Hevosten kysyntä räjähti Venäjällä

Anonyymi-ap

Pyöräily lisää kuntoa mutta 2 promillen perustaso päällä voi sattua pahoja onnettomuuksia......

Myös polkupyörien kysyntä on kasvanut voimakkaasti.

Venäjän pahenevan polttoainekriisin seurauksena maaseudulla asuvat venäläiset ovat alkaneet ostaa yhä useammin hevosia autojen sijaan maastossa liikkumiseen ja maatilan töihin.

Telegram-kanava Mashin mukaan työhevosten kysyntä on kasvanut viime viikkoina moninkertaiseksi, minkä ansiosta noin tuhat hevosta on säästynyt teurastuksilta.

Aiemmin hevonen saattoi joutua odottamaan ostajaa kaksi tai kolme kuukautta, mutta nyt tilat myyvät tai varaavat kuukaudessa jopa seitsemän–kahdeksan hevosta. Hevosia käytetään metsäreissuilla, heinänteossa ja päivittäisissä maatilan töissä.

Työhevosen hinta on noin 100 000–200 000 ruplaa. Hevosen ikä ja rotu vaikuttavat hintaan. Omistajan on lisäksi maksettava säännöllisesti kavioiden hoidosta, kengityksestä, heinistä, rehuista sekä eläinlääkäripalveluista. Näistä kustannuksista huolimatta osa maaseudun asukkaista on todennut hevosen ylläpidon tulevan halvemmaksi kuin UAZ- tai Niva-maastoauton käytön.

Polttoainepulan myötä myös polkupyörien kysyntä on kasvanut Venäjällä voimakkaasti, kertoo Moscow Times.

CDEK.Shopping-verkkoalustan mukaan polkupyörien myynti kasvoi kesäkuussa 131 prosenttia toukokuuhun verrattuna, ja myyntitulot nousivat 263 prosenttia. Yli puolet tilauksista koski maastopyöriä. Afiša-lehden mukaan yhä useampi venäläinen pitää polkupyörää vaihtoehtona omalle autolle.

Venäjän duuman puhemies Vjatšeslav Volodin kehotti viime viikolla asettamaan suurkaupunkien raitioliikenteen kehittämisen etusijalle. Hänen mukaansa yksi kolmirunkoinen raitiovaunu pystyy kuljettamaan jopa 260 matkustajaa ja korvaamaan noin 200 henkilöautoa.

Duuman liikennevaliokunnan puheenjohtaja Jevgeni Moskvitšev puolestaan kehotti autoilijoita ”kärsivällisyyteen” huoltoasemien jonoissa ja väitti, ettei maassa ole polttoainepulaa, vaikka jonoja esiintyy laajalti.

6

<50

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Vihreää siirtymää.

      Ei ole polttoainepulaa, sitä muuten vaan riitä kaikille.

    • Anonyymi00002

      Hevosella pääsee toimistolle.

      • Anonyymi00003

        Ensin ne portaat särjettiin ja sitten vasta muuri


    • Anonyymi00004

      eikö suurin osa ole jo syöty rintamalla... örkki saa aina matkaansa sotaan ,meetwursti tangon...

    • Anonyymi00005

      Aasit syötiin rintamalla ja sitten tajuttiin että nyt pitää ottaa igor vaimoksi.

    • Anonyymi00006

      Putinin Venäjä matkaa päättäväisesti kohti menneisyyttä. Putin jää historiaan 🙂

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      384
      929
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      203
      729
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      80
      680
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      649
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    7. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      66
      634
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      36
      620
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      581
    Aihe