Onko tietoa?

Oikeaoppinen uskovainen siirtyy kuolemansa jälkeen taivaaseen ikuiseen elämään.

Tietoa taivaasta on rajoitetusti. On kuitenkin selvää, että olosuhteet taivaassa ovat erinomaiset. Lyhyesti sanottuna, taivaassa kaikki on hyvää ja pahuutta ei ole. Taivaassa ei ole maallisen elämän selviytymisongelmia, sillä kaikki on siellä annettu.

Elämä taivaassa eroaa maallisesta elämästä. Taivaassa ei ole tarvetta jatkaa sukua, mikä onkin loogista koska siellä elämä on ikuista. Asiaa tunteva kommentoija:

”Ikuisiksi tulleilla olennoilla ei ole syytä lisääntyä. Taivaassa ei ole avioliittoja ja ihmisistä, jotka sinne pääsevät, tulee enkelien kaltaisia. Siis meille annetaan uudet ruumiit, jotka eivät ole katoavaiset ja kuolevaiset.”

Oletettavasti uudet ruumiit ovat sukupuolettomia, ja ilmeisesti sukupuolisuus ja seksuaalisuus pyyhkiytyy pois myös psyykestä. Eli, ihmisen psyyke ei taivaassa myöskään ole aivan sama kuin maan päällä. Yleisen käsityksen mukaanhan seksuaalisuus onkin syntiä.

No niin. Tämä suunnilleen tiedetään, mutta mitä taivaassa oikein tehdään, mitä tavoitteita ja päämääriä siellä on? Ei tunnu järkevältä olettaa, että Jumalaa palvottaisiin koko ajan. Taivaassa ei ole myöskään tarvetta kilvoitella hyvyydessä, sillä kaikki on jo hyvää.

Onko tietoa, olettamuksia tai arvauksia?
17109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Pelataan ja opiskellaan shakkia. Yritetään voittaa tietokone shakin peluussa.

Äänestä
  • Karu paikka oli kun kuoleva veti viimeisen henkäyksen ja kuoli. omainen mutta siitä tiesin että sielu lähti matkalle kiertämään ja sen saa uusi syntyvä ihminen. multitutkija

    Äänestä

Ihana paikka olisi taivas laiskalle ihmiselle. Muslimien taivas parempi ainakin miehille luulisin, iloita seksistä neitsyitten kanssa loputtomasti, eikä huolta potenssin hiipumisesta, eikä kyllästymisestä.

Äänestä
  • Kyllä se on hauskaa myös niille neitsyeille. Ja mikä parasta taivaallinen plastiikkakirurgi korjaa entisiä neitsyitä uusiksi neitsyeiksi. Kaikilla on kivaa siellä. Paitsi kristityillä ja juutalaisilla miehillä jotka kuohilaaksi leikattuna toimivat eunukkipalvelijoina taivaassa.

    Äänestä

  • Mamujen taivas on euroopassa.

    Äänestä

>>No niin. Tämä suunnilleen tiedetään, mutta mitä taivaassa oikein tehdään, mitä tavoitteita ja päämääriä siellä on? Ei tunnu järkevältä olettaa, että Jumalaa palvottaisiin koko ajan. Taivaassa ei ole myöskään tarvetta kilvoitella hyvyydessä, sillä kaikki on jo hyvää.

Kaikki vietteihin liittyvä on syntiä, joten ei taivaassa voi oikeastaan tehdä mitään mielihyvää aiheuttavaa. Miten aineeton sielu edes nauttii seksistä, ruuasta, päihteistä, uhkapeleistä tai edes musiikista? Kun ole aivoja eikä dopamiinia niin mistä mielihyvä tulee? Taivas on vain pronssikaudella nälässä ja kurjuudessa kituneen vuohipaimenen irrationaalista unelmointia siitä, mitä hänellä ei ole tarpeeksi.

Äänestä
  • Suloinen setä
    Näyttäisi asia tuntijalta
    Jokaisessa asiassa
    Olen tutkinut henkiä
    Vuodesta 2016
    En enää yhtä antiivisesti
    Mutta tämä on tullut
    Selväksi: elämä ei pääty
    Sinne hautaan tai
    Krematorioon
    Energia ei häviä

    Äänestä

Jos Taivas olisi oikeasti olemassa, jopa Kuussa vilkkuisi mainosvaloja: "Tule Taivaaseen viihteelle! Jeesuksen taikashow taivaallisella kasinolla!" "Hanki ikuinen orgasmi Taivaan ilotalossa!" "Jeesus tulee! Tule sinäkin!"

Että tuohon malliin kun mainostettaisiin, jonot Taivaaseen saattaisivat jatkua Maasta Kuun sivuitse Marsiin ja siitä Jupiterin kautta Saturnukseen. Ei enää tarvitsisi jonottaa vessaan kesäpäivillä.

Äänestä

tuonela on heti kuoleman jälkeen seuraava vaihe, eli maahenki ja alaspäin ... ja sitten seuraavat vaiheet lähtevät liukuhihnalta ylöspäin ja siellä lopussa odottaa taivas. Nyt on semmoinen tilanne että nämä jotka ovat hieman huolimattomia omassa elämäänsä joutuvat Niin sanotulle odottamisosastolle eli liukuportaisiin ylöspäin ei päästä. helvetillä tarkoitetaan tätä odottamista eli jatkuvaa jonottamista. ihmiset kyselee.. kerro nimesi ja miksi olet täällä. vastaus on usein: we failed. Me epäonnistuimme...vääriä tekoja.
Toinen voi esim. murehtia omaa poikaansa: jonka tappoi.

Äänestä

"Oikeaoppinen uskovainen siirtyy kuolemansa jälkeen taivaaseen ikuiseen elämään."

Ah. Tämä narsistinen oikea oppi joka juuri sinulla on, mutta ei muilla.

"Tietoa taivaasta on rajoitetusti."

Sitä ei ole ollenkaan.

"On kuitenkin selvää, että olosuhteet taivaassa ovat erinomaiset."

Outo sanavalinta. Tarkoittaako tämä säätä vai mitä?

"Lyhyesti sanottuna, taivaassa kaikki on hyvää ja pahuutta ei ole."

Tämä on jokseenkin hoopo oppi. Täällä maassa on pahuutta jolle tämä Jumalanne on kädetön, mutta taivaassa sitä ei ole?

Tässä on vielä sellainen ongelma ettei nämä käsitteet ole aina mustavalkoisia. Jonkun hyvä voi olla toisen paha.

"Taivaassa ei ole maallisen elämän selviytymisongelmia, sillä kaikki on siellä annettu."

Eli siellä on jotain tarpeita? Mitä ja miksi?

"Elämä taivaassa eroaa maallisesta elämästä. Taivaassa ei ole tarvetta jatkaa sukua, mikä onkin loogista koska siellä elämä on ikuista."

Tämä kylläkin on joillekin paha asia. Lapset ovat joillekin se elämän onni.

"Asiaa tunteva kommentoija:"

Tämä oli varmaan vitsi?

"Oletettavasti uudet ruumiit ovat sukupuolettomia, ja ilmeisesti sukupuolisuus ja seksuaalisuus pyyhkiytyy pois myös psyykestä."

Eli siellä ei ollakaan henkinä tässä versiossa?

En usko että tämä olisi ainoa pyyhitty asia. Eikös kaikki mielihyvä pitänyt olla syntiä.

En itse näe tämän olevan mikään hyvä asia.

Kas kun et mainosta vielä kuinka kaikki on saman näköisiä. Yhtä suurta massaa.

"Tämä suunnilleen tiedetään"

No ei todellakaan tiedetä. Tämä on jonkun tekemä fantasia taivaasta, joka kuulostaa minulle hirveältä.

"mutta mitä taivaassa oikein tehdään, mitä tavoitteita ja päämääriä siellä on?"

Tämä olisi aika oleellinen tieto mitä tehdään ikuisuuden. Minusta tuntuu ettei taivaaseen uskovat oikein ymmärrä tätä ongelmaansa.

"Ei tunnu järkevältä olettaa, että Jumalaa palvottaisiin koko ajan."

Eikö juuri sen takia sinne haluta? Ja eikö se ole juuri ehtona sinne menoon kuinka on palvonut sitä jo lähtökohtaisesti jatkuvasti?

"Onko tietoa, olettamuksia tai arvauksia?"

Kaikki siihen liittyvä on olettamuksia ja arvauksia.

Eli taivaassa ollaan ikuisesti robotin kaltaisia, keskenään identtisiä palvontakoneita. Ja lopulta se millainen henkilö on maassa ollut ei edes merkitse mitään, koska henkilön persoona on otettu pois.

2Äänestä
  • Aloitus meni silppurista läpi...😄😉

    Äänestä

Jos Jeesusta ei koskaan ollut olemassa, kuka loi legendan ja ketkä jatkoivat
valehteluen sarjaa

Loogisesti lol kyseisessä?

Extre & me sanoisi;

Joukkopsykoosi & deluusio
yhteinen hybridivaikutus
Yst ExtemeLoL

Äänestä

Ateistina sanon:

Minä olen tie totuus ja elämä.
Taivas asioissa Jeesus ei tiedä mitään.
Ei siis Raamattukaan. Ateistina ylitän
Extreme level tason viisauden.

Ja vielä enemmänkin.
Tiede on numero yksi.
Se vastaa myös siihen miksi
sotia on edelleen, vaikka teknologia
on kehittynyt niin pitkälle. Vastaus
Tiede kehittää aseita ja niitä on
käytettävä heti hyökkäykseen.
Tiede on siis sama asia kuin
Moraali. Eli ylittää elämää suurempia
kysymyksiä. Myös Jumalan.
Terv. Extreme avohoito ateisti.

Äänestä

Voisiko joku palstalla vieraileva uskova valaista asiaa. Tietoa, olettamuksia...?

Äänestä
  • Ei voi, koska ei heillä ole mitään tietoa.
    Heillä on vain suuret luulot.

    1Äänestä

Soopaa!

Äänestä

Ateistit janoavat tietoa ja jos tietoa olisi, niin voisivat kiinnostua taivas-asioista. Halloo... palstalla vierailevat uskovat...!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Oikeaoppinen uskovainen siirtyy kuolemansa jälkeen taivaaseen ikuiseen elämään.

Tietoa taivaasta on rajoitetusti. On kuitenkin selvää, että olosuhteet taivaassa ovat erinomaiset. Lyhyesti sanottuna, taivaassa kaikki on hyvää ja pahuutta ei ole. Taivaassa ei ole maallisen elämän selviytymisongelmia, sillä kaikki on siellä annettu.

Elämä taivaassa eroaa maallisesta elämästä. Taivaassa ei ole tarvetta jatkaa sukua, mikä onkin loogista koska siellä elämä on ikuista. Asiaa tunteva kommentoija:

”Ikuisiksi tulleilla olennoilla ei ole syytä lisääntyä. Taivaassa ei ole avioliittoja ja ihmisistä, jotka sinne pääsevät, tulee enkelien kaltaisia. Siis meille annetaan uudet ruumiit, jotka eivät ole katoavaiset ja kuolevaiset.”

Oletettavasti uudet ruumiit ovat sukupuolettomia, ja ilmeisesti sukupuolisuus ja seksuaalisuus pyyhkiytyy pois myös psyykestä. Eli, ihmisen psyyke ei taivaassa myöskään ole aivan sama kuin maan päällä. Yleisen käsityksen mukaanhan seksuaalisuus onkin syntiä.

No niin. Tämä suunnilleen tiedetään, mutta mitä taivaassa oikein tehdään, mitä tavoitteita ja päämääriä siellä on? Ei tunnu järkevältä olettaa, että Jumalaa palvottaisiin koko ajan. Taivaassa ei ole myöskään tarvetta kilvoitella hyvyydessä, sillä kaikki on jo hyvää.

Onko tietoa, olettamuksia tai arvauksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu