Onhan tämä

Kävin suuhygienistilla ja kysyin pojalta samalla puhelimitse, että varattaisiinko hänelle samalla aika. Piika suostui ja antoi henkilötunnuksensa. Asiakaspalvelijalla oli luurit päässä ja kiireisenä puhui luureihinsa. Sain väliajalla kysyttyä aikaa, johon hän totesi, että ai hän on 20 vuotias. Hän voi itse tulla varaa.aan ajan. Kerroin, että hän antanut tähän luvan. Niin ei kuulema voi aikaa antaa. Itse hoitajana tiedän, että tietoihin ei tarvitse mennä sisälle varatakseen ajan. Ja mikä tympeintä, asiakaspalvelijalle nousi hymy siinä vaiheessa, kun hän pääsi sanomaan, että aaaa ei voida antaa aikaa, hänen pitää itse tulla varaamaan. Eli olisiko hän soittanut siihen hänen luuriinsa, joka varattu tai jättänyt soittopyyntöä. On kyllä naurettavaksi mennyt tämä touhu. Älkää ihmetelkö, jos parikymppisiltä tippuu hampaat suusta 🫡

ÄITI
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Täysi-ikäinen henkilö on lain mukaan itse vastuussa terveydenhuollostaan.Aikuinen lapsi voi valtuuttaa vanhemman asioimaan puolestaan. Tämä onnistuu helpoiten tekemällä virallinen valtuutus Suomi.fi -palvelussa.Puhelimitse aikaa varattaessa hoitava taho voi tarkistaa lapselta (esimerkiksi puhelimitse), että vanhempi saa hoitaa varauksen.

Äänestä

Mitä ihmettä. Ei hampaat putoa kun puhdistaa ja pesee hampaat oikeaoppisesti. Eihän se suuhygienisti voi tulla sun pojan hampaita pesee. Ei ne hampaat siitä tipu että sinä et saa varattua poikasi puolesta hammashoitolaan pojallesi aikaa. Älä syyllistä hammashoitolan työntekijöitä jos nuoret eivät osaa pitää hampaistaan huolta. Aikuinen ihminen ei osaa huolehtia hampaistaan ja hoitaa asioitaan.

1Äänestä
  • Mitäs varten siellä suuhygienistilla käydään? Tarkastuttamassa hampaat ja poistattamassa hammaskivet. Antamassa ohjeita, jos on parantamisen varaa omahoidossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mitäs varten siellä suuhygienistilla käydään? Tarkastuttamassa hampaat ja poistattamassa hammaskivet. Antamassa ohjeita, jos on parantamisen varaa omahoidossa.

    Aikuinen ihminen voi itse varata ajan.Ei äiti voi koko ajan hoitaa aikuisen lapsen asioita jos lapsi on itse kykenevä toimimaan.

    1Äänestä

Jos valtuutusta ei ole tehty Suomi.fi-palvelussa, vanhempi voi soittaa ajanvaraukseen vain, jos lapsi on itse puhelimen vieressä antamassa suullisen suostumuksensa virkailijalle ennen asiointia.Myös yksityisillä lääkäriasemilla, kuten Mehiläisessä tai Terveystalossa, täysi-ikäisen puolesta asiointi vaatii aina Suomi.fi-valtuutuksen tai erillisen kirjallisen suostumuksen.Koska kyseessä on täysi-ikäinen henkilö, terveydenhuollon potilaan tietosuoja estää vanhempaa asioimasta hänen puolestaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kävin suuhygienistilla ja kysyin pojalta samalla puhelimitse, että varattaisiinko hänelle samalla aika. Piika suostui ja antoi henkilötunnuksensa. Asiakaspalvelijalla oli luurit päässä ja kiireisenä puhui luureihinsa. Sain väliajalla kysyttyä aikaa, johon hän totesi, että ai hän on 20 vuotias. Hän voi itse tulla varaa.aan ajan. Kerroin, että hän antanut tähän luvan. Niin ei kuulema voi aikaa antaa. Itse hoitajana tiedän, että tietoihin ei tarvitse mennä sisälle varatakseen ajan. Ja mikä tympeintä, asiakaspalvelijalle nousi hymy siinä vaiheessa, kun hän pääsi sanomaan, että aaaa ei voida antaa aikaa, hänen pitää itse tulla varaamaan. Eli olisiko hän soittanut siihen hänen luuriinsa, joka varattu tai jättänyt soittopyyntöä. On kyllä naurettavaksi mennyt tämä touhu. Älkää ihmetelkö, jos parikymppisiltä tippuu hampaat suusta 🫡

ÄITI

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu