Tässä vielä eräs mormonismin kummallisuuksista. Toisessa voitelussa luvataan naimisissa olevalle erittäin uskolliselle avioparille jo maanpäällä taivaspaikka. Heidät voidellaan kuninkaaksi ja kuningattareksi. On arveltu, että toisessa voitelussa naiselle annetaan jonkinlainen pappeuden valtuus, vaikkakaan ei mitään pappeuden tehtävää.
Tämähän tietenkin sotii mormonismin omaa opetusta vastaan kestämisestä loppuun asti. Eli periaatteessa vain mormonien pyhän hengen kieltäminen voi estää toisen voitelun saaneiden taivaallisen korotuksen ja jumaluuden.
Tämä rituaali on mielestäni erittäin epäilyttävä monista eri syistä. Epäilen, että Joseph Smith keksi sen pitääkseen mormonikirkon ylimmät johtajat uskollisina mormonikirkolle vaikka he tietävät erittäin raskauttavia asioita mormonikirkosta.
Toinen voitelu
30
110
Vastaukset 30
En tunne tällaista toisen voitelun oppia. Jos jokin sellainen on, se on ilmeisesti jokin muunlainen juttu kuin kerrot.
Olli ei taaskaan tiedä tai "tiedä" kirkkonsa asioita.
Toinen voitelu (engl. second anointing) on mormonien temppeleissään harjoittama pyhä toimitus. "Ensimmäinen voitelu" on osa valmistavia toimituksia, jotka suoritetaan kaikille endaumenttiin osallistuville. Tätä vastoin toinen voitelu tulee vain hyvin harvojen osaksi. Suurimmalle osalle MAP-kirkon jäsenistäkin kyseinen toimitus on kutakuinkin tuntematon. Kyseessä on ehkä eräs kirkon salaisimmista toimituksista.
Toisen voitelun tarkoituksena on välittää voideltaville "pappeuden täyteys". Siinä heidät voidellaan jo tämän elämän aikana kuninkaiksi ja papeiksi Israelille, heille luovutetaan pappeuden koko valtuus ja heistä tulee Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoita. Ero ensimmäiseen voiteluun on se, että ensimmäinen voitelu lupaa voideltujen tulevan kuninkaiksi ja papeiksi Israelille (hamassa) tulevaisuudessa, jos jäsen pysyy uskollisena liitoilleen, kun taas toinen voitelu antaa nämä valtuudet jo tässä elämässä. Toisen voitelun katsotaan tekevän voideltujen "kutsumisen ja valinnan varmaksi" (vrt. 2. Pietarin kirje 1:10).
Toinen voitelu annetaan tiettävästi vain aviopareille, jotka on sinetöity toisiinsa tai jotka on vihitty temppeleissä "täksi ajaksi ja iankaikkisuudeksi". Ensimmäisen kerran toisen voitelun toimitus annettiin Joseph Smithille ja hänen vaimolleen Emmalle 28. syyskuuta 1843. Kirkon alkuaikoina toisen voitelun toimitus oli jopa suhteellisen yleinen. Vuoteen 1914 mennessä yli 14 000 oli vastaanottanut toisen voitelun joko henkilökohtaisesti tai sijaistoimituksena. 1920-luvulla presidentti Heber J. Grantin aikana seremonia muuttui harvinaisemmaksi, ja välillä se käytännössä jopa lähes lakkasi. Nykyään seremonia on harvinainen, mutta arvellaan, että ainakin apostolit ja kirkon johtajat olisi voideltu toisella voitelulla. Minkäänlaisia arvioita toisen voitelun yleisyydestä on kuitenkin mahdotonta esittää, koska seremoniaa koskevaa tietoa tai siihen osallistuneita ei ole julkaistu. Mahdollisesti kirkon presidentti valitsee toisen voitelun saajat apostolien koorumin jäsenten ehdotuksesta.Höpölöps kirjoitti:
Olli ei taaskaan tiedä tai "tiedä" kirkkonsa asioita.
Toinen voitelu (engl. second anointing) on mormonien temppeleissään harjoittama pyhä toimitus. "Ensimmäinen voitelu" on osa valmistavia toimituksia, jotka suoritetaan kaikille endaumenttiin osallistuville. Tätä vastoin toinen voitelu tulee vain hyvin harvojen osaksi. Suurimmalle osalle MAP-kirkon jäsenistäkin kyseinen toimitus on kutakuinkin tuntematon. Kyseessä on ehkä eräs kirkon salaisimmista toimituksista.
Toisen voitelun tarkoituksena on välittää voideltaville "pappeuden täyteys". Siinä heidät voidellaan jo tämän elämän aikana kuninkaiksi ja papeiksi Israelille, heille luovutetaan pappeuden koko valtuus ja heistä tulee Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoita. Ero ensimmäiseen voiteluun on se, että ensimmäinen voitelu lupaa voideltujen tulevan kuninkaiksi ja papeiksi Israelille (hamassa) tulevaisuudessa, jos jäsen pysyy uskollisena liitoilleen, kun taas toinen voitelu antaa nämä valtuudet jo tässä elämässä. Toisen voitelun katsotaan tekevän voideltujen "kutsumisen ja valinnan varmaksi" (vrt. 2. Pietarin kirje 1:10).
Toinen voitelu annetaan tiettävästi vain aviopareille, jotka on sinetöity toisiinsa tai jotka on vihitty temppeleissä "täksi ajaksi ja iankaikkisuudeksi". Ensimmäisen kerran toisen voitelun toimitus annettiin Joseph Smithille ja hänen vaimolleen Emmalle 28. syyskuuta 1843. Kirkon alkuaikoina toisen voitelun toimitus oli jopa suhteellisen yleinen. Vuoteen 1914 mennessä yli 14 000 oli vastaanottanut toisen voitelun joko henkilökohtaisesti tai sijaistoimituksena. 1920-luvulla presidentti Heber J. Grantin aikana seremonia muuttui harvinaisemmaksi, ja välillä se käytännössä jopa lähes lakkasi. Nykyään seremonia on harvinainen, mutta arvellaan, että ainakin apostolit ja kirkon johtajat olisi voideltu toisella voitelulla. Minkäänlaisia arvioita toisen voitelun yleisyydestä on kuitenkin mahdotonta esittää, koska seremoniaa koskevaa tietoa tai siihen osallistuneita ei ole julkaistu. Mahdollisesti kirkon presidentti valitsee toisen voitelun saajat apostolien koorumin jäsenten ehdotuksesta.En tiedä asiasta mitään. Täytyy kysyä. Kriitikkojen väitteisiin tuskin kannattaa uskoa.
Voihan tuollainen olla. Ei se mikään huono asia olisi. Turha panetella kaikkea periaatteesta.- Anonyymi00001
santtunen2 kirjoitti:
En tiedä asiasta mitään. Täytyy kysyä. Kriitikkojen väitteisiin tuskin kannattaa uskoa.
Voihan tuollainen olla. Ei se mikään huono asia olisi. Turha panetella kaikkea periaatteesta.Santtunen, kysy tästä toimituksesta sunnuntaina kirkossa. Uskon, että piispa ainakin olisi tästä kuullut. Suomessa tuskin on ketään, joka tämän toisen voitelun on saanut, vaikka eihän sitä tiedä. Täytyy tosin olla todella hyvät välit aivan ylimpään johtoon eli kahdentoista koorumiin. Eihän tämä toinen voitelu ole mikään salaisuus, mutta eipä siitä juuri kirkon piireissä puhuta. Kummalliseksi sen tekee se, että se tosiaan sotii mormonikirkon omia opetuksia vastaan tilivelvollisuudesta, armosta ja tasa-arvosta.
santtunen2 kirjoitti:
En tiedä asiasta mitään. Täytyy kysyä. Kriitikkojen väitteisiin tuskin kannattaa uskoa.
Voihan tuollainen olla. Ei se mikään huono asia olisi. Turha panetella kaikkea periaatteesta.Ei ollut kysymys panettelusta vaan niiden tietojen esittämisestä mitä asiasta tiedetään ja mitä arvellaan. Melko neutraaliahan tuo oli.
Anonyymi00001 kirjoitti:
Santtunen, kysy tästä toimituksesta sunnuntaina kirkossa. Uskon, että piispa ainakin olisi tästä kuullut. Suomessa tuskin on ketään, joka tämän toisen voitelun on saanut, vaikka eihän sitä tiedä. Täytyy tosin olla todella hyvät välit aivan ylimpään johtoon eli kahdentoista koorumiin. Eihän tämä toinen voitelu ole mikään salaisuus, mutta eipä siitä juuri kirkon piireissä puhuta. Kummalliseksi sen tekee se, että se tosiaan sotii mormonikirkon omia opetuksia vastaan tilivelvollisuudesta, armosta ja tasa-arvosta.
Kysyin. Ihan asiallinen oppi.
Jos olisimme kasvaneet mormoniyhteisössä, kaikki sen tavat tuntisivat luonnollisista. Ja luterilaiset kummalliselta. Nyt tuntuu kummalliselta kaikki mormonien tavat.
Se on evankeliumin kannalta ihan luonnollista, että uskoo Jeesukseen, menee upotuskasteelle, kuuntelee Pyhää Henkeä, syö Jeesuksen lihaa ja verta, pitää pyhiä alusvaatteita, maksaa kymmenykset, käy kirkossa, käy temppelissä ja saa kaikenlaisia toimituksia. Kastaa temppelissä kuolleita. Miehet tekevät pappeuden toimitukset, naiset saarnaavat yhtä paljon kuin miehetkin, homoja ei vihitä. Miehet ovat pappeja naiset papittaria. Mutta vain kelvolliset ja kykenevät tietysti.santtunen2 kirjoitti:
Kysyin. Ihan asiallinen oppi.
Jos olisimme kasvaneet mormoniyhteisössä, kaikki sen tavat tuntisivat luonnollisista. Ja luterilaiset kummalliselta. Nyt tuntuu kummalliselta kaikki mormonien tavat.
Se on evankeliumin kannalta ihan luonnollista, että uskoo Jeesukseen, menee upotuskasteelle, kuuntelee Pyhää Henkeä, syö Jeesuksen lihaa ja verta, pitää pyhiä alusvaatteita, maksaa kymmenykset, käy kirkossa, käy temppelissä ja saa kaikenlaisia toimituksia. Kastaa temppelissä kuolleita. Miehet tekevät pappeuden toimitukset, naiset saarnaavat yhtä paljon kuin miehetkin, homoja ei vihitä. Miehet ovat pappeja naiset papittaria. Mutta vain kelvolliset ja kykenevät tietysti.Ei todellakaan ole evankeliumin vaan smithin opin mukaista käyttää taika-alusvaatteita, mennä smithin kirkon kasteelle, maksaa kymmenyksiä mormonikirkon ökyrikkaille johtajille, kastaa smithin kirkon temppelissä kuolleita ym.
Höpölöps kirjoitti:
Ei todellakaan ole evankeliumin vaan smithin opin mukaista käyttää taika-alusvaatteita, mennä smithin kirkon kasteelle, maksaa kymmenyksiä mormonikirkon ökyrikkaille johtajille, kastaa smithin kirkon temppelissä kuolleita ym.
Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu. Jeesukseen pitää uskoa ja kaste on upotuskaste pappeuden valtuudella. Ja on tultava lapsen kaltaiseksi suhteessaan Isään. Saa Pyhän Hengen kasteen ja muuttuu sisäisesti sellaiseksi, ettei halua tehdä enää mitään pahaa, vaan aina hyvää, Jumalan tahdon.
