Ukrainan puolustusministeri: Venäläisiä odottaa helvetti

Anonyymi-ap

Näyttää siltä että kaikki menee Ukrainalla hyvin ja Venäjällä ei ....

Krimin turistikausi tulee olemaan auki ainoastaan drooneille, sanoo Myhailo Fedorov.

Viisi kuukautta sitten Ukrainan uutena puolustusministerinä aloittanut Myhailo Fedorov on antanut ensimmäisen haastattelunsa Ukrainan asevoimien mediakanavalle.

Fedorov kertoo, että keskustelut länsikumppaneiden kanssa Rammsteinin lentotukikohdassa viime helmikuussa olivat vaikeat. Henki oli se, että Ukraina täysin alakynnessä ja ”olisi aika istua neuvottelupöytään” eli käytännössä suostua Venäjän vaatimuksiin. Oikeudenmukaiselle rauhalle ei näyttänyt olevan mahdollisuuksia.

– Tunnelma oli todella paha ja meidän täytyi näyttää luvut. Katsokaa, joulukuussa surmasimme 35 000 venäläistä ja vielä useampaa haavoitimme vakavasti. Tilanne ei ole lainkaan sitä [paha]. Mahdollisuuksia on vielä. Teemme vielä tämän, tämän ja tämän nyt, ja sitten tilanne kääntyy täysin toisinpäin.

Fedorovin mukaan kumppanit katsoivat tuolloin epäuskoisina, mutta ”nyt en enää näe sitä”.

– Mieliala on muuttunut täysin. Se on täysin erilainen nyt. Mieliala on erittäin optimistinen, mutta tärkeää on, ettemme pysähdy nyt, vaan teemme kaiken sen, mitä olemme suunnitelleet. Meidän tulee viedä loppuun aloittamamme perustavanlaatuiset muutokset ja sitten kaikki on hyvin, sitten voimme saavuttaa oikeudenmukaisen rauhan.

”Krimistä tulee saari”
Käynnissä oleva drooni-iskujen kampanja Krimin niemimaalle on osa tätä muutosta.

– Krim tullaan eristämään drooneilla. Ja näyttää siltä, että tulevaisuudessa Krimistä tulee saari. Ja tällä voi olla erittäin yllättäviä seurauksia venäläisille. — Tänä vuonna turistikausi Krimillä on avoin ainoastaan drooneille.

Kysymykseen, onko venäläisille luvassa ”hauskaa” Krimillä, vasta Fedorov seuraavasti.

– Luvassa on täysin kusiset paikat [pizdets].

56

117

    Vastaukset 56

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Varmasti noin jos kysytään vain yhdeltä taholta, toisen tahon näkemys voikin olla 100 % tuosta poikkeava.
      Kannattaa seurata rintamalinjoja ja sitä miten ne liikkuvat?
      Niiden mukaan Ukrainalla ei ole nyt mitenkään positiivisia uutisointeja.

      Tarkkailkaa siis oikeaa sotaa, ja sitä mitä siinä nyt tapahtuu.
      Kommentit ovat turhia.

      • Anonyymi00007

        ISW: Gerasimovin väitteet Venäjän etenemisestä ovat poikkeuksellisen hurjia – tämä on totuus

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011959781.html

        Gerasimovilta hurja väite Venäjän etenemisestä – tämä tiedetään

        Gerasimovilta lennokkaita väitteitä Venäjän sotamenestyksestä – ei uskota edes Venäjällä

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011587490.html

        Viktor lisää Russlan Belov-Murat san- Hindustan Times -Linkit saadaan nauraa...Häh..häää!!

        Lopuksi Military Summary-Valko-Venäjä...häh...äää!! Kuka näitä uskoo 👌😂👍

      • Anonyymi00008
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Näin kertoo Moskova TV-

      • Anonyymi00011

        Oikeata sotaa: ukraina war live youtube.com ja Ukraina war live youtube ja Ukraina war today youtube.com

      • Anonyymi00022

        Tarkkailkaa siis oikeaa sotaa, ja sitä mitä siinä nyt tapahtuu.
        Kommentit ovat turhia.

        Suurin ROMAHDUS modernissa historiassa... Putin menettää 40 % Venäjästä

        https://www.youtube.com/watch?v=YZGikwDWWag

        Päivitys Ukrainasta | Upea! Täydellinen katastrofi Venäjälle rintamalla ja selustassa

        https://www.youtube.com/watch?v=BbRHnkcJ2UE

        PUTININ VENÄJÄ ON ROMAHTAMASSA: POMMITTAJAT, TALOUS, KATSOJALUVUT ROMAHTAVAT Vlog 1441: Sota Ukrainassa

        https://www.youtube.com/watch?v=Xj7TH9VlE1s

        50 venäläistä ajoneuvoa ajaa Krimin sillalle... 2 minuuttia myöhemmin, POISSA

        https://www.youtube.com/watch?v=cweR74mOYFY

        Ukraina juuri TUHOSI Putinin kriittisen sodan solmun

        https://www.youtube.com/watch?v=tiZlqwd3z1Y

        TASS valehteli Pokrovskista — löysin todisteet

        https://www.youtube.com/watch?v=AiRu6vaNrtQ

        PALJASTETTU: Putinin valtavat tappiot Pokrovskissa ja feikki voitto | Taistelusuunnitelmat

        https://www.youtube.com/watch?v=7hJexHAsJg8

        Massiivinen drooni-isku Moskovaan: alueen suurin öljynjalostamo on tulessa

        https://www.youtube.com/watch?v=od7P37GLbqo

        Suunnitelma Putinin kukistamiseksi: Miksi etulinjalla ei enää ole merkitystä | Kenraaliluutnantti Ben Hodges

        https://www.youtube.com/watch?v=ScMm_YJfTtY

        Päivitys Ukrainasta | Ukraina saattaa pian aloittaa suuren maihinnousuoperaation Krimillä

        https://www.youtube.com/watch?v=yljkjJds-NY

        Venäjällä oli vielä yksi reitti Krimiin. Ukraina löysi sen

        https://www.youtube.com/watch?v=kRJ_YtxdHpQ

        PALJON todella HYVIÄ UUTISIA Ukrainalle tänään

        https://www.youtube.com/watch?v=qKb7oa9Oy1g

        ONKO JOTAIN EPÄSELVÄÄ MITÄ HÄH...hähhhää! 👍😂👌

        Kerralla Ryssän Trollit kaatuu tällä foorumilla omiin valheisiinsa-

    • Anonyymi00002

      Paskapuheilla ei sotia voiteta. Tarkoitus vaan saada tyhmät työntämään lisää miljardeja hevon perseeseen.

      • Anonyymi00012

        Sitähän tuo Venäjä on tehnyt yli 4 vuotta, työntänyt rahaa hevon perseeseen.

      • Anonyymi00024

        Paskapuheilla ei sotia voiteta. Tarkoitus vaan saada tyhmät työntämään lisää miljardeja hevon perseeseen.

        Hyvin sanottu täysin samaa mieltä Putinin paskapuheista ja menestyksestä valehdella Moskov TV;ssä avuton kansa uskoo joka päivä voittoja helppoa on valehdella kun totuutta saa mistään...Kremlin pösilöt työntämään lisää miljardeja hävittyyn sotaan sama koskee Kiinaa Putler esittelee väärennettyjä karttoja -nyt on "voitto" lähellä vielä tarvitsen jonkun Miljardin viimeistellä voitto...Hah..hah..aaa! Xi Jinping näyttää tyhmyytensä uskomalla kaiken Putinin selitykset- Trumpille näytti samoja väärennettyjä karttoja hyvin meni läpi tämäkin eihän Dementoitunut vanhus voinut ymmärtää mistään mitään vaan niellä kaiken paskan- heti tämän jälkeen lehdistötilaisuus Trump kertoi Venäjän olevan voittoa vaille valmis-Ukrainan olisi parasta tehdä nyt -DIILI- buahh...hah..hhhaaa!!

      • Anonyymi00024 kirjoitti:

        ... puhumattakaan puutarhatontun regimen PROPAGANDISTEISTA, sahah**rasta, SUURISUUSTA, LÄSKISTÄ, v. solovjovista, hukkapätkä(150cm) metukasta, jne. muista IDIOOTEISTA.

        Ajatelkaas ... pietarissa oli muutama päivä sitten reppanaryssälän "talousfoorumi". Ukraina ISKI drooneilla pietarissa suureen öljyterminaaliin. Musta, sankka savu täytti osan pietarin taivaasta ja näkyi talousfoorumin tapahtumapaikan ikkunoista. Mitä tekivät järjestäjät ... vetivät verhot ikkunoiden eteen ja HUPS ... ongelma "katosi", koska se ei näy sisälle ... ongelmaa ei ole. :-)

    • Anonyymi00003

      Venäjällähän menee melkein suunnitelman mukaan kaikki!

      Laivasto, panssarit, ilmatorjunta ja polttoaineet tosin täysin kuralla ja sotilaita menee 1200-1500 päivässä riippuen tilanteista....

      • Anonyymi00004

        Niin, unohdit kertoa saman ukrainalaisista? Tuttua bull shittiä, koska sodissa on aina kaksi osapuolta.

      • Anonyymi00005

        RyZZän lentotukialus vasta viimeistä huutoa onkin 🤣

      • Anonyymi00009
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        RyZZän lentotukialus vasta viimeistä huutoa onkin 🤣

        Ja kaikki You Tube videot pimeänä Venäjällä-

        Ei tietoa sitten yhtään mistään aika hataralla pohjalla Ryssän Trollien Propaganda- vain jonkun Viktorin kertomuksia toistaa Kremlin valheita vesi lentää silmistä ja vaahto suusta-

        Ei luoja Venäläisille aivoja antanut - 👍😂👌

      • Anonyymi00013
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Ja kaikki You Tube videot pimeänä Venäjällä-

        Ei tietoa sitten yhtään mistään aika hataralla pohjalla Ryssän Trollien Propaganda- vain jonkun Viktorin kertomuksia toistaa Kremlin valheita vesi lentää silmistä ja vaahto suusta-

        Ei luoja Venäläisille aivoja antanut - 👍😂👌

        Venäjä täysin eristetty koko maailmasta ainoa tietolähde -Moskova TV;n Propaganda!

        Samalla tasolla kuin Pohjois-Korea hä..hähhh..äää! Kyllä Venäläisten pitäisi ymmärtää pitää kuononsa kiinni tälläkin Foorumilla KUN MEILLÄ SUOMESSA MAHDOLLISUUS PÄÄSTÄ MIHIN TAHANSA TIETOLÄHTEESEEN-

        Aivan ja täysin päätöntä räpellystä kaikki ryssän trollit luulee olevansa koko maailman tietäjiä- 👌😂👍 Venäläiseen kulttuuriin kuuluu Valehtelu-Totuuden puhumisesta Vuosia vankeutta -näin tapahtuu myös Rintamalla kukaan uskalla kertoa Diktaattorille huonoja uutisia tämän olette nähneet kuinka Ikkunoista lentää ja Myrkkykalsarit toimii...Aika outoja kuolemia ollut sodan alusta asti- Kuinkahan monta Kenraalia kaputt!!!

      • Anonyymi00014
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Niin, unohdit kertoa saman ukrainalaisista? Tuttua bull shittiä, koska sodissa on aina kaksi osapuolta.

        Sehän rusnya Pietarista Igori tiedetään. Mutku teidän mukaan teiltä ei kuole örkkiä ollenkaan eikä tappioita

      • Anonyymi00030
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Niin, unohdit kertoa saman ukrainalaisista? Tuttua bull shittiä, koska sodissa on aina kaksi osapuolta.

        Onko teillä Igor Pietarista taas tänä yönä taivaalla Zelenskyin järjestämä ilotulitus?

      • Anonyymi00009 kirjoitti:

        Ja kaikki You Tube videot pimeänä Venäjällä-

        Ei tietoa sitten yhtään mistään aika hataralla pohjalla Ryssän Trollien Propaganda- vain jonkun Viktorin kertomuksia toistaa Kremlin valheita vesi lentää silmistä ja vaahto suusta-

        Ei luoja Venäläisille aivoja antanut - 👍😂👌

        ... toki Luoja antoi aivot ... niitä vain EI OSATA KÄYTTÄÄ, vaan ollaan EDELLEEN LAMPAITA!.

    • Anonyymi00006

      On tuo surkeaa näytelmää länneltä joka pelkää , pistetään pakotteita mutta ei niin paljon että venäjällä suuttuisivat , ja uutisoidaan kuin katastrofista nyt venäjällä menee huonosti , voi ei ....... rumppi pelkää , muut ovat jo pas..t housuissa olleet alusta lähtien , ei länsi uskalla edes voittaa vaikka olisivat niskanpäällä joskus tulevaisuudessa .

      • Anonyymi00015

        Hellan lettas sentään Igori.

      • Anonyymi00031

        Igor iki-ihana Pietarista jälleen suoltamassa sontaa⚠️

      • HÄLYYTYS !!!!!!!!!!!!!!

        trollin suoltamaa pa**aa havaittu!.

      • Anonyymi00048

        Olen kanssasi ikävä kyllä aivan samaa mieltä Lännen räpellyksestä. Eikä Venäjällä voi oikein huonosti mennä, jos Suomen rajan taakse keskitetään 100 000 ihmistä ja sotakalusto päälle. Olisi vaan pitänyt se vallihauta rajalle kaivaa, halvemmaksi tulisi kuin vuosikausien sota. Ei ainakaan kilometrien pituinen panssarivaunuletka heti pääsisi yli. Mutta ei , ilmeisrsti uusia masnteitä rakennetaan helpottamaan rajanyltystä. Eikä taida sotatilanteessa tunnin juna Turkuun paljon lämmittää.

    • Anonyymi00010

      Sodassa on ainakin kaksi osapuolta (ukrainan sodassa osapuolena on myös EU/Nato). Jos jollakulla on harhakuvia, että Venäjä joutuu "ahtaalle", niin eiköhän sieltä löydy myös sellaisia aseita, että vastustaja kokee tämän sodan "helvetiksi".
      Kysymyshän vain on koska Venäjä alkaa sotimaan "oikeasti".

      • Kuinka paljon EU/NATO siis ovat menettäneet sotilaitaan, kun Venäjä on menettänyt jo 400 000 kaatuneina ja melkein miljoonan vakavasti loukkaantuneina?

      • Anonyymi00016

        "Oikeasti" sotiminen meni jo 4 vuotta sitten.
        Silloin oli vielä kaikki paukut käytössä, enää ei ole.

      • Anonyymi00017

        Joopa jo näköjään taas Igori siinä vauhdissa. Aivoinvana et vain tunnusta et kovastihan koititte valloittaa: 2-3 pv sisällä piti olla KIEWISSÄ ja koko maa 3-4 viikon aikana valloittaa.. voitko niinku ihan todella Igori olla noin idiootti rusnya ja rusnyan rusnya.

      • Anonyymi00025

        Sodassa on ainakin kaksi osapuolta (ukrainan sodassa osapuolena on myös EU/Nato). Jos jollakulla on harhakuvia, että Venäjä joutuu "ahtaalle", niin eiköhän sieltä löydy myös sellaisia aseita, että vastustaja kokee tämän sodan "helvetiksi".
        Kysymyshän vain on koska Venäjä alkaa sotimaan "oikeasti".

        Aivan mahtava kommentti postaaja käänteisesti hölmöyttään näytti Venäjän heikkouden ja hävityn sodan-

        Kysymyshän vain on koska Venäjä alkaa sotimaan "oikeasti". nii..iin! 👌😂👍 1,5 Miljoonaa Sotilasta menettänyt tässä leikki sodassa lähes kaiken sotakalustonsa talous on kaatumassa rahat lopussa- Nyt alkaa sitten sotimaan oikeasti-xa..xa..xa..aaa! Ei älyttömämpää kommenttia voinut postailla-

        ( Ukraina se on tehnyt tämän sodan Venäjälle helvetiksi) Ei päinvastoin-👍😂👌

        (ukrainan sodassa osapuolena on myös EU/Nato). onkohan noin nyt kyllä naurussa piteleminen.....🤣👍

      • Anonyymi00026

        Sodassa on ainakin kaksi osapuolta (ukrainan sodassa osapuolena on myös EU/Nato). Jos jollakulla on harhakuvia, että Venäjä joutuu "ahtaalle", niin eiköhän sieltä löydy myös sellaisia aseita, että vastustaja kokee tämän sodan "helvetiksi".
        Kysymyshän vain on koska Venäjä alkaa sotimaan "oikeasti".

        Niin siis ketä vastaan- Ukrainan lisäksi-? sotimaan oikeasti-kuka kokee tämän sodan helvetiksi? Pistää miettimään- Ainakin se tiedetään jo tänä päivänä Ukraina tehnyt tämän sodan Venäjälle -helvetiksi-✨👌

      • Anonyymi00027
        Anonyymi00026 kirjoitti:

        Lopputuloksena ei Luoja Venäläisille aivoja antanut- Aika vahva näkemys ollut tämän palstan tietyistä postaajista voisin sanoa vailla mitään järkeä -

      • Anonyymi00037
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Lopputuloksena ei Luoja Venäläisille aivoja antanut- Aika vahva näkemys ollut tämän palstan tietyistä postaajista voisin sanoa vailla mitään järkeä -

        Kyllä ... ne pitäisi "vapauttaa", neukkulan 30-luvun lopun mallin mukaisesti.

        "Ei ihmisiä. Ei ongelmaa". -J. Stalin-

    • Anonyymi00018

      No rusnyat täällä ku ootte jälleen. Niin koittakaas nyt vastata ku kysytään: miltä tuntuu olla rusnya ja tietäen että et ole Euroopalaisia ja kuulu Eurooppaan ja olette mongolien sekajätteen jälkeläisiä?? Vastaileppas nyt rusnya

      • Anonyymi00029

        e...e....nnnn....ppp...y...ssss...ty..

    • Anonyymi00019

      "Kysymyshän vain on koska Venäjä alkaa sotimaan "oikeasti"."

      Tyypillinen rysäpöksyn vastaus kun ei mihinkään muuhun pysty. Kautta aikain kommaritkin kertoivat aina että sieltä tulee sitä miestä niin ja niin paljon itten kun tarvitaan...

      Mutta kun sitä menee niin ja niin paljon kuten kalustoakin niin eihän tuo näytä kuin tumpeloinnilta!

      • Anonyymi00020

        No, Yhdysvallat tumpeloi Iranissa kymmenkertaisesti?
        Suurvalloilla on suurvaltain tavat, jotkut sotivat kolme kuukautta, jotkut voivat sotia kauemmin mitä toiset. Ei aina saa Venezuelan voittoja?

      • Anonyymi00032
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        No, Yhdysvallat tumpeloi Iranissa kymmenkertaisesti?
        Suurvalloilla on suurvaltain tavat, jotkut sotivat kolme kuukautta, jotkut voivat sotia kauemmin mitä toiset. Ei aina saa Venezuelan voittoja?

        Igor yrittää taas vaihtaa puheenaihetta.

      • Anonyymi00041

        Minkähän tähden Venäjä vasta nyt alkaisi oikein kunnolla tappelemaan, sehän on jo menettäönyt kaiken parhaansa sotakalustonsa ja monta pataljoonaa on jo haudassa ja osa lienee vielävain arkuissa!

        Mahtaako enää löytyä poikia tapettaviksi??? Ainakin melkoinen joukko on karannut Venäjältä muille maille!! Tekivät viisaan teon. Hullu tuon Putinin puolesta tappelee turhassa sodassa!

        Tietysti pakolla rintamalle tuodut koettavat välttää joutumasta taisteluun tavalla tai toisella ja sen kyllä ymmärtää hyvin, koska tuolla sodalla ei ole ollut koskaan muuta tarkoitusta, kuin Putinin vallan näyttö!! Niin ja tietysti kosto Ukrainalle, kun se ei suostunut Putinin vallan alle!

    • Anonyymi00021

      Odotetaan vuosi, asiat kyllä selkenevät ilman kommentointeja.

    • Anonyymi00023

      Tyhmät jankuttavat samoja asioita, mitään tietoa, saati kokemusta ei ole hitustakaan.
      Siihen lisätään propaganda, nämä imevät sitä kuin pesusieni ja kommentit on sen mukaisia.

      Venäjä etenee yhä suunnitelman mukaisesti ja lopputulema on se, mitä on sanottu ja luvattu.
      Siinä yksinkertainen ja vastaansanomaton fakta.

      • Mikä suunnitelma se sellainen oli, että pikainen valloitussota muutetaan vuosia kestäneeksi tuhoamissodaksi, jossa Venäjä menettää yli 1,3 miljoonaa sotilasta kuolleina ja vakavasti loukkaantuneina ja menettää valtavasti kalustoaan?

      • Anonyymi00028
        moloch_horridus kirjoitti:

        Mikä suunnitelma se sellainen oli, että pikainen valloitussota muutetaan vuosia kestäneeksi tuhoamissodaksi, jossa Venäjä menettää yli 1,3 miljoonaa sotilasta kuolleina ja vakavasti loukkaantuneina ja menettää valtavasti kalustoaan?

        Venäläinen suunnitelma. Normirussoa 😐

      • Anonyymi00034

        Kuuluuko siihen suunnitelmaan jokaöiset ilotulituksetkin Pietarin ja Moskovan taivaalla?

      • Anonyymi00035

        Venäjä etenee yhä suunnitelman mukaisesti ja lopputulema on se, mitä on sanottu ja luvattu.
        Siinä yksinkertainen ja vastaansanomaton fakta.

        Tarkoitit siis väärennettyjä karttoja -

        Miten You Tube kanavan linkit tässä ketjussa oletko katsonut mitä sanot-

      • reppanryssä, Ukrainassa, ei KYKENE etenemään yhtään mihinkään. Huolto on tuhottu, Ukrainan toimesta, lähes täysin.

        Yksilötasolla ... paskavalhees täällä somessa, reppanryssän puolesta, kaikuu "kuuroille korville".
        Edelleen yksilötasolla ... jos olet suomessa, et USKALLA julistaa paskamantraas julkisilla paikoilla, koska kaltaiselles, VTUN VELLIPERSEELLE on luvassa VARMUUDELLA, vähintään EM-tason TURPAKÄRÄJÄT.

      • Anonyymi00039
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Venäjä etenee yhä suunnitelman mukaisesti ja lopputulema on se, mitä on sanottu ja luvattu.
        Siinä yksinkertainen ja vastaansanomaton fakta.

        Tarkoitit siis väärennettyjä karttoja -

        Miten You Tube kanavan linkit tässä ketjussa oletko katsonut mitä sanot-

        Venäjä etenee yhä suunnitelman mukaisesti ja lopputulema on se, mitä on sanottu ja luvattu.
        Siinä yksinkertainen ja vastaansanomaton fakta.

