Laittomuus ei kuulu kristinuskoon

Anonyymi-ap

Lainsuojattomiksi (outlaws) on usein kutsuttu myös etsintäkuulutettuja rikollisia Yhdysvaltain villissä lännessä 1800-luvulla: tällaisten henkilöiden kiinniottajalle voitiin maksaa palkkio, jos hän toimitti viranomaisille etsintäkuulutetun tai tämän ruumiin.
Amerikka on alkuperäisväestöltä riistetty väkivallalla valloitettu maanosa.
Valloittajat olivat lahkolaisia ja rikollisia.

12

61

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Kaksi miljoonaa orjaa Yhdysvalloissa.

      Suurin osa Yhdysvalloissa orjina pidetyistä ihmisistä oli Afrikasta tuotuja mustia ja heidän Amerikassa syntyneitä jälkeläisiään.

      • Anonyymi00005

        Eihän orjuutta kielletä Raamatussa.

        Toisaalta ei kansanmurhaakaan, mutta ei sitä ole pakko tehdä ja kannattaa.


    • Anonyymi00002

      Laittomuus kasvattaa lahkolaisuutta.
      Laittomuus on suosituin uususkonto.

      🎯 Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.

    • Anonyymi00003

      USA on suosittu maaperä lahkolaisuudelle ja laittomuudelle.
      Presidentti Trumpilla on karismaattinen neuvonantaja.
      ... tulee pahaa jälkeä.

    • Anonyymi00004

      .... Hän huusi kovalla äänellä kaikille linnuille jotka lensivät korkealla taivaan laella Tulkaa kokoontukaa Jumalan juhla-aterialle Saatte syödä kuninkaiden lihaa, kaikkien lihaa, niin vapaiden kuin orjien, niin pienten kuin suurten..... Ilmestys 19:17-18

      Tämä on tapahtunut usein maailmanhistoriassa. Jokaisen sukupolven kohdalla. Viimeksi alkoi 2011 Karitsan illallinen saavuttaa koho kohtaa. Se näkyy pakolaisten vyörynä Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan ja muuallekin. Nämä linnut usein lentävät vieraille alueille odottamaan juhla-ateriaa.

      Kirkkoon todellakin kuuluu 15 + 1 .... Eri jäsentä. Se käy ilmi Matteus 13 alkavissa taivasten valtakunnan vertauksessa, joita on noin 15-20. Se on ikävää että aina kuuluu huonoa sanaa vain niiden toimintaa kohtaan. Itse olen parantunut tohjosta selästä. En silloin kiittänyt enkä maksanut mitään. Mutta myöhemmin sain pari kristittyä hyväksikäyttäjää osakseni. Jouduin maksamaan sitä kautta.

      Jos lahkot toimii ollen ristinä sinulle on se Jeesus. Hän ottaa maksun antamastaan palveluksesta - aina. Ja noita palveluksia on paljon Jumalalla ja Jeesuksella perittävänä.

    • Anonyymi00006

      Amerikasta levinnyt uususkonnollisuus koko maailmaan käyttää hengellisesti ja taloudellisesti hyväksi ihmisiä.
      Tätä ei voi kiistää.

    • Anonyymi00007

      Synnin ja laittomuuden orja.

      Johannes 8:34 FB38

      Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja."

    • Anonyymi00008

      Joosua Missio

      Kyseessä ovat Joosua Mission avustukset, jotka ovat on ohjattu Mission toiminnanjohtaja Valtosen kahdelle tilille. Yhdistyksen varoista on Vantaan sisäisen tarkastuksen mukaan rahoitettu Valtosen kodin piha-aita, auton korjauskuluja ja terveydenhoitoa.

      Lisäksi Valtoselle on maksettu verovapaita kilometrikorvauksia, vaikka maksuissa on ylittynyt 3 000 euron verovapaan korvauksen raja. Valtosen terveydenhoidon kuluja on maksettu vuosina 2022–2023 yli 2 300 eurolla. Valtoselle on maksettu hänen autonsa korjauksia, varaosia, huoltoja, katsastusmaksuja, ajoneuvoveroja ja muita ylläpitoon liittyviä kuluja, TV-viihde-paketin kuukausimaksuja ja sähkölaskuja.

      ”Sisäinen tarkastus tutki pistokokeena yli 200 tositetta yhdistyksen kirjanpidosta. Niistä yhteensä 75 tositetta oli luokiteltavissa Valtosen henkilökohtaisiksi kuluiksi.”

      • Anonyymi00009

        Kun pastori kaipaa viihdettä niin viihdepaketti on kätevä irrottautumistapa töistä.
        "Ahh... niin hyvää kylmä olut rentoutuessa."


    • Anonyymi00010

      Laittomuuden höpöttäjät ovat sotahulluja sapatisteja.

      • Anonyymi00011

        Amerikkalaiset ovat kovia sotimaan ja mukana melkein kaikissa sodissa ympäri maailmaa.
        Tapaneet satoja tuhansia ihmisiä ydinpommeilla.


    • Anonyymi00012

      Ja sodat menee yleensä erittäin loistavasti. Kuten Vietnam sekä Afganistan.

      Ydinpommitkin pudotettiin jo kun sota oli selvä, Saksa oli lyöty ja täysin antautunut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      125
      1218
    2. 73
      1203
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      97
      957
    4. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      48
      873
    5. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      78
      812
    6. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      781
    7. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      40
      768
    8. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      653
    9. Olen tumma ja tulinen

      Ja vielä suora - en ollut sinua varten. n to m
      Ikävä
      113
      614
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      39
      546
    Aihe