Trump tähtäimessä

Anonyymi-ap

Tiedustelututkimuksen professori Kari Liuhto arvioi, että Iran pyrkii tavalla tai toisella kostamaan Donald Trumpille, hänen perheelleen ja Yhdysvalloille oman johtajansa likvidoinnin.

Iranin entinen ylin johtaja Ali Khamenei kuoli Yhdysvaltain ja Israelin iskuissa helmikuussa.

Hänet haudattiin torstaina, mutta poissaolollaan loisti nyt seuraajaksi nimetty poika Mojtaba Khamenei.

– Kosto voi tapahtua jopa Trumpin presidenttikauden jälkeen, mutta se tulee tapahtumaan muodossa tai toisessa, Liuhto arvioi.

– Heidän järjestelmänsä uskottavuuden säilyttäminen edellyttää kostoa, ja uskonnollisista fanaatikoista ei ole pulaa. Iran voi myös käyttää, ja todennäköisesti jopa käyttää, uskonnollisia fanaatikkoja eli niin sanottuja proxyja muissa maissa.

Israel toimitti Yhdysvalloille tiedustelutietoja, joiden mukaan Iran olisi äskettäin laatinut uuden suunnitelman Trumpin salamurhaamiseksi.

Uutiskanava CNN uutisoi asiasta turvallisuusalan lähteisiinsä vedoten.

Toisen lähteen mukaan varoitus tuli kuluvalla viikolla. Toinen sanoi murhasuunnitelmista tihkuneen tietoa jo pidemmän aikaa, mutta Israelin varoitus olisi koskenut tiettyä juonta.

12

68

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Onpa tuo Turun proffa suuren salaisuuden paljastanut, salaista tietoa on tiedustelullaan löytänyt?

    • Anonyymi00002

      Hyvä! Saisi Iran tehdä juuri samoin USAlle, kun USA teki Iranille ja pamauttaa sen Rumpelon huitsin helvettiin koko planeetalta kjähähähähähähähähähähähhhääääää!!!

      • Koko korruptoitunut rumpetin perhe ja hallinto yksin tein, kun niitä ei kerran saada lakeja tottelemaan.


      • Anonyymi00004
        he-ma kirjoitti:

        Koko korruptoitunut rumpetin perhe ja hallinto yksin tein, kun niitä ei kerran saada lakeja tottelemaan.

        RUMPPI NYT VAIN ON PRIDE PELLE HOMOSEKSUAALI HANKKIS ELÄMÄ EIKÄ PUUTUIS VIATTOMIEN IHMISTEN ELÄMÄÄN VAARAKSI ITSELLEEN JA MUILLE KOKO ROSKALÄJÄ...


      • Anonyymi00005
        he-ma kirjoitti:

        Koko korruptoitunut rumpetin perhe ja hallinto yksin tein, kun niitä ei kerran saada lakeja tottelemaan.

        Hermo menee koko helvetin trump perheeseen! eikö siellä ole todellakaan muuta tekemistä?


      • Anonyymi00006

        Haluat että mullahit saavat ydinaseen. Jos saavat niin nämä eivät arastele sen käyttöä.


      • Anonyymi00008
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Haluat että mullahit saavat ydinaseen. Jos saavat niin nämä eivät arastele sen käyttöä.

        Ongelma kun ovat hidastelleet,
        päinvastoin se olisi estänyt hyökkäyksen.

        Eihän pohjois koreaan ole kukaan myös hyökännyt ja trump kumartaa sinnepäin, ruskea tynkkysen unelma taas osoittaa Iraniin.


    • Anonyymi00007

      Tähän mennessä kai jo puoli usaakin on vähän 😡🦧🐒🐒

    • Anonyymi00009

      Iran saattaa hyvinkin onnistua Trumpin eliminoimisessa.
      Jos jo tavalliset amerikkalaiset ovat yrittäneet trumpin murhaa niin varmasti iranilaiset saa apuja paikallisilta ääriajattelijoilta.

      • Anonyymi00011

        Ääritoimijoilta tarkoitat. Ajatukset eivät tapa


    • Anonyymi00010

      Kun on aloitettu ylimpien johtajien lahtaus, se toimii molempiin suuntiin.

    • Anonyymi00012

      TACO on nyt merkitty mies !

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      204
      1974
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1156
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      172
      1044
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      966
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      861
    6. 69
      772
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      99
      752
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      76
      709
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      330
      647
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      24
      645
    Aihe