Räsänen ei oikeasti järkyttynyt!

KRISTILLISDEMOKRAATTIEN kansanedustaja Päivi Räsäsen lisäksi myös hänen kanssaan samaan aikaan tuomitun lähetys­hiippakunnan piispa Juhana Pohjolan pääsy Britanniaan on evätty.

Pohjola sai tiedon maahantulon epäämisestä 16. kesäkuuta.

Räsänen ei käsittänyt Britannian viranomaisten antamaa maahantulokieltoa ja oli järkyttynyt. Näin hän on kertonut. Hän valehteli.

Rösänen nimittäin tiesi kuinka käy. Teki vain teki asialla politiikkaa pitääkseen asiaansa ”vainottuna” esillä.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000012138976.html

”– Hakemisen jälkeen parin päivän päästä tuli, ettei myönnetä pääsyä Englantiin ja syy oli criminal conviction, Pohjola kertoo puhelinhaastattelussa.

Criminal conviction tarkoittaa suomeksi rikostuomiota.

Hän sanoo tällöin ilmoittaneensa asiasta myös Räsäselle, koska tiesi hänen olevan myös matkustamassa lähiaikoina Britanniaan.”

Ei ole voinut olla Räsäselle epäselvää, että hänen maahantulolupasnsa ei tulla hyväksymään.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Pohjolalta evättiin pääsy myös Australiaan. Maassa on tunnetusti myöskin tiukka linja.

Räsänen kertoo lähettäneensä Britannian sisäministeriön alaiselle maahanmuutto- ja matkustus­viranomaiselle selvityspyynnön asiasta sekä lisäksi pyynnön muuttaa matkustus­kieltopäätös.

ETA-prosessista ei vain voi valittaa, sellaista mahdollisuutta ei ole. Räsäsen vaivannäkö on siis turhaa.

Viisumimenettelyn kautta voi kuitenkin maahantulolupaa anoa.

Äänestä

Saahan sitä tuollakin tavalla huomiota.....
Rikoksesta annetaan tuomio, ja maat toimivat omien lakiensa tavalla, myös maahantulossa.

Äänestä
  • Räsänen taisi vain tietoisesti hakeutua lööppeihin. Kärkkyy sinne homoasiassaan ahnaasti.

    Äänestä

  • Pohjola jutun mukaan ymmärtää, miksi päätös oli kielteinen. Toteaa rikostuomioilla olevan seurauksia. Räsänen ei käsitä millään.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Pohjola jutun mukaan ymmärtää, miksi päätös oli kielteinen. Toteaa rikostuomioilla olevan seurauksia. Räsänen ei käsitä millään.

    Joidenkin on vaikeaa myöntää virheensä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Joidenkin on vaikeaa myöntää virheensä.

    Uhriutumisesta ja asiansa pitämisestä framilla on kyse.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Uhriutumisesta ja asiansa pitämisestä framilla on kyse.

    Nimenomaan. Kyllä Päivi lainsäätäjä AIVAN varmasti ymmärtää, että tässä toimittiin vain maan hyvin tiukkojen maahantulolakien mukaan ja ainoastaan uhriutuu. Ja fanijoukko somessa sitten säestää kritiikittä.

    Täälläkin tämä jo on laitettu ’homottajien’ sekä liberaalien ja vihervassujwn piikkiin. 🤣🤣🤣

    Äänestä

Räsänen on julkisuus-addikti. Hän tekee kaikkensa herättääkseen huomiota.

Nyt oli oiva tilaisuus uhriutua.

1Äänestä
  • Pohjolahan etukäteen varoitti. Ja silloin Päivi tajusi, että tällä pääsee otsikoihin taivastelemaan ja päivittelemään.

    1Äänestä

Päivi ei paljon otsikoissa paistattele, paitsi homouteen liittyvissä asioissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

KRISTILLISDEMOKRAATTIEN kansanedustaja Päivi Räsäsen lisäksi myös hänen kanssaan samaan aikaan tuomitun lähetys­hiippakunnan piispa Juhana Pohjolan pääsy Britanniaan on evätty.

Pohjola sai tiedon maahantulon epäämisestä 16. kesäkuuta.

Räsänen ei käsittänyt Britannian viranomaisten antamaa maahantulokieltoa ja oli järkyttynyt. Näin hän on kertonut. Hän valehteli.

Rösänen nimittäin tiesi kuinka käy. Teki vain teki asialla politiikkaa pitääkseen asiaansa ”vainottuna” esillä.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000012138976.html

”– Hakemisen jälkeen parin päivän päästä tuli, ettei myönnetä pääsyä Englantiin ja syy oli criminal conviction, Pohjola kertoo puhelinhaastattelussa.

Criminal conviction tarkoittaa suomeksi rikostuomiota.

Hän sanoo tällöin ilmoittaneensa asiasta myös Räsäselle, koska tiesi hänen olevan myös matkustamassa lähiaikoina Britanniaan.”

Ei ole voinut olla Räsäselle epäselvää, että hänen maahantulolupasnsa ei tulla hyväksymään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu