Tänään taas sain todistaa hämmentyneenä kissan älyn lahjoja. Olen laittanut mökilleni terassilasituksen ja olen siihen täysin tyytyväinen. Terassia voi käyttää nyt paljon enemmän kun lasitus suojaa sateilta, syysmyrkyiltä ja talven lumimyräköiltä. Ainoa negatiivinen ja todella harmittava juttu on se, että linnut eivät hoksaa laseja vaan törmäävät niihin.
Tänään päivällä kuulin ison tömäyksen ulkoa ja menin katsomaan, mikä siellä kolistelee. Toinen kissoistamme, joka normaalisti lepäilee terassin aurinkotuolilla, katseli herkeämättä ulos. Menin lähemmäs ja huomasin maassa linnun, joka oli ilmiselvästi törmännyt lasitukseen. Lintu näytti isolta, luultavasti se oli käki. Meinasin aluksi, että kun käki munii vieraisiin pesiin ja tappaa pienempiä lintuja, annan kissani tappaa ja syödä onnettoman käen. Tunsin kuitenkin sääliä ja en avannut lasiovea kissalle, että se olisi päässyt käen kimppuun.
Sitten hoksasin, että L:n mallisen terassin etupihalla oleva lasiovi oli jäänyt auki. Riensin sulkemaan sitä. Kissa oli hoksannut saman ja ryntäsi minun ohi. Huomasin, että kissa oli terassilasien ulkopuolella nurmikolla, kulki näkemättä lintua yli 30 metriä, kääntyi 3 kertaa mökin nurkan ympäri ja oli lopulta linnun luona. Se otti linnun hampaisiin ja oli tappamassa sitä, mutta adrenaliinipuuskassa lintu pääsi lentoon ja selvisi hengissä. Lopulta en ollut varma olisiko se ollut jopa joku pieni haukka kun siivet olivat pitkät ja terävät ja pyrstö pitkä.
Mitä tämä kertoo kissan älystä? Sillä pitää olla muisti siitä, että L:n muotoisen terassin toisessa päässä on avoinna oleva ovi, josta pääsee ulos. Sillä pitää olla avaruudellista hahmottamiskykyä, jonka perusteella se menee L:n muotoisen terassin toiseen päähän, ovesta ulos ja palaa ulkopuolella takaisin samaan paikkaan, jotta saa linnun kiinni. Kaiken lisäksi sillä pitää olla kyky ymmärtää yksinkertaisia syy-seuraussuhteita, jotta se voisi tehdä näin.
Onko Jumalalla kykyä tällaiseen? Ei ole. Jumala olisi yrittänyt kävellä läpinäkyvän lasin läpi linnun luokse kuten tyhmä lintukin lensi päin läpinäkyvää lasia. Siksi Jumala on kissaa tyhmempi.
Kissa on viisaampi kuin Jumala
36
128
Vastaukset 36
- Anonyymi00001
Kyllä. Kissa ymmärsi olla luomatta NAISTA.
- Anonyymi00017
Ilman naista vedettäisiin käteen tai pantaisiin eläimiä.
- Anonyymi00023
Anonyymi00017 kirjoitti:
Ilman naista vedettäisiin käteen tai pantaisiin eläimiä.
Mutta tehtäisiin sitä kuitenkin paratiisin puutarhassa.
- Anonyymi00027
Anonyymi00023 kirjoitti:
Mutta tehtäisiin sitä kuitenkin paratiisin puutarhassa.
Siellä olisi Aatami yksin.
- Anonyymi00002
Lukematta tekstiseinääsi, niin voin suorilta jos poimia ajatteluvirheen otsikosta. Kissa ei voi olla fiksumpi kuin jumala, jos jumala on kaikki. Se on myös kissa. Ja sinä. Ja sinun terassisi.
- Anonyymi00003
"Kissa ei voi olla fiksumpi kuin jumala, jos jumala on kaikki."
Ei jumala ole kaikki. Jumala on Levantissa asuvan pronssikautisen vuohipaimenmiehen projektio. Tuo Levantissa asuvan vuohipaimenmiehen tiedot ja äly vastaa nykyajan 3-5 -vuotiaan lapsen tasoa. - Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
"Kissa ei voi olla fiksumpi kuin jumala, jos jumala on kaikki."
Ei jumala ole kaikki. Jumala on Levantissa asuvan pronssikautisen vuohipaimenmiehen projektio. Tuo Levantissa asuvan vuohipaimenmiehen tiedot ja äly vastaa nykyajan 3-5 -vuotiaan lapsen tasoa.Kyllä, jumala on myös hän, jos jumala on kaikki.
- Anonyymi00005
Hyvä esimerkki Jumalan älystä on se, ettei se ymmärrä edes Arkhimedeen lakia. Jumala ajattelee, että jos raskaat isot laivat voivat purjehtia veden pinnalla niin miksei Jeesuskin voisi kävellä vetten päällä. Tämä on kouluesimerkki siitä, että satusetä on Arkhimedeen lakia tuntematon lapsellinen vuohipaimen, kuten sinäkin vaikutat olevan.
- Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Hyvä esimerkki Jumalan älystä on se, ettei se ymmärrä edes Arkhimedeen lakia. Jumala ajattelee, että jos raskaat isot laivat voivat purjehtia veden pinnalla niin miksei Jeesuskin voisi kävellä vetten päällä. Tämä on kouluesimerkki siitä, että satusetä on Arkhimedeen lakia tuntematon lapsellinen vuohipaimen, kuten sinäkin vaikutat olevan.
Hyvä esimerkki ihmisen ylimielisyydestä on se, että kuvittelee tietävänsä kaikki luonnonlait paremmin kuin jumala. "Ei kukaan voi kävellä vetten päällä, vittu se jumala on tyhmä". Aijaa. Että ihminen tietää juuri tässä ajassa kaiken fysiikasta. Jopa sillä ylimielisyydellä että haukkuu jumalaa tyhmäksi. Oppitunnit. Niitä sinä saat. Muista että ne on rakkaudella loppupeleissä kuitenkin.
- Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Hyvä esimerkki ihmisen ylimielisyydestä on se, että kuvittelee tietävänsä kaikki luonnonlait paremmin kuin jumala. "Ei kukaan voi kävellä vetten päällä, vittu se jumala on tyhmä". Aijaa. Että ihminen tietää juuri tässä ajassa kaiken fysiikasta. Jopa sillä ylimielisyydellä että haukkuu jumalaa tyhmäksi. Oppitunnit. Niitä sinä saat. Muista että ne on rakkaudella loppupeleissä kuitenkin.
"Hyvä esimerkki ihmisen ylimielisyydestä on se, että kuvittelee tietävänsä kaikki luonnonlait paremmin kuin jumala."
Jeesuksen vetten päällä kävelyn opetus on se, ettei tarinan kirjoittaja ymmärrä luonnonlakeja, vaikka tarinan kirjoittajalla pitäisi muka olla taustalla jumalan innoitus ja ymmärrys. Se kertoo varsin selvästi sen, ettei mitää vitun jumalaa ole olemassa, vaan Raamattu on vuohenpaskalta haisevien paimentolaismiesten vallankäytön väline. - Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
"Hyvä esimerkki ihmisen ylimielisyydestä on se, että kuvittelee tietävänsä kaikki luonnonlait paremmin kuin jumala."
Jeesuksen vetten päällä kävelyn opetus on se, ettei tarinan kirjoittaja ymmärrä luonnonlakeja, vaikka tarinan kirjoittajalla pitäisi muka olla taustalla jumalan innoitus ja ymmärrys. Se kertoo varsin selvästi sen, ettei mitää vitun jumalaa ole olemassa, vaan Raamattu on vuohenpaskalta haisevien paimentolaismiesten vallankäytön väline.Jos luet pyhiä tekstejä ymmärtämättä että niissä puhutan vertauskuvilla, suosittelen siirtymään vaikka dekkareihin kirjasektorilla.
- Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Jos luet pyhiä tekstejä ymmärtämättä että niissä puhutan vertauskuvilla, suosittelen siirtymään vaikka dekkareihin kirjasektorilla.
Miksi sinä saat päättää siitä, mikä on vertauskuvia? Otetaan muutama esimerkki:
Minä väitän: Vuohipaimen ei ymmrtänyt, että päivänvalo johtuu auringosta koska väitti päivänvalon luodun 1. päivänä ja auringon 4. päivänä.
Sinä ripulivajakki: Se on vertauskuvia.
Minä väitän: Vuohipaimen ei ymmärtänyt Arkhimedeen lakia vaan väitti Jeesuksen kävelleen vetten päällä. Jean Piagetin tutkimukset lasten monimutkaisten fysikaalisten ilmiöiden ymmärryksestä todistaa juuri tästä asiasta.
Ripulivajakki: Se on runoutta. - Anonyymi00010
Anonyymi00008 kirjoitti:
Jos luet pyhiä tekstejä ymmärtämättä että niissä puhutan vertauskuvilla, suosittelen siirtymään vaikka dekkareihin kirjasektorilla.
"Jos luet pyhiä tekstejä ymmärtämättä että niissä puhutan vertauskuvilla..."
Toisin sanoen sinä ripulivajakki väität vuohipaimenten väärinymmärryksiä vertauskuviksi, koska sinulla on vahvistusharha, joka tarkoittaa taipumusta valikoida ja tulkita uutta tietoa niin, että se tukee henkilön aikaisempia näkemyksiä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vahvistusharha
Kaltaisellesi ripulivajakille tällä harhalla on ihan eksakti nimi, Mortonin demoni:
"Mortonin demoni (engl. Morton's Demon) on geofyysikko Glenn Mortonin luoma käsite, joka kuvaa äärimmäistä vahvistusharhaa. Se on vertauskuvallinen olio ihmisen mielessä, joka päästää sisään vain olemassa olevia uskomuksia vahvistavat tiedot, mutta torjuu kaikki ristiriitaiset tosiasiat."
https://en.wikipedia.org/wiki/Demon_(thought_experiment) - Anonyymi00011
Anonyymi00009 kirjoitti:
Miksi sinä saat päättää siitä, mikä on vertauskuvia? Otetaan muutama esimerkki:
Minä väitän: Vuohipaimen ei ymmrtänyt, että päivänvalo johtuu auringosta koska väitti päivänvalon luodun 1. päivänä ja auringon 4. päivänä.
Sinä ripulivajakki: Se on vertauskuvia.
Minä väitän: Vuohipaimen ei ymmärtänyt Arkhimedeen lakia vaan väitti Jeesuksen kävelleen vetten päällä. Jean Piagetin tutkimukset lasten monimutkaisten fysikaalisten ilmiöiden ymmärryksestä todistaa juuri tästä asiasta.
Ripulivajakki: Se on runoutta.Silloin yleensä kun menee tunteisiin kuten sinulla meni, niin osui ja upposi. Kun sanat loppuu, tulee mukaan haukkumasanat niitä korvaamaan.
- Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:
Silloin yleensä kun menee tunteisiin kuten sinulla meni, niin osui ja upposi. Kun sanat loppuu, tulee mukaan haukkumasanat niitä korvaamaan.
"Silloin yleensä kun menee tunteisiin kuten sinulla meni, niin osui ja upposi."
Ei minulla mennyt tunteisiin.
"Kun sanat loppuu, tulee mukaan haukkumasanat niitä korvaamaan."
Kun vastapuoli ylittää typeryydessää tietyn tason niin ei voi tehdä muuta kuin kertoa hänen olevan ripulivajakki. - Anonyymi00018
Anonyymi00004 kirjoitti:
Kyllä, jumala on myös hän, jos jumala on kaikki.
Kissa oli/on Jumala.
Ainakin siellä missä Mooseskin sai alkunsa.
Ja sen mukaisesti se yhä käyttäytyy.
- Anonyymi00013
Jos oli Haukka niin oli kissaa arvokkaampi noin miljoona kertaa koska rauhoitettu. Missäs tämä tapahtui, kiinnostuisiko joku muukin rauhoitetun eläimen kohtalosta....
- Anonyymi00014
Jep jep, vitu wokehomo, vaikka kyseessä olisi ollut kiljukotka, jonka hinta on 12713€, niin ei kai vittu mökin lasiterassin omistaja ole vastuussa siitä, jos tuo kotka lentää päin lasia? Vai mitä, saatanan idiootti ripulivajakki?
Toisekseen, kuten totesin, tuo kiljukotka pääsi lentoon eikä kissani syönyt sitä.
- Anonyymi00016
Jos Jumalalla olisi edes pikkaisen älyä, hän olisi tilannut Moosekselle ja israelilaisille satelliittipaikantimella varustetun tilataksin sen sijaan, että he joutuivat talsimaan jopa meren pohjan kautta 40 vuodeksi eksyksiin erämaahan.
Tosi älykkäänä Jumala olisi kuskannut israelilaiset hevon kuuseen Kiinaan!!!- Anonyymi00020
Juuri näin. Tämä osoittaa, kuinka kissakin on viisaampi. Minun kissani olisi kiertänyt Suezin kautta eikä olisi yrittänyt uida Suezinlahden yli. Suezin kautta kuljettuna olisi ollut jo melkein perillä eikä olisi tarvinnut 40 vuotta seikkailla erämaassa. Olisihan Jumalan pitänyt tietää, ettei Suezin kanavaa vielä ollut olemassa, joten siitä olisi päässyt kuivin jaloin. Onpa tyhmä Jumala.
- Anonyymi00025
Anonyymi00020 kirjoitti:
Juuri näin. Tämä osoittaa, kuinka kissakin on viisaampi. Minun kissani olisi kiertänyt Suezin kautta eikä olisi yrittänyt uida Suezinlahden yli. Suezin kautta kuljettuna olisi ollut jo melkein perillä eikä olisi tarvinnut 40 vuotta seikkailla erämaassa. Olisihan Jumalan pitänyt tietää, ettei Suezin kanavaa vielä ollut olemassa, joten siitä olisi päässyt kuivin jaloin. Onpa tyhmä Jumala.
Just näin!!!
- Anonyymi00019
Tuollaisia lintuansoja ei pidä mökille rakentaa.
- Anonyymi00021
Kyllä terassin voi lasittaa, jos pinkka on kunnossa. Meillä se maksoi 24 t€.
- Anonyymi00037
"Tuollaisia lintuansoja ei pidä mökille rakentaa."
Ei tuo ole mikään lintuansa, jos pitää ovet kiinni. Kerran lintu eksyi lasien sisäpuolelle, mutta kun jokaisen lasin voi avata niin linnulle oli helppo avata pakotie ennen kuin se ehti panikoitua.
Lasit ovat talon seinää vasten, joten lasitukseen ei tule läpilennettävältä näyttävää putkea kuin L:n ulkokulmaan, mutta sielläkin on runkotolppia ja lasien saumoja varoittamassa. Tämä lintu oli toinen törmääjä vuoden aikana ja ensimmäinen maahan pökertynyt. Muut selviävät välittömästi lentoon.
Tästä tullaankin taas mielenkiintoiseen lakiin eli neliö-kuutiolakiin. Neliö-kuutiolaki on periaate, jonka mukaan kolmiulotteisen kappaleen koon kasvaessa sen tilavuus ja paino kasvavat kokoa ja pinta-alaa nopeammin. Tämä selittää sen, miksi pienet eläimet voivat pudota korkealta vahingoittumattomina, maaeläimillä on tietty maksimikoko, meressä on suurimmat eläimet ja lentävät eläimet ovat yleisesti ottaen pieniä. Se selittää myös sen, miksi puinen Nooan arkki on mahdoton.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Neliö-kuutiolaki
Juuri tuohon perustuen terassilasiin lentävä pikkulintu selviää törmäyksestä kun taas joutsen, kurki tai kotka todennäköisesti kuolisi törmäykseen. Tämä haukka on koon puolesta siltä väliltä eli törmäys oli sille kova. Mietin, että miksi se yleensä lensi lasia päin ja todennäköisin selitys oli se, että se tuli L:n päästä sisään terassikatokseen kuin tunneliin. Mutta miksi se lensi sinne? Kissa oli törmäyspaikasta parin metrin päässä nukkumassa täysin näkyvillä. Todennäköisesti se aikoi iskeä ja härnätä kissaa. Isku meni persiilleen ja haukka melkein pääsi hengestään.
- Anonyymi00022
linnut on ihan sairaita kuin hirmuliskot oikein pahoja petoja
kissa on 😻 - Anonyymi00024
Summarum ;;;
"Saatanan idiootti ripulivajakki"
Käykö keskimäärin ateistien aivot
enemmän ylikierroksilla.
Vastaavaa löytyy myös ilman kirosanoja.
Täysifundis uskonnollisista saarnaajista.
Ns. Itsekasteleva, eli pää märkänä.
--- Kissa on ovela --- lintu erehtyi
Hauska tarina, mutta johtopäätös karkasi vähän omille teilleen. 😄
Jos kissa on Jumalaa viisaampi siksi, että se löysi avoimen oven, niin samalla logiikalla hiiri on ihmistä viisaampi, koska se löytää reiän seinästä.
Ehkä todellinen opetus on tämä: lintu erehtyi, kissa käytti vaistoaan – ja terassin omistaja voisi laittaa laseihin lintutarroja. Jumalaa tämä ei taida oikein todistaa suuntaan eikä toiseen.- Anonyymi00033
"...löysi avoimen oven...löytää reiän seinästä..."
Ei kissa löytänyt avointa ovea vaan se muisti sen, koska kulkee siitä usein. Kissa oli L:n mallisen terassin toisessa päässä ja ovi toisessa. Kissa ei siis nähnyt ovea, se muisti sen. Se luoksi L:n mallisen oven toiseen päähän avoimelle ovelle, mutta samalla menetti näköyhteyden lintuun. Ovesta ulos tultuaan sen piti kulkea muutama kymmenen metriä ja kääntyä kolme kertaa 90 astetta päästäkseen linnun luokse eikä sillä ollut tuona aikana näköyhteyttä lintuun. Kissalla on siis muistiin perustuvaa avaruudellista hahmottamiskykyä ja kai tuota voi sanoa myös syy-seuraussuhteen tajuamiseksi.
