Vuosi sitten.....sairastuit ja kuolit.
Nyt kaikki nuo asiat palaavat mieleeni. Ne hyökkäävät heti kun olen yksin. Kyynelten virta on loputon... Kunpa olisin tajunnut, en olisi tuottanut pään vaivaa niin paljoo vuosien varrella.
Eritoten yksi asia kalvaa minua. Leikkaustasi edeltävänä ilta. Lähdin omaan kotiin. Saatoit minut ovelle, pelkäsin leikkaustasi, mutta en halunnu uskoa pahimpaan. Katsoimme ja hymyilimme. Tiesin sinunkin pelkäävän. Olisin niin halunnut halata sinua, mutta en jostain syystä tehnyt sitä. Toivotin vain onnea. Sen jälkeen.... myöhäistä. Nyt jälkeenpäin, olen niin vihainen itselleni. MIKSI EN HALANNUT!!!!
ikävä on....
Nyt kaikki nuo asiat palaavat mieleeni. Ne hyökkäävät heti kun olen yksin. Kyynelten virta on loputon... Kunpa olisin tajunnut, en olisi tuottanut pään vaivaa niin paljoo vuosien varrella.
Eritoten yksi asia kalvaa minua. Leikkaustasi edeltävänä ilta. Lähdin omaan kotiin. Saatoit minut ovelle, pelkäsin leikkaustasi, mutta en halunnu uskoa pahimpaan. Katsoimme ja hymyilimme. Tiesin sinunkin pelkäävän. Olisin niin halunnut halata sinua, mutta en jostain syystä tehnyt sitä. Toivotin vain onnea. Sen jälkeen.... myöhäistä. Nyt jälkeenpäin, olen niin vihainen itselleni. MIKSI EN HALANNUT!!!!
ikävä on....
Vastaukset 6
Vanhimmat
sanoittakin,jo pelkästä katseesta.Voimia sinulle.
kun että tämä olisi onnellinen.
Sinä olit suuri ihme syntyessäsi ja hän varmasti iloitsi pelkästä olemassaolostasi ilman mitään vaateita siitä, mitä sinun pitäisi tehdä tai saavuttaa. Kaikki äidit nimittäin toivovat, että lapset löytävät elämäntiensä ja elävät täysillä jokaisen päivänsä. Elämä on lahja; sinä olet saanut elämäsi äitisi kautta, eikä sellaista rakkautta voi teoilla tai tekemättä jättämisillä horjuttaa :)
Elämä ja kuolema eivät ole vastakohtia toisilleen, vaan saman kolikon eri ilmentymiä: olemassaolon eri sävyjä.
Rakkaus on elämää suurempi voima. Sinun kaipuusi ja rakkautesi Äitiä kohtaan ylittää ajan ja paikan rajat. Hän tiesi, että rakastat häntä, koska hän on Äitisi ja sinä hänen poikansa. Sitä ei mikään muuta, eikä edes kuolema voi todella erottaa sinua kenestäkään, ketä todella rakastat. Kuolema on vain pehmeä verho, jonka kautta tämänaikainen elämä tulee osaksi Suurta Rakkautta, jossa ei ole muuta kuin puhdasta ja syvää iloa olemassaolon ihmeestä.
Toisinaan elämässä ihmiselle annettu aika loppuu kuin kesken ja meille tässä ajassa jää lukemattomia kysymyksiä, sanomattomia sanoja, lupauksia ja elämättä jääneitä hetkiä, jotka olisimme halunneet jakaa rakkaan kanssa. Noita tekoja tärkeämpää ja merkityksellisempää on kuitenkin rakkaus. Se ei ole yksittäisiä tekoja, vaan olemassaoloa, elämää kaikkine valoineen ja varjoineen. Kun rakastaa oikein paljon toista ihmistä, toinen on niin tärkeä, että toisinaan sanoo pahasti ja tuottaa toiselle pahaa mieltä. Näin ei kuitenkaan toimi ketä tahansa kohtaan, vaan nimenomaan niitä ihmisiä kohtaan, joita todella rakastaa. Vain todella rakkaimmille ihmisille uskaltaa olla oma vajaavainen itsensä, toisinaan kiukutteleva ja uhmakas lapsi.
Saat ja sinun kuuluukin kaivata sinulle rakasta ihmistä, mutta muistathan, että enemmän kuin mitään muuta äiti tahtoo kuitenkin, että lapsi on onnellinen ja rakastettu, ei hän haluaisi että olet loputtomasti yksin ja onneton.
