Lääkäri jostakin Karasjoelta
Rautu oli noussut puron suuhun. Se oli sairas.
Tyttö oli kyykyssä raudun vieressä. Se virotteli sitä henkiin.
Minä tulin tunturista, Paihkasjärveltä päin. Ihmettelin, kun
tytöllä oli punaiset samettifarkut ja villapaita vyötäisillä,
t-paita, koristossut. Korkeat poskipäät. Vaalea iho kuin raakun
helmi. Olin seitsemäntoista. En paljon tyttöä vanhempi.
- Se on vielä elossa.
Punamahainen rautu värähteli veden pinnassa. Ainakin kilon.
Ajattelin, että sen voisi syödä, mutta jos siinä olisi jokin
tauti. Päältä se kyllä näytti siistiltä, oletettavasti kaunis
vaaleanpunainen liha.
- Paras lopettaa se.
Tartuin puukkoon, joka oli vyölläni, farkun kupeella, poron-
karvatupessa. Minulla oli sininen nailonpaita ja naikit.
- Žlä vielä.
Tyttö otti käteni pois. Hän silitti kalan kylkeä. Kala nytkähteli vähän, yritti nousta uintiasentoon, liurutteli pyrstöllään.
Päätin, että jätän neidin siihen kaloineen. Sen hymy olisi sulattanut
ikijään kirkkaiksi pisaroiksi, jotka putoilevat kilahtaen jäämassan
rakosessa soluvaan puroon.
Kokosin virvelin. Ajattelin, jos rannassa olisi rautuja enemmän.
Kertoivat leirinnässä jonkun saaneen kaksitoista kiloa rautua
yhdeltä seisomalta, viidenkympin luvalla.
Vein repun kämppään. Näin tytön rinkan. Halti-mallia, sininen,
nuorisorinkka. Minulla oli vanha, sodanaikainen satulareppu,
läpiammuttu, ruosteenmustat raudat.
- Otti!
Kukaan ei kuule huutoani. Tyttö kykkii kivellä. Siltä vie
kuuluvuuden puro, joka tulee pienenä koskena kivien välissä.
Rautu tempoo. Se yrittää hyppyä. Minulla on kaksivitonen
siima. Näen miten kalan kylki välähtelee jo lähellä, mutta päätän
ottaa varman päälle. Kiskaisen.
Se solahtaa kivien väliin, pieneen poteroon, jossa on vettä.
Saan sen kiinni, puristan sormet yhteen kitusten läpi. Se tempaisee
viimeisen kerran, kun rusautan puukkoni sen paksuun niskaan.
Yli kilon, ajattelen.
Rannassa on laakea kivi. Mies on tullut jostakin tunturista, Haltilta päin. Siellä mistä se tuli seisoo pieni saamelaispoika ja huutaa kovasti saamenkielellä. Isä vastaa sille kauempaa. Porot juoksevat merenä pojan ympärillä, mutta eivät tallo poikaa. Niitä on satoja, suuri tokka.
Mies sanoo olevansa munkki, buddhalaismunkki. Sanoo viettävänsä
yöt luolissa, avotaivaan alla. Se kertoo olleensa Ruotsissa
kuolevien vanhusten hoitajana.
Sille tarttuu kala. Minullekin. Nostamme siitä kiveltä kolme
punaisenkirjavaa taimenta. Korpit huutelevat korkealla tunturin rinteessä. Haukat naukuvat. Niillä on pesiä siellä. Joku tummempi ulina. Mies kertoo:
- Tunturin päällä, jyrkänteen reunalla, viheltää tuuli rautaristeissä. Niitä on kaksi. Ne sattuvat vähän sivuun
polulta. Vaarallisesti sivuun. Kaksi poikaa eksyi reitiltä.
Toinen yritti auttaa kaveriaan, joka veti molemmat rotkoon.
Myös nousureitillä on ristejä. Ifarktimonumentteja. Etelän mies
on kohdannut voittajansa, tunturin.
Menemme kämpälle. Panen kahvin porisemaan. Mies kirjoittaa
muistivihkoon terävällä kynällä. Pienellä käsialalla. Sivut
ovat täynnä kuin hieroglyfejä. En kysele. Mies ottaa kämpän
kaapista ryynejä. Tekee puuron. Omia eväitä sillä ei ole.
Se on parrakas, silkkiliina kaulassa, iho likaisen ruskea.
Hymyilee. Sanoo elämän koetelleen. Avioero, Kaksi lasta.
Mielisairaala, viinan kiroja.
- Vaikeaa täällä on jokaisella, yritän.
Mies hymisee mantraa. Raplaa rukousnauhaa. Menen kämpän
perälle. Järjestelen rinkkaa. Luen vieraskirjaa.
" Pilvipoutaa, huomenna Haltille"...
" Menthin perjantaina Paihkasjärven kämpälle"...
" Pojan kanssa lintuja tarkkailemassa"...
" Jalka nyrjähti rakkakivikossa, mutta ei hätiä"...
" Täältä viisi rautua, huomenna turskanpyyntiin Tromssaan"...
" Kierretään Rommaenolle ja Kalkkoaivilta pois"...
Se on muissa maailmoissa. Silmät ummessa. Hyrisee mantraa
ja kädet vispaavat. Sitten äkkiä läsnä. Sanoo:
- Ruotsin poliisi etsii.
En virka mitään. Tulee outo olo.
- Otatko?
Tarjoaa piippua, maissisellaista. Vieras imelä tuoksu
saa varuilleen. Sanon lähteväni jo tunturiin.
Tapaan tytön siinä paikassa, missä Kilpisjärvi alkaa erottua kiiluvana silmänä tunturin takaa. Se rakentaa seitaa pikkukivistä.
- Hei!
Sama hymy, joka kesyttäisi ahman.
- Hei!
- Näitkö sen miehen?
- Näin, mitä siitä?
- Se virotti sen raudun. Otti vain käsiensä väliin ja
luki jonkun loitsun.
- Kertoiko se sulle?
- Kertoi. Lääkäri, jostakin Karasjoelta.
Rautu oli noussut puron suuhun. Se oli sairas.
Tyttö oli kyykyssä raudun vieressä. Se virotteli sitä henkiin.
Minä tulin tunturista, Paihkasjärveltä päin. Ihmettelin, kun
tytöllä oli punaiset samettifarkut ja villapaita vyötäisillä,
t-paita, koristossut. Korkeat poskipäät. Vaalea iho kuin raakun
helmi. Olin seitsemäntoista. En paljon tyttöä vanhempi.
- Se on vielä elossa.
Punamahainen rautu värähteli veden pinnassa. Ainakin kilon.
Ajattelin, että sen voisi syödä, mutta jos siinä olisi jokin
tauti. Päältä se kyllä näytti siistiltä, oletettavasti kaunis
vaaleanpunainen liha.
- Paras lopettaa se.
Tartuin puukkoon, joka oli vyölläni, farkun kupeella, poron-
karvatupessa. Minulla oli sininen nailonpaita ja naikit.
- Žlä vielä.
Tyttö otti käteni pois. Hän silitti kalan kylkeä. Kala nytkähteli vähän, yritti nousta uintiasentoon, liurutteli pyrstöllään.
Päätin, että jätän neidin siihen kaloineen. Sen hymy olisi sulattanut
ikijään kirkkaiksi pisaroiksi, jotka putoilevat kilahtaen jäämassan
rakosessa soluvaan puroon.
Kokosin virvelin. Ajattelin, jos rannassa olisi rautuja enemmän.
Kertoivat leirinnässä jonkun saaneen kaksitoista kiloa rautua
yhdeltä seisomalta, viidenkympin luvalla.
Vein repun kämppään. Näin tytön rinkan. Halti-mallia, sininen,
nuorisorinkka. Minulla oli vanha, sodanaikainen satulareppu,
läpiammuttu, ruosteenmustat raudat.
- Otti!
Kukaan ei kuule huutoani. Tyttö kykkii kivellä. Siltä vie
kuuluvuuden puro, joka tulee pienenä koskena kivien välissä.