        Toistat samoja valheita kuin Putin- Näytät hölmöytesi koko yleisölle mitään karttoja edes todisteeksi esittää- Miksi et pääse You Tube kanavalle kertoisitko tästä-? VIKTOR- Mitä sanot Putinin kansainvälisestä Pidätysmääräyksestä - Lokasanko tuo Valko-Venäjän Diktaattorilla sama tuomio tiesitkö tästä-

      • Anonyymi00042

        HAH, HAH, hAH,HAH!!!!!!! Toivossa on hyvä elää, mutta siiheh ei pidä kuitenkaan liikaa luottaa!!
        Varsinkin, kun ei oikein hyvältä näytä!!

        ELÄKÖÖN UKRAINA!!!!! VOITTO UKRAINALLE!!!!

      • Anonyymi00043
        Anonyymi00039 kirjoitti:

        Venäjä etenee yhä suunnitelman mukaisesti ja lopputulema on se, mitä on sanottu ja luvattu.
        Siinä yksinkertainen ja vastaansanomaton fakta.

        Toistat samoja valheita kuin Putin- Näytät hölmöytesi koko yleisölle mitään karttoja edes todisteeksi esittää- Miksi et pääse You Tube kanavalle kertoisitko tästä-? VIKTOR- Mitä sanot Putinin kansainvälisestä Pidätysmääräyksestä - Lokasanko tuo Valko-Venäjän Diktaattorilla sama tuomio tiesitkö tästä-

        Venäjä etenee yhä suunnitelman mukaisesti ja lopputulema on se, mitä on sanottu ja luvattu.
        Siinä yksinkertainen ja vastaansanomaton fakta.

        Venäjä väittää voiton olevan väistämätön – ei ole

        https://www.youtube.com/watch?v=ODvP6GL8d44

        Ukraina juuri VAPAUTTI Stepnohirskin ja DERUSSIFIKOI sen yhdessä yössä

        https://www.youtube.com/watch?v=sWymiScbUDY

        Ukraina VAPAUTTAA Kupianskin: Putinin 100 000 miehen armeija ON ROMAHTANUT

        https://www.youtube.com/watch?v=DKUKFKcb7vs

        Hiljainen saarto sulkeutuu Kaliningradin ympärille... Venäjä on loppumassa vaihtoehdoista

        https://www.youtube.com/watch?v=zEsbBS4kT3o

        Suunnitelma Putinin kukistamiseksi: Miksi etulinjalla ei enää ole merkitystä | Kenraaliluutnantti Ben Hodges

        https://www.youtube.com/watch?v=ScMm_YJfTtY

        Ukraina iski juuri Stepnohirskin NIIN KOVAA. 5 000 venäläistä sotilasta on nyt täysin jumissa

        https://www.youtube.com/watch?v=bec8TPe0Ox4

        Ukraina REP läpi Venäjän linjat — Julma 3KM läpimurto Pokrovskissa

        https://www.youtube.com/watch?v=RKebtjjRSAs

        Venäläiset menettävät kaiken toivonsa, kun vuoden suurin voitto osoittautui feikiksi

        https://www.youtube.com/watch?v=2diWKUN1NXI

        110 000 venäläistä sotilasta YMPÄRÖITY — itärintaman romahtaminen on väistämätöntä | Ben Hodges

        https://www.youtube.com/watch?v=RkW9bNMpn74

        VENÄJÄ MENETTÄÄ ASEMIAAN DONBASISSA! Ukrainalaiset vastahyökkäykset muuttavat taistelukenttää!

        https://www.youtube.com/watch?v=IA2BwRnz2sU

        Ukraina teki juuri jotain Mariupolissa... Venäjän TAPPIO on nyt väistämätön

        https://www.youtube.com/watch?v=Ah2pt4gEvqk

        Ryssän valheet VS- You Tube-

    • Anonyymi00036

      Venäjä ei ole saavuttanut mitään edistystä rintamalla sitten 04/22.
      Tämä totuus meinaa tiltuilta unohtua.

