Venäläinen Ukrainan sodan veteraani Aleksandr Lunin julkaisi torstaina rajun videoviestin, jossa hän vaatii presidentti Vladimir Putinilta suoraa tv-esiintymistä.
– Jos en lähiaikoina pääse Kremliin ja esiinny suorassa lähetyksessä rinnallasi, armeija kääntää aseensa Kremliä kohti, Lunin sanoo videolla, joka on kerännyt jo miljoonia katselukertoja.
Voronežin alueelta kotoisin oleva Lunin sanoo videolla, että Venäjän armeijan sisällä vallitsee tällä hetkellä täysi kaaos ja laittomuus. Hänen mukaansa tuhannet sotilaat joutuvat omien komentajiensa kiduttamiksi ja pahoinpitelemiksi rintamalla.
– Sotilaita pidetään kuopissa ja heidät nollataan, jos he kieltäytyvät suorittamasta tyhmiä itsemurhakäskyjä tai kieltäytyvät antamasta rahojaan esimiehilleen.
Luninin mukaan nollatut sotilaat merkitään myöhemmin virallisissa papereissa kadonneiksi, jotta rikokset saadaan peiteltyä.
Veteraani kertoo välittävänsä viestin laajalta joukolta tyytymättömiä sotilaita ja varoittaa, että mikäli hänelle tai hänen perheelleen tapahtuu jotain, se toimii välittömänä signaalina kapinan aloittamiselle.
Luninin uhkauksesta uutisoivat useat riippumattomat venäläismediat, kuten Meduza ja The Moscow Times.
Putinia uhataan kapinalla
32
88
Vastaukset
- Anonyymi00001
Putin pitää säännöllistä yhteyttä eri tahoihin armeijassa.
Se on nähty, mutta miten meillä....joita uhattiin droneiskuilla...kysely tuotti hiljaisuuden vasttuutahoilla.- Anonyymi00003
😂😂😂😂
- Anonyymi00007
Ei ole Putirottaa paljon etulinjassa näkynyt valamassa uskoa omiin.
Venäläiset kysyy mikä hyöty tästä sodasta on?
Miljoonia kuolleita ja haavoittuneita ja kaikki menee vain huonompaan suuntaan.
Mitään hyvää ei sodassa nähdä. - Anonyymi00023
Putin on välikäsien varassa, koska bunkkereihin pääsevät vain muotettavimmat toverit, joita heitäkin vaihdetaan säännöllisin väliajoin.
- Anonyymi00002
Oletettavasti Putin on melko tietämätön armeijansa tilasta, koska kukaan kenraali ei uskalla sitä hänelle kertoa. Ja mitä pidempään ollaan kertomatta, sitä isompi kynnys on kertoa. Eli venäjä on menossa tukevasti kohti sisäistä hajaannusta katastrofia.
- Anonyymi00006
Olemme putinille kiitollisuudenvelassa venäjän tuhoamisesta.
- Anonyymi00017
Anonyymi00006 kirjoitti:
Olemme putinille kiitollisuudenvelassa venäjän tuhoamisesta.
Sikäli, kun jotain parempaa tulee tilalle. Ei juhlita vielä.
- Anonyymi00004
Fake news.
- Anonyymi00016
Sergei Skovorodinosta 🥰🥰🥰💋
- Anonyymi00005
Tyhmille tarkoitettuja täkyjä.
- Anonyymi00015
Igor iki-ihana Pietarista 🥰🥰🥰💋
- Anonyymi00008
venäläismedia Meduzan mukaan:
Alexandr Lunin (nimi ja henkilö on fiktiivinen) osoittaa suoran uhkauksen Putinille ja kertoo uskottavasti videolla tavanneensa Ukrainan puolustusministeriön ja muiden turvallisuusviranomaisten virkamiehiä tällä viikolla. Sotilaan mukaan nämä olisivat käskyttäneet häntä välittämään viestin Putinille. Lunin uhkailee presidentti Vladimir Putinia ukrainalaisten kapinalla, että ukrainalais sotilaskarkurit hyökkäävät venäjälle turvapaikka turisteina.
Puuttin huuteli Liniinille takasi, jotta tussää hakeen voita leipäs päälle! 😂😂😂 - Anonyymi00009
Jos tuo olisi totta niin sitten ikkunat laulaisivat hetken tylyä lauluaan ja kapina loppuisi siihen.
- Anonyymi00010
Kepeitä multia Aleksandr Luninille
Paljon tinasit, paljon pilasit vaan viimein kolvisi kylmeni! - Anonyymi00011
Venäjänkielisessä sosiaalisessa mediassa kiertää nyt video, jossa Alexandr Lunin -niminen venäläissotilas uhkailee presidentti Vladimir Putinia kapinalla.
Torstaina Instagramissa julkaistu video oli perjantaiaamupäivään mennessä kerännyt yli 11 miljoonaa näyttökertaa ja 340 000 tykkäystä.
Instagram ei toimi Venäjällä:
Venäjän uhkaus toteutui: Instagram katosi
Kymmenet miljoonat venäläiset eivät pääse Instagram-tililleen.
https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/271c5c3e-f11c-44fd-95e3-87d8804dc5a8- Anonyymi00019
Googleta VPN
- Anonyymi00012
Putinin täytyy vaan hoksata lähettää palstatiltumme kertomaan venäläisille sotilaille miten hyvin heillä menee ja kuinka Ukraina on juuri huomenna kukistumassa.
- Anonyymi00013
ZelensKYY (Lunin) uhkaa Putinia 40 päivän kapinalla?
- Anonyymi00018
Nikolai Novosibirskistä 🥰🥰🥰💋
- Anonyymi00014
Riippumattoman venäläismedian Meduzan mukaan Lunin väittää videolla tavanneensa puolustusministeriön ja muiden turvallisuusviranomaisten virkamiehiä tällä viikolla. Sotilaan mukaan nämä olisivat pyytäneet häntä välittämään viestin Putinille.
Meduzan selvityksen mukaan Lunin on taistellut Venäjän joukoissa Ukrainan sodassa. Luninilla on paljon seuraajia sosiaalisessa mediassa, mutta on epäselvää, miksi viranomaiset olisivat pyytäneet häntä viestinviejäksi.- Anonyymi00021
Tää Lunin on joku Aku Aknkan uusi hahmo?
Aku Aknkan suomalaisia hahmoja: Teräspekoni (Teräsbetoni-yhtye), Plastinen (Elastinen), Antti Rela (Anssi Kela), Anna Q (Anna Puu) ja Pauli Pudding Homervuo (Rauli Badding Somerjoki).
Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki seikkailee ”Uki Patinamäki” -nimisenä hahmona.
Vladimir Lenin sekoilee "Aleksandr Lunin" -nimisenä hahmona.
- Anonyymi00020
https://www.youtube.com/watch?v=jAPElJGDW_I&list=RDjAPElJGDW_I&start_radio=1
Lauletaan yhdessä- Anonyymi00022
Natoyhteensopiva artisti?
- Anonyymi00025
Eihä armeijaa johdeta alhaaltapäin, mitä te oikein höpisette?
- Anonyymi00027
Ei, mutta se kapina tulee usein alhaalta.
- Anonyymi00026
Tuo sukunimi Lunin vivahtaa ukrainalaiselta, mutt samoja ryssiä ne on molemmin puolin rajaa.
- Anonyymi00029
Länsimediassa on levitetty mielikuvaa, että Venäjän presidentin suosio olisi laskussa venäläisten keskuudessa, mutta uusimmat tutkimukset osoittavat, että venäläisten luottamus presidentti Vladimir Putiniin on pysynyt korkeana, 76,7 prosentissa, osoittaa VTsIOM 15.–21. kesäkuuta tekemä kysely.
Vladimir Putin on pysyvästi selkeän enemmistön suosikki Venäjällä. Lähde
Tutkimus tehtiin 1 600 aikuisen venäläisen keskuudessa. 76,7% vastaajista ilmaisi luottamuksensa Vladimir Putiniin. Presidentin toiminnan hyväksymisaste on 70,4%, tutkimuslaitos totesi materiaaleissaan.
Venäjän hallituksen toimintaa hyväksyy 45,9% vastaajista ja pääministeri Mikhail Mišustinin työtä 48,5% vastaajista. Mišustiniin luottaa 56,9% vastaajista. Vastaajat ilmaisivat myös suhtautuvansa parlamentaaristen puolueiden johtajiin.- Anonyymi00030
Katsokaa, rehellisellä on kansan suosio, mutta missä on globalistijohtajien suosiot?
- Anonyymi00032
Hevonpaskaa tiltu, Venäjällä ei ole vuosiin tehty rehellisiä mittauksia.
- Anonyymi00031
Meinaatteko ettei tuo ole sodassa arkea kapiaisena ainakin itse ampuisin sotilaan joka ei tottele suoraa käskyä oli kyse itsemurha tehtävästä tai ei se on normaalia arkea kun soditaan se ei ole enään hiekkalaatikko leikkiä
- Anonyymi00033
Taitaa olla pyccän geenejä?
- Anonyymi00034
Itse en kapiaisena antaisi tyhmiä ja järjettömiä käskyjä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2271628- 1861581
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä441174Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad46871- 14740
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30731Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21720- 36701
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20666Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46627