Tässä Suomen eduskuntavaalien paikkajakautuma 2027 arvio

SD 42 paikkaa
KOK 41
KESK 30
PER 30
VAS 23
VIH 15
LIIK 2
AHV 1
KD 8
RKP 8

Noista pitäisi tulla se 200 täyteen.

Seuraava pääministeri on Orpo, koska Lindtman ei saa enemmistöhallitusta kasaan.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Antti Lindtman on siis heittänyt hallitusksesta jo Kokoomuksen ulos, perussuomalaiset ulos, Kristilliset ulos, Liikenytin ulos, Ahvenanmaan edustaja ei ikinä ole hallituksessa, ruotsalaiset jäävät ulos ja keskusta jää ulos.

Antin on mahdoton saada enemmistöä kasaan, koska keskusta tekisi itsemurhan menemällä vasemmisto hallitukseen. Olisiko he niin tyhmiä?

Antti saa kokoon korkeintaan 80 kansanedustajaa hallitukseen ja siten häviää äänestyksessä pääministerin paikan Orpolle. Joten Orpo kokoaa hallituksen vanhalle pohjalle ja ehkä saa vielä keskustan siihen mukaan.

Äänestä

Korkea on kokoomuksen ja Perussuomalaisten osuus tuossa. Tosin vaalit sen sitten näyttävät.
Eihän Lindtmanilla ole mitään vaikeutta muodostaa hallitusta.
Perustaa laajapohjaisen hallituksen ilman Perussuomalaisia, kaikki muut kelpaavat.
Kulisseissa on jo käyty tunnusteluja Kokoomuksen ja Keskustan suuntaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

SD 42 paikkaa
KOK 41
KESK 30
PER 30
VAS 23
VIH 15
LIIK 2
AHV 1
KD 8
RKP 8

Noista pitäisi tulla se 200 täyteen.

Seuraava pääministeri on Orpo, koska Lindtman ei saa enemmistöhallitusta kasaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu