Kukaan ei ole omin silmin koskaan nähnyt minkään eläinlajin muuttuvan toiseksi. "Todisteet" ovat epämääräisiä ja kaukaa haettuja. Usko evoluutioon ei ole tuonut mitään hyötyä yhteiskunnalle. Hirveästi vain kuluja kun joillekin ihmisille maksetaan uskosta tuohon valheeseen, valheen tutkimisesta ja sen opettamisesta. Kenenkään arki ei mullistu siitä että uskoo evoluutioteoriaan. Elämä jatkuu kuten ennenkin. Ehkä sitä paaduttaa sydämensä Jumalalle ja toimii entistäkin typerämmin. Evoluutioteoriakin jättää ihmisen ilman mitään lopullisia vastauksia, kunnes kuolee. Oikeakin tiede jättää ihmiselle lopulta vain kysymyksiä. Tiedät että on olemassa jokin fysiikan laki: mistä se on tullut ja mikä sitä ylläpitää? Ei ole ihme että tiede on jokseenkin jämähtänyt, kun näitä kysymyksiä ei haluta ottaa esiin, koska Jumala on yksi selkeä ja hyvä hypoteesi niihin.
Vastaukset 38
- Anonyymi00001
Uupunutta jauhamista. Palstan aihe on kreationismi. Edelleen suosittelen sitä SPR:n ystävätoimintaa.
- Anonyymi00002
Evoluutioteoria on totta. Normaalilla moraalilla varustetulle ihmiselle totuudella on merkitystä.
Evoluutioteoria on moderdin biologian perusta. Esimerkiksi ilman evoluutioteoriaa ekologiaa ei voi ymmärtää.- Anonyymi00008
Evoluutioteoria ja luomiskertomus ovat sama asia, voi hyvä ihme sentään.
Jumalalle yksi päivä on tuhat (lue miljardi) vuotta ja tuhat (lue miljardi) vuotta kuin yksi päivä. Näin lukee Raamatussa.
Eli kuudessa miljardissa vuodessa ehtii tapahtua kaikenlaista kehitystä. Nyt on ehkä menossa Jumalan lepopäivä, seitsemäs joka kestää sen miljardi vuotta, tai sitten ihmisten uskoa koetellaan Saatanan voimalla.
Uskosi sinut pelastaa, usko ainoastaan, lapsen usko on se paras usko.
Sokrates taisi sanoa jotain, "Sen tiedän, etten tiedä mitään."
Minkälainen olisi Maa, jos ihmiset eläisivät kymmenen käskyn mukaan?
Ehkä Jumala sai nykyihmisen, tietoisen ihmisen valmiiksi kymmenentuhatta vuotta sitten. Puhalsi ihmiseen Henkensä ja antoi valinnan mahdollisuuden.
Nyt Suomessakin Saatana riehuu lakeineen Raamatun kimpussa, yrittäen tehdä raamatun opit ristiriitaisiksi ja muka haitallisiksi. Monet lähtevät tähän rienaamiseen ja Jumalan sanan julistajan kiusaamiseen mukaan.
Kas, kun tämä kaikki on ennustettu Raamatussa, käteisen rahan hävitys, mikrosiru jne.
Jos laiskottaa lue vain viimeinen kirja, huom. viimeinen, Raamatusta, ehkä löydät sieltä jotain ideaa, miksi Saatana haluaa hävittää koko Raamatun.
Saatananpalvojat asettuvat heikomman puolelle. Miten heikoille käy?
Mieti sitä. - Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:

Mieti sitä."Eli kuudessa miljardissa vuodessa"
Olisiko tämä pitkäksi venähtänyt teekkaripila?
"käteisen rahan hävitys, mikrosiru jne."
Nyt olisi mukava tietää. mikä maa on 2026 jalkapallon maailmanmestari - löytyykö ja miltä sivulta?
"Saatananpalvojat asettuvat heikomman puolelle. Miten heikoille käy?"
Eikös Jeesus ollut tunnettu juuri siitä, että asettui heikompien puolelle? Jeesus on siis itse saatananpalvoja? Nyt taisit mokata sen viimeisen niitin arkkuusi :D. Too late. - Anonyymi00011
Evoluutioteoria ei ole totta. Jos se olisi totta sen voisi todistaa vetoamatta johonkin paperilappuun jonkun yliopiston arkistossa. Pallon voi pudottaa painovoiman testatakseen kuka tahansa ja nähdä että se toden totta putoaa maata kohti. Jumalaa voit rukoilla ja etsiä aidosti ja löytää. Mitään vastaavaa testiä et voi tehdä evoluutioteorialle. Näet vain kuinka hämähäkki osaa tehdä verkon jolla saalistaa, olemattomalla aivokapasiteetilla, samalla kun professorit opettavat, että apina on ihmisen lähin sukulainen eikä saa mitään aikaiseksi.
- Anonyymi00014
Anonyymi00011 kirjoitti:

Mutta luominen on totta. Senhän voi todistaa vetoamalla johonkin paperiin jossain arkistossa, eikö niin?
"Pallon voi pudottaa painovoiman testatakseen kuka tahansa"
Painovoima pitää taukoa vappuna? Ja ethän sinä painovoimaa voi nähdä, näet vain sen vaikutuksen. Kukaan ihminen ei ole nähnyt painovoimaa eli sitä ei ole olemassa.
"Jumalaa voit rukoilla ja etsiä aidosti ja löytää."
Kenestä nyt on puhe, ei kai vain muista kuin sinusta?
"hämähäkki osaa tehdä verkon jolla saalistaa, olemattomalla aivokapasiteetilla,"
Tätä palstaa seuraavat professorit voisivat päätellä jotakin sinun aivokapasiteetistasi. Olenkin joskus miettinyt, oletko tutkija, joka tekee väikkäriä ihmisten suhtautumisesta ekstrapaksuun tuuubaan keskustelupalstoilla. Jos olet, Oscarin arvoinen suoritus.
Kun aivokapasiteetin nyt otit puheeksi, olen varmaankin kohta parikymmentä vuotta seurannut näitä palstoja, enkä vielä ole törmännyt yhtä tyhmään ja oppimiskyvyttömään ihmiseen kuin sinä. Jos joku on vielä sitä mieltä, että uskovat ihmiset ovat fiksuja, hän ei ole vielä käynyt tällä palstalla.
Tässä sinulle apua:
https://www.punainenristi.fi/vapaaehtoiseksi/ystavatoiminta/ Anonyymi00008 kirjoitti:
Evoluutioteoria ja luomiskertomus ovat sama asia, voi hyvä ihme sentään.
Jumalalle yksi päivä on tuhat (lue miljardi) vuotta ja tuhat (lue miljardi) vuotta kuin yksi päivä. Näin lukee Raamatussa.
Eli kuudessa miljardissa vuodessa ehtii tapahtua kaikenlaista kehitystä. Nyt on ehkä menossa Jumalan lepopäivä, seitsemäs joka kestää sen miljardi vuotta, tai sitten ihmisten uskoa koetellaan Saatanan voimalla.
Uskosi sinut pelastaa, usko ainoastaan, lapsen usko on se paras usko.
Sokrates taisi sanoa jotain, "Sen tiedän, etten tiedä mitään."
Minkälainen olisi Maa, jos ihmiset eläisivät kymmenen käskyn mukaan?
Ehkä Jumala sai nykyihmisen, tietoisen ihmisen valmiiksi kymmenentuhatta vuotta sitten. Puhalsi ihmiseen Henkensä ja antoi valinnan mahdollisuuden.
Nyt Suomessakin Saatana riehuu lakeineen Raamatun kimpussa, yrittäen tehdä raamatun opit ristiriitaisiksi ja muka haitallisiksi. Monet lähtevät tähän rienaamiseen ja Jumalan sanan julistajan kiusaamiseen mukaan.
Kas, kun tämä kaikki on ennustettu Raamatussa, käteisen rahan hävitys, mikrosiru jne.
Jos laiskottaa lue vain viimeinen kirja, huom. viimeinen, Raamatusta, ehkä löydät sieltä jotain ideaa, miksi Saatana haluaa hävittää koko Raamatun.
Saatananpalvojat asettuvat heikomman puolelle. Miten heikoille käy?
Mieti sitä.>Minkälainen olisi Maa, jos ihmiset eläisivät kymmenen käskyn mukaan?
Täällä olisi paljon paremmin luotuja ihmisiä eikä näitä jumalanteatterihahmoja joita nyt olemme "vapaine" tahtoinemme. Vapaa tahto sopisi kyllä kunnolla luodulle ihmiselle, mutta meille harjoituskappaleille siitä on ollut historiassa suunnatonta murhetta ja on yhä.- Anonyymi00020
Anonyymi00014 kirjoitti:
Mutta luominen on totta. Senhän voi todistaa vetoamalla johonkin paperiin jossain arkistossa, eikö niin?
"Pallon voi pudottaa painovoiman testatakseen kuka tahansa"
Painovoima pitää taukoa vappuna? Ja ethän sinä painovoimaa voi nähdä, näet vain sen vaikutuksen. Kukaan ihminen ei ole nähnyt painovoimaa eli sitä ei ole olemassa.
"Jumalaa voit rukoilla ja etsiä aidosti ja löytää."
Kenestä nyt on puhe, ei kai vain muista kuin sinusta?
"hämähäkki osaa tehdä verkon jolla saalistaa, olemattomalla aivokapasiteetilla,"
Tätä palstaa seuraavat professorit voisivat päätellä jotakin sinun aivokapasiteetistasi. Olenkin joskus miettinyt, oletko tutkija, joka tekee väikkäriä ihmisten suhtautumisesta ekstrapaksuun tuuubaan keskustelupalstoilla. Jos olet, Oscarin arvoinen suoritus.
Kun aivokapasiteetin nyt otit puheeksi, olen varmaankin kohta parikymmentä vuotta seurannut näitä palstoja, enkä vielä ole törmännyt yhtä tyhmään ja oppimiskyvyttömään ihmiseen kuin sinä. Jos joku on vielä sitä mieltä, että uskovat ihmiset ovat fiksuja, hän ei ole vielä käynyt tällä palstalla.
Tässä sinulle apua:
https://www.punainenristi.fi/vapaaehtoiseksi/ystavatoiminta/Hienosti ohitit kiusallisen ristiriitaisuuden koko paskassa evoluutioteoriassa. Hyönteiset on nimittäin monissa asioissa älykkäämpiä kuin apinat. Mutta ymmärrän että itkettää kun laki kieltää eläimiinsekaantumisen ja olette kaikki apinoita.
- Anonyymi00021
Anonyymi00020 kirjoitti:
Hienosti ohitit kiusallisen ristiriitaisuuden koko paskassa evoluutioteoriassa. Hyönteiset on nimittäin monissa asioissa älykkäämpiä kuin apinat. Mutta ymmärrän että itkettää kun laki kieltää eläimiinsekaantumisen ja olette kaikki apinoita.
Voi pientä kun sitä kiukuttaa kovasti. Ehkä siihen auttaa että heittää hiekkaa toisten silmiin. Hienoa käytöstä täydellisen Jumalan täydelliseltä kuvalta :)
- Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:
Voi pientä kun sitä kiukuttaa kovasti. Ehkä siihen auttaa että heittää hiekkaa toisten silmiin. Hienoa käytöstä täydellisen Jumalan täydelliseltä kuvalta :)
Ei minua kiukuta. Hauskuuttaa vaan.
- Anonyymi00024
Anonyymi00020 kirjoitti:
Hienosti ohitit kiusallisen ristiriitaisuuden koko paskassa evoluutioteoriassa. Hyönteiset on nimittäin monissa asioissa älykkäämpiä kuin apinat. Mutta ymmärrän että itkettää kun laki kieltää eläimiinsekaantumisen ja olette kaikki apinoita.
Oii nytkö alkoivat hihat savuta? Muista verenpaineesi. Kai se on tarkkailussa jo tuossa iässä?
"Hyönteiset on nimittäin monissa asioissa älykkäämpiä kuin apinat."
Kyselee palstan evoluutioguru. Missä tässä on ristiriita? Ovathan ne monessa asiassa sinuakin älykkäämpiä. Ei sillä, että siihen paljoa tarvittaisiin. - Anonyymi00028
Anonyymi00024 kirjoitti:
Oii nytkö alkoivat hihat savuta? Muista verenpaineesi. Kai se on tarkkailussa jo tuossa iässä?
"Hyönteiset on nimittäin monissa asioissa älykkäämpiä kuin apinat."
Kyselee palstan evoluutioguru. Missä tässä on ristiriita? Ovathan ne monessa asiassa sinuakin älykkäämpiä. Ei sillä, että siihen paljoa tarvittaisiin.Sinulle kyllä kerrotiin jo että hämähäkki osaa saalistaa verkolla. Muita esimerkkejä; muurahaiset osaavat rakentaa kekoja ja pesiä. Kimalaiset osaavat leikkiä.
Epäjohdonmukaisuus tulee siinä, että evoluutioteoria väittää lajien kehittyneen yksinkertaisesta monimutkaiseksi. Luonnossa näemme kuitenkin, että osa eläimistä kykenee enempään mitättömällä määrällä aivokapasiteettiä. Verkon tekeminen kärpäsen nappaamiseen vaatii että verkko on sopivassa paikassa ja kudottu oikeanlaiseen muotoon. Mutta kunnon idioottina kaivelet mieluummin nenää ja ihmisten keksimiä hätävalheita näille epäjohdonmukaisuuksille paskateoriassanne. - Anonyymi00029
Anonyymi00028 kirjoitti:
Sinulle kyllä kerrotiin jo että hämähäkki osaa saalistaa verkolla. Muita esimerkkejä; muurahaiset osaavat rakentaa kekoja ja pesiä. Kimalaiset osaavat leikkiä.
Epäjohdonmukaisuus tulee siinä, että evoluutioteoria väittää lajien kehittyneen yksinkertaisesta monimutkaiseksi. Luonnossa näemme kuitenkin, että osa eläimistä kykenee enempään mitättömällä määrällä aivokapasiteettiä. Verkon tekeminen kärpäsen nappaamiseen vaatii että verkko on sopivassa paikassa ja kudottu oikeanlaiseen muotoon. Mutta kunnon idioottina kaivelet mieluummin nenää ja ihmisten keksimiä hätävalheita näille epäjohdonmukaisuuksille paskateoriassanne."evoluutioteoria väittää lajien kehittyneen yksinkertaisesta monimutkaiseksi."
Niikö se ääni taas päässä väitti. Täällä oli puhe evoluutionisteistä, jotka sotkee keskustelua esittämällä omia hölmöjä käsityksiään evoluutioteoriasta ja evoluutiosta. Tässä on juuri yksi esimerkki evoluutionistista.
Ja toinen sivuhuomio hölmöydestä. Mikähän on ylipäätään luonnossa yksinkertaisen ja monimutkaisen mitta-asteiiko? - Anonyymi00030
Anonyymi00028 kirjoitti:
Sinulle kyllä kerrotiin jo että hämähäkki osaa saalistaa verkolla. Muita esimerkkejä; muurahaiset osaavat rakentaa kekoja ja pesiä. Kimalaiset osaavat leikkiä.
Epäjohdonmukaisuus tulee siinä, että evoluutioteoria väittää lajien kehittyneen yksinkertaisesta monimutkaiseksi. Luonnossa näemme kuitenkin, että osa eläimistä kykenee enempään mitättömällä määrällä aivokapasiteettiä. Verkon tekeminen kärpäsen nappaamiseen vaatii että verkko on sopivassa paikassa ja kudottu oikeanlaiseen muotoon. Mutta kunnon idioottina kaivelet mieluummin nenää ja ihmisten keksimiä hätävalheita näille epäjohdonmukaisuuksille paskateoriassanne.Entä mitä kreationisti osaa mitättömällä määrällään aivokapasiteettia?
"että osa eläimistä kykenee enempään mitättömällä määrällä aivokapasiteettiä."
"Perustelussasi" ei ole mitään logiikkaa - ei järjen häivää. Tuollainen menee läpi kaatumaseuroissasi, ei täällä. - Anonyymi00031
Anonyymi00028 kirjoitti:
Sinulle kyllä kerrotiin jo että hämähäkki osaa saalistaa verkolla. Muita esimerkkejä; muurahaiset osaavat rakentaa kekoja ja pesiä. Kimalaiset osaavat leikkiä.
Epäjohdonmukaisuus tulee siinä, että evoluutioteoria väittää lajien kehittyneen yksinkertaisesta monimutkaiseksi. Luonnossa näemme kuitenkin, että osa eläimistä kykenee enempään mitättömällä määrällä aivokapasiteettiä. Verkon tekeminen kärpäsen nappaamiseen vaatii että verkko on sopivassa paikassa ja kudottu oikeanlaiseen muotoon. Mutta kunnon idioottina kaivelet mieluummin nenää ja ihmisten keksimiä hätävalheita näille epäjohdonmukaisuuksille paskateoriassanne.Tätä taitaa kiukuttaa kaksi asiaa:
1) evoluutioprosessi luonnossa ei häviä, vaikka hihhuli kuinka polkee jalkaa
2) tiede ei näiden hihhuleiden juttuja huomioi lainkaan. Jäivät pari sataa vuotta sitten asemalle, kun juna lähti. - Anonyymi00032
Anonyymi00031 kirjoitti:
Tätä taitaa kiukuttaa kaksi asiaa:
1) evoluutioprosessi luonnossa ei häviä, vaikka hihhuli kuinka polkee jalkaa
2) tiede ei näiden hihhuleiden juttuja huomioi lainkaan. Jäivät pari sataa vuotta sitten asemalle, kun juna lähti.Se ajatus, että omistaisi elämänsä jonkin luonnonilmiön kieltämiselle :D. Kertoo aivokapasiteetista kaiken. Kukin tyylillään.
- Anonyymi00003
Sen, että evoluutioteorialla ei ole merkitystä sinulle, on jo vähän hitaampikin palstan seuraaja tajunnut. Mitä sitten? Hoetko tätä itsellesi vai mistä on kyse?
- Anonyymi00012
Kerro nyt miten elämäsi olisi erilaista ilman evoluutioteoriaa (oletan että et saa palkkaa valheteorian opettamisesta)?
- Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
Kerro nyt miten elämäsi olisi erilaista ilman evoluutioteoriaa (oletan että et saa palkkaa valheteorian opettamisesta)?
Vastaus olisikin helppo. Mutta kun olet itse jättänyt vastaamatta jo varmaankin satoihin kysymyksiin, on sinun turha vaatia ketään kertomaan sinulle yhtään mitään. Hyvä sylvi mikä pösilö.
Anonyymi00012 kirjoitti:
Kerro nyt miten elämäsi olisi erilaista ilman evoluutioteoriaa (oletan että et saa palkkaa valheteorian opettamisesta)?
"Kerro nyt miten elämäsi olisi erilaista ilman evoluutioteoriaa"
Kysymys ei ollut minulle, mutta vastaan. Suurin erilaisuus olisi siinä, että olisimme aivan pulassa sen takia, että antibiootit olisivat menettäneet tehonsa. Ilman ymmärrystä siitä, miten evoluutio toimii, sairaalabakteereita ja muita antibiooteille vastustuskykyisiä bakteerikantoja ei voisiotenkään hallita.Anonyymi00012 kirjoitti:
Kerro nyt miten elämäsi olisi erilaista ilman evoluutioteoriaa (oletan että et saa palkkaa valheteorian opettamisesta)?
Ja koska kaikki luonnontieteet muuttuisivat tai jopa kaatuisivat jos evoluutioteoriaa ei olisi, seuraisi sivuvaikutuksena mahoton ketjureaktio muitakin muutoksia vähän asiassa kuin asiassa. Jo mainittu lääketiede ottaisi varmasti paljon muutakin takapakkia kuin antibioottien häviämisen.
Mutta uskovallahan on kiire Jeesuksen luo, joten mitäpä hän lääketieteestä. Ja monien kajahtaneiden lahkohiipparien mielestä lääkkeet ovat Saatanasta yleensä ja rokotukset aivan erityisesti.
- Anonyymi00004
"koska Jumala on yksi selkeä ja hyvä hypoteesi niihin."
Jos osaisit englantia - tai ylipäätään ymmärtäisit mistään muustakaan mitään - suosittelisin tätä - juu, ei kannata sinun edes kurkata:
https://www.youtube.com/watch?v=ew_cNONhhKI
Se, että selität tieteestä, vaikket ymmärrä siitä yhtään mitään, on jotenkin jo ylivertaisuusvinoumankin tuolla puolen, parodiahorisontista puhumattakaan.
"Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Lisäksi tyypillisesti mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa sitä enemmän hän yliarvioi osaamistaan. Tämän voi katsoa johtuvan siitä, että kun yksilö ei hallitse taidon suorittamista, ei hän osaa myöskään arvioida osaamistasoa. Kyse on siis metakognitiivisesta vajavuudesta eli kyvyttömyydestä arvioida oikein omaa taitotasoaan. Aihetta tutkineen David Dunningin mukaan palautteen puute on eräs merkittävimmistä vääriin luuloihin johtavista tekijöistä.
Erityisesti tiedollisia taitoja koskeva ylivertaisuusvinouma tunnetaan myös nimellä Dunning–Kruger-vaikutus sitä tutkineiden psykologien David Dunningin ja Justin Krugerin mukaan. Dunning ja Kruger testasivat ihmisten käsitystä omasta huumorintajustaan, kielioppiosaamisestaan ja loogisesta päättelykyvystään."
- Wikipedia
Sinun kohdallasi ei ole kysymys palautteen puutteesta, jolloin jäljelle jää vain uskonnollinen änkyrädenialismi.
ps tämä viesti on muille lukijoille, sinulta ei odoteta vastausta.
pps ai niin, harjasin äsken hampaani, joten evoluutiota ei ole. - Anonyymi00005
Yhden ihmisiän aikana ei taida saada jalostettua eriytymistä niin pitkälle, että suuntien välinen lisääntymiskyky loppuisi.
Ymmärrätkö mitä eroa on,
1, 10, 1000, 10 000, 100 000, 1000 000,
10 000 000, jne....
Mittakaavoja ja ajan vaikutukutusta voi olla vaikea hahmottaa, jos lukujen ymmärtäminen on heikkoa.
Ihan toisenlainen esimerkki:
Kreationismin logiikka:
Ei palkkatyöläinen voi ostaa 100 000€ maksavaa asuntoa.
Mutta saldon jakaminen esim 20 vuodelle mahdollistaakin hitaan maksuohjelman, jolla se onnistuu.
Ei sitä saldon muutosta juuri huomaa kun tuijottaa yhden kk-erän vaikutusta, mutta aika tekee tehtävänsä.- Anonyymi00006
Samoin ihminen voi kuvitella olevansa niin viisas, että luulee kehittyneensä apinasta apinoiden ympäröimänä miljoonien vuosien aikana, vaikka ei ole edes varmoja todisteita ihmisen olemassaolosta kuin muutaman tuhannen vuoden takaa.
Apinoiden ympäröimänä kehitys olisi levinnyt kaikkiin yksilöihin, mutta kun ne ympäröivät apinat eivät ole muuksi muuttuneet....
Muutoin. ei taloa rahasta tehdä! Jos sinä rakentaisit 20 vuotta taloa, tse olisi jo ehtinyt lahota sateessa. Ainoastaan, jos edes ulkokuori olisi ollut valmis jo heti alusta, olisit voinut sisustaa sitä rauhassa. - Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Samoin ihminen voi kuvitella olevansa niin viisas, että luulee kehittyneensä apinasta apinoiden ympäröimänä miljoonien vuosien aikana, vaikka ei ole edes varmoja todisteita ihmisen olemassaolosta kuin muutaman tuhannen vuoden takaa.
Apinoiden ympäröimänä kehitys olisi levinnyt kaikkiin yksilöihin, mutta kun ne ympäröivät apinat eivät ole muuksi muuttuneet....
Muutoin. ei taloa rahasta tehdä! Jos sinä rakentaisit 20 vuotta taloa, tse olisi jo ehtinyt lahota sateessa. Ainoastaan, jos edes ulkokuori olisi ollut valmis jo heti alusta, olisit voinut sisustaa sitä rauhassa.Minä olisin suunnitellut tietoisesti talon ostoa 20 vuotta, ja säästänyt rahaa, jotta olisin voinut ostaa valmiina (älykäs suunnittelu) tai olisin ostanut heti valmiina (Luominen) ja maksanut vähittäin.
Kaikkein huonoin vaihtoehto olisi rakentaa vähin erin , kun materiaali turmeltuisi (evoluutio). - Anonyymi00016
Anonyymi00007 kirjoitti:
Minä olisin suunnitellut tietoisesti talon ostoa 20 vuotta, ja säästänyt rahaa, jotta olisin voinut ostaa valmiina (älykäs suunnittelu) tai olisin ostanut heti valmiina (Luominen) ja maksanut vähittäin.
Kaikkein huonoin vaihtoehto olisi rakentaa vähin erin , kun materiaali turmeltuisi (evoluutio)."Kaikkein huonoin vaihtoehto olisi rakentaa vähin erin , kun materiaali turmeltuisi (evoluutio)."
Eikö se, että 99% maapallolla sen historian aikana eliöistä on kuollut sukupuuttoon, viittaa juuri siihen, että paljon "materiaalia on turmeltunut" ja päätynyt umpikujaan? - Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
"Kaikkein huonoin vaihtoehto olisi rakentaa vähin erin , kun materiaali turmeltuisi (evoluutio)."
Eikö se, että 99% maapallolla sen historian aikana eliöistä on kuollut sukupuuttoon, viittaa juuri siihen, että paljon "materiaalia on turmeltunut" ja päätynyt umpikujaan?Kaikki paitsi nyt elävät olennot, ovat kuolleet "sukupuuttoon".
Miksi evoluutio kehittää lajeja, joilla ei olekaan elämisen mahdollisuuksia?
Vai onko niin, että nuo "sukupuuttoon" kuolleet 99% ovatkin enimmäkseen samanlaisia eläimiä kuin nykyäänkin!
Jos yksi prosentti on jäljellä, ja sekin on satoja tuhansia erilaisia variaatioita, kuinka täällä olisi edes elintilaa sata kertaa suuremmalle massalle?
Jotain on vialla laskuissa. Anonyymi00017 kirjoitti:
Kaikki paitsi nyt elävät olennot, ovat kuolleet "sukupuuttoon".
Miksi evoluutio kehittää lajeja, joilla ei olekaan elämisen mahdollisuuksia?
Vai onko niin, että nuo "sukupuuttoon" kuolleet 99% ovatkin enimmäkseen samanlaisia eläimiä kuin nykyäänkin!
Jos yksi prosentti on jäljellä, ja sekin on satoja tuhansia erilaisia variaatioita, kuinka täällä olisi edes elintilaa sata kertaa suuremmalle massalle?
Jotain on vialla laskuissa."Kaikki paitsi nyt elävät olennot, ovat kuolleet "sukupuuttoon"."
Eivät ole. Sukupuutto koskee lajeja, ei yksittäisiä eliöitä.
"Miksi evoluutio kehittää lajeja, joilla ei olekaan elämisen mahdollisuuksia?"
Siksi että evoluutio ei ole mikään tietoinen taho, joka pyrkii johonkin lopputulokseen. Evoluutio on nimitys sille prosessille, että ne ominaisuudet, jotka kulloinkin edistävät sopeutumista, leviävät eliöyhteisöön sukupolvien kuluessa. Jos elinympäristö muuttuu, ominaisuudet voivat menettää hyödyllisyytensä tai olla haitaksi.
"Vai onko niin, että nuo "sukupuuttoon" kuolleet 99% ovatkin enimmäkseen samanlaisia eläimiä kuin nykyäänkin!"
Ei.
"Jos yksi prosentti on jäljellä, ja sekin on satoja tuhansia erilaisia variaatioita, kuinka täällä olisi edes elintilaa sata kertaa suuremmalle massalle?"
Ei mitenkään. Siksi onkin aivan naurettavaa ajatella, että kaikki koskaan olleet eliölajit olisivat joskus olleet yhtä aikaa elossa. Silti kreationistien mielestä asia on näin.
"Jotain on vialla laskuissa."
No siitä vaan perustelemaan mikä on vialla.
Et vastannut Anonyymi00016:n kysymykseen joka oli kommentoimassasi viestissa:
Eikö se, että 99% maapallolla sen historian aikana eliöistä on kuollut sukupuuttoon, viittaa juuri siihen, että paljon "materiaalia on turmeltunut" ja päätynyt umpikujaan?Anonyymi00006 kirjoitti:
Samoin ihminen voi kuvitella olevansa niin viisas, että luulee kehittyneensä apinasta apinoiden ympäröimänä miljoonien vuosien aikana, vaikka ei ole edes varmoja todisteita ihmisen olemassaolosta kuin muutaman tuhannen vuoden takaa.
Apinoiden ympäröimänä kehitys olisi levinnyt kaikkiin yksilöihin, mutta kun ne ympäröivät apinat eivät ole muuksi muuttuneet....
Muutoin. ei taloa rahasta tehdä! Jos sinä rakentaisit 20 vuotta taloa, tse olisi jo ehtinyt lahota sateessa. Ainoastaan, jos edes ulkokuori olisi ollut valmis jo heti alusta, olisit voinut sisustaa sitä rauhassa.>ei ole edes varmoja todisteita ihmisen olemassaolosta kuin muutaman tuhannen vuoden takaa.
Millainen todiste sinun lahkossasi olisi "varma"?
Tiedän että arvostatte suunnattomasti silminnäkijöitä silloinkin kun heitä ei edes tunneta vaan vain puhutaan heitä olleen. Sekö?
>Apinoiden ympäröimänä kehitys olisi levinnyt kaikkiin yksilöihin, mutta kun ne ympäröivät apinat eivät ole muuksi muuttuneet....
Tuota noin, kun ne mutaatiot eivät "leviä" mihinkään vaan vain lisääntyvät omaan tahtiinsa vaihtelevin tuloksin. Aivan kuten eläin ei koskaan elämänsä aikana muutu toiseksi lajiksi, uudet ominaisuudetkaan eivät tartu yksilöstä toiseen.
Tässä ei ole mitään loogisesti vaikeaa, mutta uskonnollisesti näköjään kyllä. Erittäinkin.Anonyymi00017 kirjoitti:
Kaikki paitsi nyt elävät olennot, ovat kuolleet "sukupuuttoon".
Miksi evoluutio kehittää lajeja, joilla ei olekaan elämisen mahdollisuuksia?
Vai onko niin, että nuo "sukupuuttoon" kuolleet 99% ovatkin enimmäkseen samanlaisia eläimiä kuin nykyäänkin!
Jos yksi prosentti on jäljellä, ja sekin on satoja tuhansia erilaisia variaatioita, kuinka täällä olisi edes elintilaa sata kertaa suuremmalle massalle?
Jotain on vialla laskuissa.>Miksi evoluutio kehittää lajeja, joilla ei olekaan elämisen mahdollisuuksia?
Yksi juttu joka on kreationisteille mahdoton myöntää on se, että evoluutio ei ole subjekti joka toimii ja tahtoo jotain. Tämäkin oppimattomuus on tietenkin tahallista ja tarkoitettu vain estämään lahkon oppeja koskevien epäilysten syntyminen uskovan kuupassa.
- Anonyymi00010
Taas yksi evoluutionisti terrorisoimassa keskustelua kreationismista ja esittelemässä kuinka ei kuuntele vastauksia ollenkaan ja valehtelee evoluutioteoriasta.
Tälläistä epärehellisyyttä aiheuttaa vain fundamentalismi. Oikea varoittava esimerkki. Noh. Jatka vain uskontosi herjaamista, kun eihän sinulla ole minkäänlaista moraalia muutenkaan enää jäljellä. - Anonyymi00015
Tästä on jo tehty aloitus, jossa on selitetty tätä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19455382/mika-merkitys-kreationismilla-edes-on
Ja olen aivan varma, kuinka sinäkin olet sen lukenut, mutta et osannut sielläkään sanoa mitään älykkyyteen viittaavaa, etkä uskalla puhua aiheesta.
Tästä alkaa olemaan vaikea arvioida syytä tälläiseen käytökseen. Onko se yksinäisyys? Oman uskon pönkittämistä kun tietää olevansa väärässä? Dementia?
Ainakaan uteliaisuus ja rehellisyys ei aja sinua eteenpäin, vaan teet kaikkesi pysyäksesi tuossa epätodellisessa ja valheellisessa maailmassasi. >Kukaan ei ole omin silmin koskaan nähnyt minkään eläinlajin muuttuvan toiseksi.
Ei nii, koska mikään laji ei ole koskaan muuttunut toiseksi, vaan ollut koko elämänsä sitä mikä oli syntyessään.
>Ei ole ihme että tiede on jokseenkin jämähtänyt, kun näitä kysymyksiä ei haluta ottaa esiin, koska Jumala on yksi selkeä ja hyvä hypoteesi niihin.
Hypoteesilla, jota on mahdotonta osoittaa havainnoin oikeaksi, ei ole paljonkaan virkaa.- Anonyymi00018
"Jumala on yksi selkeä ja hyvä hypoteesi"
No mikä on Jumalan hypoteettinen vaikutusmekanismi fyysiseen maailmaan ja Jumalan hypoteettinen koostumus joka mahdollistaa tuollaisen vaikutusmekanismin käyttämisen?- Anonyymi00019
Juutalais-kristillinen jumala on suht nuori jumala. Se on muokkaatunut Lähi-idän ja Keski-Aasian vanhemmista jumalista, jotka olivat pääosin kai polyteistisiä.
Raamatun tarut on koostettu alueen vanhemmista tarustoista. Toki juutalaiset ovat lisänneet omia tarinoitaan noihin.
On aika huvittavaa, että jotkut pitävät tätä yhtä tarukokoelmaa luonnonhistorian lähteenä. Näitä luomismyyttejähän on lukuisia eikä mikäön perustelu pysty osoittamaan Raamatun tarun olevan sen kummempi sepite.
- Anonyymi00025
Mietit moisia turhaan
- Anonyymi00026
Ihmiselle on niin vaikea sanoa, ettei tiedä. On pelottava ajatus, ettei tiedä, mistä tulee. On helpompi uskoa aukolliseen teoriaan, kuin sanoa: en tiedä.
- Anonyymi00027
Kyllä, ja kreationistille sen sanominen näyttää olevan mahdotonta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1511251Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1191048Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset215798En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.59771- 64742
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä26729- 136705
- 45641
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57622Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss58564