Psykoterapia on opettelua, kuinka ottaa vastuuta itsestä

Ehkä aloituksen opettamis vertauskuva sopii paremmin. Terapeutti ei siis ole avustaja joka avustaa ajasta iäisyyteen, vaan terapialla on alku ja loppu.

Anonyymi00003 kirjoitti:

Ehkä aloituksen opettamis vertauskuva sopii paremmin. Terapeutti ei siis ole avustaja joka avustaa ajasta iäisyyteen, vaan terapialla on alku ja loppu.

Jos terapia ei riitä tarvitaan ssri:tä

Anonyymi00003 kirjoitti:

Ehkä aloituksen opettamis vertauskuva sopii paremmin. Terapeutti ei siis ole avustaja joka avustaa ajasta iäisyyteen, vaan terapialla on alku ja loppu.

Terapialla on alku ja loppu. Terapian perimmäinen tavoite on tehdä itsensä tarpeettomaksi eli ihmisen pitää oppia tulemaan toimeen omillaan elämän arjen haasteissa ja vieläpä traumojensa kanssa.

Traumoja on jokaisella, ei niihin pidä juuttua.

Onhan sekin itsestä huolen pitämistä, että oppii käsittelemään trauman aiheuttamia tunteita ym. Terapiasta voi saada työkalut käsitelläkseen traumaa, sen aiheuttamia vaikeuksia.

Eiköhän se logiikka ole se että oppii elämään sen trauman kanssa. Se ei siis ole mitään viinaa mikä auttaa unohtamaan trauman.

Suurin osa ihmisistä käsittelee itse ongelmansa, vaikeutensa ja mahdolliset traumansa.
Ihan jokaisella ihmisellä on elämässään vaikeita hetkiä, vaikeita tilanteita, ei täällä kukaan ongelmitta pääse eteenpäin. Suurin osa pääsee myös vaikeuksistaan yli itse, ilman ammattiapua ja -tukea.

Vasta tämän hallituksen aikana terapian määrät ovat kääntyneet laskuun muutaman vuoden takaisesta ennätys luvuista.

Anonyymi00009 kirjoitti:

Vasta tämän hallituksen aikana terapian määrät ovat kääntyneet laskuun muutaman vuoden takaisesta ennätys luvuista.

Syynä tuohon terapiamäärien lähetteiden vähenemiseen ja laskuun lienee myös priorisoinnissa, eli samalla säästetään kuluissa.

Tätä tehdään etenkin julkisella puolella.

Anonyymi00010 kirjoitti:

Syynä tuohon terapiamäärien lähetteiden vähenemiseen ja laskuun lienee myös priorisoinnissa, eli samalla säästetään kuluissa.

Tätä tehdään etenkin julkisella puolella.

Lue lisää

Sen mitä olen kentältä kuullut, niin huippuvuosina terapiaan lähetettiin sellaisia ihmisiä, jotka eivät selkeästikkään sinne kuuluneet.

Siitä ei voi suoraan tehdä sitä johtopäätöstä, että terapiaa olisi liikaa, mutta sieltä puuttuu juuri sitä kykyä tai halua oppia elämään omien ongelmien kanssa.

Aikuisen ihmisen on lähtökohtaisesti huolehdittava itsestään.

Tämä on taas näitä pullamössö sukupolven haihatuksia, kun taannutaan lapsen tasolle ja ruvetaan vaatimaan muilta sitä pyllyn pyyhkimistä.

Anonyymi00012 kirjoitti:

Aikuisen ihmisen on lähtökohtaisesti huolehdittava itsestään.

Tämä on taas näitä pullamössö sukupolven haihatuksia, kun taannutaan lapsen tasolle ja ruvetaan vaatimaan muilta sitä pyllyn pyyhkimistä.

Lue lisää

Niin. Aikuisuus on juuri sitä, että huolehtii itse itsestään ja vieläpä perheestään.

Jotkut vain eivät millään tahdo kasvaa aikuisiksi. On muka ansiokasta vielä 30-vuotiaana rällätä kuin teini.

Anonyymi00012 kirjoitti:

Aikuisen ihmisen on lähtökohtaisesti huolehdittava itsestään.

Tämä on taas näitä pullamössö sukupolven haihatuksia, kun taannutaan lapsen tasolle ja ruvetaan vaatimaan muilta sitä pyllyn pyyhkimistä.

Lue lisää

Kyllä tietysti.
Jotkut on vaan niin sairaita joko fyysisesti tai psyykkisesti että ei enää kykene huolehtiin itsestään.

Anonyymi00019 kirjoitti:

Kyllä tietysti.
Jotkut on vaan niin sairaita joko fyysisesti tai psyykkisesti että ei enää kykene huolehtiin itsestään.

Melkein aina nälkä ja vilu antaa voimia ja osaamista.

Anonyymi00022 kirjoitti:

Melkein aina nälkä ja vilu antaa voimia ja osaamista.

Nykyihmisten on ilmeisesti vaikeaa kestää nälkää ja vilua. Ovatko sitten jotenkin herkempiä, vai missä kohtaa on lähtenyt "lapasesta".

Anonyymi00019 kirjoitti:

Kyllä tietysti.
Jotkut on vaan niin sairaita joko fyysisesti tai psyykkisesti että ei enää kykene huolehtiin itsestään.

Joo, mutta sama pätee myös terapiaan itseensä. Milloin ihminen ei enää kykene terapiaan? Toisin sanoen ei kykene oppimaan elämään ongelmiensa kanssa?

Menee rankasti asian ohi, mutta MT-maailmassa on näille "ei kykene" ihmisille monenlaisia tukimuotoja, on edunvalvontaa, on tuettua asumista, ja asumisyksikköä, tuettua työtomintaa jne jne.

Siitä voidaan tietysti olla montaa mieltä, että aktivoiko vai passivoiko nämä palvelut näitä "ei kykene" ihmisiä, mutta on hyvä muistaa, että terapia ei todellakaan ole ainoa MT-ihmisille olemassa oleva palvelu.

Anonyymi00007 kirjoitti:

Suurin osa ihmisistä käsittelee itse ongelmansa, vaikeutensa ja mahdolliset traumansa.
Ihan jokaisella ihmisellä on elämässään vaikeita hetkiä, vaikeita tilanteita, ei täällä kukaan ongelmitta pääse eteenpäin. Suurin osa pääsee myös vaikeuksistaan yli itse, ilman ammattiapua ja -tukea.

Lue lisää

Kaikki eivät pääse.

Anonyymi00029 kirjoitti:

Joo, mutta sama pätee myös terapiaan itseensä. Milloin ihminen ei enää kykene terapiaan? Toisin sanoen ei kykene oppimaan elämään ongelmiensa kanssa?

Menee rankasti asian ohi, mutta MT-maailmassa on näille "ei kykene" ihmisille monenlaisia tukimuotoja, on edunvalvontaa, on tuettua asumista, ja asumisyksikköä, tuettua työtomintaa jne jne.

Siitä voidaan tietysti olla montaa mieltä, että aktivoiko vai passivoiko nämä palvelut näitä "ei kykene" ihmisiä, mutta on hyvä muistaa, että terapia ei todellakaan ole ainoa MT-ihmisille olemassa oleva palvelu.

Lue lisää

ei kaikki jaksa lähteä terapiaan kun niin huonossa kunnossa. Piste. Ja tästä asiasta ei keskustella enempää. Tämä on 100% fakta. Piste. Ja aamen.

Anonyymi00031 kirjoitti:

ei kaikki jaksa lähteä terapiaan kun niin huonossa kunnossa. Piste. Ja tästä asiasta ei keskustella enempää. Tämä on 100% fakta. Piste. Ja aamen.

Ei jaksa vai ei kykene? Kysymysmerkki. Ovat kaksi eri asiaa. Kysymysmerkki ja Hallelujaa.

Kiukutellaanko tässä taas itsestäänselvyyksistä, vai pahoittiko siellä joku taas mielensä, kun tajusi että olisi voisi itse mennä sinne terapiaan jos pistäisi vähän tikkua ristiin asian eteen?

Anonyymi00045 kirjoitti:

Ei jaksa vai ei kykene? Kysymysmerkki. Ovat kaksi eri asiaa. Kysymysmerkki ja Hallelujaa.

Kiukutellaanko tässä taas itsestäänselvyyksistä, vai pahoittiko siellä joku taas mielensä, kun tajusi että olisi voisi itse mennä sinne terapiaan jos pistäisi vähän tikkua ristiin asian eteen?

Lue lisää

Jaksaminen ja kykeneminen, juu. Myöskin haluttomuus mennä on yksi vaihtoehto siihen menemättömyyteen.

Koko elämä on sitä, että jokainen meistä joutuu opettelemaan, kuin otetaan vastuuta itsestä ja omasta elämästä.

Mutta tuohon mainontaan, jopa kouluissa tehtävään opetukseen, tai valistukseen, jota kouluissa tehdään, että jos jollekin tulee esim. ahdistus, masennus, tai mitä tahansa oireita, että voi ja kannattaa ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon, ja mikäli ne oireet johtuvat traumoista, niin eikö silloin se mainonta ole hieman harhaanjohtavaa, jos julkisella puolella keskitytään vain ja ainoastaan diagnosointiin ja lääkkeiden määräämiseen? Jos niitä asioita, joihin keskitytään rajataan kapea-alaiselle linjalle, tai hoidonpohjalle ja väitetään sen "edistävän henkistä hyvinvointia", mitä se ei silti missään laajemmassa mittakaavassa kuitenkaan tee, niin silloin ei pitäisi mainostaa ja ylläpitää niitä palveluja. Tavallaan se on ihmisten harhaanjohtamista. Sanotaan yhtäältä, että jos yksilöllä on elämässä vaikeaa, tai tulee mt-oireita, niin voi ja kannattaa hakeutua palveluihin, ja silti joillakin on oikeasti traumataustaa, mutta sinä et saa mitään apua.

Joten asianlaita on näin, niin silloin pitää lopettaa ne palvelut.

Anonyymi00016 kirjoitti:

Koko elämä on sitä, että jokainen meistä joutuu opettelemaan, kuin otetaan vastuuta itsestä ja omasta elämästä.

Mutta tuohon mainontaan, jopa kouluissa tehtävään opetukseen, tai valistukseen, jota kouluissa tehdään, että jos jollekin tulee esim. ahdistus, masennus, tai mitä tahansa oireita, että voi ja kannattaa ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon, ja mikäli ne oireet johtuvat traumoista, niin eikö silloin se mainonta ole hieman harhaanjohtavaa, jos julkisella puolella keskitytään vain ja ainoastaan diagnosointiin ja lääkkeiden määräämiseen? Jos niitä asioita, joihin keskitytään rajataan kapea-alaiselle linjalle, tai hoidonpohjalle ja väitetään sen "edistävän henkistä hyvinvointia", mitä se ei silti missään laajemmassa mittakaavassa kuitenkaan tee, niin silloin ei pitäisi mainostaa ja ylläpitää niitä palveluja. Tavallaan se on ihmisten harhaanjohtamista. Sanotaan yhtäältä, että jos yksilöllä on elämässä vaikeaa, tai tulee mt-oireita, niin voi ja kannattaa hakeutua palveluihin, ja silti joillakin on oikeasti traumataustaa, mutta sinä et saa mitään apua.

Joten asianlaita on näin, niin silloin pitää lopettaa ne palvelut.

Lue lisää

Edelliseen tekstiin muutama korjaus: jokainen meistä jokainen joutuu tässä elämässä opettelemaan, kuinka otetaan vastuuta.

Mutta kuten sanoin, jos niitä etenkin julkisella puolella rajataan vain keskittymään muutamaan asiaan, eikä esim. jonkun potilaan mt-oireiden takana, tai taustalla olevat syyt kiinnosta, tai niistä ei välitetä, ja joillakin on oikeasti traumataustaa, niin se henkisen hyvinvoinnin edistäminen laajemmassa perspektiivissä puuttuu kokonaan.

Ja jos on niin, että yhtäältä sanotaan, että voit ja kannattaa hakeutua mt-palveluihin, mutta sieltä ei saa, tai ei anneta psykoterapiaa tai vastaavaa, niin silloinhan se on tavallaan ihmisten huijaamista ja pettämistä.

Ja jos asianlaita on näin, niin silloin pitää ne palvelut ja niiden ylläpitäminen. Ja tuleehan siinä kustannussäästöjä.

Anonyymi00017 kirjoitti:

Edelliseen tekstiin muutama korjaus: jokainen meistä jokainen joutuu tässä elämässä opettelemaan, kuinka otetaan vastuuta.

Mutta kuten sanoin, jos niitä etenkin julkisella puolella rajataan vain keskittymään muutamaan asiaan, eikä esim. jonkun potilaan mt-oireiden takana, tai taustalla olevat syyt kiinnosta, tai niistä ei välitetä, ja joillakin on oikeasti traumataustaa, niin se henkisen hyvinvoinnin edistäminen laajemmassa perspektiivissä puuttuu kokonaan.

Ja jos on niin, että yhtäältä sanotaan, että voit ja kannattaa hakeutua mt-palveluihin, mutta sieltä ei saa, tai ei anneta psykoterapiaa tai vastaavaa, niin silloinhan se on tavallaan ihmisten huijaamista ja pettämistä.

Ja jos asianlaita on näin, niin silloin pitää ne palvelut ja niiden ylläpitäminen. Ja tuleehan siinä kustannussäästöjä.

Lue lisää

--- Siis ne palvelut ja niiden ylläpitäminen pitää lopettaa. Ja tuleehan siinä kustannussäästöjä.

Anonyymi00017 kirjoitti:

Edelliseen tekstiin muutama korjaus: jokainen meistä jokainen joutuu tässä elämässä opettelemaan, kuinka otetaan vastuuta.

Mutta kuten sanoin, jos niitä etenkin julkisella puolella rajataan vain keskittymään muutamaan asiaan, eikä esim. jonkun potilaan mt-oireiden takana, tai taustalla olevat syyt kiinnosta, tai niistä ei välitetä, ja joillakin on oikeasti traumataustaa, niin se henkisen hyvinvoinnin edistäminen laajemmassa perspektiivissä puuttuu kokonaan.

Ja jos on niin, että yhtäältä sanotaan, että voit ja kannattaa hakeutua mt-palveluihin, mutta sieltä ei saa, tai ei anneta psykoterapiaa tai vastaavaa, niin silloinhan se on tavallaan ihmisten huijaamista ja pettämistä.

Ja jos asianlaita on näin, niin silloin pitää ne palvelut ja niiden ylläpitäminen. Ja tuleehan siinä kustannussäästöjä.

Lue lisää

Omaa henkistä hyvinvointia on yritettävä itsekin edistää, ei kukaan muu pysty tekemään sitä toisen puolesta. Apua ja tukea pystyy saamaan, mutta itsestä kaikki pohjimmiltaan lähtee.

Anonyymi00018 kirjoitti:

--- Siis ne palvelut ja niiden ylläpitäminen pitää lopettaa. Ja tuleehan siinä kustannussäästöjä.

Mitä ovat kustannussäästöt, jos pahiten sairaat aiheuttavat kaikenlaista häiriötä yhteiskunnassa, perheissään, omaisetkin kärsivät, saattavat jopa itsekin sairastua väsyessään, jotkut sairaat saattavat olla väkivaltaisia muita kohtaan. Uhrit joutuisivat terveydenhuollon piiriin hoidettaviksi, se ei säästä mitään, päinvastoin.
Miten se säästö katsotaan, toisessa kohtaa voidaan säästää, kun se taas voi nostaa menoja jossain toisessa kohtaa.
Eivät nämä asiat ole koskaan yksiselitteisiä.

Anonyymi00025 kirjoitti:

Omaa henkistä hyvinvointia on yritettävä itsekin edistää, ei kukaan muu pysty tekemään sitä toisen puolesta. Apua ja tukea pystyy saamaan, mutta itsestä kaikki pohjimmiltaan lähtee.

Lue lisää

Ei kaikki pysty. Piste. Ja tästä ei keskustella enempää koska 100% faktoista ei voi vängätä vastaan.

Uskallan taas olla eri mieltä.

Ensinnäkin numeroiden valossa noin joka neljäs MT-palveluita käyttävä saa terapiaa.

Toisekseen, käytännössä yksityisellä puolella ainoastaan työterveydenhuolto kirjoittaa lähetteitä terapiaan. Kaikki muut lähetteet tulevat julkiselta puolelta.

Fakta on että sairaudentunnoton ihminen ei mene yksityiselle hakemaan lähetettä terapiaan, missä hänen itsensä pitäisi oppia uusia asioita, eikä voikkaan valittaa tai syyttää muita ihmisiä ongelmistaan.

Anonyymi00026 kirjoitti:

Mitä ovat kustannussäästöt, jos pahiten sairaat aiheuttavat kaikenlaista häiriötä yhteiskunnassa, perheissään, omaisetkin kärsivät, saattavat jopa itsekin sairastua väsyessään, jotkut sairaat saattavat olla väkivaltaisia muita kohtaan. Uhrit joutuisivat terveydenhuollon piiriin hoidettaviksi, se ei säästä mitään, päinvastoin.
Miten se säästö katsotaan, toisessa kohtaa voidaan säästää, kun se taas voi nostaa menoja jossain toisessa kohtaa.
Eivät nämä asiat ole koskaan yksiselitteisiä.

Lue lisää

jotkuthan ehdottaa työkyvyttömille &henkisesti sairaille jotka ei käy töissä pakkotyötä tai tukien poisottamista. Kuulutko sinäkin niihin jotka kannattaa tuota?
Minä olen heikossa asemassa oleva.

Anonyymi00032 kirjoitti:

Ei kaikki pysty. Piste. Ja tästä ei keskustella enempää koska 100% faktoista ei voi vängätä vastaan.

Siis sanotko, että apua ja tukea ei pysty saamaan ? Kyllä sitä on saatavilla, vaikka jonotusajat voivat olla turhan pitkiä.

Anonyymi00034 kirjoitti:

jotkuthan ehdottaa työkyvyttömille &henkisesti sairaille jotka ei käy töissä pakkotyötä tai tukien poisottamista. Kuulutko sinäkin niihin jotka kannattaa tuota?
Minä olen heikossa asemassa oleva.

Lue lisää

Jos on henkisesti sairas, työkyvytön ihminen, niin yleensä silloin ollaan työkyvyttömyyseläkkeellä, tai kuntoutustuella, eikä silloin kukaan pakota töihin, eikä eläkkeitä viedä pois. Kansaneläkekin on eräänlainen tuki työkyvyttömyyseläkeläisellä.
Eikä asumistukiakaan oteta tk-eläkeläiseltä pois, jos siihen ei ole mitään aihetta.
Olen minäkin heikossa asemassa, olen kuitenkin tk-eläkkeellä.
En ihan ymmärtänyt mitä asiaa koskien kysyit, kannatanko mitä ?

Anonyymi00034 kirjoitti:

jotkuthan ehdottaa työkyvyttömille &henkisesti sairaille jotka ei käy töissä pakkotyötä tai tukien poisottamista. Kuulutko sinäkin niihin jotka kannattaa tuota?
Minä olen heikossa asemassa oleva.

Lue lisää

Anna miehelle kala, ja ruokit hänet päiväksi. Opeta mies kalastamaan ja ruokit hänet koko elämäksi.

Olen eri vastaaja ja maksan mielelläni veroja, koska tiedän että niistä on hyötyä. Mutta sillä on rajansa miten paljon pystyn maksamaan veroja, ja sillä on ero, että miten sitä apua saava ihminen itse suhtautuu niihin asioihin.

Jos ihmisellä on asennevamma ja hän odottaa, että minä kannan sitä kalaa joka päivä, ilman että hän millään tavalla yrittää opetella itse kalastamaan kykyjensä rajoissa, niin ansaitsee kaikki ne pakkokeinot mitä yhteiskunta heille tarjoaa.

Anonyymi00026 kirjoitti:

Mitä ovat kustannussäästöt, jos pahiten sairaat aiheuttavat kaikenlaista häiriötä yhteiskunnassa, perheissään, omaisetkin kärsivät, saattavat jopa itsekin sairastua väsyessään, jotkut sairaat saattavat olla väkivaltaisia muita kohtaan. Uhrit joutuisivat terveydenhuollon piiriin hoidettaviksi, se ei säästä mitään, päinvastoin.
Miten se säästö katsotaan, toisessa kohtaa voidaan säästää, kun se taas voi nostaa menoja jossain toisessa kohtaa.
Eivät nämä asiat ole koskaan yksiselitteisiä.

Lue lisää

Menee vähän asian ohi, mutta menköön.

Tämän hetken suurin ongelma kustannussäästöjen näkökulmasta on nykyinen hyvinvointialueiden ja niiden rahoituksen lainsäädäntö, mistä puuttuu ennaltaehkäisevät komponentit ja rahaa jaetaan sen mukaan mikä on sairastavuus.

Jos aihe kiinnostaa enemmän niin kannattaa tutustua terveystaloustieteiden professorin Mika Kortelaisen ulostuloihin.

Mutta sitten itse asiaan. Kyllä, se on hämmentävää, miten tarttumaton sairaus leviää kulovalkean tavoin. Siihen on varmaan monta eri syytä, mutta jostain syystä ongelmilla tahtoo olla tapana kasautua samoihin perheisiin. Joka neljäs lapsi asuu perheessä jossa on joku MT-ongelma ja heistä noin 40% on vaarassa sairastua itse.

Anonyymi00046 kirjoitti:

Anna miehelle kala, ja ruokit hänet päiväksi. Opeta mies kalastamaan ja ruokit hänet koko elämäksi.

Olen eri vastaaja ja maksan mielelläni veroja, koska tiedän että niistä on hyötyä. Mutta sillä on rajansa miten paljon pystyn maksamaan veroja, ja sillä on ero, että miten sitä apua saava ihminen itse suhtautuu niihin asioihin.

Jos ihmisellä on asennevamma ja hän odottaa, että minä kannan sitä kalaa joka päivä, ilman että hän millään tavalla yrittää opetella itse kalastamaan kykyjensä rajoissa, niin ansaitsee kaikki ne pakkokeinot mitä yhteiskunta heille tarjoaa.

Lue lisää

Hyvin sanottu.

Anonyymi00046 kirjoitti:

Anna miehelle kala, ja ruokit hänet päiväksi. Opeta mies kalastamaan ja ruokit hänet koko elämäksi.

Olen eri vastaaja ja maksan mielelläni veroja, koska tiedän että niistä on hyötyä. Mutta sillä on rajansa miten paljon pystyn maksamaan veroja, ja sillä on ero, että miten sitä apua saava ihminen itse suhtautuu niihin asioihin.

Jos ihmisellä on asennevamma ja hän odottaa, että minä kannan sitä kalaa joka päivä, ilman että hän millään tavalla yrittää opetella itse kalastamaan kykyjensä rajoissa, niin ansaitsee kaikki ne pakkokeinot mitä yhteiskunta heille tarjoaa.

Lue lisää

Erittäin hyvin sanottu.

En ymmärrä mikä tässä nyt on tämä ongelma? Onko tässä kyse jostain netille tyypillisestä väärin ymmärryksestä, vai onko taustalla joihinkin sairauksiin kuuluvat narsistiset piirteet?

Onko porukka edes käynyt lukemassa alkuperäistä artikkelia?

Eka lauseen komppaan kyllä. Joo, kyllä meillä varmaan jokaisella on omat ongelmamme, kokemuksemme ja ikävätkin sellaiset.

Työ sinällään voi viedä ajatukset pois ikävistä asioista ja kokemuksista, mutta sekin voi olla addiktio ja pakokeino. Aivan samalla tavalla, kuin päihteet ja niiden käyttö.

Jossakin vaiheessa jokainen joutuu käsittelemään negatiiviset kokemukset, oli ne sitten mitä tahansa, tai tapahtuivat ne sitten lapsuudessa, tai missä tahansa ikävaiheessa.

Ideaalissa maailmassa kaikki voivat hyvin. Mutta tämä ei ole ideaali maailma, eikä ruusunpunainen sellainen. Joillakin on saattanut olla kurja, turvaton, tai rakkaudeton lapsuus, tai koulukiusaamista, yksin ja yhteisön ulkopuolelle jäämistä. Jotkut ovat saattaneet "särkyä" jo lapsena. Jolloin kokemus omasta paikasta ja tarkoituksesta saattaa kadota. Toinen asia, mikä on muuttunut yhteiskunnassa on se, että meillä ei ole enää sitä samanlaista yhteisöllisyyttä ja toisten tukemista ja auttamista, jota ennen ehkä oli.

Jos järjestetään, tai pidetään palveluja, henkisen hyvinvoinnin edistämisen nimissä ja sillä tarkoituksella, se pitää perustua ja pohjautua rehellisyyteen, aitoon ja vilpittömään haluun auttaa. Jos taas tarkoitus on jokin muu, tai annetaan sellainen kuva, että voi ja saa ottaa yhteyttä auttaviin tahoihin, ja sitten se ei ole sitä, vaan lyödä jonkin sairauden leima, tai vahingoittaa potilasta lisää lääkkeillä, se silloin paitsi rikkoo esim. lääkärin ja hoitajan aikoinaan antamaa valaa, ja on epäeettistä.

Ajatus siitä, että jokaisen pitää ottaa vastuu itsestään ja elämästään on sinällään oikea. Mutta onko sillä tekemistä esim. vakavasti traumatisoituneiden kanssa? Jos on kerran kehitetty jokin terapiasuuntaus, niin miksi ne on sitten ylipäätään kehitetty, eikö jotakin tarvetta varten?

Ja jos joku, tai alalla oleva ajattelee, että vastaanotolle tuleva on uusavuton, tai ei ota riittävästi vastuuta omasta elämästä, silloin pitää kysyä itseltään, että miksi on sitten ylipäätään kyseisellä alalla?

Jos lähdetään sitä lähtökohdasta, että jokaisen pitää selvitä ja pärjätä yksin, niin sitten niitä kyseisiä palveluita ei pidä, tai kannata ylläpitää. Ne pitää sitten lopettaa kokonaan. Sillä tavalla tulee ainakin lisää työttömiä. Tervetuloa sitten kortistoon!

Ylimääräisetkin on märehdittävä alta pois, että saa elämän jatkumaan. Eihän minkäänlaisia ongelmia olisi, jos kaiken pystyisi ns. lakaisemaan maton alle, paeta ikäviä ajatuksia ja tunteita, läpihän ne on käytävä. Muuten ne jäävät märehdittäväksi, ehkä pitkäksikin aikaa.

Anonyymi00023 kirjoitti:

Eka lauseen komppaan kyllä. Joo, kyllä meillä varmaan jokaisella on omat ongelmamme, kokemuksemme ja ikävätkin sellaiset.

Työ sinällään voi viedä ajatukset pois ikävistä asioista ja kokemuksista, mutta sekin voi olla addiktio ja pakokeino. Aivan samalla tavalla, kuin päihteet ja niiden käyttö.

Jossakin vaiheessa jokainen joutuu käsittelemään negatiiviset kokemukset, oli ne sitten mitä tahansa, tai tapahtuivat ne sitten lapsuudessa, tai missä tahansa ikävaiheessa.

Ideaalissa maailmassa kaikki voivat hyvin. Mutta tämä ei ole ideaali maailma, eikä ruusunpunainen sellainen. Joillakin on saattanut olla kurja, turvaton, tai rakkaudeton lapsuus, tai koulukiusaamista, yksin ja yhteisön ulkopuolelle jäämistä. Jotkut ovat saattaneet "särkyä" jo lapsena. Jolloin kokemus omasta paikasta ja tarkoituksesta saattaa kadota. Toinen asia, mikä on muuttunut yhteiskunnassa on se, että meillä ei ole enää sitä samanlaista yhteisöllisyyttä ja toisten tukemista ja auttamista, jota ennen ehkä oli.

Jos järjestetään, tai pidetään palveluja, henkisen hyvinvoinnin edistämisen nimissä ja sillä tarkoituksella, se pitää perustua ja pohjautua rehellisyyteen, aitoon ja vilpittömään haluun auttaa. Jos taas tarkoitus on jokin muu, tai annetaan sellainen kuva, että voi ja saa ottaa yhteyttä auttaviin tahoihin, ja sitten se ei ole sitä, vaan lyödä jonkin sairauden leima, tai vahingoittaa potilasta lisää lääkkeillä, se silloin paitsi rikkoo esim. lääkärin ja hoitajan aikoinaan antamaa valaa, ja on epäeettistä.

Ajatus siitä, että jokaisen pitää ottaa vastuu itsestään ja elämästään on sinällään oikea. Mutta onko sillä tekemistä esim. vakavasti traumatisoituneiden kanssa? Jos on kerran kehitetty jokin terapiasuuntaus, niin miksi ne on sitten ylipäätään kehitetty, eikö jotakin tarvetta varten?

Ja jos joku, tai alalla oleva ajattelee, että vastaanotolle tuleva on uusavuton, tai ei ota riittävästi vastuuta omasta elämästä, silloin pitää kysyä itseltään, että miksi on sitten ylipäätään kyseisellä alalla?

Jos lähdetään sitä lähtökohdasta, että jokaisen pitää selvitä ja pärjätä yksin, niin sitten niitä kyseisiä palveluita ei pidä, tai kannata ylläpitää. Ne pitää sitten lopettaa kokonaan. Sillä tavalla tulee ainakin lisää työttömiä. Tervetuloa sitten kortistoon!

Lue lisää

Diagnosoinninkin jollain tavalla ymmärtää.
Jos tulee sairaus, se on hoidettava. Ensin sille laitetaan diagnoosi, että voidaan hoitaa juuri oikeaa sairautta. Kaipa ne on niitä lääketieteen käsitteitä.
Mielenterveyttä voidaan tukea, mielen sairautta hoidetaan.
Masennukset ja ahdistukset ovat mielenterveyden ongelmia, kun taas esim. psykoosisairaudet ovat mielisairauksia. Vaikkakin mielisairaus on vanhentunut termi.

Sinä et tiedä yhtään mitään ihmismielen ongelmista. Piste. Ja tästä ei keskustella enempää koska 100% faktoihin ei voi vängätä vastaan. AAmen.

Anonyymi00035 kirjoitti:

Sinä et tiedä yhtään mitään ihmismielen ongelmista. Piste. Ja tästä ei keskustella enempää koska 100% faktoihin ei voi vängätä vastaan. AAmen.

Väitän kyllä jotain tietäväni, olin potilaana/asiakkaana pitkälle yli 20 vuoden ajan.
Faktoihin en väitä vastaan, en tietenkään. Joistain asioista voin olla eri mieltä kuin joku toinen. Faktoja en ala kuitenkaan kiistämään.

Anonyymi00023 kirjoitti:

Eka lauseen komppaan kyllä. Joo, kyllä meillä varmaan jokaisella on omat ongelmamme, kokemuksemme ja ikävätkin sellaiset.

Työ sinällään voi viedä ajatukset pois ikävistä asioista ja kokemuksista, mutta sekin voi olla addiktio ja pakokeino. Aivan samalla tavalla, kuin päihteet ja niiden käyttö.

Jossakin vaiheessa jokainen joutuu käsittelemään negatiiviset kokemukset, oli ne sitten mitä tahansa, tai tapahtuivat ne sitten lapsuudessa, tai missä tahansa ikävaiheessa.

Ideaalissa maailmassa kaikki voivat hyvin. Mutta tämä ei ole ideaali maailma, eikä ruusunpunainen sellainen. Joillakin on saattanut olla kurja, turvaton, tai rakkaudeton lapsuus, tai koulukiusaamista, yksin ja yhteisön ulkopuolelle jäämistä. Jotkut ovat saattaneet "särkyä" jo lapsena. Jolloin kokemus omasta paikasta ja tarkoituksesta saattaa kadota. Toinen asia, mikä on muuttunut yhteiskunnassa on se, että meillä ei ole enää sitä samanlaista yhteisöllisyyttä ja toisten tukemista ja auttamista, jota ennen ehkä oli.

Jos järjestetään, tai pidetään palveluja, henkisen hyvinvoinnin edistämisen nimissä ja sillä tarkoituksella, se pitää perustua ja pohjautua rehellisyyteen, aitoon ja vilpittömään haluun auttaa. Jos taas tarkoitus on jokin muu, tai annetaan sellainen kuva, että voi ja saa ottaa yhteyttä auttaviin tahoihin, ja sitten se ei ole sitä, vaan lyödä jonkin sairauden leima, tai vahingoittaa potilasta lisää lääkkeillä, se silloin paitsi rikkoo esim. lääkärin ja hoitajan aikoinaan antamaa valaa, ja on epäeettistä.

Ajatus siitä, että jokaisen pitää ottaa vastuu itsestään ja elämästään on sinällään oikea. Mutta onko sillä tekemistä esim. vakavasti traumatisoituneiden kanssa? Jos on kerran kehitetty jokin terapiasuuntaus, niin miksi ne on sitten ylipäätään kehitetty, eikö jotakin tarvetta varten?

Ja jos joku, tai alalla oleva ajattelee, että vastaanotolle tuleva on uusavuton, tai ei ota riittävästi vastuuta omasta elämästä, silloin pitää kysyä itseltään, että miksi on sitten ylipäätään kyseisellä alalla?

Jos lähdetään sitä lähtökohdasta, että jokaisen pitää selvitä ja pärjätä yksin, niin sitten niitä kyseisiä palveluita ei pidä, tai kannata ylläpitää. Ne pitää sitten lopettaa kokonaan. Sillä tavalla tulee ainakin lisää työttömiä. Tervetuloa sitten kortistoon!

Lue lisää

Nyt tulee taas sellasta settiä, että selvitäppä pari kysymystä.

Miksi hoito ei voisi lähteä aidosti siitä ajatuksesta että sillä vilpittömästi autetaan ihmistä? Kerro, mikä on se hoidon salainen agenda mikä sillä mielestäsi on?

Selitä minulle, miksi ihmistä (jonka kuvailet uusavuttomaksi) ei saa opettaa omatoimiseksi ongelmiensa kanssa? Miksi ihminen joka näkee tämän "opetustarpeen" on väärällä alalla?

Anteeksi jos joudun nyt haukkumaan logiikkaasi, mutta sehän on sama asia, että opettaja olisi väärällä alalla, silloin kun hän näkee oppilaan tarpeen kehittyä.

Selitä Lähtökohtasi tällä kouluvertauksella. Miksi koulu olisi turha, vaikka kaikkien pitää selvitä ja pärjätä koulun jälkeen yksin?

Poliittisesti veikkaisin persuja tai kokoomuslaisia.

Olen itsekin työtä tekemätön, sairas, eläkkeellä oleva ihminen.
Jos ja kun jotkut öyhöttää, niin siinähän öyhöttää, minua ei hävetä se, että minulle on aikoinaan diagnoosi laitettu, ja olen heikommassa asemassa.
Kun hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, vaikka olisi sairaskin, niin ei silloin öyhöttäjien öyhötyksistä viitsi välitää.
Ja joskus saattaa heikohkon itsetunnon takia tuntua, että joku öyhöttää, vaikka ei sitä tekisikään.
Ei se ole oma vika, jos on tullut psyykkisiä ongelmia, ne on jostain syystä tullut, piste.
Eikä se kuulu öyhöttäjille millään tavalla, ei siis pitäisi kuulua.

Koeta sinäkin ymmärtää, että kaikki eivät ymmärrä meitä sairaita, työtä tekemättömiä ihmisiä. Mutta sehän on heidän muiden, ymmärtämättömien oma häpeänsä. Sairaan ihmisen ei tarvitse syyttää itseään sairaudestaan tai työelämän ulkopuolella olemisesta.

Vaikka artikkelissa puhutaan työkyvystä, niin se ei ole hyökkäys työkyvyttömiä vastaan.

Eikä siitä pidä pidä sekoittaa foorumilla pyörivien ammattiuhriutujien työkyvyttömyys kortin heilutteluun, millä he väittävät, ettei ihminen itse pystyisi vaikuttamaan asioihin, kuten artikkelissa mainitaan.

Anonyymi00051 kirjoitti:

Vaikka artikkelissa puhutaan työkyvystä, niin se ei ole hyökkäys työkyvyttömiä vastaan.

Eikä siitä pidä pidä sekoittaa foorumilla pyörivien ammattiuhriutujien työkyvyttömyys kortin heilutteluun, millä he väittävät, ettei ihminen itse pystyisi vaikuttamaan asioihin, kuten artikkelissa mainitaan.

Lue lisää

Itsehän ihminen eniten pystyy vaikuttamaan itseään koskeviin asioihin. Ja jos ei voimavarat riitä, silloin voi hakea apua ja tukea. Sitä varten ammattilaiset ovat olemassa ja tekevät työtään.

Mitä psykologit ja psykoterapeutit sitten tekisivät, kun heiltä loppuisivat kaikki työt ja hommat? Sanoisivat vaan kaikille, ja julkisesti, "Ota enemmän vastuuta itsestäsi elämästäsi". Sen fraasin ja ilmeisen tosiseikan toteamiseen ei tarvita mitään kouluttautuneisuutta. Mutta se on silti käsien pesemistä kaikesta vastuusta. Eikä tarvitse tehdä enempiä töitä. Työt eivät ilmeisesti enää kiinnosta? Joskus ihmetyttää oikeasti, että miksi ihmiset ylipäätään kouluttautuvat terapeuteiksi ja mt-alalla toimijoiksi? Oikeasti ei näytä olevan kiinnostusta, tai tarpeeksi välittämistä kanssaihmisistä. On ilmeisesti helpompaa nostaa itselle jalustalle ja messuta jotakin kuvitellen olevansa kaikkitietävä. Mihin katosi tässä yhteiskunnassa toisten ihmisten auttaminen, tukeminen ja välittäminen?

Toisen ihmisen kärsimystä ja tuskaa ja ihmisarvo ei pitäisi lähteä mittaamaan ja arvottamaan.

Uskallan taas olla eri mieltä.

Trauma ei millään tavalla takaa terapian onnistumista. Se ei edes takaa sitä, että asiakkaalla olisi halua työstää omaa traumaansa.

Anonyymi00053 kirjoitti:

Mitä psykologit ja psykoterapeutit sitten tekisivät, kun heiltä loppuisivat kaikki työt ja hommat? Sanoisivat vaan kaikille, ja julkisesti, "Ota enemmän vastuuta itsestäsi elämästäsi". Sen fraasin ja ilmeisen tosiseikan toteamiseen ei tarvita mitään kouluttautuneisuutta. Mutta se on silti käsien pesemistä kaikesta vastuusta. Eikä tarvitse tehdä enempiä töitä. Työt eivät ilmeisesti enää kiinnosta? Joskus ihmetyttää oikeasti, että miksi ihmiset ylipäätään kouluttautuvat terapeuteiksi ja mt-alalla toimijoiksi? Oikeasti ei näytä olevan kiinnostusta, tai tarpeeksi välittämistä kanssaihmisistä. On ilmeisesti helpompaa nostaa itselle jalustalle ja messuta jotakin kuvitellen olevansa kaikkitietävä. Mihin katosi tässä yhteiskunnassa toisten ihmisten auttaminen, tukeminen ja välittäminen?

Toisen ihmisen kärsimystä ja tuskaa ja ihmisarvo ei pitäisi lähteä mittaamaan ja arvottamaan.

Lue lisää

Oma valistunut arvaukseni on, että terapeutin työ vain muuttuu mielenkiintoisemmaksi, jos asiakkaina on vain sellaisia ihmisiä jotka haluavat sitä terapiaa ja kykenevät oppimaan elämään ongelmiensa kanssa.

Oletko koskaan miettinyt, että miksi et kykene ymmärtämään, että miksi joku hakeutuu ammattiin missä auttaa toista ihmistä?

Anonyymi00062 kirjoitti:

Oma valistunut arvaukseni on, että terapeutin työ vain muuttuu mielenkiintoisemmaksi, jos asiakkaina on vain sellaisia ihmisiä jotka haluavat sitä terapiaa ja kykenevät oppimaan elämään ongelmiensa kanssa.

Oletko koskaan miettinyt, että miksi et kykene ymmärtämään, että miksi joku hakeutuu ammattiin missä auttaa toista ihmistä?

Lue lisää

Tiedätkö, miten monta vuotta olen ollut ja elänyt ongelmieni kanssa? Yhteensä ainakin 40 vuotta. Oppiminen edellyttää ymmärtämistä. Jotta ymmärtää, mistä omat tunteet aiheutuvat ja tulevat. Useimmiten ne tulevat menneisyydessä, etenkin lapsuudessa koetuista asioista. Uskoin aika monta vuotta, eli pitkään minua hoitaneita lääkäreitä ja hoitajia, jotka väittivät, että "kaikki ongelmani johtuivat vain ja ainoastaan psyykkisestä sairaudesta". Menneisyyttä, siellä koettuja asioita, lapsuuden kurjia oloja, turvattomuutta ja traumoja ei otettu lainkaan huomioon. Kaikki oli ja johtui vain sairaudesta.

Pidän enemmän psykologiasta ja sen lähestymiskulmasta yksilön kokemiin tuntemuksiin, tekoihin, tunteisiin ja ajatuksiin. Mutta siitä en ole lainkaan samaa mieltä, kun joku sanoo: " Että ota enemmän vastuuta itsestäsi ja elämästäsi". Koska se ei pyyhi pois kenenkään traumoja.

Viimeiseen kysymykseen vastaus: minun ymmärtämisestä, tai ymmärtämättömyydestä ei tarvitse kenenkään huolissaan. Jos olen kirjoittanut jossakin kohtaa sen, että miksi joku hakeutuu alalle, jotta pääsee sanomaan asiakkaalle, että ota enemmän vastuuta, tai nostaa itsensä jalustalle, ajatellen, olevansa toista jotenkin parempi, niin se ei ole kovin empaattista ja humaania. Siksi tällainen henkilö on väärällä alalla. Oli se sitten kuka tahansa mt-alalla oleva.

Minun mielestä tarvitaan enemmän toisen asemaan asettumista, ymmärtämistä ja empatiaa. - Se ei ole sama asia, kuin että vaatisi joltakin päänsilitystä, uhriutumiseen kannustamista, tai että vollottaa itsekin silmät päästään. Myötäelämisen taito ja toisen elämän ja siinä koettujen asioiden ymmärtäminen ja toisen ihmisen arvostaminen ovat silti kaikista tärkeimpiä taitoja, mitä kenelläkään voi olla. Jotta voi auttaa ketään, tarvitaan edellä mainittuja ominaisuuksia.

Anonyymi00063 kirjoitti:

Tiedätkö, miten monta vuotta olen ollut ja elänyt ongelmieni kanssa? Yhteensä ainakin 40 vuotta. Oppiminen edellyttää ymmärtämistä. Jotta ymmärtää, mistä omat tunteet aiheutuvat ja tulevat. Useimmiten ne tulevat menneisyydessä, etenkin lapsuudessa koetuista asioista. Uskoin aika monta vuotta, eli pitkään minua hoitaneita lääkäreitä ja hoitajia, jotka väittivät, että "kaikki ongelmani johtuivat vain ja ainoastaan psyykkisestä sairaudesta". Menneisyyttä, siellä koettuja asioita, lapsuuden kurjia oloja, turvattomuutta ja traumoja ei otettu lainkaan huomioon. Kaikki oli ja johtui vain sairaudesta.

Pidän enemmän psykologiasta ja sen lähestymiskulmasta yksilön kokemiin tuntemuksiin, tekoihin, tunteisiin ja ajatuksiin. Mutta siitä en ole lainkaan samaa mieltä, kun joku sanoo: " Että ota enemmän vastuuta itsestäsi ja elämästäsi". Koska se ei pyyhi pois kenenkään traumoja.

Viimeiseen kysymykseen vastaus: minun ymmärtämisestä, tai ymmärtämättömyydestä ei tarvitse kenenkään huolissaan. Jos olen kirjoittanut jossakin kohtaa sen, että miksi joku hakeutuu alalle, jotta pääsee sanomaan asiakkaalle, että ota enemmän vastuuta, tai nostaa itsensä jalustalle, ajatellen, olevansa toista jotenkin parempi, niin se ei ole kovin empaattista ja humaania. Siksi tällainen henkilö on väärällä alalla. Oli se sitten kuka tahansa mt-alalla oleva.

Minun mielestä tarvitaan enemmän toisen asemaan asettumista, ymmärtämistä ja empatiaa. - Se ei ole sama asia, kuin että vaatisi joltakin päänsilitystä, uhriutumiseen kannustamista, tai että vollottaa itsekin silmät päästään. Myötäelämisen taito ja toisen elämän ja siinä koettujen asioiden ymmärtäminen ja toisen ihmisen arvostaminen ovat silti kaikista tärkeimpiä taitoja, mitä kenelläkään voi olla. Jotta voi auttaa ketään, tarvitaan edellä mainittuja ominaisuuksia.

Lue lisää

Silloin voi tulla hankaluutta, jos ammattilainen arvostaa potilastaan ihmisenä, mutta potilas ei arvosta lainkaan itseään.
Voi hyvin ajatella, kuinka homma etenee, vai eteneekö lainkaan ?

Anonyymi00063 kirjoitti:

Tiedätkö, miten monta vuotta olen ollut ja elänyt ongelmieni kanssa? Yhteensä ainakin 40 vuotta. Oppiminen edellyttää ymmärtämistä. Jotta ymmärtää, mistä omat tunteet aiheutuvat ja tulevat. Useimmiten ne tulevat menneisyydessä, etenkin lapsuudessa koetuista asioista. Uskoin aika monta vuotta, eli pitkään minua hoitaneita lääkäreitä ja hoitajia, jotka väittivät, että "kaikki ongelmani johtuivat vain ja ainoastaan psyykkisestä sairaudesta". Menneisyyttä, siellä koettuja asioita, lapsuuden kurjia oloja, turvattomuutta ja traumoja ei otettu lainkaan huomioon. Kaikki oli ja johtui vain sairaudesta.

Pidän enemmän psykologiasta ja sen lähestymiskulmasta yksilön kokemiin tuntemuksiin, tekoihin, tunteisiin ja ajatuksiin. Mutta siitä en ole lainkaan samaa mieltä, kun joku sanoo: " Että ota enemmän vastuuta itsestäsi ja elämästäsi". Koska se ei pyyhi pois kenenkään traumoja.

Viimeiseen kysymykseen vastaus: minun ymmärtämisestä, tai ymmärtämättömyydestä ei tarvitse kenenkään huolissaan. Jos olen kirjoittanut jossakin kohtaa sen, että miksi joku hakeutuu alalle, jotta pääsee sanomaan asiakkaalle, että ota enemmän vastuuta, tai nostaa itsensä jalustalle, ajatellen, olevansa toista jotenkin parempi, niin se ei ole kovin empaattista ja humaania. Siksi tällainen henkilö on väärällä alalla. Oli se sitten kuka tahansa mt-alalla oleva.

Minun mielestä tarvitaan enemmän toisen asemaan asettumista, ymmärtämistä ja empatiaa. - Se ei ole sama asia, kuin että vaatisi joltakin päänsilitystä, uhriutumiseen kannustamista, tai että vollottaa itsekin silmät päästään. Myötäelämisen taito ja toisen elämän ja siinä koettujen asioiden ymmärtäminen ja toisen ihmisen arvostaminen ovat silti kaikista tärkeimpiä taitoja, mitä kenelläkään voi olla. Jotta voi auttaa ketään, tarvitaan edellä mainittuja ominaisuuksia.

Lue lisää

Pieni selvennys edelliseen tekstiin. En ole tietenkään ollut 40 vuotta putkeen ongelmissa. Mutta kesti ainakin 20 vuotta ennen kuin tuli käsiteltyä niitä asioita.

Psykiatrian puolella kaikki yksilön oireet nähdään ja tulkitaan usein jostakin sairausnäkökulmasta. Eli tavallaan ihminen edustaa, tai hänet nähdään liian usein jonkin sairauden edustajana.

Psykiatrian puolella keskitytään lähinnä pääasiallisesti vastaanotolle tulevien diagnosointiin ja lääkkeiden määräämiseen.

Mutta neurolepteistä ei ole mitään apua, eikä hyötyä traumojen käsittelyssä. Itse asiassa siinä käy aivan päinvastoin. Ihminen lamaantuu, ja hänestä tulee passiivinen ja mistään piittaamaton. Toimintakyky laskee ja aivan varmasti vastuunottokin ja kanto itsestä ja omasta elämästä vähenee.

Silti uskallan väittää, että sinne psykiatriankin puolelle ajautuu sellaisia ihmisiä, joilla on oikeasti traumataustaa. Mutta priorisoinnin ja kategorisoinnin seurauksena monen kohdalla ne traumat jäävät kokonaan selvittämättä ja hoitamatta. Kyseiset hoitolinjaukset, pohjat ja ratkaisut saatetaan perustella henkilön toisella sairaudella. Eli tavallaan sitä aiemmin annettua diagnoosia käytetään lyömaseena. Ei se kovinkaan reilua ja tasa-arvoista kohtelua ole. Jos on oikeasti tarkoitus edistää henkistä hyvinvointia, se ei saa perustua ihmisten pettämiseen, tai valehteluun. Psykiatrian edustamat hoitolinjaukset ja hoidot ovat aivan liian kapea-alaisia.

Näistä syistä moni joutuu tekemään sen paranemisprosessin aivan yksin. Joten siinä mielessä moni tekee aloituksen esille tuomalla tavalla. Joten mitä siinä on kenelläkään valittamista? Ja tulee myös säästöä itse systeemissäkin, joka on siellä niin pi*un tärkeää ja etusijalla. Näitä asioita ei vaan tuoda tarpeeksi esille. Uskon, että systeemissä on monia, joita on kohdeltu väärin, tai epäoikeudenmukaisesti. On sekä ali, että ylidiagnsointia, valmiiksi otettua asenteellisuutta, diagnooseilla leimaamista ja traumojen hoitamatta jättämistä. Ja kun palkka omalla kohdalla juoksee, niin ei tarvitse piitata mistään. Hyväksytään tietyt asiat hiljaa, eikä tuoda esille niitä epäkohtia, tai tehdä tarvittavia uudistuksia. Yhteisöllisyys ja toisista välittäminen on vähentynyt viimeisten vuosikymmenten aikana. Osa jää yhteiskunnan ulkopuolelle, eikä kaikille ole sitä tarvittavaa tukiverkostoa. Mutta kun systeemitkin ja siellä olevat pettävät, niin se on todella ikävä asia.

Niitä mt-palveluja on mainostettu ja valistettu jo sen ainakin 30 vuotta. Että sinne voi ja kannattaa hakeutua. Mutta priorisoinnista, kategorisoinnista ja diagnooseilla leimaamisesta ja esim. psykoterapiaan potilaiden tietynlaisesta valikoimisesta ei kukaan puhu juuri mitään, vaikka ne ovat oikeasti olemassa olevia ilmiöitä. Hoidonhan piti olla meillä ensiluokkaista ja laadukasta? Onko se sitä todella?

Anonyymi00068 kirjoitti:

Pieni selvennys edelliseen tekstiin. En ole tietenkään ollut 40 vuotta putkeen ongelmissa. Mutta kesti ainakin 20 vuotta ennen kuin tuli käsiteltyä niitä asioita.

Psykiatrian puolella kaikki yksilön oireet nähdään ja tulkitaan usein jostakin sairausnäkökulmasta. Eli tavallaan ihminen edustaa, tai hänet nähdään liian usein jonkin sairauden edustajana.

Psykiatrian puolella keskitytään lähinnä pääasiallisesti vastaanotolle tulevien diagnosointiin ja lääkkeiden määräämiseen.

Mutta neurolepteistä ei ole mitään apua, eikä hyötyä traumojen käsittelyssä. Itse asiassa siinä käy aivan päinvastoin. Ihminen lamaantuu, ja hänestä tulee passiivinen ja mistään piittaamaton. Toimintakyky laskee ja aivan varmasti vastuunottokin ja kanto itsestä ja omasta elämästä vähenee.

Silti uskallan väittää, että sinne psykiatriankin puolelle ajautuu sellaisia ihmisiä, joilla on oikeasti traumataustaa. Mutta priorisoinnin ja kategorisoinnin seurauksena monen kohdalla ne traumat jäävät kokonaan selvittämättä ja hoitamatta. Kyseiset hoitolinjaukset, pohjat ja ratkaisut saatetaan perustella henkilön toisella sairaudella. Eli tavallaan sitä aiemmin annettua diagnoosia käytetään lyömaseena. Ei se kovinkaan reilua ja tasa-arvoista kohtelua ole. Jos on oikeasti tarkoitus edistää henkistä hyvinvointia, se ei saa perustua ihmisten pettämiseen, tai valehteluun. Psykiatrian edustamat hoitolinjaukset ja hoidot ovat aivan liian kapea-alaisia.

Näistä syistä moni joutuu tekemään sen paranemisprosessin aivan yksin. Joten siinä mielessä moni tekee aloituksen esille tuomalla tavalla. Joten mitä siinä on kenelläkään valittamista? Ja tulee myös säästöä itse systeemissäkin, joka on siellä niin pi*un tärkeää ja etusijalla. Näitä asioita ei vaan tuoda tarpeeksi esille. Uskon, että systeemissä on monia, joita on kohdeltu väärin, tai epäoikeudenmukaisesti. On sekä ali, että ylidiagnsointia, valmiiksi otettua asenteellisuutta, diagnooseilla leimaamista ja traumojen hoitamatta jättämistä. Ja kun palkka omalla kohdalla juoksee, niin ei tarvitse piitata mistään. Hyväksytään tietyt asiat hiljaa, eikä tuoda esille niitä epäkohtia, tai tehdä tarvittavia uudistuksia. Yhteisöllisyys ja toisista välittäminen on vähentynyt viimeisten vuosikymmenten aikana. Osa jää yhteiskunnan ulkopuolelle, eikä kaikille ole sitä tarvittavaa tukiverkostoa. Mutta kun systeemitkin ja siellä olevat pettävät, niin se on todella ikävä asia.

Niitä mt-palveluja on mainostettu ja valistettu jo sen ainakin 30 vuotta. Että sinne voi ja kannattaa hakeutua. Mutta priorisoinnista, kategorisoinnista ja diagnooseilla leimaamisesta ja esim. psykoterapiaan potilaiden tietynlaisesta valikoimisesta ei kukaan puhu juuri mitään, vaikka ne ovat oikeasti olemassa olevia ilmiöitä. Hoidonhan piti olla meillä ensiluokkaista ja laadukasta? Onko se sitä todella?

Lue lisää

Aika paljon tunnut esittävän täysin järjenvastaisia väittämiä, hoidosta, työntekijöistä jne.

Missä faktat? Ainoa lähdemateriaali tuntuu olevan sairausitsessään.

Anonyymi00068 kirjoitti:

Pieni selvennys edelliseen tekstiin. En ole tietenkään ollut 40 vuotta putkeen ongelmissa. Mutta kesti ainakin 20 vuotta ennen kuin tuli käsiteltyä niitä asioita.

Psykiatrian puolella kaikki yksilön oireet nähdään ja tulkitaan usein jostakin sairausnäkökulmasta. Eli tavallaan ihminen edustaa, tai hänet nähdään liian usein jonkin sairauden edustajana.

Psykiatrian puolella keskitytään lähinnä pääasiallisesti vastaanotolle tulevien diagnosointiin ja lääkkeiden määräämiseen.

Mutta neurolepteistä ei ole mitään apua, eikä hyötyä traumojen käsittelyssä. Itse asiassa siinä käy aivan päinvastoin. Ihminen lamaantuu, ja hänestä tulee passiivinen ja mistään piittaamaton. Toimintakyky laskee ja aivan varmasti vastuunottokin ja kanto itsestä ja omasta elämästä vähenee.

Silti uskallan väittää, että sinne psykiatriankin puolelle ajautuu sellaisia ihmisiä, joilla on oikeasti traumataustaa. Mutta priorisoinnin ja kategorisoinnin seurauksena monen kohdalla ne traumat jäävät kokonaan selvittämättä ja hoitamatta. Kyseiset hoitolinjaukset, pohjat ja ratkaisut saatetaan perustella henkilön toisella sairaudella. Eli tavallaan sitä aiemmin annettua diagnoosia käytetään lyömaseena. Ei se kovinkaan reilua ja tasa-arvoista kohtelua ole. Jos on oikeasti tarkoitus edistää henkistä hyvinvointia, se ei saa perustua ihmisten pettämiseen, tai valehteluun. Psykiatrian edustamat hoitolinjaukset ja hoidot ovat aivan liian kapea-alaisia.

Näistä syistä moni joutuu tekemään sen paranemisprosessin aivan yksin. Joten siinä mielessä moni tekee aloituksen esille tuomalla tavalla. Joten mitä siinä on kenelläkään valittamista? Ja tulee myös säästöä itse systeemissäkin, joka on siellä niin pi*un tärkeää ja etusijalla. Näitä asioita ei vaan tuoda tarpeeksi esille. Uskon, että systeemissä on monia, joita on kohdeltu väärin, tai epäoikeudenmukaisesti. On sekä ali, että ylidiagnsointia, valmiiksi otettua asenteellisuutta, diagnooseilla leimaamista ja traumojen hoitamatta jättämistä. Ja kun palkka omalla kohdalla juoksee, niin ei tarvitse piitata mistään. Hyväksytään tietyt asiat hiljaa, eikä tuoda esille niitä epäkohtia, tai tehdä tarvittavia uudistuksia. Yhteisöllisyys ja toisista välittäminen on vähentynyt viimeisten vuosikymmenten aikana. Osa jää yhteiskunnan ulkopuolelle, eikä kaikille ole sitä tarvittavaa tukiverkostoa. Mutta kun systeemitkin ja siellä olevat pettävät, niin se on todella ikävä asia.

Niitä mt-palveluja on mainostettu ja valistettu jo sen ainakin 30 vuotta. Että sinne voi ja kannattaa hakeutua. Mutta priorisoinnista, kategorisoinnista ja diagnooseilla leimaamisesta ja esim. psykoterapiaan potilaiden tietynlaisesta valikoimisesta ei kukaan puhu juuri mitään, vaikka ne ovat oikeasti olemassa olevia ilmiöitä. Hoidonhan piti olla meillä ensiluokkaista ja laadukasta? Onko se sitä todella?

Lue lisää

Jokseenkin outoja mielipiteitä, mutta toki omiasi, joihin sinulla on oikeus.
Miksi sinun mielestäsi, tai siis mitä mieltä olet siitä, kun suurin osa psyykkisistä ongelmista kärsivistä loppujen lopuksi hyötyy psykiatrian puolen avusta ja tuesta ?
Jos olet systeemissä ollut, niin voitko rehellisesti sanoa, että siitä ei olisi ollut yhtään mitään hyötyä ?
Miksi et ole tyytyväinen siihen, jos olet saavuttanut kuitenkin ns. paremman elämän, paremman psyykkisen olotilan, kuin mitä on ehkä ollut aiemmin ?
Tuleeko sinulle parempi olo, kun jatkuvasti "mollaat" järjestelmää ? Mitä saavutat sillä ?
Anteeksi, että kysyn näitä, mutta kommenteistasi tulee vaikutelma, että tunnet syvää katkeruutta psykiatriaa kohtaan.

Anonyymi00069 kirjoitti:

Aika paljon tunnut esittävän täysin järjenvastaisia väittämiä, hoidosta, työntekijöistä jne.

Missä faktat? Ainoa lähdemateriaali tuntuu olevan sairausitsessään.

Lue lisää

Uskon kyllä, että tässäkin maassa on varmasti lukuisia, joko potilaita, eli asiakkaita, tai alalla olevia, jotka tietävät, että siellä kohdellaan potilaita eri tavalla ja eri arvoisesti. Syyt siihen ovat moninaiset, aina alkaen sosioekonomisesta ja diagnoosiin lähtien. Traumatausta menee erittäin helposti sekaisin, tai se voidaan sotkea johonkin psyykkiseen sairauteen. Sekin määrä ihmisiä, joille on annettu jokin psykoosidiagnoosi, siellä on varmasti traumataustaisia. Jotka eivät sitten saa mitään psykoterapiaa.

Uskallan myös heittää tähän sen, että jo tämän vuosikymmenen tulee varmasti iso joukko kertomaan kokemuksistaan hoitosysteemissä ja kyseisessä hoitokulttuurissa. Totuutta ei pysty pimittämään, tai pitämään piilossa.

Siinäkin mielessä olisi huomattavasti siellä systeemissä olevien myöntää näiden asioiden paikkanapitävyys. Eli se, että siellä priorisoidaan ja kategorisoidaan potilaita. Ja että heidän hoidonlinjaus on aivan kapea. Noin 90 %: ttia ihmisen elämään kuuluvista asioista jätetään hoidon ja siinä keskittymisen ulkopuolelle. Kuten yksilön aiempi historia, tapahtuneet asiat, nykyiset olosuhteet, elämäntilanne ja psykososiaaliset tekijät.

Ainoa asia, josta siellä ollaan kiinnostuneita, että syötkö sinä lääkkeitä. Pääasiassa koko hoito nojataan vain diagnosointiin ja lääkkeisiin ja niiden käyttöön. Isolla osalle porukkaa ei tarjota, eikä anneta yhtään mitään muuta. Se kertoo jotakin olennaista. Jos on oikeasti tarkoitus edistää henkistä hyvinvointia, niin pitäisi lisätä huomattavasti enemmän sisältöä niihin hoitoihin. Tämä on totuus. Valitettavasti. Muista asioista ei olla kiinnostuneita. Kyllä pitäisi olla enemmän rehellisyyttä myöntää nämä asiat. Ns. asioiden kertomatta jättäminen ei auta, eikä hyödytä ketään.

Anonyymi00071 kirjoitti:

Jokseenkin outoja mielipiteitä, mutta toki omiasi, joihin sinulla on oikeus.
Miksi sinun mielestäsi, tai siis mitä mieltä olet siitä, kun suurin osa psyykkisistä ongelmista kärsivistä loppujen lopuksi hyötyy psykiatrian puolen avusta ja tuesta ?
Jos olet systeemissä ollut, niin voitko rehellisesti sanoa, että siitä ei olisi ollut yhtään mitään hyötyä ?
Miksi et ole tyytyväinen siihen, jos olet saavuttanut kuitenkin ns. paremman elämän, paremman psyykkisen olotilan, kuin mitä on ehkä ollut aiemmin ?
Tuleeko sinulle parempi olo, kun jatkuvasti "mollaat" järjestelmää ? Mitä saavutat sillä ?
Anteeksi, että kysyn näitä, mutta kommenteistasi tulee vaikutelma, että tunnet syvää katkeruutta psykiatriaa kohtaan.

Lue lisää

Huono kohtelu jättää aina jäljet.

Anonyymi00071 kirjoitti:

Jokseenkin outoja mielipiteitä, mutta toki omiasi, joihin sinulla on oikeus.
Miksi sinun mielestäsi, tai siis mitä mieltä olet siitä, kun suurin osa psyykkisistä ongelmista kärsivistä loppujen lopuksi hyötyy psykiatrian puolen avusta ja tuesta ?
Jos olet systeemissä ollut, niin voitko rehellisesti sanoa, että siitä ei olisi ollut yhtään mitään hyötyä ?
Miksi et ole tyytyväinen siihen, jos olet saavuttanut kuitenkin ns. paremman elämän, paremman psyykkisen olotilan, kuin mitä on ehkä ollut aiemmin ?
Tuleeko sinulle parempi olo, kun jatkuvasti "mollaat" järjestelmää ? Mitä saavutat sillä ?
Anteeksi, että kysyn näitä, mutta kommenteistasi tulee vaikutelma, että tunnet syvää katkeruutta psykiatriaa kohtaan.

Lue lisää

Toivoisin, että olisin voinut antaa jotakin tunnusta hoitokulttuurille ja systeemille, tai siellä toimijoille siitä, että voin paremmin. Mutta siitä huolimatta vaikka olen pitänyt joistakin siellä kohdanneista ihmisistä ihmisinä, oli siellä muutama symppis, niin se ei muuta sitä tosiasiaa, että hoito on sisällyksetöntä ja huonolaatuista. Diagnoosi ja lääkekeskeistä. Ja valikoivaa, että minkälaista ja tyyppistä hoitoa kenellekin annetaan. Palveluihin tulevia luokitellaan ja arvotetaan. Mikä on vain yksinomaan surullista.

Tosiasiassa olen joutunut tekemään paranemisprosessin itse ja yksin.

En suoranaisesti tunne katkeruutta, tai vihaa. Pettymys on ehkä oikeampi sana ilmaisemaan sitä, että yhtäältä mainostetaan ( jota tehtiin jo 1980-luvun loppupuolelta lähtien) ja terveyskasvatusvalistuksessa kouluissa, että kannattaa ja saa ottaa yhteyttä mt-palveluihin. Sitä sen sijaan kerrotaan ja myönnetään, edelleenkään edes julkisesti, että tosiasiassa hoito on etenkin julkisella puolella tavattoman kapea-alaista, keskittyy lähinnä potilaiden luokitteluun, kategorisoimiseen diagnosoinnin kautta, heittää ikuisia sairausleimoja ihmisten päälle ja pilaa ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Se, että sitä väitetään tehtävän henkisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi on paitsi itsepetosta, myös muiden pettämistä. Edelleenkin voimassa olevaa ajattelua ja hoidonlinjauksia puolustellaan, kuten lääkkeiden roolia ihmisten auttamiseksi, "hyvän hoidon nimissä tehtynä". Silti henkisen hyvinvoinnin edistämisen aspekti on kovin vähäinen, kun siellä hoitokulttuurissa ainoa mielenkiinto kohdistetaan ihmisten lääkitsemiseen ja siihen, että käyttääkö joku diagnoosin saanut lääkkeitä, vai ei. Kummallisinta tässä kaikessa on se, että kukaan ei välitä, eikä ole aidosti kiinnostunut pahoinvoivan elämässä olevista tekijöistä, kuten aiemmin tapahtuneista asioista, nykyisestä elämäntilanteesta, tai olosuhteista. Toisinsanoen yli 90 %: ttia jokaisen ihmiseen kuuluvista tekijöistä sivuutetaan ja jätetään huomiotta. Niillä ei ole kyseisessä hoitokulttuurissa ilmeisesti mitään vaikutusta yksilön mielenterveyteen ja henkiseen hyvinvointiin? Uskaltanen silti olla eri mieltä tuosta asiasta.

Anonyymi00077 kirjoitti:

Toivoisin, että olisin voinut antaa jotakin tunnusta hoitokulttuurille ja systeemille, tai siellä toimijoille siitä, että voin paremmin. Mutta siitä huolimatta vaikka olen pitänyt joistakin siellä kohdanneista ihmisistä ihmisinä, oli siellä muutama symppis, niin se ei muuta sitä tosiasiaa, että hoito on sisällyksetöntä ja huonolaatuista. Diagnoosi ja lääkekeskeistä. Ja valikoivaa, että minkälaista ja tyyppistä hoitoa kenellekin annetaan. Palveluihin tulevia luokitellaan ja arvotetaan. Mikä on vain yksinomaan surullista.

Tosiasiassa olen joutunut tekemään paranemisprosessin itse ja yksin.

En suoranaisesti tunne katkeruutta, tai vihaa. Pettymys on ehkä oikeampi sana ilmaisemaan sitä, että yhtäältä mainostetaan ( jota tehtiin jo 1980-luvun loppupuolelta lähtien) ja terveyskasvatusvalistuksessa kouluissa, että kannattaa ja saa ottaa yhteyttä mt-palveluihin. Sitä sen sijaan kerrotaan ja myönnetään, edelleenkään edes julkisesti, että tosiasiassa hoito on etenkin julkisella puolella tavattoman kapea-alaista, keskittyy lähinnä potilaiden luokitteluun, kategorisoimiseen diagnosoinnin kautta, heittää ikuisia sairausleimoja ihmisten päälle ja pilaa ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Se, että sitä väitetään tehtävän henkisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi on paitsi itsepetosta, myös muiden pettämistä. Edelleenkin voimassa olevaa ajattelua ja hoidonlinjauksia puolustellaan, kuten lääkkeiden roolia ihmisten auttamiseksi, "hyvän hoidon nimissä tehtynä". Silti henkisen hyvinvoinnin edistämisen aspekti on kovin vähäinen, kun siellä hoitokulttuurissa ainoa mielenkiinto kohdistetaan ihmisten lääkitsemiseen ja siihen, että käyttääkö joku diagnoosin saanut lääkkeitä, vai ei. Kummallisinta tässä kaikessa on se, että kukaan ei välitä, eikä ole aidosti kiinnostunut pahoinvoivan elämässä olevista tekijöistä, kuten aiemmin tapahtuneista asioista, nykyisestä elämäntilanteesta, tai olosuhteista. Toisinsanoen yli 90 %: ttia jokaisen ihmiseen kuuluvista tekijöistä sivuutetaan ja jätetään huomiotta. Niillä ei ole kyseisessä hoitokulttuurissa ilmeisesti mitään vaikutusta yksilön mielenterveyteen ja henkiseen hyvinvointiin? Uskaltanen silti olla eri mieltä tuosta asiasta.

Lue lisää

Edelliseen tekstiin yksi korjaus: sitä kerrotaan ja tuodaan vähemmän esille, että mihin siellä psykiatrian puolella keskitytään. Lähinnä pääasiassa systeemiin tulevien diagnsointiin ja lääkkeiden määräämisen "kaikeksi hoidoksi ja avuksi". Hoito on tavattoman kapea-alaista.

Anonyymi00078 kirjoitti:

Edelliseen tekstiin yksi korjaus: sitä kerrotaan ja tuodaan vähemmän esille, että mihin siellä psykiatrian puolella keskitytään. Lähinnä pääasiassa systeemiin tulevien diagnsointiin ja lääkkeiden määräämisen "kaikeksi hoidoksi ja avuksi". Hoito on tavattoman kapea-alaista.

Lue lisää

Hoidossakin on resurssit, jotka eivät riitä aivan kaikkeen.
Hoitotahojen ulkopuolelta löytyy paljonkin toimintaa, johon voi osallistua täysin oma-aloitteisesti. On yhdistyksiä, järjestöjä, vertaistoimintaa, ym.
Lääkärit ovat olemassa määrittääkseen sairauden laadun, kirjoittaakseen lääkereseptit, jonkin verran mukana suunnittelemassa hoitoa.
Hoitajat on niitä, jotka hoitavat, keskustelevat, osastolla ollessa antavat lääkkeet ja sielläkin keskustelevat.
Sairaalahoidon aikana on potilaille osastolla suppeaa ryhmätoimintaa yleensä.
Loput tapahtuu sairaalan ulkopuolella, ei siellä normielämässä ole lääkäriä ja hoitajaa vierellä koko ajan "hoivaamassa".
Ajoittain saatetaan käydä psykiatrian poliklinikalla keskustelemassa hoitajan kanssa, joskus tavataan psykiatria.
Terapiat sitten taas on erikseen, niihin useimmiten hakeudutaan lääkärin lähetteellä, ainakin julkiselta puolelta.

Mitä sen hoidon pitäisi olla ? Jatkuvaa ympärivuorokautista seurantaa lääkärin ja hoitajan ollessa ihmisen vierellä, vaikka ihminen eläisi omassa kodissaan ?
Ei kaikkea voida tehdä potilaan puolesta, itsekin on yritettävä miettiä asioita, mistä voisi olla itselle hyötyä.
Sitä en usko, jos käy esim. hoitajan kanssa keskustelemassa, etteikö siellä voisi puhua itselle tärkeistä ja vaikeista asioista, sitä varten he työtään tekevät. Eivätkä he tekisi juuri sitä työtä, jos he eivät välittäisi lainkaan potilaista, ihmisistä.

Se on jo jonkinlaista vastuunottamista itsestä, että hakee apua, jos tuntee sitä tarvitsevansa.

Edelliseen jatkoa: Kun aukaisee silmät, näkee totuuden, ja sen, mistä on itselle hyötyä. Oppii ottamaan vastuuta itse, tekee sen parantumistyön ikävistä ja traumaattisista kokemuksista, ihan itse, siihen ei tarvita itseään jalustalle nostavia asiantuntijoita. Koska on pakko. Sinusta ja sinun kokemuksista ei mt-systeemissä ja siellä olevassa hoitokulttuurissa välitetä. Siksi joutuu tekemään sen terapiatyön ihan itse. Näin jouduin minä tekemään.

Anonyymi00061 kirjoitti:

Edelliseen jatkoa: Kun aukaisee silmät, näkee totuuden, ja sen, mistä on itselle hyötyä. Oppii ottamaan vastuuta itse, tekee sen parantumistyön ikävistä ja traumaattisista kokemuksista, ihan itse, siihen ei tarvita itseään jalustalle nostavia asiantuntijoita. Koska on pakko. Sinusta ja sinun kokemuksista ei mt-systeemissä ja siellä olevassa hoitokulttuurissa välitetä. Siksi joutuu tekemään sen terapiatyön ihan itse. Näin jouduin minä tekemään.

Lue lisää

Kaikki eivät ole kuin sinä.

Onko koskaan käynyt mielessä että se vika voi olla yksilössä jos ei pärjää loppumaailman kanssa?

Anonyymi00061 kirjoitti:

Edelliseen jatkoa: Kun aukaisee silmät, näkee totuuden, ja sen, mistä on itselle hyötyä. Oppii ottamaan vastuuta itse, tekee sen parantumistyön ikävistä ja traumaattisista kokemuksista, ihan itse, siihen ei tarvita itseään jalustalle nostavia asiantuntijoita. Koska on pakko. Sinusta ja sinun kokemuksista ei mt-systeemissä ja siellä olevassa hoitokulttuurissa välitetä. Siksi joutuu tekemään sen terapiatyön ihan itse. Näin jouduin minä tekemään.

Lue lisää

Oletko koskaan huomannut, että joskus potilaskin saattaa yrittää nostaa itsensä jalustalle ? Siitä tosin ei ole potilaalle mitään hyötyä, päinvastoin.

Anonyymi00072 kirjoitti:

Oletko koskaan huomannut, että joskus potilaskin saattaa yrittää nostaa itsensä jalustalle ? Siitä tosin ei ole potilaalle mitään hyötyä, päinvastoin.

Ei taida päteä ainakaan minuun. Olen juuri aivan päinvastainen ihminen, hiljainen hissukka, arka ja ujo. Arvomaailma ei hyväksy kenenkään jalustalle nousemista, eikä varsinkaan omalla kohdallani.

Anonyymi00070 kirjoitti:

Onko koskaan käynyt mielessä että se vika voi olla yksilössä jos ei pärjää loppumaailman kanssa?

Meistä jokaisesta löytyy vikoja, ja niitä saatetaan etsiä hamaan tappiin asti. Violle ei voi mitään, mutta aina voi yrittää jalostua.

Mutta jos se Sinua jotenkin helpottaa tuo tänne kirjoittavien, tai potilaiden syyllistäminen, niin ihan miten vaan. Mutta ei se mitenkään ihailtavaa ole. Eikä käy selitykseksi, tai perusteluksi mihinkään.

Jos Sinua ei miellytä jonkun mielipide, niin syyllistämisen tekeminen ei taida olla ihan reilua. Kenenkään syyttelemisestä, tai syyllistämisestä, ei mielipiteiden, tai minkään muunkaan tekemisestä ei ole mitään hyötyä. Mutta paljastaahan se aina jotakin sellaisen tekijästä.

Anonyymi00075 kirjoitti:

Meistä jokaisesta löytyy vikoja, ja niitä saatetaan etsiä hamaan tappiin asti. Violle ei voi mitään, mutta aina voi yrittää jalostua.

Mutta jos se Sinua jotenkin helpottaa tuo tänne kirjoittavien, tai potilaiden syyllistäminen, niin ihan miten vaan. Mutta ei se mitenkään ihailtavaa ole. Eikä käy selitykseksi, tai perusteluksi mihinkään.

Jos Sinua ei miellytä jonkun mielipide, niin syyllistämisen tekeminen ei taida olla ihan reilua. Kenenkään syyttelemisestä, tai syyllistämisestä, ei mielipiteiden, tai minkään muunkaan tekemisestä ei ole mitään hyötyä. Mutta paljastaahan se aina jotakin sellaisen tekijästä.

Lue lisää

Jatkuvastihan eri yhteyksissä ihmiset etsivät toisistaan vikoja, ikävä kyllä.
Kuka näyttää miltäkin, kenellä on mitäkin, kuka pärjää ja kuinka hyvin tai huonosti, kuka on rikas, kuka köyhempi, jne.
Ihmiset yrittävät liikaa omalla kohdallaan, yritetään olla enemmän kuin ollaan, elämää suoritetaan, vaikka sitä pitäisi elää.
Kukaan ei ole täydellinen, eikä tervejärkinen ihminen sitä keneltäkään vaadi, ei itseltään, eikä muilta.
Ja jos/kun hyväksyy itsensä vaikka vähän viallisenakin, niin ainakin itsellä on parempi olla.
Me olemme ihmisiä jokainen, jokaisella on ihmisarvo. Jokaisella meillä on hyvät ja huonot puolemme.

Anonyymi00080 kirjoitti:

Jatkuvastihan eri yhteyksissä ihmiset etsivät toisistaan vikoja, ikävä kyllä.
Kuka näyttää miltäkin, kenellä on mitäkin, kuka pärjää ja kuinka hyvin tai huonosti, kuka on rikas, kuka köyhempi, jne.
Ihmiset yrittävät liikaa omalla kohdallaan, yritetään olla enemmän kuin ollaan, elämää suoritetaan, vaikka sitä pitäisi elää.
Kukaan ei ole täydellinen, eikä tervejärkinen ihminen sitä keneltäkään vaadi, ei itseltään, eikä muilta.
Ja jos/kun hyväksyy itsensä vaikka vähän viallisenakin, niin ainakin itsellä on parempi olla.
Me olemme ihmisiä jokainen, jokaisella on ihmisarvo. Jokaisella meillä on hyvät ja huonot puolemme.

Lue lisää

Miksi etsit vikoja toisista ihmisistä? En minä ainakaan etsi, emkä ole kavereiksikaan saanut sellaisia.

Olisiko syytä vaikka tutustua ihmisiin ja korjata asennetra?

Anonyymi00081 kirjoitti:

Miksi etsit vikoja toisista ihmisistä? En minä ainakaan etsi, emkä ole kavereiksikaan saanut sellaisia.

Olisiko syytä vaikka tutustua ihmisiin ja korjata asennetra?

Lue lisää

En etsi ihmisistä vikoja, hyväksyn ihmiset myös vikoineen. Jokaisella niitä kuitenkin on, myös itselläni, voin sen aivan hyvin myöntää.
Tulipahan mainittua tuosta vikojen etsimisestä sen takia, kun siltä tämä nykymaailma vaikuttaa. Somessa ja muuallakin ihmiset vain arvostelevat kaikkea ja kaikkia.
Eikö se ole juuri sitä vikojen esiin kaivamista, vaikka ei niin vikaa olisikaan ?
Tässähän tämän näkee, sinäkin heti tyrmäsit minut, että minä etsisin vikoja muista, miksi niin ? Taisit senkin ajatella viaksi ? Miksi tuollainen asenne ?
Tunnen paljon ihmisiä, ja jatkuvasti tutustun uusiin, en tarvitse siihen suosittelua, kiitos kuitenkin ajatuksesta.

Sinä saat käyttää ruutuaikasi ihan mihin haluat. Salli muillekin se, että he käyttävät aikansa mihin haluavat.