Kun Jeesus Golgatan risillä vuodatti verensä KOKO MAAILMAN sovitukseksi, niin kyllä Hän silloin "omaksutti" tuon sovituksen jokaisen yksilöihmisen kohdalla ja kohdalle, koskapa MAAILMA = jok'ikinen yksilöihminen.
Hän veti meidät kaikki ristille tykönsä.
"Kun on yksi on kuollut, kaikki ovat kuolleet."
Ei tässä mitään erillisomaksumisia enää vaadita - jos vaadittaisiin, SILLOINHAN KOKO MAAILMAN SOVITUS OLISI PELKKÄÄ SILMÄNLUMETTA, tyhjää puhetta - valhetta.
Tämä on sovituksen sana. Ja tätä sanomaa on tällä foorumilla lupa pilkata niin, että silmät pullistuvat päästä. Sokeat silmät.
"Sovitus on omaksuttava omalle kohdalle"
75
160
Vastaukset 75
- Anonyymi00001
Oikein edelleen, silti kaikki eivät pelastu. Tukasta ei väkisin pelastukseen viedä. Turvautuminen eli uskonvanhurskaus 'rules'.
- Anonyymi00002
Olet ristiriidassa itsesi kanssa.
Sinullekin tuntuu tuo pelastus-sana muodostuneen kaikkein olennaisimmaksi sanaksi. Se ei ole.
Sovitus on. Ja lunastus. Ne määrittelevät kaiken muun.
Tätä sinäkään et tunnu tajuavan.
Etkä sitä, kuinka julkea ja röyhkeä on ajatuksesi siitä, että siinä kenties pelastut mutta joku muu ei. Voiko olla karmeampaa oppia ja jumalakuvaa? - Anonyymi00003
Uskovanhurskaus/vanhurskautus uskosta on alisteinen sovitukselle ja lunastukselle, ei suinkaan niiden yläpuolella.
Jumala vanhurskauuttaa jumalattoman, JONKA JUMALA ON JO SOVITTANUT JA LUNASTANUT ITSENSÄ KANSSA RISTILLÄ. - Anonyymi00058
Anonyymi00002 kirjoitti:
Olet ristiriidassa itsesi kanssa.
Sinullekin tuntuu tuo pelastus-sana muodostuneen kaikkein olennaisimmaksi sanaksi. Se ei ole.
Sovitus on. Ja lunastus. Ne määrittelevät kaiken muun.
Tätä sinäkään et tunnu tajuavan.
Etkä sitä, kuinka julkea ja röyhkeä on ajatuksesi siitä, että siinä kenties pelastut mutta joku muu ei. Voiko olla karmeampaa oppia ja jumalakuvaa?Tietenkin Jeesus sovitti kaikkien synnit, etenkin Aatamin ja Eevan tuottaman eron Isästä. Lisäksi Hän toi armon mekanismin, johon turvautuen katuva ja parannusta tekevä ihminen, saa pyynnöstä syntinsä anteeksi. Tosin lainaikanakin esim. Daavid sai pahat rikoksensa anteeksi, kun hän katui vilpittömästi. Mutta rangaistusta hän ei välttänyt. Hänen ja Batseban poika kuoli vauvana. Tuntuu absurdilta se, että läpeensä mätä paha, tai Jumalan pilkkaaja pelastuisi. Myös Raamatun monet luvut ja jakeet tämän selvästi ilmoittavat. Myös viimeisen tuomion kertomus, Jossa Jeesus tuomitsee pahat. "Menkää pois minun edestäni te kirotut, sinne kadotukseen, joka on varattu saatanalle". Mutta elämän kirjassa olevat ovat jo suoraan pelastuneet. Myös Jeesuksen valtava armo ilmenee, kun Hän päästää hyvän tekijät Herransa iloon. "Minun oli jano ja te annoitte minulle vettä.". Ilmeisesti Jeesuksen palkkioksi saama kaikkivaltius, antaa laajat valtuudet pelastaa ihmisiä Jumalaisen viisautensa voimalla.
- Anonyymi00076
Anonyymi00058 kirjoitti:
Tietenkin Jeesus sovitti kaikkien synnit, etenkin Aatamin ja Eevan tuottaman eron Isästä. Lisäksi Hän toi armon mekanismin, johon turvautuen katuva ja parannusta tekevä ihminen, saa pyynnöstä syntinsä anteeksi. Tosin lainaikanakin esim. Daavid sai pahat rikoksensa anteeksi, kun hän katui vilpittömästi. Mutta rangaistusta hän ei välttänyt. Hänen ja Batseban poika kuoli vauvana. Tuntuu absurdilta se, että läpeensä mätä paha, tai Jumalan pilkkaaja pelastuisi. Myös Raamatun monet luvut ja jakeet tämän selvästi ilmoittavat. Myös viimeisen tuomion kertomus, Jossa Jeesus tuomitsee pahat. "Menkää pois minun edestäni te kirotut, sinne kadotukseen, joka on varattu saatanalle". Mutta elämän kirjassa olevat ovat jo suoraan pelastuneet. Myös Jeesuksen valtava armo ilmenee, kun Hän päästää hyvän tekijät Herransa iloon. "Minun oli jano ja te annoitte minulle vettä.". Ilmeisesti Jeesuksen palkkioksi saama kaikkivaltius, antaa laajat valtuudet pelastaa ihmisiä Jumalaisen viisautensa voimalla.
Kaikki ovat pahoja Jumalan silmissä, vaikka ihmisten silmissä on eroa suuresti. Kaikkia kutsutaan kääntymään Jumalan puoleen ottamaan ansioton armo vastaan (senkin on Jumala vaikuttanut, vaikka emme niin näkisi).
Ne, jotka eivät suostu uskossa ja totuudessa kääntymään Jeesuksen puoleen, eivät voi pelastua, vaikka sovitus on valmis. Väkisin ei sovitettuja taivaaseen viedä, se on Jumalan asetus, ei meidän. Tämän saa ilmaiseksi ja hinnatta kuitenkin. Tekoja ja ansioita ei tarvita eikä saa edes tarjota tähän. Uskon Hedelmä on eri asia ja teoista voidaan maksaa siunauksia edelleen.
Kuka ei usko, se ei voi pelastua siis sovitettuna ja lunastettunakaan. - Anonyymi00077
Anonyymi00076 kirjoitti:
Kaikki ovat pahoja Jumalan silmissä, vaikka ihmisten silmissä on eroa suuresti. Kaikkia kutsutaan kääntymään Jumalan puoleen ottamaan ansioton armo vastaan (senkin on Jumala vaikuttanut, vaikka emme niin näkisi).
Ne, jotka eivät suostu uskossa ja totuudessa kääntymään Jeesuksen puoleen, eivät voi pelastua, vaikka sovitus on valmis. Väkisin ei sovitettuja taivaaseen viedä, se on Jumalan asetus, ei meidän. Tämän saa ilmaiseksi ja hinnatta kuitenkin. Tekoja ja ansioita ei tarvita eikä saa edes tarjota tähän. Uskon Hedelmä on eri asia ja teoista voidaan maksaa siunauksia edelleen.
Kuka ei usko, se ei voi pelastua siis sovitettuna ja lunastettunakaan.Miltä tuntuu uskoa jakomielitautiseen Jumalaan, Jumalaan, joka ei kykene pitämään kiinni siitä, mitä on Kristuksessa saanut aikaa -
sellaiseen, joka OTTAA POIS koko maailman synnin
ja
SOVITTAA MAAILMAN ITSENSÄ KANSSA EIKÄ LUE HEILLE HEIDÄN RIKKOMUKSIAAN
ja jonka on sitten alistuttava kaltaistesi ääliöiden nettikirjoituksiin ja toteltava teidän sianpaskaoppianne?
Voin kuvitella, kuinka kivaa tuollaista Jumalaa on "palvoa" - sellaista, joka aina tottelee, kun sinä päätät, keitä Hänellä on lupa ottaa taivaaseen ja keitä ei.
- Anonyymi00004
Paavali EI KOSKAAN, MILLOINKAAN, MISSÄÄN KOHTAA sotke
a) lunastusta ja sovitusta
b) uskon, vanhurskatuksen ja pelastuksen kanssa. - Anonyymi00005
Jeesus kuoli kaikkien syntien edestä, ei anoastaan joidenkin. Lisäksi vaaditaan "erillisomaksuminen" eli lahjan vastaanottaminen.
Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, KETKÄ ikinä HERRA, meidän Jumalamme, KUTSUU." Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "ANTAKAA PELASTAA ITSENNE tästä nurjasta sukupolvesta". JOTKA nyt OTTIVAT hänen SANANSA VASTAAN, NE KASTETTIIN.
Automaattikaste vauvana on siis tarpeeton teko, koska se ei riitä. Tarvitaan myös parannuksenteko, kääntymys ja suostumus, että suostuu pelastuksen lahjan ottamaan vastaan.
Sentähden PANKAA POIS kaikki saastaisuus ja kaikkinainen pahuus ja OTTAKAA hiljaisuudella VASTAAN SANA, joka on teihin ISTUTETTU (istutettu siis kuulemisen, eikä veden kautta) ja JOKA voi teidän sielunne PELASTAA.- Anonyymi00007
Tämä on valitettavasti täyttä hevonpaskaa.
Sovitus astui tääysimääräisenä vooimaan 2000 vuotta sitten jok-ikisen ihmisen kohdalla; kenenkäään ei tarvitse "OMAKSUA OMALLE KOHDALLE" jotain, joka on jo totta jokaisen kohdalla.
Jos taivaalta tulee jättikokoinen meteori, joka tuhoaa koko maapalloon, yhdenkään ihmisen ei tarvitse ottaa tätä tuuhoututumista yksilöllisesti vatsaan tuhoutuakseen.
Kun Jumala sovitti KOKO MAAILMAN itsensä kanssa, asia tapahhtui, ja se siitä.
MUTTA: LISÄKSI lopulta jokainen polvi notkistuu ja jokainen kieli tunnustaa riemumielin Isän Jumalan kunniaksi ja sielunsa pelastukseksi, että Jeesus on Herra.
Samainen KOKO MAAILMA, jonka Jumala sovitti itsensä kanssa, on kerran tunnustava Jeesuksen herrauden. Ja näin Jumala saa olla kaikki ja kaikissa. - Anonyymi00010
Anonyymi00007 kirjoitti:
Tämä on valitettavasti täyttä hevonpaskaa.
Sovitus astui tääysimääräisenä vooimaan 2000 vuotta sitten jok-ikisen ihmisen kohdalla; kenenkäään ei tarvitse "OMAKSUA OMALLE KOHDALLE" jotain, joka on jo totta jokaisen kohdalla.
Jos taivaalta tulee jättikokoinen meteori, joka tuhoaa koko maapalloon, yhdenkään ihmisen ei tarvitse ottaa tätä tuuhoututumista yksilöllisesti vatsaan tuhoutuakseen.
Kun Jumala sovitti KOKO MAAILMAN itsensä kanssa, asia tapahhtui, ja se siitä.
