YLE uutisoi Ukrainan sisällissodan uhrien määrästä?

Ukrainan sisällissota alkoi vallankaappaushallituksen julistamalla "terrorismi" sodalla demokratiaa puoltavia ja vaativia Itä-Ukrainan Donbassin asukkaita vastaan heti Maidanin väkivaltaisten tapahtumien jälkeen helmi-maaliskuussa v 2014.

Itä-Ukrainan asukkaat, Krimin väestö mukaanluettuna, eivät hyväksyneet perustuslain muutoksia, joiden seurauksena venäjänkieliseltä väestöltä vähä vähältä peruutettiin kaikki demokratiaan kuuluvat ihmisoikeudet.

Yhdysvallat oli salaisesti vaikuttanut vallankaappauksen aikaansaamiseen jo vuosien ajan tavoitteenaan saada Ukraina niiden NATO-maiden joukkoon, joiden avulla Venäjä voitaisiin saada polvilleen ja Yhdysvaltojen ja pääomien hegemonia maailmassa voimistumaan.

Yhdysvallat valitsi Ukrainaan vallankaappaushallituksen. Hallituken jäseninä oli joko Yhdysvaltojen kansalaisia tai Yhdysvalloissa koulutuksensa saaneita georgialaisia, liettualaisia, yhdysvaltalaisia ministereitä, joista yksi sai Ukrainan kansalaisuuden samana päivänä kun tuli valituksi ministeiksi.

Presidentti Obaman varapresidentti Joe Biden toimi hallituksen "konsulttina" kertoen puhuneensa puhelimessa enemmän vallankaappaushallituksen pääministeri Jatsenjukin kanssa kuin vaimonsa kanssa. Bidenin poika Hunter toimi öljy-yhtiö Burisman hallituksessa vailla mitään kokemusta osallistuen firman laittomiin hankkeisiin, joihin yleinen syyttäjä pyrki puuttumaan. Varapresidentti Biden on julkisesti ylpeillyt sillä, että hän erotutti yleisen syyttäjän kiristämällä toukokuussa 2014 presidentiksi valittua Petro Poroshenkoa.


Suomessa pääomapiirit valmistautuivat sisällissotaan kouluttamalla suojeluskuntia taisteluun ja sopimalla Saksassa koulutettujen jääkärien paluusta Suomeen. Samoin Saksan joukkojen lähettämisestä Suomeen oli käyty jo alustavia neuvotteluja lähes vuoden ajan.

Venäjän vallankumouksen seurauksena Suomi saikin yllättäen itsenäisyyden Venäjästä ilman Valtalain voimaantuloa. Pääomapiirit eivät olleet valmistautuneet tähän.Pian tilanne saatiin haltuun.

Tammikuun alussa eduskuntaryhmät neuvottelivat Suomen armeijan perustamisesta ja sen käytännöistä. Sosialidemokraatit ehdottivat armeijaa, jota hallitsisi neuvosto, jossa olisi yhtä paljon sosialidemokraatteja kuin porvareiden edustajia. Uusissa eduskuntavaaleissa muodostunut porvarillinen eduskunta ei suostunut tähän. Armeijasta tuli Suomen porvarillinen armeija, joka valitsi ylipäällikökseen kenraali C.G. Mannerheimin.

Ukrainassa Yhdysvallat yhteistyössä NATO-liittolaistensa kanssa alkoi rakentaa Ukrainan armeijasta NATO-armeijaa. Kokemusta sotimisesta tuli Itä-Ukrainaa vastaan käydystä sodasta, jossa kohteina olivat Donbassin siviilit.

Sodan ohella äärimmäinen rasismi venäjää äidinkielenään puhuvaa väestöä kohtaan koveni. Ukrainan ortodoksinen kirkko joutui vainon kohteeksi. Ukrainan turvallisuuspalvelu alkoi ylläpitää listaa tapettavista siviilihenkilöistä kansallisuudesta riippumatta. Terroritekoja suoritettiin niin Ukrainassa (Odessan ammattiyhdistysten talon murhapoltto 2.5.2014) mm kaduilta kidnapattiin ihmisiä, maalattiin ja teipattiin sekä heitettiin roskapönttöihin.

Kansainvälisellä tasolla tehtiin YK:nkin hyväksymiä Minskin rauhansopimuksia, joita USA ja NATO-maat eivät olleet aikoneetkaan saada täytäntöön, vaan ainoastaan ostaa aikaa Ukrainan armeijan varustamiseen NATO-asein.

Oikeus äänestää, käydä koulua omalla äidinkielellään saada sosiaaliturvaa peruttiin Donbassin väestöltä.
1655
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

NATO ja EU on syyllinen Ukrainan sisällissodan uhrien suureen määrään.

2Äänestä
  • Tuo on totta joka sana.

    2Äänestä

Järkyttävää toimintaa mustalta mieheltä Amerikoista.

Äänestä
  • Ukrainassa Yhdysvallat yhteistyössä NATO-liittolaistensa kanssa alkoi rakentaa Ukrainan armeijasta NATO-armeijaa. Kokemusta sotimisesta tuli Itä-Ukrainaa vastaan käydystä sodasta, jossa kohteina olivat Donbassin siviilit.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ukrainassa Yhdysvallat yhteistyössä NATO-liittolaistensa kanssa alkoi rakentaa Ukrainan armeijasta NATO-armeijaa. Kokemusta sotimisesta tuli Itä-Ukrainaa vastaan käydystä sodasta, jossa kohteina olivat Donbassin siviilit.

    Järkyttävää että Suomi on nyt siviilejä surmaavan NATOn jäsen?

    Äänestä

Ukrainaa hallitsee laiton hallinto

1Äänestä

Siinäpä tuli taas kremlin jokapäiväinen propagandapläjäys, johon ei usko yksikään täysjärkinen.

1Äänestä

Mitä sanoisi RKP, jos Persut vaatisivat äidinkielen kieltämistä Baltian ja sotatikollisen Ukrainan tapaan?

Äänestä

Tässä on muutamia presidenttejä, jotka ovat Israelin talutusnuorassa:
https://t.me/c/3233625802/30
Kuka ei suudellut muuria?
Zelensky vei Ukrainan Venäläisiltä myös kirkot ja luostarit ja niiden omaisuudet. Hän määräsi ortodoksikirkon pois Moskovan patriarkaatin alaisuudesta, jossa se oli ollut jo vuodesta 1587. Kumma kun media on ollut varsin hiljaa tuosta ryöstöstä ja uskonnonvapauden loukkauksesta. No, zelensky onkin khazarian juutalainen.

Äänestä
  • Ja tehän ootte mongolien sekajätteen jälkeläisiä ja ettehän te oo edes Euroopalaisia ja kuulu Eurooppaan. Kerropas nyt tänne päin siitä Igor miltä tuntuu olla rusnya ja tietäen että et ole Euroopalaisia ja kuulu Eurooppaan vaan Puten lättiin ja olette mongolien sekajätteen jälkeläisiä ja koitatte viedä teidän rusnya ja mongolien ideologiaa muualle mutku ei haluta Kerropas nyt tänne päin siitä Igor rusnya Pietarista

    Äänestä

Igori Pietarista yxin kertainen kysymys ja vastaa; miltä tuntuu olla mongolien sekajätteen jälkeläisiä

Äänestä
  • Paremmalta tuntuu kuin olla kaltaisesi Zelenskyn ahteria nuoleva NATOtrolli.

    Äänestä

Rusnyat on vaan rusnya ja eihän ne edes ole Euroopalaisia ja kuulu Eurooppaan

Äänestä

Aloittaja on ilmeisesti opiskellut muitakin medioita kuin YLE, Sanoma Oy, tai 7 päivää.Tai ollut livenä Venäjällä. Näinhän se on.

Just näin siinä kävi, ja meillä suomipoika uhoaa sotaa. Ihan turhaan, turpaan tulee taas kuten Aatun kanssa Uralille mennessä. Vuoksi pysynee rajajokenamme itään, jos Venäjä ei halua sitä muuttaa.

Ottakaas nyt iltalääkkeet, hoitaja peittelee, pilinhiplausta lohdutukseksi. Aamulla taas mannapuuroa, jne.

Huh huh.

T: Moskovan trolli

Äänestä

Urpu, Stupido, Häikkänen, Valtolainen yms. typerykset ojennusleirille Guantanamoon USAn paratiisiin.
Oppisivat arvostamaan vapaata Venäjän Federaatiota.

T; Moskovan trolli

Äänestä

Sisällissotaa ei ole. Sisäisissä kahinoissa on muutamia kuollutkin.
Ongelma on venäjän avoin provosoimaton hyökkäys, valtioterrorismi. Hauskaa tässä on vain venäläisten järjettömät miestappiot.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ukrainan sisällissota alkoi vallankaappaushallituksen julistamalla "terrorismi" sodalla demokratiaa puoltavia ja vaativia Itä-Ukrainan Donbassin asukkaita vastaan heti Maidanin väkivaltaisten tapahtumien jälkeen helmi-maaliskuussa v 2014.

Itä-Ukrainan asukkaat, Krimin väestö mukaanluettuna, eivät hyväksyneet perustuslain muutoksia, joiden seurauksena venäjänkieliseltä väestöltä vähä vähältä peruutettiin kaikki demokratiaan kuuluvat ihmisoikeudet.

Yhdysvallat oli salaisesti vaikuttanut vallankaappauksen aikaansaamiseen jo vuosien ajan tavoitteenaan saada Ukraina niiden NATO-maiden joukkoon, joiden avulla Venäjä voitaisiin saada polvilleen ja Yhdysvaltojen ja pääomien hegemonia maailmassa voimistumaan.

Yhdysvallat valitsi Ukrainaan vallankaappaushallituksen. Hallituken jäseninä oli joko Yhdysvaltojen kansalaisia tai Yhdysvalloissa koulutuksensa saaneita georgialaisia, liettualaisia, yhdysvaltalaisia ministereitä, joista yksi sai Ukrainan kansalaisuuden samana päivänä kun tuli valituksi ministeiksi.

Presidentti Obaman varapresidentti Joe Biden toimi hallituksen "konsulttina" kertoen puhuneensa puhelimessa enemmän vallankaappaushallituksen pääministeri Jatsenjukin kanssa kuin vaimonsa kanssa. Bidenin poika Hunter toimi öljy-yhtiö Burisman hallituksessa vailla mitään kokemusta osallistuen firman laittomiin hankkeisiin, joihin yleinen syyttäjä pyrki puuttumaan. Varapresidentti Biden on julkisesti ylpeillyt sillä, että hän erotutti yleisen syyttäjän kiristämällä toukokuussa 2014 presidentiksi valittua Petro Poroshenkoa.


Suomessa pääomapiirit valmistautuivat sisällissotaan kouluttamalla suojeluskuntia taisteluun ja sopimalla Saksassa koulutettujen jääkärien paluusta Suomeen. Samoin Saksan joukkojen lähettämisestä Suomeen oli käyty jo alustavia neuvotteluja lähes vuoden ajan.

Venäjän vallankumouksen seurauksena Suomi saikin yllättäen itsenäisyyden Venäjästä ilman Valtalain voimaantuloa. Pääomapiirit eivät olleet valmistautuneet tähän.Pian tilanne saatiin haltuun.

Tammikuun alussa eduskuntaryhmät neuvottelivat Suomen armeijan perustamisesta ja sen käytännöistä. Sosialidemokraatit ehdottivat armeijaa, jota hallitsisi neuvosto, jossa olisi yhtä paljon sosialidemokraatteja kuin porvareiden edustajia. Uusissa eduskuntavaaleissa muodostunut porvarillinen eduskunta ei suostunut tähän. Armeijasta tuli Suomen porvarillinen armeija, joka valitsi ylipäällikökseen kenraali C.G. Mannerheimin.

Ukrainassa Yhdysvallat yhteistyössä NATO-liittolaistensa kanssa alkoi rakentaa Ukrainan armeijasta NATO-armeijaa. Kokemusta sotimisesta tuli Itä-Ukrainaa vastaan käydystä sodasta, jossa kohteina olivat Donbassin siviilit.

Sodan ohella äärimmäinen rasismi venäjää äidinkielenään puhuvaa väestöä kohtaan koveni. Ukrainan ortodoksinen kirkko joutui vainon kohteeksi. Ukrainan turvallisuuspalvelu alkoi ylläpitää listaa tapettavista siviilihenkilöistä kansallisuudesta riippumatta. Terroritekoja suoritettiin niin Ukrainassa (Odessan ammattiyhdistysten talon murhapoltto 2.5.2014) mm kaduilta kidnapattiin ihmisiä, maalattiin ja teipattiin sekä heitettiin roskapönttöihin.

Kansainvälisellä tasolla tehtiin YK:nkin hyväksymiä Minskin rauhansopimuksia, joita USA ja NATO-maat eivät olleet aikoneetkaan saada täytäntöön, vaan ainoastaan ostaa aikaa Ukrainan armeijan varustamiseen NATO-asein.

Oikeus äänestää, käydä koulua omalla äidinkielellään saada sosiaaliturvaa peruttiin Donbassin väestöltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu