Suomessakin kaiketi uutisiin päättyi muutama päivä sitten tapaus missä Aussi rekkakuski kylmäsi itsepuolustuksena Pattayalla puukon kanssa riehuneen ihmiskaupan uhrin - koska siitähän tuossakin on kyse.
Tuossa tarinassa ei ihan kaikki kerrottu täsmää, välttämättä.
Uutisissa on näytetty, ainakin maailmalla, tytön isää ja äitipuolta (!) valittamassa asiasta. Ja tytsästä on myös ollut kuvaa, sekä videota.
Tytön perhe kertoo nyyhkytarinaa mitenkä tuo oli "ensimmäinen matka" vanhemman naisoletetun tuttavan/sukulaisen kanssa, mutta kun sitä videota missä hotelliin kävellään, kävely on varsin varmaa, ei epäilevää, ja enemmän kertovaa on sitten kuvat missä näkyy tatuointi.
Kuvasta muutenkin näkyy että kyllä niitä city-maileja on jo takana, ei olla ekaa kertaa rekan kyydissä.
Epätietoisille tiedoksi, tuollaiset tatuoinnit on ns. "brändäämistä", joku tytön "oikeudet" omisti, ja osoittaa tuollaisella tatuoinnilla asiantilan (muille).
Joko siis tuo tatuointi on uusi (ei näytä siltä), jolloin isän kyyneleet ymmärtää paremmin; hän on juuri myynyt (!) tyttärensä rikollisjoukolle ja saanut varmasti hyvät etumaksut. Joka varmasti peritään takaisin kauppatavaran kuoltua.
Tai sitten kauppa on tehty jo kauemmin, ja isäkin on tuottoa jo tuosta nähnyt, kyyneleet on sitten vähintään siitä että enää ei rahaa saa myydystä tyttärestä. Kenties edessä on vielä myös takaisinmaksujakin.
Sinänsä tilanne ei liene mitenkään epätavallinen, asiakkaalta voidaan koittaa puukolla saada lisää maksua, tuota en välttämättä epäile. Myös ne jäljet sedässä on varsin uskottavia, kyllä jos joku puukon kanssa tulee kohti ja sitä joutuu sitten puolustautumaan sellaista vastaan niin siitä jää taatusti jälkiä.
Siitä huolimatta, en koe varsinaista sääliä kuskia kohtaan vaikka tuo olisikin ollut vain itsepuolustus; tuomio tulee ansiosta ja kaikki ihmiskauppaa hänen tavallaan tukevat sen ansaitsevat vaikkeivat muuta tekisikään.
Tuollainen ihmiskauppa loppuu maailmasta vasta kun sekä myyjät että ostajat poistetaan.
Thaimaista höpöttelisin
28
125
Vastaukset 28
- Anonyymi00001
Lisään siis että kun mainitsen että ostajat ja myyjät, niin tämä siis tarkoittaa tuota rekkakuskia, ostajana; sekä isää että parittajaa myyjinä.
Tyttö on ainoastaan se kauppatavara eikä ansaitsisi mitään osaa kohtalostaan. - Anonyymi00002
Onneksi tuossa maassa rikolliset ei saa tuomioonsa kevennystä siksi että ovat kohteliaita tuomarille.
Tai siitäkään jos sattuu olemaan duuni.
Toisin kuin Suomessa missä tuomio, joka alunperin on yleensä käsittämättömän leppoisa, vielä lievenee Hovissa entisestään kunhan vain tuomitulla on duunia tms.
Toisin kuin muissa maissa, missä jos tulee useampi tuomio ja vuodet ynnätään, Suomessa niitä vuosia aletaan vähentämään mitä useampi tuomio tulee. - Anonyymi00003
Millainen isä myy oman lapsensa?
- Anonyymi00004
Tästä saa aasinsillan Vikiin.
Montakohan lasta sillä tuonne jäi? Eipä tainnut koskaan lähettää latiakaan tukea.
Tuollaisilla lapsilla taas tuossa maassa kohtalona ei juuri ole muuta kuin se sama äidin ammatti. Ja kun se Vikikin siellä vuosikymmenet kävi niin onkohan se edes tietoinen tuliko omaa jälkikasvua jopa vastaan vällyjen puolella. - Anonyymi00007
Anonyymi00004 kirjoitti:
Tästä saa aasinsillan Vikiin.
Montakohan lasta sillä tuonne jäi? Eipä tainnut koskaan lähettää latiakaan tukea.
Tuollaisilla lapsilla taas tuossa maassa kohtalona ei juuri ole muuta kuin se sama äidin ammatti. Ja kun se Vikikin siellä vuosikymmenet kävi niin onkohan se edes tietoinen tuliko omaa jälkikasvua jopa vastaan vällyjen puolella.Viki oli tuhkamuna eli ei ollut jälkeläisiä.
- Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
Viki oli tuhkamuna eli ei ollut jälkeläisiä.
Äläs nyt ole tuollainen.
Kyllä sillä niitä on, sekä Suomessa (tunnustettuja) että siellä Thaimaissa (tunnustamattomia). - Anonyymi00009
Salliva demari tai ahne kokkare!
- Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
Salliva demari tai ahne kokkare!
Onko niissä eroa?
- Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Onko niissä eroa?
Miten erottaa Demarin ja Kokkaren?
Rautakangella. - Anonyymi00012
Anonyymi00008 kirjoitti:
Äläs nyt ole tuollainen.
Kyllä sillä niitä on, sekä Suomessa (tunnustettuja) että siellä Thaimaissa (tunnustamattomia).Mielikuvituslapsia ei lasketa kyllä, naiseenhan hän ei ole koskaan koskenut ja siksi katkera suomalaisille naisille.
- Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
Mielikuvituslapsia ei lasketa kyllä, naiseenhan hän ei ole koskaan koskenut ja siksi katkera suomalaisille naisille.
Äläs nyt ole noin kateellinen.
- Anonyymi00020
Anonyymi00013 kirjoitti:
Äläs nyt ole noin kateellinen.
Kateellinen että hän on vanha neitsyt? Outo logiikka sinulla kyllä.
- Anonyymi00021
Anonyymi00020 kirjoitti:
Kateellinen että hän on vanha neitsyt? Outo logiikka sinulla kyllä.
Tiedät itsekin ettei ole, se että väität tuollaista on se kateus.
- Anonyymi00025
Anonyymi00021 kirjoitti:
Tiedät itsekin ettei ole, se että väität tuollaista on se kateus.
Tiedän että on, kerrohan nyt argumenttisi miksi olisin kateellinen vanhalle papalle jolla on selviä mielenterveysongelmia ja matala älykkyysosamäärä? Puhumattakaan aikaisemmin mainitusta seksuaalisesta kokemattomuudesta.
Ikävää jos faktat satuttavat sinua. - Anonyymi00026
Anonyymi00025 kirjoitti:
Tiedän että on, kerrohan nyt argumenttisi miksi olisin kateellinen vanhalle papalle jolla on selviä mielenterveysongelmia ja matala älykkyysosamäärä? Puhumattakaan aikaisemmin mainitusta seksuaalisesta kokemattomuudesta.
Ikävää jos faktat satuttavat sinua.Ooppa rauhassa ja opettele kohtaamaan todellisuus.
- Anonyymi00028
Anonyymi00026 kirjoitti:
Ooppa rauhassa ja opettele kohtaamaan todellisuus.
Eli sinulla ei ollut oikeita argumentteja, aivan kuten epäilinkin. Ikävä että faktat ja todellisuus satuttavat sinua ja et voi niitä kohdata, tsemppiä.
Viktorin "fanit" ovat älyllisesti hänen kanssaan samalla tasolla nähtävästi. - Anonyymi00029
Anonyymi00028 kirjoitti:
Eli sinulla ei ollut oikeita argumentteja, aivan kuten epäilinkin. Ikävä että faktat ja todellisuus satuttavat sinua ja et voi niitä kohdata, tsemppiä.
Viktorin "fanit" ovat älyllisesti hänen kanssaan samalla tasolla nähtävästi.Ei tarvi olla Vikin fani ymmärtääkseen että hän puhui kokemuksella aiheistaan.
Turha tulla älystä kitiseen ad hominemia kirjoitettuasi.
- Anonyymi00006
Vai että yksi poistettu viesti.
Mitähän siinä oli kun noin meni jollekin tunteisiin? - Anonyymi00014
MIehetkin Thaimaassa haluavat naiseksi.
- Anonyymi00015
Jospa se "tyttö" jonka se rekkakuski kylmäsi olikin sitten poika?
- Anonyymi00018
Anonyymi00015 kirjoitti:
Jospa se "tyttö" jonka se rekkakuski kylmäsi olikin sitten poika?
Tämä on varsin tärkeä huomio.
Kyllä siinä jokaisella Miehellä menisi tilanne sekavaksi jos tytöllä onkin munat.
Jaettujen kuvien ja videon perusteella jää epäselväksi onko tyttö aito. - Anonyymi00019
Anonyymi00018 kirjoitti:
Tämä on varsin tärkeä huomio.
Kyllä siinä jokaisella Miehellä menisi tilanne sekavaksi jos tytöllä onkin munat.
Jaettujen kuvien ja videon perusteella jää epäselväksi onko tyttö aito.VIdeolla kävelee poika sen rekkakuskin kanssa.
- Anonyymi00022
Anonyymi00018 kirjoitti:
Tämä on varsin tärkeä huomio.
Kyllä siinä jokaisella Miehellä menisi tilanne sekavaksi jos tytöllä onkin munat.
Jaettujen kuvien ja videon perusteella jää epäselväksi onko tyttö aito.Ei menisi Vikillä vaan hän kiinnostuisi tyttöpojasta alkaen leikkimään lääkärileikkejä hänen kanssaan.
- Anonyymi00023
Anonyymi00022 kirjoitti:
Ei menisi Vikillä vaan hän kiinnostuisi tyttöpojasta alkaen leikkimään lääkärileikkejä hänen kanssaan.
Huomaa että käytin lausetta "...jokaisella Miehellä..."
- Anonyymi00027
Anonyymi00019 kirjoitti:
VIdeolla kävelee poika sen rekkakuskin kanssa.
Samaa mietin kun se video silloin levisi.
- Anonyymi00016
Thaimaan pitäisi saada vankilansa kuntoon ja siistiksi. Miehen ei pitäisi teurastaa naista puukolla, vaan etsiä muu ratkaisu. Ehkä köyhät epätoivoisena ryöstävät länsimaalaisia miehiä. Naisen asema liian heikko näissä maissa. Montako vuotta mies istuu? Onko liikaa.
- Anonyymi00017
Rekkakuski, jos tuomitaan, saa kuolemantuomion.
Varsinaiset syylliset, tytön (oletettu) isä ja parittaja jää tuomiotta vaikka hekin kuoleman ansaitsevat. - Anonyymi00024
Anonyymi00017 kirjoitti:
Rekkakuski, jos tuomitaan, saa kuolemantuomion.
Varsinaiset syylliset, tytön (oletettu) isä ja parittaja jää tuomiotta vaikka hekin kuoleman ansaitsevat.Thaimaa on tosiaan maita joissa tulee tapoista kuolemantuomio, jotenka eipä tarvitse isommin istua.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551