Ajattelin nyt kirjoittaa tänne kokemuksen jolloin luulin kuolevani. En ollut todellisuudessa kuolemassa, mutta siltä se tuntui. En ole opikseni ottavaa tyyppiä, en oppinut tästä mitään, en sano päihteille ei ja sitä rataa. Mutta ottakaa joku muu tästä tarinasta opiksenne. En kerro milloin tämä tapahtui mutta ei siitä kauhean kauaa ole. Taustatietona se että kaikki kohta mainitut päihteet ja niiden yhdistelmät tuttuja, mutta tätä ennen olin pitänyt vuoden tauon piristä ja kohta ymmärrät miksi. Savua poltan lähes joka ilta, muita päihteitä pari kertaa kuukaudessa.
Perjantaina työpäivän jälkeen kaverin kanssa viihtymään. Vauhtia, keulaa, savua ja vähän alkoholia. (Oikeasti vähän, join koko viikonlopun aikana alle 10 tölkkiä.)
No eihän siinä mikään uni tule kun vauhtia ottaa niin meni aamuun.
Lisää vauhtia. Vähintään tunnin välein uusi linkku.
Välillä hiisataan.
Savu rahoittaa ja vauhti piristää. Olin tässävaiheessa valvonut jo vuorokauden.
Lisää vauhtia.
Uusi päivä, täysin sama kaava.
Lisää vauhtia. Vähintään tunnin välein uusi linkku.
Tajuan jossain kohtaa etten ole syönyt tai juonut yhtään mitään kokonaiseen vuorokauteen. Söin puolikkaan subin ja join limsan. Ainoat ruuat koko viikonlopun aikana. Lisää vauhtia.
Lauantain ja sunnuntain välinen yö taas samoilla silmillä. Olo alkaa olla sunnuntaina jo hieman hidas ja heikko. Sama meno jatkuu. Onneksi vielä maanantai vapaana.
Ja tästä alkaa se kohta kun luulin kuolevani.
Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä noin kolmen aikaan otin viimeisen linkun vauhtia
.
Lähes välittömästi sydän alkaa hakkaamaan ihan miten sattuu. Nukuttiin kaverin kanssa vierekkäin ja naureskeltiin vähän että mitäs vittua.
En saa kehoani rauhalliseksi. Sydän hakkaa miljoonaa, hengitys oudon värisevää ja keho tärisee.
Koko kehoni kouristaa/nytkähtää rajusti ja tuntuu että sydän tulee rinnasta ulos. En kuule mitään, en näe mitään. Syke varmaan jotain aivan tähtitieteellistä. Keuhkojen alueella tuntuu outo kipu.
Tässävälissä aukko josta en muista mitään.
Jotenkin olin lopulta onnistunut nukahtamaan tunniksi.
Heräsin kasilta yksin, kaverilla oli joku töihin liittyvä asia hoidettavana.
Koomasin kaverin kämpillä noin 4 tuntia, syke ja hengitys tuntuu edelleen oudolta. Kotiin matkaa 90km autolla.
Ei auta, pakko lähtä ajamaan.
Alkumatka sujuu kuntoni huomioiden jopa hyvin. Vaikea hengittää normaalisti ja piti kunnolla skarpata itseä mutta muuten hyvin.
Keskellä nelostietä satasen vauhdissa päässä alkaa pimetä. Kädet ja jalat puutuu ja tuntuu halvaantuneilta. Käytin kaiken jäljelläolevan aivotoimintani siihen että saan kehoni toimimaan ja otin hätävilkut päällä p-paikalle ja pidin hetken taukoa.
Loppumatkasta samat oireet jatkuivat mutteivät yhtä voimakkaana.
Olin kotona varmaan yhden maissa en rehellisesti muista eikä kiinnosta.
Kotona poltin savua ja sain syötyä. Ja taas se jatkuu.
Sohvalla maatessa ja puhelinta selatessa koko keho menee veltoksi, raajat puutuvat, silmissä pimenee, tajunta heikkenee ja sydän muljahtelee oudosti. Tämä jatkuu, jatkuu ja jatkuu kerta toisensa jälkeen. Pakotan erään toisen kaverini puhumaan facetimessä. Pelkään jo oikeasti että olen ongelmissa ja tämä on jotain vakavaa.
Vaikea puhua selviä sanoja. Aivot käy aivan saatanan hitaalla. Puhe paksua ja sanat sekoittuvat toisiinsa.
