Onko ketään jäänyt painamaan syyllisyys,

Siinä mielessä virheellinen ajatusprosessi että kaikki kuolee joskus.

Kaikenlaiset tunteet, myös syyllisyyden tunteet, ovat hyvin tavallisia läheisen kuoleman jälkeen.

Jos jää tunne, että on edesauttanut läheisensä kuolemaa, kun ei ole
huomannut oireita, jotka johtivat kuolemaan ja samalla tuominnut itsensä
yksinäisyyteen ?

Läheinen itse ei puhunut paljon oloistaan koskaan.
Ei koskaan valittanut mistään.
Monesti kyselin onko kaikki hyvin.
Hän sanoi "ei täs mitään".
Sitten hän menehtyi äkillisesti.

Jäi ihan hirvittävä syyllisyys ja itsesyytös,
miksi en tarttunut asiaan,
joku epäilys iti minussa
onko kaikki todellakin ookoo,

Tuntuu hirveältä menettää läheinen
jos toisin toimien hän voisi olla vielä elossa.

Hän menetti elämänsä aivan liian aikaisin
ja minä jäin aivan yksin suruni kanssa.
En jaksaisi elää enää
tätä tyhjää elämää,
mutta kuolen toivottavasti pian,
olen jo yli 70 v.
ja mennyt huonoon kuntoon surusta
yksin jäätyäni.

Läheiseni oli minua nuorempi.
En olisi millään osannut kuvitella,
että hänen elämänsä päättyy kuin leikaten.
Ja minun.
Ei ole mitään enää
enkä haluakaan kuin pois.