Kertoo oululaisista pojista, kahdesta poikajengistä, pääasiassa toisesta, saksalaisten "ystäviemme" asuttamassa kaupungissaan.
Omat vanhempani olivat suunnilleen tuota ikäluokkaa ja kuullut kyllä runsaasti kertomuksia sota-ajan Suomesta.
Elokuvan lopussa "Jake" juoksee junavaunun perässä, huutaen "Äiti! Äiti!"
Suomalaisia naisia lähti paljon saksalaisten mukana "Saksaan". Todellisuudessa useimmat heistä joukkoraiskattiin laivassa ja heitettiin sen jälkeen laidan yli Itämereen.
Äidin kylältä lähti myös muist. "kauppiaan Liisa", josta ei sen jälkeen enää koskaan kuultu mitään.
Elokuva "Pojat"
54
192
Vastaukset 54
- Anonyymi00001
Sodanaikaisista tapahtumista ei paljoa puhuta mitä tapahtui Oulussa Kemissä Rovaniemellä
En kyllä usko aloittajan väittämään että olisi heitetty ihmisiä laivasta mereen se on venäläistä propagandaa- Anonyymi00002
Se ei ole uskomusasia, eikä Suomessa tuolloin levitetty "venäläistä propagandaa". Noin tapahtui.
- Anonyymi00005
Anonyymi00002 kirjoitti:
Se ei ole uskomusasia, eikä Suomessa tuolloin levitetty "venäläistä propagandaa". Noin tapahtui.
Etsin tietoa ja tottatosiaan, olin kerrankin väärässä. Google kertoo seuraavaa:
>>Kyseessä on sitkeä suomalainen kansanperinne ja huhu. Väite siitä, että saksalaiset sotilaat olisivat heittäneet suomalaisia naisia laivoista mereen Lapin sodan aikana syksyllä 1944, on osoitettu historiantutkimuksessa perättömäksi.
Tutkimustieto aiheesta:Väitteen tausta: Lapin sodan loppuvaiheessa noin tuhat suomalaista naista lähti vetäytyvien saksalaisjoukkojen matkaan kohti Saksaa. Heidän kohtalostaan liikkui Suomessa pitkään villejä huhuja, joiden mukaan saksalaiset olisivat surmanneet naisia heittämällä heitä avomerellä mereen.
Tutkimustulos: Historioitsija Anu Heiskasen väitöstutkimuksen (2018) mukaan kyseessä oli pelkkä perätön huhu ja mustamaalaamiskampanja. Naiset pääsivät pääosin turvallisesti perille Saksaan, joskin heidän elämänsä siellä oli sodan loppuvaiheen kaoottisissa oloissa hyvin vaikeaa.
Miksi huhu syntyi? Lähteneet naiset leimattiin Suomessa usein moraalittomiksi pettureiksi ja heidän kohtaloistaan haluttiin maalata synkkiä kuvia.
Voit lukea aiheesta lisää esimerkiksi Helsingin Sanomien tai Agricola-verkon julkaisemista tutkimusartikkeleista.<< - Anonyymi00006
Anonyymi00002 kirjoitti:
Se ei ole uskomusasia, eikä Suomessa tuolloin levitetty "venäläistä propagandaa". Noin tapahtui.
Olisi kiva saada joku todiste asiasta eikä pelkkä väite.
- Anonyymi00010
Anonyymi00005 kirjoitti:
Etsin tietoa ja tottatosiaan, olin kerrankin väärässä. Google kertoo seuraavaa:
>>Kyseessä on sitkeä suomalainen kansanperinne ja huhu. Väite siitä, että saksalaiset sotilaat olisivat heittäneet suomalaisia naisia laivoista mereen Lapin sodan aikana syksyllä 1944, on osoitettu historiantutkimuksessa perättömäksi.
Tutkimustieto aiheesta:Väitteen tausta: Lapin sodan loppuvaiheessa noin tuhat suomalaista naista lähti vetäytyvien saksalaisjoukkojen matkaan kohti Saksaa. Heidän kohtalostaan liikkui Suomessa pitkään villejä huhuja, joiden mukaan saksalaiset olisivat surmanneet naisia heittämällä heitä avomerellä mereen.
Tutkimustulos: Historioitsija Anu Heiskasen väitöstutkimuksen (2018) mukaan kyseessä oli pelkkä perätön huhu ja mustamaalaamiskampanja. Naiset pääsivät pääosin turvallisesti perille Saksaan, joskin heidän elämänsä siellä oli sodan loppuvaiheen kaoottisissa oloissa hyvin vaikeaa.
Miksi huhu syntyi? Lähteneet naiset leimattiin Suomessa usein moraalittomiksi pettureiksi ja heidän kohtaloistaan haluttiin maalata synkkiä kuvia.
Voit lukea aiheesta lisää esimerkiksi Helsingin Sanomien tai Agricola-verkon julkaisemista tutkimusartikkeleista.<<Luultavavimmin monelle taisi käydä huonosti siellä itse Saksassa mahtoiko jotkut joutua venäläisten vangitsemiksi ja karjajunalla Sibirijaaaan
- Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Luultavavimmin monelle taisi käydä huonosti siellä itse Saksassa mahtoiko jotkut joutua venäläisten vangitsemiksi ja karjajunalla Sibirijaaaan
Ainakaan siitä äidin kylältä lähteneestä Liisasta ei ilm. perheensäkään kuullut enää mitään.
- Anonyymi00014
Anonyymi00011 kirjoitti:
Ainakaan siitä äidin kylältä lähteneestä Liisasta ei ilm. perheensäkään kuullut enää mitään.
Olothan oli Saksassa kaoottiset ja paljon itsemurhia tehtiin
- Anonyymi00016
Anonyymi00014 kirjoitti:
Olothan oli Saksassa kaoottiset ja paljon itsemurhia tehtiin
Nii-i. Mistäpä tuon tietää.
- Anonyymi00019
Eivät kaikki suomalaiset naiset päätyneet Saksaan. Osa heistä jäi Norjaan ja palautettiin Suomeen. Myös Saksasta heitä palautettiin Suomeen Hangon palautusleirille.
- Anonyymi00023
Anonyymi00002 kirjoitti:
Se ei ole uskomusasia, eikä Suomessa tuolloin levitetty "venäläistä propagandaa". Noin tapahtui.
Nykyään levitetään. Käytetään näitä uskomuksia hyväksi. Näin toimii ryssä.
- Anonyymi00026
Anonyymi00006 kirjoitti:
Olisi kiva saada joku todiste asiasta eikä pelkkä väite.
Omaa järkeäkin on lupa käyttää. Etkö pysty mitään ymmärtämään ilman todisteita ?
Ja kannattaisi muuten tutustua historiaan, ennen kuin puhelee höpöjä. - Anonyymi00035
Anonyymi00026 kirjoitti:
Omaa järkeäkin on lupa käyttää. Etkö pysty mitään ymmärtämään ilman todisteita ?
Ja kannattaisi muuten tutustua historiaan, ennen kuin puhelee höpöjä.Kyllä niitä suomalaisnaisia selvisi paljonkin läpi vaikean 1940-luvun lopun Saksan vaikeissa oloissa.
Paljon käytiin Lapissa 1950-luvun aikana ja derkkupuolelta loikkasi Länsisaksaan useita suomalaisvaimoja. Itselläni on valokuvia äitini vanhemmasta siskosta, joka lähti Kittilästä sakun makuualustaksi, mutta päätyi kaupunginjohtajan vaimoksi.
Kyllä elämä kantaa, kun ei menetä uskoaan. - Anonyymi00036
Anonyymi00026 kirjoitti:
Omaa järkeäkin on lupa käyttää. Etkö pysty mitään ymmärtämään ilman todisteita ?
Ja kannattaisi muuten tutustua historiaan, ennen kuin puhelee höpöjä.Oman järjen käyttö ilman todisteita johtaa helposti harhakuvitelmiin.
Historiaan perehtyminenhän on osoittanut, ettei tuo väite mereen heittämisestä ole kovin suuressa määrin tapahtunut.
- Anonyymi00003
Ja akseli oli vilhon isä.
- Anonyymi00009
Akselin reaktio: Akseli murtuu psyykkisesti täysin poikansa kuolemasta, sillä hän on rakentanut elämänsä ja tulevaisuudennäkymänsä pitkälti maallisen ja fyysisen perustan varaan. Vilho edusti jatkumoa Koskelan tilalle ja sen hengelle.Elina kestää: Elina, joka on aiemmin pelännyt ja murehtinut poikansa puolesta etukäteen, osoittautuu tragedian hetkellä henkisesti vahvemmaksi ja kestää Vilhon menetyksen Akselia paremmin.Akselin syvä elämän kriisi johtaa lopulta siihen, että hän menettää elämänhalunsa ja rytminsä, mikä osaltaan johtaa hänen omaan kuolemaansa sydänkohtaukseen kesäkuussa 1947.
Miehet murtuu, kun näkee elämäntyönsä valuvan hukkaan. Ämmät on vaan turisteja. - Anonyymi00012
Anonyymi00009 kirjoitti:
Akselin reaktio: Akseli murtuu psyykkisesti täysin poikansa kuolemasta, sillä hän on rakentanut elämänsä ja tulevaisuudennäkymänsä pitkälti maallisen ja fyysisen perustan varaan. Vilho edusti jatkumoa Koskelan tilalle ja sen hengelle.Elina kestää: Elina, joka on aiemmin pelännyt ja murehtinut poikansa puolesta etukäteen, osoittautuu tragedian hetkellä henkisesti vahvemmaksi ja kestää Vilhon menetyksen Akselia paremmin.Akselin syvä elämän kriisi johtaa lopulta siihen, että hän menettää elämänhalunsa ja rytminsä, mikä osaltaan johtaa hänen omaan kuolemaansa sydänkohtaukseen kesäkuussa 1947.
Miehet murtuu, kun näkee elämäntyönsä valuvan hukkaan. Ämmät on vaan turisteja.Pohjantähti on kyllä hyvä, etenkin sarjana, joskin mummuni sitä katsellessaan sanoi, ettei ihmisten käytös aikoinaan ollut sellaista. Miehet eivät julkisesti kiroilleet ja puhuneet rivoja, eikä kylän nk. yleiset naiset olleet tervetulleita "kunnon ihmisten" seuraan. Elivät "jossain sivummalla".
- Anonyymi00017
Anonyymi00012 kirjoitti:
Pohjantähti on kyllä hyvä, etenkin sarjana, joskin mummuni sitä katsellessaan sanoi, ettei ihmisten käytös aikoinaan ollut sellaista. Miehet eivät julkisesti kiroilleet ja puhuneet rivoja, eikä kylän nk. yleiset naiset olleet tervetulleita "kunnon ihmisten" seuraan. Elivät "jossain sivummalla".
Mummullasi on oma näkemyksensä, väinöllä omansa. Tuohon aikaan Suomi oli kuitenkin Suomi, eikä mikään länsieliitin aivopesty sekopäälandia.
Jos sotkemaan aletaan, niin sitten sotketaan hautaan asti 😍 - Anonyymi00037
Anonyymi00017 kirjoitti:
Mummullasi on oma näkemyksensä, väinöllä omansa. Tuohon aikaan Suomi oli kuitenkin Suomi, eikä mikään länsieliitin aivopesty sekopäälandia.
Jos sotkemaan aletaan, niin sitten sotketaan hautaan asti 😍Väinö on syntynyt vasta niiden tapahtumien jälkeen (1920), joita hän ”Täällä pohjantähden alla” teoksessaan kuvaa. Hänellä ei siis ole niistä ajoista autenttista kokemusta. Kirja on siis pääsääntöisesti Linnan fiktiota.
- Anonyymi00004
Väite, että “useimmat joukkoraiskattiin laivassa ja heitettiin mereen”, on täysin vailla dokumentaatiota:
Ei arkistolähteitä
Ei poliisiraportteja
Ei sotapäiväkirjoja
Ei tutkimuskirjallisuutta
Ei aikalaiskertomuksia
Suomen ja Saksan väliset kuljetukset olivat valvottuja, ja laivojen miehistöt olivat saksalaisia merivoimia – tällainen massiivinen rikos ei olisi voinut pysyä salassa.- Anonyymi00007
Väite ilman todisteita on pelkkää mutua, niin kuin tässäkin tapauksessa.
- Anonyymi00008
Joo, otin googlen kautta selvää ja todellakin, kyseessä oli vain laajalle levinnyt huhu.
- Anonyymi00042
Natsisaksan arkistot tuhottiin ennen antautumista. Norjasta vastarintaliike sai osan talteen. Niissä ei ole mainintoja suomalaisten teloituksista. KGBn arkistot ovat niitä täynnä.
- Anonyymi00013
Menkää katsomaan nyt lokakuussa tuleva elokuva Lapin Sota. Siinä annetaan rauta-anturaa venäläispropagandalle.
Antti Tuuri on tehnyt ison tutkimustyön ja haastatellut aikalaisia tuon eteen.- Anonyymi00043
Kannattaa lukea myös Taisto Huuskosen "Laps Suomen" kirja. Siinä avatasn suomien kohtaloita vankileirien saaristossa.
Soltsenitsyn ei keskittynyt suomeihin, mutta vei YKn rauhanpalkinnon polsuKekkosen nenän edestä.
- Anonyymi00015
Mutta puna-armeija raiskasi arviolta 2 miljoonaa saksalaisnaista. Jos päätyivät asumaan Itä-Saksan puolelle niin saattoi käydä todella huonosti.
- Anonyymi00018
Partisaanit hyökkäsivät vain siviilien kimppuun. Ainut ei-siviili, jonka ottivat hengiltä, oli Oulun piispa. Laanilassa.
- Anonyymi00020
Anonyymi00018 kirjoitti:
Partisaanit hyökkäsivät vain siviilien kimppuun. Ainut ei-siviili, jonka ottivat hengiltä, oli Oulun piispa. Laanilassa.
Bolsut aloittaa papistosta. Suurin vihulainen.
- Anonyymi00021
Anonyymi00020 kirjoitti:
Bolsut aloittaa papistosta. Suurin vihulainen.
Putiinikin oli alunperin bolseviikki.
- Anonyymi00022
Anonyymi00018 kirjoitti:
Partisaanit hyökkäsivät vain siviilien kimppuun. Ainut ei-siviili, jonka ottivat hengiltä, oli Oulun piispa. Laanilassa.
Ilm. Stalinin ukrainalaisjoukkoja, silpoivat miekoin naisia ja lapsia.
- Anonyymi00024
Anonyymi00022 kirjoitti:
Ilm. Stalinin ukrainalaisjoukkoja, silpoivat miekoin naisia ja lapsia.
Ukroja ei otettu partisaaneihin luoteisrintamalla.
- Anonyymi00027
Anonyymi00020 kirjoitti:
Bolsut aloittaa papistosta. Suurin vihulainen.
Stalin oli pappisseminaarilainen..
- Anonyymi00028
Anonyymi00027 kirjoitti:
Stalin oli pappisseminaarilainen..
Djugasvili oli syntyjään georgialainen, jonka suvussa on juutalaisverta kuten Leninilläkin.
- Anonyymi00029
Anonyymi00024 kirjoitti:
Ukroja ei otettu partisaaneihin luoteisrintamalla.
Ukrainalaiset sotivat suomalaisia vastaan, venäläiset toimivat etelämpänä, saksalaisia vastaan.
- Anonyymi00030
Anonyymi00029 kirjoitti:
Ukrainalaiset sotivat suomalaisia vastaan, venäläiset toimivat etelämpänä, saksalaisia vastaan.
EI, päinvastoin. Talvisodassa oli aluksi toisin, mutta kun venäläisille selvisi, että ukrot eivät välttämättä olekaan aivopestyjä, ukroja ei enää otettu luoteisen armeijoiden joukkoihin.
- Anonyymi00033
Anonyymi00030 kirjoitti:
EI, päinvastoin. Talvisodassa oli aluksi toisin, mutta kun venäläisille selvisi, että ukrot eivät välttämättä olekaan aivopestyjä, ukroja ei enää otettu luoteisen armeijoiden joukkoihin.
Ukrainalaiset kuten myös Inkeriläiset kääntyivät mielellään taistelemaan puna-armeijaa vastaan. Heitä oli mukana jopa kaukopartioissa.
- Anonyymi00038
Anonyymi00018 kirjoitti:
Partisaanit hyökkäsivät vain siviilien kimppuun. Ainut ei-siviili, jonka ottivat hengiltä, oli Oulun piispa. Laanilassa.
Tyypillistä venäläistä toimintaa.
- Anonyymi00039
Anonyymi00024 kirjoitti:
Ukroja ei otettu partisaaneihin luoteisrintamalla.
Ei niin, koska Stalin ei luottanut ukroihin. Nämä kelpasivat hänelle lähinnä tykinruuaksi.
- Anonyymi00045
Anonyymi00038 kirjoitti:
Tyypillistä venäläistä toimintaa.
Neukkupartisaanit tappoivat etupäässä lapsia ja raskaana olevia naisia.
- Anonyymi00025
Tuollaisiako Suomalaiset naiset on?
- Anonyymi00031
Pula-aikana sai leivänkannikalla tai suklaapalalla pimpsukkaa. Petrosavotskissa naikkoset nielivät lastit ihan nälkäänsä.
- Anonyymi00032
Anonyymi00031 kirjoitti:
Pula-aikana sai leivänkannikalla tai suklaapalalla pimpsukkaa. Petrosavotskissa naikkoset nielivät lastit ihan nälkäänsä.
Hangon eteläkärjessä oli natseilla seitsemän bordellia, joissa ei ollut suomalaisnaisia.
Kuitenkin natsiupseeristo ja muut varakkaammat kävi "tarpeillaan" Hangon satamassa, jossa suomitytöt hoitelivat heidät, rommipullolla ja Junolla tai Sturmilla. - Anonyymi00034
Anonyymi00032 kirjoitti:
Hangon eteläkärjessä oli natseilla seitsemän bordellia, joissa ei ollut suomalaisnaisia.
Kuitenkin natsiupseeristo ja muut varakkaammat kävi "tarpeillaan" Hangon satamassa, jossa suomitytöt hoitelivat heidät, rommipullolla ja Junolla tai Sturmilla.Durschganglageriin tyttötupiin jaettiin jopa suomalaisille pääsykortteja. Pääsi suomipojatkin dievuskoitten päälle.
- Anonyymi00040
Anonyymi00031 kirjoitti:
Pula-aikana sai leivänkannikalla tai suklaapalalla pimpsukkaa. Petrosavotskissa naikkoset nielivät lastit ihan nälkäänsä.
Sinähän sen ”tiedät”, kun olet syntynyt vuosikymmeniä tuon ajan jälkeen….
- Anonyymi00047UUSI
Anonyymi00034 kirjoitti:
Durschganglageriin tyttötupiin jaettiin jopa suomalaisille pääsykortteja. Pääsi suomipojatkin dievuskoitten päälle.
Laitosten naiset olivat soten piirissä. Jos todettiin kuppa, vietiin sorakuopan reunalle.
Jo pelkät satiaiset tai turtiaiset olivat riittävä syy. - Anonyymi00048UUSI
Anonyymi00047 kirjoitti:
Laitosten naiset olivat soten piirissä. Jos todettiin kuppa, vietiin sorakuopan reunalle.
Jo pelkät satiaiset tai turtiaiset olivat riittävä syy.Parempi sote kuin nykyisin. Nythän vaan ohjataan yksityisille terveysjäteille, jotka ensin ryöväävät rahat ja vasta sitten riistävät hengen, sekoomus-soten mukaisesti.
- Anonyymi00051UUSI
Anonyymi00047 kirjoitti:
Laitosten naiset olivat soten piirissä. Jos todettiin kuppa, vietiin sorakuopan reunalle.
Jo pelkät satiaiset tai turtiaiset olivat riittävä syy.Oletko nyt ihan varma noista turtiaisista..
- Anonyymi00053UUSI
Anonyymi00051 kirjoitti:
Oletko nyt ihan varma noista turtiaisista..
Jos Ano on päässyt pesiytymään alapäähän, peli on menetetty.
- Anonyymi00041
Hangon laitosnaiset oli tuotu ukrainasta ja valkovenäjältä, osa lenskin mielipidevankeja, sabotääreinä eli desantteina haaviin hengissä jääneitä. Suomitytöt toimi kokoomuslaisittain pienyrittäjinä, mutta leirin ulkopuolella. Olivat entisiä sataman naisia, puertoja.
- Anonyymi00044
Hangossa ei ilmeisesti ollut vielä yhteiskunnallistaminen tarpeeksi kehittynyttä , koska kokoomuslaiset naiset pystyivät toimimaan yksityisyrittäjinä. Hyvinvointi järjestelmä on kehitetty vasta myöhemmin, yksityinen vastaanotto kielletty ja toimintaa tehostettu.
- Anonyymi00046
Talvisodan jälkeen Hankoniemi luovutettiin venäläisille. Kun heidät ajettiin pois, kaupunki jäi osin sekasortoiseen tilaan. Ne, jotka palasivat Hankoon takaisin heti, kun se ei ollut enää sotatoimialuetta, olivat käytännössä täysin omillaan. Edes kansanhuoltoa ei siellä ollut, töistä puhumattakaan.
Uuno Turhapuron ura alko kysseisestä vilimistä. 📺🤡
- Anonyymi00050UUSI
Uuno Turhapuro roikkuu junanvaunusta
- Anonyymi00052UUSI
Anonyymi00050 kirjoitti:
Uuno Turhapuro roikkuu junanvaunusta
Ei ihme että Uunosta tuli niin häiriintynyt :D
- Anonyymi00049UUSI
Totuuden Lapissa olleista saksalaisjoukoista kuulin isoäidiltäni. Aina kun leipä ja muut elintarvikkeet olivat loppu, saksalaisilta sai ruokaa laittamalla lapsen kerjäämään ja sanomaan Ich bin Hungrig.
Alppijääkärit olivat ihmisiä, eivät natseja sanan pahassa merkityksessä, jota meille on syötetty. Lähinnä venäläispropagandan toimesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1711482
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58725Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.87687Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203578- 48526
- 37516
- 124513
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15490- 25483
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus49479