Sängyssä maatessa koko keho nykii, kouristelee hallitsemattomasti, tärisen, syke vaihtelee ääripäästä toiseen ja kuulen omiani. En uskalla alkaa nukkumaan, pelkään etten herää enää. Välillä makaan rauhallisesti, sitten taas kouristelu alkaa ja minun on vaikea hengittää. Kipu kylkiluiden alla jatkuu.
Tuijotan seinää ja makaan sikiöasennossa peiton alla, koko keho tärisee, hengitys tärisee, sydän hakkaa lakkaamatta aivan käsittämätöntä vauhtia.
En muista loppupäivästä muuta, kuin että puheluhistorian perusteella olin puhunut äsken mainitun kaverin kanssa puhelussa tuntitolkulla. Hän sai minut pidettyä järjissäni tämän päivän läpi.
Seuraavasta työpäivästä en muista mitään. Yritin nukkua päiväunet, ja luovutin varmaan kymmenen perättäisen unihalvauksen jälkeen.
Viisi päivää tämän jälkeen meni täysin sumussa ja joka ilta aivan helvetinmoiset vainot päällä.
Oppikaa tästä vaikka että muistakaa syödä ja juoda jos otatte vauhtia. On varmaan kropalle aikamoinen rääkki tuo. Ei muuta.
Perjantaina työpäivän jälkeen kaverin kanssa viihtymään. Vauhtia, keulaa, savua ja vähän alkoholia. (Oikeasti vähän, join koko viikonlopun aikana alle 10 tölkkiä.)
No eihän siinä mikään uni tule kun vauhtia ottaa niin meni aamuun.
Lisää vauhtia. Vähintään tunnin välein uusi linkku.
Välillä hiisataan.
Savu rahoittaa ja vauhti piristää. Olin tässävaiheessa valvonut jo vuorokauden.
Lisää vauhtia.
Uusi päivä, täysin sama kaava.
Lisää vauhtia. Vähintään tunnin välein uusi linkku.
Tajuan jossain kohtaa etten ole syönyt tai juonut yhtään mitään kokonaiseen vuorokauteen. Söin puolikkaan subin ja join limsan. Ainoat ruuat koko viikonlopun aikana. Lisää vauhtia.
Lauantain ja sunnuntain välinen yö taas samoilla silmillä. Olo alkaa olla sunnuntaina jo hieman hidas ja heikko. Sama meno jatkuu. Onneksi vielä maanantai vapaana.
Ja tästä alkaa se kohta kun luulin kuolevani.
Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä noin kolmen aikaan otin viimeisen linkun vauhtia
.
Lähes välittömästi sydän alkaa hakkaamaan ihan miten sattuu. Nukuttiin kaverin kanssa vierekkäin ja naureskeltiin vähän että mitäs vittua.
En saa kehoani rauhalliseksi. Sydän hakkaa miljoonaa, hengitys oudon värisevää ja keho tärisee.
Koko kehoni kouristaa/nytkähtää rajusti ja tuntuu että sydän tulee rinnasta ulos. En kuule mitään, en näe mitään. Syke varmaan jotain aivan tähtitieteellistä. Keuhkojen alueella tuntuu outo kipu.
Tässävälissä aukko josta en muista mitään.
Jotenkin olin lopulta onnistunut nukahtamaan tunniksi.
Heräsin kasilta yksin, kaverilla oli joku töihin liittyvä asia hoidettavana.
Koomasin kaverin kämpillä noin 4 tuntia, syke ja hengitys tuntuu edelleen oudolta. Kotiin matkaa 90km autolla.
Ei auta, pakko lähtä ajamaan.
Alkumatka sujuu kuntoni huomioiden jopa hyvin. Vaikea hengittää normaalisti ja piti kunnolla skarpata itseä mutta muuten hyvin.
Keskellä nelostietä satasen vauhdissa päässä alkaa pimetä. Kädet ja jalat puutuu ja tuntuu halvaantuneilta. Käytin kaiken jäljelläolevan aivotoimintani siihen että saan kehoni toimimaan ja otin hätävilkut päällä p-paikalle ja pidin hetken taukoa.
Loppumatkasta samat oireet jatkuivat mutteivät yhtä voimakkaana.
Olin kotona varmaan yhden maissa en rehellisesti muista eikä kiinnosta.
Kotona poltin savua ja sain syötyä. Ja taas se jatkuu.
Sohvalla maatessa ja puhelinta selatessa koko keho menee veltoksi, raajat puutuvat, silmissä pimenee, tajunta heikkenee ja sydän muljahtelee oudosti. Tämä jatkuu, jatkuu ja jatkuu kerta toisensa jälkeen. Pakotan erään toisen kaverini puhumaan facetimessä. Pelkään jo oikeasti että olen ongelmissa ja tämä on jotain vakavaa.
Vaikea puhua selviä sanoja. Aivot käy aivan saatanan hitaalla. Puhe paksua ja sanat sekoittuvat toisiinsa.
Sängyssä maatessa koko keho nykii, kouristelee hallitsemattomasti, tärisen, syke vaihtelee ääripäästä toiseen ja kuulen omiani. En uskalla alkaa nukkumaan, pelkään etten herää enää. Välillä makaan rauhallisesti, sitten taas kouristelu alkaa ja minun on vaikea hengittää. Kipu kylkiluiden alla jatkuu.
Tuijotan seinää ja makaan sikiöasennossa peiton alla, koko keho tärisee, hengitys tärisee, sydän hakkaa lakkaamatta aivan käsittämätöntä vauhtia.
En muista loppupäivästä muuta, kuin että puheluhistorian perusteella olin puhunut äsken mainitun kaverin kanssa puhelussa tuntitolkulla. Hän sai minut pidettyä järjissäni tämän päivän läpi.
Seuraavasta työpäivästä en muista mitään. Yritin nukkua päiväunet, ja luovutin varmaan kymmenen perättäisen unihalvauksen jälkeen.
Viisi päivää tämän jälkeen meni täysin sumussa ja joka ilta aivan helvetinmoiset vainot päällä.
Oppikaa tästä vaikka että muistakaa syödä ja juoda jos otatte vauhtia. On varmaan kropalle aikamoinen rääkki tuo. Ei muuta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Elää voi myös ilman "vauhtia"
Ota ekstaasia välillä.
On aika ristiriitaista, kun kertoo pelkäävänsä, että tulee ongelmia. Ilmeisesti pelkona oli jopa mahdollinen kuolema. Mutta kuitenkin mainitsee, ettei kokemus estä käyttämästä uudestaan, ja ehkä taas uudestaan, jne.
Pelkää pahinta mahdollista, ja silti käyttäytyy ja tekee niin, että se pahinkin on mahdollista, valitettavasti.
On noilla huumeilla kyllä mahdoton valta ihmisiin, ei voi kuin ihmetellä, miksi niitä täytyy käyttää, kun ihminen kuitenkin tietää mitä ne aiheuttavat.
No, riippuvuus se on sekin, en tuomitse, käyttäjällä on omat syynsä käyttönsä taustalla. Harmittaa vain, kun monet ajautuvat ongelmiin.
Ajoit autolla ja menit töihin?
Sulla oli sydänkohtaus. Väitätkö että sä haluat elää?
Kotiinhan se oli mennyt, ei töihin.
”Seuraavasta työpäivästä en muista mitään. Viisi päivää tämän jälkeen meni täysin sumussa ja joka ilta aivan helvetinmoiset vainot päällä.”
Haluaisin suoda e*tanasian tuolle narkkipaskalle.
No, onneksi se ei ole sinun eikä minun ongelma. Itsehän tuo itsensä tuolla tavalla tuhoaa, hitaasti mutta luultavasti aika varmasti.
Toki autoillessa hänvoi tuhota monien muidenkin elämän, valitettavasti.
Luulisi, että tuon kokemuksen jälkeen olisi ymmärtänyt lopettaa huumeidenkäytön kokonaan
HUUMEET TAPPAVAT ☠️
"Suomessa kuoli huumausaineisiin vuonna 2025 yhteensä 333 ihmistä. Määrä on mittaushistorian suurin ja 86 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Kuolemien määrä kasvoi kaikissa ikäryhmissä, mutta jyrkintä nousu oli 15–24-vuotiailla. Tässä ikäryhmässä huumeisiin kuoli 64 ihmistä eli 60 % enemmän kuin vuonna 2024. Alle 18-vuotiaita kuolleista oli neljä.
Naisten huumekuolemien määrä nousi viime vuonna ennätykseen. Huumeisiin kuoli 94 naista, mikä oli 44 enemmän kuin vuotta aiemmin. Naisten osuus kaikista huumekuolemista nousi noin viidenneksestä yli neljännekseen.
Huumeisiin kuolleiden naisten mediaani-ikä oli 39 vuotta ja miesten 36 vuotta. Miehillä suurin kuolleiden ryhmä olivat 20–24-vuotiaat, naisilla puolestaan 40–44-vuotiaat"
Verkkouutiset