Voisitkohan muistella äitiäsi ystävien tai sukulaisten kanssa? Äidistä puhuminen saattaisi auttaa sinut huomaamaan näitä asioita, joita sinulle -itsekin äitinä, tässä kerroin.
Rakkautta ja halauksia suukkojen kera sinulle. Olet ihmeellinen nuori mies. Ole ylpeä itsestäsi ja siitä, että voit tuntea noin syvää rakkautta. Sekin on suuri lahja!
Ihan tuli kyyneleet silmiin kun luin kaipauksestasi.Minulla on kaksi aikuista poikaa joita rakastan kuten edesmennyt äitisi varmasti Sinua.Olet varmaan vielä nuori ja elämä edessä,älä vaivaa itseäsi sillä ettet halannut rakasta äiäiäsi silloin,olit varmasti hänelle rakas jo kun olit siinä vierellä.Voimia sinulle ja enkeleitä vierellesi,olet hieno poika.Tv.mummu.
23-24.8-04 oli mun elämäni hirveimmät päivät.. sairaalasta soitettiin ja ne kerto et mun kaikista rakkain ihminen on kuollut.. olihan se odotettavissa mutta kuitenkin se tapahtu niin äkkiä.. mun äiti sairasti keuhkosyöpää 9kk ja koko sairauden aikana se ei kertaakaan saanu hyviä uutisia.. koko ajan joku lääke lakkas tehoamasta, vaihdettiin toinen ja kohta senkin teho lakkas.. äiti ei ollut kun 43vuotias kun kuoli.. mä rakastin sitä ihmistä enemmän kun ketään tai mitään tässä maailmassa.. tapahtuneesta tulee kuluneeks kohta vuosi ja sattuu muhun edelleen ihan mielettömästi.. välillä on ollut jaksoja et menee paremmin mut välillä sitä vaan masentuu.
välillä mä mietin et miksen halannu äitiä kunnolla, antanu sille pusua, ja sanonu ne kauniit sanat :) syy oli siinä et mä elättelin toivoa siitä et vielä seuraavana päivänä mä voisin tulla äitin luo uudestaan ja halata sitä taas..
niin ei käynyt, samana iltana myöhään tuli soitto.. menin sairaalaan sanomaan viimesen kerran heihei, antamaan sen viimesen pusun.. ja silitin rakkaan äitini viileää poskea..
vaika mä oon itsekin kokenut tällasen menetyksen niin mä ed todella osaa lohduttaa muita, en keksi mitn oikeita sanoja jotka helpottas.. mä en tiedä helpottaako sua se et mä sanon et mulla voi olla pieni käsitys siitä miltä susta tuntuu..
mä toivon et sä pystys joskus olemaan sinut ittes kanssa, niin että sä et jää miettimään liikaa niitä asioita "joita sun ois pitäny tehdä.."mä toivotan sulle mielettömästi jaksamista ja toivon et pystyt jatkamaan elämääs niinku sä haluat :)
... että häntä rakastat. Tokihan sen tietää ja tuntee. Omat lapseni ovat 21-, 18- ja 15-vuotiaat. Ja olen aivan vakuuttunut, että jokainen rakastaa minua, vaikkei sitä niin sanoilla sanotakaan. Se vain näkyy, ja tuntuu. Aivan varmasti myös äitisi kohdalla. Tiedäthän ja tunnet itsekin, että äitisi sinua rakasti?
kyllä äitini tiesi että minä häntä rakastan.. ja minä tiesin sen että äitini rakasti titysti myös minua.. :) oli kai joku omantunnon oikku kun piti niin paljon jossitella aikoinaan sitä että olisi pitäny sanoa sitä ja tätä.. tälläiset asiat ovat koko ajan mielessä mutta kai mulla olisi ollu edes hitusen parempi mieli jos olisin saanut kakistettua ne kauniit sanat suustani.. viimeisenä iltana.. mut nyt kun tapauksesta on jo vuosi, osaa siihen suhtautua niin erilailla kuin aikaisemmin.. siitä pystyy puhumaan ilman että jatkuvasti on tippa linssissä.. mutta se että menettää rakkaimman ihmisensa on vaan niin pirun vaikea hyväksyä.. mut niin se on kaikkien suurien menetysten kohdalla.. surun kanssa oppii elämään vaikka se aika oudolta tuntuukin.. mutta itse alan olla ainakin hetkellisesti hieman voiton puolella, mutta luulisin silti etä vaikeita aikoja on vielä edessä..