Kreationismi syntyi vasta 1800-1900-lukujen taitteessa vastavoimaksi evoluutioteorialle. Sen päämääränä oli etsiä luonnosta todisteita, jotka kumoaisivat evoluution ja vahvistaisivat käsitystä nopeasta luomistapahtumasta.
On syytä huomata, että ennen kreationismia ei kristityillä ollut 1800 vuoden aikana ollut mitään tarvetta todistella luomista. Silloin luominen oli uskon asia, eikä kukaan tutkinut sedimenttejä tai fossiileja tai eläviä eläimiä löytääkseen niistä Jumalan kädenjälkiä.
Tämän tähden kreationismi ei ole sama asia kuin luomisusko. Kreationismi on yritys todistaa luominen, kun taas luomisusko on uskonvarainen asia eikä tukeudu luonnon tutkimisesta saatuihin tuloksiin.
Tämän takia ei myöskään ole oikein kutsua jokaista uskovaista kreationistiksi. Suurinta osaa ei kiinnosta yhtään perehtyä niihin asioihin, joihin kreationistit perehtyvät. Kristikunnasta vain hyvin pieni osa on kiinnostunut penkomaan esille luomista puolustavia asioita luonnosta. Loput vain uskovat.
Kreationismi ei ole luomisusko
10
<50
Vastaukset
- Anonyymi00001UUSI
Juuri näin.
Suurinta vääryyttä tehdään, kun ennen 1800-luvun puoliväliä vaikuttaneita tieteentekijöitä (kuten vaikka Isaac Newton) väitetään "kreationisteiksi", koska tuolloin ei ollut uskottavaa tieteellistä selitystä maapallon biodiversiteetin synnylle.
Heti Darwinin jälkeen oli "esi-kreationisteja" jotka vilpittömästi uskoivat että luominen oli todistettavissa luonnosta tehdyin havainnoin, aivan kuten Darwin ja Wallace olivat todistaneet oman teoriansa. Valehteluksi ja tiededenialismiksi kreationismi on rappeutunut vasta myöhemmin.- Anonyymi00004UUSI
Joillakin on tarve lokeroida joitakin menneiden sukupolvien edustajia uudempien ideologioiden alle. Tyypillinen esimerkki on kommunistien kyllästymiseen asti käyttämä fraasi "Jeesus oli ensimmäinen kommunisti" Siinä Jeesus kategorioidaan lokeroon, joka syntyi 1800 vuotta Jeesuksen jälkeen. Samanlainen väite on "Jeesus oli ensimmäinen hippi".
- Anonyymi00010UUSI
Anonyymi00004 kirjoitti:
Joillakin on tarve lokeroida joitakin menneiden sukupolvien edustajia uudempien ideologioiden alle. Tyypillinen esimerkki on kommunistien kyllästymiseen asti käyttämä fraasi "Jeesus oli ensimmäinen kommunisti" Siinä Jeesus kategorioidaan lokeroon, joka syntyi 1800 vuotta Jeesuksen jälkeen. Samanlainen väite on "Jeesus oli ensimmäinen hippi".
En pitäisi niin periaatteellisen vääränä nimetä jotain paljon myöhemmin keksityn mukaan, jos se vain täyttää määritemän.
- Anonyymi00002UUSI
"Tämän takia ei myöskään ole oikein kutsua jokaista uskovaista kreationistiksi. "
Meneekö asia siis niin että ne uskovaiset joiden uskontojärjestelmään kuuluu jonkinlainen luomistapahtuma ovat automaattisesti kreationisteja ja loput eivät ole?- Anonyymi00003UUSI
Asia menee niin, että ne ihmiset, jotka pyrkivät todistamaan nopean, kertakaikkisen luomisen hakemalla sen tueksi merkkejä Jumalan toiminnasta tutkimalla biologiaa, paleontologiaa, geologiaa ym. tieteenaloja mahdollisesti jopa käyttäen tieteellisiä tutkimuslaitteita, tai etsivät evoluutioteoriasta heikkoja kohtia teoreettisella ja maailmankatsomuksellisella tasolla, ovat kreationisteja tai ID-teoreetikkoja. Ne, joita ei vähäänään kiinnosta tällainen tutkiminen, mutta jotka silti uskovat luomiseen, ovat yksinkertaisesti sanottuna vain uskovaisia, luomisuskoisia uskovaisia. Kreationisti voi olla ja onkin luomisuskoinen, mutta luomisuskoinen ei automaattisesti ole kreationisti.
- Anonyymi00005UUSI
Anonyymi00003 kirjoitti:

Myöhemminkin on ollut "rehellisiä kreationisteja" kuten Rickhard Behe, joka uransa alussa yritti vilpittömästi todistaa "palatumattoman monimutkaisuuden" kautta luomisen tai oikeammin "jumalallisen vaikutuksen" evoluutioon. Yritys oli hyvä, mutta ei vain onnistunut ja Behe luisui venyttämään totuutta ja sortui kreationistien tapaan suoranaiseen valehteluun. Oli helpompi luopua rehellisyydestä kuin uskosta.
- Anonyymi00006UUSI
Anonyymi00005 kirjoitti:

Tarkoitat Michael Beheä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Michael_Behe - Anonyymi00007UUSI
Anonyymi00005 kirjoitti:
Myöhemminkin on ollut "rehellisiä kreationisteja" kuten Rickhard Behe, joka uransa alussa yritti vilpittömästi todistaa "palatumattoman monimutkaisuuden" kautta luomisen tai oikeammin "jumalallisen vaikutuksen" evoluutioon. Yritys oli hyvä, mutta ei vain onnistunut ja Behe luisui venyttämään totuutta ja sortui kreationistien tapaan suoranaiseen valehteluun. Oli helpompi luopua rehellisyydestä kuin uskosta.
Behen poika on sanonut että hänen isänsä suorastaan sortui raivon kyyneliin kun yritti evoluutiota kumota.
- Anonyymi00008UUSI
Anonyymi00006 kirjoitti:
Tarkoitat Michael Beheä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Michael_BeheJep.
Muistin etunimen väärin.
Olen lukenut jonkun Behen kirjankin. Siinä hän yllyttäin tunnusti että kaikki elämä on peräisin yhteisestä kantamuodosta, mutta uskoi, että Jumala jotenkin sääti ja auttoi lajien kehittymistä mieleisikseen.
- Anonyymi00009UUSI
Varmasti on noinkin kuten avaus sanoo.
Mihin kategoriaan sitten sijoitetaan:
"ahven ei ole muuttunut kottaraiseksi, evoluutio kumottu"
"edelleen on ahcenia vaikka ne ovat evoluution mukaan muuttuneet nisäkkäiksi
Vetoaa näennäisesti tieteeseen, vaikka inttämiset sisältää jo ihan koomisia virheitä. Kyseessähän on oman uskon vahvistaminen, mutta samalla toistaa tarkoituksella vääriksi osoitettuja väitteitä.
Toki kreationistien sylttytehtaat on paljon kierommin tuottamassa pseudotieteellistä roskaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla3911133- 641086
- 61842
- 58764
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k99688Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,15660Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49651- 26643
- 68640
- 58613