Mikä porukka riehui hautausmaalla

Joutsenon hautausmaalla Lappeenrannassa on tehty kahtena peräkkäisenä yönä laajaa ilkivaltaa, Lappeenrannan seurakuntayhtymä tiedottaa.

Tiistain 21. heinäkuuta vastaisena yönä hautausmaan uurnahauta-alueella tuhottiin muistoesineitä ja kukkia. Seuraavana yönä hautausmaalla kaadettiin 108 hautakiveä. Lisäksi väliaikaisia ristejä heitettiin pensaisiin ja haudoilla olleita muistoesineitä rikottiin tai tuhottiin.

Hautausmaiden hautamuistomerkkeihin kajoaminen ja vandalisointi ei ole vain ilkivaltaa, vaan se katsotaan myös hautarauhan rikkomiseksi.

– Tämä on poikkeuksellisen laaja ja surullinen teko. Tuntuu pahalta omaisten puolesta. Omasta puolestamme teemme parhaamme vahinkojen korjaamiseksi, kertoo Joutsenon hautausmaan työnjohtaja Liisa Tiimo tiedotteessa.

Lappeenrannan seurakuntayhtymä on ilmoittanut asiasta poliisille ja tekee asiasta rikosilmoituksen. Seurakuntayhtymä selvittää vahinkojen laajuutta ja tekee tarvittavia korjaustöitä usean päivän ajan. Omaisilta pyydetään kärsivällisyyttä.

– Valitettavasti emme kaikkiin ehdi olemaan yhteydessä tuhotyön laajuuden vuoksi, mutta tarkastamme kivien noston yhteydessä mahdolliset hautamuistomerkkien vauriot. Mikäli tällaisia on, olemme omaisiin yhteydessä, Tiimo sanoo.

Joutsenon hautausmaalla on tehty ilkivaltaa myös vuosina 2023 ja 2024. Silloin hautausmaalla kaadettiin hautakiviä, roskattiin hautoja ja varastettiin tai rikottiin haudoille tuotuja esineitä.

– Meillä oli pitkän aikaa täällä rauhallista ja toivoimme tällaisen toiminnan loppuneen, sitä suurempi suru tuli tämän aamun näkymän vuoksi.

Seurakuntayhtymä on aiempien tapausten perusteella muun muassa lisännyt valvontaa.

Olisko käyty marssiharjoituksissa ?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kai alueella on kamerat.
Luultavasti paikallisten vandaalien noloa touhuilua, ei vihollismaan tilaamaa kuitenkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Joutsenon hautausmaalla Lappeenrannassa on tehty kahtena peräkkäisenä yönä laajaa ilkivaltaa, Lappeenrannan seurakuntayhtymä tiedottaa.

Tiistain 21. heinäkuuta vastaisena yönä hautausmaan uurnahauta-alueella tuhottiin muistoesineitä ja kukkia. Seuraavana yönä hautausmaalla kaadettiin 108 hautakiveä. Lisäksi väliaikaisia ristejä heitettiin pensaisiin ja haudoilla olleita muistoesineitä rikottiin tai tuhottiin.

Hautausmaiden hautamuistomerkkeihin kajoaminen ja vandalisointi ei ole vain ilkivaltaa, vaan se katsotaan myös hautarauhan rikkomiseksi.

– Tämä on poikkeuksellisen laaja ja surullinen teko. Tuntuu pahalta omaisten puolesta. Omasta puolestamme teemme parhaamme vahinkojen korjaamiseksi, kertoo Joutsenon hautausmaan työnjohtaja Liisa Tiimo tiedotteessa.

Lappeenrannan seurakuntayhtymä on ilmoittanut asiasta poliisille ja tekee asiasta rikosilmoituksen. Seurakuntayhtymä selvittää vahinkojen laajuutta ja tekee tarvittavia korjaustöitä usean päivän ajan. Omaisilta pyydetään kärsivällisyyttä.

– Valitettavasti emme kaikkiin ehdi olemaan yhteydessä tuhotyön laajuuden vuoksi, mutta tarkastamme kivien noston yhteydessä mahdolliset hautamuistomerkkien vauriot. Mikäli tällaisia on, olemme omaisiin yhteydessä, Tiimo sanoo.

Joutsenon hautausmaalla on tehty ilkivaltaa myös vuosina 2023 ja 2024. Silloin hautausmaalla kaadettiin hautakiviä, roskattiin hautoja ja varastettiin tai rikottiin haudoille tuotuja esineitä.

– Meillä oli pitkän aikaa täällä rauhallista ja toivoimme tällaisen toiminnan loppuneen, sitä suurempi suru tuli tämän aamun näkymän vuoksi.

Seurakuntayhtymä on aiempien tapausten perusteella muun muassa lisännyt valvontaa.

Olisko käyty marssiharjoituksissa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu