Että tämän maan heikoimmassa asemassa olevia, kuten köyhiä ja sairaita sekä työttömiä riistetään taloudellisesti, leikkaamalla heidän tukiaan, jotta sanalla myös ostovoima romahtaa ja maahan tulee lisää työttömiä ja konkursseja. Miljardeja euroja velkarahaa ilmaiseksi sen sijaan jaetaan Ukrainan sodalle. Voiko enää enempää olla epäisänmaallinen omaa kansaa kohtaan. Tämä nykyinen hallitus on sairain ja epäisänmaalliisin hallitus, mitä tässä maassa on koskaan ollut. Orpo valehtelee jatkuvasti sen kansalle ja eduskunnalle asioista. Orpo ei saa enää missään nimessä jatkaa seuraavien vaalien jälkeen tai tämä maa tuhoutuu lopullisesti. Jo nyt suomi on konkurssissa, tätä asiaa ei päämedia kerro. Suomen konkurssi tarkoittaa sitä, ettei suomi selviä ollenkaan ilmab velanottoa. Jos Suomi olisi omavarainen, ei se mitään velkaa tarvitsisi. Silti rahaa halutaan jakaa holtittomasti ulkomaille ilman takaisinmaksu velvoitetta, vaikka suomen oma talous ja työllisyys on päin helvettiä. Näin ei voi jatkua.
Orpon mielestä suomen "talous kasvaa" sillä
Anonyymi-ap
4<50
3Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Suomi ei pysty lyhentämään omaa velkaa vaan maksaa, ainoastaan sen korkoja. Jo pelkästään korkomenojen kasvu on Apukoulutason matematiikan ansiota kun Valtionkonttori meni muuttamaan suomen velan korot muuttuvakorkoisiksi, mikä maksaa suomelle monta sataa miljoonaa euroa lisää per vuosi. Näin tyhmää porukkaa mitä suomen päättäjissä on saa, kaukaa hakea! Edes laskea ei osata!
Suurempi ongelma on velkarahalla maksettu veroale rikkaille. Kaikki muutkin hallituksen "uudistukset" suosivat rikkaita.
Ja en kirjoita tätä minkään kateuden takia. Olen itsekin varakas, mutta en halua että palvelut, kuten terveydenhoito rappeutuvat.
Niin, valtaosa Suomalaisista ei hahmoita julkisen talouden vakavaa tilannetta !?
Tässä näkyy syy siihen miksi Suomessa ei talous kasva ja alemmassa tilastossa näkyy seuraus siitä kun talous ei kasva !?
Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Esimerkkejä !
Suomi 57-58% (maailman korkein luku) ?
Ranska 57%
Itävalta 55%
Ruotsi 50%
Saksa 49%
Norja 49%
Tanska 47%
Islanti 46%
Espanja 45%
Israel 45%
UK 44%
USA 33%
Sveitsi 32%
Tässä tietoa varallisuudesta !
Mitä tulee varallisuustilastoihin, niin Suomi on länsimaiden peränpitäjiä, koska julkisen talouden menot ovat ja ovat olleet vuosia liian korkeita !
Keskimääräinen varallisuus aikuista kohti eri maissa ! USA Dollari
Listan yläpäässä olevat valtiot/yhteiskunnat omaavat kyvyn ja motivaation tehdä sijoituksia ja investointeja !
1 Liechtenstein $758,637
2 Monaco $727,311
3 Switzerland $696,604
4 Luxembourg $657,564
5 United States $579,051
6 Bermuda $569,232
7 Hong Kong $552,930
8 Australia $550,110
9 New Zealand $472,153
10 Iceland $467,795
11 Cayman Islands $436,749
12 Denmark $426,494
13 Canada $409,297
14 Netherlands $400,828
15 Sweden $381,968
16 Belgium $381,114
17 Singapore $358,204
18 Norway $334,432
19 France $322,074
20 United Kingdom $309,375
21 Taiwan $297,864
22 Israel $273,417
23 Germany $256,985
24 Greenland $251,499
25 Ireland $251,337
26 Austria $250,125
27 Japan $245,238
28 South Korea $237,644
29 Italy $231,323
30 British Virgin Islands $228,342
31 Spain $222,888
32 Qatar $188,106
33 San Marino $186,804
34 Finland $186,208
Lopputuloksena Suomen julkinen velka on nyt tasoa 250 miljardia Euroa joka kasvaa vuosittain ja on peräisin ulkomailta !?
Tässä esimerkit tehokkuudesta ja tehottomuudesta kansantaloudessa !
Pieni vertailu !
Suomi ja Yhdysvallat
1. Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Suomi 57%, Yhdysvallat 33%
2. Keskim varallisuus aikuista kohti
Suomi 186000 USD, Yhdysvallat 579000 USD
3. Julkisen velan tausta
Suomi 80-90% ulkomailta, Yhdysvallat 75-78% kotimaasta
4. Terveydenhoito-kulujen kuormitus julkiseen talouteen
Suomi 85%, Yhdysvallat 45%
5. Keskuspankin kultavaranto
Suomi 44 tonnia, Yhdysvallat 8100 tonnia
6. Nobel palkinnot
Suomi 5kpl, Yhdysvallat 428kpl
Kts erityisesti kohdat 1-3. Niistä näkyvät, että Suomen talous on lamaantunut !?