Onko suomen musiikin rikas monimuotoisuus Sibeliuksen suosion varjostamaa?

Viime vuosisadan suomalaisen säveltaiteen varsin rikasta ja monimuotoista historiaa ajatellen on järjenvastaista, epäloogista ja täysin mystistä, että suurin osa siitä on jäänyt täysin pimentoon. Tämä ei voi olla osoittamatta esittävien taiteilijoiden täydellistä arvostelukyvyn puutetta ja jos moraalilla olisi asian kanssa jotain tekemistä, täydellistä moraalittomuutta. Se on selittämätön paradoksi siitäkin huolimatta, vaikka tarkastelisimme asiaa miltä kantilta tahansa ja vaikka kuinka suurella yhteisymmärryksellä tahansa hyväksyisimme sen nurinkurisen asetelman, että musiikkikulttuurimme ja-ohjelmistomme on suomalaisen musiikin osalta varsin monoliittinen. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että yksi ainoa säveltäjänimi lähes mielin määrin dominoi repertoaaria, ja leijonan osa rikkaasta musiikkiperinnöstä on suurelle nyky yleisölle tuntematonta, sillä suurin osa säveltäjistä on aikojen myötä ohjelmistosta eri syistä kadonnut, eikä heidän musiikkinsa levyttämiseksikään tunnu juuri millään taholla olevan minkäänlaisia intressejä ja aikomuksia. Vaan suorastaan jonkinlaisella hiljaisella sopimuksella heidän musiikkinsa on joko täysien tietoisesti unohdettu ja vaiettu tai sitten sitä eivät alan toimijatkaan muualla maailmassa tunne, tai sen laadullisiin kvaliteetteihin ei kerta kaikkiaan vain uskota kaiken Sibelius huuman keskellä, johon vannovat eivät tunnu kyllästyvän hänen glorifiointiinsa säveltäjän huomattavasta yliarvostuksesta huolimatta lainkaan. Nämä unohtavat sopivasti kaupallisten intressien vuoksi sen, että Sibeliuksen suomessakin on toiminut ja vaikuttanut suuri määrä muitakin päteviä ja kyvykkäitä taidemusiikin säveltäjiä hänen aikanaan ja sen jälkeen, joiden musiikilla on kyky tuottaa elämyksiä kuulijoilleen. Se kyseinen musiikki unohduksestaan huolimatta, jos siihen viitsii tutustua, ei ole niin ala-arvoista ja heikkoa, kuin Sibeliuksen valtaisan maineen sokaisemat saattavat luulla. Sen sijaan olen vahvasti sitä mieltä, että suomessa on sävelletty paljon enemmän korkealuokkaista taidemusiikkia, johon musiikinharrastaja ehtii elämänsä aikana tutustua, mutta joka pystyy tunteisiin vaikuttavana säveltaiteena paljon enempäänkin, kuin ansaitakseen kohtalonsa jäädä musiikkikirjojen lehdille vain pelkkänä Sibeliuksen varjostamana musiikillisena kuriositeettina, joka tyydyttää vain niiden akateemisesti koulutettujen musiikintutkijoiden tiedon ja uteliaisuuden nälkää, jotka kiihottuvat kuivasta musiikinhistoriallisesta tutkimuksesta, jossa kuivan teoreettinen musiikkiteosten analyysi ei kohtaa elävää musiikkiperintöä ja käytännön musiikkitiedettä. Sen sijaan unohdetun musiikkiperinnön voidaan katsoa olevan suuri menetys ja tappio suomen ja koko maailman taidemusiikkigenrelle, sillä sen katoamisen myötä ohjelmistosta on menetetty valtava määrä elinvoimaista ja syvästi vaikuttavaa suomalaista säveltaidetta kuvainpalvonnan kukintona kukoistavan mielikuvan suomi + Sibelius tuloksena, ja joka on jäänyt arkistojen kätköihin pölyyntymään. Mutta mikä on traagisinta, kukaan ei tunnu ymmärtävän sen todellista arvoa merkittävänä kulttuuriperintönä, kun yhden säveltäjän periaate on nostettu melkein normiksi ja muita historian tuntemia suomalaisia säveltäjiä vähätellään tämän edellä mainitun hegemonian nojalla eikä heitä heidän nimettömyytensä takia usein edes muistetakaan varteenotettavina säveltäjinä saati edelliselle täysin tasaveroisina ohjelmistovaihtoehtoina ja kilpakumppaneina, joilla olisi täydet edellytykset olla suomalaisen musiikin sanansaattajia maailmalla Sibeliuksen ohella ja tehdä suomalaista musiikkia siellä tunnetuksi.