Rautu tempoo. Se yrittää hyppyä. Minulla on kaksivitonen
siima. Näen miten kalan kylki välähtelee jo lähellä, mutta päätän
ottaa varman päälle. Kiskaisen.
Se solahtaa kivien väliin, pieneen poteroon, jossa on vettä.
Saan sen kiinni, puristan sormet yhteen kitusten läpi. Se tempaisee
viimeisen kerran, kun rusautan puukkoni sen paksuun niskaan.
Yli kilon, ajattelen.
Rannassa on laakea kivi. Mies on tullut jostakin tunturista, Haltilta päin. Siellä mistä se tuli seisoo pieni saamelaispoika ja huutaa kovasti saamenkielellä. Isä vastaa sille kauempaa. Porot juoksevat merenä pojan ympärillä, mutta eivät tallo poikaa. Niitä on satoja, suuri tokka.
Mies sanoo olevansa munkki, buddhalaismunkki. Sanoo viettävänsä
yöt luolissa, avotaivaan alla. Se kertoo olleensa Ruotsissa
kuolevien vanhusten hoitajana.
Sille tarttuu kala. Minullekin. Nostamme siitä kiveltä kolme
punaisenkirjavaa taimenta. Korpit huutelevat korkealla tunturin rinteessä. Haukat naukuvat. Niillä on pesiä siellä. Joku tummempi ulina. Mies kertoo:
- Tunturin päällä, jyrkänteen reunalla, viheltää tuuli rautaristeissä. Niitä on kaksi. Ne sattuvat vähän sivuun
polulta. Vaarallisesti sivuun. Kaksi poikaa eksyi reitiltä.
Toinen yritti auttaa kaveriaan, joka veti molemmat rotkoon.
Myös nousureitillä on ristejä. Ifarktimonumentteja. Etelän mies
on kohdannut voittajansa, tunturin.
Menemme kämpälle. Panen kahvin porisemaan. Mies kirjoittaa
muistivihkoon terävällä kynällä. Pienellä käsialalla. Sivut
ovat täynnä kuin hieroglyfejä. En kysele. Mies ottaa kämpän
kaapista ryynejä. Tekee puuron. Omia eväitä sillä ei ole.
Se on parrakas, silkkiliina kaulassa, iho likaisen ruskea.
Hymyilee. Sanoo elämän koetelleen. Avioero, Kaksi lasta.
Mielisairaala, viinan kiroja.
- Vaikeaa täällä on jokaisella, yritän.
Mies hymisee mantraa. Raplaa rukousnauhaa. Menen kämpän
perälle. Järjestelen rinkkaa. Luen vieraskirjaa.
" Pilvipoutaa, huomenna Haltille"...
" Menthin perjantaina Paihkasjärven kämpälle"...
" Pojan kanssa lintuja tarkkailemassa"...
" Jalka nyrjähti rakkakivikossa, mutta ei hätiä"...
" Täältä viisi rautua, huomenna turskanpyyntiin Tromssaan"...
" Kierretään Rommaenolle ja Kalkkoaivilta pois"...
Se on muissa maailmoissa. Silmät ummessa. Hyrisee mantraa
ja kädet vispaavat. Sitten äkkiä läsnä. Sanoo:
- Ruotsin poliisi etsii.
En virka mitään. Tulee outo olo.
- Otatko?
Tarjoaa piippua, maissisellaista. Vieras imelä tuoksu
saa varuilleen. Sanon lähteväni jo tunturiin.
Tapaan tytön siinä paikassa, missä Kilpisjärvi alkaa erottua kiiluvana silmänä tunturin takaa. Se rakentaa seitaa pikkukivistä.
- Hei!
Sama hymy, joka kesyttäisi ahman.
- Hei!
- Näitkö sen miehen?
- Näin, mitä siitä?
- Se virotti sen raudun. Otti vain käsiensä väliin ja
luki jonkun loitsun.
- Kertoiko se sulle?
- Kertoi. Lääkäri, jostakin Karasjoelta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Diedusge. Juo.