että jos olisi havainnut oireita aikaisemmin läheinen ei olisi kuollut ?
Onko ketään jäänyt painamaan syyllisyys,
Anonyymi-ap
1286
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Siinä mielessä virheellinen ajatusprosessi että kaikki kuolee joskus.
Ei katoista tarvitse tappaa ?
Kaikenlaiset tunteet, myös syyllisyyden tunteet, ovat hyvin tavallisia läheisen kuoleman jälkeen.
Jos jää tunne, että on edesauttanut läheisensä kuolemaa, kun ei ole
huomannut oireita, jotka johtivat kuolemaan ja samalla tuominnut itsensä
yksinäisyyteen ?
Miten olisi ollut mahdollista huomata oireet, joita se läheinen itsekään ei huomannut? Ei mitenkään!
Joskus ihmiset eivät kerro oireistaan. He toivovat itse, että se olisi vaan jotain, mikä menee ohi.
Silloin vielä vähemmän on mitään aihetta syytellä itseään, ettei muka olisi huomannut mitään toisen oireita. Jos se toinen ei ole kertonut mitään, eihän toinen voi tietää.
Taitaa olla täysin normaalia, että ihmiset käyvät itsesyytöksiä läpi läheisen kuoleman jälkeen, juurikin tuo, että olisinko voinut tehdä jotain, jne.
Sama, jos läheinen sairastuu vakavasti, tulee esim. mt-ongelmia, tai jos läheinen ajautuu rikoksen tielle, omaiset/läheiset saattavat ajatella, teinkö jotain väärin, olisinko voinut auttaa, tms.
Kaikki nuo kuuluu ihmisyyteen, suurin osa tuntee syvällisesti.
Usein noista tunteista pääsee ajan myötä irti, vaikka on toki ihmisiä, joita ne jäävät painamaan.
Läheinen itse ei puhunut paljon oloistaan koskaan.
Ei koskaan valittanut mistään.
Monesti kyselin onko kaikki hyvin.
Hän sanoi "ei täs mitään".
Sitten hän menehtyi äkillisesti.
Jäi ihan hirvittävä syyllisyys ja itsesyytös,
miksi en tarttunut asiaan,
joku epäilys iti minussa
onko kaikki todellakin ookoo,
Tuntuu hirveältä menettää läheinen
jos toisin toimien hän voisi olla vielä elossa.
Hän menetti elämänsä aivan liian aikaisin
ja minä jäin aivan yksin suruni kanssa.
En jaksaisi elää enää
tätä tyhjää elämää,
mutta kuolen toivottavasti pian,
olen jo yli 70 v.
ja mennyt huonoon kuntoon surusta
yksin jäätyäni.
Läheiseni oli minua nuorempi.
En olisi millään osannut kuvitella,
että hänen elämänsä päättyy kuin leikaten.
Ja minun.
Ei ole mitään enää
enkä haluakaan kuin pois.
Älä syytä itseäsi. Et sinä ole lääkäri.
Otan osaa suruusi.
Vaikka nyt on surun aika, voit vähitellen alkaa etsiä tietä ulos surusta. Löydät sen varmasti.
Ostat pienen kukkakimpun, viet haudalle, juttelet siinä läheisellesi ja lähdet hiukan valoisammin mielin eteen päin.
Eihän sinun tarvi jäädä yksin surusi kanssa. miksi et hae apua? Ohan muitakin sinun ikäsiä. On harrastusmahdollisuuksia. Kuolema kuuluu elämään ja ei se tarkoita että pitää lopettaa oma eläminen kuin toinen menehtyy.
Jos puoliso, kumppani, läheinen, omainen kuolee, toki tulee suru, ja saa tullakin.
Mutta se edesmennyt ihminen ihan varmasti haluaisi, että toisella elämä jatkuisi kaikesta huolimatta. Niin kuin tarkoitus toki olisikin.
Joillakin suru voi käydä ylivoimaiseksi, mutta viimeistään silloin olisi hyvä päästä keskustelemaan jonnekin.