Jesus ei kuollut ristillä?

Anonyymi-ap

Evankeliumi sisältääkin nimenomaisia ​​mainintoja Jeesuksen – rauha hänelle – varmasta pelastumisesta ja vahvistaa kiistatta, että hänen hahmonsa siirrettiin toiseen henkilöön. Tämä ilmenee sanoista: ”Minä sanon teille: sinä yönä on kaksi ihmistä samalla vuoteella; toinen otetaan mukaan, toinen jätetään jäljelle” (Luukkaan evankeliumi, luku 17:34–36). Tämä viittaa siihen, että petollinen opetuslapsi on se, joka otetaan mukaan, kun taas Messias jää jäljelle – päätelmä, jota tukee Sananlaskujen kirja: ”Jumalaton on lunnaana vanhurskaalle” (Sananlaskujen kirja, luku 21:18). Toisin sanoen petturi ristiinnaulitaan lunnaana vanhurskaan – eli Messiaan – puolesta

95

151

    Vastaukset 95

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Sama mieltä olen.
      Psalmit (Psalmi 91:10) ja Matteuksen evankeliumi (Matteus 4:6) sisältävät nimenomaisen vakuutuksen siitä, että Jumala suojelee palvelijaansa – ”Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi” – mikä on ristiriidassa sen ajatuksen kanssa, että hän joutuisi ristiinnaulitsemisen uhriksi.

      • Anonyymi00040

        Mutta eihän Jeesus ollut Jumalan palvelija. Hänhän oli itse Jumala ihmiseksi tullut.
        Missä tuolleen opetetaan, että Jeesus oli palvelija, Islamissa missä Jeesus on profeetta, Jumalan lähettiläs ja lopun aikoina Antikristusta vastaan sotiva Messias.

        Ei sovi Kristinuskoon määritelmä Jeesuksesta Jumalan palvelijana. Ehkä joissakin lahkoissa ajatellaan niin, mutta se ei ole Raamatun mukaista.

        Psalmi 91:10 Korkeimman suojelus

        Onnettomuus ei sinuun iske,
        mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi.

        Matteus 4:5-7 Kiusaaja koettelee Jeesusta

        Sitten Paholainen vei Jeesuksen pyhään kaupunkiin ja asetti hänet temppelimuurin harjalle. Hän sanoi Jeesukselle: »Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy alas. Onhan kirjoitettu: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.’» Jeesus vastasi hänelle: »On myös kirjoitettu: ’Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.’»

        On myös kirjoitettu, älä kiusaa Herraa, Jumalaasi. ja eikö tässä paholainen kiusaa nimenomaan Jeesusta.

      • Anonyymi00056
        Anonyymi00040 kirjoitti:

        Kyllä oli Taivaallisen Isän palveli aina ja ikuisesti .Hänet korotettiin Jumalaksi Iän tahdon mukaan !

      • Anonyymi00059
        Anonyymi00040 kirjoitti:

        Mutta eihän Jeesus ollut Jumalan palvelija. Hänhän oli itse Jumala ihmiseksi tullut.
        Missä tuolleen opetetaan, että Jeesus oli palvelija, Islamissa missä Jeesus on profeetta, Jumalan lähettiläs ja lopun aikoina Antikristusta vastaan sotiva Messias.

        Ei sovi Kristinuskoon määritelmä Jeesuksesta Jumalan palvelijana. Ehkä joissakin lahkoissa ajatellaan niin, mutta se ei ole Raamatun mukaista.

        Psalmi 91:10 Korkeimman suojelus

        Onnettomuus ei sinuun iske,
        mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi.

        Matteus 4:5-7 Kiusaaja koettelee Jeesusta

        Sitten Paholainen vei Jeesuksen pyhään kaupunkiin ja asetti hänet temppelimuurin harjalle. Hän sanoi Jeesukselle: »Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy alas. Onhan kirjoitettu: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.’» Jeesus vastasi hänelle: »On myös kirjoitettu: ’Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.’»

        On myös kirjoitettu, älä kiusaa Herraa, Jumalaasi. ja eikö tässä paholainen kiusaa nimenomaan Jeesusta.

        Niinpä Jumala ei sovi koetella vain profeetta. Johannes joka väitti jesus olevan Jumala ei koskaan puhunut erämaan kiusauksista koska vain ihminen koetellaan. Palvelijalla tarkoitin profeetta joka teki mitä Jumala pyysi häneltä. Opettaa ihmisille on vain yksi Jumala ja hän jesus profeetta ja lähettiläs. Ei koskaan väittänyt olevansa Jumala

      • Matt 4:6 koskee jeesusen seuraajia, kaikilla teillä, kristityt kuuluvat siihen kaikki maaimassa.

      • Anonyymi00067

        Vielä on aikaa.
        Hyvin olet Raamattua lukenut.
        Kaikki on kutsuttu.
        Kaikki eivät pelastu.
        Itse olet valintasi tehnyt.
        Lue Raamatusta, Lasaruksen ja rikkaan miehen kohtalosta.
        Kerro sitten missä haluat viettää iäisyyden?

      • Anonyymi00040 kirjoitti:

        Mutta eihän Jeesus ollut Jumalan palvelija. Hänhän oli itse Jumala ihmiseksi tullut.
        Missä tuolleen opetetaan, että Jeesus oli palvelija, Islamissa missä Jeesus on profeetta, Jumalan lähettiläs ja lopun aikoina Antikristusta vastaan sotiva Messias.

        Ei sovi Kristinuskoon määritelmä Jeesuksesta Jumalan palvelijana. Ehkä joissakin lahkoissa ajatellaan niin, mutta se ei ole Raamatun mukaista.

        Psalmi 91:10 Korkeimman suojelus

        Onnettomuus ei sinuun iske,
        mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi.

        Matteus 4:5-7 Kiusaaja koettelee Jeesusta

        Sitten Paholainen vei Jeesuksen pyhään kaupunkiin ja asetti hänet temppelimuurin harjalle. Hän sanoi Jeesukselle: »Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy alas. Onhan kirjoitettu: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.’» Jeesus vastasi hänelle: »On myös kirjoitettu: ’Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.’»

        On myös kirjoitettu, älä kiusaa Herraa, Jumalaasi. ja eikö tässä paholainen kiusaa nimenomaan Jeesusta.

        Jeesus jumalan poika, joka palvei ihmisiä paransi kaiken laisia sairauksia.

      • Anonyymi00068
        Anonyymi00059 kirjoitti:

        Niinpä Jumala ei sovi koetella vain profeetta. Johannes joka väitti jesus olevan Jumala ei koskaan puhunut erämaan kiusauksista koska vain ihminen koetellaan. Palvelijalla tarkoitin profeetta joka teki mitä Jumala pyysi häneltä. Opettaa ihmisille on vain yksi Jumala ja hän jesus profeetta ja lähettiläs. Ei koskaan väittänyt olevansa Jumala

        Jumalan sanassa, Raamatussa, Jeesus todellakin selvästi kertoi olevansa Jumala.

        John 8:58 (King James Bible)
        Jesus said unto them, Verily, verily, I say unto you, Before Abraham was, I am.

        Matthew 27 (KJB)
        11 And Jesus stood before the governor: and the governor asked him, saying, Art thou the King of the Jews? And Jesus said unto him, Thou sayest.

        And there arose certain, and bare false witness against him, saying,

        Mark 14
        58 We heard him say, I will destroy this temple that is made with hands, and within three days I will build another made without hands.

        Mark 14
        thee?

        61 But he held his peace, and answered nothing. Again the high priest asked him, and said unto him, Art thou the Christ, the Son of the Blessed?

        62 And Jesus said, I am: and ye shall see the Son of man sitting on the right hand of power, and coming in the clouds of heaven.

      • Anonyymi00092
        Anonyymi00067 kirjoitti:

        Vielä on aikaa.
        Hyvin olet Raamattua lukenut.
        Kaikki on kutsuttu.
        Kaikki eivät pelastu.
        Itse olet valintasi tehnyt.
        Lue Raamatusta, Lasaruksen ja rikkaan miehen kohtalosta.
        Kerro sitten missä haluat viettää iäisyyden?

        Hyvin olenkin lukenut siksi vaihdoin Koraaniin ja sain kaikki vastaukset jesuksenkin suhteen.

    • Anonyymi00002

      Niitä todisteita on paljon ja omasta raamatusta, en ymmärrä miten lukevat mukamas vai toistavat kuulemansa käyttämättä aivoja.
      Luukkaan evankeliumin jakeet 4:29–30 osoittavat, että Jumala suojeli Kristusta – rauha olkoon hänen yllään – ja varjeli hänet juutalaisten juonilta ja hankkeilta siten, etteivät he kyenneet ristiinnaulitsemaan häntä. Johanneksen evankeliumin jae 8:59 kertoo: ”Silloin he ottivat kiviä heittääkseen häntä; mutta Jeesus piiloutui ja lähti temppelistä kulkien heidän keskeltään ja meni pois.” Jae 10:39 sanoo: ”Siksi he yrittivät jälleen ottaa hänet kiinni, mutta hän pääsi heidän käsistään.” Ja jae 19:36 toteaa: ”Sillä näin tapahtui, jotta kirjoitus kävisi toteen: ’Yhtäkään hänen luutaan ei saa rikkoa.’”
      Tämä raamatunkohta viittaa Kristukseen ja riittää todistamaan, ettei häntä ristiinnaulittu. Ristiinnaulitun kohdalla paksujen rautanaulojen on – vähintäänkin – lävistettävä hänen kätensä ja jalkansa rajun, voimakkaan ja jatkuvan takomisen seurauksena; tämän jälkeen näiden paksujen, sisään lyötyjen naulojen aiheuttamien haavojen on kannateltava hänen koko painoaan useiden tuntien ajan. Miten siis olisi mahdollista, ettei yhtäkään hänen luutaan rikottu?

      • Anonyymi00041

        Luukas 4:29.30
        He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa.

        Johannes 8:59
        Silloin he alkoivat poimia kiviä heittääkseen niillä häntä, mutta Jeesus poistui heidän näkyvistään ja lähti temppelistä.

        Johannes 10:39
        [39] Juutalaiset yrittivät taas ottaa Jeesuksen kiinni, mutta hän ei jäänyt heidän käsiinsä.

        Jeesuksella oli reikien jäljet kämmenissä ja sääriluita ei murskattu.

        Johannes 19:33
        Jeesuksen luo tultuaan he huomasivat hänen jo kuolleen eivätkä siksi katkaisseet hänen sääriluitaan.