      • Anonyymi00040

        Joko täytit 80?

      • Anonyymi00046

        Venäjä ei ole saavuttanut mitään edistystä rintamalla sitten 04/22.
        Tämä totuus meinaa tiltuilta unohtua.

        Gerasimovilta lennokkaita väitteitä Venäjän sotamenestyksestä – ei uskota edes Venäjällä

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011587490.html

        Gerasimovilta hurja väite Venäjän etenemisestä – tämä tiedetään

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011958304.html

        ISW: Gerasimovin väitteet Venäjän etenemisestä ovat poikkeuksellisen hurjia – tämä on totuus

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011959781.html

        Suurin ROMAHDUS modernissa historiassa... Putin menettää 40 % Venäjästä

        https://www.youtube.com/watch?v=YZGikwDWWag

        PALJASTETTU: Putinin valtavat tappiot Pokrovskissa ja feikki voitto | Taistelusuunnitelmat

        https://www.youtube.com/watch?v=7hJexHAsJg8

        TASS valehteli Pokrovskista — löysin todisteet

        https://www.youtube.com/watch?v=AiRu6vaNrtQ

        Päivitys Ukrainasta | Ukraina saattaa pian aloittaa suuren maihinnousuoperaation Krimillä

        https://www.youtube.com/watch?v=yljkjJds-NY

        Päivitys Ukrainasta | Syvällinen analyysi Konstantinivkan tilanteesta | Venäläiset valheet paljastuivat

        https://www.youtube.com/watch?v=Yn6PAPNC8G4

        Pistää miettimään mitä linkkien takaa löytyy- Jatkuva valehtelu kertoo kuinka nurkkaan ajettu rääpäle näyttää heikkoutensa koko maailmalle- Kun muuhun enää pysty-

    • Anonyymi00044

      Venäjä on Helvetti.

      Käynnissä on likvidointiaalto malliin 1937 Stalinin puhdistukset.

      • Anonyymi00047

        Minisika-Diktaattori jankuttaa joka päivä samaa Ortodoksista virttään kuin Mantraa-Venäjän Voitto on väistämätön-

        "Erikoisoperaatio oman kansan harvennus" Etenee ja kyllä suunnitelmien mukaan 1,5 Miljoonaa ! olen valmis menettämään toisenkin Miljoonan...ja tämän jälkeen Kolmannenkin Miljoonan- aion kaapata lisää Ukrainalaisia lapsia näin Ukraina antautuu jos ei vieläkään synnytys sairaalat seuraava kohde yhteen jo ohjus lähetettiin näin egoni nousee kuin pilviin-kouluihin seuraavaksi olenhan niihinkin iskenyt about 10-Kertaa miksi Ukraina ei antaudu+?

        Kuin valheet vain lisääntyy mitä pahemmaksi menee...

    • Anonyymi00049

      Mitään asiaa tänne ei voi kirjoittaa, poistetaan heti, mutta täyttä soopaa monta sivua on OK

      • Anonyymi00050

        Luulen, että moderointi on ulkoistettu itärajan taakse.

    • Anonyymi00051

      Hyvin on aivopesu tehonnut, joko tietoisesti tai tietämättään fanitetaan uusfasisteja ja kaikkea mitä se edustaa.
      Esim. ukronatsien isku lapsia kuljettaneeseen Valko-Venäläiseen bussiin.
      Natsien keino käydä sotaa, sitä samaa tekivät operaatio Barbarossan yhteydessä.

      • Venäjä on iskenyt Ukrainassa yli 2000 sairalaan tai muuhun terveydenhuollon kohteeseen ja ainakin yli 1600 kouluun. Onko se natsien tapa käydä sotaa?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      72
      1116
    2. 65
      1070
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      61
      862
    4. 93
      827
    5. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      43
      687
    6. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      235
      686
    7. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      50
      608
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      68
      602
    9. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      580
    10. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      21
      574
    Aihe