Oletko tullut uskoon?

Olen tullut uskoon ja Raamatusta löytyy mitä se minulle merkitsee!!

Ei siitä epäselvyyttä jää, kun Jeesus kohtaa ja joutuu hänen suurennuslasinsa alle.

Jo ennen uskoontuloa sain mm. enneunen siitä, että tulen syntymään uudesti, joka todisti, että lukemani Raamatun sana ja Jumala ovat totta. Vaati kuitenkin hieman lisää nöyrtymistä, ennen kuin se uudestisyntymä lopulta tapahtui. Mutta lopulta sain vahvan synnintunnon ja kun pyysin syntejäni anteeksi, tuli valtava vapautus. Niinkuin olisi kilokaupalla painoa tippunut ykskaks, kun syntitaakka nostettiin pois.

Uskoontulon jälkeen Jumala ohjasi seurakuntaan. Kuulin ihan selvän Pyhän Hengen kehotuksen sisimmässäni mennä seurakuntaan.

Tietenkin huomaa siitä että synti loppuu. Enää ei ole sotahullu, ei herjaa Paavalia, ei juputa amerikan homoista, ei höpötä koko ajan laittomuudesta ja muutoinkin puhuu enekelin kielillä.

Aika selkeä juttu.

Hieno aloitus, joka voi muitakin kannustaa avaamaan omaa elämänsä polkuaan. Kerron siis vähän: Sain yöllä unessa/ unirajalla kutsun Jumalan kansan joukkoon ollessani vasta n. 4-vuotias eli se tapahtui n. 70 vuotta sitten. En sitä silloin oikein ymmärtänytkään, koska minua ei ollut mitenkään opetettu tuollaiseen. Kotikin oli aivan tavallinen työläiskoti. Monien mutkien kautta aikanaan kiinnostuin uskomisesta opettajan innostamana. Taivaan Isä on elämäni polulla ollut aina, tosin välillä hivenen taustallakin. Minusta pitikin tulla insinööri ja pääsinkin oppilaitokseen, mutta juuri ennen kuin piti aloittaa, minulle vaan tuli selkeä viesti valitakin toinen koulutus ja minusta tulikin kirkon työläinen. Koko elämäni ja työurani oli kuin olisin saanut kulkea edeltä valmisteltuja polkuja pitkin ja senhän Raamatussakin luvataan, jos rukoillen kuljemme. En vieläkään ymmärrä, miksi minä sain tuollaisen etuoikeuden, koska ei minussa ole mitään erityistä enkä ole ollut edes mitenkään korkeakirkollinenkaan. Iloitsen, että näin eläkkeelläkin voin vielä joskus kulkea jonkun vierellä lyhyen hetkisen, esimerkiksi opastaen arkaa etsijää.

k_v

Syksyllä 2024 ääni sisälläni sanoi minulle tahtonsa ja mitä siitä seuraa. Sen jälkeen tuli näky Jumalasta. Samoihin aikoihin olin lukemassa kirjaa kuka Luther oli ja seuraavassa näyssä oli kuva linnasta ja puissa oli vihreät lehdet. Seuraavana päivänä jatkoin kirjan lukemista ja sivulla 144 oli sama linnaa mustavalkokuvassa. Kyseessä oli Wartburgin linna missä Luther oli Paavia paossa. Siinä vaiheessa elämääni tuli näyt ja muitakin armonlahjoja. kaikkea tätä ennen tapahtui asioita joille en keksinyt mitään järkevää selitystä mutta jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että Jumala kutsui minua. Olen siis vahvasti uskossa ja kaiken lisäksi luterilainen lapsikastettu henkilö.
Elän normaalia elämää enkä ole puhunut näistä asioista kuin muutamalle ystävälleni.
Käyn joskus kirkossa mutta en ole mikään kiihkouskovainen vaan kattelen mitä ympärillä tapahtuu. Elän siis normaalia elämää ja tuttavapiirissäni osa ihmisistä tietää minun olevan uskossa ja ei niitä kovin monta ihmistä ole joille olen kertonut tapahtuneesta ja vielä vähemmän on niitä jotka tietää koko tarinan enkä näe mitään syytä kertoa tätä asiaa tässäkään tämän enempää. Nyt saa haukkua vapaasti ei paljon kiinnosta mitä muut ajattelevat minusta.

Minä tulin tietoon kun erosin kirkosta aikoinaan.
Oli kuin hirveä taakka olisi pudonnut harteilta.
Minun tieto on luonnonlai, karma ja jälleen syntyminen.❤️❤️❤️
.

Usko onkin sitä mitä konkreettisesti tapahtuu ihmisen elämässä, miltä elämä ihmisestä tuntuu ja mitä siinä tapahtuu. Ei se että on jotain mieltä jostain asiasta ja tuo sen epämiellyttävällä tavalla muille esille.

Uskoontulossa ymmärtää, että Jumala on elävä. Ei vain omituinen mielipide ihmisen päässä, joka saa syyttelemään muita.

Aloittajalla on hyviä kysymyksiä. Miten tietää uskovansa oikeaan asiaan, joka pelastaa?

Minä tulin nuorena lievään helluntailaiskahtavaan uskomukseen. En olisi osannut sanoa, jos olisi kysytty, mitä oikein uskon. Ehkä olisin vain sanonut, että kyllä minä uskon, että Jeesus oli oikeasti olemassa.

Sitten new age -harhoihin hurahtanut mieheni sai uskoni haihtumaan. Hän pyysi lempeästi minua kuvailemaan, miten, millaisena näen Jumalan. Mietin hetken, tunsin olevani lapsellinen, ja uskomukseni haihtui. Nyt ymmärrän, että tuo uskovaisuuteni haastaminen oli siunaus. Ilman sitä ehkä edelleen olisin siinä epämääräisessä uskomuksessa, enkä tietäisi, mihin tarkkaan ottaen tulee uskoa pelastuakseen.

Sitten oli yli kaksikymmentä vuotta maallista elämää. 'Jeesustelu' ärsytti minua, joskus raivoon asti. Sitten sairastuin. En saanut nukuttua. En voinut vaan istua hiljaisuudessa, joten etsin radiosta kuunneltavaa. Puheohjelmaa oli vain radio Deissä. Niinpä vaan sattui, että juuri tuona yönä siellä oli puhumassa joku oikea uskova (minkä myöhemmin tajusin olleen harvinainen tapaus silläkin kanavalla), ja hän sanoi, mikä on se evankeliumi, joka pelastaa: Jumala tuli ihmiseksi ja uhrasi verensä meidän kaikkien syntien sovitukseksi, jotta jokainen, joka sen ymmärtää ja uskoo ja omalle kohdalleen vastaanottaa, pelastuu, uudestisyntyy.

Minuun tuli ymmärrys, millainen syntinen olen. Itkin. Rukoilin. Ensin rukoilin anteeksiantamusta. Vei jonkin aikaa, ennen kuin pystyin jättäytymään täysin Jumalan armon varaan. Jeesus jo sovitti minunkin syntini. Juuri tuo, että näkökulma muuttuu itseensä tyytyväisestä tajuamaan oman kelvottomuutensa on se parannus, kääntymys, joka edellyttää uskoontuloa. Emme siis tajua olevamme 'parempia ihmisiä', vaan tajuamme olevamme syntisistä suurin, Paavalin sanojen mukaan. Ilman tuota nöyrtymistä ei voi pelastua. Kukaan ei pelastu omilla töillään. Pelastumme teoistamme huolimatta, kun uskomme Jeesukseen.

Myöhemmin minua johdatettiin hyvien Raamatun opettajien kuulemiseen. Suomalaisia Raamatulle uskollisia opettajia en ole monta löytänyt, mutta onneksi on netti. Sieltä edelleen kuuntelen hyviä opettajia, ja heitä muillekin usein suosittelen; Robert Breaker, Geoffrey Grider, Peter Ruckman, Charles Lawson, David Peacock...