        Johannes 19:36
        Näin tapahtui, jotta toteutuisi kirjoituksen sana: »Häneltä ei saa rikkoa ainoatakaan luuta.»

        Eihän näistä käy mitenkään ilmi sitä, ettei jeesusta ristiinnaulittu.
        Koko Raamatun ydinajatus on se, että Jumala antoi ainoan poikansa ristiinnaulittavaksi
        meidän syntiemme tähden. Tämä oli se sovitus jolla korjattiin ihmisen ja Jumalan välit.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Etusivu

        Sovitus on yksi Raamatun keskeisistä teemoista ja kristillisen soteriologian tärkeimmistä käsitteistä. Raamatussa sovituksella tarkoitetaan pyhän Jumalan ja syntisen ihmisen välisen ristiriidan ratkaisemista hyvittävän uhrin sijaiskärsimyksen kautta.

        Uudessa testamentissa sovitus tapahtuu Jeesuksen kuoleman kautta, joka tulkitaan Vanhan testamentin uhrikultin symboloiman todellisuuden täyttymyksenä.

        Harhaoppia on väittämä ettei Jeesus muka kuollut ristillä. Kaiken lisäksi väittämää todistetaan Raamatun jakeilla mitkä ei liity edes kyseiseen tapahtumaan.

        Usko ristin kuolemaan tuo Jumalan armon ja Jumala vanhurskauttaa ihmisen.

      • Anonyymi00069

        Jeesuksen luita ei rikottu. Kun sotilas tuli varmistamaan, että rangaistut kuolisivat, kun heidän jalkansa rikottaisiin, eivätkä he enää pystyisi hengittämään, Jeesus oli jo antanut henkensä. Kun sotilas puhkaisi hänen kylkensä, siitä tuli verta ja vettä, niin kuin kuolleelta tulee.

      • Anonyymi00070
        Anonyymi00041 kirjoitti:

        Luukas 4:29.30
        He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa.

        Johannes 8:59
        Silloin he alkoivat poimia kiviä heittääkseen niillä häntä, mutta Jeesus poistui heidän näkyvistään ja lähti temppelistä.

        Johannes 10:39
        [39] Juutalaiset yrittivät taas ottaa Jeesuksen kiinni, mutta hän ei jäänyt heidän käsiinsä.

        Jeesuksella oli reikien jäljet kämmenissä ja sääriluita ei murskattu.

        Johannes 19:33
        Jeesuksen luo tultuaan he huomasivat hänen jo kuolleen eivätkä siksi katkaisseet hänen sääriluitaan.

        Johannes 19:36
        Näin tapahtui, jotta toteutuisi kirjoituksen sana: »Häneltä ei saa rikkoa ainoatakaan luuta.»

        Eihän näistä käy mitenkään ilmi sitä, ettei jeesusta ristiinnaulittu.
        Koko Raamatun ydinajatus on se, että Jumala antoi ainoan poikansa ristiinnaulittavaksi
        meidän syntiemme tähden. Tämä oli se sovitus jolla korjattiin ihmisen ja Jumalan välit.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Etusivu

        Sovitus on yksi Raamatun keskeisistä teemoista ja kristillisen soteriologian tärkeimmistä käsitteistä. Raamatussa sovituksella tarkoitetaan pyhän Jumalan ja syntisen ihmisen välisen ristiriidan ratkaisemista hyvittävän uhrin sijaiskärsimyksen kautta.

        Uudessa testamentissa sovitus tapahtuu Jeesuksen kuoleman kautta, joka tulkitaan Vanhan testamentin uhrikultin symboloiman todellisuuden täyttymyksenä.

        Harhaoppia on väittämä ettei Jeesus muka kuollut ristillä. Kaiken lisäksi väittämää todistetaan Raamatun jakeilla mitkä ei liity edes kyseiseen tapahtumaan.

        Usko ristin kuolemaan tuo Jumalan armon ja Jumala vanhurskauttaa ihmisen.

        Jeesuksen käsien haavat olivat ranteissa, ei kämmenessä. Jos naulat olisi lyöty kämmenen läpi, iho olisi repeytynyt kehon painosta. Ranteessa kipua pahentaa se, että naula menee hermojen läpi.

    • Anonyymi00003

      "Kirottu on joka puussa riippuu" näin Raamattu sanoo. Miten voi ihmeessä profeetan loppu voi olla kirous mikä kielellisesti tarkoittaa
      Teologisissa teksteissä eli Raamatussa, kirottu ihminen on kohdannut Jumalan vihan ja epäsuosion, koska hän on rikkonut pyhiä sääntöjä tai osoittanut tottelemattomuutta.
      NÄYTTÄÄ SILTÄ ETTÄ KORAANI ON OIKEASSA

      • Anonyymi00007

        Koraani tulikin oikaisemaan kaikki väärennettyjä tiedot. Siksi kääntyneet Islamiin huomaavat ettei Jeesusta menetä vaan noudattaa oppiaan enemmän kuin koskaan

      • Anonyymi00035
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Koraani tulikin oikaisemaan kaikki väärennettyjä tiedot. Siksi kääntyneet Islamiin huomaavat ettei Jeesusta menetä vaan noudattaa oppiaan enemmän kuin koskaan

        Kyllä vaan, se tanskalainen elokuvantekijä jonka elokuva profeetta Mohammadista teki kaaoksen. Ihmetteli Miksi muslimit närkästyivät ja lähti tutkimaan Islamia niin hän ja koko hänen perheensä ovat nyt muslimeita.
        Ihmiset Euroopassa eivät tiedä kuin mitä lännen propaganda sanoo eli vaan valheita.

      • Anonyymi00049

        NÄYTTÄÄ SILTÄ ETTÄ KORAANI ON OIKEASSA

        Oletko tappajan puolella?
        Paha syntyin 732v jkr.ja on saastainen.

      • Anonyymi00054

        "Miten voi ihmeessä profeetan loppu voi olla kirous mikä kielellisesti tarkoittaa
        Teologisissa teksteissä eli Raamatussa, kirottu ihminen on kohdannut Jumalan vihan ja epäsuosion, koska hän on rikkonut pyhiä sääntöjä tai osoittanut tottelemattomuutta."

        Tässä ihmeessä eli Kristuksen, Jumalan pojan, pelastustehtävässä tämän tuli käydä läpi pelastettavan — ihmisen — maallinen elämä, tulla omien — juutalaisten — uskon auktoriteettiensa mm. jumalanpilkasta syyttämänä teloitetuksi ( ja näin hetkellisesti ollen "kirottu", pahuuden valtaan jätetty ja sivuuttaa jumalallinen mahdollisuus itsensä pelastamiseen oikeusmurhalta ja murhalta), mutta ylösnostetuksi ja Taivaaseen palautetuksi ja näin — "prototyyppinä" — avata pelastustie ihmiskunnalle.

        "NÄYTTÄÄ SILTÄ ETTÄ KORAANI ON OIKEASSA"

        Koraani näyttää eksytyksellään tuoneen lukijansa tehokkaasti uskontunnustuksemme avainkohtaan: Kristuksen pelastustyöhön.

      • Anonyymi00057
        Anonyymi00049 kirjoitti:

        NÄYTTÄÄ SILTÄ ETTÄ KORAANI ON OIKEASSA

        Oletko tappajan puolella?
        Paha syntyin 732v jkr.ja on saastainen.

        Saastainen on joka päästä suustaan säästäisi sanoja.

      • Anonyymi00071

        Jeesus kantoi koko maailman synnin ja sovitti sen verellään. Synnin palkka on ero Jumalasta. Jeesus huusi ristillä: 'Jumalani, miksi minut hylkäsit?' Se ehkä oli hänen sovitustyönsä raskain vaihe. Jumala hylkäsi oman poikansa vähäksi aikaa. Ei ihminen pysty ymmärtämään, mitä tämä oikein tarkoitti, saati miltä se tuntui.

      • Anonyymi00072
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Koraani tulikin oikaisemaan kaikki väärennettyjä tiedot. Siksi kääntyneet Islamiin huomaavat ettei Jeesusta menetä vaan noudattaa oppiaan enemmän kuin koskaan

        Kuuntelepa Jay Smithiä, niin saat uuden näkökulman siihen, kenen kynästä Koraani oli lähtöisin. Jos et viitsi kuunnella, kerron tässä: roomalaiskatolisen pakanauskonnon jesuiittojen.

      • Anonyymi00073
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Kyllä vaan, se tanskalainen elokuvantekijä jonka elokuva profeetta Mohammadista teki kaaoksen. Ihmetteli Miksi muslimit närkästyivät ja lähti tutkimaan Islamia niin hän ja koko hänen perheensä ovat nyt muslimeita.
        Ihmiset Euroopassa eivät tiedä kuin mitä lännen propaganda sanoo eli vaan valheita.

        Jos vaihtoehtona oli, että 'rauhaa rakastavat' muhamettilaiset tappavat hänet ja perheensä, olla kääntyvinään muhamettilaisiksi näytti kai heistä järkevältä. Jospa he vielä tulevat uskoon Jeesukseen ja pelastuvat helvetiltä. Jumalankieltäjälle tuo 'kääntyminen' nimellisestä kristillisyydestä muhamettilaisiin tapoihin näytti harmittomalta, mitä se tietysti ei ollut, jos arvostaa sielunsa kohtaloa.

      • Anonyymi00093
        Anonyymi00072 kirjoitti:

        Kuuntelepa Jay Smithiä, niin saat uuden näkökulman siihen, kenen kynästä Koraani oli lähtöisin. Jos et viitsi kuunnella, kerron tässä: roomalaiskatolisen pakanauskonnon jesuiittojen.

        Islamista kuunnellaan mitä muslimit itsellään on kertomista eikä Islamin vihaajilta. Sama koskee joka uskonto.

    • Anonyymi00004

      Koko tarina on epäselvä kun
      Matteuksen evankeliumin luvussa 27:63 lainataan Kristuksen (rauha olkoon hänen päällään) sanovan: "Kolmen päivän kuluttua minä nousen."
      Näin ei kuitenkaan käynyt; hänet haudattiin vain yhdeksi päiväksi ja kahdeksi yöksi, koska hänet ristiinnaulittiin perjantai-iltapäivänä – kuten Matteuksen evankeliumissa 27:45–46 todetaan – ja hauta löydettiin tyhjänä sunnuntaiaamuna – kuten Matteuksen evankeliumissa 28:6 ja Markuksen evankeliumissa 16:4–5 kerrotaan.
      On mielenkiintoista, että kristitty saarnaaja Robert Fahey ehdotti kerran luennollaan, että tämä evankeliumin kohta muutettaisiin lukemaan "keskiviikko" "perjantain" sijaan, jotta Kristuksen lausunto – "Kolmen päivän kuluttua minä nousen" – toteutuisi

      • Anonyymi00006

        🤣🤣🤣Paras tämä on. Ainakin rehellinen mies

      • Anonyymi00074

        Jeesus tosiaan kuoli keskiviikkona. Se on helppo laskea, kun lukee Raamattua (KJB) sanatarkasti. Robert Breaker on selittänyt tämän hyvin. Muistelen, että myös Dr Barry Awe, Peter Ruckman, David Peacock ja muutama muu uskovainen Raamatun opettaja.

        Väite kuolemisesta 'pitkänä perjantaina' on vain yksi katolisen pakanauskonnon valheista. Raamatusta sitä ei löydy. Eikä se ole ainoa kohta Jumalan sanassa, jota Rooman valtakunnasta 300-luvulla muotoutunut paavin pulju on yrittänyt vääristellä, jotta Raamattu vaikuttaisi virheelliseltä.

    • Anonyymi00005

      Luulisi jo kristityt keskittyvän näiden asioiden pohtimiseen eikä levittämään Islamista valheita..

      • Anonyymi00008

        Nyt piileskelevät kun ei ole sanomista. No veikö kissa kieli. Harva joka tietää mitä raamatussa on.

      • Anonyymi00075
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Nyt piileskelevät kun ei ole sanomista. No veikö kissa kieli. Harva joka tietää mitä raamatussa on.

        Harva tosiaan on lukenut Raamatun edes kerran läpi, saati tuntee sitä hyvin. Minäkin tulin uskoon 11 vuotta sitten, mutta tunnen Raamattua vain vähän. Parhaiten jää mieleen hyvien opettajien kuunteleminen. Hyvät opettajat ovat lähinnä King James Bibleen uskovia baptisteja. KJB on täydellinen Jumalan sana. Kuunnelkaa Brandon Petersonia. Hän on käynyt sen läpi hakuohjelmalla 'purebiblesearch' ja löytänyt satoja seitsemällä jaollisuuksia. Seitsemän on Jumalan luku. Mieleenpainuvin on fakta, että siinä on täsmälleen 7x7x7x7x7x7x7 sanaa. Miten se on mahdollista, kun VT kirjoitettiin hepreaksi, UT kreikaksi, ja KJB on englanninkielinen käännös, joka julkaistiin 1611?

        Jumala loi seitsenpäiväisen viikon. Tämän maailman aika tulee olemaan seitsemäntuhatta vuotta. Viimeinen tuhat vuotta Jeesus hallitsee maan päällä, Jerusalemista käsin. Se on tuhatvuotinen rauha, sapatti.

        Toinen aivan ihmeellinen asia Raamatussa (KJB, tietysti) on tämä:

        Raamatun ainoan oikean englanninkielisen version ensimmäisen ja viimeisen jakeen yhteenlaskettu sanamäärä ja vokaalien ja konsonattien määrä on sama kuin 1 Joh 5:7 jakeessa, joka kertoo Jumalan olemuksen. Siksi Jeesus sanoi olevansa alku ja loppu. Miten kukaan Raamatun kymmenistä kirjoittajista olisi voinut suunnitella tämän, kun Vanha Testamentti kirjoitettiin hepreaksi useita vuosisatoja aikaisemmin ja Uusi Testamentti kreikaksi ja ne sitten käännettiin englanniksi?

        Genesis 1 King James Bible (KJB)
        1 In the beginning God created the heaven and the earth. (Raamatun ensimmäinen jae.)
        (10 sanaa, 17 vokaalia, 27 konsonanttia) (y on englannissa konsonatti)

        Revelation 22 King James Bible (KJB)
        21 The grace of our Lord Jesus Christ be with you all. Amen. (Raamatun viimeinen jae.)
        (12 sanaa, 17 vokaalia, 27 konsonanttia)

        1 John 5 King James Bible (KJB)
        7 For there are three that bear record in heaven, the Father, the Word, and the Holy Ghost: and these three are one.
        (22 sanaa, 34 vokaalia, 54 konsonattia)

    • Anonyymi00009

      Ei siinä kirjassa mitään totuutta ole.
      Lukematkin sekaisin kun Daavidin miesten :määrä vaihtelee. Toisessa Samuelin kirjassa (2. Sam. 24:9) miesten määräksi ilmoitetaan 800 000 Israelissa ja 500 000 Juudassa, kun taas Ensimmäisessä Aikakirjassa (1. Aik. 21:5) luvut ovat 1 100 000 Israelissa ja 470 000 Juudassa.
      Samoin nälkävuodet: Toisessa Samuelin kirjassa (2. Sam. 24:13) Daavidille tarjotaan valintaa, johon sisältyy seitsemän nälkävuotta, kun taas Ensimmäisessä Aikakirjassa (1. Aik. 21:12) kesto on kolme vuotta. Ratsumiesten määrä: Toisessa Samuelin kirjassa (2. Sam. 8:4) kerrotaan Daavidin ottaneen vangiksi 1 700 ratsumiestä, kun taas Ensimmäisessä Aikakirjassa (1. Aik. 18:4) luvuksi annetaan 17 000.

    • Anonyymi00010

      Virheitä on 150000 ja enemmänkin kuka enää jaksa laskea.
      Tässä muutama.
      1. Moos. 1:3–5) Ensimmäisenä päivänä Jumala loi valon ja erotti sitten valon pimeydestä.
      * (1. Moos. 1:14–19) Tämä tapahtui neljäntenä päivänä.
      (2)
      * (1. Moos. 1:24–27) Eläimet luotiin ennen ihmistä.
      * (1. Moos. 2:7 ja 19) Ihminen luotiin ennen eläimiä.
      (3)
      * (1. Moos. 1:31) Jumala oli tyytyväinen luomaansa.
      * (1. Moos. 6:5–6) Jumala oli tyytymätön luomaansa; hän tuli murheelliseksi ja katui sitä...
      (4)
      * (1. Moos. 2:17) Säädettiin, että Aadam kuolisi sinä päivänä, jona söisi hyvän- ja pahantiedon puusta – ja hän söi.
      * (1. Moos. 5:5) Aadam eli 930-vuotiaaksi!
      (5)
      * (1. Moos. 10:5, 20 ja 31) Kullakin heimolla oli oma kielensä ja murteensa.
      * (1. Moos. 11:1) Koko maassa oli yksi kieli ja yksi puheenparsi.
      (6)
      * (1. Moos. 16:15) ja (21:1–3) Aabrahamilla oli kaksi poikaa: Ismael ja Iisak.
      * (Hepr. 11:17) Aabrahamilla oli yksi poika – ainoa poikansa – Iisak (ja Ismael jätettiin pois laskuista).
      (7)
      * (1. Moos. 17:1–11) Herra julistaa ympärileikkauksen liiton ikuiseksi liitoksi.
      * (Gal. 6:15) Paavali toteaa, ettei ympärileikkauksella ole merkitystä.
      Ja jutut jatkuvat loputtomiin.

      • Anonyymi00011

        😅😂😂😂

      • Anonyymi00045

        Yllä olevat esimerkitkin todistavat ne huonosti Raamattua lukevan harhoiksi. Ilmeisesti olet niitä saatanan apostoleja, jotka on sokaistu huomaamaan kokonaisvaltaista Raamatun sanomaa. Nypit pätkiä sieltä täältä, huomaamatta kokonaisen luvun kertomaa. Pyydä Pyhää Henkeä opastamaan, niin ehkä alat huomata kauheat virheesi.

      • Anonyymi00076

        Väität, että (1. Moos. 2:7 ja 19) ihminen luotiin ennen eläimiä. Tuossa Raamatun kohdassa ei väitetä niin. Jumala loi eläimet. Sitten ihmisen. Sitten Hän teki paratiisin ihmistä varten. Eläimiä ei tuossa kohdassa edes mainita.

        Jumala oli tyytyväinen luomaansa. Kun Aatami lankesi syntiin, hänen henkensä kuoli. Siitä tuli maailmaan kaikki paha. Luciferin enkelit saivat jälkeläisiä ihmisnaisten kanssa ja seuraus oli kaikenlaisia hirviöitä. Jumalan luoma täydellinen maa pilattiin. Nooa oli täydellinen, tarkoittaen luultavasti, että hänen geenistönsä oli puhdas.

        Aatamin henke tosiaan kuoli sillä hetkellä, kun hän teki syntiä. Ilman syntiä eläisimme edelleen ikuisesti. Raamattu sanoo, että tuhat vuotta on Jumalalle kuin yksi päivä. Kukaan ihminen ei ole täällä maan päällä saavuttanut tuhannen vuoden ikää. Kun tulemme uskoon Jeesuksen sovitusvereen ja otamme sen vastaan oman syntisyytemme kohdalle, uudestisynnymme, eli saamme Jumalan elävän pyhän hengen ikuisen elämän sinetiksi.

        Ismael oli Saaran ja Aabrahamin oma päätös tehdä lapsi egyptiläisen palvelustytön kanssa. Iisakissa toteutui Jumalan lupaus. Aabraham ja Saara olivat jo vanhoja, kun he saivat tuon ainoan yhteisen lapsensa, jolle Jumala antoi siunauksensa suuren kansan esi-isänä.

        Ismaelista sai alkunsa Israelin pahimmat viholliset. Samoin vihollisia Jumalan omalle kansalle kehittyi Lootin sukurutsalla aikaansaaduista lapsista, ja Eesausta, joka luopui esikoisoikeudestaan keittolautasellisesta, vihastuttaen Jumalan.

        'Lukee kuin piru Raamattua', sanotaan, kun joku on löytävinään Jumalan sanasta virheitä, omaksi vahingokseen. KJB on ainoa täydellinen Jumalan sana. 1880-luvulta alkoi katolisen pakanauskonnon käännösväännösten sarja. Ne tosiaan ovat virheitä tulvillaan. Raamattu (KJB) on kirjoitettu niin, että totuutta vihaava ei pysty sitä ymmärtämään.

        Jeesus sovitti sinunkin syntisi. Hän on ainoa tie taivaaseen. Ajattele! Jumala rakasti meitä syntisiä niin paljon, että tuli ihmiseksi ja sovitti verellään meidänkin syntimme, jotta meidän ei tarvitsisi mennä sinne, minne tekojemme takia kuuluisimme. Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. Kun tulemme uskoon, saamme Pyhän hengen Aatamissa kuolleen henkemme tilalle. Jumala ei enää katso meitä, vaan Kristusta meissä. Teoistamme uskossa ollessamme saamme palkkioita Kristuksen tuomioistuimessa, heti ylöstempauksen jälkeen, taivaassa. Tai jäämme ilman. Pelastustamme emme menetä. Palvelemme Jeesuksen hallinnossa kuninkaina ja pappeina, kirkastetussa ruumiissamme.

    • Anonyymi00012

      Sillä niin kuin Joona oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä." (Matt. 12:40)
      Jesus vertaili itsensä Joonaan jonka ihme oli olla kolme päivää ELOSSA kalan vatsassa niin Hän myös tulee olemaan ELOSSA maan alla eli haudassa kolme päivää ja kolme yötä niin kuin Joona. Muuten vertaus kuvalla ei ole merkitystä. Miten sitten tarina muuttui ja nousi jo taivaaseen lyhyemmässä ajassa. Kuka tässä valehtelee.? Ei ainakaa Jesus rauhaa hänelle.

      • Anonyymi00077

        Kuka valehtelee? Katolinen pakanauskonto. 'Pitkäperjantai' oli heidän keksintönsä. Raamatusta sellaista ei löydy.

    • Anonyymi00013

      Kristityt palvovat Paavalia joka kumosi kaikki mitä Jesus on opettanut ja johti kaikkea harhaan.

      • Anonyymi00015

        Löytihän se Paavali tiensä tähänkin ketjuun.

      • Anonyymi00042

        Paavalin kirjeet on Uuden Testamentin jaloimpia tekstejä ja Jumalan sanan parasta opetusta. Joka toisin väittää on pahasti harhateillä. Ilman Paavalia ja häneltä jälkeen jääneitä kirjeitään Kristinusko olisi vain pieni juutalaisten lahko jolla olisi oma Kibbutsi
        Länsirannalla.

      • Anonyymi00058
        Anonyymi00042 kirjoitti:

        Lue uskonto historia niin voit jotain oppia paavalistakin.

      • Anonyymi00078
        Anonyymi00042 kirjoitti:

        Paavalin kirjeet on Uuden Testamentin jaloimpia tekstejä ja Jumalan sanan parasta opetusta. Joka toisin väittää on pahasti harhateillä. Ilman Paavalia ja häneltä jälkeen jääneitä kirjeitään Kristinusko olisi vain pieni juutalaisten lahko jolla olisi oma Kibbutsi
        Länsirannalla.

        Paavalille Jeesus paljasti uuden evankeliuminsa, pelastumisen yksin Jumalan armosta yksin Jeesuksen sovitusveren kautta. Paavali oli Jeesuksen valitsema 12. apostoli. Jos ei usko Paavalia, ei voi pelastua.

        Roomalaiskirje lienee Uuden Testamentin tärkein luku. Sen kun lukee tai kuuntelee moneen kertaan, ja tietysti King James Biblesta, ymmärtää kristinuskon perusteet jo hyvin. Peter Ruckmannilla on hienoja opetuksia roomalaiskirjeestä.

        1. korinttolaiskirjeen 15. luvun alussa on evankeliumin ydin:
        Moreover, brethren, I declare unto you the gospel which I preached unto you, which also ye have received, and wherein ye stand;

        2 By which also ye are saved, if ye keep in memory what I preached unto you, unless ye have believed in vain.

        3 For I delivered unto you first of all that which I also received, HOW that Christ died for our sins according to the scriptures;

        4 And that he was buried, and that he rose again the third day according to the scriptures:

        Tuo 'how' on tärkeä sana. Monelta se jää huomaamatta, ja monesta käännöksestä se on poistettu, suomennoksistakin. Miten Jeesus kuoli? Hän vuodatti pyhän verensä syntiemme sovitukseksi.

    • Anonyymi00014

      Raamattu on sekavaa tutkijat ovat löytäneet niin paljon virheitä, että roskiin meni.
      Esimerkki
      Virheitä Markuksen evankeliumissa: Teksti kuvaa reitin, joka on ristiriidassa maantieteellisen todellisuuden kanssa (Jeriko – Betania – Betfage), kun taas maastossa looginen järjestys on toinen. Joka kirjoitti Markuksen evankeliumi ei tiennyt alueesta mitään. Kysymys on Kuka hän oli.

    • Anonyymi00016

      Itse en usko että muslimit ovat pahempia kuin suomalaiset pakanat. Olette ihan samalla viivalla omana itsenänne kuin me muutkin olemme olleet. Teidätkin erottaa Jumalasta vain epäusko Jeesukseen.

      Paavalin kirjoitukset tulivat ennen kuin Koraani kirjoitettiin. Pyydän muslimeita perehtymään tähän huolellisesti, jos olette totuudesta kiinnostuneita:

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/19086014/jumalan-sanan-yliluonnollisen-alkuperan-todisteet-osa-2

      Nuo kaksi aloitusta todistavat teille, että Raamattu on todella sellaisenaan Jumalan ilmoitus ihmiskunnalle, jos luette ne avoimin mielin, tekemättä ennalta päätöstä siitä, mikä totuus on.

      Roomalaiskirje 3:9-18
      ' Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla; heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta, hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, ja rauhan tietä he eivät tunne. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä." '

      Minä en vihaa muslimeita, vaan haluan että te tulisitte tuntemaan Herran Jeesuksen ja pelastuisitte, koska ei minun sieluni ole teidän sielujanne arvokkaampi Jumalalle, vaan yhtälailla Jumala tuli kuolemaan ristillä teidänkin puolestanne. Teillekin hän osti omalla verellänsä paikan valtakunnassaan:

      Apostolien teot 20:28
      ' Niin ottakaat siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät piispoiksi pannut, kaitsemaan Jumalan seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä ansainnut on.'

      2. Korinttilaiskirje 5:19-21
      'Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.'

      Vaikka en jaa läheisiä sukujuuria arabien kanssa, yksi murheen aiheeni on se, kuinka arabimaat ovat kollektiivisesti torjuneet Jeesuksen, ja yhdyn tähän Paavalin murheeseen:

      Roomalaiskirje 9:1-5
      ' Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele — sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä — että minulla on suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni. Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta, ovat israelilaisia: heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen! '

      Aadamin ja Nooan kautta me olemme toki kaikki samaa sukua. Mutta Aadamin kohtalo on kuolla:

      1. Mooseksen kirja 2:16-17
      'Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman". '

      Jeesus otti molemmat kuolemat itseensä. Hänelle ne tapahtuivat käänteisesti. Ensin, ristillä kärsimys koko maailman synneistä ja sitten hän antoi henkensä. Ihmiset kuolevat ensin ruumiillisesti ja sitten tulee tuomio ja vaiva ja ahdistus synneistä:

      Filippiläiskirje 2:5-11
      ' Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. '

      Minä olen melkein valmis kuolemaan, jos se tarkoittaisi, että edes yksi muslimi sen kautta kääntyisi Herran Jeesuksen puoleen.

      • Anonyymi00017

        Jesus on profeetta ja mieli ei muutu.

      • Anonyymi00018

        Muslimi ei käänny kuin Jumalan puoleen. Profeetat ovat tuoneet sanoman ja heitä ei palvota.

      • Anonyymi00019

        Kokeile onnesi juutalaisen tai ateistin kanssa Miksi Muslimi. Mehän ollaan vaikka mitä teidän mielestänne.
        Järki jo sanoo että Inkarnaation käsite on yhteensopimaton Jumalan absoluuttisten ominaisuuksien kanssa.

      • Anonyymi00022
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Jesus on profeetta ja mieli ei muutu.

        On Jeesus profeettakin. Mielen ei tarvitse muuttua. Jumala on antanut kaikille ihmisille vapauden tässä asiassa. Hän ei pakota ketään olemaan kanssaan ikuisesti. Annan vielä pohdittavaksi yhden asian.

        Maailma toimii niin, että alaiset palvelevat, taistelevat ja kuolevatkin hallitsijoiden puolesta. Jeesus kuitenkin toimi päinvastoin:

        Johannes 18:36
        'Jeesus vastasi: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta; jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisten käsiin; mutta nyt minun kuninkuuteni ei ole täältä". '

        Islamilaisissa ja myös ns. kristityissä maissa, presidentit ja hallitsijat laittavat kansat sotimaan toisiaan vastaan, koska diplomatia on epäonnistunut ja joskus oman kunnianhimon vuoksi.
        Jeesukselle ei löydy mitään vertaista ihmisistä. Muhammedkin aloitti sotia ja hänen alaisensa sotivat ja kuolivat hänen puolestaan.
        Tämä ero Jeesuksen ja muiden ruhtinaiden välillä, muuttuu vielä suuremmaksi kun Jeesukselle annetaan hänelle kuuluva Jumalan kunnia. Silloin ei ole ketään suurempaa kuin hän. Ja se onkin suurimman voiman merkki, että hän ei tarvitse meiltä mitään, Jeesuksella oli vain annettavaa. Ei yhdelläkään ihmisellä ole vain annettavaa. Me olemme kaikki tarvitsevia. Olisi jumalanpilkkaa väittää, että Jumala tarvitsee ihmisiltä jotain.

        Jeesus sanoi jopa apostoleille, että ilman häntä, he eivät voi mitenkään hyödyttää Jumalaa:

        Johannes 15:5
        'Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. '

        1. Timoteuskirje 2:5-6
        'Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa, '

        Jeesus ei tarvinnut maallisia armeijoita, eikä hän kuollut itseänsä varten, vaan alaisiaan varten.

        Jeesus on ainut laatuaan. Siksi en voi itse pitää häntä minään muuna kuin "Herrana ja Jumalana".

        Johannes 20:27-29
        'Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen". Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!" Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!" '

        Jeesus pesi jopa opetuslastensa jalat:

        Johannes 13:8
        'Pietari sanoi hänelle: "Et ikinä sinä saa pestä minun jalkojani". Jeesus vastasi hänelle: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani". '

        Opetuslapset eivät voineet itse puhdistaa itseään, vaan tässäkin, Jeesuksen täytyi tehdä heidät soveliaiksi heidän virkaansa apostoleina.

        Voitko kuvitella Muhammdin pesemässä alaistensa jalkoja tai kuolemassa heidän puolestaan? Mikään Muhammedissa ei viittaa tämän kaltaisen rakkauden ja voiman läsnäoloon hänessä. Ei toki yhdessäkään muussa hallitsijassa, poislukien jotkin vanhan testamentin kuninkaat ja profeetat, joissa Jeesuksen siis Jumalan luonne tuli ilmi hetkellisesti.

        1. Johanneksen kirje 4:10
        'Siinä on rakkaus — ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. '

        Roomalaiskirje 5:8-11
        'Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet. '

        Siunausta!

      • Anonyymi00027

        Sanoit nuo kaksi aloitusta todistavat teille, että Raamattu on todella sellaisenaan Jumalan ilmoitus ihmiskunnalle, jos luette ne avoimin mielin, tekemättä ennalta päätöstä siitä, mikä totuus on. Luen koska haluan ymmärtää muita enkä muslimina tuomitse ketään enkö yritä aivopestä ketään. Koraani sanoo "Ihmiset, Me olemme totisesti luonut teidät miehestä ja naisesta ja jakanut teidät heimoihin ja sukuihin, jotta tuntisitte toinen toisenne. Arvokkain teistä Jumalan tykönä on se, joka parhaiten pitää huolen velvollisuudestaan. Jumala on totisesti tietävä, tajuava."
        Muslimit lukee ja tietää enemmän kuin kristityt muista ja kristinuskosta ja jos ihmisellä on yleistietoa ei tarkoita että hyväksyy sellaisia asioita. Myös" Sano: ”Oi uskottomat! (1) Minä en palvo sitä, mitä te palvotte. (2) Etekään te ette palvo sitä, mitä minä palvon. (3) Enkä minä tule palvomaan sitä, mitä te olette palvoneet. (4) Etekään te ette tule palvomaan sitä, mitä minä palvon. (5) Teillä on oma uskontonne, ja minulla on oma uskontoni.” (6)
        Nykypäivän raamatut on ihmisten kirjoittamia ja sen takia niin paljon ristiriitoja ja virheitä.
        325jkr kristityt äänestämällä päättivät että jesus oli Jumalan Poika.
        Alkuvaiheessa kuitenkin kristityt olivat eri mieltä ei kukaan ole uskonut Jeesukseen kävelevänä jumalana.
        Markus ja lukaksen mukaan Jesus ei ollut olemassa ennen Maria raskausta. Miten voi olla Jumala.
        Kolminaisuus tuli paljon myöhemmin.
        Kristinuskon teologi Tertullianuksella (n. 155–220 jKr.) oli merkittävässä roolissa kolminaisuusopin määrittelyssä.
        Kolminaisuusoppi ei ole peräisin Jumalalta, vaan se syntyi myöhemmin.
        Sanot muslimeita olevan pakanoita, varmaan kaaba takia? Huomaan ettet tiedä Islamista mitään ja vielä vähempi uskon historiasta.
        Muslimit kääntävät kasvonsa ja kehonsa kohti Kaabaa, missä ikinä he ovatkin, mutta he eivät palvo sitä itsessään. Se on rukousuunta ja maapallon keskipiste . Tästä on todisteena se, että muslimi rukoilee kohti Kaabaa riippumatta siitä, onko hän vain muutaman metrin vai tuhansien kilometrien päässä.
        Kirko on laittanut Raamattuun kaikkia mitä halusi ihmiset uskovan ja salaili totuutta.
        Kristitty ei lue eikä pyri tuntemaan muita. Jahkailee samat asiat ymmärtämättä eikä käytä aivoja. Väittää olevan ainut pelastettu ja muut HELVETTIIN. Miksi Jumalan piti odottaa ties kuinka kauan jotta pelastaisi ihmisen ja vielä muka toisen tekemästä synnistä.
        Laita kolminaisuus kaaviota silmiesi eteen ja katso Kuinka selvästi palvotte 3 Jumalaa eli te olette polyteisteja. Väitätte että kolminaisuus on mysteeri.
        Usko syntyy varmuudesta. Islamissa ei ole mysteerejä vaan löytyy vastaus KAIKEEN.

      • Anonyymi00034

        Jesus ei ole Jumala koska tunnetut lauseet
        Isä ja minä olemme yhtä"
        "Minä olen tie, totuus ja elämä. Kukaan ei pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani."
        "Ennen kuin Aabraham syntyi, minä olen" eivät ole mainittuja missään varhaisimmissa lähteissa , vaan ne esiintyvät ainoastaan ​​Johanneksen evankeliumissa.
        Miksi? Onko ainoa joka tiesi ja mistä lähteestä hän sai tiedon?

      • Anonyymi00079

        Aamen. Tämä siis vastaus viestiin Anonyymi00016, 2026-07-16 22:28:38.

      • Anonyymi00080
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Muslimi ei käänny kuin Jumalan puoleen. Profeetat ovat tuoneet sanoman ja heitä ei palvota.

        Jeesus on Jumala.

        Raamatun ainoan oikean englanninkielisen version ensimmäisen ja viimeisen jakeen yhteenlaskettu sanamäärä ja vokaalien ja konsonattien määrä on sama kuin 1 Joh 5:7 jakeessa, joka kertoo Jumalan olemuksen. Siksi Jeesus sanoi olevansa alku ja loppu. Miten kukaan Raamatun kymmenistä kirjoittajista olisi voinut suunnitella tämän, kun Vanha Testamentti kirjoitettiin hepreaksi useita vuosisatoja aikaisemmin ja Uusi Testamentti kreikaksi ja ne sitten käännettiin englanniksi?

        Genesis 1 King James Bible (KJB)
        1 In the beginning God created the heaven and the earth. (Raamatun ensimmäinen jae.)
        (10 sanaa, 17 vokaalia, 27 konsonanttia) (y on englannissa konsonatti)

        Revelation 22 King James Bible (KJB)
        21 The grace of our Lord Jesus Christ be with you all. Amen. (Raamatun viimeinen jae.)
        (12 sanaa, 17 vokaalia, 27 konsonanttia)

        1 John 5 King James Bible (KJB)
        7 For there are three that bear record in heaven, the Father, the Word, and the Holy Ghost: and these three are one.
        (22 sanaa, 34 vokaalia, 54 konsonattia)

      • Anonyymi00081
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Sanoit nuo kaksi aloitusta todistavat teille, että Raamattu on todella sellaisenaan Jumalan ilmoitus ihmiskunnalle, jos luette ne avoimin mielin, tekemättä ennalta päätöstä siitä, mikä totuus on. Luen koska haluan ymmärtää muita enkä muslimina tuomitse ketään enkö yritä aivopestä ketään. Koraani sanoo "Ihmiset, Me olemme totisesti luonut teidät miehestä ja naisesta ja jakanut teidät heimoihin ja sukuihin, jotta tuntisitte toinen toisenne. Arvokkain teistä Jumalan tykönä on se, joka parhaiten pitää huolen velvollisuudestaan. Jumala on totisesti tietävä, tajuava."
        Muslimit lukee ja tietää enemmän kuin kristityt muista ja kristinuskosta ja jos ihmisellä on yleistietoa ei tarkoita että hyväksyy sellaisia asioita. Myös" Sano: ”Oi uskottomat! (1) Minä en palvo sitä, mitä te palvotte. (2) Etekään te ette palvo sitä, mitä minä palvon. (3) Enkä minä tule palvomaan sitä, mitä te olette palvoneet. (4) Etekään te ette tule palvomaan sitä, mitä minä palvon. (5) Teillä on oma uskontonne, ja minulla on oma uskontoni.” (6)
        Nykypäivän raamatut on ihmisten kirjoittamia ja sen takia niin paljon ristiriitoja ja virheitä.
        325jkr kristityt äänestämällä päättivät että jesus oli Jumalan Poika.
        Alkuvaiheessa kuitenkin kristityt olivat eri mieltä ei kukaan ole uskonut Jeesukseen kävelevänä jumalana.
        Markus ja lukaksen mukaan Jesus ei ollut olemassa ennen Maria raskausta. Miten voi olla Jumala.
        Kolminaisuus tuli paljon myöhemmin.
        Kristinuskon teologi Tertullianuksella (n. 155–220 jKr.) oli merkittävässä roolissa kolminaisuusopin määrittelyssä.
        Kolminaisuusoppi ei ole peräisin Jumalalta, vaan se syntyi myöhemmin.
        Sanot muslimeita olevan pakanoita, varmaan kaaba takia? Huomaan ettet tiedä Islamista mitään ja vielä vähempi uskon historiasta.
        Muslimit kääntävät kasvonsa ja kehonsa kohti Kaabaa, missä ikinä he ovatkin, mutta he eivät palvo sitä itsessään. Se on rukousuunta ja maapallon keskipiste . Tästä on todisteena se, että muslimi rukoilee kohti Kaabaa riippumatta siitä, onko hän vain muutaman metrin vai tuhansien kilometrien päässä.
        Kirko on laittanut Raamattuun kaikkia mitä halusi ihmiset uskovan ja salaili totuutta.
        Kristitty ei lue eikä pyri tuntemaan muita. Jahkailee samat asiat ymmärtämättä eikä käytä aivoja. Väittää olevan ainut pelastettu ja muut HELVETTIIN. Miksi Jumalan piti odottaa ties kuinka kauan jotta pelastaisi ihmisen ja vielä muka toisen tekemästä synnistä.
        Laita kolminaisuus kaaviota silmiesi eteen ja katso Kuinka selvästi palvotte 3 Jumalaa eli te olette polyteisteja. Väitätte että kolminaisuus on mysteeri.
        Usko syntyy varmuudesta. Islamissa ei ole mysteerejä vaan löytyy vastaus KAIKEEN.

        Olet ihan harhaan johdettu.

        Jumala loi Aatamin omaksi kuvakseen kolmiyhteiseksi, henki, sielu ja ruumis. Jumala on Isä, Jeesus ja Pyhä henki. Sinun ruumiisi on sinä, mutta niin on myös sielusi. Sinun henkesi on kuollut, kunnes tulet uskoon Jeesukseen ja uudestisynnyt, eli saat elävän Jumalan hengen kuolleen henkesi tilalle. Siihen asti olet vain 66,6-prosenttisesti ihminen.

        Aatamin langettua syntiin hänen lapsensa syntyivät hänen kuvakseen, ei enää Jumalan kuviksi. Heissäkin oli kuollut henki. Olemme kaikki syntisi. Ainoa tie taivaaseen on uskoa Jeesuksen veren sovitukseen, jolloin saa Jumalan elävän pyhän hengen itseensä asumaan, ikuisen elämän sinetiksi.

    • Anonyymi00020

      Muslimit eivät ole torjuneet jesuksen, hän on profeetta te teitte siitä Jumalan. Hän ei itse koskaan väittänyt olevansa Jumalaa, jopa osa kristityistä ei siihen usko.

      • Anonyymi00024

        Jeesus puhuu itsestään Jumalana useasti:

        Johannes 13:13
        'Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen.'

        Luukas 17:15-19
        'Mutta yksi heistä, kun näki olevansa parannettu, palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä; ja se mies oli samarialainen. Niin Jeesus vastasi ja sanoi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän ovat? Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet Jumalaa ylistämään, kuin tämä muukalainen?" Ja hän sanoi hänelle: "Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut". '

        Miksi Jumalan ylistäminen ei onnistunut muualla kuin Jeesuksen luona? Koska Jumala oli hänessä maan päällä:

        2. Korinttilaiskirje 5:19
        'Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. '

        Matteus 4:10-11
        'Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman'." Silloin perkele jätti hänet; ja katso, enkeleitä tuli hänen tykönsä, ja he tekivät hänelle palvelusta. '

        Mitä varten enkelit tulivat palvelemaan Jeesusta sen jälkeen kun hän oli sanonut saatanalle, että yksin "Herraa, sinun Jumalaasi" tulee palvella? Koska Jeesus on Jumala.

        Jumala on nöyrä. Hän saa kunnian itselleen tyylillä.

      • Anonyymi00028
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Uskonto historiassa ei sellaista ole JOKA KIRJOITTI RAAMATUN KUKA LIE ON VÄITTÄNYT SELLAISTA. ENNEN RAAMATTUA EI OLE MISSÄÄN SELLAISTA KERROTTU.

      • Anonyymi00029
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Jeesus puhuu itsestään Jumalana useasti:

        Johannes 13:13
        'Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen.'

        Luukas 17:15-19
        'Mutta yksi heistä, kun näki olevansa parannettu, palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä; ja se mies oli samarialainen. Niin Jeesus vastasi ja sanoi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän ovat? Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet Jumalaa ylistämään, kuin tämä muukalainen?" Ja hän sanoi hänelle: "Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut". '

        Miksi Jumalan ylistäminen ei onnistunut muualla kuin Jeesuksen luona? Koska Jumala oli hänessä maan päällä:

        2. Korinttilaiskirje 5:19
        'Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. '

        Matteus 4:10-11
        'Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman'." Silloin perkele jätti hänet; ja katso, enkeleitä tuli hänen tykönsä, ja he tekivät hänelle palvelusta. '

        Mitä varten enkelit tulivat palvelemaan Jeesusta sen jälkeen kun hän oli sanonut saatanalle, että yksin "Herraa, sinun Jumalaasi" tulee palvella? Koska Jeesus on Jumala.

        Jumala on nöyrä. Hän saa kunnian itselleen tyylillä.

        " Jumalani Jumalani Miksi hylkäsit minut "
        Kenen Jumalan apua pyysi jos itse oli Jumala mielestänne. Onko 2 niitä vai Jumala avuton. Jos Jumala ihmis kehossa on sillä hetkellä niin ketä pyysi apuun?
        Entäs tämä
        17Jeesus sanoi: »Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.»
        Jos jesus on Jumala miten jumalalla on Jumala. Ja jos poika puhuu Jumalalle se ei ole silloin Jumala.
        Raamattu on täynnä sekavia juttuja joten ei ole Jumalan sana vaan ihmisen kirjoittama virheellinen ja sekava opus

      • Anonyymi00032
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Jeesus huusi kirjoitettavaksi, että hänet hylättiin sinunkin vuoksesi. Tuo ei ole mikään epätoivon huuto, vaan Jumalan/Jeesuksen sanaa.

        Luukas 24:6-7 FB38
        [6] Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös. Muistakaa, kuinka hän puhui teille vielä ollessaan Galileassa, [7] sanoen: 'Ihmisen Poika pitää annettaman syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulittaman, ja hänen pitää kolmantena päivänä nouseman ylös'."

        Jeesus tiesi mihin hän joutuu ja että hän nousisi kuolleista.

        2. Korinttilaiskirje 5:19-21 FB38
        [19] Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. [20] Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. [21] Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.

        Jumala hylkäsi itsensä Jeesuksessa, että hänen ei tarvitsisi hylätä kaikkia ihmisiä.

      • Anonyymi00052
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Jeesus puhuu itsestään Jumalana useasti:

        Johannes 13:13
        'Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen.'

        Luukas 17:15-19
        'Mutta yksi heistä, kun näki olevansa parannettu, palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä; ja se mies oli samarialainen. Niin Jeesus vastasi ja sanoi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän ovat? Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet Jumalaa ylistämään, kuin tämä muukalainen?" Ja hän sanoi hänelle: "Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut". '

        Miksi Jumalan ylistäminen ei onnistunut muualla kuin Jeesuksen luona? Koska Jumala oli hänessä maan päällä:

        2. Korinttilaiskirje 5:19
        'Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. '

        Matteus 4:10-11
        'Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman'." Silloin perkele jätti hänet; ja katso, enkeleitä tuli hänen tykönsä, ja he tekivät hänelle palvelusta. '

        Mitä varten enkelit tulivat palvelemaan Jeesusta sen jälkeen kun hän oli sanonut saatanalle, että yksin "Herraa, sinun Jumalaasi" tulee palvella? Koska Jeesus on Jumala.

        Jumala on nöyrä. Hän saa kunnian itselleen tyylillä.

        Sanotaan että jesus on ollut ennen maailman luomistyötä eli hän on jumala se tarkoittaa sitä että hän lähetti profeetat ennen jesuksen tuloa ja vanha testamentti on hänen sanansa.
        Tämän mukaan jesus jumalana sanoi vanhassa testamentissa näin "17Tappakaa siis lapsista kaikki pojat ja tappakaa myös jokainen nainen, joka on maannut miehen kanssa. 18 Mutta tytöt, jotka eivät ole maanneet miehen kanssa, saatte ottaa itsellenne."
        Onko tämä Jumalan sana ja miten saavat selville, että nuoret tytöt ovat koskemattomia muuten kuin raiskaamalla, minkä ikäisiä olivat" tytöt" kun ilmeisesti eivät olleet "naisia"
        Näyttää siltä että liimatte kaikki Raamatun skandaalit Islamiin.

      • Anonyymi00053
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Jeesus huusi kirjoitettavaksi, että hänet hylättiin sinunkin vuoksesi. Tuo ei ole mikään epätoivon huuto, vaan Jumalan/Jeesuksen sanaa.

        Luukas 24:6-7 FB38
        [6] Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös. Muistakaa, kuinka hän puhui teille vielä ollessaan Galileassa, [7] sanoen: 'Ihmisen Poika pitää annettaman syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulittaman, ja hänen pitää kolmantena päivänä nouseman ylös'."

        Jeesus tiesi mihin hän joutuu ja että hän nousisi kuolleista.

        2. Korinttilaiskirje 5:19-21 FB38
        [19] Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. [20] Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. [21] Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.

        Jumala hylkäsi itsensä Jeesuksessa, että hänen ei tarvitsisi hylätä kaikkia ihmisiä.

        Jeesus huusi kirjoitettavaksi, että hänet hylättiin sinunkin vuoksesi. Tuo ei ole mikään epätoivon huuto, vaan Jumalan/Jeesuksen sanaa.
        Kuka häntä hylkäsi, Jumala hylkäsi itsensä? Miksi sanoo ääneen? Puhuko itselleen?
        Minun takia ei kuollut kukaan. Jumala lähetti profeettoja tuomaan sanan ja laittoi laet. Joka noudattaa ja uskoo luoja lupaa pelastus jos ei halua niin oma asiaa on Tuomio päivänä tilinteko.

      • Anonyymi00082

        Väität, että muhamettilaiset eivät torju Jeesusta. Kyllä torjutte. Hän on histopriallinen henkilö ja profeetta, mutta sen tietäminen ei riitä pelastumiseen. Pelastumiseen on olennaista, että ymmärtää ja uskoo Jeesuksen olevan ihmiseksi tullut Jumala. Jos Jeesus ei olisi ollut Jumala, hän olisi ollut Aatamin jälkeläisenä viallinen, eikä olisi pystynyt verellään sovittamaan maailman syntiä.

        Veri tulee isältä. Kuunnelkaa Ron Wyattia. Hän kertoo ottaneensa näytteen Golgatan ristin alta luolasta halkeaman kautta liiton arkin kannelle valuneesta Jeesuksen verestä. Siinä oli hänen mukaansa 24 kromosomia. Marialta 23, isältä, Jumalalta yksi, joka määritteli sukupuolen ja veren.

        Suurin osa ns. 'kristityistä' ei ole uudestisyntyneitä, pelastettuja uskovia. Lapsena päähän pirskottelu 'kirkon' jäseneksi ei pelasta ketään. Oikeasti kristitty on ihminen, joka on tehnyt parannuksen, eli tajunnut olevansa syntinen, ja on kuullut, ymmärtänyt, uskonut ja omalle kohdalleen vastaanottanut evankeliumin, eli sen, että Jeesus on ihmiseksi tullut Jumala, joka sovitti verellään meidän kaikkien synnit.

    • Anonyymi00021

      Sano: »Hän, Jumala on yksi,ainoa Jumala, kaikkivaltias.Hän ei ole (toista) synnyttänyt eikä ole (toisesta) syntynyt,ketään ei ole Hänen vertaistaan.»

      • Anonyymi00030

        Koraani 👍

      • Anonyymi00083

        Pian käyttöön otettava antikristuksen 'Nooan laski' sopii teille muhamettilaisille. Sehän kriminalisoi kristinuskon!

        Marraskuun ensimmäisellä viikolla kokoustetaan Jerusalemissa tuon ahdistuksen ajan lain käyttöönotosta. Elämme tosiaan viime hetkiä ennen uskovien kristittyjen (ja luultavasti kaikkien pikkulasten, myös teidän pananoiden) ylöstempausta juuri ennen antikristuksen esiin astumista. Kunnia olkoon Jumalalle, Isällemme, joka rakasti meitä syntisiä niin paljon, että tuli ihmiseksi Jeesuksessa ja sovitti verellään maailman synnin, jotta voisimme pelastua, kun uskomme häneen.

    • Anonyymi00023

      Miksi ihmeessä luulet ettei me pelastutaan. Et sinä ole päättämässä Jumalan puolesta. KUKAAN EI KUOLE TOISTEN PUOLESTA. TEOT RATKAISEVAT. PALVOA IHMISEN JUMALAN LISÄKSI ON POLYTEISMIA JA VIE HELVETTIIN.

      • Anonyymi00026

        Roomalaiskirje 10:9 FB38
        [9] Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;

        Raamattu opettaa, ettei ihminen voi pelastua synneistään ilman, että tulee tunnustamaan Jeesuksen Herraksi. Se että en usko muslimien pelastuvan oman uskontonsa kautta, ei tarkoita, että jollain tavalla vihaisin teitä. Islamin oppi Jeesuksesta, on vastakohta sille, mitä Raamattu hänestä kertoo. Islamin mukaan Jeesus ei ole Herra. Raamattu tuli ensin ja olen sen itse todennut luotettavaksi. En puhu omia mielipiteitä, vaan sitä mitä Raamatussa sanotaan. Jos oletamme että Raamattu on väärässä, ja Koraani oikeassa, niin silloin muslimeilla ei ole hätää. Mutta en usko noin. Minulla on huoli muslimeista.

      • Anonyymi00036
        Anonyymi00026 kirjoitti:

        Sinun mielestäsi on niin, ei meitä kiinnosta. Se jää nähtäväksi Tuomio päivänä. Juutalaiset ja kaikki ihmiset ennen uskontojen tulo mielestäsi menevät helvettin ilmeisesti. Me emme puutu Jumalan työhön.
        Turhaa on yrittää saada ketään jolla on vähänkään älyä uskomaan että jesus olisi Jumala.
        LUE HISTORIAA.

      • Anonyymi00046
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        Kyllä ihmisiä pelastui historiassakin. He turvasivat Jeesukseen tuntematta häntä sillä nimellä. Mutta nyt kun Jumala on ilmoittanut itsensä Jeesuksessa, hän vaatii uskoa nimenomaan Jeesuksen nimeen.

        Jos emme usko Jeesukseen, me kiellämme että olemme kelvottomia syntisiä, jotka tarvitsevat lunastuksen. Me kiellämme että Jumala yksin on hyvä ja vanhurskas ja voi vanhurskauttaa syntisen. Me kiellämme sen tavan millä hän sen tekee: Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus. Ei Jumala voi julistaa ketään puhtaaksi synneistä ilman että ne synnit hyvitetään, ja että se pahuus ja itsekkyys meissä ihmisissä, naulitaan ristiin Jeesuksessa.

        Galatalaiskirje 2:19-20 FB38
        [19] Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, [20] ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.

        Roomalaiskirje 6:6 FB38
        [6] kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;

        Siunausta!

      • Anonyymi00084

        Muhamettilainen ei pelastu uskomalla neitsyiden raiskaamiseen kuvitellussa paratiisissa.

        Jumala rakasti teitäkin niin valtavasti, että tuli ihmiseksi ja sovitti teidänkin syntinne verellään. Jumala tarjoaa teillekin armahduskirjaa. Voitte ottaa sen vastaan, tai kieltäytyä ja katua ikuisesti. Raamattu kertoo, että ylöstempauksen jälkeen vielä tulee uskoon lukematon määrä ihmisiä. Siinä ajassa joutuu luultavasti kuolemaan Jumalan kunniaksi. Nyt on vielä helppo pelastua. Tarvitsee vain uskoa Jeesukseen.

      • Anonyymi00085
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        Sinun mielestäsi on niin, ei meitä kiinnosta. Se jää nähtäväksi Tuomio päivänä. Juutalaiset ja kaikki ihmiset ennen uskontojen tulo mielestäsi menevät helvettin ilmeisesti. Me emme puutu Jumalan työhön.
        Turhaa on yrittää saada ketään jolla on vähänkään älyä uskomaan että jesus olisi Jumala.
        LUE HISTORIAA.

        Lyhyen maallisen elämän tärkein tehtävä on pelastua ikuiseen elämään. Miten tyhmää on jättää ikuisen sielunsa kohtalo 'nähtäväksi viimeiselle tuomiolle'. Siinä vaiheessa on liian myöhäistä pelastua! Viimeinen tuomio on Jeesuksen tuhatvuotisen valtakunnan lopussa, kun maailma täyttää seitsemäntuhatta vuotta. Ne, jotka eivät uskoneet Jeesukseen eläessään, ovat silloin viruneet helvetissä, kuka tuhat vuotta, kuka pitempään. Viimeiseltä tuomiolta heitetään palavaan järveen.

        Ei ole mitään 'ihmisiä ennen uskonnon tuloa'. Jumala oli ihmisen kanssa alusta asti. Paratiisissa ihminen pystyi näkemään Jumalan, koska ihmisellä oli vielä silloin elävä henki.

        Kun Jeesus meni kuoltuaan tuonelaan, hän saarnasi kolme päivää ja vei sieltä mukaansa häneen uskovat. Siitä asti ovat Jeesukseen uskossa kuolleet heti siirtyneet hengessään taivaaseen.

        Ne pakanat, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta, tuomitaan tekojensa mukaan. Kaikki lapset ovat viattomia, kunnes tulevat ikään, jolloin tajuavat hyvän ja pahan eron.

        Kenestäkään ihmisestä ei ole arvioimaan Jumalan oikeudenmukaisuutta! Ilman nöyrtymistä oman kelvottomuutensa painosta ei pelastumisen vastaanottaminen ole mahdollista.

        Jumala on rakkaus. Muhamettilaisen jumala on jotain muuta.

    • Anonyymi00025
    • Anonyymi00031

      Nostan hattua kun Muslimi lukee ja analysoi lukemansa käyttämällä päätä . Kristitty ei lue eikä pyri ymmärtämään vaan valikoi mitä hänelle sopii ja väittää kiven kova, että on ainoa totuus. Se pakkopulla tekee kristinuskosta niin vastenmielisin.
      Kristityt itse eivät usko samoihin asioihin ei muuten olisi muistaakseni 45000 lahkoa ja Raamattuja vaikka kuinka.
      Ex kristitty joka harkitsee Islamiin kääntymistä. Matematiikkaa ja tiede kiinnosta koraanissa.

      • Anonyymi00086

        Raamattu on yksi. Jumala käännätti sanansa englanniksi 1611, tietäen, että viimeiset sukupolvet puhuvat englantia. KJB sisältää täsmälleen 7x7x7x7x7x7x7 sanaa ja satoja muita seitsemällä jaollisuuksia. Seitsemän on Jumalan luku.

        Sadat käännösväännökset tulevat roomalaiskatolisen pakanauskonnon kammioista. Paavi rahoittaa noita valheen sanoja.

        Jos olet ollut kristitty, et voi menettää pelastustasi, vaikka kääntyisit uskomaan pakanaoppeihin. Oikea kristitty toki tuskin kääntyy pakanaksi. Ehkä olet ollut kulttuurikristitty tapakristillinen ei-pelastettu. Haaleassa lopun ajan Laodikean seurakunnassa suurin osa on hengettömiä kadotukseen menijöitä.

    • Anonyymi00033

      Siellä on yhtä ja toista siinä satukirjassa.
      Esimerkki
      Ensimmäisessä kuninkaiden kirjassa sanotaan seuraavaa:
      1. Kuninkaiden kirja 15:33: Juudan kuninkaan Asan kolmantena hallitusvuotena Baesa, Ahijan poika, tuli koko Israelin kuninkaaksi Tirsassa ja hallitsi kaksikymmentäneljä vuotta.
      Myöhemmin kohtaamme kuitenkin tekstin, joka on ristiriidassa tämän kanssa:
      2. Aikakirja 16:1: Asan hallituskauden kolmantenakymmenentenäkuudentena vuonna Israelin kuningas Baesa hyökkäsi Juudaa vastaan ​​ja linnoitti Raman estääkseen ketään pääsemästä Juudan kuninkaan Asan luo tai sieltä pois.
      Oliko kyseessä kolmas vai kolmaskymmeneskuudes vuosi?

      • Anonyymi00044

        Hyväksytyt Raamatut ovat päteviä totuudenkertojia, Monet Jumalan kieltäjät etsivät virheitä, löytäen niitä eriaikoina kirjotetuista kirjoista, esim. ratsumiesten lukumääristä, Eri luvut voivat johtua eri laskemis ajoista tai kirjallisen dokumentin puutteesta. Mutta nämä eivät vaikuta Raamatun rehelliseen kokonaisvaltaisen sanoman Pyhyyteen. Raamatun sanomaa ei ihminen saa vääristää. Janoiselle lukijalle Pyhä Henki näyttää täydellisen, ehyen Jumalan tahdon ja teot, eikä niihin toisarvoiset ja huonot Raamatun käännökset vaikuta. Hyväksyttyjen Raamattujen pyhitetty sanoma, tulee kristallin kirkkaasti esiin, eikä se jätä mitään epäilyjä. Jos joku asia jää vaivaamaan, niin sitä voi kysyä Pyhältä Hengeltä. Ainakin minä olen saanut suorastaan vahvistuksen sateen, kysymääni asiaan. Oikea vastaus tulee monelta taholta eteeni, vahvistaen Jumalaisen viisauden totuuden, niin arvovaltaisesti, ettei epäilyjä jää.

    • Anonyymi00037

      Sekä juutalaiset että muslimit eivät tunne perisynnin käsitettä eikä katso yhden ihmisen kuoleman sovittavan muiden syntejä; sen sijaan korostavat että jokainen yksilö on henkilökohtaisesti vastuussa teoistaan ​​Jumalan edessä ja että vilpitön katumus on tie anteeksiantoon.
      Kristitty taas rakastaa juutalaisia jotka eivät ukso Jeesukseen eikä hänellä mitään tärkeää asemaa uskossaan, ja vihaavat muslimeita taas jotka pitävät häntä profeettana.
      Nauratti erään kirjoitus että huolissaan muslimeista ja haluaa pelastaa miksei pelasta juutalaisia, rakastamansa Israelia . Haluaa pelastaa ihmisiä joita solvataan kaikkialla ja joista levitetään valheita ja vihataan, pilkataan ja nimitellään kaikilla nimillä.
      Oppikaa edes kunnioittamaan muita ihmisiä ensin ihmisenä kun alatte olla vihatuinta uskontoa maapallossa ja vähiten kiinnostava.
      Jatkuva väittely ettei pelastu kukaan kuin te kristityt on ylimielisyysttä ja kaikki menevät helvettiin paitsi te. Leikitte Jumalaa maan päällä.
      Jesuksen opetus näkyy enemmän muslimien arkielämässa enemmän kuin kenenkään muun.

