Hän oli täynnä armoa ja totuutta.

1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh.1 )

s-seutulainen
654
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jumala on sana ja tyhjä sana onkin.

Äänestä

Jumala on vain sana,
siinnä kuin Harry Potter tai Väiski Vemmelsääri.

Äänestä

Tulin vähästä aikaa tsekkaamaan tätä foorumia ja hämmästyin nähdessäni tällaisen aloituksen otsikon, sillä evankeliuminjulistus ei ole helluntaisille se ominaisin juttu. Mitä on tapahtunut? Joku itseoppinut "pastori" lähtenyt seuraamaan Jeesusta?

Piti klikata otsikkoa.

Ahaa: saviseutulainen. Luterilainen uskova. Peräti pappi?

Aloituksen alkulause on Johanneksen evankeliumista. Johannes käy heti kättelyssä härkää sarvista = suoraan asiaan.

Armo ja totuus. Näin todistaa apostoli Johannes, Jeesuksen nuorin opetuslapsi ja ainoa vanhuudessaan luonnollisen kuoleman saanut.

Kristuksen henki siis olemuksellaan hohtaa ja julistaa Jumalan armoa ja Jumalan totuutta. Tämä siis joko ilmenee tai ei ilmene nk. kristityiksi itsensä tunnustavissa "uskovissa". "Heidän hedelmistään te heidät tunnette".

Mutta, totuus ja armollisuus ei aina kovin näkyvästi käy yksiin.
Mutta myös: armollisuus, ketä kohtaan?

Kun Jeesus heitteli nurin rahanvaihtajien pöytiä Temppelin pihamaalla, oliko Hän armollinen? Ei ja kyllä. Keitä kohtaan?

Ei:
- Jumalan temppeliä ja sanaa väärinkäyttäviä kauppiaita kohtaan,

Kyllä:
- Kauppiaiden julmasti häkittämiä eläimiä kohtaan.
- Hengellisesti huijattuja synagooga-seurakuntalaisia kohtaan.
- Jumalaa kohtaan, jonka Temppeliä ja sanaa maailmallisesti väärinkäytettiin Häntä Itseään sekä luomaansa ihmis- ja eläinkuntaa vastaan.

Äänestä
  • Mukava lukea joskus tällainenkin viesti tällä palstalla.

    s-seutulainen

    2Äänestä

  • Jeesus oli armollinen myös temppelissä myyviä kauppiaitakin kohtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jeesus oli armollinen myös temppelissä myyviä kauppiaitakin kohtaan.

    >> Jeesus oli armollinen myös temppelissä myyviä kauppiaitakin kohtaan. >>

    Juuri niin.

    20 Niin Pilatus taas puhui heille, koska hän tahtoi päästää Jeesuksen irti.
    21 Mutta he huusivat vastaan ja sanoivat: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse hänet!"
    ..
    33 Ja kun saavuttiin paikalle, jota sanotaan Pääkallonpaikaksi, niin siellä he ristiinnaulitsivat hänet sekä pahantekijät, toisen oikealle ja toisen vasemmalle puolelle.
    34 Mutta Jeesus sanoi: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät".
    ( Luuk 23)

    Aloituksen tekstikohta jatkuukin.

    15 Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen: "Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä."
    16 Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle.
    17 Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta. ( Joh 1)

    Kaikille on ollut, ja yhä on, Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa vastaan otettavissa.

    1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
    2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
    (2Kor 6)

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh.1 )

s-seutulainen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu