Sellaisella jumalattomalla menolla on Raamatun mukaan kovin kurja loppu…
Vastaukset 30
- Anonyymi00001
Se tapahtuu farisealaisessa lakihengessä kun Paavalin Pyhän Hengen oppi ei käy siihen, että keksitään uutteen liittoon omat lait mistä Paavali ei mainitse.
Se Paavalissa tökkii harhaoppisissa.- Anonyymi00006
Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat sitoutuneet samoihin Jumalan kirjoitettuihin lakeihin.
Ei ole mitään muita lakeja.
Isä, Poika ja Pyhä Henki yhdessä ovat.
Jeesus viittaa kirjoitettuihin lakeihin, ei mihinkään keksittyihin "hengen lakeihin".
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]
Paavali oli murhamies ja yritti kumota murhia ja muita raskaista rikoksia koskevat lait ja vaihtaa ne helpompiin "hengen lakeihin".
- Anonyymi00002
Jo Paavalin eläessä saatanan demonit vainosivat Paavalia ja sama meno vaan ja jatkuu, sillä Perkele tietää, että sillä on vain vähän aikaa jäljellä. Sen pyrkimys on saada aikaan mahdollisimman suurta hämminkiä ja mahdollisimman monta kadotukseen.
Jeesus lähetti apostoli Paavalin, jotta evankeliumi saisi kuulua mahdollisimman monelle ja jotta ikuiseen elämään pääsisi Jeesuksen armosta mahdollisimman monta armahdettua ihmistä.- Anonyymi00003
Mutta harhaoppinen haluaa, että mahdollisimman moni olisi saatanan asialla.
Kuten hän itse on. - Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Mutta harhaoppinen haluaa, että mahdollisimman moni olisi saatanan asialla.
Kuten hän itse on.Paavalin perässä hiihtäjä harrastaa itsensä kanssa keskustelemista.😀
Mikäpä siinä huvinsa kullakin, ja huvittaahan se muitakin palstalaisia. - Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Paavalin perässä hiihtäjä harrastaa itsensä kanssa keskustelemista.😀
Mikäpä siinä huvinsa kullakin, ja huvittaahan se muitakin palstalaisia.Kumma kun toistaa samat jakeet loputtomasti vaikka varmasti kaikki ne jo tietää.
Ja aina sama tyhmä komenttii lisäyksenä.
Ei ole huvittavaa, vaan säälittävää idiotismia. - Anonyymi00030
Anonyymi00004 kirjoitti:
Paavalin perässä hiihtäjä harrastaa itsensä kanssa keskustelemista.😀
Mikäpä siinä huvinsa kullakin, ja huvittaahan se muitakin palstalaisia.Saathan sinä niinkin luulla. Luulo ei ole kuitenkaan tiedon väärti. Jos ymmärrät mitä tarkoitan?
- Anonyymi00007
Jos ikuisuudesta ikuisuuteen toistaa samoja jakeita, niin on järki kaikonnut lopullisesti.
- Anonyymi00008
Suomi 24:n siitä hyötyy, kun se suoltaa noita aloituksiaan palstalle taukoamatta. Eihän niissä tarvitse mitään järkeä olla pääasia, että palstan käyttöaste oysyy korkeana.
- Anonyymi00009
Äle erehdy kannattamaan ja seuramaan mitään hurmoslahkojen tarjoamia
"hengen lakeja" ja henkimaailman ihmeitä.
Ilm. 16:14
Sillä ne ovat riivaajain henkiä, jotka tekevät ihmeitä;- Anonyymi00010
Henkimaailmassa niitä henkiä riittää, jotka sanovat nimekseen "Jeesus" tai "Paavali" tms.
1. Joh. 4:1
Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
Heti jos suustasi alkaa tulla sekavaa hengen puhetta, niin keskeytä se ja kysy kuuluvalla äänellä puhuvan hengen nimeä, mikä sen sinussa aiheuttaa.
Mark. 5:9
Ja Jeesus kysyi siltä: "Mikä on nimesi?" Niin se sanoi hänelle: "Legio on minun nimeni, sillä meitä on monta". - Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Henkimaailmassa niitä henkiä riittää, jotka sanovat nimekseen "Jeesus" tai "Paavali" tms.
1. Joh. 4:1
Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
Heti jos suustasi alkaa tulla sekavaa hengen puhetta, niin keskeytä se ja kysy kuuluvalla äänellä puhuvan hengen nimeä, mikä sen sinussa aiheuttaa.
Mark. 5:9
Ja Jeesus kysyi siltä: "Mikä on nimesi?" Niin se sanoi hänelle: "Legio on minun nimeni, sillä meitä on monta".Matt. 24:5
Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
Matt. 24:11
Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
Matt. 24:24
Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
Mark. 13:6
Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta. - Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:
Matt. 24:5
Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
Matt. 24:11
Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
Matt. 24:24
Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
Mark. 13:6
Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta.Ja mitään Kristus nimeä ei edes ole ollut Jeesuksen elinaikana, nimi on kuulemma kreikkaa ja tarkoittaa 'balsamoitu muumio', ja piispa Huovisen kolumni "Auringon palvontaa", sanoo että kyseessä on uusi nimi pakanahallitsija Auringonjumala Sol Invictukselle.
- Anonyymi00013
Anonyymi00011 kirjoitti:
Matt. 24:5
Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
Matt. 24:11
Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
Matt. 24:24
Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
Mark. 13:6
Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta.Pitää - jos haluaa totuudessa pysyä - edes vähäisimpänä asiana raamatusta osata erottaa toisistaan israelilaisen Jeesuksen opetus taivasten valtakunnan isänä Israelin Jumalana ja juutalaisen Paavalin syntioppi uhrikulttijumala Baalista.
Toiseksi on ymmärrettävä, että juutalaiskirjoittajat ovat kirjoittajaneet kaiken juuri vakuuttamaan uskoa Jeesuksen uhrilla Baal-jumalaan, jota Jeesus sanoo raamatussa Saatanaksi ja tapettiin tämän uskonnon vastustamisesta.
Raamatun peruslogiukka Matteus 7 luku on kahtena eri tienä hyvin looginen, kun ymmärrystä on tehostettu vielä numeroinnilla, kuten esi merkiksi näin:
LUE:
Matteuksen evankeliumi, luku 7.
Roomalaiskirje, luku 7.
Jeremian kirja, luku 7.
Ja vertaa niitä. Ja lue:
2.Mooseksen kirja, luku 13.
5.Mooseksen kirja, luku 13.
Ja vertaa Paavalin Galatalaiskirje luku 3:13
Ja 1.Korintolaiskirje 3:13. - Anonyymi00014
Anonyymi00013 kirjoitti:
Pitää - jos haluaa totuudessa pysyä - edes vähäisimpänä asiana raamatusta osata erottaa toisistaan israelilaisen Jeesuksen opetus taivasten valtakunnan isänä Israelin Jumalana ja juutalaisen Paavalin syntioppi uhrikulttijumala Baalista.
Toiseksi on ymmärrettävä, että juutalaiskirjoittajat ovat kirjoittajaneet kaiken juuri vakuuttamaan uskoa Jeesuksen uhrilla Baal-jumalaan, jota Jeesus sanoo raamatussa Saatanaksi ja tapettiin tämän uskonnon vastustamisesta.
Raamatun peruslogiukka Matteus 7 luku on kahtena eri tienä hyvin looginen, kun ymmärrystä on tehostettu vielä numeroinnilla, kuten esi merkiksi näin:
LUE:
Matteuksen evankeliumi, luku 7.
Roomalaiskirje, luku 7.
Jeremian kirja, luku 7.
Ja vertaa niitä. Ja lue:
2.Mooseksen kirja, luku 13.
5.Mooseksen kirja, luku 13.
Ja vertaa Paavalin Galatalaiskirje luku 3:13
Ja 1.Korintolaiskirje 3:13.Eikö se niin ollut, ettei se tieltä eksy, joka tuntee kirjoitukset?!
Ja ideana oli löytää tie takaisin paratiisiin, jossa voittaja saa syödä ELÄMÄN puusta salattua mannaa, ettei ilmestyskirjan - huom! - luvun 13 mukaan pystytä alistamaan ihmistä rahan vallalla.
Tämä liittyy elämään, eikä kuolemaan. - Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Eikö se niin ollut, ettei se tieltä eksy, joka tuntee kirjoitukset?!
Ja ideana oli löytää tie takaisin paratiisiin, jossa voittaja saa syödä ELÄMÄN puusta salattua mannaa, ettei ilmestyskirjan - huom! - luvun 13 mukaan pystytä alistamaan ihmistä rahan vallalla.
Tämä liittyy elämään, eikä kuolemaan.Ja kysymys kuuluu, että mitä pitää voittaa?
- Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
Ja kysymys kuuluu, että mitä pitää voittaa?
Lukee raamatussa tämäkin asia.
- Anonyymi00017
Anonyymi00015 kirjoitti:
Ja kysymys kuuluu, että mitä pitää voittaa?
Höpöttäjien maailmanmestsruus.
- Anonyymi00018
Anonyymi00016 kirjoitti:
Lukee raamatussa tämäkin asia.
Ja lisäyksenä vielä - kauan sitten vielä eläessään myös Albert Einstein sanoi, että raamattu on täysin väärin ymmärretty kirja.
- Anonyymi00019
Anonyymi00018 kirjoitti:
Ja lisäyksenä vielä - kauan sitten vielä eläessään myös Albert Einstein sanoi, että raamattu on täysin väärin ymmärretty kirja.
Hän ymmärsi luomiskertomuksesta juuri sen pointin, mikä tämän päivän tieteessä on nyt jo perusasia materiaan liittyen.
- Anonyymi00020
Anonyymi00012 kirjoitti:
Ja mitään Kristus nimeä ei edes ole ollut Jeesuksen elinaikana, nimi on kuulemma kreikkaa ja tarkoittaa 'balsamoitu muumio', ja piispa Huovisen kolumni "Auringon palvontaa", sanoo että kyseessä on uusi nimi pakanahallitsija Auringonjumala Sol Invictukselle.
Luuk. 2:11
Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. - Anonyymi00021
Anonyymi00020 kirjoitti:
Luuk. 2:11
Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.Antikristukset ottivat pelkän "Jeesus" -nimen käyttöönsä jo alkuseurakunnan aikana.
1. Joh. 2:18
Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
Pelkän Jeesus nimen hokeminen pitäisikin laittaa hälytyskellot soimaan.
21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra! pidä tuleman taivaan valtakuntaan; mutta joka tekee minun isäni tahdon, joka on taivaissa.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: Herra, Herra! emmekö me sinun nimes kautta ennustaneet, ja sinun nimelläs ajaneet ulos perkeleitä, ja ole sinun nimes kautta monta väkevää työtä tehneet?
23 Ja silloin minä tunnustan, en minä teitä ikänä tuntenut: menkäät pois minun tyköäni, te väärintekiät. - Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:
Antikristukset ottivat pelkän "Jeesus" -nimen käyttöönsä jo alkuseurakunnan aikana.
1. Joh. 2:18
Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
Pelkän Jeesus nimen hokeminen pitäisikin laittaa hälytyskellot soimaan.
21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra! pidä tuleman taivaan valtakuntaan; mutta joka tekee minun isäni tahdon, joka on taivaissa.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: Herra, Herra! emmekö me sinun nimes kautta ennustaneet, ja sinun nimelläs ajaneet ulos perkeleitä, ja ole sinun nimes kautta monta väkevää työtä tehneet?
23 Ja silloin minä tunnustan, en minä teitä ikänä tuntenut: menkäät pois minun tyköäni, te väärintekiät.Eksyttäjät ottivat Jeesus-nimen käyttöönsä.
Jeesus joutui vaihtamaan nimensä, mikä ilmoitetaan vasta myöhemmin.
Ilm. 3:12
Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota,JA OMAN UUDEN NIMENI. - Anonyymi00023
Anonyymi00022 kirjoitti:
Eksyttäjät ottivat Jeesus-nimen käyttöönsä.
Jeesus joutui vaihtamaan nimensä, mikä ilmoitetaan vasta myöhemmin.
Ilm. 3:12
Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota,JA OMAN UUDEN NIMENI.Siitä joka voittaa. Löytyy ilmestyskirja 2:17.
- Anonyymi00024
Anonyymi00023 kirjoitti:
Siitä joka voittaa. Löytyy ilmestyskirja 2:17.
Sen verran huomautus tuohon kohtaan, että "valkoinen kivi" on akta, se tarkoittaa valtakirjaa. Muinoin kiviä on käytetty tähän tarkoitukseen. Tarkoittaa siis myös, että akta todella suoraan käännettynä on kivi.
- Anonyymi00025
Anonyymi00024 kirjoitti:
Sen verran huomautus tuohon kohtaan, että "valkoinen kivi" on akta, se tarkoittaa valtakirjaa. Muinoin kiviä on käytetty tähän tarkoitukseen. Tarkoittaa siis myös, että akta todella suoraan käännettynä on kivi.
Acta on latinaa, valtakirja ja turkin kieltä 'aktas' valkoinen kivi, ja akta tulee ilmeisesti myös ruotsisin kielestä, on valtakirjaa tarkoittava sana.
- Anonyymi00026
Anonyymi00025 kirjoitti:
Acta on latinaa, valtakirja ja turkin kieltä 'aktas' valkoinen kivi, ja akta tulee ilmeisesti myös ruotsisin kielestä, on valtakirjaa tarkoittava sana.
Vuoden 1776 suomennoksessa lukee sana 'todistus', mutta ilmeisesti aina englanniksi 'valkoinen kivi'.
- Anonyymi00027
Anonyymi00026 kirjoitti:
Vuoden 1776 suomennoksessa lukee sana 'todistus', mutta ilmeisesti aina englanniksi 'valkoinen kivi'.
Ja siinä todistuksessa ja valtakirjassa on saajan uusi nimi, jonka tietää vain hän itse.
- Anonyymi00028
Anonyymi00027 kirjoitti:
Ja siinä todistuksessa ja valtakirjassa on saajan uusi nimi, jonka tietää vain hän itse.
Tämä Ilmestyskirjasta:
"2:17 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sille, joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.'" - Anonyymi00029
Anonyymi00022 kirjoitti:
Eksyttäjät ottivat Jeesus-nimen käyttöönsä.
Jeesus joutui vaihtamaan nimensä, mikä ilmoitetaan vasta myöhemmin.
Ilm. 3:12
Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota,JA OMAN UUDEN NIMENI.Ja edeltä ilmestyskirja 3:12:
"Minä kirjoitan häneen"
Eri asiaa, vai samaa asiaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100822
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361780- 49590
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38589- 72589
- 65575
- 30566
En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25530Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48527Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27522