Jos Jumalan tahtoon kuuluu pyhät valkoiset alusvaateet pyhine merkkeineen temppelitoimitusten suorittamisen yhteydessä ja sen jälkeen ja kymmennykset ja evankeliumin muidenkin yksinkertaisten sääntöjen noudattaminen parhaansa mukaan, niin sitten kuuluu.
Voi myös mennä kasteelle ja jättää kaiken muun kirkossa. Näin monet Latinalaisessa Amerikassa tekevät. Niinhän minäkin tein 40 vuotta.
Tämä on uskon asia, saa valita vapaasti tai olla valitsematta. Tämä ei ole tieteellistä tai filosofista kaikkien hyväksymää tietoa, van yksi filosofia, uskonto, maailmankatsomus. Saa valita tämän tai olla valitsematta.
Sinulla on se käsitys että tämä on väärin, ja saat vapaasti olla sitä mieltä ja minä tätä mieltä.
Mutta se, että vainoat kirkkoamme esittämällä siitä väärän todistuksen, se on väärin. Voisit lopettaa sen ja antaa kirkosta oikean kuvan, kuten uskontotiede (Esim. Kim Östman).santtunen2 kirjoitti:
Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu. Jeesukseen pitää uskoa ja kaste on upotuskaste pappeuden valtuudella. Ja on tultava lapsen kaltaiseksi suhteessaan Isään. Saa Pyhän Hengen kasteen ja muuttuu sisäisesti sellaiseksi, ettei halua tehdä enää mitään pahaa, vaan aina hyvää, Jumalan tahdon.
Jos Jumalan tahtoon kuuluu pyhät valkoiset alusvaateet pyhine merkkeineen temppelitoimitusten suorittamisen yhteydessä ja sen jälkeen ja kymmennykset ja evankeliumin muidenkin yksinkertaisten sääntöjen noudattaminen parhaansa mukaan, niin sitten kuuluu.
Voi myös mennä kasteelle ja jättää kaiken muun kirkossa. Näin monet Latinalaisessa Amerikassa tekevät. Niinhän minäkin tein 40 vuotta.
Tämä on uskon asia, saa valita vapaasti tai olla valitsematta. Tämä ei ole tieteellistä tai filosofista kaikkien hyväksymää tietoa, van yksi filosofia, uskonto, maailmankatsomus. Saa valita tämän tai olla valitsematta.
Sinulla on se käsitys että tämä on väärin, ja saat vapaasti olla sitä mieltä ja minä tätä mieltä.
Mutta se, että vainoat kirkkoamme esittämällä siitä väärän todistuksen, se on väärin. Voisit lopettaa sen ja antaa kirkosta oikean kuvan, kuten uskontotiede (Esim. Kim Östman).Miksi höpötät Jeesukseen uskomisesta kun kuitenkin tarkoitat smithiin uskomista? Jeesus ei todellakaan vaatinut taika-alusvaatteiden käyttöä, ei opettanut rasismia, ei opettanut polyteismiä, ei käskenyt antaa rahaa ökyrikkaalle smithin kirkolle ja sen johtajille VAAN vähävaraisille.
smithin kirkko on kristinuskon irvikuva!
MITÄ väärää todistus minä olen smithin kirkosta antanut? Taaskin myönnät ITSE taika-alusvaatteiden käytön vaikka tavallaan myönnät, että se ei ole Jeesuksen eikä Raamatun mukainen oppi.Höpölöps kirjoitti:
Miksi höpötät Jeesukseen uskomisesta kun kuitenkin tarkoitat smithiin uskomista? Jeesus ei todellakaan vaatinut taika-alusvaatteiden käyttöä, ei opettanut rasismia, ei opettanut polyteismiä, ei käskenyt antaa rahaa ökyrikkaalle smithin kirkolle ja sen johtajille VAAN vähävaraisille.
smithin kirkko on kristinuskon irvikuva!
MITÄ väärää todistus minä olen smithin kirkosta antanut? Taaskin myönnät ITSE taika-alusvaatteiden käytön vaikka tavallaan myönnät, että se ei ole Jeesuksen eikä Raamatun mukainen oppi.Ikuinen turha väittely höpön kanssa. Ei kannata vastata. Hän toistaa vaan samoja, joihin olen jo vastannut. Hän ei keskustele rehellisesti, toistaa vaan omaa propagandaansa.
santtunen2 kirjoitti:
Ikuinen turha väittely höpön kanssa. Ei kannata vastata. Hän toistaa vaan samoja, joihin olen jo vastannut. Hän ei keskustele rehellisesti, toistaa vaan omaa propagandaansa.
Jäit taas kakkoseksi.
MILLOIN olet pystynyt kumoamaan esittämäni tiedot?
SINÄ toistat propagandaasi myös muilla palstoilla.Höpölöps kirjoitti:
Jäit taas kakkoseksi.
MILLOIN olet pystynyt kumoamaan esittämäni tiedot?
SINÄ toistat propagandaasi myös muilla palstoilla.En vastaa noihin tämän enempää.
santtunen2 kirjoitti:
En vastaa noihin tämän enempää.
Eli tälläkään kertaa et pysty vastaamaan. Asia selvä.
Höpölöps kirjoitti:
Eli tälläkään kertaa et pysty vastaamaan. Asia selvä.
En vastaa noihin tämän enempää.
- Anonyymi00002
santtunen2 kirjoitti:
Ikuinen turha väittely höpön kanssa. Ei kannata vastata. Hän toistaa vaan samoja, joihin olen jo vastannut. Hän ei keskustele rehellisesti, toistaa vaan omaa propagandaansa.
Mihin perustuu kaste kuolleiden puolesta ? Jos sinulla on vaikkapa satoja läheisiä, joiden puolesta haluut kastattaa, niin tarkoittaako tämä käytännössä sitä, että sinut temppelissä kastetaan upottamalla satoja kertoja, vai riittääkö yksi upotus kaikkien satojen läheisten puolesta ? Miten se kaste kuolleiden puolesta vaikuttaa heidän henkimaailman olotilaansa ? Saako he ikäänkuin elämässään tehdyt syntinsä sovitetuiksi ?
santtunen2 kirjoitti:
En vastaa noihin tämän enempää.
Valehtelit siis aiemmin, kun lupasit olla vastaamatta...
Höpölöps kirjoitti:
Valehtelit siis aiemmin, kun lupasit olla vastaamatta...
En vastaa noihin tämän enempää.
Anonyymi00002 kirjoitti:
Mihin perustuu kaste kuolleiden puolesta ? Jos sinulla on vaikkapa satoja läheisiä, joiden puolesta haluut kastattaa, niin tarkoittaako tämä käytännössä sitä, että sinut temppelissä kastetaan upottamalla satoja kertoja, vai riittääkö yksi upotus kaikkien satojen läheisten puolesta ? Miten se kaste kuolleiden puolesta vaikuttaa heidän henkimaailman olotilaansa ? Saako he ikäänkuin elämässään tehdyt syntinsä sovitetuiksi ?
Asia tuntuu oudolta niistä, jotka on kasvatettu luterilaiseen uskoon, kuten useimmat meistä. Mutta Raamattu voidaan tulkita niin, että asia on ihan luonnollinen ja saattaa kuulua evankeliumiin, on vaan jäänyt valtakirkossa pois alkuseurakunnan jälkeen. Perustuu siis evankeliumiin, kuuluu evankeliumiin.
Kaikille tarjotaan kaste, saavat ottaa vastaan tai olla ottamatta. Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu.
Kun kuolleita on paljon, joita ei ole kastettu, tulee tietysti paljon kasteita. Mutta on paljon myös niitä, jotka voivat kasteelle toisten puolesta mennä ja monta kertaa. Ja aikaa on vielä tämän jälleenkin koko Tuhatvuotisen Valtakunnan tuhat vuotta.
Henkimaailmassa jokainen saa ottaa vastaan tämän sijaiskasteensa tai olla ottamatta. Siis siellä tultuaan uskoon Jeesukseen saa kuulla mikä on tilanne sijaiskasteensa suhteen temppelissä, ja kun se on tehty, saa siellä ottaa vastaan tämän katseensa tai olla ottamatta. Emme me tietenkään tarkkaan voi tietää miten asiat siellä ovat. Tiedämme vaan miten asia täällä tehdään ja mikä on opin sisältö.
He pääsevät henkimaailmassa vankilan puolelta Paratiisin puolelle, elleivät ole siellä ennestään. Jos ovat ennestään, saavat kuitenkin jollain tavoin tason korotuksen Paratiisissa. Ei näitä kukaan tarkkaan tiedä vielä. Se vaan tiedetään, että usko ja kaste ovat molemmat välttämättömiä pelastukselle. Ehkä Paratiisin puolella ovat vain ne, joilla on molemmat. Tai sitten vaan suora Jumalan armahdus riippumatta yhtään mistään muusta, kuten ristin ryövärille kävi.
Syntien anteeksi saaminen kuuluu kasteeseen ja elämiseen evankeliumin mukaan täällä ja sitten siellä. Me tiedämme vain miten asia täällä on. Mitä täällä on usko ja kaste ja eläminen evankeliumin mukaan, pienen lapsen kaltaiseksi tuleminen suhteessa Isään, Jumalaan.- Anonyymi00003
santtunen2 kirjoitti:
En vastaa noihin tämän enempää.
Taas vastasit, joten valehtelit...
- Anonyymi00004
santtunen2 kirjoitti:
Asia tuntuu oudolta niistä, jotka on kasvatettu luterilaiseen uskoon, kuten useimmat meistä. Mutta Raamattu voidaan tulkita niin, että asia on ihan luonnollinen ja saattaa kuulua evankeliumiin, on vaan jäänyt valtakirkossa pois alkuseurakunnan jälkeen. Perustuu siis evankeliumiin, kuuluu evankeliumiin.
Kaikille tarjotaan kaste, saavat ottaa vastaan tai olla ottamatta. Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu.
Kun kuolleita on paljon, joita ei ole kastettu, tulee tietysti paljon kasteita. Mutta on paljon myös niitä, jotka voivat kasteelle toisten puolesta mennä ja monta kertaa. Ja aikaa on vielä tämän jälleenkin koko Tuhatvuotisen Valtakunnan tuhat vuotta.
Henkimaailmassa jokainen saa ottaa vastaan tämän sijaiskasteensa tai olla ottamatta. Siis siellä tultuaan uskoon Jeesukseen saa kuulla mikä on tilanne sijaiskasteensa suhteen temppelissä, ja kun se on tehty, saa siellä ottaa vastaan tämän katseensa tai olla ottamatta. Emme me tietenkään tarkkaan voi tietää miten asiat siellä ovat. Tiedämme vaan miten asia täällä tehdään ja mikä on opin sisältö.
He pääsevät henkimaailmassa vankilan puolelta Paratiisin puolelle, elleivät ole siellä ennestään. Jos ovat ennestään, saavat kuitenkin jollain tavoin tason korotuksen Paratiisissa. Ei näitä kukaan tarkkaan tiedä vielä. Se vaan tiedetään, että usko ja kaste ovat molemmat välttämättömiä pelastukselle. Ehkä Paratiisin puolella ovat vain ne, joilla on molemmat. Tai sitten vaan suora Jumalan armahdus riippumatta yhtään mistään muusta, kuten ristin ryövärille kävi.
Syntien anteeksi saaminen kuuluu kasteeseen ja elämiseen evankeliumin mukaan täällä ja sitten siellä. Me tiedämme vain miten asia täällä on. Mitä täällä on usko ja kaste ja eläminen evankeliumin mukaan, pienen lapsen kaltaiseksi tuleminen suhteessa Isään, Jumalaan.Ei perustu evankeliumiin vaan smithin oppiin. smithin opin mukaan Jumala on niin kykenemätön, että ilman mormonien suorittamia taikamenoja Hän ei pysty auttamaan ihmisiä.
Jos joku tulee henkimaailmassa uskoon Jeesukseen, silloin hän luonnollisesti hylkää smithin opin.
> Syntien anteeksi saaminen kuuluu kasteeseen ja elämiseen evankeliumin mukaan täällä ja sitten siellä.
Jos elää evankeliumin mukaan, silloinhan luonnollisesti luopuu smithin opista. Anonyymi00004 kirjoitti:
Ei perustu evankeliumiin vaan smithin oppiin. smithin opin mukaan Jumala on niin kykenemätön, että ilman mormonien suorittamia taikamenoja Hän ei pysty auttamaan ihmisiä.
Jos joku tulee henkimaailmassa uskoon Jeesukseen, silloin hän luonnollisesti hylkää smithin opin.
> Syntien anteeksi saaminen kuuluu kasteeseen ja elämiseen evankeliumin mukaan täällä ja sitten siellä.
Jos elää evankeliumin mukaan, silloinhan luonnollisesti luopuu smithin opista.Kappas. Normaalisti kirjaudun, mutta ei näköjään onnistunut edellisten viestien osalta. Minun kirjoittamiani siis.
Anonyymi00004 kirjoitti:
Ei perustu evankeliumiin vaan smithin oppiin. smithin opin mukaan Jumala on niin kykenemätön, että ilman mormonien suorittamia taikamenoja Hän ei pysty auttamaan ihmisiä.
Jos joku tulee henkimaailmassa uskoon Jeesukseen, silloin hän luonnollisesti hylkää smithin opin.
> Syntien anteeksi saaminen kuuluu kasteeseen ja elämiseen evankeliumin mukaan täällä ja sitten siellä.
Jos elää evankeliumin mukaan, silloinhan luonnollisesti luopuu smithin opista.Raamatun ja Mormonin Kirjan evankeliumi on sama evankeliumi. Monella kirkolla on vaan väärä Raamatun tulkinta väärien traditioidensa takia.
Mormonin kirja korjaa nämä väärät traditiot Jumalan kädellä, Jumalan ihmeenä.santtunen2 kirjoitti:
Raamatun ja Mormonin Kirjan evankeliumi on sama evankeliumi. Monella kirkolla on vaan väärä Raamatun tulkinta väärien traditioidensa takia.
Mormonin kirja korjaa nämä väärät traditiot Jumalan kädellä, Jumalan ihmeenä.Miksi Olli valehtelet? Raamatun evankeliumissa ei ole pktyttöjen pakkomoninaintia, rasismia, polyteismiä, taika-alusvaatteiden pakkokäyttöä, rahojen keräämistä köyhien sijaan ökyrikkaan mormonikirkon johtajille, ym. ym.
Täysin eri evankeliumi tai mormonismin tapauksessa "evankeliumi".
Mormonin kirja on smithin kirjoittama asiavirheitä täynnä oleva historiallinen romaani.Höpölöps kirjoitti:
Miksi Olli valehtelet? Raamatun evankeliumissa ei ole pktyttöjen pakkomoninaintia, rasismia, polyteismiä, taika-alusvaatteiden pakkokäyttöä, rahojen keräämistä köyhien sijaan ökyrikkaan mormonikirkon johtajille, ym. ym.
Täysin eri evankeliumi tai mormonismin tapauksessa "evankeliumi".
Mormonin kirja on smithin kirjoittama asiavirheitä täynnä oleva historiallinen romaani.On vastattu jo. Tuohon taisteluun en nykyään enää vastaa mitään.
santtunen2 kirjoitti:
On vastattu jo. Tuohon taisteluun en nykyään enää vastaa mitään.
Et ole vastannut mitään järkevää. Nuo mainitsemani kuuluvat smithin oppiin, Raamatun evankeliumiin ne eivät kuulu.
- Anonyymi00005
santtunen2 kirjoitti:
On vastattu jo. Tuohon taisteluun en nykyään enää vastaa mitään.
Oletko Santtunen käynyt itse Sveitsin temppelissä tai peräti Utahissa. Voitko kertoa niistä temppeli salaisuuksista. Sinne en koskaan päässyt, koska olin liian epäaktiivinen jäsen, eli kävin harvakseltaan mormonikirkossa. Myös kymmenysten maksamisessa laistoin ja oikeastaan kävin kirkossa vain huvin ja tyttöjen vuoksi. Tosin ne tytöt eivät kosintoihini suostuneet, koska en ollut kyllin hyvä kirkon jäsen. Tanssiasista tykkäsin kirkossa ja kaikesta yhteisöllisyydestä. Tupakka, kahvi ja alkoholi olivt kiellettyjä ja eihän siinä mitään, nehän oli ihan järkeen käypiä asioita. Joskus 1978 suomessa vieraili Utahista Mahoney niminen johtaja, jonka puhuttelussa olin noihin aikoihin, kun olin tutkijana. Sanoin Mahoneylle, että kun täällä kirkossa puhutaan aina niistä ihmeistä, niin näytäppä minulle joku ihmeteko, niin minä heti uskon ja menen kasteelle. Vastaus oli vaan: suurin ihme on nyt se, kun olet tässä minun kanssani ! 😁
Anonyymi00005 kirjoitti:

Olet ihan kuin minäkin 40 vuotta. Nyt kymmenen vuotta kirkossa kunnolla, ja temppelihän on nyt Leppävaarassa.
Ajattele selestisesti, siellä Taivaassa meillä se ikuinen kumppani on ja hänen kanssaan tehdään miten Paratiisissa asiat on, ja miten selestisessä maailmassa Jumalan Taivaassa ylösnousseena. Eli tullaan temppeleihin liitot vahvistamaan. Niitä ei tehdä Taivaassa, kuten Jeesus sanoi, vaan temppeleissä, kuten kirkko opettaa.
Niistä ei tarkkaan tiedetä, eikä puhuta, koska ne ovat pyhiä temppeliasioita, mutta minun vaatimaton käsitykseni on, että jokainen saa Taivaassa ihan oman oikean rakkaansa. Eikä sillä saa pelotella, ettei saa.
Eihän se muuten Taivas olisi.santtunen2 kirjoitti:

Eihän se muuten Taivas olisi.Miksi kirjoitat yksikössä? Selektiivisessä taivaassannehan on moniavioisuus, mm. profeettanne Brigham Youngin mukaan moninainti on korotuksen edellytys. Koska monet eivät sitä voi lainsäädännön vuoksi nyt harjoittaa, edellinen tämän palstan nestori opetti, että se asia saadaan kuntoon tuhatvuotisen valtakunnan aikana.
Ja te mormonithan pelottelette, että smithiin uskomattomien taivaassa eli alemmassa taivaassa ihmisillä ei ole edes sukupuolielimiä saatikka puolisoita.
- Anonyymi00006
Kuinkakohan käy jos toinen puolisoista ei pääsekään tuonne selestiseen valtakuntaan? No, miehillehän se on helppoa, ottaa vain uuden vaimon joka tottelee kaikkia kirkon sääntöjä. Naiselle se ei taidakaan olla yhtä helppoa. En oikeastaan ymmärrä miksi naiset hairahtavat näihin kultteihin useammin kuin miehet. Yleensä naisen asema on avustava sivustakatsoja ja palvelija näiden kulttien johtajille.
- Anonyymi00007
Pakottaako mormonijumala täällä maanpäällä naimattomat avioliittoihin jossakin mormonismin useista taivaista?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va511539Harmittaa kun en saa edes tietää
miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää831309Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai293988- 52947
- 78928
Teköäly löytää teidät
Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani200878- 130867
Miesten vs naisten älykkyys
Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br234817- 62729
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu12704