- Anonyymi00026
Joh. 20.19 Jeesus meni lukittujen ovien läpi.
Sun vertaus on aika tyhmä, ja rajallinen on ymmärrys Jumalan Suuruudesta ja luomisvoimasta. Hän kykenee luomaan koko maailmankaikkeuden ja on luonnut, ja kaiken siinä olevan, jopa sinut. Yhdet terassin ikkunat on tyhjääkin tyhjempiä hänen edessään..
Hän oli se joka nostaa pökertyneen linnun kissan hampaista .... Kiukuteletpa Jumalalle kuinka paljon tahansa, ei hänen olemassaolonsa lakkaa siihen.
Oletko joskus pettynyt, kun Jumala ei toiminut tahtomallasi tavalla ja siksi päätin ettei Jumalaa ole? Ei Jumala ole kenenkään "marionetti", joka liikkuu meidän tahtomalla tavalla ja ajalla,- Anonyymi00028
kyllä se kuule ihan evoluutiosta syntyy , pökertynyt lintu kerää voimia viimeiseen asti ja kas vahvin pääsee kissan kynsistä
- Anonyymi00030
Anonyymi00028 kirjoitti:
kyllä se kuule ihan evoluutiosta syntyy , pökertynyt lintu kerää voimia viimeiseen asti ja kas vahvin pääsee kissan kynsistä
tosin kaikki eivät lennä ikkunoita päin , sekin on karsintaa
- Anonyymi00034
Anonyymi00028 kirjoitti:
kyllä se kuule ihan evoluutiosta syntyy , pökertynyt lintu kerää voimia viimeiseen asti ja kas vahvin pääsee kissan kynsistä
"...kas vahvin pääsee kissan kynsistä..."
Juurikin näin. Olin puuttumassa tilanteeseen ja ottamassa kissaa pois, mutta lintu pääsi itse irti ja vielä lentoon ihan normaalisti. Kyse on juurikin evoluutiosta. Adrenaliiniryöppy auttoi sitä tokenemaan ja pakenemaan saman tien - survival of the fittest.
- Anonyymi00029
västäräkkejä kun katselee nurmikolla niin ihan hirmuliskomaisesti saalistaa
omituisinta on että lentävät välillä puiden oksille , oletin että västäräkit ovat aina maassa - Anonyymi00031
jos ihminen vihaa kissoja niin se on joku poikkeama , sillä evoluutio on luonut maanviljelyksen ajoista kissan elämään ihmisen kanssa rinnan ja siksi kissoista pidetään , kun hävittävät jyrsijät pihapiiristä ja viljelyksiltä
- Anonyymi00032
Ei lintu ollut tyhmä. Se ei havaitse lasia, koska siitä näkee läpi.
- Anonyymi00035
"Ei lintu ollut tyhmä."
En väittänyt lintua tyhmäksi vaan Jumalaa. Kissani osasi kiertää monimutkaista reittiä pitkin linnun luo eli se vaatii muistiin perustuvaa avaruudellista hahmottmaiskykyä. Jumalalta tällainen puuttuu. Hyvä esimerkki on Egyptistä pako. Kissa olisi suunnannut Suezille ja päässyt kuivin jaloin Siinaille ja olisi samalla ollut melkein perillä luvatussa maassa. Sen sijaan Jumala lähti räpiköimään Suezin lahteen ja eksyi erämaahan 40 vuodeksi. - Anonyymi00036
Anonyymi00035 kirjoitti:
"Ei lintu ollut tyhmä."
En väittänyt lintua tyhmäksi vaan Jumalaa. Kissani osasi kiertää monimutkaista reittiä pitkin linnun luo eli se vaatii muistiin perustuvaa avaruudellista hahmottmaiskykyä. Jumalalta tällainen puuttuu. Hyvä esimerkki on Egyptistä pako. Kissa olisi suunnannut Suezille ja päässyt kuivin jaloin Siinaille ja olisi samalla ollut melkein perillä luvatussa maassa. Sen sijaan Jumala lähti räpiköimään Suezin lahteen ja eksyi erämaahan 40 vuodeksi.Se oli koettelun aikaa Israelille. Siksi meni 40 vuotta. No, taruahan se on. Mitään valtavaa väestöpakoa ei tapahtunut ja 40 vuotta on sepitettä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132396Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371433Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha640986- 106983
- 71962
- 97868
- 48865
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686