      Jeesus neuvoi seuraajiaan keskittymään pyyteettömään lähimmäisenrakkauteen, toisten auttamiseen ja vilpittömään elämäntapaan. Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Muslimi laskee naapuritkin . Auta apua tarvitsevia, ruoki nälkäiset, vaateta alastomat ja vieraile sairaiden sitä Muslimi tekee ja hiljaisuudessa . Tee hyvää niille, jotka vihaavat sinua, ja siunaa niitä, jotka kiroavat sinut, Muslimi ei taas polta muiden pyhä kirjaa eikä haukkuu mediassa muita
      .Epäitsekkyys ja vaatimattomuus
      Näkyy muslimin vaatetksessa ja arki elämässä Älä tee hyviä tekoja (kuten almujen antamista tai rukoilemista) saadaksesi huomiota tai kiitosta muilta Muslimi tavoittelee näillä Jumalan hyväksyntää
      Älä tuomitse muita, jotta sinua ei tuomittaisi. Ei haukuta mediassa ja väitetään että kaikki muut menevät helvettiin
      Keskity omiin virheisiisi ennen kuin huomautat toisten virheistä. Muslimi ei puutu toisten asioihin eikä harrasta
      yksityisasioiden urkkimiseen.
      Eikö ole korkeita aikaa kristityn keskittyä omaan elämäänsä ja koeta pelastaa itsensä ensin.

      • Anonyymi00038

        🤣🤣🤣Kristitty kantaa ristiä kaulassa, elää avoliitossa syntistä elämää, vihaa kaikkea haukkuu... Ja odottaa pelastusta. Usko on tekoja eikä mitään muuta.

      • Anonyymi00087

        Kirjoituksesi oli täynnä uskonnollisia kliseitä, oletuksia, väärinkäsityksiä ja valheita.

        Kristityksi ei voi tulla ennen kuin tajuaa olevansa helvetin ansaitseva syntinen; kaikki olemme, mutta se pitää oivaltaa. Se on se parannuksen tekeminen, mielenmuutos. Aletaan nähdä itsemme Jumalan näkökulmasta.

        Raamatussa verrataan ihmisen omia 'hyviä tekoja' likaisiin riepuihin (kuukautisriepuihin, joku selitti). Tarvitsemme Jeesuksen veren puhdistamat valkjeat vaatteet päästäksemme taivaaseen.

        Ei ole ylpeyttä kertoa, että ei-kristitty menee helvettiin. Se on lähimmäisenrakkautta. Vastineeksi muhamettilaiset ja muut pakanat tappavat kristittyjä.

    • Anonyymi00039

      Minä, kun luulen, että alla oleva teksti liittyy Jeesuksen toiseen tulemiseen mikäli tämä Ihmisen poika tarkoittaa Jeesusta. Ne jotka jättään niiden luokse tulee haaska liittyykö tämä mahdollisesti tempaaukseen? Se on ainakin varma, ettei nämä jakeet liity Paavaliin mitenkään.

      Luukas 17:30-37
      »Samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy. Jos sinä päivänä joku on katolla ja hänen tavaransa ovat sisällä talossa, hänen ei pidä mennä alas noutamaan niitä, ja jos joku on pellolla, hänen ei pidä palata kotiin. Muistakaa Lootin vaimoa! Joka yrittää turvata elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen kadottaa, on pelastava sen omakseen. Minä sanon teille: Sinä yönä on kaksi samalla vuoteella: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on yhdessä jauhamassa: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään.]» »Missä, Herra?» kysyivät opetuslapset. Hän sanoi: »Missä on haaska, sinne kokoontuvat korppikotkat.»

      Sananlaskut 21;18
      Jumalattoman ja hurskaan osat vaihtuvat:
      petollinen joutuu uskollisen lunnaaksi.

      En ymmärrä miten tämä liittyy ristiinnaulitsemiseen. Voisiko joku selittää sen pätevällä tavalla. Aloituksen teksti ei vakuuta minua. Tarkoittaako sananlasku sitä, että ihmisen vanha minä jää lunnaaksi ja uusi minä jatkaa matkaa armon saaneena. Sitä se voi myös tarkoittaa mutta tämä on hankala selittää koska tämä perustuu henkilökohtaiseen kokemukseen ja näkyyn joten parempi vaieta siltä osin ja jättää tulkinta viisaammille.

      • Anonyymi00088

        Ristillä Jeesus, Ihmisen poika, sovitti verellään koko ihmiskunnan synnin, jotte jokainen, joka häneen uskoo, pelastuisi.

        Pian, kaksituhatta vuotta syntymisestään, Jeesus palaa näkyvästi Messiaana ja hallitsee tuhat vuotta Jerusalemissa. Sitten on viimeinen tuomio. Sitten Jeesus löuo uuden taivaan ja uuden maan.

        Seitsemän vuotta ennen Jeesuksen näkyvää paluuta meidän kanssamme, hän tempaa meidät taivaaseen yllättäen. Hän tulee kuin varas yöllä niille, jotka eivät häneen usko. Me uskovat näemme kaikesta ympärillämme tapahtuvasta, että Jumalan sana viimeisistä päivistä on toteutumassa. Ylöstempaus voi tapahtua vaikka 12.9. eli ensi kuussa. Dr Barry Awe selitti sen hyvin viimeisimmässä opetuksessaan.

        Jeesuksen paluu kuninkaana taas ei tapahdu yllättäen. Se tapahtuu, kun koko maailma on hyökännyt Israelia vastaan. He kohtaavat loippunsa Harmagedonissa.

    • Anonyymi00043

      Uskontunnustus ilmaisee kristillisen uskon keskeisen sisällön: uskon Jumalaan Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.

      ...ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
      meni tuonelaan, nousi kuolleista kolmantena päivänä,
      nousi taivaaseen, istuu Jumalan, Isän, oikealla puolella...

      Ketjun aloittaja ei ilmeisesti ole uskossa.

      Onhan se kieltämättä mielenkiintoista, että on kolme uskontoa joilla on sama Jumala.
      Juutalaisen, Kristinusko ja Islam.

      Juutalaisille Jeesus on historiallinen henkilö jota pidetään vääränä messiaana.

      Islamissa jeesus oli profeetta

      Kristinuskossa Jeesus oli Jumalan poika, itsekin Jumala ihmiseksi syntynyt.

      Mitä Jeesus on ketjun aloittajalle?

    • Anonyymi00047

      Jesus ei kuollut ristillä?

      Vain ruumilisesti,hän tiesi että elämä jatkuu.
      Hän olisi pystynyt tuomaan 12 taivaan legionaa Enkeleita avukseen mutta ei tehnyt.

    • Anonyymi00055

      Jesus ei kuollut ristillä?

      Kyllä kuoli. Yeshualla olisi ollut mahdollisuus lähtettää 12 legionaa taivaallisia enkeleitä avukseen mutta ei tehnyt. Hän teki Isän tahdon ja menehtyin meidän syntien takia.

      • Anonyymi00089

        Jeesus vuodatti verensä syntiemme sovitukseksi. Ilman veren vuodatusta ei ole syntien anteeksiantamista.

    • Jos jeesus ei olisi kuolut ristillä, ei kukaan pelastuis, usko olisi turhan päiväistä ei mitään merkitystä, koko ihmis kunta matkalle ijan kaikki kadotukseen synnin vuoksi.

      • Anonyymi00063

        Höpö. Tietenkin usko on turhaa itsensä kusetusta. Me kuollaan kaikki kerran ja lopullisesti. Hyväksy se, ilman narsismia. Kukaan ei ansaitse muuta. Jatkoaikaa ei pelata.

      • Anonyymi00065
        Anonyymi00063 kirjoitti:

        Höpö. Tietenkin usko on turhaa itsensä kusetusta. Me kuollaan kaikki kerran ja lopullisesti. Hyväksy se, ilman narsismia. Kukaan ei ansaitse muuta. Jatkoaikaa ei pelata.

        Hei.
        Hienoa, oletko profeetta?
        Kun näin tiedät!

      • Anonyymi00090
        Anonyymi00063 kirjoitti:

        Höpö. Tietenkin usko on turhaa itsensä kusetusta. Me kuollaan kaikki kerran ja lopullisesti. Hyväksy se, ilman narsismia. Kukaan ei ansaitse muuta. Jatkoaikaa ei pelata.

        Kukaan ei ansaitse ikuista elämää, mutta suuressa rakkaudessaan Jumala tuli ihmiseksi ja sovitti syntimme ja tarjoaa meille pelastusta. Ainut asia, jonka Hän meiltä vaatii, on se, että uskomme Jeesukseen.

    • Keskustelut ova harha oppisten keskustekusa ja siihn moni uskoo, vesittävät kaiken mitä Raamatun lehdillä on kirjoitettu, pelastuksesta ova pimeyden lapsia matkalla helvettiin.

    • jeesustiesi kaiken entuutestaan myös hänen kavaltajansa.

      • Anonyymi00064

        Mutta sitä ei näytä tienneen, että Jumala hylkäsi hänet, koska sen perään kyseli ristillä retkottaessaan.

      • Anonyymi00091
        Anonyymi00064 kirjoitti:

        Mutta sitä ei näytä tienneen, että Jumala hylkäsi hänet, koska sen perään kyseli ristillä retkottaessaan.

        Jeesus kantoi sinun ja minun syntien rangaistuksen. Hetkeksi Jumala hylkäsi hänet. Se oli se kauhea rangaistus. Jeesus kävi vapaaehtoisesti läpi ristiinnaulitsemisen hirveydet, rakkaudesta sinuun ja minuun. Olisitko sinä valmis kärsimään ja kuolemaan edes sinulle rakkaimman ihmisen puolesta? Tuskin minäkään.

    • Anonyymi00060

      jeesus on narsisti homo,eroa kirkosta.

      • Anonyymi00062

        Narkkari myös, ja siitä aiheutui skitsofrenia jumalineen ja saatanoineen....

      • Anonyymi00066

        Vaihda pillereiden väriä.

    • Anonyymi00061

      Niinpä. Jeesus oli täysi huijari.

      Tuomittiin ilmeisesti seksuaalisesta hyväksikäytöstä minkä tarinan sankari Juudas antoi ilmi.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      974
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      835
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      66
      625
    Aihe