🇮🇱🇮🇱🇮🇱🇮🇱
1. Israelin kansa (juutalaiset)Raamatullisessa kontekstissa Israel tarkoittaa ennen kaikkea Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisiä eli juutalaista kansaa.
Heidät määritellään Raamatussa Jumalan valitsemaksi omaisuuskansaksi.
Kansan siunaaminen tarkoittaa rukousta heidän suojelunsa, hyvinvointinsa ja hengellisen heräämisensä puolesta.
2. Israelin maa-alueVanhassa testamentissa siunaus liittyy vahvasti myös fyysiseen maahan, jonka Jumala lupasi Abrahamin jälkeläisille (niin sanottu Luvattu maa). Maan siunaamisella pyydetään sille rauhaa, turvallisuutta, sateita ja hedelmällisyyttä.
3. Jumalan pelastussuunnitelma ja lupauksetSiunaaminen perustuu erityisesti 1. Mooseksen kirjan (12:3) liittoon, jossa Jumala sanoo Abrahamille: ”Minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat”. Israelia siunaamalla kristityt ilmaisevat kunnioitusta Jumalan iankaikkista pelastussuunnitelmaa kohtaan, sillä Raamatun mukaan pelastus on tullut maailmaan juutalaisten (Jeesuksen) kautta.
Mitä siunaaminen käytännössä tarkoittaa?Kristillisessä ja juutalaisessa ajattelussa siunaaminen tarkoittaa Jumalan armollisen, hyvän ja uudistavan läsnäolon pyytämistä kohteelle.
Se ei ole poliittinen kannanotto.
Se ei tarkoita ihmisten tai valtion väärien tekojen tai syntisen käytöksen siunaamista.
Se on rukousta sen puolesta, että Jumalan tahto ja rauha toteutuisivat alueella ja sen ihmisten elämässä.
Mitä siunataan ja mitä ei kun siunataan Israelia
448
1278
Vastaukset 448
- Anonyymi00001
Hyvä kun oikaiset taas pekun ja Mummomuorin valheet.
- Anonyymi00025
Kiitos myös.
- Anonyymi00045
Niin on.
- Anonyymi00066
Kiitos.
- Anonyymi00252
Kiitos.
- Anonyymi00255
Niissä onkin oikominen.
- Anonyymi00340
Kiitos.
- Anonyymi00002
>>>>>>Israelin maa-alueVanhassa testamentissa siunaus liittyy vahvasti myös fyysiseen maahan, jonka Jumala lupasi Abrahamin jälkeläisille (niin sanottu Luvattu maa). Maan siunaamisella pyydetään sille rauhaa, turvallisuutta, sateita ja hedelmällisyyttä.
<<<<<<
---------------
Israelin siunaamisen säädös oli annettu Aaronilaiselle ylipappeudella. Suomesssa tämän suvun ylipappa edustajia tuskin on?
Koko ns. " Aaronilainen siunaus" on täyttynyt Jeesuksessa Kristuksessa. Evankelioimalla juutalaisia heidän uskoon tultuaan he pääsevät osallisiksi siunauksesta.
------------------
Herran siunaus
4.Moos.6:23. "Puhu Aaronille ja hänen pojillensa ja sano: Siunatessanne israelilaisia sanokaa heille: 24. Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua; 25. Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen; 26. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. 27. Näin he laskekoot minun nimeni israelilaisten ylitse, ja minä siunaan heitä.".."
Nk."Herran siunaus" siunata Israelin kansaa oli annettu "lakiliiton" ylimmäis papilliselle Aaronin suvulle. Aaronilainen pappeus oli katovaista ajallista pappeutta ( Hepr.7:11- 25.) Jeesus Kristus on Uuden liiton ylipappi "Melkisedekin katoamattomassa pappeudessa ”. Hepr.7:17.Sillä hänestä todistetaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan".
Hänessä - Jeesuksessa Kristuksessa on Aaronilaisen Herran siunauksen sisällön täyttymys
Jeesus Kristus on Herran kasvot, jotka ovat kääntyneet meidän puoleemme tuoden meille luvatun armon, rauhan ja kirkkauden.
-----------------
"..Herra siunatkoon sinua ..."------ Ef. ( 1:3. )"..Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,...*"
".... Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen; Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi.. ”
Jeesus Kristus on Herran kasvot.
Luuk. ( 1:67. )".. Ja Sakarias, hänen isänsä, täytettiin Pyhällä Hengellä, ja hän ennusti sanoen: 68. *"Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, sillä hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen.."*
( Luuk.1: 67-79. ) Luuk.1:76. Ja sinä, lapsukainen, olet kutsuttava Korkeimman profeetaksi, sillä sinä olet käyvä Herran edellä valmistaaksesi hänen teitään, antaaksesi hänen kansalleen pelastuksen tuntemisen heidän syntiensä anteeksisaamisessa*, meidän Jumalamme sydämellisen laupeuden tähden, jonka kautta meidän puoleemme katsoo aamun koitto korkeudesta, loistaen meille,* jotka istumme pimeydessä ja kuoleman varjossa, ja ohjaten meidän jalkamme rauhan tielle.".."
Joh. 1:18 Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
( Joh.14: 1-11. ) Joh.14:8.Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme". 9 Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'? 10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
”….olkoon sinulle armollinen..” ( Ef.2:1-10.) Ef.2:4.”…mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa — armosta te olette pelastetut — 6ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa, 7osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa…”
”..Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan…” Room.5:1."..Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, *niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta*, 2. jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo..."
Apt. (10:1- 48.) Apt. 10:34. ”.. Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön, vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen. *Sen sanan, jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa,* joka on kaikkien Herra,.."
(Fil.4:4-7.) Fil. 4:6.Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, 7.ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa…”
JATKUU- Anonyymi00005
>>>JATKUU<<<
2.Kor.13:13.”..Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne…”
Olet siunattu Jeesuksessa Kristuksessa !
( Mikäli olet elävässä uskossa eli uudestisyntynyt1.Piet. 1: 23-25. Ellet ole elävässä uskossa , olet Jumalan vihan alla Joh.3:36. Jeesuksen Kristuksen ulkopuolella ei ole siunausta vaan vihaa.) - Anonyymi00197
Anonyymi00005 kirjoitti:
>>>JATKUU<<<
2.Kor.13:13.”..Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne…”
Olet siunattu Jeesuksessa Kristuksessa !
( Mikäli olet elävässä uskossa eli uudestisyntynyt1.Piet. 1: 23-25. Ellet ole elävässä uskossa , olet Jumalan vihan alla Joh.3:36. Jeesuksen Kristuksen ulkopuolella ei ole siunausta vaan vihaa.)Aamen!
- Anonyymi00204
Anonyymi00005 kirjoitti:
>>>JATKUU<<<
2.Kor.13:13.”..Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne…”
Olet siunattu Jeesuksessa Kristuksessa !
( Mikäli olet elävässä uskossa eli uudestisyntynyt1.Piet. 1: 23-25. Ellet ole elävässä uskossa , olet Jumalan vihan alla Joh.3:36. Jeesuksen Kristuksen ulkopuolella ei ole siunausta vaan vihaa.)Hyvä selvitys.
- Anonyymi00009
Pääasia ei kiroa.
Vaikka Israelin homoja, vaan ylistää heitä.
Jos kiroaa, perii kiroukaen.- Anonyymi00013
Homoja ei siunaa kuin evlut kirkko.
- Anonyymi00028
Taivaassa kysytään siunasitko Isrelin suurimpiakin synneissärypeviä, koska pyhä kansa? Jos et, ei ole sisäänpääsyä.
- Anonyymi00010
Oikein!
- Anonyymi00011
Vaikka vähän pitkin hampain Israelin homot siunaisi, niin kuitenkin pääasia että siunaa.
Se voi olla juuri se koetin minkä Jumala asettaa.- Anonyymi00012
Kuka muka siunaa ketään homoja?
- Anonyymi00014
Anonyymi00012 kirjoitti:
Kuka muka siunaa ketään homoja?
Jos kerran pitää Israelin kansa siunata, niin silloin siinä siunaa myös sen homot.
- Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Jos kerran pitää Israelin kansa siunata, niin silloin siinä siunaa myös sen homot.
Sinä et tunnu pääsevän eroon tuosta homoudestasi.
- Anonyymi00106
Anonyymi00012 kirjoitti:
Kuka muka siunaa ketään homoja?
Ei kukaan.
- Anonyymi00253
Anonyymi00106 kirjoitti:
Ei kukaan.
Ei tietenkään.
- Anonyymi00016
Asialista tietoa, kiitos.
- Anonyymi00017
Jos unohtaa siunauta Israelin homot, joutuu helvettiin.
Muttei siitä tarvitse olla yhtä kiimoisaaan kuin tappamisesta.
Oikein. Hyvä kun oikaisit tämäkin.
”Kristillisessä ja juutalaisessa ajattelussa siunaaminen tarkoittaa Jumalan armollisen, hyvän ja uudistavan läsnäolon pyytämistä kohteelle.”
”Se ei tarkoita ihmisten tai valtion väärien tekojen tai syntisen käytöksen siunaamista.”
Tässä lienee se ydin?
Aivan varmaan suurin osa kristityistä rukoilee nimenomaan juuri sitä, että Israelissa tosiaan alkaisivat tekemään hallitus ym. hyvää ja uudistamaan myös valtiota hengellisesti sekä muutenkin.
Nyt ei siis tuo heidän maallinen hallintonsa toimi noin, vaan täsmälleen päinvastoin. Ja sitä voi kritisoida.
Mutta jos hyväksyy kaiken mitä tuolla tehdään aina vääryyksiä myöten, silloin se on poliittinen kannanotto.- Anonyymi00019
Millä perusteella pitäisi kaikki hyväksyä?
Anonyymi00019 kirjoitti:
Millä perusteella pitäisi kaikki hyväksyä?
Lue: Mutta jos hyväksyy kaiken mitä tuolla tehdään aina vääryyksiä myöten, silloin se on poliittinen kannanotto.
- Anonyymi00266
Mummomuori2 kirjoitti:
Lue: Mutta jos hyväksyy kaiken mitä tuolla tehdään aina vääryyksiä myöten, silloin se on poliittinen kannanotto.
Voitko olla ottamatta johonkin kantaa niin, ettei se olisi myös poliittinen kannanotto?
- Anonyymi00020
Hyvä selvitys.
- Anonyymi00021
Siunaan Israelia ja juutalaisia.
- Anonyymi00022
Näin teemme.
- Anonyymi00121
Joka päivä.
- Anonyymi00023
Homostelu siunataan. Juutalaisten homostelu.
- Anonyymi00024
Israel on kaiken keskiössä.
- Anonyymi00026
Tällaista on YK:n siunaaminen:
Israelilla ei ole ”oikeutta olla olemassa”, kirjoittaa kansainvälinen ihmisoikeusjuristi ja entinen YK:n korkea virkamies Craig Mokhiber.
Toisin kuin sionistien väite, jonka mukaan ”Israelilla on oikeus olla olemassa”, Mokhiberin väite, jonka mukaan Israelin hallinnolla ei ole olemassaolon oikeutta, ei ole pelkästään laillisesti suojattu mielipide. Se on myös todistettavasti totta sekä tosiasiallisesti että lain mukaan.
Mondoweississa 14.7.2026 julkaistussa artikkelissaan Craig Mokhiber esittää kansainväliseen oikeuteen pohjaavat argumentit siitä, miksi ”tällaisen hallinnon purkaminen ja sen korvaaminen vapaalla Palestiinalla, jossa kaikilla on yhtäläiset oikeudet, ei ole vain laillinen vaatimus, vaan myös koko ihmiskunnan eksistentiaalinen välttämättömyys”. - Anonyymi00027
Anonyymi00026 kirjoitti:
Tällaista on YK:n siunaaminen:
Israelilla ei ole ”oikeutta olla olemassa”, kirjoittaa kansainvälinen ihmisoikeusjuristi ja entinen YK:n korkea virkamies Craig Mokhiber.
Toisin kuin sionistien väite, jonka mukaan ”Israelilla on oikeus olla olemassa”, Mokhiberin väite, jonka mukaan Israelin hallinnolla ei ole olemassaolon oikeutta, ei ole pelkästään laillisesti suojattu mielipide. Se on myös todistettavasti totta sekä tosiasiallisesti että lain mukaan.
Mondoweississa 14.7.2026 julkaistussa artikkelissaan Craig Mokhiber esittää kansainväliseen oikeuteen pohjaavat argumentit siitä, miksi ”tällaisen hallinnon purkaminen ja sen korvaaminen vapaalla Palestiinalla, jossa kaikilla on yhtäläiset oikeudet, ei ole vain laillinen vaatimus, vaan myös koko ihmiskunnan eksistentiaalinen välttämättömyys”.Kuterres on Arafatin hyvä ystävä ja terroristikaveri.
- Anonyymi00029
Mitä tehtävää Israelilla on hengellisessä mielessä? Eikö se loppunut Kristukseen. Jumala ei juutalaisille enää antanut Jeesuksen kuoleman jälkeen mitään merkkiä eikä profeettaa.Eli ei ollut enää heidän Jumalansa, kuten oli ehdollisesti sanonut aiemmin.
- Anonyymi00032
Googlaa jos olet noin tietämätön.
- Anonyymi00030
Israel on lopullisesti muuttunut rikollisvaltioksi. Kaikki gloria on kadonnut.
- Anonyymi00034
Silti homostelu pitää siunata.
- Anonyymi00035
Anonyymi00034 kirjoitti:
Silti homostelu pitää siunata.
Homota muualla!
- Anonyymi00036
Eikös Jeesus tule vielä käymään Jerusalemissa Daavidin kaupungissa:
- Anonyymi00037
Hän tulee asumaan siellä.
- Anonyymi00038
Israel katoaa maailmankartalle. Juutalaiset muuttavat Amerikkaan omiensa luo.
Ei mikään valtio pysy pystyssä vihamieölisten arabien ympäröimänä. - Anonyymi00039
Näin kristityt tekevät.
- Anonyymi00040
Juutalaisten oikeus itse itselleen lupaamaan maahan perustuu kansanmurhiin.
- Anonyymi00041
Niitä pitää nyt sitten siunata homostelun ohella.
Mutta paljon parempi olisi jos Israel eläisi niin, ettei tarvitsisi siunata kuin sen homostelu. Vähän ne kansanmurha syytökset, vaikka miten olisi vain syytöksiä silti kangertaa, koska ei koskaan savua ilman tulta.
Ihanaa kun olisi vain pelkkää homosiunaamista. - Anonyymi00043
Anonyymi00041 kirjoitti:
Niitä pitää nyt sitten siunata homostelun ohella.
Mutta paljon parempi olisi jos Israel eläisi niin, ettei tarvitsisi siunata kuin sen homostelu. Vähän ne kansanmurha syytökset, vaikka miten olisi vain syytöksiä silti kangertaa, koska ei koskaan savua ilman tulta.
Ihanaa kun olisi vain pelkkää homosiunaamista.Etkö VIELÄKÄÄN ole päässyt eroon homoilustasi? Samat jutut päivästä toiseen.
- Anonyymi00044
Anonyymi00043 kirjoitti:
Etkö VIELÄKÄÄN ole päässyt eroon homoilustasi? Samat jutut päivästä toiseen.
kuten sinullakin
- Anonyymi00042
Jos jumala on luonut universumin niin miten juuri meidän sivilisaatioon jumala laittoi omansa kansan? Kun muita galakseja ja sivilisaatioita on lukematon määrä
Siellä on omaisuuskansoja ja jumalia vaikka kuinka paljon.
Meidän ummehtunut kristinusko on hyttysenpaskan miljardisosa kun verrataan universumin sivilisaatioihin .- Anonyymi00046
Se ainoastaan ihme, että pitääkö valitun kansan homostella?
Eikä Jumala olisi voinut luoda kansaa, joka ei homostele.
No tekevät kaikkea muutakin, joten ymmärrettävää.
- Anonyymi00048
Toisaalta ei siitä Israelin homostelusta pidä ottaa niin kovasti nokkiinsa. Ei siidä joudu Haagin tuomioistuimeen, eikä sitä kauhistele kuin jotkut kovin ääriliikkeen antiseministit, jotka eivät muutoinkaan pidä juutalaisista. Ei heistä kannata välittää, vaan homostella vain ilolla.
Se ei tosin ole välttämättä miten Jumalan Pyhän Hengen johdattamaa toimintaa, siinä ei ehkä Jeesus kirkastu eikä Jumalan sana ole ylimpänä, mutta ei se nyt oikein siten ole muissakaan juutalaisten touhuissa, niin pitää vain ajatella että juutalainen on juutalainen vaikka voissa paistaisi ja hyväksyä se mitä tekevät.- Anonyymi00049
Kun tuo yksi homoilija puhuu vain homoista, niin hän ei ole huomannut, että ICC on EROTTANUT pääsyyttäjä Karim Khanin virastaan. Häntä syytetään seksuaalisesta häirinnästä-Tämän Israel-vastainen toiminta on mennyt liian pitkälle ja YK:kin tajuaa vihdoin, miten yksipuolista hänen toimintansa on ollut.
ICC:n pääsyyttäjä sai potkut.
Netanjahun etsintäkuuluttanutta pääsyyttäjää syytetään vakavasta seksuaalisesta häirinnästä. Karim Khanin tukijat pitävät syytöksiä poliittisina.
- Anonyymi00050
Aamenta! 🙏🇮🇱
- Anonyymi00051
”Joka Israelia siunaa, sitä minä (Jumala) siunaa).
- Anonyymi00053
Siunaan joka päivä Israelia Aaronin siunauksella.,
- Anonyymi00054
Tietenkin homostelu pitää siunata siellä tapahtuvana.
- Anonyymi00055
Anonyymi00054 kirjoitti:
Tietenkin homostelu pitää siunata siellä tapahtuvana.
Millä perusteella synti pitäisi siunata?
- Anonyymi00056
Anonyymi00055 kirjoitti:
Millä perusteella synti pitäisi siunata?
Ei millään!
- Anonyymi00057
Anonyymi00056 kirjoitti:
Ei millään!
Jos Israel sen tekee tai juutalaiset.
Jos silloin ei siunaa homostelua, niin perii kirouksen. - Anonyymi00058
Anonyymi00057 kirjoitti:
Jos Israel sen tekee tai juutalaiset.
Jos silloin ei siunaa homostelua, niin perii kirouksen.Yritä päästä elämässäsi eteenpäin
- Anonyymi00059
Anonyymi00058 kirjoitti:
Yritä päästä elämässäsi eteenpäin
Ei se kykene.
- Anonyymi00060
Siunaus kuuluu kaikille kansoille, muuten Jumala olisi rasisti.
Muuten Jumalan Pyhyys saa hirveän tahran, - ei kukaan voisi luotta mielipuoliseen despoottiin.
Rasistit on ominut siunaukset vaikka ei pettivät kaikki liitot, ja ovat ulkona ristintyön sovituksesta, eivät ole ottaneet Jeesuksen armoa vastaa: Pelastus joka on yksin Jumalan teko mihin ei voi lisätä mitään. Kaikki muu on Jumalan pettämistä.
Ottakaa huppu pois silmiltä.- Anonyymi00061
Höpöhöpö! Jumalalla on oikeus tahdä mitä tekee koska tekee aina oikein
- Anonyymi00062
Jotka itsensä ylentää ne alennetaan. Ilmoituksen sanaa, ei pidä hylätä, muuten?
- Anonyymi00063
Anonyymi00061 kirjoitti:
Höpöhöpö! Jumalalla on oikeus tahdä mitä tekee koska tekee aina oikein
siunaako pahat työt, sairasta, mielenvikaista pahuutta?
- Anonyymi00064
Anonyymi00063 kirjoitti:
siunaako pahat työt, sairasta, mielenvikaista pahuutta?
Israelin työt olivat mitä tahansa ne siunataan. Ja jos se homouden siunaaminen noin kangertaa, niin voi sanoa että ei siellä homostella, se on median valetta, media vain valehtelee että muka homostelevat ja siten voi jättää sen siunaamatta. Oma riski siinä kuitenkin silloin on, voi periä kirouksen.
- Anonyymi00081
Anonyymi00064 kirjoitti:
Israelin työt olivat mitä tahansa ne siunataan. Ja jos se homouden siunaaminen noin kangertaa, niin voi sanoa että ei siellä homostella, se on median valetta, media vain valehtelee että muka homostelevat ja siten voi jättää sen siunaamatta. Oma riski siinä kuitenkin silloin on, voi periä kirouksen.
Yritä päästä homoudestasi.
- Anonyymi00082
Anonyymi00063 kirjoitti:
siunaako pahat työt, sairasta, mielenvikaista pahuutta?
Lue aloitus ja ymmärrä. Jos et ymmättä, pyydä apua.
- Anonyymi00065
Näin minäkin teen päivittäin
- Anonyymi00067
Aamen!
- Anonyymi00068
Ajatus siitä, että Taivasten valtakunta temmataan väkisin itselle ja Jumala pakotetaan toimimaan omien halujen mukaisesti, on saatanan suurta pakottamis valhetta.
Jumala on rakkaus, ja Hänessä ei ole väkivaltaa eikä pakkoa.
Jumala ei katso henkilöön, eikä Hän tahraa omaa pyhyyttään puolueellisuudella.
Tämä on tosiasia, ja totuus tulee julki – sitä ei voida kohta enää peittää. Mutta Jeesus ottaa hupun pois silmiltä ja seurakuntalaisilta.
Tehkää parannus ja ottakaa vastaan Jeesuksen sovitusveren evankeliumi! Se on Jumalan valmistama, eikä siihen voi lisätä mitään.
Paras Jumala tahtoo että kaikki pelastuu, muuten täydellisyys ei ole RAKKAUS, eikä rakkaus voi säteillä täydellistä kirkkautta.- Anonyymi00072
"Ajatus siitä, että Taivasten valtakunta temmataan väkisin itselle ja Jumala pakotetaan toimimaan omien halujen mukaisesti, on saatanan suurta pakottamis valhetta."
Tuollaista "tempaamista" tapahtuu eräiden lahkojen kohdalla, jotka opettavat, että vain he pelastuvat. Esim vanhoillislestadiolaiset, jehovantodistajat ym
- Anonyymi00069
Mietin tätä.
- Anonyymi00070
Näin teemme.
- Anonyymi00071
Jeesus on juutalainen ,
- Anonyymi00073
Kyllä, pitää paikkansa.
- Anonyymi00074
Jokainen oikea kristitty tekee näin.
- Anonyymi00075
On etuoikeus siunata Israelia.
- Anonyymi00076
Vai ei ole Israelille siunaaminen poliittinen kommentti? Onko Israelin tappamat ihmiset ja poltetun maan taktiikka poliittinen ja vai uskonnollinen kommentti?
- Anonyymi00077
Sellainen väite on vain poliittinen kommentti, jota vihervasemmistolaiset harrastavat!
- Anonyymi00078
Shalom!
- Anonyymi00079
jEESUS palaa takaisin juuri Israeliin. Sekin aika tulee.
- Anonyymi00080
Kaikki tärkeät tapahtumat ovat tapahtuneet Israelissa ja tulevat aina tapahtumaankin.
Israelin Jerusalem on maailman napa. - Anonyymi00083
Anonyymi00080 kirjoitti:
Kaikki tärkeät tapahtumat ovat tapahtuneet Israelissa ja tulevat aina tapahtumaankin.
Israelin Jerusalem on maailman napa.Homotuskin on juuri tärkeää Israelissa ja siellä se on oikein valloillaan. Siitä kai pitää ottaa myös sitten esimerkkiä, mutta ei siitä tappamisesta. Se on kyllä jättää pelkästään heidän leipätyökseen, mutta homotuksen voi heiltä kyllä omia.
- Anonyymi00086
Anonyymi00083 kirjoitti:
Homotuskin on juuri tärkeää Israelissa ja siellä se on oikein valloillaan. Siitä kai pitää ottaa myös sitten esimerkkiä, mutta ei siitä tappamisesta. Se on kyllä jättää pelkästään heidän leipätyökseen, mutta homotuksen voi heiltä kyllä omia.
Homous näytää olevan koko elämäsi.
- Anonyymi00088
Anonyymi00086 kirjoitti:
Homous näytää olevan koko elämäsi.
Se on sitä eräille
- Anonyymi00084
Israel on luopunut Jumalan sanasta sillä ei ole Jeesuksen veren sovitusta ja se ei ole oikea Israel. Mitä sanoo Paavali:
Roomalaiskirje: 2:28 Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; 2:29 vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.- Anonyymi00085
Eihän ole vaan osa israelilaisista
- Anonyymi00087
Aabrahamin siunaus.
- Anonyymi00089
Aamenta.
- Anonyymi00090
Hitler olisi siten väärässä kun poltti juutalaisia, eivät ne olleet mitään oikeita juutalaisia jos eivät olleet uudestisyntyneet Jumalan Pyhästä Hengestä ja tulleet Jeesuksen täyteyteen uskossa.
Ei juutalaisuutta enää määrätä kallojen mukaan, ei syntyperän mukaan, eikä sen mukaan missä asuu, vaan uudestisyntymän mukaan.
Hitler ei ollut lukenut Raamattua riittävän tarkkaan. - Anonyymi00091
arvostan.,
- Anonyymi00092
Teen näin päivittäin.
- Anonyymi00093
Pitää tosiaan ymmärtää ettei juutalaisuus enää ole ympärileikkauksessa, kansalaisuudessa tai asuinpaikassa, vaan Pyhän Hengen juutalaisuutta.
- Anonyymi00094
Ei pidä. Edelleen ympärileikkaus on ikuisen liiton merkki.
- Anonyymi00095
Riippuu oletko kristitty vai juutalainen.
- Anonyymi00098
Ne "pyhän hengen" sekoittamat juuri ovatkin se ongelma juutalaisuudessa. Mulkun pätkintä ei ratkaise vaikka katkeroittaahan se.
- Anonyymi00096
Sussiunakkoon Israelia.
Israelilaisethan jakaantuu kahteen ryhmään: On poikkeuksellisen älykkäät, viisaat, vastuulliset ja ahkerat. Ja sitten on nämä uskovaiset. Osa näistä on mukauskovaisia tai ihan oikeasti kipa sekaisin olevia.
Mutta Netanjehu saa kenkää ensi vaaleissa ja sitten häkki heilahtaa..- Anonyymi00097
Älykkyys on uskovissa.
Sama pätee jokaiseen maahan.
- Anonyymi00099
Evlut kirkko kuvittelee olevansa uusi Israel. 😂
- Anonyymi00101
Toivottavasti ei. Pian meillä on sota kaikkia naapurimaita vastaan kun alamme kuvitella että Ruotsikin kuuluu meille, kun se on ollut osa ruosti-suomea ja alamme pommittamaan sitä sekä vaatimaan myös koko Venäjää itsemme, koska niinhän se josus on ollut kun sitä oikein päin ajattelee.
- Anonyymi00102
Roomalaiskirje:
2:29 vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.
Ilman Jeesuksen armoa ei ole oikeaa Israelia.- Anonyymi00103
"Roomalaiskirje:
2:29 vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.
Ilman Jeesuksen armoa ei ole oikeaa Israelia."
Ja tämä realisoituu käytäntöön sitten kun juutalainen kansa huutaa taivaaseen ahdingossaan ja tuhon uhatessa, että "Siunattu olkoon Hän (Jeesus) joka saapuu Herran nimeen!".
Matt. 23:39
Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'." - Anonyymi00104
Enemmistö tämän päivän juutalaisista kuuluu tuohon joukkoon,luonnollisiin oksiin, jotka ovat TILAPÄISESTI leikatut pois, ja josta Raamattu kirjoittaa:
Room 11
" Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa! Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,"
- Anonyymi00105
Paavalin mukaan israelilaiset ja siellä asuvat ovat juutalaisia vain jos ovat syntyneet uudesti Pyhästä Hengestä, muutoin ovat kuin ketä tahansa pakanoita.
Niin Paavalin mukaan. - Anonyymi00107
Joka päivä .
- Anonyymi00108
Minkäkin siunaan Israelia joka päivä.
- Anonyymi00109
Juutalaiset on kansa kansojen joukossa. Eivät ole missään erikoisasemassa muihin kansoihin nähden eikä mikään mielikuvitusjumalan 👹silmäterä.
- Anonyymi00110
Juuri noin.
Heidät on revitty irti todellisesta viinipuusta, mutta Raamattu lupaa, että heidät tullaan vielä kerran oksastamaan takaisin OMAAN VIINIPUUHUNSA, jonka juurei ovat Jeesuksessa. - Anonyymi00114
Anonyymi00110 kirjoitti:
Juuri noin.
Heidät on revitty irti todellisesta viinipuusta, mutta Raamattu lupaa, että heidät tullaan vielä kerran oksastamaan takaisin OMAAN VIINIPUUHUNSA, jonka juurei ovat Jeesuksessa.Tapahtunee Amerikassa jonne juutalaiset muuttavat.
- Anonyymi00115
Anonyymi00114 kirjoitti:
Tapahtunee Amerikassa jonne juutalaiset muuttavat.
Raamattu ei puhu mitään USA:sta, vaan Kanaanin maasta, jonka Jumala lupasi Aabrahamille.
- Anonyymi00116
Anonyymi00115 kirjoitti:
Raamattu ei puhu mitään USA:sta, vaan Kanaanin maasta, jonka Jumala lupasi Aabrahamille.
Ei silloin ollut Amerikkaa.
- Anonyymi00117
Anonyymi00116 kirjoitti:
Ei silloin ollut Amerikkaa.
Minne se oli hävinnyt?
- Anonyymi00111
Aamen.
- Anonyymi00112
Siunaan taas kohta.
- Anonyymi00113
Tömisytä jalkoja ja taputa käsiä. Kiipeä keskisalkoa ylös, yritä edes...
- Anonyymi00118
16 👍
- Anonyymi00119
Eihän uudessa liitossa edes ole maallista Israelia, ei juutalaisia, vaan kaikki ovat yhtä Kristuksessa eikä ole enää lihallista ympärileikkausta, vaan on Hengen ympärileikkaus, joka luo Jumalan valitun kansan, Hengen mukaan nyt kuulutaan Jumalan kansaan, eikä lihan mukaan kuten Paavali opettaa.
Vaikka harhaoppiset sotaakiimaiset vänkää, vaan niin vain Raamatussa lukee, niin vain siellä sanotaan, että oikeita juutalaisia ovat ne, jotka ovat Hengessä ympärileikattu, joille se on tehty sydämeen eikä lihaan.
Mutta milloin harhaoppinen on uskonut sitä mitä Raamatussa lukee.- Anonyymi00122
Ei eri kansallisuudet tai itsenäiset valtiot ole kadonneet mihinkään, vaikka Kristus yhdisti HENGESSÄ kaikki Häneen uskovat.
Ap 17
"Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet."
Maallinen Israel ja maallinen Suomi ovat vielä olemassa.
- Anonyymi00120
Hyvä neuvo
- Anonyymi00123
Siunaamme Jumalan omaisuuskansaa mikä loppupeleissä koostuu aidosta öljy (viini)puusta eli Israelista ja siihen oksastetuista pakanakristityistä eli Jeesukseen uskoontulleista.
Room. 11:17
Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta,
Room. 11:24
Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa!- Anonyymi00124
Se oksatus tapahtuu vain hengessä. Jos se tapahtuisi lihassa, ei sitä oksatusta tarvitsisi tehdä koska sehän olisi jo tehty. Israel ja juutalaiset oksatetaan aivan samalla tavalla kuin muutkin silloin kun heille tapahtuuu sydämen ympärileikkaus. Muutoin ei kellään ole mitään erityisasemaa, ei kellään ole mitää vapaalippuja taivaaseen teki mitä tahansa. Sinne pääsee vain Hengessä, sydämen ympärileikkauksen kautta.
Jumalan valittu kansa koostuu uudessa liitossa eri kanalaisuuksista, myös juutalaisista.
Juuri siitä oli alkuseurakunnassa kinaa että usko voitiin viedä myös pakanoille sekä että he ovat samassa asemassa juutalaisten kanssa.
Harhaoppiset juutalaiset eivät tätä hyväksyneet eikä harhaoppiset hyväksy sitä tänäkään päivänä.
- Anonyymi00125
On etuoikeus siunata Jumalan maata ja kansaa.
- Anonyymi00126
Arvostan.
- Anonyymi00127
Jumala omistaa koko maailmankaikkeuden ja kaikki ihmiset.
Ne kaikki tulee siunata.
Ja jos vain Israel siunataan ja muut kirotaan, niin täytyy aloittaa niiden homoista jos haluas siunauksen periä. Ei ole vielä homosiunauksia näkynyt, joten kirousta on vasta tähän mennessä peritty eikä yhtään siunausta.- Anonyymi00129
"Jumala omistaa koko maailmankaikkeuden ja kaikki ihmiset."
Syntiinlankeemuksessa omistussuhde muuttui että kaikki maailman ihmiset tulivat saatanan hallinnan alle mikä näkyy myös mediassa joka päivä.
Vain elävästi Jeesukseen uskoon tulleet ihmiset joissa jo nyt Jeesus asuu ovat Jumalan hallinnan alaisuudessa, mutta lähes kaikki kirkkojen miehet ja jäsenet, ateistit, suruttomat ja muun uskoiset ovat paholaisen hallinnan alaisuudessa ja toimivat tässä ominaisuudessa.
- Anonyymi00128
Etuoikeutemme.
- Anonyymi00130
Oikein!
- Anonyymi00131
Ei pidä paikkaansa: "Syntiinlankeemuksessa omistussuhde muuttui että kaikki maailman ihmiset tulivat saatanan hallinnan alle"!!
Jumala ei luovuta valtaansa kenellekkään, vaan "kaikki on alistettu Hänen valtansa alle."!
Sielinvihollinen kylläkin yrittää saada otetta ihmisistä ja onnistuu siinä monen kohdalla:
"Sielunvihollinen käy ympäri kuin kiljuva leijona ja etsii, kenet saisi niellä."! - Anonyymi00161
Anonyymi00131 kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa: "Syntiinlankeemuksessa omistussuhde muuttui että kaikki maailman ihmiset tulivat saatanan hallinnan alle"!!
Jumala ei luovuta valtaansa kenellekkään, vaan "kaikki on alistettu Hänen valtansa alle."!
Sielinvihollinen kylläkin yrittää saada otetta ihmisistä ja onnistuu siinä monen kohdalla:
"Sielunvihollinen käy ympäri kuin kiljuva leijona ja etsii, kenet saisi niellä."!Olet antanut saatanalle otteen itsestäsi.
- Anonyymi00132
Pitipäs sattua. Tuplabuukkaus.
Luvattu maa olikin jo luvattu muille.- Anonyymi00133
Luvattu maa, eli Kanaanin maa on luvattu VAIN Aabrahamin jälkeläisille, jotka polveutuvat Iisakin sukuhaarasta.
Ismailin sukuhaarasta polveutuville luvattiin Arabian niemimaa:
1. Moos 25
". Nämät ovat Ismaelin lapset, ja nämät heidän nimensä, heidän kylissänsä ja kaupungeissansa: kaksitoistakymmentä ruhtinasta heidän kansoissansa.
Ja tämä on Ismaelin ikä: sata ja seitsemänneljättäkymmentä ajastaikaa: ja hän tuli riutuneeksi, ja kuoli, ja koottiin kansansa tykö.
Mutta he asuivat Hevilasta hamaan Surriin asti, joka on Egyptin kohdalla Assyriaan mentäissä. Kaikkein hänen veljeinsä kohdalle lankesi hänen arpansa." - Anonyymi00134
Anonyymi00133 kirjoitti:
Luvattu maa, eli Kanaanin maa on luvattu VAIN Aabrahamin jälkeläisille, jotka polveutuvat Iisakin sukuhaarasta.
Ismailin sukuhaarasta polveutuville luvattiin Arabian niemimaa:
1. Moos 25
". Nämät ovat Ismaelin lapset, ja nämät heidän nimensä, heidän kylissänsä ja kaupungeissansa: kaksitoistakymmentä ruhtinasta heidän kansoissansa.
Ja tämä on Ismaelin ikä: sata ja seitsemänneljättäkymmentä ajastaikaa: ja hän tuli riutuneeksi, ja kuoli, ja koottiin kansansa tykö.
Mutta he asuivat Hevilasta hamaan Surriin asti, joka on Egyptin kohdalla Assyriaan mentäissä. Kaikkein hänen veljeinsä kohdalle lankesi hänen arpansa."Ismael oli orjan lapsi, eikä perillinen.
- Anonyymi00138
Anonyymi00134 kirjoitti:
Ismael oli orjan lapsi, eikä perillinen.
"Ismael oli orjan lapsi, eikä perillinen."
Mutta siitä huolimatta Jumala oli lunnut heillekin oman maa-alueen, Egyptin itäpuolelta.
- Anonyymi00135
Ristiretkeläiset hävittivät Aabrahamin haudan, josta islamilainen profeetta oli kovin pahoillaan.
- Anonyymi00136
Juutalaisia oli Lähi-idässä viime vuosisadan alussa kourallinen, muutama tuhat. Nekin Venäjän vainoja paenneita.
Juutalaisuus hävisi alueelta jotain 1900 vuotta sitten ja siirtyivät eri paikkoihin maailmassa.
Ja holokaustin aiheuttivat valkoihoiset natsit, tokikaan eivät olleet uskonnollisia, paitsi hitleruskovaisia. Mutta vuosisatojen saatossa juutalaisia on kyllä vainottu etenkin kristittyjen toimesta Euroopassa ihan kunnolla. Karkoitettukin 127 kertaa maasta ja rajoitettu aelinkeinon harjoittamisia.- Anonyymi00139
Juutalaisia on AINA asunut Palestiinassa, vaikka heitä on yritetty karkoittaa siltä monta kertaa. 1800-luvun loppupuolella Palestiinassa asui n 30000 juutalaista, lähinnä kaupungeissa. Jerusalem oli juutalaisenemmistöinen kaupunki, samoin Saafed ja Tiberias.
V 1881 Venäjällä tapahtuneen tsaari Nikolai II:n murhan ( josta syytettiin juutalaisia) jälkeen alkoivat ns pogromit, jossa tapettiin paljon juutalaisia- Useimmat siitä selviytyneet pakenivat Israeliin ja alkoivat kehittämään maanviljelystä ja muuta elinkeinoa.
Maassa asuvat arabit olivat laiskoja viljelemään maata.
- Anonyymi00137
Kaiki kristityt tai muslimit eivät ole tappokoneita, eivätkä kaiki juutalaisetkaan.
Kannattaa miettiä se puolensa, onko se rauha ja sovinto vai sota ja tuho toisia uskovaisia ja muita kohtaan? - Anonyymi00140
Se on etuoikeus.
- Anonyymi00141
Aamen ! 🙏🙏🙏🙏
- Anonyymi00142
Juutalaisten väkimäärä kasvoi RAJUSTI parissa vuodessa, kun arabimaista karkoiteetut juutalaiset muuttivat Israeliin.
V 1948 Israelissa asui n 600000 ihmistä ja v 1950 lukumäärä oli yli yksi miljoona.Israel KOTOUTTI nämä ihmiset, mutta Israelista paenneet muslimit n 620000 pääsivät YK:n elätettäviksi ja heitä elätetään lopun elämää. - Anonyymi00159
Anonyymi00142 kirjoitti:
Juutalaisten väkimäärä kasvoi RAJUSTI parissa vuodessa, kun arabimaista karkoiteetut juutalaiset muuttivat Israeliin.
V 1948 Israelissa asui n 600000 ihmistä ja v 1950 lukumäärä oli yli yksi miljoona.Israel KOTOUTTI nämä ihmiset, mutta Israelista paenneet muslimit n 620000 pääsivät YK:n elätettäviksi ja heitä elätetään lopun elämää.Siksihän Israel perustettiin. Kotimaaksi juutalaisille.
- Anonyymi00143
Ilman Raamatun, Israelin Jumalaa ei ole mitään toivoa, ei pelastusta. Onneksi on Raamatun Jumala, valkeus, joka loistaa pimeydessä, kuoleman varjossa oleville ihmisille. Pelastus on juutalaisista: Jeesus.
- Anonyymi00144
Siksi Israelin homot siunataa, kun ovat Jeesuksen sukua.
Anonyymi00144 kirjoitti:
Siksi Israelin homot siunataa, kun ovat Jeesuksen sukua.
Homoko olet?
”Kristillisessä ja juutalaisessa ajattelussa siunaaminen tarkoittaa Jumalan armollisen, hyvän ja uudistavan läsnäolon pyytämistä kohteelle.”
”Se ei tarkoita ihmisten tai valtion väärien tekojen tai syntisen käytöksen siunaamista.”
Tässä lienee se ydin?- Anonyymi00145
Nimenomaan, Jumala ei koskaan siunaa syntiä. Esim. homoutta tai homojen avioliittoja.
- Anonyymi00153
Raamatun Jumala joukkomurhasi kahdeksaa ihmistä vaille kaikki ihmiset ja yllytti israelilaisia joukkomurhaamaan kansoja, jotka eivät alistuneet israelilaisten käskyvallan alle.
Siinä teille toinen toistaan hurskaammille sitä rakastavaa Jumalaa. - Anonyymi00158
Anonyymi00153 kirjoitti:
Raamatun Jumala joukkomurhasi kahdeksaa ihmistä vaille kaikki ihmiset ja yllytti israelilaisia joukkomurhaamaan kansoja, jotka eivät alistuneet israelilaisten käskyvallan alle.
Siinä teille toinen toistaan hurskaammille sitä rakastavaa Jumalaa.Jumalalla on oikeus poistaa paha.
Siunaan joka päivä mm. Israelia.
- Anonyymi00146
On etuoikeus siunata Israelia.
- Anonyymi00147
Kyllähän jokainen kristitty vanhempi siunaa lapsiaan, vaikka nämä käyttäytyisivät huonosti.
Siunaamalla heitä pyritään siihen, että he eivät joutuisi vaaraan vaan varjeltuisivat pahasta.
Samoin toimitaan Israelin kohdalla. Anonyymi00147 kirjoitti:
Kyllähän jokainen kristitty vanhempi siunaa lapsiaan, vaikka nämä käyttäytyisivät huonosti.
Siunaamalla heitä pyritään siihen, että he eivät joutuisi vaaraan vaan varjeltuisivat pahasta.
Samoin toimitaan Israelin kohdalla.Juurikin noin. Ja ennenmuuta se on Jumalan tahto ja lupaus siunata niitä jotka siunaavat Israelia.
- Anonyymi00148
aito_Iainen kirjoitti:
Juurikin noin. Ja ennenmuuta se on Jumalan tahto ja lupaus siunata niitä jotka siunaavat Israelia.
Aamen.
- Anonyymi00152
aito_Iainen kirjoitti:
Juurikin noin. Ja ennenmuuta se on Jumalan tahto ja lupaus siunata niitä jotka siunaavat Israelia.
Raamatun Jumala on mielikuvitusolento, eikä mielikuvitusolennoilla ole tahtoa tai valtaa yhtään mihinkään.
Oliko tämä sinulle yllättävä tieto? - Anonyymi00157
Anonyymi00152 kirjoitti:
Raamatun Jumala on mielikuvitusolento, eikä mielikuvitusolennoilla ole tahtoa tai valtaa yhtään mihinkään.
Oliko tämä sinulle yllättävä tieto?Se on sinun mielipiteesi,
- Anonyymi00168
Anonyymi00157 kirjoitti:
Se on sinun mielipiteesi,
Niin on.
- Anonyymi00150
Tietenkin pitää Israelin homot siunata. Vain tosi typerä kirouksen alainen urputtaa siitä.
- Anonyymi00151
Kun siunataan Israelia, siunataan murhaajien ja maanryöstäjien valtiomafia.
- Anonyymi00154
Ensisijaisesti pitää homot Israelissa siunata. Siitä huolimatta, että siitä joku urputtaa. Sellainen on kirouksen alainen.
- Anonyymi00155
Lue aloitus, jos et ymmärrä, oma on häpeäsi.
- Anonyymi00162
Jos rukoilee sen puolesta, että Jumalan tahto toteutuu Israelissa, niin se ei ole mittään homotusta tai tappamista. Tai tuntuisi aika oudolta jos se olisi Jumalan tahto ja Jumala sanassaan ilmoittaisi että valittu kansa tulee harrastamaan ensisijaisesti tappamista ja homostelua vaikka ne eivät ole mitenkään kytköksissä toisiinsa.
- Anonyymi00163
Luonnollista.
- Anonyymi00164
Tänäänkinnpb hyvä päivä siunata Israelia.
- Anonyymi00166
Joksi pysyvä!
- Anonyymi00167
Etuoikeutemme.
- Anonyymi00169
Tänäänkin olen siunannut.
- Anonyymi00170
Vielä kun enemmän siunaa niitä homoja ja vähemmän niitä pyssymiehiä, niin siunauksen kyllä saattaa periä vaikka täyttä varmuutta siitä ei ole jos Jeesuksen sanoja uskoo. Jos muita valehtelijoita uskoo, niin sitten voi kuvitella perivänsä siunauksen pahaa siunaamalla.
- Anonyymi00171
Oliko tuo jo sadas kerta, kun kopioit tuon saman liturgian?
Etkö enää muuta keksi?
- Anonyymi00172
Ihan "vahingossa" tämä TASAN KUUKAUSI sitten aloitettu höpötys nousi esiin 🤣
- Anonyymi00173
Parempi olla mitään siunaamatta ettei vahingossa siunaa syntiä.
Herjaa vain Paavalia ja mitä mieleen juolahtaa, niin hyvä tulee.
”Anonyymi00145” 2026-08-05 08:35:05 tuumaa tuolla ”Nimenomaan, Jumala ei koskaan siunaa syntiä.” kun kirjoitin; ”Se ei tarkoita ihmisten tai valtion väärien tekojen tai syntisen käytöksen siunaamista.”
Joten Israel tekee suurta syntiä, koska se rikkoo mm. ehdotonta käskyä ”Älä tapa” .
”Anonyymi00147” 2026-08-05 11:04:00 puolestaan; ”Kyllähän jokainen kristitty vanhempi siunaa lapsiaan, vaikka nämä käyttäytyisivät huonosti.
Siunaamalla heitä pyritään siihen, että he eivät joutuisi vaaraan vaan varjeltuisivat pahasta.
Samoin toimitaan Israelin kohdalla.”
Niin, eli Israelin rauhaa ja pyrkimystä siihen voi siunata. Ei hallinnon tekemisiä vääryyksiä.
Sitten oli eriäviä mielipiteitä,. ” Anonyymi00084” 2026-07-27 19:59:18 :”Israel on luopunut Jumalan sanasta sillä ei ole Jeesuksen veren sovitusta ja se ei ole oikea Israel.”
Ja ”Anonyymi00093” 2026-07-29 10:35:59: ”Pitää tosiaan ymmärtää ettei juutalaisuus enää ole ympärileikkauksessa, kansalaisuudessa tai asuinpaikassa, vaan Pyhän Hengen juutalaisuutta.”
Eli heidän mielestään ei Israelia pidä siunata sen kummemmin. Omaisuuskansaa ovat siis vain kristityt.
Mitä siten tarkalleen ottaen siunataan?
Kaikkia juutalaisia?
Vain Israelin valtiossa asuvia (myös ortodoksijuutalaisia sekä niitä ”vasemmistolaisia” :D)
Vai ainoastaan Israelin hallitusta?- Anonyymi00175
Mummonmuorin tukinnan mukaan sitä ei voida siunata, kun Israel PUOLUSTAUTUU julmilta terroriskuilta. Juutalaisten kai pitäisi vaan alistua kohtaloonsa, kuten he tekivät natsiSaksassa.
Miksi Suomen talvisodassa kansaa pyydettiin rukoilemaan ja siunaamaan isänmaata?
Israelin siunaaminen tarkoittaa sitä, että Jumala antaisi Israelin johtajille viisautta toimia oikein puolustaessaan kotimaataan.
Samalla tavallahan me voimme siunata palestiinalaisia ja rukoilla, että heidän sotahullut johtajansa viisastuisivat ja laskisivat aseensa.
Ei se tämän monimutkaisempaa ole. - Anonyymi00176
On varmaan raskasta olla Korkkiruuvi?
- Anonyymi00174
Tänään ei ole vielä ehtinyt.
- Anonyymi00179
Voisihan sitä siunailla mitä siitä kitisemään.
Vaikka Jumala siunannut, niin ei ole kovin hyvin mennyt, niin kai aivan sama vaikka ihmiset siunailee.- Anonyymi00180
Kyllä Israelilla on mennyt tosi hyvin. Naapurimaat ovat yrittäneet HÄVITTÄÄ sen olemassaoloa jo monta kertaa ja aina vaan Israel porskuttaa. Jumalan lupaukset pitävät.
- Anonyymi00181
Anonyymi00180 kirjoitti:
Kyllä Israelilla on mennyt tosi hyvin. Naapurimaat ovat yrittäneet HÄVITTÄÄ sen olemassaoloa jo monta kertaa ja aina vaan Israel porskuttaa. Jumalan lupaukset pitävät.
Hyvin paloivat polttouunissa.
Samoin voi sanoa, että hyvin Jumala siunasi Japania kun ei pudotettu kuin kaksi atomipommia. - Anonyymi00183
Joskus onnettomuudet koituvat siunaukseksi. Näin on käynyt Japanillekin.
Nyt evankeliumi on levinnyt sinnekin ja siellä on isoja seurakuntia ja VAPAUS toimia.
Keisarin jumaluus on kumottu. - Anonyymi00192
Anonyymi00180 kirjoitti:
Kyllä Israelilla on mennyt tosi hyvin. Naapurimaat ovat yrittäneet HÄVITTÄÄ sen olemassaoloa jo monta kertaa ja aina vaan Israel porskuttaa. Jumalan lupaukset pitävät.
Saatana oli Jeesuksen mukaan fariseusten jumala ja koska se olisi vaihtunut nykyjuutalaisuudessa eli farisealaisuuden nykyversiosta?
- Anonyymi00193
Anonyymi00183 kirjoitti:
Joskus onnettomuudet koituvat siunaukseksi. Näin on käynyt Japanillekin.
Nyt evankeliumi on levinnyt sinnekin ja siellä on isoja seurakuntia ja VAPAUS toimia.
Keisarin jumaluus on kumottu.Kyllä siellä Japanissa oli kristittyjä ennenkin mm juuri Hiroshimassa mutta kun ne aatevelipirut tuhosivat pommillaan senkin seurakunnan joten kiitoksia tästäkin
- Anonyymi00186
5. Moos. 21:17
vaan hän tunnustakoon esikoisekseen hyljityn vaimon pojan ja antakoon hänelle kaksinkertaisen osan kaikesta, minkä omistaa. Sillä hän on hänen miehuutensa parhain; hänen on esikoisoikeus.
15 Jos jollakin miehellä on kaksi vaimoa, toinen, jota hän rakastaa, ja toinen, jota hän hylkii, ja he synnyttävät hänelle lapsia, sekä se, jota hän rakastaa, että se, jota hän hylkii, ja esikoinen on hyljityn poika,
16 Älköön hän, kun jakaa pojilleen omaisuutensa perinnöksi, antako esikoisoikeutta rakastetun pojalle syrjäyttämällä hyljityn vaimon pojan, joka on esikoinen;
17 vaan hän tunnustakoon esikoisekseen hyljityn vaimon pojan ja antakoon hänelle kaksinkertaisen osan kaikesta, minkä omistaa. Sillä hän on hänen miehuutensa parhain; hänen on esikoisoikeus.
Nyt Ismael. Abrahamanin, miehuuden parhain!!
Jos et anna kaksikertaista osaa, esim siunausta et tee mitä Jumala tahtoo ja vaatii!!
"hyljityn vaimon pojan ja antakoon hänelle kaksinkertaisen osan kaikesta, minkä omistaa"
Nyt jokaisen tulee esin siunata esikoista. lihanpuolelta ja sitten esikoista hengen puolelta!
ENSIKSI!
ja ennen muuta siunaamista!
siis lihanpuolesta Ismael ja hengen puolestaa Efraim : Suomi ja osa Venäjää!
ELLET tottele Jumalaa, Jumalan Poikaa, et pääse taivaaseen!
Suurin ja ensimmäinen KÄSKY, pidä Jumalan käskyt! - Anonyymi00187
ja Sitten veljemme, Putin:
Putjatin (suku)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Putjatin_(suku)
(ja tutki mihin tämä menee, vihje: Putin!)
"Ruhtinas Taavetti Mikiitanpoika Putjatin, 1500-luvun alun merkittävä maanomistaja Käkisalmen Karjalassa. Hänen pääkartanonsa eli -hovinsa näyttää olleen Sakkulan pogostassa. Hänestä polveutuvat myös nykyisin elävät Putjatin-sukunimiset ruhtinaat. Hänen isänsä oli ruhtinas Mikiitta Iivananpoika Putjatin. He polveutuivat Drutskin pikkuruhtinaskunnan ruhtinaista ja olivat rurikideja."
Sakkola!!!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sakkola
ja sitten:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rurikin_dynastia
ja ihmettele!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rurik
"Rurikin saapuminen Venäjälle joskus vuoden 862 jälkeen sopisi ajallisesti viikinkiretkiin, jolloin hän olisi voinut olla merkittävä skandinaavinen sotapäällikkö."
Oikea alkuperäinen Vikinki!
"Rurik (n. 830 – n. 879) oli puolilegendaarinen varjagi, joka vanhojen venäläisten kronikoiden mukaan saapui Venäjälle vuonna 862 ja perusti Kiovan Venäjän eli ensimmäisen Venäjän valtion sekä Rurikin dynastian, joka hallitsi Venäjää vuoteen 1598 saakka."
varjagi ???
https://fi.wikipedia.org/wiki/Varjagit
"Varjagisoutajista on myös valtakunta saanut nimensä Rus ja myöhemmin Russia. Nestorin kronikan mukaan alueen slaavilaiset ja suomalais-ugrilaiset heimot lopettivat veron maksun varjageille ja alkoivat hallita itse itseään."
Rurikin 3 veljestä. perusti Kiowan / Kiewin, MIKSI???
"Rurikin käskynalaiset päälliköt taistelivat lopulta aina Dneprjoella saakka Volgalta tulleita nomadisia kasaareja vastaan Kiovan hallinnasta. Tämän vuoksi kronikka kutsuu Rurikia Venäjän perustajaksi ja Rurikin dynastian perustajaksi. Rurikin perustamasta Kiovan Venäjästä tuli jo Rurikin elinvuosisadalla merkittävä kauppavalta."
"kasaareja vastaan Kiovan hallinnasta."
Ketä on silloin ja nyt kasaarit?
petolliset, juutalaisuuteen kääntyneet pakanat ja osa jopa oikeita, Abrahamin jälkeläisiä.
Nyt Rurik (Suomalaiset viikinkin, HAKKAPELIITAT) ajivat askenat juutalaiset pois sieltä ja perustivat Kiowan/kiewin että Rus, maan ja sitten "moskovan!
mitä muuta Hakkapeliitat tekivät??
https://reservilainen.fi/hakkapeliitat-sotivat-suomalaisille-mainetta-400-vuotta-sitten/
Kolmikymmenvuotinen sota
"Hakkapeliitat sotivat suomalaisille mainetta 400 vuotta sitten" !!!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hakkapeliitat
"Hakkapeliitat olivat Ruotsin sotaväessä erityisesti kolmikymmenvuotisessa sodassa palvelleita suomalaisia ratsusotilaita.[1]lähde tarkemmin? Hakkapeliitta-nimitys juontaa juurensa ”Hakkaa päälle!” -sotahuutoon, ja se liitettiin joukkoihin sotamenestyksen myötä ensimmäisen kerran Puolan sodassa."
ja taas saivat askenat juutalaset juosta karkuun!
nyt onko tilanne sama tänään??
käännynäiest, jenkit ja englanti ja saksa ja puola, ovat sodassa Venäjää. Rurikin poikia vastaan??
ja hei'dn väärien juutalaisesten tuho on varma!
HAKKAA PÄÄLLE! - Anonyymi00189
Iloinen asia.
- Anonyymi00190
Kun jokainen piirto on voimassa, niin tarkoittaako se että täytyy kohdella sen vaimon perillisiä samalla tavalla, jota rakastaa kuin se, jolla vain on hyvä tavara ja sen kanssa siten kiva operoida, mutta muutoin luonne ei ole paras mahdollinen kun muita asioita ryhdytään selvittelemään.
Tuosta piirrosta Jeesus ei kyllä mitään opettanut miten tulee toimia eri vaimojen lasten kanssa. - Anonyymi00191
Vaikka ne lain piirrot ovat voimassa, niin ei se tarkoita sitä, että täytyy tehdä lapsia monille vaimoille ja kokeilla kaikki kuka miltäkin tuntuu. Ei niin ole pakko tehdä, mutta jos niin tekee, niin silloin ne piirrot astuu voimaan ja niitä kaikkia vaimojen lapsia tulee kohdella tasaveroisesti vaikka muutoin paketti olisi erilainen ja tuntuisi erilaiselta. Mutta toisaalta ei sitä voi tietää mitä nainen oikein voi tarjota jos ei useampaa kokeile ja ehti tuntuu ensimmäiseen joka tulee vastaan sekä antaa ainoataan.
- Anonyymi00194
Jumala on totuus!
- Anonyymi00198
Aamen!
- Anonyymi00195
24 👍
- Anonyymi00196
Ou jee.
Kysyin tarkennuksia tähän; Mitä siten tarkalleen ottaen siunataan?
Kaikkia juutalaisia?
Vain Israelin valtiossa asuvia (myös ortodoksijuutalaisia sekä niitä ”vasemmistolaisia” :D)
Vai ainoastaan Israelin hallitusta?
”Anonyymi00175” 2026-08-08 11:54:49 yrittää vastata. ”Mummonmuorin tukinnan mukaan sitä ei voida siunata, kun Israel PUOLUSTAUTUU julmilta terroriskuilta.”
:D Tuo on vain sinun oma tulkintasi – ei minun.
”Israelin siunaaminen tarkoittaa sitä, että Jumala antaisi Israelin johtajille viisautta toimia oikein puolustaessaan kotimaataan.”
Toisin sanottuna vain Israelin maallista hallitusta pitäisi siis siunata?- Anonyymi00199
Mitä tarkoitat siunauksella?
- Anonyymi00200
Kyllä!
- Anonyymi00203
Onko mummonmuori todella noin tyhmä, vai tahallaanko hän heittäytyy sellaiseksi:
"Toisin sanottuna vain Israelin maallista hallitusta pitäisi siis siunata?"?????
Jokainen uskovainen siunaa niin juutalaisia, arabeja kuin ateisteja ja rukoilee, että nämä tottelisivat Jumalan tarkoitusperiä ja eläisivät sovussa. Sotia eikä aseita ei siunata mutta myös epäuskoisille päättäjille rukoillaan viisautta toimia oikein.
" ”Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, "! - Anonyymi00205
Anonyymi00203 kirjoitti:
Onko mummonmuori todella noin tyhmä, vai tahallaanko hän heittäytyy sellaiseksi:
"Toisin sanottuna vain Israelin maallista hallitusta pitäisi siis siunata?"?????
Jokainen uskovainen siunaa niin juutalaisia, arabeja kuin ateisteja ja rukoilee, että nämä tottelisivat Jumalan tarkoitusperiä ja eläisivät sovussa. Sotia eikä aseita ei siunata mutta myös epäuskoisille päättäjille rukoillaan viisautta toimia oikein.
" ”Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, "!Jos uskova olet niin sitten sinun pitäisi siunata mummoa eikä hyökätä hänen kimppuunsa
- Anonyymi00206
Anonyymi00205 kirjoitti:
Jos uskova olet niin sitten sinun pitäisi siunata mummoa eikä hyökätä hänen kimppuunsa
Minähän siunaan mummonmuoria ja rukoilen hänelle viisautta, jotta hän ymmärtäisi luopua tuosta WOKE-ajattelusta.
- Anonyymi00207
Anonyymi00205 kirjoitti:
Jos uskova olet niin sitten sinun pitäisi siunata mummoa eikä hyökätä hänen kimppuunsa
Eri mieltä oleminen ei ole hyökkäys.
- Anonyymi00201
On etuoikeus siunata Jeesuksen veljiä ja sisaria.
- Anonyymi00208
Totta.
Kristittyjen määri Israelissa LISÄÄNTYY koko ajan, kun taas islamilaisista maista kristityt pakenevat. Niissä ei juuri ole enää kristittyjä:
Lähi-idässä monet maailman vanhimmista kristillisistä yhteisöistä ovat supistumassa. Israelissa kehitys on kuitenkin ollut päinvastaista: kristittyjen määrä on kasvanut vuoden 1950 noin 34 000:sta nykyiseen 184 000:een.
- Anonyymi00202
Toki siunaamme.
- Anonyymi00209
Jeesus käskee rakastaa vihollisia, sillä mitä erinomaista siinä tekee jos rakastaa vain niitä, jotka ovat samaa mieltä.
Mutta ei silti tarvitse olla niiden kanssa samaa mieltä. - Anonyymi00210
Näin teemme edelleen.
- Anonyymi00211
Mutta edelleenkään ei Jolkkonen et kumppanit eivät siunaa messiaanisia juutalaisia.
Vain palestiinalaiset kelpaavat.
- Anonyymi00212
Ei palestiinalaissa ole mitään siunaamista.
Eivät kuole vaikka pommitetaan, eikö kuole nälkään vaikka ei ole ruokaa.
Niillä siunaus omasta takaa. - Anonyymi00213
Onneksi jumalanne loi netanjahun
Tänään se polttattaa Libanonia tuhkaksi.- Anonyymi00214
Ei siellä kukaan kuitenkaan kuole.
Yhtä valhetta kuin Paavalin jutut, että joku pääsisi hengestään. - Anonyymi00216
Anonyymi00214 kirjoitti:
Ei siellä kukaan kuitenkaan kuole.
Yhtä valhetta kuin Paavalin jutut, että joku pääsisi hengestään.Anonyymi00214
2026-08-13 15:58:53
UUSI
Ei siellä kukaan kuitenkaan kuole.
Yhtä valhetta kuin Paavalin jutut, että joku pääsisi hengestään.
<<<<<<<<<<<<<<<<<<
"Yli 800 000 Libanonin sodan pakolaista yrittää palata kotiin – Israel aloitti uudet pommitukset"
https://yle.fi/a/74-20239568
Eikö muka? - Anonyymi00222
Anonyymi00216 kirjoitti:
Anonyymi00214
2026-08-13 15:58:53
UUSI
Ei siellä kukaan kuitenkaan kuole.
Yhtä valhetta kuin Paavalin jutut, että joku pääsisi hengestään.
<<<<<<<<<<<<<<<<<<
"Yli 800 000 Libanonin sodan pakolaista yrittää palata kotiin – Israel aloitti uudet pommitukset"
https://yle.fi/a/74-20239568
Eikö muka?Tietenkin terroristien tunnelit pitää ensin tuhota.
Miksei media kerro kuinka paljon pohjois -Israelista on evakuoitu juutalaisia?
- Anonyymi00217
YLE vain tapansa mukaan valehtelee että joku muka kuolisi pommituksissa tai pakolaisleireillä nähtäisiin nälkää.
Se on taivas maan päällä kun vähän pommitellaan. - Anonyymi00218
27 👍
- Anonyymi00219
Israel harjoittaa joukkotuhontaa ja siihen liittyen myös sytettelee tahallaan metsäpaloja Libanonin puolella tehdäkseen ihmisten elinolot mahdottomiksi.
Gazassa Israel kasaa rakennusten raunioista (pommituksissa silpoutuneet palestiinalaisten ruumiit mukana) liikuntaesteitä estämään mahdolliset yrityksetkin palestiinalaisten paluumuutolle.
Israel kai tekee jumalan tahdon mukaan, tai sitten ei...- Anonyymi00220
Älä höpötä noita Hamasin valheita!
- Anonyymi00221
Hamasin Terveysministeriö tiedoittaa taas.
- Anonyymi00224
Niin pitää uskoa ettei ketään kuole vaikka miten pommitetaan.
Vähän kuin ilotulitus, vain vahingossa joku kuolee tai käy ikävästi.
Niin ainakin pitää uskoa.- Anonyymi00225
Tuskin tuo oli ilotulitusta, kun Hitzbollah tappoi neljä IDF:n sotilasta, jotka olivat panssarivaunussa.
Pitää vain uskoa, että Hitzbollah ei tee tuollaista iskua.
- Anonyymi00226
Tietenkin Israel pommitettu maan tasalle ja ajettu mereen.
Siihen pitää riittää uskoa. - Anonyymi00227
Toisaalta voi epäillä kun pitäisi olla aseleopo eikä ajella panssarivaunuilla.
- Anonyymi00228
28 👍
- Anonyymi00229
Aina on näin ollut
- Anonyymi00230
Toki siunaamme.
Kysyin tarkennuksia tähän; Mitä siten tarkalleen ottaen siunataan?
Kaikkia juutalaisia?
Vain Israelin valtiossa asuvia (myös ortodoksijuutalaisia sekä niitä ”vasemmistolaisia” :D)
Vai ainoastaan Israelin hallitusta?
”Anonyymi00203” 2026-08-13 10:53:44 vastasi: ”Jokainen uskovainen siunaa niin juutalaisia, arabeja kuin ateisteja ja rukoilee, että nämä tottelisivat Jumalan tarkoitusperiä ja eläisivät sovussa. Sotia eikä aseita ei siunata mutta myös epäuskoisille päättäjille rukoillaan viisautta toimia oikein.”
Tässä voin olla täysin samaa mieltä.
”Anonyymi00206” 2026-08-13 13:39:15 ;”Minähän siunaan mummonmuoria ja rukoilen hänelle viisautta, jotta hän ymmärtäisi luopua tuosta WOKE-ajattelusta.”
Kiitos, ajatus varmaan on hyvä mutta en luovu kristinuskon keskeisistä arvoista, enkä tasa-arvosta, oikeudenmukaisuudesta sekä siitä, että ihmisiä tulee kohdella yhdenvertaisesti.
”Anonyymi00219 2026-08-14 08:59:17 kommentoi; ”Gazassa Israel kasaa rakennusten raunioista (pommituksissa silpoutuneet palestiinalaisten ruumiit mukana) liikuntaesteitä estämään mahdolliset yrityksetkin palestiinalaisten paluumuutolle.”
Ikävä kyllä tämä on juuri nykyisen Israelin hallituksen tavoite. Samoin aiotaan tuhota myös Länsiranta.- Anonyymi00231
Ihan omaa antisemitisti ajatteluasi.
- Anonyymi00232
Anonyymi00231 kirjoitti:
Ihan omaa antisemitisti ajatteluasi.
Ei homojen siunaamisessa mitään antisemitismiä ole.
Se kansalaisvelvollisuus Israelin tapauksessa. Se täytyy ainakin tehdä jos muu vähän ällöttää ja tökkii. - Anonyymi00233
Anonyymi00232 kirjoitti:
Ei homojen siunaamisessa mitään antisemitismiä ole.
Se kansalaisvelvollisuus Israelin tapauksessa. Se täytyy ainakin tehdä jos muu vähän ällöttää ja tökkii.Homojen siunaaminen on suuri vale! Ei Jumala koskaan siunaa syntiä!
- Anonyymi00234
Anonyymi00233 kirjoitti:
Homojen siunaaminen on suuri vale! Ei Jumala koskaan siunaa syntiä!
"Anonyymi00233
2026-08-16 10:12:03
Ei Jumala koskaan siunaa syntiä!"
++++++++++++++
'Gazan lasten tappaminen on synti.
Jumalasi ei siis siunaa sitä. Anonyymi00231 kirjoitti:
Ihan omaa antisemitisti ajatteluasi.
Siellä on Länsirannalla hätää kärsimässä kristittyjen lisäksi myös amerikkalaiset,
”Siirtokuntalaiset piirittävät amerikkalaisen taloa Länsirannalla, suurlähettiläs jyrähti ”israelilais-terrorismista”.
Israelin armeija estää ihmisiä viemästä noille piiritetyille ruokaa ja vettä, ylipäätään pääsemästä talojen luokse. Tätä väkivaltaa armeija katsoo sormiensa läpi ”järjestelmällisesti” ja siirtokuntalaisilla on jopa Israelin armeijan aseita.
- Anonyymi00235
Myös Libanonissa on tapettu kivasti.
Ei Jumala tietenkään siunaa homoutta, koska muutoin olisi luonut Aadmille homoavun.
Mutta kun Israel, Jumalan valittu kansa tappaa tai homottaa, niin se pitää siunata että sinauksen itse perii eikä eikä mikään vasemmistolainen joka uskoo että sodassa muka kuolee ihmisiä ja aiheutuu kärsimystä.
Tietenkin vasemmisto tykkää siitä Israelin homojen siunaamisesta, mutta joskus vain käy niin kun noudattaa sanaa, että aina ei voi voittaa.- Anonyymi00236
Hyvä kun kerrot itsestäsi:
"Tietenkin vasemmisto tykkää siitä Israelin homojen siunaamisesta, " - Anonyymi00237
Anonyymi00236 kirjoitti:
Hyvä kun kerrot itsestäsi:
"Tietenkin vasemmisto tykkää siitä Israelin homojen siunaamisesta, "Täytyy siitä muidenkin tykätä ja siunata tai muutoin joutuu helvettiin.
Pitää valita, joka homojen siunaaminen tai helvetti.
Valinnan pitäisi olla helppo.
Siis vain israelin homojen, muut poppelit voivat olla mitä ovat. - Anonyymi00239
Anonyymi00237 kirjoitti:
Täytyy siitä muidenkin tykätä ja siunata tai muutoin joutuu helvettiin.
Pitää valita, joka homojen siunaaminen tai helvetti.
Valinnan pitäisi olla helppo.
Siis vain israelin homojen, muut poppelit voivat olla mitä ovat.Niinkö sinä teet?
- Anonyymi00248
"Anonyymi00235
2026-08-16 13:01:50
Tietenkin vasemmisto tykkää siitä Israelin homojen siunaamisesta, mutta joskus vain käy niin kun noudattaa sanaa, että aina ei voi voittaa."
:::::::::::::::::::
Myös puolueesi sinunaa omia homo kansanedustajia.
- Anonyymi00238
Juurikin näin.
- Anonyymi00240
Tietenkin, kuka nyt helvettiin haluaa.
>> Se on rukousta sen puolesta, että Jumalan tahto ja rauha toteutuisivat alueella ja sen ihmisten elämässä.
Raamatun jumalalla, mikäli se on olemassa, täytyy olla paha dementia.Mummomuori2 kirjoitti:
Aina voi rukoilla rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta .
Rukoilua hyödyllisempää tehdä tärkeiksi kokemiensa asioiden eteen mitä tahansa konkreettista. Eihän ole voitu osoittaa, että Jumala olisi suurista lupauksistaan huolimatta vastannut yhteenkään rukoukseen.
Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa.
Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen.
Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.
- Anonyymi00241
30 👍
- Anonyymi00242
Sinua siunata tahdon.
- Anonyymi00247
Aamen.
- Anonyymi00243
Parempi homoja siunata kuin ajatella että ihmisiä tulee tappaa.
Tulee siitä runsaammat siunaukset.- Anonyymi00244
Siitähän sinulla on omia kokemuksia.
- Anonyymi00245
Aamenta!!!!!
- Anonyymi00246
31 👍
- Anonyymi00249
Onhan kenen tahansa siunaaminen aina parempi kuin himoissaan tappaminen tai sen toivominen.
Kyllä kaikkien puolesta voi rukoilla.
Israelin armeija estää ihmisiä viemästä noille piiritetyille ruokaa ja vettä, ylipäätään pääsemästä talojen luokse. Tätä väkivaltaa armeija katsoo sormiensa läpi ”järjestelmällisesti” ja siirtokuntalaisilla on jopa Israelin armeijan aseita.
Samoin alueen kristityt ovat ahdistelujen alaisia.- Anonyymi00250
Vasemmistolainen propaganda senkun jatkuu.
Arabikansojen Ystävyysseuran tiedoittaja kertoo taas omia olettamuksiaan.Mummonmuori on täysin pihalla tositilanteesta.
Mitä nuo palestiinalaiset tekevät Israelin alueella? Miksi eivät pysy siellä A- ja B-vyöhykkeelä?
Ei juutalaisillakaan ole asiaa heidän alueelleen.Rajalla on iso kyltti:
"Juutalaisilta pääsy kielletty."! - Anonyymi00254
Mummonmuori osoittaa taas, että hän ei tiedä Länsirannan tilanteesta mitään:
"Samoin alueen kristityt ovat ahdistelujen alaisia."
Tuolla alueella ei asu kristittyjä. - Anonyymi00258
USA:n Israelin-suurlähettiläs: Palestiinalaiskotien piiritys terrorismia...
- Anonyymi00259
terrorilla siirtokuntalaiset pyrkivät ajamaan palestiinalaisia kodeistaan ja liittämään palestiinalaisalueita israelilaisten laittomiin siirtokuntiin.
- Anonyymi00260
Piiritys Qusrassa jatkuu, mutta tapaus on vain jäävuoren huippu.
Israelilaisten siirtokuntalaisten piiritys palestiinalaisperheitä vastaan Qusran kylässä miehitetyllä Länsirannalla on jatkunut sunnuntaista saakka. - Anonyymi00269
Anonyymi00260 kirjoitti:
Piiritys Qusrassa jatkuu, mutta tapaus on vain jäävuoren huippu.
Israelilaisten siirtokuntalaisten piiritys palestiinalaisperheitä vastaan Qusran kylässä miehitetyllä Länsirannalla on jatkunut sunnuntaista saakka.Juudea ja Samaria ovat Israelin maita. Jotnania miehitti niitä 1948 - 1967.
- Anonyymi00287
jumalako se lupas...?
- Anonyymi00251
32 👍🇮🇱
- Anonyymi00256
Etuoikeutemme siunata Israelia.
- Anonyymi00257
34 👍
- Anonyymi00261
35 👍
- Anonyymi00262
Shalom!
- Anonyymi00263
Tämänkin on päivä siunata Israelia.
- Anonyymi00264
Totta. Eilenkin oli taas neljä puukotusyritystä, jota palestiinalaiset arabit tekivät.
Niistähän Suomen media ei puhu mitään. - Anonyymi00265
Anonyymi00264 kirjoitti:
Totta. Eilenkin oli taas neljä puukotusyritystä, jota palestiinalaiset arabit tekivät.
Niistähän Suomen media ei puhu mitään.Suomen media ihannoi islamia
- Anonyymi00267
Anonyymi00265 kirjoitti:
Suomen media ihannoi islamia
Eikö päinvastoin ihannoi homotusta.
Kuten Paavalin herjaaja. - Anonyymi00268
Anonyymi00267 kirjoitti:
Eikö päinvastoin ihannoi homotusta.
Kuten Paavalin herjaaja.Sinä näytät ihailevan.
- Anonyymi00270
Anonyymi00268 kirjoitti:
Sinä näytät ihailevan.
Parempi, että homot siunaa homoja kuin herjaa Paavalia.
- Anonyymi00272
Anonyymi00270 kirjoitti:
Parempi, että homot siunaa homoja kuin herjaa Paavalia.
Niinkö sinä teet?
- Anonyymi00273
Anonyymi00272 kirjoitti:
Niinkö sinä teet?
Kyllähän kunkin teot huomaa, ei niitä tarvitse hölmönä kysellä.
- Anonyymi00275
Anonyymi00265 kirjoitti:
Suomen media ihannoi islamia
Punavihreä media.
- Anonyymi00274
Ei kai kukaan niin tyhmä ole ettei huomaa jos homot herjaa Paavalia.
- Anonyymi00276
Sinä olet niin tyhmä, kun muistutat siitä jatkuvasti.
- Anonyymi00277
Kuulkaapa nyt, oletteko edes miettineet mitä tarkoittaa aloituksen otsikossa tuo merkillinen ilin-lilli tai lillin illi.?
Ja mitä järkeä on herjata Paavalia? Ja vänköttää, kun mikäkin kauhukakara.
Siis ilin-lilli. Lukekaa kirjaa. - Anonyymi00278
Paavali karhentelee kurkussa. Siksi pitää mitätöidä.
- Anonyymi00279
Siunaamme päivittäin.
- Anonyymi00280
Itseäänhän uskova siunaa, kun siunaa Israelia:
"Joka sinua siunaa, sitä minäkin siunaan."! - Anonyymi00296
Anonyymi00280 kirjoitti:
Itseäänhän uskova siunaa, kun siunaa Israelia:
"Joka sinua siunaa, sitä minäkin siunaan."!Ei vaan uskova siunaa Israelia ja Jumala uskovaa.
- Anonyymi00281
Sabat Shalom!
- Anonyymi00282
Sabatti tänään
- Anonyymi00283
Ilin lilli. On sapatti. On sapatti. On sapatti.
- Anonyymi00284
Saatana nimenomaan yrittää tehdä uskosta sekopäistä.
- Anonyymi00295
Näkee ateisteista.
- Anonyymi00285
Sapatti tänään klo 18 saakka
- Anonyymi00286
Sapatti päättyi.
- Anonyymi00288
Nyt voi avata läppärin ja alkaa herjaamisen.
- Anonyymi00290
Anonyymi00288 kirjoitti:
Nyt voi avata läppärin ja alkaa herjaamisen.
Oletkin oikea törkyturpa!
- Anonyymi00291
Aamenta.
- Anonyymi00297
Amen, tarkoittaa rukouksen loppua. Mutta ei kaiken loppua. Kiitos kannustuksesta toveri hyvä.
- Anonyymi00301
Anonyymi00297 kirjoitti:
Amen, tarkoittaa rukouksen loppua. Mutta ei kaiken loppua. Kiitos kannustuksesta toveri hyvä.
Toveri, sitä ollaan sitten vasemmeistolaisia, Hamasin kätyreitä.
- Anonyymi00302
Anonyymi00301 kirjoitti:
Toveri, sitä ollaan sitten vasemmeistolaisia, Hamasin kätyreitä.
Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. -sama kirjoittaja-
- Anonyymi00304
Ilin lilliä siunataan, kuten on jo aikojen alusta säädetty.
Tämä ei ole enään edes hauskaa. Tarkkailkoon vasemmisto itseään.
Ja JOS ei se järkeen sovi, laittaa sopimaan. Maamme edun vuoksi. - Anonyymi00307
41 👍
- Anonyymi00308
Oikein!
- Anonyymi00320
Upea asia.
- Anonyymi00323
Noin pahojako sinun painajaisunesi ovat`?
- Anonyymi00325
Anonyymi00324 kirjoitti:
Apuva!
YLE:n valheita.
On taas punikit asialla. - Anonyymi00326
nu,vui,
kommunistit kurkkii tuas,
laitaoikeistolaisen sängyn alta,
natsitkin on laitaoikeistolaisia...
- Anonyymi00327
Juurikin noin se on.
”Anonyymi00254” 2026-08-21 19:11:13: ”Mummonmuori osoittaa taas, että hän ei tiedä Länsirannan tilanteesta mitään: "Samoin alueen kristityt ovat ahdistelujen alaisia."
Tuolla alueella ei asu kristittyjä.”
Heitä asuu n. 45 000 – 50 000 ja ovat alueen alkuperäisväestöä.
Heitä asuu Betlehemissä ja sen lähialueilla, Ramallahissa, Itä-Jerusalemissa sekä Taybehissa.- Anonyymi00328
Nyt oli kysymys ns C-alueesta,joka on Israelin hallinassa, joten pieleen meni oikaisusi.
- Anonyymi00330
terroristi päällikkö david grün,
joka alkoi ensimmäiseksi pääministeriksi,
myönsi "tulimme ja veimme heidän maansa... Anonyymi00328 kirjoitti:
Nyt oli kysymys ns C-alueesta,joka on Israelin hallinassa, joten pieleen meni oikaisusi.
Ja ajoita Israelin sotilaat sekä nämä uudisasukkaat vainoavat, tekevät niin ilkivaltaa kuin väkivaltaa. Eivät säästä edes kristittyjä.
- Anonyymi00335
Mummomuori2 kirjoitti:
Ja ajoita Israelin sotilaat sekä nämä uudisasukkaat vainoavat, tekevät niin ilkivaltaa kuin väkivaltaa. Eivät säästä edes kristittyjä.
Totta. Palestiinalaiset saavat polttaa juutalaisten viljelmiä ja puukottaa juutalaisia, mutta kun nämä vastaavat väkivaltaan väkivallalla, se on tuomittavaa.
- Anonyymi00329
Tasan noin!
- Anonyymi00331
Jeesus on kommunisti. ”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” Lukekaa Apostolien tekojen toisesta luvusta, kuinka kaikki oli heille yhteistä. Jumala lisäsi opetuslasten joukkoon niitä, jotka pelastuivat tällaisen elämäntavan piiriin. Näin Jumala siunasi tämän elämäntavan – Jeesus-kommunismin. Kuinka kaukana nyt ollaankaan tästä ihanteesta, jonka Jumala on itse asettanut!
Kuka odottaa Jeesusta, joka pistää Jeesus kommunismin toimimaan?
Se tulee tapahtumaan! Tahdotaan tai ei! - Anonyymi00334
Kyllä on kuule ihan meillä Suomen maassakin muslimeita jotka tahtovat kuolemaa Israelille. Syy on se että ovat Suomessa olevissa(!) moskeijoissa juutalaisvihan oppineet. Että älkää sitten yllättykö kun sama kuoleman toivominen siirtyy luterilaisiin perus kristittyihin.
- Anonyymi00338
sus'siunakkoon,
miten hirveesti,
zionistit arabeja listii,
75 000 valtaosa,
naisia lapsia ja vanhuksia...
- Anonyymi00336
Sinua siunata tahdon!
- Anonyymi00337
Apt: 10:34 Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön,
10:35 vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.
Tähän kuuluu kaikki kansat ja tätä Israel ei halua, vaan estää Jeesuksen evankeliumin. Ei mitään Jeesuskansaa.- Anonyymi00339
Kysehän on myös puhtaasti Messiaskysymyksestä. Hengellisessä mielessä.
Uskokaa Herraan ja tehkää niitä tekoja, jotka ovat suotavia ja jotka saavat siunauksen.
Mooseksen kirjoista: "Herra siunaa niitä, jotka Häntä siunaavat, ja kiroaa ne, jotka Häntä kiroavat."
Uskoni on hyvin heikko. Ja olen tehnyt jo paljon myönnytyksiä.
- Anonyymi00341
Näin toki teemmekin.
- Anonyymi00342
"Kun katsotaan puolueettomasti Lähi-idän tilannetta, niin se on Raamatussa ilmoitettu ainakin viitteellisesti: Jumala ei hyväksy mitään pahaa, teki sitä kuka hyvänsä. Hän ei voi sellaista siunata. Pahuus on pahuutta Herran silmissä, teki sitä kuka hyvänsä, eikä se ole hyväksyttävää. Tämä on objektiivinen totuus."
- Anonyymi00343
.... ja sitten esivallalla (=Israelin valtio) on lupa käyttää miekkaa pahuutta vastaan.
- Anonyymi00344
sus'siunakkoon,
miten hirveesti,
zionistit arabeja listii,
75 000 valtaosa,
naisia lapsia ja vanhuksia... - Anonyymi00347
Anonyymi00343 kirjoitti:
.... ja sitten esivallalla (=Israelin valtio) on lupa käyttää miekkaa pahuutta vastaan.
mutta missä on Jeesus?
- Anonyymi00345
Esivaltaa käytetään maan sisällä. Ammutaan jos tulee rajan yli.
Ei mennä toisten maahan tappamaan naisia ja lapsia.
Ei Ukrainakaan tee niin vaikka syytä olisi paljon enemmän.- Anonyymi00346
mutta zionistit,
tekee niin,
silkkaa pahuuttaan... - Anonyymi00348
Anonyymi00346 kirjoitti:
mutta zionistit,
tekee niin,
silkkaa pahuuttaan...Ja sinä pelkkää piruuttaan postaat tuota samaa.
- Anonyymi00349
<<.... ja sitten esivallalla (=Israelin valtio) on lupa käyttää miekkaa pahuutta vastaan.<<
Viattomia lapsia, naisia ja siviiliä tappaa, - missä on Jeesus? - Anonyymi00350
Sabat Shalom!
- Anonyymi00351
Ukraina on oikeasti hätää kärsimässä ja mikä moraali.
Aluksi ei ammuttu edes Venäjän maaperälle ja nytkin vältetään siviiliuhreja viimeiseen asti. - Anonyymi00352
Etuoikeus siunata Jumalan nimikko kansaa.
- Anonyymi00353
Vähän kuten homojen ja Paavalin herjaajan kanssa. Tulee rakastaa ja siunata, mutta ei hyväksyä heidän tekojaan.
Tai muutoin on osallinen heidän synteihinsä kun osoittaa heille hyväksyntää kuten Paavali sanoo, että osoittaa hyväksyntää sellaisille, jotka senkaltaisia tekevät.
- Anonyymi00354
LIHALLINEN ISRAEL EI OLE OLLUT JUMALAN VALITTU KANSA 1990 VUOTEEN.
3. Moos. 18:24–28 ”Älkää saastuttako itseänne millään sellaisella, sillä niillä kaikilla ovat itsensä saastuttaneet ne kansat, jotka minä hävitän teidän tieltänne.
Maa tuli niistä saastaiseksi, ja minä vaadin sen tilille pahuudestaan, niin että maa oksensi ulos asukkaansa.
Älkää tehkö mitään näistä iljettävyyksistä, ettei maa oksentaisi teitäkin ulos, jos te sen saastutatte, niin kuin se on oksentanut ulos ne kansat, jotka olivat ennen teitä."
Mitä tämä Raamatun kohta tarkoittaa?
Ehdollinen luvattu maa: Mooses välittää Israelin kansalle viestin, että Kanaaninmaa (nyk. Israel) ei kuulu heille automaattisesti tai ehdottomasti. Maa on pyhä, ja siellä asuminen vaatii pyhyyttä.
Ilmaus "maa oksentaa" on vahva metafora. Se tarkoittaa, että jos kansa elää Jumalan tahtoa vastaan ja saastuttaa maan synneillä (kuten vääryydellä tai epäjumalanpalveluksella), maa muuttuu sille elinkelvottomaksi.
Käytännössä tämä tarkoitti varoitusta siitä, että jos israelilaiset lankeavat samoihin synteihin kuin maassa aiemmin asuneet kansat, heidätkin tullaan karkottamaan sieltä.
Raamatun myöhempien historiankirjojen mukaan näin kävikin, kun kansa joutui myöhemmin pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan.
Vuonna 70 jKr. Rooman armeija Jeesuksen ennustuksen mukaisesti hyökkäsi ja tuhosi Jerusalemin ja sen temppelin papistoineen.
1. juutalaissota päättyi lopullisesti 73/74 jKr. kun roomalaiset valloittivat Masadan.
Bar Kohban kapina 132–135 jKr. Keisari Hadrianus kukisti äärimmäisen verisesti. Rangaistuksena Juudean provinssin nimeksi muutettiin Syria Palaestina (filistealaisten mukaan).
Vaikka alueelle (erityisesti Galileaan) jäi edelleen juutalaista asutusta, satojatuhansia juutalaisia tapettiin, myytiin orjiksi tai ajettiin maanpakoon eri puolille Rooman valtakuntaa. Tämä käynnisti vuosisatoja kestäneen suuren hajaannuksen eli diasporan.
Temppelin tuhoutuminen tarkoitti sitä, että uhrikulttiin perustunut juutalaisuus päättyi, joten rabbiininen juutalaisuus keskittyi synagogiin, rukoukseen ja Tooran (sekä myöhemmin Mishnahin ja Talmudin) opiskeluun.
Seutu ei itsenäistynyt, vaan se siirtyi vuosisatojen kuluessa imperiumilta toiselle
Brittiläinen mandaatti 1917–1948: 1.ms. jälkeen alue siirtyi Britannian hallintaan.
1800-luvun lopulla käynnistynyt sionistinen liike ja halu paeta Euroopan vainoja saivat juutalaiset muuttamaan takaisin vanhalle kotiseudulleen.
Holocaustin (juutalaisten kansanmurhan) jälkeen YK loi jakosuunnitelman alueelle ja 1948 perustettiin Israelin valtio, mikä päätti lähes 2 000 vuotta kestäneen aikakauden, joka alkoi vuoden 70 jKr. tapahtumista.
Kristikunta opettaa, että Israelin valtion perustaminen täytti Raamatun ennustukset hajotetun Israelin kokoamisesta. Tuo teologia on räikeästi ristiriidassa Raamatun ennustusten kanssa.
Jeesus sanoi Israelista: ”Teidän huoneenne on JÄÄVÄ hylätyksi.”
Fundamentalisit poimivat kuin rusinoita pullasta vain niitä kohtia ennustuksesta, jotka tukevat heidän epäraamatullista teologiaansa.
Miksi? Siksi, että se antaa nostetta kristikunnan jäsenille: ”Koska Jumala siunaa Israelia, joka on maailman ateistisin valtio ja on yhtä jumalaton, sotaisa ja moraaliton kuin muutkin kansat, niin mekin voimme olla samanlaisia ja Jeesus hyväksyy meidätkin juuri tällaisina kuin olemme, tarvitsematta muuttaa kanaanilaista elämäntapaamme!”
JOS Israel täyttäisi oikeasti kokoamisensa ennustukset, niin se tunnettaisiin tällaisena:
Hes.34-37 ”Minä herätän heille yhden paimenen heitä kaitsemaan, palvelijani Daavidin; hän on kaitseva heitä ja oleva heidän paimenensa.
Ja he tulevat tietämään, että minä, Herra, heidän Jumalansa, olen heidän kanssansa, ja minun palvelijani Daavid on ruhtinas heidän keskellänsä iankaikkisesti. Minä, Herra, olen puhunut.
Ja minä teen heidän kanssansa rauhan liiton; minä lopetan maasta pahat eläimet, niin että he asuvat turvallisesti erämaassa ja nukkuvat metsiköissä ja he saavat olla turvassa maassansa.”
Hes.38 ”Goog Maagogin maassa, pitkien aikojen perästä, vuotten lopulla sinun on karattava maahan, joka on tuotu pois kansojen seasta, ja he asuvat turvallisina kaikki tyynni.
Sinä päivänä tulee mieleesi jotakin, ja sinä mietit pahan juonen ja sanot: Minä hyökkään suojattomaan maahan, karkaan rauhallisten ihmisten kimppuun, jotka asuvat turvallisina - asuvat muuria vailla kaikki tyynni, ja joilla ei ole salpoja, ei ovia.
Sinä aiot saalista saada, ryöstettävää ryöstää.”
Mat.28:20; 24:14; ”Minä olen teidän kanssanne joka päivä (pahan) maailman loppuun asti. Tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.”
Vain fanaattisesti fundamentalistinen voi ymmärtää noiden ennustusten liittyvän mitenkään kirjaimelliseen Israeliin ja täyttyvän heissä.- Anonyymi00355
Se ainakin liittyi Israeliin että Jeesuksen veri tuli heidän päälleen, kuten pyysivät kun Pilatus ei suostunut sitä ottamaan päälleen. Ja niin on tapahtunut.
- Anonyymi00357
Anonyymi00355 kirjoitti:
Se ainakin liittyi Israeliin että Jeesuksen veri tuli heidän päälleen, kuten pyysivät kun Pilatus ei suostunut sitä ottamaan päälleen. Ja niin on tapahtunut.
Historian ja luotettavien aikalaislähteiden mukaan pelkurimainen opportunisti-poliitikko Pontius Pilatus katosi historiallisista teksteistä sen jälkeen, kun hänet erotettiin virastaan Juudeassa ja kutsuttiin takaisin Roomaan vastaamaan syytteisiin vuonna 36 tai 37 jaa. Hänen tarkkaa kuolinsyytään tai loppuelämänsä vaiheita ei tiedetä varmasti.
Pilatuksen todellisesta historian lopusta tiedetään seuraavat asiat:
Viraltapano ja paluu Roomaan:
Juutalaisen historioitsija Josefuksen mukaan Pilatuksen valtakausi Juudeassa päättyi väkivaltaiseen välikohtaukseen. Vuonna 36 tai 37 jaa. Pilatus kukisti erittäin julmasti samarialaisen kansannousun Gerizim-vuoren lähellä ja teloitutti suuren määrän ihmisiä.
Eloonjääneet samarialaiset valittivat Pilatuksen toiminnasta hänen esimiehelleen, Syrian kuvernööri Lucius Vitelliukselle. Vitellius katsoi Pilatuksen ylittäneen valtuutensa, erotti tämän virastaan ja määräsi tämän matkustamaan Roomaan suoraan keisari Tiberiuksen eteen vastaamaan teoistaan.
Keisarin vaihtuminen:
Kun Pilatus lopulta saapui Roomaan keväällä 37 jaa., keisari Tiberius oli ehtinyt kuolla. Valtaistuimelle oli noussut Caligula. Tämän tapaamisen jälkeen Pilatuksen virallisesta kohtalosta ei ole säilynyt mitään luotettavia historiallisia asiakirjoja, ja hän katoaa historiankirjoista.
Myöhemmät legendat ja perimätieto
Koska viralliset lähteet vaikenevat Pilatuksen loppuelämästä, syntyi hänen kohtalostaan kristillisellä aikakaudella useita erilaisia legendoja, jotka ovat apokryfikirjojen kanssa samaa tasoa eli verrattavissa Grimmin satuihin.
Historiallisuus paljastuu
Raamatunkriitikot kiistivät raivoisasti Pilatuksen olemassaolon vuoteen 1961 saakka, kunnes Kesareasta löydettiin tiettävästi ainoa piirtokirjoitus, jossa on hänen nimensä. Siinä mainitaan myös ”Tiberieum”, rakennus jonka Pilatus omisti Tiberiukselle.
Pilatuksen piirtokirjoitus (tunnetaan nimellä Pilatus-kirjoitus tai Tiberieum-kirjoitus) on äärimmäisen merkittävä arkeologinen löytö, joka vahvistaa UT:ssa esiintyvän Pontius Pilatuksen historiallisen olemassaolon ja virka-aseman.
Kuva
https://i0.wp.com/uasvbible.org/wp-content/uploads/2024/08/Inscription-Bearing-the-Name-Pontius-Pilate-02.jpeg?w=600&ssl=1
Teksti:
” [Jumalan Augusti] Tiberieumille, Pontius Pilate, Juudean prefekti, [on omistanut tämän].” - Anonyymi00360
Anonyymi00357 kirjoitti:
Historian ja luotettavien aikalaislähteiden mukaan pelkurimainen opportunisti-poliitikko Pontius Pilatus katosi historiallisista teksteistä sen jälkeen, kun hänet erotettiin virastaan Juudeassa ja kutsuttiin takaisin Roomaan vastaamaan syytteisiin vuonna 36 tai 37 jaa. Hänen tarkkaa kuolinsyytään tai loppuelämänsä vaiheita ei tiedetä varmasti.
Pilatuksen todellisesta historian lopusta tiedetään seuraavat asiat:
Viraltapano ja paluu Roomaan:
Juutalaisen historioitsija Josefuksen mukaan Pilatuksen valtakausi Juudeassa päättyi väkivaltaiseen välikohtaukseen. Vuonna 36 tai 37 jaa. Pilatus kukisti erittäin julmasti samarialaisen kansannousun Gerizim-vuoren lähellä ja teloitutti suuren määrän ihmisiä.
Eloonjääneet samarialaiset valittivat Pilatuksen toiminnasta hänen esimiehelleen, Syrian kuvernööri Lucius Vitelliukselle. Vitellius katsoi Pilatuksen ylittäneen valtuutensa, erotti tämän virastaan ja määräsi tämän matkustamaan Roomaan suoraan keisari Tiberiuksen eteen vastaamaan teoistaan.
Keisarin vaihtuminen:
Kun Pilatus lopulta saapui Roomaan keväällä 37 jaa., keisari Tiberius oli ehtinyt kuolla. Valtaistuimelle oli noussut Caligula. Tämän tapaamisen jälkeen Pilatuksen virallisesta kohtalosta ei ole säilynyt mitään luotettavia historiallisia asiakirjoja, ja hän katoaa historiankirjoista.
Myöhemmät legendat ja perimätieto
Koska viralliset lähteet vaikenevat Pilatuksen loppuelämästä, syntyi hänen kohtalostaan kristillisellä aikakaudella useita erilaisia legendoja, jotka ovat apokryfikirjojen kanssa samaa tasoa eli verrattavissa Grimmin satuihin.
Historiallisuus paljastuu
Raamatunkriitikot kiistivät raivoisasti Pilatuksen olemassaolon vuoteen 1961 saakka, kunnes Kesareasta löydettiin tiettävästi ainoa piirtokirjoitus, jossa on hänen nimensä. Siinä mainitaan myös ”Tiberieum”, rakennus jonka Pilatus omisti Tiberiukselle.
Pilatuksen piirtokirjoitus (tunnetaan nimellä Pilatus-kirjoitus tai Tiberieum-kirjoitus) on äärimmäisen merkittävä arkeologinen löytö, joka vahvistaa UT:ssa esiintyvän Pontius Pilatuksen historiallisen olemassaolon ja virka-aseman.
Kuva
https://i0.wp.com/uasvbible.org/wp-content/uploads/2024/08/Inscription-Bearing-the-Name-Pontius-Pilate-02.jpeg?w=600&ssl=1
Teksti:
” [Jumalan Augusti] Tiberieumille, Pontius Pilate, Juudean prefekti, [on omistanut tämän].”Oletteko punatähteä kannattava historioitsija?
Ja eihän siinä sinällään mitään, vaikka olisitkin.
Asummehan Suomessa.
Tiesittekö muuten, että Heinekenin vihreässä alumiinitölkissä on viisisakarainen punatähti? Ja sisältö sitten maun mukaan. - Anonyymi00361
"Vain fanaattisesti fundamentalistinen voi ymmärtää noiden ennustusten liittyvän mitenkään kirjaimelliseen Israeliin ja täyttyvän heissä."
Vain fanaattinen ateisti ei voi uskoa Raamatun selvää ennustusta Israelin ennalleenasettamisesta lopun aikana ja juutalaisten kokamista omaan maahansa:
"Taivaan oli määrä ottaa hänet luokseen niihin aikoihin asti, jolloin kaikki asetetaan kohdalleen. Tästä Jumala on puhunut ikiajoista asti pyhien profeettojensa suulla” (Ap.t.3:19-21; RK).
Vaikka isralilaiset olivat tottelemattomia Jumalan määräyksille, niin Jumalan on VALALLA VANNOEN luvannut antaa tuon maan heille IKUISIKSI ajoiksi:
5 Moos 6
" mutta meidät hän vei sieltä pois ja johdatti meidät siihen maahan, jonka hän valalla vannoen oli luvannut meidän isillemme, ja antoi sen meille."
Hes 37
"Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti"!!!
" niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta, minne vain he ovat kulkeutuneet, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa"
"Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti."
1. Moos 17
"Minä pidän voimassa liiton sinun ja myös sinun jälkeläistesi kanssa, IKUISEN LIITON, sukupolvesta toiseen, ja minä olen oleva sinun Jumalasi ja sinun jälkeläistesi Jumala. Minä annan sinulle ja jälkeläisillesi pysyväksi perintömaaksi koko Kanaaninmaan, jossa nyt asut muukalaisena, ja minä olen myös sinun jälkeläistesi Jumala.» - Anonyymi00363
Anonyymi00361 kirjoitti:
"Vain fanaattisesti fundamentalistinen voi ymmärtää noiden ennustusten liittyvän mitenkään kirjaimelliseen Israeliin ja täyttyvän heissä."
Vain fanaattinen ateisti ei voi uskoa Raamatun selvää ennustusta Israelin ennalleenasettamisesta lopun aikana ja juutalaisten kokamista omaan maahansa:
"Taivaan oli määrä ottaa hänet luokseen niihin aikoihin asti, jolloin kaikki asetetaan kohdalleen. Tästä Jumala on puhunut ikiajoista asti pyhien profeettojensa suulla” (Ap.t.3:19-21; RK).
Vaikka isralilaiset olivat tottelemattomia Jumalan määräyksille, niin Jumalan on VALALLA VANNOEN luvannut antaa tuon maan heille IKUISIKSI ajoiksi:
5 Moos 6
" mutta meidät hän vei sieltä pois ja johdatti meidät siihen maahan, jonka hän valalla vannoen oli luvannut meidän isillemme, ja antoi sen meille."
Hes 37
"Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti"!!!
" niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta, minne vain he ovat kulkeutuneet, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa"
"Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti."
1. Moos 17
"Minä pidän voimassa liiton sinun ja myös sinun jälkeläistesi kanssa, IKUISEN LIITON, sukupolvesta toiseen, ja minä olen oleva sinun Jumalasi ja sinun jälkeläistesi Jumala. Minä annan sinulle ja jälkeläisillesi pysyväksi perintömaaksi koko Kanaaninmaan, jossa nyt asut muukalaisena, ja minä olen myös sinun jälkeläistesi Jumala.»Ja mikä on meidän osamme? Mikä liitto? Meidän pakanain, joita Suomessakin on hyvin paljon.
Täytyykö meidän vaan tyytyä sateenkaareen, tai kaariin? Ja hiekanmurusiin.
Onko meidän Suomalaisten osa Eurostoliitto?
No, eihän sitä kyllä vängällä tarvitse pahaa tehdä, sillä se saa aina palkkansa. - Anonyymi00387
Anonyymi00361 kirjoitti:
"Vain fanaattisesti fundamentalistinen voi ymmärtää noiden ennustusten liittyvän mitenkään kirjaimelliseen Israeliin ja täyttyvän heissä."
Vain fanaattinen ateisti ei voi uskoa Raamatun selvää ennustusta Israelin ennalleenasettamisesta lopun aikana ja juutalaisten kokamista omaan maahansa:
"Taivaan oli määrä ottaa hänet luokseen niihin aikoihin asti, jolloin kaikki asetetaan kohdalleen. Tästä Jumala on puhunut ikiajoista asti pyhien profeettojensa suulla” (Ap.t.3:19-21; RK).
Vaikka isralilaiset olivat tottelemattomia Jumalan määräyksille, niin Jumalan on VALALLA VANNOEN luvannut antaa tuon maan heille IKUISIKSI ajoiksi:
5 Moos 6
" mutta meidät hän vei sieltä pois ja johdatti meidät siihen maahan, jonka hän valalla vannoen oli luvannut meidän isillemme, ja antoi sen meille."
Hes 37
"Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti"!!!
" niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta, minne vain he ovat kulkeutuneet, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa"
"Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti."
1. Moos 17
"Minä pidän voimassa liiton sinun ja myös sinun jälkeläistesi kanssa, IKUISEN LIITON, sukupolvesta toiseen, ja minä olen oleva sinun Jumalasi ja sinun jälkeläistesi Jumala. Minä annan sinulle ja jälkeläisillesi pysyväksi perintömaaksi koko Kanaaninmaan, jossa nyt asut muukalaisena, ja minä olen myös sinun jälkeläistesi Jumala.»Arvoisa Anonyymi00361 2026-09-06 09:14:44:
Jeesus opetti, että "Kuka teistä on sellainen isä, joka lapsen pyytäessä leipää antaa kiven? Joten jos sinulta puuttuu ymmärrystä, pyydä sitä Isältäni, joka antaa sitä mielellään."
Anonyymi00361 2026-09-06 09:14:44, kommentistasi voidaan havaita, että et ole vielä tehnyt kuten Jeesus neuvoi.
Lapsikin ymmärtää, että aina kun Jumala lupasi Israelille "IKUISET" lupaukset, asiayhteyksistä ilmenee, että ne olivat EHDOLLISIA:
> JOS te olette uskollisia, niin lupaukset pysyvät teille voimassa, mutta "jos alatte toimia kuten kanaanilaiset, maa oksentaa teidätkin ulos!"
Jeesus sanoi vähän ennen kuin juutalaiset teloituttivat hänet:
"Teidän huoneenne on JÄÄVÄ HYLÄTYKSI!"
Jos uskallat rukoilla Jumalalta viisautta ja ymmärrystä ja vapautua teologisesta aivopesusta ja fundamentalismista, voit erittäin helposti ymmärtää, että Jumala vaihtoi välikappaletta:
Hän hylkäsi lihallisten Israelin ja otti tilalle "Jumalan Israelin", jonka jäseneksi pääsemiseksi tarvittiin sydämen ympärileikkaus, ei juutalaisuutta.
Tuo "pieni lauma", jossa on edustaja jokaisesta ihmiskunnan kansojen suvusta, on Jumalan Valtakunta ja sen kuningas on Kristus. Se kautta Jumala on 2000 vuoden ajan informoinut ihmiskuntaa.
Se on tuottanut mm. UT:n ja johtaa "lopun aikana" Mat.24:14 ennustuksen täyttymystä maailmanlaajuisesti, evankeliumin saarnaamista maailmanlaajuisesti Jumalan taivaaseen perustamasta Valtakunnasta, joka pian tulee poistamaan pahuuden.
Pelastuvia ”suuresta ahdistuksesta” tulee olemaan "suuri joukko" kaikista kansoista, myös juutalaisista. Jokainen heistä uskoo Jeesuksen lunastusuhriin.
Mat.24 "Tämä ("lopun ajan" alussa perustetun taivaallisen) valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.
Sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
Mutta (se yksilö), joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu."
- Anonyymi00358
Eräs messiaaninen sanoi, että juutalaisten siunaaminen tarkoittaa ensisjaisesti sitä, että heille kerrotaan evankeliumia.
Ja sen kauttahan myös rauha tulee, kun tullaan ensin kelvollisiksi Jumalalle eli vanhurskaiksi parannuksenteon kautta.
"Palatsi on hyljätty, kaupungin kohina lakannut, Oofel ja vartiotorni ovat jääneet luoliksi iankaikkisesti, villiaasien iloksi ja laumojen laitumeksi. Näin on hamaan siihen asti, kunnes meidän päällemme vuodatetaan Henki korkeudesta. Silloin erämaa muuttuu puutarhaksi, ja puutarha on metsän veroinen. Ja erämaassa asuu oikeus, ja puutarhassa majailee vanhurskaus. Silloin vanhurskauden hedelmä on rauha, vanhurskauden vaikutus lepo ja turvallisuus iankaikkisesti." - Anonyymi00359
48 👍
- Anonyymi00362
Sinua siunata tahdon, Oi Jerusalem.
- Anonyymi00364
Pääministeri Netanjahun oikeistopuolue Likudin lisäksi Israelin hallitukseen kuuluu avoimen rasistisia, arabivastaisia ja juutalaista ylivaltaa ajavia kahanistipuolueita. Heidän nokkahahmonsa, kansallisen turvallisuuden ministeri Itamar Ben-Gvir näyttää tekevän kaikkensa osoittaakseen maailmalle aidosti nauttivansa Gazan tuhoamisesta.
Anonyymi00364 kirjoitti:
Pääministeri Netanjahun oikeistopuolue Likudin lisäksi Israelin hallitukseen kuuluu avoimen rasistisia, arabivastaisia ja juutalaista ylivaltaa ajavia kahanistipuolueita. Heidän nokkahahmonsa, kansallisen turvallisuuden ministeri Itamar Ben-Gvir näyttää tekevän kaikkensa osoittaakseen maailmalle aidosti nauttivansa Gazan tuhoamisesta.
Vai pidät sinä rasismina sitä, että juutalaiset eivät halua luovuttaa pientä maataan arabeille.
- Anonyymi00365
Kun Israelin ja Luojan välille solmittiin ”avioliitto” Siinaille, Luoja vannotti Valittua kansaa olemaan hänelle uskollinen. Luoja nimittää VT:ssa itseään Israelin aviomiehenä ja Israelia vaimonaan, joka oli mieltynyt syrjähyppyihin.
Israel hylättiin lähes 2000 vuotta sitten olemasta Jumalan välikappale ja kansa, jonka jäsenistä piti koota Messiaan opetuslapsista Jumalan taivaallisen valtakunnan jäsenet.
Danielin 9-luvun ennustuksessa mainittiin, että Messiaan (Jeesus) aloittaessa toimintansa juutalaisille oli annettu aikaa 7 vuotta päästä ehdolle tuohon "Uuteen Liittoon", "Vanhan Liiton (Lakiliitto) lakatessa olemasta voimassa Jeesuksen kuoltua.
Presidenttien suhteen on tapana, että eri tilaisuuksissa edellisiäkin presidenttejä kutsutaan edelleen presidenteiksi, vaikka eivät ole sitä enää todellisuudessa.
Mutta kun jokin pariskunta, esim. Yitshak Goldstein ja Naomi Rosenberg päätyy avioeroon ja sitten jompikumpi avioituu uudelleen jonkun kansa, ei ole tapana saarnata esim., että ”Yitshak Goldstein ON EDELLEEN Naomi Rosenbergin aviopuoliso.
Jokainen ymmärtää, että avioero tarkoittaa sitä, että tuo liitto on päättynyt ja uusi puoliso on uudessa liitossa.
Sekä Lakiliiton että Uuden liiton toisena osapuolena oli Luoja. Vanhan liiton toinen osapuoli oli lihallinen Israel, jonka kautta piti tuottaa Raamattu ja opettaa, että ihminen on perinyt kapinalliselta Aadamilta synnin, joka johtaa kuolemaan. Ja että sen vuoksi tarvittiin Messias, joka vapauttaa juutalaiset ja koko muun ihmiskunnan tuosta kuoleman orjuudesta.
Oli tarkoitus, että määräaikana juutalaiset alkaisivat informoida koko ihmiskuntaa tuosta asiasta ja että heidän keskuudestaan kootaan Jeesuksen ilmaantuessa 7 vuoden aikana Jumalan taivaallisen valtakunnan ministerit, jotka tulevaisuudessa alkavat hallita ihmiskuntaa taivaasta käsin ja aloittaa toimintansa poistamalla pahuuden.
Lihallinen Israel syyllistyi aviorikokseen: ”Ei meillä ole kuningasta, vaan sängyssämme on Keisari!”
Koska tuosta kapinallisesta kansasta ei löytynyt riittävästi tuon 7 vuoden aikana taivaalliseen hallitukseen kelvollisia jäseniä, ovet avattiin kaikille kansoille siten, että Corneliuksesta alkaen jokaisesta kansasta, heimosta ja suvusta valittaisiin edustaja menemään taivaaseen Kristuksen hallitustoveriksi.
Jeesus teki opetuslastensa kanssa Luojansa valtuuttamana tätä koskevan ”UUDEN LIITON” ja sen jäseniä kutsutaan hengelliseksi Israeliksi, jossa syntyperällä ei ole mitään merkitystä.
Uskottomaksi tullut lihallinen Israel lakkasi olemasta Luojan vertauskuvallinen hänelle alamainen ”vaimo”.
Lähes 2000 vuoden ajan lihallinen tuo uskoton ”ex-vaimo” on ollut vain yksi kansa muiden joukossa ilman mitään erikoisasemaa muihin nähden.
Lähes 2000 vuoden ajan Luoja on valinnut kansoista hengellisen Israelin jäseniä, jonka jäseniä on ollut jonkin verran joka vuosi (monet heistä marttyyrejä):
Mat.28 ”Jeesus sanoi: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Minä olen teidän kanssanne joka päivä (jumalattoman) maailman loppuun asti."
Mat.24:14 Hengellisen Israelin vastuulle ennustettiin johtaa taivaaseen perustetun Jumalan valtakunnan hyvän uutisen viemistä organisoidusti koko ihmiskunnalle.
Ilmsts.12 ”Syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat Saatanaa ja hänen enkeleitään vastaan, mutta koko maanpiirin villitsijä heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.
"Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos.
Voi maata ja merta, sillä Saatana on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!"
Mat.24 ”Tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.
Sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
Ilmst.5 ”Sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmisiä kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista
ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maata (taivaasta käsin).”
Ilmst.21 ”Minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon".
10. Ja hän näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä (siunausten vuodattaminen alkaa ihmiskunnalle pahuuden poistamisen jälkeen).” (kts. Ilmsts.22).
Huomaa: Tuo ”vaimo” ei ole avionrikkoinen poliittisten mahtien petikaveri eli sotilaallis-poliittinen, maailman ateistisin ex-rouva, lihallinen Israel, koska Luoja otti siitä avioeron lähes 2000 vuotta sitten.- Anonyymi00366
Yritätkö tehdä jonkunlaista pituuennätystä?
Opettele kertomaan asiasi LYHYEMMIN! - Anonyymi00367
Anonyymi00366 kirjoitti:
Yritätkö tehdä jonkunlaista pituuennätystä?
Opettele kertomaan asiasi LYHYEMMIN!Samaa pitää sanoa mummomuorille. Ei noita pitkiä rimpsuja kukaan lue.
- Anonyymi00368
Anonyymi00367 kirjoitti:
Samaa pitää sanoa mummomuorille. Ei noita pitkiä rimpsuja kukaan lue.
Joillakin on tarve osoittaa tietämystään pitkillä jaaritteluilla.
- Anonyymi00369
Anonyymi00368 kirjoitti:
Joillakin on tarve osoittaa tietämystään pitkillä jaaritteluilla.
Jokaisesta wirrestä riittäköön ensimmäinen säkeistö.
Niin kauan, että osaa ne ensimmäiset ulkoa.
Tarkoitin, lyhyestä virsi kaunis.
Mummo nyt on mummo ja ehtoo jo häämöttää.
Onko muuten jumalalla penis?
Vanhalta akalta tuonlaatuinen hänen kysymä kysymys.
Kertoo kyllä uskonsa laadun erinomaisesti. - Anonyymi00370
Anonyymi00369 kirjoitti:
Jokaisesta wirrestä riittäköön ensimmäinen säkeistö.
Niin kauan, että osaa ne ensimmäiset ulkoa.
Tarkoitin, lyhyestä virsi kaunis.
Mummo nyt on mummo ja ehtoo jo häämöttää.
Onko muuten jumalalla penis?
Vanhalta akalta tuonlaatuinen hänen kysymä kysymys.
Kertoo kyllä uskonsa laadun erinomaisesti.Äläpäs nyt. Mummonmuori vakuuttaa, että hänen uskonsa kasvaa vähitellen. Mutta vielä ei sitä alkuakaan ole näkynyt!
- Anonyymi00372
Anonyymi00366 kirjoitti:
Yritätkö tehdä jonkunlaista pituuennätystä?
Opettele kertomaan asiasi LYHYEMMIN!Kuulin jutun markka-ajalta:
Iäkäs isä osti aikuiselle pojalleen auton käteisellä.
Kun kauppias alkoi latoa seteleitä pöytään yksi kerrallaan, papparainen alkoi hermostua ja karjaisi: "No eikö se rahan latominen jo ala loppua!"
Mutta sekä kauppias että uusi auton omistaja olivat onnellisia!
Mitä tästä opimme?
Sama asia, siis setelien latominen pöytään teki sen mukaan onnelliseksi tai kiukkuiseksi, mikä oli suhde tuohon rahaan.
Samalla tavalla joku voi kiukutella kommenteissaan, jos joku esittää vastauksena tosiasioiden vastaisiin kommentteihin kiistattomat ja loogiset perustelut, miten asia oikeasti on, kun taas joku toinen on iloinen, että vapautui sen luettuaan aivopesun kaltaisesta sokeudestaan, mutta ei kommentoi sitä kommenttipalstalla.
Usein uskontosensuristeilla on jonkin sortin teologinen tausta. Stalin ja Hruštšov olivat opiskelleet teologiaa ja hyväksyivät vain lamarckistisen uskonnon.
Fariseukset eivät tyytyneet vaatimaan Jeesusta kertomaan sanottavaansa lyhyemmin, vaan tekivät jopa salaliiton hänen poistamisestaan pysyvän karenssiin.
- Anonyymi00371
Kyllä murhaajia ja homoja pitää rakastaa, mutta ei tehdä heidän tekojaan, eikä kannattaa niitä.
Ei edes Israelin kohdalla. - Anonyymi00373
Noinhan se on, aamen.
- Anonyymi00375
Ei Paavalin herjaaja pyri homoudestaan eroon, vaan sen vuoksi herjaa ja haluaa ikuisesti homottaa.
- Anonyymi00376
Anonyymi00375 kirjoitti:
Ei Paavalin herjaaja pyri homoudestaan eroon, vaan sen vuoksi herjaa ja haluaa ikuisesti homottaa.
Sinulle tuo homottaminen taitaa olla rakasta!
- Anonyymi00377
Anonyymi00376 kirjoitti:
Sinulle tuo homottaminen taitaa olla rakasta!
Ei viitsi Paavalia herjata.
Ei ole syytä.
- Anonyymi00378
50 👍
Tuolla yllä kyselin:
Mitä siten tarkalleen ottaen siunataan?
Kaikkia juutalaisia?
Vain Israelin valtiossa asuvia (myös ortodoksijuutalaisia sekä niitä ”vasemmistolaisia” :D)
Vai ainoastaan Israelin hallitusta?
Vastauksia oli laidasta laitaan. Missä kiistettiin juutalaisten olevan valittua kansaa, missä puolustettiin maallisen hallinnon tekoja (eli poliittinen kannanotto) ja missä sitten muuten vain sotkettiin asioita toisiinsa.
Kuten ”Anonyymi00090 2026-07-28 15:05:41: ”Hitler olisi siten väärässä kun poltti juutalaisia, eivät ne olleet mitään oikeita juutalaisia jos eivät olleet uudestisyntyneet Jumalan Pyhästä Hengestä ja tulleet Jeesuksen täyteyteen uskossa.”
”Ei juutalaisuutta enää määrätä kallojen mukaan, ei syntyperän mukaan, eikä sen mukaan missä asuu, vaan uudestisyntymän mukaan.”
Olen tässä vähän hahmotellut Israelin sisäistä tilannetta, niin todellakin mielipiteitä on monenlaisia.
Ortodoksijuutalaiset ovat sitä mieltä, että juutalaisuuteen ei kuulu sionismi. Sitten juutalaisia (mukana rabbeja ja entisiä armeijan upseereja, jotka yrittävät auttaa palestiinalaisia ja ovat sitä mieltä, että Netanjahun hallitus on syypää lisäytyvään antisemitismiin.
Sitten on juutalaisia, joiden mielestä kaikki palestiinalaiset pitää hävittää tai kartoittaa ja vallata alueet Israelille.
Siellä siis kuohuu aika tavalla.- Anonyymi00379
Ja sitten on mummonmuori, jonka mielestä Netanjahu on peto ja Israelin valtio laiton apartheid- ja terroristijärjestö, joka terrorisoi palestiinalaisia.
Anonyymi00379 kirjoitti:
Ja sitten on mummonmuori, jonka mielestä Netanjahu on peto ja Israelin valtio laiton apartheid- ja terroristijärjestö, joka terrorisoi palestiinalaisia.
:D Tuo oli melkoinen "aivopieru".
- Anonyymi00381
Näin kristityt teemme..
- Anonyymi00382
Uuden liiton juutalainen on se, joka tunnustaa Jeesuksen, Messiaan. eli on uudestisyntynyt Hengestä:
2. Room 2
"Oikea juutalainen ei ole se, joka on juutalainen ulkonaisesti, eikä oikea ympärileikkaus ole se, joka on ulkonaisesti näkyvänä ruumiissa. Oikea juutalainen on se, joka on juutalainen sisimmässään, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus, jota ei saa aikaan laki, vaan Henki. Tällainen juutalainen saa kiitoksen Jumalalta, ei ihmisiltä-"
- Anonyymi00383
ISRAELIN 12 SUKUKUNTAA RAAMATUSSA:
ISOILLA kirjaimilla eroavuudet 5 luettelossa:
A. Luettelo Jaakobin pojista: 1.Moos.29 ja 49:
1 Juuda, 2 Ruuben, 3 Gad, 4 Asser, 5 Naftali, 6 Simeon. 7 Isaskar, 8 Sebulon, 9 Benjamin,
10 JOOSEF, 11 Dan, 12 LEEVI
-
B. Luettelo heimoista erämaassa: 4.Moos.1 ja 2 (Leevi erotetaan temppelipalvelukseen):
1 Juuda, 2 Ruuben, 3 Gad, 4 Asser, 5 Naftali, 6 Simeon. 7 Isaskar, 8 Sebulon, 9 Benjamin,
10 EFRAIM, 11 Dan, 12 MANASSE (Joosef jaetaan pojilleen: Efraim ja Manasse)
-
C. Luvatussa maassa perintöosuudet: Joosua.13-19:
1 Juuda, 2 Ruuben, 3 Gad, 4 Asser, 5 Naftali, 6 Simeon. 7 Isaskar, 8 Sebulon, 9 Benjamin,
10 EFRAIM, 11 Dan, 12 MANASSE
-
D. Jakautuneen Pohjoisen valtion 10 ja Eteläisen kaksi* sukukuntaa (siellä myös Leevi);
1 *Juuda, 2 Ruuben, 3 Gad, 4 Asser, 5 Naftali, 6 Simeon. 7 Isaskar, 8 Sebulon, 9 *Benjamin,
10 EFRAIM, 11 Dan, 12 MANASSE
-
E. Ilmestyskirja (sukuluetteloa ei todellisuudessa enää ollut koska Jerusalem ja henkikirjat oli tuhottu ja henkiinjääneet hajotettu 26 vuotta aikaisemmin):
1 Juuda, 2 Ruuben, 3 Gad, 4 Asser, 5 Naftali, 6 Simeon. 7 Isaskar, 8 Sebulon, 9 Benjamin,
10 JOOSEF, 11 MANASSE, 12 LEEVI (Dan puuttuu, Leevi palaa, Efraim mukana isänsä Joosefin nimellä.)
=
>Syyt A:n ja B:n eroavuuksiin:
Esikoisoikeus siirtyi Joosefille, jonka pojat Efraim ja Manasse saivat molemmat osuuden Luvatussa maassa. Leeville ei annettu sukukuntana perintöosuutta, koska sai pappeuden.
>Syyt E:n ja A<>D:n eroavuuksiin:
Ilmestyskirjassa on sekä Joosef että poikansa Manasse. Dan puuttuu (ei rangaistuksena mistään), koska mainitaan Leevi – luonnollisesti, koska kaikki 12 ovat sekä kuninkaita, että myös pappeja. Ilmst.5:9
Heimojen eroavuudet johtuvat siitä, ettei kukaan vahingossakaan erehdy ajattelemaan fundamentalistisesti, että kaikista ihmiskunnan heimoista valituista yksilöistä, jotka yhdessä muodostavat Jumalan hengellisen Israelin (Jumalan taivaallisen valtakunnan), koostuisi kirjaimellisesti Jaakobin pojista.
-
>Jumalan hengellisellä Israelilla monta nimeä:
Ilmst.5:10 Hallitus eli Jumalan valtakunta taivaassa: ”Uusi taivas”, ”uusi Jerusalem”, ”Karistan morsian/vaimo, ”uusi Jerusalem”, ”kuninkaallinen pappisvaltakunta”.
Koska nuo 144 000 eli 12 000 jokaisesta ”Jumalan Israelin” 12 sukukunnasta ovat ”jokaisesta ihmiskunnan heimosta”, niin sinunkin suvustasi on joku edustaja tällä hetkellä ministerinä taivaallisessa valtakunnassa!.
Vain pieni osa heistä on ihmisenä ollessaan ollut lihallinen israelilainen.
Gal,3:26-29 ”Te olette kaikki Jumalan poikia Kristukseen uskomisen välityksellä. Ei tässä ole merkitystä sillä, onko juutalainen vai kreikkalainen, mies vai nainen. Sitä paitsi jos te olette Kristuksen omat, olette Abrahamin jälkeläisiä, perillisiä lupauksen perusteella.”
Gal.6:15,16 ”Sillä ei ole merkitystä, onko ympärileikattu vai ei, vaan uusi luomus.
Rauhaa ja laupeutta kaikille, jotka vaeltavat tämän periaatteen mukaan, niin, Jumalan (hengelliselle) Israelille.”
Room.2:28,29 ”Ei se ole juutalainen, joka on sellainen ulkonaisesti, eikä ympärileikkaus ole se, joka on ulkonaisesti ruumiissa.
Juutalainen on se, joka on sellainen sisäisesti, ja hänen ympärileikkauksensa on sydämen ympärileikkaus, jonka saa aikaan henki, eikä kirjoitettu (Mooseksen) lakikokoelma.”
-
HALLITUS ON TAIVAASSA
Ilmst.7:4-8 luettelee 12 000 kuningaspappia jokaisesta E-luettelon 12 sukukunnasta, yhteensä 144 000.
-
ENSIMMÄISET ALAMAISET MAAN PÄÄLLÄ (”uusi maa”)
llmst.7:9,14 ”Tämän jälkeen minä näin suuren joukon ihmisiä kaikista kansoista ja heimoista. He seisoivat valtaistuimen edessä. 14 ”Nämä ovat ne, jotka tulevat suuresta ahdistuksesta.”
Ilmst.5:9,10 Kuningaspapit ”laulavat uuden laulun: Sinä ostit verelläsi Jumalalle ihmisiä jokaisesta heimosta ja kansasta 10 Sinä teit heistä valtakunnan ja pappeja Jumalallemme, ja he tulevat hallitsemaan kuninkaina maata.”
144 000 laulaa uutta laulua, joka on heidän ainutlaatuinen asemansa kuningas-pappeina jopa enkelien yläpuolella:
Ilmst.14:1-4 ”Minä näin Karitsan seisovan (taivaallisella) Siioninvuorella, ja hänen kanssaan oli 144 000, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi.
He lauloivat laulua, joka kuulosti uudelta laululta, eikä kukaan pystynyt oppimaan sitä laulua paitsi ne 144 000, jotka on ostettu maasta. He seuraavat jatkuvasti Karitsaa, minne hän meneekin.
Heidät on ostettu ihmisten joukosta esikoislahjaksi Jumalalle ja Karitsalle.” - Anonyymi00384
51 👍
”Mitä siunataan ja mitä ei kun siunataan Israelia”
Näyttää kommenttien perusteella siltä, että jokaisella on oma käsitys, eikä mitään yhtenäistä käsitystä ole. Kuka siis mitäkin siunaa…- Anonyymi00388
Mikä sinun oma käsityksesi on?
- Anonyymi00389
Anonyymi00388 kirjoitti:
Mikä sinun oma käsityksesi on?
Mummo tutkii asiaa Wikipediasta.
Anonyymi00388 kirjoitti:
Mikä sinun oma käsityksesi on?
Eipä tuosta oikein saanut mistään kiinni, jotta olisi voinut muodostaan mitään mielipidettä.
- Anonyymi00393
Mummomuori2 kirjoitti:
Eipä tuosta oikein saanut mistään kiinni, jotta olisi voinut muodostaan mitään mielipidettä.
Kyllä olisi saanut kiinni, jos olisit viitsinyt!
Kysymyshän oli, mikä on sinun käsityksesi Israelin siunaamiselle?
Hienosti osasit väistää. - Anonyymi00394
Anonyymi00393 kirjoitti:
Kyllä olisi saanut kiinni, jos olisit viitsinyt!
Kysymyshän oli, mikä on sinun käsityksesi Israelin siunaamiselle?
Hienosti osasit väistää.pidä pieni tauko, olet taas kirjoitellut tänne koko aamupäivän
- Anonyymi00399
Anonyymi00393 kirjoitti:
Kyllä olisi saanut kiinni, jos olisit viitsinyt!
Kysymyshän oli, mikä on sinun käsityksesi Israelin siunaamiselle?
Hienosti osasit väistää.Mummonmuori on mestari kiertämään vastaukset.
Usein hän käyttää siihen pitkiä selityksiä. - Anonyymi00400
Anonyymi00394 kirjoitti:
pidä pieni tauko, olet taas kirjoitellut tänne koko aamupäivän
Oletko TAAS joutunut päivystämään koko päivän?
- Anonyymi00401
Anonyymi00400 kirjoitti:
Oletko TAAS joutunut päivystämään koko päivän?
Taas hellari on täällä päivystämässä?
Pitä tauko - Anonyymi00404
Anonyymi00401 kirjoitti:
Taas hellari on täällä päivystämässä?
Pitä taukoSinäkö et taaskaan aio pitää taukoa?
- Anonyymi00405
Anonyymi00404 kirjoitti:
Sinäkö et taaskaan aio pitää taukoa?
Kannattaa hellarit pitää paussi, ei sinun vikinääsi kukaan jaksa
- Anonyymi00390
Jos homot siunataan Israelisss, mutta ei tappamista.
- Anonyymi00391
Niinkö sinä teet?
- Anonyymi00392
Koska Raamattu on viisaan Jumalan inspiraation tuote, sitä ei voi ymmärtää kuin vain Jumalan antaman hengellisen ulottuvuuden näkökyvyllä. Tuota ovea Luoja avaa vähitellen oman aikataulunsa mukaisesti.
Dan.12 ”Lukitse ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Silloin monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy. Mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset (Jumalalta viisautta saaneet) ymmärtävät.”
Jos ei ole saanut tuota Jumalan henkeä, on mahdoton ymmärtää Raamatun profetioita muulla tavoin kuin fundamentalistisesti.
Tästä on seurauksena se, että Raamatusta on 10 000 erilaista fundamentalistista tulkintaa, koska kristikunta muodostuu 10 000 lahkosta.
Mutta tämän lisäksi noiden 10 000 lahkon jäsenellä on kullakin ”oma uskontoni, joka on minun henkilökohtainen asiani”, ts. se on niin henkilökohtainen, ettei edes Jumala tiedä sitä!
Ja noiden 2,6 miljardin erilaisen fundamentalistisen raamatuntulkinnan lisäksi on 6,2 miljardia aikuista ihmistä, joilla on myös fundamentalistinen käsitys Raamatusta.
Heidän käsityksensä perustuu omien uskontojensa vaikuttajien fundamentalistisista käsityksistä, ateistit mukaan luettuna.
Erään fundamentalistisen ateismiuskonnon päämaja julkaisee englanninkielistä sivustoa, jota käännetään myös suomeksi, jossa valtio tuki tuota Vapaa-ajattelijat-kerhoa vuosittain vuoteen 2024 saakka 50 000 eurolla vuodessa ja Vapaa-ajattelija-lehteä julkaiseva liitto on historian saatossa saanut kulttuuritukea.
Yhdistyksen kotisivusto keskittyy paljastamaan puutteellisen tietonsa Raamatusta, sen opetuksista ja historiasta. Yksi kerrallaan nuo tahalliseen tai tahattomaan tietämättömyyteen perustuvat väitteet on osoitettu vääriksi tai vääristellyiksi, mutta silti niitä ei ole poistettu sivustoilta tai oikaistu.
Mitä yhteistä on kaikilla fundamentalisteilla?
He ovat kuin sokeina syntyneet, mutta kukin selostaa suurella innolla mielipiteensä, miltä hänen mielestään kukin väri näyttää:
”Minusta sininen näyttää märältä, koska olen kastunut rannalla! Minusta punainen näyttää puolukalta, koska minulle on sanottu, että puolukka on punainen. Minusta keltainen näyttää lämpimältä, koska minulle on sanottu, että aurinko on keltainen …”
Tällä kommenttipalstalla on vain muutama ei-fundamentalistinen eli Raamatun mukainen kommentti vastauksena kysymykseen, että ”mitä siunataan ja mitä ei, kun siunataan Israelia?”
Ei-fundamentalistinen eli Raamatun mukainen vastaus on, että maailman ateistisimmalla valiolla nimeltä Israel on ollut jo 2000 vuoden ajan samanarvoisessa asiassa kaikkien muiden valtioiden kanssa.
Jeesus sanoi Israelista: ”Teidän huoneenne on JÄÄVÄ HYLÄTYKSI.”
Apt.10 "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön, vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen."
Gallialaiselle siirtokunnalle Gal. 6:16 ja 3:38 ”Kaikille, jotka tämän säännön mukaan vaeltavat, kaikille heille rauha ja laupeus, niin*, Jumalan Israelille!
Ei ole tässä (Jumalan Israelissa) juutalaista eikä kreikkalaista.”
-
* kreikan sana ”καὶ” eli ”niin”:
Kreikan sana καὶ (kai) voidaan kääntää suomeksi sanalla "niin". Vaikka sanan perusmerkitys on rinnastuskonjunktio "ja", sen käyttöala on huomattavasti laajempi.
Esim. ”Osoittakoon sen, niin tyydyn siihen ja vaikenen.”
Alkutekstissä tekojen välissä on kai, mutta suora "ja"-käännös olisi suomeksi kömpelö.
Raamatunkäännöksissä tätä tapaa käytetään usein ilmaisemaan käskyä seuraavaa lupausta (esim. "Etsikää, (καὶ ) niin te löydätte".
Erityisesti UT:n koinee-kreikassa esiintyy paljon heprean kielen vaikutusta (waw-konsekutiivi), jossa lauseet alkavat jatkuvasti sanalla kai.
Suomeksi tätä jatkuvaa kerrontaa on luontevampaa rytmittää "niin" sen sijaan, että jokaiseen väliin laitettaisiin "ja".
Esim. "Niin he lähtivät sieltä…"; "Niin Jeesus sanoi…"; ”niin, Jumalan Israelille!”- Anonyymi00395
terroristi päällikkö david grün,
joka alkoi ensimmäiseksi pääministeriksi,
myönsi "tulimme ja veimme heidän maansa"...
- Anonyymi00396
Israelin puolesta on hyvä rukoilla. Tapahtukoon Jumalan tahto heidän kohdalla.
- Anonyymi00397
Israelia siunattaessa siunataan rasismia, kansanmurhaa, apartheidia, lasten ampumista avustuspaikoille, lääkärien ampumista sairaalan ikkunaan, Jeesus-patsaiden murskaamista lekalla ja kristittyjen sylkemistä ja hakkaamista.
- Anonyymi00398
Netanyahu osallistui kaatuneiden kristittyjen arabien muistotilaisuuteen ...
"Pääministeri Benjamin Netanyahu ja hänen vaimonsa Sara osallistuivat peruskivenlaskutilaisuuteen muistomerkille, joka on omistettu arabiankielisen kristillisen yhteisön kaatuneille jäsenille, Lavi-metsässä Golani-liittymän lähellä."
Palestiinalaiset arabit puolustavat Israelia terroristeja ja länsivasemmistoa vastaan.- Anonyymi00407
kristityt arabit puolusti siis,
maahan tunkeutuneita juutalaisia terroristeja...?
vai oliko hyökkäysessä mukana...?
hyökkäyksiin, arabiankielisessä idf joukoissa,
he'heh, se olikin propakanda temppu,
valheellista julkisivun kiillotusta...
- Anonyymi00402
Ainoa ongelmahan tässä onkin vain se, että Israelin Jumala itse on eri mieltä.
Löytyy Jeremia 7 luku.- Anonyymi00403
Kertoisiko joku muu välillä, että mitä Israelin Jumala sanoo tuossa luvussa juutalaisista? Kiitän.
- Anonyymi00408
Anonyymi00403 kirjoitti:
Kertoisiko joku muu välillä, että mitä Israelin Jumala sanoo tuossa luvussa juutalaisista? Kiitän.
Että polttouunikamaa.
- Anonyymi00409
Anonyymi00408 kirjoitti:
Että polttouunikamaa.
Israelia voi siunata ilman että hyväksyy noiden palestiinalaisten terroristien harjoittaman rasismin, apartheidin, kansanmurhan tai muun terrorisen toiminnan!
Ne voi unohtaa silloin, kun siunaa Israelia.
"Israelia siunattaessa siunataan rasismia, kansanmurhaa, apartheidia, lasten ampumista avustuspaikoille, lääkärien ampumista sairaalan ikkunaan, Jeesus-patsaiden murskaamista lekalla ja kristittyjen sylkemistä ja hakkaamista." - Anonyymi00417
Bluthin mukaan sotilaiden tulee välttää siirtokuntalaisten ampumista.
Juutalaisterrori johtaa vääjäämättä palestiinalaisten kansannousuun, hän varoittaa.
”Nuo tyypit eivät pidä arabeja ihmisinä ja ajattelevat voivansa polttaa heitä elävältä taloineen, ja valitettavasti he tekevät sitä tavan takaa. On lähes ihme, että palestiinalaiset ovat yhä malttaneet mielensä, mutta ei niin jatku loputtomiin.”
uattele ny ihan ihe,
natsit poltti juutalaisia uunissa,
juutalaiset polttaa arabit,
elävänä koteihinsa...
- Anonyymi00410
Jos se siunailu ei ole enenkään auttanut, vaan polttouuni kutsunut, niin miten se voi nytkään mitään auttaa. Eihän mikään ole muuttunut, ei Jumala ole mitään matkan varrella muuttanut, vaan siunaus ei ole kovin hyvin pitkälle kantanut.
- Anonyymi00411
Israelin valtio ei ole sama kuin Israel
Matti Luhter Rules OK.⛪️🇩🇪👍
- Anonyymi00415
Aikansa lapsi kuten tämän päivän sotahullut.
”Anonyymi00393” 2026-09-17 11:21:55: ”Kyllä olisi saanut kiinni, jos olisit viitsinyt!
Kysymyshän oli, mikä on sinun käsityksesi Israelin siunaamiselle?”
Jos sinä olisit viitsinyt lukea tätä ketjua, niin olisit huomannut nämä:
Kysyin:
Mitä siten tarkalleen ottaen siunataan?
Kaikkia juutalaisia?
Vain Israelin valtiossa asuvia (myös ortodoksijuutalaisia sekä niitä ”vasemmistolaisia” :D)
Vai ainoastaan Israelin hallitusta?
Ja tällaisia kommentteja annoin 2026-08-16 08:56:38
”Anonyymi00203” 2026-08-13 10:53:44 vastasi: ”Jokainen uskovainen siunaa niin juutalaisia, arabeja kuin ateisteja ja rukoilee, että nämä tottelisivat Jumalan tarkoitusperiä ja eläisivät sovussa. Sotia eikä aseita ei siunata mutta myös epäuskoisille päättäjille rukoillaan viisautta toimia oikein.”
Tässä voin olla täysin samaa mieltä.
2026-08-26 09:17:31: Aina voi rukoilla rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta .
2026-09-08 08:47:24
”Vastauksia oli laidasta laitaan. Missä kiistettiin juutalaisten olevan valittua kansaa, missä puolustettiin maallisen hallinnon tekoja (eli poliittinen kannanotto) ja missä sitten muuten vain sotkettiin asioita toisiinsa.”
”Ortodoksijuutalaiset ovat sitä mieltä, että juutalaisuuteen ei kuulu sionismi. Sitten juutalaisia (mukana rabbeja ja entisiä armeijan upseereja, jotka yrittävät auttaa palestiinalaisia ja ovat sitä mieltä, että Netanjahun hallitus on syypää lisäytyvään antisemitismiin.
Sitten on juutalaisia, joiden mielestä kaikki palestiinalaiset pitää hävittää tai kartoittaa ja vallata alueet Israelille.”
2026-07-22 09:02:05: Aivan varmaan suurin osa kristityistä rukoilee nimenomaan juuri sitä, että Israelissa tosiaan alkaisivat tekemään hallitus ym. hyvää ja uudistamaan myös valtiota hengellisesti sekä muutenkin.
Nyt ei siis tuo heidän maallinen hallintonsa toimi noin, vaan täsmälleen päinvastoin. Ja sitä voi kritisoida.- Anonyymi00416
Et VIELÄKÄÄN vastannut kysymykseen, että "mikä on sinun kantasi Israelin siunaamiseen"?
Tapasi mukaan selostat toisten mielipiteitä. Sehän on sinun tyylisi silloin, kun et uskalla vastata.
Mutta luterilaiset eivät rukoile sitä, että Abbas , PLO ja Hamas opettelisivat elämään rauhassa ja lopettaisivat iskut Israeliin. Ne ovat kai heidän mielestään sallittuja keinoja Israelin nujertamiseksi.
Ei pitäisi yleistää asioita.
Osa ortodoksijuutalaisista on siionisteja ja toimivat myös maallisen valtion hyväksi. Osa ei hyväksy maallista Israelin valtiota. Jotkut käyvät jopa armeijan.
Mutta mummonmuorihan siteeraa vain niitä, jotka koettavat heikentää Israelin asemaa. - Anonyymi00418
Anonyymi00416 kirjoitti:
Et VIELÄKÄÄN vastannut kysymykseen, että "mikä on sinun kantasi Israelin siunaamiseen"?
Tapasi mukaan selostat toisten mielipiteitä. Sehän on sinun tyylisi silloin, kun et uskalla vastata.
Mutta luterilaiset eivät rukoile sitä, että Abbas , PLO ja Hamas opettelisivat elämään rauhassa ja lopettaisivat iskut Israeliin. Ne ovat kai heidän mielestään sallittuja keinoja Israelin nujertamiseksi.
Ei pitäisi yleistää asioita.
Osa ortodoksijuutalaisista on siionisteja ja toimivat myös maallisen valtion hyväksi. Osa ei hyväksy maallista Israelin valtiota. Jotkut käyvät jopa armeijan.
Mutta mummonmuorihan siteeraa vain niitä, jotka koettavat heikentää Israelin asemaa.Luterilaiset rukoilevat rauhan puolesta
- Anonyymi00419
Anonyymi00418 kirjoitti:
Luterilaiset rukoilevat rauhan puolesta
Se outoa.
- Anonyymi00420
Sabat Shalom!
- Anonyymi00422
AP on varmaan vapaaehtoisena ensimmäisenä astumassa saappaat maahan iranin ja jemenin valloitukseen? Jolla saadaan vihdoin tämä sotien tappiokulku katkaistua.
Toistaiseksi tää sota ei kovin hyvältä näytä ei israelille, ei usalle, ei kenellekään. Ainoa voittaja vaikuttais olevan Iran joka on saanut hormusinsalmen täysin oman valvonnansa alle - Anonyymi00423
Älkää koskaan unohtako että se on AP:n kaltaiset sionisti-hullut joidenka vuoks maksat kohta kolme euroa litralta polttoaineista.
Mitä, onko sionisti-sana kielletty täällä kun viesti poistui? Täysin neutraalista, historiallisesta sanasta kyse. ”Anonyymi00416” 2026-09-18 09:34:56: ”Et VIELÄKÄÄN vastannut kysymykseen, että "mikä on sinun kantasi Israelin siunaamiseen"?”
Onko lukemisen ymmärtämisessä hiukan vaikeuksia. Kyllä se selvästi tulee esille.
Eli kun olin samaa mieltä tästä, että voi siunata niin juutalaisia, arabeja kuin ateisteja ja rukoilee, että nämä tottelisivat Jumalan tarkoitusperiä ja eläisivät sovussa. Sekä ”Aina voi rukoilla rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta.”
”Mutta luterilaiset eivät rukoile sitä, että Abbas , PLO ja Hamas opettelisivat elämään rauhassa ja lopettaisivat iskut Israeliin…”
Sitten alat vääntää valheita ja kylvät vihamielisyyttä. Totta kai rukoillaan kuten tuossa edellä juuri sen ilmaisin,
”Ei pitäisi yleistää asioita.”: ”Osa ortodoksijuutalaisista on siionisteja ja toimivat myös maallisen valtion hyväksi. Osa ei hyväksy maallista Israelin valtiota. Jotkut käyvät jopa armeijan.”
”Mutta mummonmuorihan siteeraa vain niitä, jotka koettavat heikentää Israelin asemaa.”
Yritän vain tuoda todellisuutta tuohon ylen jyrkkään mustavalkoiseen ajatteluun.
Kaikki juutalaiset eivät ole sionisteja, mutta he eivät ole antisemitistejä. Heitä on yllättävän paljon. Eräs rabbi käy mm. joka päivä rukoilemassa palestiinalaisten puolesta.
Israelissa ei siis ole mitään yhtenäistä sionistista ideologiaa. Ymmärrän kyllä se, että Israel sotaa käyvänä maana yrittää tukahduttaa ja peittää tuon tosiasian.- Anonyymi00425
Mistä sinä ammennat voimasi tuohon jatkuvaan Israelin solvaamiseen?
Voisit solvata välillä PLO:ta ja Abbasia, jotka terrorisoivat palestiinalaisia. Abbasin kannatus on enää n 20%, mutta sehän ei haittaa vihervasemmistolaisia Israel-vihaajia.
Sinä sanot, että "voi siunata myös Israelia", mutta MIKSI ET TEE NIIN?
Panetteleminen ei ole siunaamista.
- Anonyymi00424
Aamen!!!!
- Anonyymi00426
Ilouutinen tai painajainen mummonmuorille.
Viime viikolla Maarev lehti suoritti gallupin Israelin pääministeriehdokkaista ja Netanjahun kannatus oli vain 47 %.
Vaalit ovat lokakuun lopulla.
Eisenkoffin kannatus oli jonkin verran HUONOMPI! ja häntä on pidetty seuraavana Israelin pääministerinä
- Anonyymi00430
<<<Mitä siunataan ja mitä ei kun siunataan Israelia<<<
Kysyn samaa?
1.Kuningasten kirja:
<<<12:21 Ja kun Rehabeam tuli Jerusalemiin, kokosi hän koko Juudan heimon ja Benjaminin sukukunnan, satakahdeksankymmentä tuhatta sotakuntoista valiomiestä, sotimaan Israelin heimoa vastaan ja palauttamaan kuninkuutta Rehabeamille, Salomon pojalle.<<<
Siunataanko juutalaisten tekemää Israelin heimon surmaa?- Anonyymi00431
Aloitusviestistä:
<<<1. Israelin kansa (juutalaiset)Raamatullisessa kontekstissa Israel tarkoittaa ennen kaikkea Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisiä eli juutalaista kansaa.<<<
Kuten Raamatun tekstistä näet - sinä valehtelet. - Anonyymi00432
Anonyymi00431 kirjoitti:
Aloitusviestistä:
<<<1. Israelin kansa (juutalaiset)Raamatullisessa kontekstissa Israel tarkoittaa ennen kaikkea Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisiä eli juutalaista kansaa.<<<
Kuten Raamatun tekstistä näet - sinä valehtelet.Niin, mitä nyt oikein siunataan?
- Anonyymi00433
Anonyymi00432 kirjoitti:
Niin, mitä nyt oikein siunataan?
Tästä ei voi tehdä kuin yhden johtopäätöksen: siunataan jättimäinen valhe.
- Anonyymi00434
Anonyymi00433 kirjoitti:
Tästä ei voi tehdä kuin yhden johtopäätöksen: siunataan jättimäinen valhe.
Niinhän nuo Hamasin puolustajat tekevät.
- Anonyymi00436
Anonyymi00434 kirjoitti:
Niinhän nuo Hamasin puolustajat tekevät.
Ja julkinen tieto - Mossad perusti Hamasin ja rahoittaa sen.
Vai taskuissako sinä kuvittelet ohjukset viedyn Gazaan, mihin ei päässyt edes avusrusrekat?! - Anonyymi00438
Anonyymi00436 kirjoitti:
Ja julkinen tieto - Mossad perusti Hamasin ja rahoittaa sen.
Vai taskuissako sinä kuvittelet ohjukset viedyn Gazaan, mihin ei päässyt edes avusrusrekat?!Taas väärä tieto.
Sheikki Yassin, joka perusti Hamasin v 1987, oli muslimiaktivisti ja kuului Muslimiveljeskuntaan.
Ohjukset vietiin tunneleita pitkin.
- Anonyymi00435
"Mossadin agentti, joka istutti kuuntelulaitteen Khamenein sormukseen, on nimeltään Shama Hakol. Shama on yksi läheisimmistä ystävistäni. Hän otti valtavan riskin tämän tehtävän vuoksi. Nyt kun Shama on palannut Israeliin, voin vihdoin kertoa hänen tarinansa. Sankari."
- Anonyymi00439
Israelia on siunattava sillä siunauksella, minkä Jumala Abrahamille lupasi antaessaan hänelle siunauksensa.
"Sillä sinussa tulee siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä. Ja joka Israelia siunaa sitä myös Jumala on siunaava, ja joka Israelia kiroaa sitä myös Jumala on kiroava."
Ei tässä ole kysymys, mistään Israelin teoista, siitä että pitäisi hyväksyä kaikki mitä Israel tekee vaan se on sydämen tila ja asenne Israelin puolesta. ”Anonyymi00425” 2026-09-22 11:21:10: ”Mistä sinä ammennat voimasi tuohon jatkuvaan Israelin solvaamiseen? Voisit solvata välillä PLO:ta ja Abbasia…”
Voin aivan hyvin kysyä sinulta; Entä mistä sinä ammennat tuon voimasi vääristellä sekä solvata niitä, jotka eivät ole samaa mieltä kanssasi? Eli miksi olet niin ilkeä minua kohtaan?
Niin ja miten loukkaan tässä Israelia?
”Sinä sanot, että "voi siunata myös Israelia", mutta MIKSI ET TEE NIIN?”
Kuten jo sanoin; ”…voi siunata niin juutalaisia, arabeja kuin ateisteja ja rukoilee, että nämä tottelisivat Jumalan tarkoitusperiä ja eläisivät sovussa.”
Eli kyllä näin teen.
”Anonyymi00436” 2026-09-22 21:23:08: ”Ja julkinen tieto - Mossad perusti Hamasin ja rahoittaa sen.”
Ei se ihan noinkaan mennyt. Ei kannata harrastaa tuollaisia vääristelyjä ja yksinkertaistuksia.
Pääministeri Netanjahu siis harjoitti vuosien ajan politiikkaa, joka tuki ja vahvisti Hamasin asemaa. Ajatuksena oli saada palestiinalaiset jakaantumaan ja näin heikentymään keskinäisten riitojen kautta, ettei palestiinalaisten valtiota saataisi perustettua.
Netanjahu sekä turvallisuusjoukot suojelivat näitä rahakuljetuksia, joissa oli vuosien ajan miljoonia dollareita käteistä.
Virallisesti nuo varat oli tarkoitettu Gazan julkisiin palkkoihin ja humanitaariseen apuun.
Samoin neuvoteltiin Hamasin kanssa mm. vankienvaihdoista ja tulitauoista, eikä palestiinalaishallinnon presidentti Abbasin kautta.
Kun sekä Israelin puolustusministeriö että tiedustelupalvelut varoittivat useasti netanjahua siitä, että Hamas vahvistaa sotilaallista puoltaan sekä varoitettiin jopa tuosta verilöylystä, ei Netanjahu piitannut siitä mitään.- Anonyymi00440
Se verilöylyhän oli oikotie sotarikoksiin sekä kansanmurhaan.
- Anonyymi00441
"Kuten jo sanoin; ”…voi siunata niin juutalaisia, arabeja kuin ateisteja ja rukoilee, että nämä tottelisivat Jumalan tarkoitusperiä ja eläisivät sovussa.”
mummonmuori:
"Eli kyllä näin teen"
Outoa "siunaamista", kun jatkuvasti syytät Israelia milloin mistäkin. Taas muistit syyttää Netanjahua..Miksi sinä olet keskittynyt vain Israelin haukkumiseen. Onhan maailmassa paljon suurempiakin konflikteja. Sudanissa on tapettu yli satatuhatta ihmistä mutta niistä et puhu mitään. Nigeriassa tapettiin kymmeniätuhansia kristittyjä.
Ukrainassakin tapetaan päivittäin siviileitä, mutta etpä sinä mainitse niistä päivittäin.
Mistä tuo tarve haukkua vain Israelia johtuu? - Anonyymi00442
Onhan se outoa siunaamista kun koko ajan haet syitä Israelin haukkumiseen, mutta Hamasin tekoihin et mitenkään puutu. Nytkin Israelin juhlapäivänä joku terroristi ampui Israelissa kuuden lapsen isän. Israel ei samalla tavalla mässäile kuolleiden määrällä kuin Hamas, mutta kyllä sielläkin aina joku siviili menettää henkensä terroristien jatkuvissa raketti-ym iskuissa Israelin puolelle. https://youtu.be/fDCHxRBNUjE?is=DzAUMisUVn1AUjX5
- Anonyymi00444
Eiköhän se olisi paremminkin niin, että jos antisemitistit lopettaisivat Israelin vihaamisen maailma olisi paljon parempi paikka elää.
- Anonyymi00445
Voiko joku olla noin sokea:
"80 vuotta kestäneen,
murhaavan terrorin,
ja eläisi naapureiden kanssa,
rauhassa,"????
Palestiinalaiset ALOITTIVAT tuo tappamisen. V 1929 Hadzi Amin al Husseinin joukot TAPPOIVA kaikki Hebronin juutalaiset. He eivät halua elää rauhassa juutalaisten kanssa vaan ovat monta kertaa yrittäneet ajaa heidät mereen. - Anonyymi00448
Anonyymi00444 kirjoitti:
Eiköhän se olisi paremminkin niin, että jos antisemitistit lopettaisivat Israelin vihaamisen maailma olisi paljon parempi paikka elää.
Minusta juuri antisemitismi ja Israelviha naamioituu Israelin näkemisen kaikessa huonossa valossa, ei oteta tosiasioita huomioon, minkä paineen alla arabimaiden puristuksessa Israel on koko olemassa olonsa ajan joutunut elämään.
- Anonyymi00453
Nakban aikana noin puolet mandaattialueen pääasiassa arabeista koostuvasta väestöstä eli noin 750 000 ihmistä[9] karkotettiin kodeistaan tai pakotettiin pakenemaan. Karkotus tapahtui ensin sionististen puolisotilaallisten joukkojen toimesta erilaisin väkivaltaisin keinoin, kuten pommi-iskuin ja joukkomurhin. Israelin valtio perustettiin 14. toukokuuta 1948, minkä jälkeen Israelin puolustusvoimat vastasi karkotuksesta. Palestiinalaisiin arabeihin kohdistui monia verilöylyjä ja 500 arabienemmistöistä kylää ja kaupunkia tyhjennettiin asukkaistaan.
80 vuotta jatkunut hirvittävä terrori on jatkunut,
ja kiihtyy nyt massamurhiksi...
- Anonyymi00446
Siunaaminen on yksinkertaisesti sitä, että toivotetaan Israelille kaikkea hyvää, mitä Jumala vain voi antaa.
Kiroaminen taas sitä että toivotaan Israelille kaikkea pahaa mitä maailma antaa.- Anonyymi00447
<<<Kiroaminen taas sitä että toivotaan Israelille kaikkea pahaa mitä maailma antaa.<<<<
Mitä juutalainen Paavali tässä toivoo kristityille:
Gal. <<<3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, KUN HÄN TULI KIROUKSEKSI meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "KIROTTU on jokainen, joka on puuhun ripustettu"<<<
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=gal&luku=3
Tämä on koko kristinuskon perusta. - Anonyymi00449
Anonyymi00447 kirjoitti:
<<<Kiroaminen taas sitä että toivotaan Israelille kaikkea pahaa mitä maailma antaa.<<<<
Mitä juutalainen Paavali tässä toivoo kristityille:
Gal. <<<3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, KUN HÄN TULI KIROUKSEKSI meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "KIROTTU on jokainen, joka on puuhun ripustettu"<<<
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=gal&luku=3
Tämä on koko kristinuskon perusta.Yksi siunaamisen edellytys on, että ei anna väärää ja valheellista tietoa Israelista.
YK:n pääsihteeri Guterres on siitä huono esimerkki. Hän väittää, että ei ole nähnyt uransa aikana missään niin paljon tapettuja kuin Gazassa.
Tilastot kertovat kuitenkin totuuden:
Syyria: 120 000+ tapettu
🇸🇩 Sudan: 150 000+ tapettu
🇪🇹 Etiopia: 162 000+ tapettu
🇾🇪 Jemen: 200 000+ tapettu - Anonyymi00451
Anonyymi00449 kirjoitti:
Yksi siunaamisen edellytys on, että ei anna väärää ja valheellista tietoa Israelista.
YK:n pääsihteeri Guterres on siitä huono esimerkki. Hän väittää, että ei ole nähnyt uransa aikana missään niin paljon tapettuja kuin Gazassa.
Tilastot kertovat kuitenkin totuuden:
Syyria: 120 000 tapettu
🇸🇩 Sudan: 150 000 tapettu
🇪🇹 Etiopia: 162 000 tapettu
🇾🇪 Jemen: 200 000 tapettuOnkohan hän edes Gazassa nähnyt.
Kuunnellut vain Hamasin propakandaa, sitä samaa valhetta, mitä se on maailmallekin syöttänyt. - Anonyymi00452
Anonyymi00447 kirjoitti:
<<<Kiroaminen taas sitä että toivotaan Israelille kaikkea pahaa mitä maailma antaa.<<<<
Mitä juutalainen Paavali tässä toivoo kristityille:
Gal. <<<3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, KUN HÄN TULI KIROUKSEKSI meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "KIROTTU on jokainen, joka on puuhun ripustettu"<<<
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=gal&luku=3
Tämä on koko kristinuskon perusta.KUINKA POKKANA TE ONNISTUTTE HYPPÄÄMÄÄN TÄMÄN KOHDAN YLI?
- Anonyymi00455
Anonyymi00449 kirjoitti:
Yksi siunaamisen edellytys on, että ei anna väärää ja valheellista tietoa Israelista.
YK:n pääsihteeri Guterres on siitä huono esimerkki. Hän väittää, että ei ole nähnyt uransa aikana missään niin paljon tapettuja kuin Gazassa.
Tilastot kertovat kuitenkin totuuden:
Syyria: 120 000 tapettu
🇸🇩 Sudan: 150 000 tapettu
🇪🇹 Etiopia: 162 000 tapettu
🇾🇪 Jemen: 200 000 tapettuYk:n pääsihteeri on sosialisti ja palestiinan PLO johtajan Jasser Arafatin hyvä ystävä.
Se selittääkin sen, miksi Israel saa tuomitsevia lausuntoja YK:ssa. - Anonyymi00456
kyllä ne lausunnot tulee,
oikeistolaisen natsi meinigin,
massamurhien takia...
- Anonyymi00450
rotanhaju rahoitti ja aseisti hamasin,
rotanhaju uhrasi nuoret hyvän asian puolesta,
rotanhaju sai huijattua trumpin sotaretkelle,
rotanhaju kylvää ympärilleen kuolemaa,
kohta alkaa kolmas maailmansota...- Anonyymi00457
Kansanmurhaava rasistinen apartheid loi Hamasin tukien sen mitättömästä alusta voimakkaaksi järjestöksi. Useat IDF:n upseerit mm. Segev ovat julkisesti kertoneet asiasta. Tarkoituksena oli tuhota PLO jonka kanssa joutui neuvottelemaan.
PLO:n kanssa tehty sopimus kahden valtion mallista kaatui kun siionistiterroristi murhasi Yitzhak Rabinin.
Rasistisen apartheidin kansanmurhaamisen kannattajat haluavat demonisoida palestiinalaiset, jotta hyvät ihmiset eivät kiinnittäisi huomiota joukkomurhaajien tekemisiin. - Anonyymi00458
Anonyymi00457 kirjoitti:
Kansanmurhaava rasistinen apartheid loi Hamasin tukien sen mitättömästä alusta voimakkaaksi järjestöksi. Useat IDF:n upseerit mm. Segev ovat julkisesti kertoneet asiasta. Tarkoituksena oli tuhota PLO jonka kanssa joutui neuvottelemaan.
PLO:n kanssa tehty sopimus kahden valtion mallista kaatui kun siionistiterroristi murhasi Yitzhak Rabinin.
Rasistisen apartheidin kansanmurhaamisen kannattajat haluavat demonisoida palestiinalaiset, jotta hyvät ihmiset eivät kiinnittäisi huomiota joukkomurhaajien tekemisiin.Miksihän tuo rasistinen Hamasin halaaja levittää samaa valhetta?
Sheikki Yassin perusti Hamasin.
Hamas (arab. حماس, Ḥamās), koko nimeltään Ḥarakat al-muqāwamat al-islāmiyya (arab. حركة المقاومة الاسلامية, suom. islamilainen vastarintaliike) on vuonna 1987 Muslimiveljeskunnan ulokkeena perustettu sunni-islamistinen terroristiliike, jonka tavoite on yhtenäinen islamilainen Palestiina Jerusalem pääkaupunkina ja ilman Israelin valtiota.[7][8]
Hamasin vuoden 1988 peruskirja totesi, että islam tulee tuhoamaan Israelin: Israel on olemassa, kunnes islam tuhoaa sen, aivan kuten se on tuhonnut muita sitä ennen! - Anonyymi00459
Anonyymi00458 kirjoitti:
Miksihän tuo rasistinen Hamasin halaaja levittää samaa valhetta?
Sheikki Yassin perusti Hamasin.
Hamas (arab. حماس, Ḥamās), koko nimeltään Ḥarakat al-muqāwamat al-islāmiyya (arab. حركة المقاومة الاسلامية, suom. islamilainen vastarintaliike) on vuonna 1987 Muslimiveljeskunnan ulokkeena perustettu sunni-islamistinen terroristiliike, jonka tavoite on yhtenäinen islamilainen Palestiina Jerusalem pääkaupunkina ja ilman Israelin valtiota.[7][8]
Hamasin vuoden 1988 peruskirja totesi, että islam tulee tuhoamaan Israelin: Israel on olemassa, kunnes islam tuhoaa sen, aivan kuten se on tuhonnut muita sitä ennen!Sinä olet rasistinen vihervassariateisti!
- Anonyymi00460
Anonyymi00458 kirjoitti:
Miksihän tuo rasistinen Hamasin halaaja levittää samaa valhetta?
Sheikki Yassin perusti Hamasin.
Hamas (arab. حماس, Ḥamās), koko nimeltään Ḥarakat al-muqāwamat al-islāmiyya (arab. حركة المقاومة الاسلامية, suom. islamilainen vastarintaliike) on vuonna 1987 Muslimiveljeskunnan ulokkeena perustettu sunni-islamistinen terroristiliike, jonka tavoite on yhtenäinen islamilainen Palestiina Jerusalem pääkaupunkina ja ilman Israelin valtiota.[7][8]
Hamasin vuoden 1988 peruskirja totesi, että islam tulee tuhoamaan Israelin: Israel on olemassa, kunnes islam tuhoaa sen, aivan kuten se on tuhonnut muita sitä ennen!Kannattaa varmaan kokeilla Hamasin omia sivuja, siellä lukee, että Hamas perustettiin Mossadin toimesta Jasser Arafatin luoma rauhan särkemiseksi alueelle ns. Norjan sopimus. Sitten Arafat kuoli myrkytettynä.
- Anonyymi00461
Anonyymi00460 kirjoitti:
Kannattaa varmaan kokeilla Hamasin omia sivuja, siellä lukee, että Hamas perustettiin Mossadin toimesta Jasser Arafatin luoma rauhan särkemiseksi alueelle ns. Norjan sopimus. Sitten Arafat kuoli myrkytettynä.
Ja Gazan sodan aikaan tuli dokumentti Netajahun ja Yhdysvaltojen presidenttien suhteista, missä mainittiin, että Mossad rahoittaa Hamasin.
Ei tämä nyt mikään salaisuus ole, miten niillä saarron takana muuten riittäisi edes pommit, ohjukset, aseet sun muut. - Anonyymi00462
Anonyymi00461 kirjoitti:
Ja Gazan sodan aikaan tuli dokumentti Netajahun ja Yhdysvaltojen presidenttien suhteista, missä mainittiin, että Mossad rahoittaa Hamasin.
Ei tämä nyt mikään salaisuus ole, miten niillä saarron takana muuten riittäisi edes pommit, ohjukset, aseet sun muut.Mutta ruokarekat eivät päässeet saarron läpi.
- Anonyymi00463
Anonyymi00461 kirjoitti:
Ja Gazan sodan aikaan tuli dokumentti Netajahun ja Yhdysvaltojen presidenttien suhteista, missä mainittiin, että Mossad rahoittaa Hamasin.
Ei tämä nyt mikään salaisuus ole, miten niillä saarron takana muuten riittäisi edes pommit, ohjukset, aseet sun muut.Eikä nyt tarvitse edes olla mikään einstein, etteikö tätä sanomattakin jo ymmärtäisi.
- Anonyymi00464
Anonyymi00461 kirjoitti:
Ja Gazan sodan aikaan tuli dokumentti Netajahun ja Yhdysvaltojen presidenttien suhteista, missä mainittiin, että Mossad rahoittaa Hamasin.
Ei tämä nyt mikään salaisuus ole, miten niillä saarron takana muuten riittäisi edes pommit, ohjukset, aseet sun muut.Eiköhän sen paremminkin rahoittanut hyväuskoiset avustusjärjestöt jotka syytivät rahaa Hamasille ja muille terroristijärjestöille, jotka käyttivät ne rahat aseisiin ja tunneleiden rakentamiseen.
- Anonyymi00465
Anonyymi00462 kirjoitti:
Mutta ruokarekat eivät päässeet saarron läpi.
On myös nähty sateliittikuvia, missä rekat seisovat Gazan sisäpuolella. Ruokaa kyllä on mennyt yli rajan, mutta Hamas on estänyt niiden eteenpäin viemisen.
- Anonyymi00466UUSI
Anonyymi00465 kirjoitti:
On myös nähty sateliittikuvia, missä rekat seisovat Gazan sisäpuolella. Ruokaa kyllä on mennyt yli rajan, mutta Hamas on estänyt niiden eteenpäin viemisen.
Gazaan virtaa ruokaa liikaakin. Siellä toimivat ruokamarkkinat mutta Hamas yrittää estää niiden myyntiä.
Kaikissa kuvissa ihmiset ovat hyvinsyöneitä ja lihavia, joten puheet nälänhädästä osoittavat suurta tyhmyyttä tai Israel-vastaista asennetta. - Anonyymi00469UUSI
Anonyymi00466 kirjoitti:
Gazaan virtaa ruokaa liikaakin. Siellä toimivat ruokamarkkinat mutta Hamas yrittää estää niiden myyntiä.
Kaikissa kuvissa ihmiset ovat hyvinsyöneitä ja lihavia, joten puheet nälänhädästä osoittavat suurta tyhmyyttä tai Israel-vastaista asennetta.Pelkästään Israel on toimittanut Gazaan ruokaa tonnin verran per yksi asukas, mutta suuri osa tästä on mennyt Hamasin terroriin ja asukkaat ovat joutuneet maksamaan pikku murusista maltaita.
- Anonyymi00470UUSI
rotanhaju kävi räkimässä,
totuutta silmille... - Anonyymi00479UUSI
sus'siunakkoon,
miten hirveesti,
zionistit arabeja listii,
75 000 valtaosa,
naisia lapsia ja vanhuksia...
Siunaan Iisraelia satasella.🇮🇱💶🙏
& Nyt tulloo rahhoo ovista ikkunoista niin ettei kakalle taivu.💩🧻🚽🇮🇱💶💶💶💶💶💶💶💶💶💶💶💶💶💶💶💶💶💶💶💶💶💶💶💶💶💶💶💶
Kokeilkaapa työkin siunata Iisraelia!🇮🇱🙏💶
Rahantuloa ei voi estää!💰🪙💴💵💶💷💸🇮🇱🕎✡️🕍🥸👍- Anonyymi00468UUSI
55 👍
- Anonyymi00473UUSI
Onko tuo sinun älykkyysosamääräsi?
- Anonyymi00478UUSI
Anonyymi00473 kirjoitti:
Onko tuo sinun älykkyysosamääräsi?
"Mitä siunataan ja mitä ei kun siunataan Israelia"???
Siinä siunataan Jumalan omaisuuskansaa:
1. Moos 12
"Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.»
Ketjusta on poistettu 64 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 50969
- 95953
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19805- 119758
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t115735Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36653- 45646
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22586- 46568
- 38559
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548- 33543
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44506- 25502
- 47495
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka134488Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7477