MUTTA: LISÄKSI lopulta jokainen polvi notkistuu ja jokainen kieli tunnustaa riemumielin Isän Jumalan kunniaksi ja sielunsa pelastukseksi, että Jeesus on Herra.
Samainen KOKO MAAILMA, jonka Jumala sovitti itsensä kanssa, on kerran tunnustava Jeesuksen herrauden. Ja näin Jumala saa olla kaikki ja kaikissa.Se on kyllä selvinnyt että Raamatun sanat ovat sinusta hevonpaskaa.
- Anonyymi00012
Anonyymi00010 kirjoitti:
Se on kyllä selvinnyt että Raamatun sanat ovat sinusta hevonpaskaa.
Jaahas - TAAS joku sovituksen sanan päälle oksentaja tuli oksentamaan ajatusoksennuksiaan...
- Anonyymi00059
Anonyymi00012 kirjoitti:
Jaahas - TAAS joku sovituksen sanan päälle oksentaja tuli oksentamaan ajatusoksennuksiaan...
On tietenkin hyvä, jos kaikki tuonelassa olevat polvistuvat, Herransa Jeesuksen eteen ja toteavat Hänen voittonsa. Kuinka vilpitön tämä rituaali on vapaa tahtoiselle sielulle, joka hylkäsi pilkaten Jeesuksen rakkauden osoituksen. Ensin armotalouskautena maanpäällä ja toisen kerran tuhatvuotisen valtakunnan lopussa, kun saatana lasketaan vapaaksi. Saatana alkaa kerätä kapinallisia kasaan ja hyökkää Jerusalemiin joukkionsa kanssa tappaakseen Jeesuksen. Mutta Jeesus pyyhkäisee heidät pois.
- Anonyymi00006
Yksin uskosta Jeesuksen työn tähden.
Yksin Jeesus- Anonyymi00009
Usko ei riitä. Riivaajatkin uskovat, eivätkä ne silti pelastu. Jeesus vaatii uskon ohessa myös uskon tekoja:
"Miksi te huudatte minulle: 'Herra, Herra!' ettekä tee, mitä minä sanon?" Jeesus sanoi.
"Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi", oli hänen ensimmäiset sanansa. - Anonyymi00013
Anonyymi00009 kirjoitti:
Usko ei riitä. Riivaajatkin uskovat, eivätkä ne silti pelastu. Jeesus vaatii uskon ohessa myös uskon tekoja:
"Miksi te huudatte minulle: 'Herra, Herra!' ettekä tee, mitä minä sanon?" Jeesus sanoi.
"Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi", oli hänen ensimmäiset sanansa.Teot on uskon seuraus, ei perusta, ne tehdään puhtaasta sydämestä.
- Anonyymi00008
Ristin työ on armon perusta. Se on Jumalan pelastussuunnitelma.
Siinä tulee Jumalan rakkaus esille ihmistä kohtaan.
Kiitos Jeesuksen!- Anonyymi00061
Kommenteista näemme, kuinka laaja Jeesuksen syntiemme lunastus ja sovitus oli. Ei kannata saivarrella, eikä jääräpäisen putkinäköisenä vängätä vain yhtä näkökulmaa, sillä Isä luottaa Poikansa valtavaan viisauteen, koska palkitsi Hänet Kaikkivaltiudella. Herramme Jeesus on armollinen ja oikeudenmukainen. Me vajaat ihmiset, voimme luottaa Herramme armoon.
- Anonyymi00011
Oikea ajattelu nousee Jeesuksessa systeemistä Henkeen, Henki on enemmän kuin systeemit laki on systeemiä kuin kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi. Pyhästä Elämästä on kysymys kun ollaan Jeesuksessa.
- Anonyymi00014
Niin ei Jeesus eikä Pyhä Henki voi antaa mitään saastaisuutta vaikka isot pojat muuta väittää.
- Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Niin ei Jeesus eikä Pyhä Henki voi antaa mitään saastaisuutta vaikka isot pojat muuta väittää.
oletko sinä uusi synnitön Jeesus?
totta puhut mutta käytäntö on toinen, synti ei lähde ihmisestä vasta kuin taivaassa.
- Anonyymi00016
Mene muualle typerän oppisi kanssa, lapsikin tajuaa kuinka hölmöjä kirjoitat kaikki pelastuu hevostarinoissasi !
Hopihopi !- Anonyymi00017
Jaahas, kusipäiden piirimestäri Tötterström kävi laskemassa jätöksensä....
- Anonyymi00018
Erottaa Jumalan teot ja ihmisen teot. "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt"
Johanneksen evankeliumi:
6:28 Niin he sanoivat hänelle: "Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?"
6:29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt".- Anonyymi00019
Jahas ja pitkästä aikaa tuodaan taas jumalantekoa areenalle !
Otanpa kuule asiakseni tutkia kerrankin jakeen todellinen sisältö ennenkuin pukki taas on ovella!
- Anonyymi00020
Näin on! Sinä joko menet taivaseen tai sitten itket ja menet! Sinne taivaaseen mennään mukisematta ja ollaan iloisia vaikka hampaat irvessä, kun Juudas Iskariot, Hitler ja Stalin tulevat ovella halaamaan.
- Anonyymi00021
Jumala on Luoja ja Luojan ja ihmisen välillä on ontologinen kuilu, Jumalan luoma ihminen ei ole Jumala.
Jumala ei luovuta kunniaansa.
Sinähän olet tietysti erkoistapaus? - Anonyymi00022
Sinä sovellut mainiosti tuohon joukkoon, susta lähtee juuri heidänlaistaan väreilyä. ; )
- Anonyymi00023
Anonyymi00022 kirjoitti:
Sinä sovellut mainiosti tuohon joukkoon, susta lähtee juuri heidänlaistaan väreilyä. ; )
Millä mitalla te tuomitsette sillä mitalla myös teidät tuomitaan.
Tervetuoloa mukaan! - Anonyymi00028
Anonyymi00023 kirjoitti:
Millä mitalla te tuomitsette sillä mitalla myös teidät tuomitaan.
Tervetuoloa mukaan!Minä tuomitsen sinut koko maailman sovituksen "tuomiolla". Tervetuloa mukaan!
- Anonyymi00054
Anonyymi00022 kirjoitti:
Sinä sovellut mainiosti tuohon joukkoon, susta lähtee juuri heidänlaistaan väreilyä. ; )
Kerrotko vielä, miten huomaat tuon väreilyn? Kertooko isoäidin henki sen, kun ottaa sinut hallintaansa, vai kertovatko plejadilaiset avaruusolennot?
- Anonyymi00055
Anonyymi00054 kirjoitti:
Kerrotko vielä, miten huomaat tuon väreilyn? Kertooko isoäidin henki sen, kun ottaa sinut hallintaansa, vai kertovatko plejadilaiset avaruusolennot?
Noo, miss Herkkähipiä, älä nyt suutu... 😁
- Anonyymi00024
Sovitus on perisynnin(aatamin ja eevan lankeemus) kumoamista. Se on siis objektiivinen vanhurskaus. SE pitää vielä omistaa omalle kohdalle, eikä pelkästään uskoa että näin kävi joskus kauan sitten.
- Anonyymi00056
Tämä on koko kesän typerin kommentti. Täysin aivoton.
Sana "objektiivinen" tulee tuossa raiskatuksi niin, että ansaitsisit proverbiaalisen vankeustuomion. Pösilö. - Anonyymi00065
Anonyymi00056 kirjoitti:
Tämä on koko kesän typerin kommentti. Täysin aivoton.
Sana "objektiivinen" tulee tuossa raiskatuksi niin, että ansaitsisit proverbiaalisen vankeustuomion. Pösilö.Et taida itse pösilö ymmärtää edes venäjää...
- Anonyymi00025
Joh.6:28-29 Niin he sanoivat hänelle: mitä meidän pitää tekemän, että me taitaisimme Jumala töitä tehdä? Jesus vastasi ja sanoi heille: se on Jumalan työ, että te uskotte sen päälle, jonka hän lähetti. Biblia (1776) 1Joh.3:23.
- Anonyymi00026
Joh.7:42 Eikö Raamattu sano Davidin siemenestä ja Betlehemin kaupungista, jossa David oli, Kristuksen tulevan. Biblia (1776) 1Sam.16:1. Ps.89:4-5. 132:11. Jer.23:6. Miika.5:1. Matt.2:5-6. Luuk.2:4.t.
- Anonyymi00027
Ei sovitus ole ihmisen teko vaan Jeesuksen teko, tämä tytyy erottaa, Kunnia on yksin Jaasuksen veren sovitus.
Ihmisen osa ottaa vastaan koko sydämisesti, ilman ansoita.
Ilman ansoita, se ei ole ihmisen mielen mukaista. Gal 1:11.
Evankeliumi on Jumalan voima, se tekee nöyräksi, ilman ansioita. Jumala huolehtii loput, silloin uskoo Jumalaa. - Anonyymi00029
Miksi kaikkitietävä ja -voipa Herra Sebaot loi Saatanaksi myöhmmin muuttuneen arkkienkeli Luciferin ja tämän houkutuksiin lankeavan vajavaiseksi luomansa ihmisen, vaikka tiesi mitä tulee tapahtumaan sen seurauksena?
Ja pyydän, älkää esittäkö ratkaisuksi ihmisen "vapaata tahtoa", sillä se ei voi olla vastaus Herra Sebaotin kaikkitietävyyteen jokaisen tulevan ihmisen kaikista ajatuksista ja teoista, Aatami ja Eeva heidän joukossaan.
Vai sanooko joku, että Herra Sebaot ei olekaan kaikkitietävä ja-voipa?- Anonyymi00030
arkkienkeli Luciferin ylpistyi ja halusi syrjäyttää Jumalan, ja saatana petti Eevan, näin tuli synti maailmaan
ja näin ja kysyjä siirtelee maalitoppia ja koittaa harhauttaa sivun väärille raiteille. - Anonyymi00031
Anonyymi00030 kirjoitti:
arkkienkeli Luciferin ylpistyi ja halusi syrjäyttää Jumalan, ja saatana petti Eevan, näin tuli synti maailmaan
ja näin ja kysyjä siirtelee maalitoppia ja koittaa harhauttaa sivun väärille raiteille.Oletko sinä siis sitä mieltä, että Herra Sebaot ei tiennyt Luciferia luodessaan kuinka tämä arkkienkeli tulee käyttäytymään tulevaisuudessa, mikä tarkoittaisi ollessaan totta, että Herra Sebaot ei olisikaan kaikkitietävä?
- Anonyymi00032
Anonyymi00031 kirjoitti:
Oletko sinä siis sitä mieltä, että Herra Sebaot ei tiennyt Luciferia luodessaan kuinka tämä arkkienkeli tulee käyttäytymään tulevaisuudessa, mikä tarkoittaisi ollessaan totta, että Herra Sebaot ei olisikaan kaikkitietävä?
kompakysymys mihin ei ole vastausta. "vapaata tahtoa",
Jumala ei luonut robottia
Ja Jeesus korjaa mikä meni pieleen, siksi on ristin sovitus, näin se vaan menee.
Ei ole ihmisen käsissä vaikka kuin hyppisi tasajalkaa. - Anonyymi00033
Anonyymi00032 kirjoitti:
kompakysymys mihin ei ole vastausta. "vapaata tahtoa",
Jumala ei luonut robottia
Ja Jeesus korjaa mikä meni pieleen, siksi on ristin sovitus, näin se vaan menee.
Ei ole ihmisen käsissä vaikka kuin hyppisi tasajalkaa.Herra Sebaot tiesi jo aikojen alussa jokaisen tulevan ihmisen kaikki ajatukset ja teot, joten Hänen kaikkitietävässä katsanossaan yksikään ihminen ei toimi toisin kuin mitä Hän tiesi tämän tulevan toimimaan, joten ihmisen "vapaa tahto" on vain vajavaisella tiedolla toimivan ihmisen harhakuvitelma.
Vai esitätkö sinä, että Herra Sebaot ei ole kaikkitietävä? - Anonyymi00035
Anonyymi00033 kirjoitti:
Herra Sebaot tiesi jo aikojen alussa jokaisen tulevan ihmisen kaikki ajatukset ja teot, joten Hänen kaikkitietävässä katsanossaan yksikään ihminen ei toimi toisin kuin mitä Hän tiesi tämän tulevan toimimaan, joten ihmisen "vapaa tahto" on vain vajavaisella tiedolla toimivan ihmisen harhakuvitelma.
Vai esitätkö sinä, että Herra Sebaot ei ole kaikkitietävä?Herra Sebaot ei ole kaikkitietävä?
Valinta on anettu, tämä on tosiasia. ja ristin sovitus. - Anonyymi00036
Anonyymi00033 kirjoitti:
Herra Sebaot tiesi jo aikojen alussa jokaisen tulevan ihmisen kaikki ajatukset ja teot, joten Hänen kaikkitietävässä katsanossaan yksikään ihminen ei toimi toisin kuin mitä Hän tiesi tämän tulevan toimimaan, joten ihmisen "vapaa tahto" on vain vajavaisella tiedolla toimivan ihmisen harhakuvitelma.
Vai esitätkö sinä, että Herra Sebaot ei ole kaikkitietävä?<<Vai esitätkö sinä, että Herra Sebaot ei ole kaikkitietävä?<<
Miksi syytät pahuudesta Jumalaa? - Anonyymi00037
Kysymys on perusteltu ja oikea!
Maallikkosaarnaaja Niilo Elorinne totesi aikoinaan: "Eihän Jumala tehnyt ristillä muuta kuin korjasi oman mokansa!" - Anonyymi00038
Anonyymi00032 kirjoitti:
kompakysymys mihin ei ole vastausta. "vapaata tahtoa",
Jumala ei luonut robottia
Ja Jeesus korjaa mikä meni pieleen, siksi on ristin sovitus, näin se vaan menee.
Ei ole ihmisen käsissä vaikka kuin hyppisi tasajalkaa."Jumala ei luonut robottia" on alakoululaistasoinen + omahyväinen ja laiska vastaus vapaan tahdon ongelmaan - JONKA NIMENOMAAN KRISTITYT OVAT LUONEET HÖPÖTTÄMÄLLÄ RAAMATULLLE VIERAASTA "VAPAASTA TAHDOSTA".
On jokseenkin kusipäistä keksiä ongelma ja sitten nakella olkiaan, kun joku tuon kissan nostaa pöydälle. - Anonyymi00039
Anonyymi00036 kirjoitti:
<<Vai esitätkö sinä, että Herra Sebaot ei ole kaikkitietävä?<<
Miksi syytät pahuudesta Jumalaa?Miksi puolustelet noin tökerästi omaa jumalakuvaasi? Loppuivatko argumentit?? Jääkö jutustelusi samalle tasolle kuin muslimien?
- Anonyymi00040
Anonyymi00038 kirjoitti:
"Jumala ei luonut robottia" on alakoululaistasoinen omahyväinen ja laiska vastaus vapaan tahdon ongelmaan - JONKA NIMENOMAAN KRISTITYT OVAT LUONEET HÖPÖTTÄMÄLLÄ RAAMATULLLE VIERAASTA "VAPAASTA TAHDOSTA".
On jokseenkin kusipäistä keksiä ongelma ja sitten nakella olkiaan, kun joku tuon kissan nostaa pöydälle.Montako jumalaton sielua aiot pelastaa Jeesuksen lammastarhaan?
- Anonyymi00041
Anonyymi00040 kirjoitti:
Montako jumalaton sielua aiot pelastaa Jeesuksen lammastarhaan?
Lääpäti lääpäti, alakoululainen.
- Anonyymi00042
Anonyymi00039 kirjoitti:
Miksi puolustelet noin tökerästi omaa jumalakuvaasi? Loppuivatko argumentit?? Jääkö jutustelusi samalle tasolle kuin muslimien?
Raamatusta etsitään totuutta Jeesuksen Hengessä, ja se kaikki on hyvää ja kiitettävää ja se jaettaan hengen heimolaisille jotta he vahvistuisi uskossa tässä pahassa maailmassa.
Jaakobin kirje:1:13 Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa. - Anonyymi00043
Anonyymi00036 kirjoitti:
<<Vai esitätkö sinä, että Herra Sebaot ei ole kaikkitietävä?<<
Miksi syytät pahuudesta Jumalaa?Et vieläkään kyennyt vastaamaan kysymykseeni Herra Sebaotin kaikkitietävyydestä, mitä sinä näytät epäilevän.
Onko Herra Sebaot mielestäsi kaikkitietävä?
Herra Sebaot loi kaiken ja siten myös Saatanaksi myöhemmin muuttuneen arkkienkeli Luciferin, ja kaikkitietävänä Hän ilman muuta tiesi tästä tulevan vastustajansa ja ihmisen syntiin houkuttajan, joten vastuu Saatanan olemassaolosta ja vallasta Maassa on yksinomaan Herra Sebaotin.
Vai sanotko sinä, että joku muu kuin Herra Sebaot loi arkkienkeli Luciferin ja tämän muututtua Saatanaksi antoi hänelle vallan Maassa, ja jos mielestäsi niin oli, niin kuka se joku muu oli? - Anonyymi00044
Anonyymi00042 kirjoitti:
Raamatusta etsitään totuutta Jeesuksen Hengessä, ja se kaikki on hyvää ja kiitettävää ja se jaettaan hengen heimolaisille jotta he vahvistuisi uskossa tässä pahassa maailmassa.
Jaakobin kirje:1:13 Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa.Mites sen Jobin kanssa kun Jumala valtuutti Saatanan rääkkäämään tätä ja hänen perhettään?
- Anonyymi00045
Anonyymi00043 kirjoitti:
Et vieläkään kyennyt vastaamaan kysymykseeni Herra Sebaotin kaikkitietävyydestä, mitä sinä näytät epäilevän.
Onko Herra Sebaot mielestäsi kaikkitietävä?
Herra Sebaot loi kaiken ja siten myös Saatanaksi myöhemmin muuttuneen arkkienkeli Luciferin, ja kaikkitietävänä Hän ilman muuta tiesi tästä tulevan vastustajansa ja ihmisen syntiin houkuttajan, joten vastuu Saatanan olemassaolosta ja vallasta Maassa on yksinomaan Herra Sebaotin.
Vai sanotko sinä, että joku muu kuin Herra Sebaot loi arkkienkeli Luciferin ja tämän muututtua Saatanaksi antoi hänelle vallan Maassa, ja jos mielestäsi niin oli, niin kuka se joku muu oli?Pysykää totuudessa!
Juudaan kirje:1:6 ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon;
1:9 Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!" - Anonyymi00046
Anonyymi00045 kirjoitti:
Pysykää totuudessa!
Juudaan kirje:1:6 ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon;
1:9 Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!"Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Jeesuksen tähden.
- Anonyymi00047
Anonyymi00044 kirjoitti:
Mites sen Jobin kanssa kun Jumala valtuutti Saatanan rääkkäämään tätä ja hänen perhettään?
VT on enustusta, mitä se tarkoitaa sellainen esitystapa:
Matt: 11:13 Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti.
Luukas: 24:25 Niin hän sanoi heille: "Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet!
24:26 Eikö Kristuksen pitänyt tätä kärsimän ja sitten menemän kirkkauteensa?"
24:27 Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.
Huom!: mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.
Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Jeesuksen tähden. - Anonyymi00050
Anonyymi00047 kirjoitti:
VT on enustusta, mitä se tarkoitaa sellainen esitystapa:
Matt: 11:13 Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti.
Luukas: 24:25 Niin hän sanoi heille: "Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet!
24:26 Eikö Kristuksen pitänyt tätä kärsimän ja sitten menemän kirkkauteensa?"
24:27 Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.
Huom!: mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.
Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Jeesuksen tähden.Pelastuksen tie ei ole Lutherin hokema: "Yksin uskosta, yksin armosta" , vaan Luther oli väärä opettaja eksyttäjä, pahuus!
Paavali kirjoitti: armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
Luterilaisuus on silkkaa valhetta! - Anonyymi00053
Anonyymi00045 kirjoitti:
Pysykää totuudessa!
Juudaan kirje:1:6 ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon;
1:9 Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!"Eikö Herra Sebaot ole sinun mielestäsi kaikkitietävä ja -voipa, vai mitä yritä kertoa tuossa kommentissasi?
Herra Sebaot on molempia, ja salliessaan Saatanan vallan maassa, on Hän myös vastuussa siitä, mitä Saatana tekee. - Anonyymi00057
Anonyymi00053 kirjoitti:
Eikö Herra Sebaot ole sinun mielestäsi kaikkitietävä ja -voipa, vai mitä yritä kertoa tuossa kommentissasi?
Herra Sebaot on molempia, ja salliessaan Saatanan vallan maassa, on Hän myös vastuussa siitä, mitä Saatana tekee.Juuri näin! Ja ristillä Hän korjasi oman "mokansa".
- Anonyymi00060
Anonyymi00050 kirjoitti:
Pelastuksen tie ei ole Lutherin hokema: "Yksin uskosta, yksin armosta" , vaan Luther oli väärä opettaja eksyttäjä, pahuus!
Paavali kirjoitti: armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
Luterilaisuus on silkkaa valhetta!Usko ja armo eivät pelasta.
- Anonyymi00062
Anonyymi00037 kirjoitti:
Kysymys on perusteltu ja oikea!
Maallikkosaarnaaja Niilo Elorinne totesi aikoinaan: "Eihän Jumala tehnyt ristillä muuta kuin korjasi oman mokansa!"Tietenkin Jumala tiesi, että vapaatahtoiseen persoonaan kuuluu myös kapinallisuus. Rajoittamaton vapaa tahto on välttämätön persoonalle, tästä, ei voi tinkiä. Ihmiskunnan on itse seulottava pahuus pois itsestään. Meidän on ymmärrettävä itse valita järkevä hyvyys ja hylättävä järjetön pahuus. Tähän meidän on pyrittävä ja päästävä, jotta pääsisimme henkisieluina jatkoon, fyysisen kuolemamme jälkeen. Meidän on pyrittävä ihmis Jeesuksen kaltaisuuteen. Ylienkelin kaltaisuus ei riitä.
- Anonyymi00063
Anonyymi00062 kirjoitti:
Tietenkin Jumala tiesi, että vapaatahtoiseen persoonaan kuuluu myös kapinallisuus. Rajoittamaton vapaa tahto on välttämätön persoonalle, tästä, ei voi tinkiä. Ihmiskunnan on itse seulottava pahuus pois itsestään. Meidän on ymmärrettävä itse valita järkevä hyvyys ja hylättävä järjetön pahuus. Tähän meidän on pyrittävä ja päästävä, jotta pääsisimme henkisieluina jatkoon, fyysisen kuolemamme jälkeen. Meidän on pyrittävä ihmis Jeesuksen kaltaisuuteen. Ylienkelin kaltaisuus ei riitä.
Kauheata, uskomatonta, hevonpaskaa, joka on täysin vierasta Jeesuksen ja Paavalin julistukselle. Täyttä sontaa.
Kun 2500 vuoteen edes viisaimmat filosofit eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä, onko tämä RAAMATULLE TÄYSIN VIERAS vapaan tahdon idea/käsite ylipäätään edes mielekäs, eivätkä ne, jotka pitävät sitä mielekkäänä, ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä, mitä sillä tarkoitetaan, niin sinä tampio kuvittelet ottaneesi sen haltuun eli ratkaisseesi tuon 2500-vuotisen kiistakysymyksen ja nyt katsot voivasi survoa sen Jumala-höpinoittesi keskiöön.
No, hengellisiä kylähulluja riittää, mikset siis sinäkin mahtuisi tuohon poppooseen. - Anonyymi00066
Anonyymi00060 kirjoitti:
Usko ja armo eivät pelasta.
Uskon kautta pelastumme, Usko ja armo eivät pelasta, vaan uskon kautta Jeesukseen. Jeesus on ainoa Pelastaja ja Tie.
- Anonyymi00067
Anonyymi00066 kirjoitti:
Uskon kautta pelastumme, Usko ja armo eivät pelasta, vaan uskon kautta Jeesukseen. Jeesus on ainoa Pelastaja ja Tie.
Ymmärrätkö sinä poloinen, kuinka räikeä ristiriita sisältyy tuohon sinun höpinääsi?
Jos ihmiset käyttäisivät kieltä tuolla tavoin aina kun puhuvat jostakin asiasta - mistä hyvänsä - kestäisi vain tuokion, niin kukaan ei kykenisi luottamaan kenenkään sanomisiin paskan vertaa, koska sanat ja lauseet tyhjenisivät loputtomien ristiriitaisuuksien takia kaikesta merkityksestä. - Anonyymi00069
Anonyymi00067 kirjoitti:
Ymmärrätkö sinä poloinen, kuinka räikeä ristiriita sisältyy tuohon sinun höpinääsi?
Jos ihmiset käyttäisivät kieltä tuolla tavoin aina kun puhuvat jostakin asiasta - mistä hyvänsä - kestäisi vain tuokion, niin kukaan ei kykenisi luottamaan kenenkään sanomisiin paskan vertaa, koska sanat ja lauseet tyhjenisivät loputtomien ristiriitaisuuksien takia kaikesta merkityksestä.Totta, onhan kansanmurhaajan, Lutherin sanoma ja valhe, jota luterilaiset lapioivat palstalle, räikeästi ristiriidassa Raamatun Sanan kanssa.
Luterilaisten painostuksesta huolimatta kiusatut Jeesuksen todistajat yhä vieläkin silloin tällöin jaksavat pitää esillä Totuutta helluntailaisuutta käsittelevällä palstalla.
En ole poloinen, vaan se mikä minussa asuu, on suurempi kuin sinun valheesi, luterilainen pahuuden lähettiläs!
Armo eikä usko pelasta ketään, eikä luterilaisen kasteen armo pelasta ketään, eikä luterilaisten usko sakramenttien pelastavoimaa pelasta ketään.
Vain itsekunkin, oma henkilökohtainen Jumalan armon vastaan ottaminen pelastaa. Usko ilman tekoja on kuollut. Usko tarvitse kohteen, ei ole uskoa ilman kohdetta.
Jeesus on Pelastaja. Jumalan armo on ilmestynyt Jeesuksessa Kristuksessa, ei kirkon omistamissa armon välineissä, ei kastemaljojen vedessä.
Jeesus itse varoitti edeltä: teille sanotaan: 'Katso, tuolla hän on!' 'Katso, täällä!' Älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä.
Jeesus ei ole kirkon sakramenteissa. Ei pidä mennä kirkoonn eikä kastemaljojen ääreen, Jeesus, Pelastaja, ei asu armon välineissä!
"Älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä." - Anonyymi00070
Anonyymi00033 kirjoitti:
Herra Sebaot tiesi jo aikojen alussa jokaisen tulevan ihmisen kaikki ajatukset ja teot, joten Hänen kaikkitietävässä katsanossaan yksikään ihminen ei toimi toisin kuin mitä Hän tiesi tämän tulevan toimimaan, joten ihmisen "vapaa tahto" on vain vajavaisella tiedolla toimivan ihmisen harhakuvitelma.
Vai esitätkö sinä, että Herra Sebaot ei ole kaikkitietävä?Oletko kokenut, että Jumala pakottaa sinua hyvyyteen väkisin? Jumala antoi ensin lakeja ja käskyjä, joita monet eivät tottele. He ovat helppoja saaliita saatanalle ja kohta he pilkkaavat rehvastellen Jumalan rakkauden tekoja ihmisille, joita Hän teki, jotta monet saisivat horjumattoman halun päästä Jumalan perheen lapsiksi rakkaudesta Isäänsä, ei pakosta, vaan omasta lujasta tahdostaan.
- Anonyymi00071
Anonyymi00063 kirjoitti:
Kauheata, uskomatonta, hevonpaskaa, joka on täysin vierasta Jeesuksen ja Paavalin julistukselle. Täyttä sontaa.
Kun 2500 vuoteen edes viisaimmat filosofit eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä, onko tämä RAAMATULLE TÄYSIN VIERAS vapaan tahdon idea/käsite ylipäätään edes mielekäs, eivätkä ne, jotka pitävät sitä mielekkäänä, ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä, mitä sillä tarkoitetaan, niin sinä tampio kuvittelet ottaneesi sen haltuun eli ratkaisseesi tuon 2500-vuotisen kiistakysymyksen ja nyt katsot voivasi survoa sen Jumala-höpinoittesi keskiöön.
No, hengellisiä kylähulluja riittää, mikset siis sinäkin mahtuisi tuohon poppooseen.Vapaan tahtosi voimalla sinäkin pyörit saivarrellen jakeesi ympärillä, vai oletko ohjelmoitu robotti? Kun astut Herrasi eteen viimeisellä tuomiolla, niin alatko opettaa Herrallemme Jeesukselle kielioppia jakeesi merkityksestä? Herramme huumorintaju riittää pitkälle . Ehkä saat jopa bonusta tulenpalavasta kiihkeydestäsi, herrasi jakeen tulkinnasta. Herramme on armollinen .meille vajavaisille "sianpaska opin"tulkitsijoille, sillä kasvumme Jeesuksen kaltaisuuteen on vielä kesken.
- Anonyymi00072
Anonyymi00071 kirjoitti:
Vapaan tahtosi voimalla sinäkin pyörit saivarrellen jakeesi ympärillä, vai oletko ohjelmoitu robotti? Kun astut Herrasi eteen viimeisellä tuomiolla, niin alatko opettaa Herrallemme Jeesukselle kielioppia jakeesi merkityksestä? Herramme huumorintaju riittää pitkälle . Ehkä saat jopa bonusta tulenpalavasta kiihkeydestäsi, herrasi jakeen tulkinnasta. Herramme on armollinen .meille vajavaisille "sianpaska opin"tulkitsijoille, sillä kasvumme Jeesuksen kaltaisuuteen on vielä kesken.
Jospa sinä sianpaskaopin jauhaja pohtisit ensiksi sitä, että sanaparia "vapaa tahto" ei esiinny Raamatun yli 30 000 jaetta kattavassa tekstimassassa kertaakaan, mutta sinun pitää saada pälättää siitä kuin joku kylähullu.
Niin. Mietipä sitä.
- Anonyymi00034
Taivaaseen vie Jeesuksen Golgatan ristin tie. Se on ainoa. Siihen usko perustuu: se on lupaus taivaasta. Tässä ei kannata mennä harhapoluille tai väitellä typeristä asioista.
- Anonyymi00064
Jeesus on tie, eikä mikään risti ja golgata. Jeesus on tie Isän luokse.
- Anonyymi00068
Anonyymi00064 kirjoitti:
Jeesus on tie, eikä mikään risti ja golgata. Jeesus on tie Isän luokse.
Käärme tangon päässä oli kuva Jeesuksesta: Herra sanoi Moosekselle: "Tee itsellesi käärme ja pane se tangon päähän, niin jokainen purtu, joka siihen katsoo, jää eloon... jos ketä käärmeet sitten purivat ja tämä katsoi vaskikäärmeeseen, niin hän jäi eloon".
Siis ne, jotka katsoivat vaskista käärmettä, jäivät eloon, Sana ei puhu tangon eli ristin katsomista ja tangon sijainnin auttava käärmeen puremaan, vaan eloon jäädäkseen piti katsoa vaskikäärmettä.
- Anonyymi00074
Jaa. Vai että sokeat silmät.
Katso sitä mikä maailmassa on.
Katso sitä mikä on jättänyt maailman taakseen ja uudesksi tullut.
Katso siis tarkasti.
Katso hallitseeko maailmaa synti yhä.
Katso mikä erottaa maailmasta.
Katso.
Näetkös kuitenkaan?- Anonyymi00075
Hei jankkaaja.
Vedä lässyttämiseltäsi hieman henkeä ja lue:
"Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin."
- Anonyymi00079
Vain armon kautta tie taivaaseen vie, sen perusta on Golgatalla vuodatettu Jeesuksen veri.
Kuka sitten voi pelastua? Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista. Siksi tarvitaan Armo: uskossa vanhurskas saa elää. - Anonyymi00081
2. Kor.
5:17 Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
5:18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
5:19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
5:20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
5:21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
Tässä ei väitetä, että kaikki olisivat sovitettuja, vaan tässä sanotaan, että kaikki uskovaiset ovat sovitettuja. Jumala on kyllä valmis omalta puoleltaan sovittamaan kenet tahansa, joka ottaa vastaan sovituksen.- Anonyymi00082
Usko toivonen, yhä edelleen näyttelet Jeesuksen omaa. Sinun uskosi, sydämen usko, jota aiemmin toistit joka kommentissasi, lahjoitettiin sinulle papin valuttaessa vettä päälakeesi. Uskontosi mukaan, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan kirkkosi viranhaltijoiden toimittamien sakramentin avulla.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771610
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.106832En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203608- 129581
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo60502