Heiltä kuulin, että pelastava evankeliumi löytyy 1 kor 15:1-4 ja Joh 3:16. Opin, että uudestisyntyminen on sitä, kun uskoontullessamme saamme Aatamissa kuolleen henkemme tilalle Jumalan elävän pyhän hengen. Pyhä henki sitten ohjaa meitä sanan ääreen, opettaa tunnistamaan vääriä henkiä ja vääriä oppeja, ja tunnistamaan toisia kristittyjä. Opin, että Jumala talletti sanansa meille lopun ajan ihmisille King James Biblessa. Seitsemän kertaa tulessa karkaistussa; katolinen pakanauskonto poltti roviolla niin käännöksiä kuin kääntäjiä ja hallussapitäjiäkin. Englanti oli seitsemäs kieli, jolle Raamattu käännettiin, ja KJB oli seitsemäs englanninkielinen käännös. Se on täynnä aivan uskomattomia seitsemällä jaollisuuksia. Brandon Peterson kertoo niistä. Muut englanninkieliset 'versiot' ovat 1880-luvun jälkeisiä katolisen porttokirkon väärennöksiä. Samoin suomennokset. Meillä ei taida olla yhtään Raamatulle uskollista käännöstä.

Uskovaisuus näkyy itselle siinä, että huomaan hyräileväni hengellisiä lauluja ja virsiä, musiikki, josta ennen pidin, tuntuu nyt pahalta. Rakastan puhua Jeesuksesta! Kun olin vielä siinä epämääräisessä uskonnollisessa vaiheessa, en halunnut puhua Jeesuksesta, vaan pidin uskonasioita yksityisinä. Sitten ennen uskoontuloani pilkkasin uskovia. Kyllähän meissä pilkattavaa onkin, niinkuin pakanoissakin, mutta minun ivani kohdistui heidän uskoonsa, ei vain inhimilliseen mitättömyyteensä.

Nyt odotan levollisin mielin pian tapahtuvaa uskovien ja kaikkien pienten lasten ylöstempausta. Näen, että hirvittävä antikristuksen kausi on lähellä, mutta minun ei tarvitse pelätä. Tunnen hätää kadotettujen puolesta. Rukoilen. Joskus 'lasken lampaita' rukoilemalla ihmisten puolesta, jotka ovat minua vihanneet, tai jotka ovat aiheuttaneet minulle kärsimystä. Joskus taas rukoilen ystävieni puolesta.

Jumala sallii monta kertaa myös koetuksia elämään, jotta kasvaisimme. Jos ei ihminen oikeasti olisi uudestisyntynyt, ei oikeasti olisi kuullut Jumalan kutsua ja aikanaan todennut, että Jeesus on totta, niin eihän sellaisia koetuksia edes kestäisi. Usko murenisi, kun sitä koetellaan.

Se elävä Jumala näkyy meissä siten miten me suhdautumme kaikkiin lähimmäisiin. Ei vain niihin, jotka meitä rakastavat. Miten siinä olemme saaneet sen elävän Jumalan Hengen. Siinä ei edes Raamatun käännökset auta jos se Henki puuttuu, jos siinä vaeltaa lihallisesti juonitellen ja omaansa etsien.

kumpaan uskot jeesukseen vai jumalaan, vain toisen voit valita.

Minä olin kai noin nelivuotias kun rukoilin Jumalaa aivan tosissani. Minulla oli usein päänsärkyä ja se tuntui kurjalta. Rukoilin Jumalaa parantamaan minut ja kuinka kävi? Päänsärkyni hävisi. Vielä kymmenvuotiaanakin rukoilin kovaan ääneen äitini opettaman iltarukouksen. Ehdotin että muutkin ottaisivat rukousvuorot. Tähän en saanut mitään kannatusta ja niinpä minunkin ääneen rukoilemiseni sitten sammui. Uskoni Jumalaan oli tietenkin kodin uskonnollista perintöä. Se oli itsestään selvää että Kaikkivaltia Jumala on olemassa ja Hän kuulee rukoukset ja auttaaa. Nyt vanhempana olen opiskeluni, kokemukseni ja kaiken tietoni myötä omaksunut luonnontieteellisen maailmankuvan. Voin nimittää itseäni tänään epäileväksi Tuomaaksi joka halusi nähdä Jeesuksen.