Perussuomalaiset oikeassa Caruna sähköyhtiöstä

Nyt Caruna sähköverkkoyhtiö aiotaan myydä Espanjaan. Hola sombrero! Kuuluu siestaa viettävän sosialistin tokaisevan.
Perussuomalaiset olivat yksimielisen oikeassa Carunasta jo 2013 kun tämä kabsallisomaisuus myytiin tuosta vaan ulkomaille. Tiesittekö, että tässäkin kaupassa taustalla hääri Pekka "Pekkis" Haavisto (vihreät).

"Kriittinen infra on pidettävä omissa käsissä. Lopetetaan pelaaminen suomalaisten omaisuudella."
- Riikka Purra

Seuraavaksi vihervasemmisto varmaan wokeltaa ja myy Puolustusvoimat ulkomaiseksi tilauspalveluksi.
Tämmöistä puliveivaamista ja kabsallisomaisuuden myyntiä. Myydäänkö Mannerheimin patsaskin venäläisille?
45173
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

2013 Caruna myytiin Fortumille. Kokoomus möi sen ulkomaille ja osti Uniperin.

1Äänestä

Haavisto istui Jyrki Kataisen (kok) sateenkaarihallituksessa. Ministerivaliokunnassa jäseniä olivat Kataisen ja Haaviston lisäksi hallituspuolueiden puheenjohtajien ”sixpack” sekä elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok).

Äänestä

Persut tuhoaa koko Suomen . Nytkin myy valtion omistukset ja odottakaa ihmiset hinnat pompsahtaa ja miten käy huoltovarmuuden? Epäisänmaallisin puolue on persut

1Äänestä
  • Mitkä omistukset persut myy, kerro??

    Äänestä

Onhan meillä sentään "osaava" valtiovarainministeri Riikka Purra, jonka ministerikauden aikana on otettu 45 miljardia euroa lisää velkaa, ja työttömyys on lisääntynyt 100 000 hengellä.

1Äänestä
  • Oletkos uutisia seurannut? Niinpä, uusia datakeskuksia rakennetaan lisää ja investointeja virtaa lisää. Työllisyyskin alkaa taittumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Oletkos uutisia seurannut? Niinpä, uusia datakeskuksia rakennetaan lisää ja investointeja virtaa lisää. Työllisyyskin alkaa taittumaan.

    Vaikka niitä rakennetaan, niin ne eivät kyllä ole mikään rahasampo. Niistä tulee todella vähän verotuloja eivätkä ne työllistä kuin kymmeniä ihmisiä.

    2Äänestä

  • Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra....Milloin sinä ap haet apua tuohon sinun Purra pakkomielteeseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra....Milloin sinä ap haet apua tuohon sinun Purra pakkomielteeseen?

    Sama persutrolli, joka kanavalla. Pitäähän sitä, kun on niillä töin..

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Vaikka niitä rakennetaan, niin ne eivät kyllä ole mikään rahasampo. Niistä tulee todella vähän verotuloja eivätkä ne työllistä kuin kymmeniä ihmisiä.

    Ne nostavat sähkön hinnan pilviin, tavallisen kansan ulottumattomiin, ja ovat pian alkavan ahdistuksen ajan valvontakoneisto.

    Äänestä

Westerholm ei olisi myynyt kriittistä infraa etelän vetelille.

Äänestä
  • Westerholmia ei kiinnosta pätkään Carunanne.

    Äänestä

  • Westerholm on niitä isänmaallisia patriootteja jotka osaavat analysoida ja näkevät Suomen kokonaisturvallisuus tilanteen. Westerholm on myös älykäs visionääri joka on vuosi vuodelta osunut visioissaan oikeaan. Ei tyhjiä puheita tai lupauksia. Sivistynyt eikä takinkääntäjä Soinin tavoin huutele Hannuista vaikka juurikin Westerholm on täysin eri sarjaa kuin nykyisen puolue eliitin suuntsutumiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Westerholm on niitä isänmaallisia patriootteja jotka osaavat analysoida ja näkevät Suomen kokonaisturvallisuus tilanteen. Westerholm on myös älykäs visionääri joka on vuosi vuodelta osunut visioissaan oikeaan. Ei tyhjiä puheita tai lupauksia. Sivistynyt eikä takinkääntäjä Soinin tavoin huutele Hannuista vaikka juurikin Westerholm on täysin eri sarjaa kuin nykyisen puolue eliitin suuntsutumiset.

    Kunhan mies asettuu ehdolle niin äänestän.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kunhan mies asettuu ehdolle niin äänestän.

    Toisaalta jos sota tulee tarvitsemme hänet rintamalla johtamassa joukkoja, emme puoluekabineteissa tekemässä esim. Garden hallin tapaista suhmurlintia.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Westerholm on niitä isänmaallisia patriootteja jotka osaavat analysoida ja näkevät Suomen kokonaisturvallisuus tilanteen. Westerholm on myös älykäs visionääri joka on vuosi vuodelta osunut visioissaan oikeaan. Ei tyhjiä puheita tai lupauksia. Sivistynyt eikä takinkääntäjä Soinin tavoin huutele Hannuista vaikka juurikin Westerholm on täysin eri sarjaa kuin nykyisen puolue eliitin suuntsutumiset.

    ''Westerholm on myös älykäs visionääri joka on vuosi vuodelta osunut visioissaan oikeaan.''

    Miksi älykäs tuhlaa aikaa ja energiaa puoueessa joka uppoaa, syvemmälle ja syvemmälle, vaali vaalin jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    ''Westerholm on myös älykäs visionääri joka on vuosi vuodelta osunut visioissaan oikeaan.''

    Miksi älykäs tuhlaa aikaa ja energiaa puoueessa joka uppoaa, syvemmälle ja syvemmälle, vaali vaalin jälkeen.

    Samaa mieltä. Lopetetaan hänen haaveilu persuihin, hän palvelee isänmaataan parhaiten puolustusvoiman palveluksessa. Siellä voi tehdä visioitaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Toisaalta jos sota tulee tarvitsemme hänet rintamalla johtamassa joukkoja, emme puoluekabineteissa tekemässä esim. Garden hallin tapaista suhmurlintia.

    Tarvitsemme Westerholmin rintamalle miinan polkijaksi, ja oikein syväjohtamisen opeilla.

    Äänestä

Purra saa vähän taskurahaa...

Äänestä
  • Purran ei tarvitse enää ikinä myydä kerroshampurilaisia.

    Äänestä

Tämä on hiukan erikoista, sillä sekä kokoomus että perussuomalaiset olivat hallitusvastuussa, kun Fortum hankki Caruna-kaupoista saaduilla varoilla Uniperin.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) toimi sähköverkoista vastaavana ministerinä, kun Fortumille annettiin lupa Caruna-kauppoihin.

Vasemmistoliitto vastusti Fortumin päätöstä myydä sähköverkkonsa Carunalle. Puolue jätti tuolloin eriävän mielipiteen päätöksestä talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa.

Petteri Orpo taasen toimi valtiovarainministerinä, kun Fortum näillä Caruna-rahoilla osto Uniperin.

Silloin eduskunnassa vasemmistoliitto ja vihreät vastustivat Uniper-kauppaa.

3Äänestä

Paavo Arhinmäki urheiluministeri vasemmistolitosta ainoa mies koko Kataisen hallituksessa. Vastusti ainoana ministerinä sähköverkon myyntiä Carunalle.

Äänestä

Carunan kaksi suurinta omistajaa ovat tällä hetkellä kanadalainen opettajien eläkerahasto sekä yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö KKR.
Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2027 ensimmäisellä neljänneksellä.
Carunan myynti aiheutti viime vuosikymmenellä kohun, kun keväällä 2014 toteutuneessa jättikaupassa Fortumin Suomen sähköverkko siirtyi kahden kansainvälisen sijoitusyhtiön, First State Investmentsin ja Borealis Infrastructuresin, sekä suomalaisten eläkevakuutusyhtiöiden Kevan ja LähiTapiola Eläkeyhtiön omistukseen. Kauppahinnaksi ilmoitettiin 2,55 miljardia euroa.
Silloinen pääministeri Jyrki Katainen (kok) vakuutti joulukuussa 2013, ettei sähkönsiirron hinta nouse kauppojen myötä, koska "sähkönsiirtoa ja sen hinnoittelua säädellään tarkasti". Vuonna 2016 uutisoitiin kuitenkin, että Caruna nosti siirtohintojaan keskimäärin 27 prosentilla.

Katainen on varsinainen hyödyllinen idiootti, sähkönsiirtohinta ei mukamas nouse. Nousu oli VAIN 27 %!!!!!!

1Äänestä
  • Päivitys !!!

    Carunan kaksi suurinta omistajaa ovat espanjalainen energiayhtiö Iberdrola ja ruotsalainen eläkerahasto AMF.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Päivitys !!!

    Carunan kaksi suurinta omistajaa ovat espanjalainen energiayhtiö Iberdrola ja ruotsalainen eläkerahasto AMF.

    Ensin suomalaiset kokministerit myivät Carunan 2,55 mrd €:lla ja nyt parutaan että mikseivät osta takasin Suomeen 5 mrd €:lla, varsinainen superdiili tämähän olisi!!!

    Äänestä

  • Ei Katainen ole idiootti, vaan tyypillinen kokoomuslainen roisto, ketku, varas ja vaehtelija.

    Äänestä

Hajaantukaa. Meille perussuomalaiset rp sopii mainiosti että Caruna myydään.

Äänestä
  • Purran mukaan asialla ei väliä, kun vaan Riikalle saadaan suojatyöpaikka.

    Äänestä

  • Ai kuka myy Carunaa, oletko hieman vajaa?

    Äänestä

Kaikki demarit ovat Tuppuraisia.
Ei ainakaan järki päätä pakota.

Äänestä

Ennen kuin alkaa höpöttämään Carunasta, kannattaa tutustua faktoihin. autanko.... ? Carunasta ei aikoihin ollut kuin 20 % suomalaisten omistuksessa. Ne loput 80 % ovat olleet USA:n ja Kanadan sijoittajien hallussa. Edelleen, myynnissä siirtyvät (jos siirtyvät) ainoastaan ne ulkomaisten sijoittajien hallussa olleet 80 %, ja suomaisten hallussa olevat 20 % jäävät edelleen kotimaiseen omistukseen. Selvisikö asia, vai täytyykö taivuttaa rautalangasta ?

Äänestä
  • ''Carunasta ei aikoihin ollut kuin 20 % suomalaisten omistuksessa. ''

    Miksi ???

    Orpo ja persut eivät ole vielä myyneet loppuja.

    Äänestä

Persaukinen firma ostaa yhtäkkiä Carunan? Millä rahalla? Mistä sai rahat? Vai onko kyseessä taas joku temppu, että suomalaiset lopulta maksavat?

Äänestä
  • Aivan, hyvä kysymys varsinkin kun tiedetään paljon aiemmat hallitukset lähettivät elvytys rahoja Espanjaan ja Italiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Aivan, hyvä kysymys varsinkin kun tiedetään paljon aiemmat hallitukset lähettivät elvytys rahoja Espanjaan ja Italiaan.

    Älä pidä meitä jännityksessa, kerro heti !!!!

    Äänestä

kyllä minä myisin verisuonistoni ulkopuolisille 🤣🤣🤣

Äänestä

ulkomaalaisille pitää myydä arvotonta paskaa !!!

Äänestä
  • Ei kukaan osta persuja.

    Äänestä

Suomen sähköverkolla tehdään bisnestä
mariinin lahjottamilla suomalaisten ihmisten rahoilla.
Todellakin pässiä vedetään narulla.

Äänestä
  • Marin SDP lahjoitti miljardit Italian ja Espanjan konnille, niillä Suomen rahoilla ostetaan mitä vain, esim caruna.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Marin SDP lahjoitti miljardit Italian ja Espanjan konnille, niillä Suomen rahoilla ostetaan mitä vain, esim caruna.

    Ja kun tiedetään kuka vaikutti pitkään Venetsian yliopistossa. Ja yllättäen Italiaan ja Espanjaan sitoudutaan lähettämään rahaa. Marin myös itse vieraili Italian vuoristoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Marin SDP lahjoitti miljardit Italian ja Espanjan konnille, niillä Suomen rahoilla ostetaan mitä vain, esim caruna.

    Joko taas :))

    Marinin hallitus ei lahjoittanut italialle tai spanskeille euroakaan :)))

    Äänestä

Kalliksi tulee persujen Carunakaupat veronmaksajalle ;(

Äänestä

No järkevää argumentointi ei tässä keskustelussa näistä kaupoista löydy, kuten ei muustakaan.

Faktat on kumminkin faktoja. Sekä valtion omaisuuden ja muunkin suhteen. Luonnollinen monopoli on yleinen, kaikkien käytössä oleva infra. Siihen kuuluu sähkölinjat ja siirto erinomaisen vahvasti. On täysin järjetöntä, että suomen sähköverkko on osaltaankin ulkomaalaisten sijoittajien omistuksessa. Suomi valtiona voisi tai jopa tulisi kansallistaa tällaiset jokaiselle suomalaiselle välttämättömyydet. Vaikka maksaen haltuunotosta markkinahinnan.

Myyjät edesvastuuseen. Se on valtiopetos.

Äänestä
  • Jos sijoittajat sijoittavat Carunaan, niin eiväthän he sitä tappiokseen tee. He odottavat, että saavat rahansa takaisin aikojen saatossa.

    MIKSI somen valtio ja päättäjät eivät tee tätä samaa valtion "piikkiin" ?

    JÄRJETÖNTÄ.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt Caruna sähköverkkoyhtiö aiotaan myydä Espanjaan. Hola sombrero! Kuuluu siestaa viettävän sosialistin tokaisevan.
Perussuomalaiset olivat yksimielisen oikeassa Carunasta jo 2013 kun tämä kabsallisomaisuus myytiin tuosta vaan ulkomaille. Tiesittekö, että tässäkin kaupassa taustalla hääri Pekka "Pekkis" Haavisto (vihreät).

"Kriittinen infra on pidettävä omissa käsissä. Lopetetaan pelaaminen suomalaisten omaisuudella."
- Riikka Purra

Seuraavaksi vihervasemmisto varmaan wokeltaa ja myy Puolustusvoimat ulkomaiseksi tilauspalveluksi.
Tämmöistä puliveivaamista ja kabsallisomaisuuden myyntiä. Myydäänkö Mannerheimin patsaskin venäläisille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu