Juhana Pohjolan pääsy Britanniaan evättiin

Anonyymi-ap

Päivi Räsäsen rikostoverin lähetys­hiippakunnan piispa Juhana Pohjolan pääsy Britanniaan evättiin jo 16. kesäkuuta saman rikostuomion takia, joka Päivilläkin on.

Räsäsen ja Pohjolan rikostuomiot kuuluvat sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
Kyse on todella vakavista rikoksista..
Merkillisin asia on että Räsänen ei edes ymmärrä tehneensä rikosta, vaikka on saanut siitä lopullisen tuomion.

Räsäsellä on ensi kuussa tarkoitus lähteä samaisen kuningaskunnan alueelle Pohjois-Irlantiin ja kaiken lisäksi hänen matkansa tarkoitus on puolustaa kyseistä ihmisyyden vastaista sotarikostaan.
Tuskinpa lupa tulee tälläkään kertaa tai pitää olla käsiraudoissa valvojan saattamana :)

Vielä enemmän ihmetyttää, että Räsäselle luvan estäminen tuli ylltyksenä, vaikka oli kuullut, että Pohjolalta oli evätty samasta syystä lupa jo aiemmin 2 kertaa (Britanniaan ja Australiaan)

Pe.ku

21

108

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Hienoa, että oikeus toimii.

    • No hauskin juttu on mielestäni se, että tuo kaksikko puhuu jostain vapaudesta, vaatien kuitenkin vaikkapa muslimi vastaaville toimia mutta ai, ai , kun se osuukin omaan nilkkaan, kun se vihapuhe koskee ihan kaikkia.

      • Anonyymi00003

        Lisäksi heidän poliittinen viiteryhmänsä ei hyväksy tuomittujen rikollisten päästämistä Suomeen.


    • Anonyymi00002

      Kantapään kautta oppivat huomaamaan olevansa rikostaustaisia.

      • Jospa pikkuhiljaa alkaa valua heidän tietoisuuteensa että rikollisuudella on seurauksensa.

        Nyt jäädään odottamaan katumusta ja anteeksipyyntöjä niiltä joita vastaan nämä epäjumalanpalvelijat ovat uskonharhansa innoittamina rikkoneet.


      • Anonyymi00004
        he-ma kirjoitti:

        Jospa pikkuhiljaa alkaa valua heidän tietoisuuteensa että rikollisuudella on seurauksensa.

        Nyt jäädään odottamaan katumusta ja anteeksipyyntöjä niiltä joita vastaan nämä epäjumalanpalvelijat ovat uskonharhansa innoittamina rikkoneet.

        Viimeistään siinä vaiheessa alkaa mieli muuttumaan kun lapsenlapset kasvavat teiniikään ja alkavat karttamaan kamalaa mummoaan.


    • Anonyymi00005

      Osaatkohan edes hävetä tietämättömyyttäsi, kyse heidän kummankin kohdalla on ETA- matkustustusluvasta, jota on tarvittu 2. 4 - 25.
      Ei siis mistään sakko tai muusta rikkomuksesta, tämä johtuu siitä, että UK ei ole EU,ssa.

      • Anonyymi00008

        Oli siitä Brexitista jotain hyötyä.


      • Anonyymi00010

        Pohjola kertoikin luvan epäämisen syynä olleen rikostuomio ja sama oli syynä myös Räsäsellä, joka tosiaan ei osannut tietämättömyyttään tulkita lupatekstiä oikein.


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Pohjola kertoikin luvan epäämisen syynä olleen rikostuomio ja sama oli syynä myös Räsäsellä, joka tosiaan ei osannut tietämättömyyttään tulkita lupatekstiä oikein.

        Valehtelet, syynä ETA- matkustuslupa.


      • Anonyymi00012
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Valehtelet, syynä ETA- matkustuslupa.

        Jota ei saanut, koska rikostuomio.


      • Anonyymi00013
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Valehtelet, syynä ETA- matkustuslupa.

        Ei valehdellut
        Pohjola tiedotti Räsästäkin.

        is.fi 13.7. 20:55

        "Pohjola sai tiedon maahantulon epäämisestä 16. kesäkuuta.
        – Hakemisen jälkeen parin päivän päästä tuli, ettei myönnetä pääsyä Englantiin ja syy oli criminal conviction, Pohjola kertoo puhelinhaastattelussa.
        Criminal conviction tarkoittaa suomeksi rikostuomiota.
        Hän sanoo tällöin ilmoittaneensa asiasta myös Räsäselle, koska tiesi hänen olevan myös matkustamassa lähiaikoina Britanniaan."


      • Anonyymi00014
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Ei valehdellut
        Pohjola tiedotti Räsästäkin.

        is.fi 13.7. 20:55

        "Pohjola sai tiedon maahantulon epäämisestä 16. kesäkuuta.
        – Hakemisen jälkeen parin päivän päästä tuli, ettei myönnetä pääsyä Englantiin ja syy oli criminal conviction, Pohjola kertoo puhelinhaastattelussa.
        Criminal conviction tarkoittaa suomeksi rikostuomiota.
        Hän sanoo tällöin ilmoittaneensa asiasta myös Räsäselle, koska tiesi hänen olevan myös matkustamassa lähiaikoina Britanniaan."

        Juu, noin se meni.

        Päivikin sai saman rikostuomio-syyn kielteiseen päätökseen, mutta ei ymmärtänyt tai halunnut sitä ymmärtää.

        Pe.ku


    • Anonyymi00006

      P Räsänen ja J Pohjola on tuomittu oman mielipiteen ilmaisemisesta.

      Käytännössä heidän saamansa tuomio vertautuu esim. Navalnyin ja muiden oppositiopoliitikkojen tuomioihin Venäjällä.

      Ihmisten rankaiseminen ”väärän” mielipiteen esittämisestä on merkki tyranniasta.

      • Anonyymi00007

        Räsänen ei saanut tuomiota mielipiteestään vaan valheellisesta diagnoosista.


      • Anonyymi00009

        Räsäsen jakama tappotuomio katsottiin ihmisvihaksi, josta tuomiokin tuli.


    • Anonyymi00015

      Palstan aitolainen ei usko, että Räsäsen ja Pohjolan matkan hylkäyksessä lukee rikostuomio, vaikka he ovat itse sen kertoneet.

    • Anonyymi00016

      Siitä sen saa kun maa eroaa EU:sta.

      Ei enää kriminaalit temmellä.

    • Anonyymi00017

      Näyttää tulleen kolmelle aitolaiselle ikuinen porttikielto Britannian maihin.
      Helluntailainen Tynkkynenkin on bannattu.

      Kohta ei aitolaiset pääse kuin Venäjälle, jossa jo yksi aitolainen on.

    • Anonyymi00018

      Eikö ne homoja enää laske Englantiin vai miksi Tynkkynen jäi rannalle.

      Eikö persut pääse viemään sinne homoagendaa vai mistä se kenkä puristaa.

    • Anonyymi00020

      Kun persuhomo jäi rannalle, niin ketä nyt herjataan. Ei voi oikein vihervasemmistoa herjata kuin ovat homojen puolella.

      Pitää persujen syyttää Räsäsästä että katso mitä menit tekemään, nyt ei mekään päästä Englantiin homostelemaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      50
      979
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      953
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      815
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      120
      764
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      115
      735
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      663
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      646
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      22
      596
    10. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    11. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    12. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      38
      559
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      548
    14. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      136
      509
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      506
    17. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      108
      500
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      495
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      477
    Aihe