"Sinulla on oikeus pysyä vaiti. Kaikki mitä sanot, voidaan ja tullaan käyttämään sinua vastaan"
Jenkeissä on käytössä ns. Mirandan varoitus kaikille jotka joutuvat virkavallan kanssa tekemisiin esim. pidätystilanteessa.
Työttömyystoimistoissa Suomessa toimii työvoimavirkailijoita joiden kanssa keskustellessa on koko ajan varottava sanojaan. Työllistymissuunnitelman teko on kuin miinakentällä trapetsitaiteilua.
Virkailija tekee kompakysymyksiä, virkailija johtaa harhaan, antaa ymmärtää vääriä asioita ja toisinaan suoranaisesti valehtelee. Hän pyrkii kaikin keinoin tulkitsemaan väärin oman mielensä mukaan työttömän asiakkaansa vastauksia hänelle esitettyihin kysymyksiin. Tällainen viranomainen kuuntelee asiakkaan vastauksia pirun sarvet päässä rakettien kuin hyeena kaikkiin pieniin ohimennen mainittuihin epäolennaisuuksiin dramatisoiden, liioitellen ja tahallisesti väärin tulkiten jotta saa jostain epäolennaisesta pilkusta tekosyyn aiheuttaa työttömälle hankaluuksia jos työtön erehtyy yhdenkin pikkuasian sanoa josta virkailija pääsee keksimään tarinaa.
Työttömän on osattava kaikki temput ja "oikeat" vastaukset jotta viranomainen ei saa asiakkaan vastauksesta tekosyytä pistää suunnitelmaan velvoitteita ja tehtäviä joita asiakas ei itse halua.
Työtön ei voi jättää virkailijan mielivaltaisesti sanelemaa suunnitelmaa kuittaamatta.
Verkon keskustelupalstoilla pyörii tällaisia persoonallisuushäiriöisiä työvoimaviranomaisia lukemassa työttömien ahdistuksesta työllisyyspalveluiden kiusattavanaolemiskokemuksista ja he ottavat täältä ideoita miten sitä virkaa voidaan käyttää työttömien elämän vaikeuttamiseen.
Koska Suomessa työtöntä kohdellaan kuin rikollista - joissakin tilanteissa jopa huonommin - pitäisi työlisyyspalveluihin ottaa käyttöön tämä jenkeistä tuttu Miranda- varoitus.
Kaikki mitä sanot voidaan käyttää ja tullaan käyttämään sinua vastaan. Mutta sinulla ei siltikään ole oikeutta vaieta, koska jos vaikenet et voi tehdä velvoittava suunnitelmaa ja sinua tullaan joka tapauksessa rankaisemaan taloudellisella väkivallalla.
Miranda- varoitus käyttöön työttömien ristikuulusteluihin
3
56
Vastaukset 3
- Anonyymi00001
Taidat olla katsonut liikaa elokuvia
- Anonyymi00002
Ja syönyt liikaa sieniä
"Miranda" olisi työvoimatoimistossa paljon lyhkäisempi kuin amerikassa. Se kuuluisi jotenkin, että: "Kaikkea sanomaasi voidaan käyttää sinua vastaan työvoimapoliittista lausuntoa annettaessa". Tämä siksi, että työttömällä työnhakijalla ei ole oikeutta olla lausumatta omasta tilanteestaan kysyttäessä, ja että työttömällä työnhakijalla on myös totuudessa pysymisvelvollisuus, kun hän jotain lausuu työvoimatoimiston virkailijalle. Työttömällä työnhakijalla on oikeus käyttää avustajaa ja miksei oikeudellistakin avustajaa asioidessaan työvoimatoimistossa, mutta "Mirandasta" poiketen hänellä ei kuitenkaan oikeutta saada julkisen sektorin kustantamaa avustajaa, mikäli työttömällä ei ole varaa sellaista itselleen palkata.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a6491384- 1111285
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta198909Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.320832Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä227786- 58713
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o175671Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht232657Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.88620Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut21581