Hämmästys iski Suomen taloudesta: Keskustalaisena todella ilahtunut

Anonyymi-ap

"Nyt oikeasti kääntynyt" Tilastot antavat osviittaa kotimaan talouskehityksen kääntymisestä parempaan suuntaan. ”Hurja kasvu” on jatkunut.
Suomen talouden kääntymisestä parempaan on julkaistu konkreettista dataa. On näyttöä siitä, että ”talouden momentum on nyt oikeasti kääntynyt”. tuotannon suhdekuvaajaan, jonka perusteella kokonaistuotanto kasvoi toukokuussa Suomessa 2,8 prosenttia verrattuna vuodentakaiseen.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työpäivien määrät vakioituina ja mahdollisista inflaatiosta johtuvista hinnannousuista huolimatta kotimaisten yritysten liikevaihdot olisivat kasvaneet.
Kasvu on jatkunut vahvana ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen, mikä on varmastikin ollut positiivinen yllätys monille ekonomisteille.
”Monilla talousennustajilla oli todennäköisesti odotuksena, että esimerkiksi Hormuzinsalmen sulku näkyisi negatiivisena kehityksenä”.

Nyt Diesel jota tankkasin jo liki 1,80 € litra, bensa halvimmillaan samoin.
Nyt siitä vielä lomien aikaan 1.50€ litra, niin siitä yhä hyvä jatkaa alaspäin. Venäjä heikkenee, vaikuttaa iraninkin uhoon. Ne olleet pitkään kompuksessa, Palestiinalaisten kanssa -Hamas -Hizbollah, myös aseita (ohjuksia) jakaneet -Hutheille Jemeniin, joka niitä käyttäneetkin rahtilailaivojen pommituksiin. Venäjä pitänyt ja pitää laajasti sotaansa erialueilla. NYT ODOTETAAN VENÄJÄN HEIKKENEMISTÄ, se ei varmaan niin ole mieleen meidänkään vasemmistolle, jota Venäjää epäsuorasti tukee Palestiinalaisten ja iranin kautta.

9

<50

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Vasemmistolaiset motkottaa hallitukselle, ei ymmärrys riitä demokratiaan jossa vuorollaan ollaan 4 -vuotta. Mitä sitten haluavat ? Kun ei vapaat demokraattiset vaalit riitä. Ei vasemmisto voi hallitusta tehdä noilla kannatuksilla vaikka kuin mölyävät.

    • Anonyymi00002

      Toki poistavat ! toverit valvomossa.

    • Anonyymi00005

      NYT ODOTETAAN VENÄJÄN HEIKKENEMISTÄ, se ei varmaan niin ole mieleen meidänkään vasemmistolle, jota Venäjää epäsuorasti tukee Palestiinalaisten ja iranin kautta.

    • Kuluvan vuoden talouskasvuennuste on eri ennustelaitosten analyyisessä tarkantunut 0,8 - 1,2 %:n haarukkaan, kun se vielä viime vuonna sijoittui ennusteissa 1,5 - 2.0 %:n haarukkaan. Eli kuluva vuosi on ollut edelleen suuri pettymys viime vuoden esnnusteisiin suhteutettuna. Vuotta 2027 koskevat ennusteet liikkuvat 1,0 - 1,5 %:n välillä. Mihinkään suuriin juhliin tämäkään ei anna vielä aihetta. On tietysti hyvä, että talous edes hiukan toipuu kuin ei ollenkaan.

      Kotitalouksien luottamus talouteen on edelleen heikko, mikä johtuu massatyöttömyydestä, irtisanomisuhista, epävarmasta inflaatio- ja korkokehityksestä yms sekä tietysti siitä, onko Trumpilla edelleen pakissaan keinoja heikentää maailmantaloutta. Sotkun ja anarkian edesauttaminen on Trumpin suuri visio. Tai ei se mikään visio ole. Selitys on hänen hulluudessaan.

      Avaaja ei kaiketi ymmärrä taloudesta yhtään mitään. Polttoaiineiden hintojen jyrkkä lasku kielii aina siitä, että globaalssa taloudessa mättää. Hinnat tippuvat matalasuhdanteessa, koska tavara ei mene kunnolla kaupaksi. Terve talous on aina jonkun verran inflatorinen. Talouden ja eritoten Suomen talouden näkökulmasta Venäjän taloudellinen heikentyminen on huono tavoite. Se on paljossa toteutunut ja näkyy meillä erinomaisen hyvin itäisessä Suomessa, jolle Venäjän kaupan hyytyminen on ollut paikoin kuolinisku.

      Venäjän heikkeneminen ei taida erityisemmin vaikuttaa Iraniin. Kuten nyt nähtiin Iran kykeni selvitymään sodasta voittajana vaikka hävisikin aseelliset taistelut. Tässä on kyse eräänlaisesta Vietnam-ilmiöstä, missä USAlle kävi samoin. Se voitti aseelliset taistelut mutta hävisi sodan. USA hävisi sodan monella tavoin. Sen liittolaisten luottamus romahti varsin totaalisesti ja nyt ne etsivät uusia luotettavampia kumppaneita. Tästä poikkeuksena on Israel, jolla ei ole vaihtoehtoja. Venäjän heikkeneminen on positiivinen asia sen vuoksi, että se lopettaisi Ukrainan sodan ja johtaisi vallanvaihtoon Venäjällä. Siis parempaan valtaan, koska huonompaankin vaihtuminen on realistinen vaihtoehto.

      • Anonyymi00007

        "On tietysti hyvä, että talous edes hiukan toipuu kuin ei ollenkaan."

        Kyllähän suomalaiset jo saivat 2019-2023 kauhukabinetin takia kärsiä aivan tarpeeksi!!!!


      • Anonyymi00009
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        "On tietysti hyvä, että talous edes hiukan toipuu kuin ei ollenkaan."

        Kyllähän suomalaiset jo saivat 2019-2023 kauhukabinetin takia kärsiä aivan tarpeeksi!!!!

        Paljon suurempaa kärsimystä tämä on ollut nyt kuin Marinin hallituksen aikana. Talouskasvu on heikompaa, työllisuustilanne huonompi ja velkaakin oli vähemmän kuin nyt. Kansalaisten luottamus pysyi koronasta ja Ukrainan sodasta huolmatta parempana.

        Kärismyksen määrää voi mitata myös kansalaisten luottamuksella pääministeriin ja hallitukseen. Hesarissa oli asiasta artikkeli olko eilen vai toissapäivänä. Sen perusteella Marinin ja hänen hallituksensa suosio oli täysin ylivertainen edellisen Sipilän hallituksen ja nykyisen Orpon hallituksen lukuihin. Tutustu tietoihin ja ihmettele sitten uudestaan. Kylmät faktat puhuvat toisenlaista totuutta kuin mielikuvasi.


      • Anonyymi00010

        MPP et näitä tiedä, olet puna ideologiasi uhri. Kerrot ihan väärää.


    • Anonyymi00006

      "Tilastot antavat osviittaa kotimaan talouskehityksen kääntymisestä parempaan suuntaan."

      EKAA KERTAA SITTEN 2019!!!!!!

      • Anonyymi00008

        Ei suinkaan. Vuonna 2021 BKT kasvoi 3,2 % ja seuraavana vuonnakin vielä 1,3 %. Nämä Marinin hallituksen aikaiset talouskasvun vuodet olivat parempia kuin nykyisin. Työllisyystilanne oli Marinin hallituksen aikana parempi kuin nyt. Valtion velkaakin oli paljon vähemmän silloin, koska Orpon-Purran hallitus velkaantuu enemmän kuin Marinin hallitus.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      63
      779
    2. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      157
      753
    3. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      750
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      98
      712
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      708
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      626
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      582
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      572
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      516
    12. 39
      455
    13. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      78
      450
    14. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    15. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      427
    16. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    17. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      74
      422
    18. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      419
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      54
      408
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe