäntoimittajille.
- Anonyymi00024
Kaikki työ on yhtä arvokasta, eikä se ole naisten vika että sopivat paremmin julkisen sektorin töihin, kuten esim hoiva-alalle ja kirjastoihin kuin vaikkapa tuottaville teknisille aloille. Kyse on eroista ominaisuuksissa sukupuolten välillä. Eikä naiset sinne yksityiselle puolelle usein pääsekään vaikka haluaisivat, miehiä sinne pää-asiassa palkataan.
- Anonyymi00025
Mikä tossa oli pointti? Suurin osa naisista elää miesten piikkiin.
- Anonyymi00026
Pointti oli se että suurin osa naisita käy töissä,ja elättää itsensä eikä elä kenenkään piikkiin. Nykyään on sinkkutalouksia pilvin pimein, ei niissä kenekään toisen piikkiin voi elää.
- Anonyymi00027
Miehet järjestää maanpuolustuksen. Miehet maksaa veroja millä maksetaan naisten koulutukset, terveydenhoito ja palkat. Eli suurin osa naisista elää miesten piikkiin.
- Anonyymi00028
Töissä käyvät naiset eli suurin osa heistä maksaa veroja yhtä paljon kuin miehetkin.
- Anonyymi00030
Ne palkat maksetaan miesten maksamista veroista.
Ja mites sitten maanpuolustus?
- Anonyymi00031
Ei ole naisten vika että joutuvat julkisen sektorin töihin eivätkä kovin usein pääse miesten töihin yksityiselle puolelle. Ja naiset saavat nykyään mennä inttiin, jos haluavat
- Anonyymi00032
Eli miehet joutuvat elättämään naisia.
Naisista on haittaa armeijassa, joten miehet joutuvat järjestämään maanpuolustuksen naisille.
- Anonyymi00034
Vi-ut joudu, päinvastoin nykyään on paljon esim työttömiä luuserimiehiä, joita ahkerat töissä käyvät naiset joutuvat elättämään.
- Anonyymi00035
Naisten palkat maksetaan pääsääntöisesti miesten maksamista veroista. Eli miehet joutuvat elättämään naisia vaikka eivät haluaisi.
Ja sitten on vielä se maanpuolustus.
- Anonyymi00036
Entäs ne miehet, jotka ovat jukisella sektorilla ja naiset jotka yksityiselle? Kummastakin leiristä löytyy kumpaakin sukupuolta. Ja maanpuollustus on pelkkä vitsi. Ainut uhka meille on Venäjä ja nyt kun ollaan natossa, eivät enää uskalla hyökätä.
- Anonyymi00037
Kyse oli siitä, että miehet joutuu elättämään naisia. Ei toisin päin.
Ja NATOon ei pääse, ellei ole hyvä maanpuolustus. Miesten ansiosta ollaan NATOssa ja naiset pääsevät elämään miesten piikkiin.
- Anonyymi00038
Ei joudu, koska yksityisellä puolella on myös naisia ja julkisella miehiä. Naisia on ihan yrittäjinäkin. Niin että eiköhän tuo elatus kuvio mene ihan tasan. Ja minkäänlainen maanpuolustus ei suojaa meitä Venäjältä. Jos päättäisi hyökätä , palauttaisi meidät takaisin kivikaudelle viikossa oli meillä maanpuolustusta tai ei.
- Anonyymi00039
Ai niinkuin kampaajayrittäjiä joiden tulojen alkuperä on miesten maksamissa veroissa? Äikänmaikalla on varaa käydä kampaajalla kun miehet joutuvat maksamaan sen palkan.
Suomen maanpuolustus on kovempi kuin Ukrainalla ja Suomi on lisäksi NATOssa. Ukrainakaan ei ole vielä kivikaudella. Jos Venäjä päättäisi hyökätä Suomeen, niin suurin osa hyökkäysvoimasta olisi tuhottu muutamassa viikossa.
- Anonyymi00040
Kampaamoyrittäjän tulojen alkuperä ei ole missään veroissa vaan kassavirta muodostuu asiakkaista ja heidän varoistaan ihan niin kuin kaikessa muussakin yritystoiminnassa. Ja Ukraina on pärjännyt sodassa vain ja ainoastaan länsimailta saamansa aseavun ja taloudellisen tuen ansiosta. Täysin omillaan ollessa olisi siirtynyt kivikaudelle jo aikoja sitten.
- Anonyymi00041
Millä se äikänmaikka maksaa hiustenleikkuun? Miesten maksamilla veroilla.
Miesten ansiosta meillä on maanpuolustus ja ollaan turvassa Venäjältä. Eli naiset pääsevät elämään miesten piikkiin.
- Anonyymi00042UUSI
Mitä, jos se äikänmaikka onkin mies? Opettajissa on paljon myös miehiä, teknisillä, matemaattisilla ja luonnontieteellisillä aloilla lähes kaikki opettajat on miehiä. Myös suurin osa apurahatutkijoista - ja taiteilijoista on miehiä. Näitäkin pummeja joutuvat naiset kuten parturikampaajat, kaupan kassat ja siivoojat elättämään.
Ja Venäjä ei hyökkää suomeen vain koska ollaan Natossa. Eli jenkkien asevoimat estää Venäjän hyökkäyksen, ei meidän omat. Suomen asevoimat yksin ei pidättelisi Venäjän vyöryä viikkoa kauempaa.- Anonyymi00044UUSI
Pointti oli, että suurin osa naisista elää parasiitteina. Kyse ei ollut mies-parasiiteista.
Jos Suomella ei olisi asevoimia, niin ei oltaisi NATOssa, koska NATOn säännöt vaatii jäsenmailta tarpeeksi vahvan maanpuolustuksen.
- Anonyymi00043UUSI
Mä en jaksa punttisalilla nostella raskaita painoja mutta raskaat puut on minulle kevyitä metsätöissä. Voimatasoa voi olla siis monenlaista kun jotkut on vahvoja punttisalilla ja jotkut on vahvempi taas metsätöissä kuin toiset.
Mulle riittää metsässä toikkarointi.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100822
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361790- 76620
- 49600
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38599- 65575
- 30566
En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25530Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48527Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27522