Vapaaehtoista kommunismia.

Vapaaehtoista kommunismia.

Ryhmä kommunisteja päätti myydä omaisuutensa ja perustaa yrityksen lahjoittamalla saamansa rahat perustamalleen yritykselle. Yrityksen työntekijöinä he saivat käyttöönsä työsuhdeasunnon (kommuuni?), työterveyshuollon, työsuhdepolkupyörän, päivähoidon ja palkkaa.

Kommuuni hoitaisi myös vanhukset ja sairaat.

Omaa omaisuutta ei enää ollut, mutta oliko väliäkään? Kaikki aivan vapaaehtoisesti. Yhteiskuntaa ei yritetty muuttaa pakolla. Ketään ei pakotettu. Vapaat vaalit sallittiin edelleen. Uskontoja ei kielletty.

Alkuseurakunnassa ihmiset myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi.

Olisiko tällainen vapaaehtoinen yhteisö voinut toimia? Alkuseurakunta katosi jonnekin?

10

70

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UUSI

      Perustettu yritys siis omisti tuotantovälineet. Perustajat eivät omistaneet yrityksen osakkeita. Yritys ei ollut osakeyhtiö.

      • UUSI

        Jaha, vai niinkö meinaat? No sitten kun yritys on perustettu, niin sittenkö kaikille maksataan sama palkka? Kerro toki, kuinka ja miten sitten määritellään se, että kaikki tekevät yhtä paljon töitä? Kun kaikki saavat kuitenkin saman palkan?

        Tai pidemmällä tähtäimellä, mitä hyötyä on opiskelusta, jos kaikki saavat saman palkan? Kommunismi on ideana kaunis ajatus. Mutta kun se unohtaa sen, että ihmiset ovat erilaisia.

        Ynnä väitätkö sinä, että kukaan ei kommunismissa ajattele, että hänen lapsensa pitää saada vähän paremman paikan kuin muut? Eli että kommunismissa ihmiset eivät olisi itsekkäitä? Ns. "Homo sovieticus " on pelkkää höpö höpöä...

        Pentti Haanpään sanoin "kommunismi ei tarjoa ihmiselle kuin paikan rivistä". Ynnä että noita rivejä komentaa aina joku. Ja tuo sama "joku" myös suunnittelee asioita plus ennen kaikkea pelkää oman valtansa puolesta.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Homo_sovieticus


      • Anonyymi00001
        UUSI

        Jos otetaan vähän asiallisempi perustelu tähän. Eli miksi yritykset kommunismissa eivät toimi.

        Kommunismissa ei ole hintamekanismia. Kun valtio päättää suunnitelmataloudessa hinnat ja paljonko juttuja tuotetaan, niin on mahdotonta ilman vapaita markkinoita tietää, mitä tuotteita ihmiset oikeasti tarvitsevat ja millä hinnalla he niitä haluaisivat ostaa.


        Kun yrityksillä ei ole kannustimia kilpailun puutteessa kehittää laatua, tuottavuutta tai tehdä vaikkapa ympäristöystävällisempiä tuotteita, ne tekevät mitä niiden käsketään tehdä. Varastot täyttyvät silloin tuotteista, joita kukaan ei tarvitse. Perushöydykkeet taas ovat usein huonolaatuisia tai niitä tuotetaan liian vähän jne.

        Kun ihmiset saavat saman palkan samasta työstä, niin pienimuotoisa ja samanhenkistä kommuunia lukuunottamatta työmoraali heikkenee. Ihminen tarvitsee taloudellisia tai henkilökohtaisia kannustimia ponnistellakseen ja parantaakseen oman ja perheensä elintasoa. Jos lisätyöstä tai paremmasta jäljestä ei makseta, niin miksi tuhlata energiaa?

        Sitten kohta joku kysyy, että miten Kiina? Kiina ei noudata enää kommunistista taloutta täysimääräisesti. Yksityisomistus on sallittu samoin kuin vapaat markkinat muutamia avainaloja lukuunottamatta.

        Näin äkkiseltään.


    • Anonyymi00002
      UUSI

      No, tietysti odotellaan herrens tiggaren kommentointia.
      Aikanaan tuotiin Ladoja Suomeen runsastikin. Hieman aikaa kului, niitä roudattiin laivoillakin takaisin N:liittoon. Nyt ne on keräilykamaa Suomessa.
      Kuitenkin ääriajattelu suhteessa kommunismi-kapitalismi on jo haitalliset elementit olemassa.
      Taivaassa ei varmastikaan ole ainakaan hintakilpailua. On se sitten näennäistä tai ei.
      Sielä voi olla jopa keihäänheittokilpailuja ja juoksukilpailuja. Sekä monenlaista filosofista ajanvietettä.
      Ja kuinka ollakaan kaikki ovat jo saaneet saman palkan. Elämän.
      Älköömme menettäkö toivoamme.

      • Anonyymi00004
        UUSI

        Sielä keskellä se on. Sielä keskellä se on.
        Hullu ei vaan huomaa, ja viisas ei puhu mitään.


    • Anonyymi00003
      UUSI

      ArtoTTT

      Alkuseurakuntahan katosi viimeistään siinä vaiheessa kun Jerusalem tuhoutui muutama vuosikymmen myöhemmin.

    • Anonyymi00005
      UUSI

      Alkuseurakunta oli vain vaihe jossa juutalaisuus piti hylätä totaallisesti, jättää sen laita ja tavat eikä mennä synagoogaan uhraamaan tai lahjoituksia tekemään kun ei edes ollut rahaa millä tehdä.

      Siitä kehittyi sitten Paavalin johdolla normaali uskonto, jossa piti tehdä töitä käsillään, ansaita palkkansa eikä edes apotoleille välttämättä maksettu mitään mutta sai tietysti lahjoittaa, jos oli kokenut että saa heiltä hengellisiä lahjoja. Jos vain herjailevat jotain typeriä lakihenkisiä juttuja. niin ei tietenkään ollut mitään järkeä lahjoittaa.

    • UUSI

      Ehkä vain uudestisyntyneet ihmiset voivat elää kommunistisesti. Uudestisyntymättömät voidaan yrittää pakottaa kommunismiin muilla tavoin. Jevgeni Zamjatinin romaanissa "Me" oli keksitty, kuinka ihmisiltä voidaan poistaa mielikuvitus sorkkimalla heidän aivojaan. Mielikuvituksettomat ihmiset sopeutuivat paremmin täydelliseen yhteiskuntaan. Suomessa ateistimessias Kari Enqvist fantasioi aivokirurgisesta operaatiosta, jolla uskonnollisista fundamentalisteista tehdään kunnon kansalaisia. Ehkä tämän tyyppisillä toimenpiteillä voitaisiin luoda ahkera ja kuuliainen homo sovieticus. Sitten ei enää tarvitsisi kuunnella iänikuista "kommunismi ei toimi" -itkua. Kommunismi toimii täydellisesti, kunhan vain ensin tehdään ihmisistä täydellisiä.

      Kommunismi voitaneen toteuttaa myös tekoälyllä. Kun sinusta on kerätty riittävästi dataa, tekoäly tuntee sinut paremmin kuin sinä itse (vrt. 1. Kor. 13:12). Tämän datan pohjalta tekoäly laatii sinulle täydellisen elämänohjelman: se valitsee ammattisi, harrastuksesi, ruokavaliosi, puolisosi, uskontosi, elämänfilosofiasi jne. Koska se tietää tarkasti kaikki halusi ja tarpeesi, se osaa valmistaa sinulle juuri oikean määrän oikeanlaisia tavaroita ja palveluita, ja koska se on täydellinen, sen valmistamat asiatkin ovat täydellisiä. Sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon tekoälyssä, kuten Augustinus tunnetusti sanoi. Sydämen levottomuus on kapitalismin ajovoima.

    • Anonyymi00006
      UUSI

      kun mistään ei ole mitään hyötyä kaikki rappeutuu

    • Anonyymi00007
      UUSI

      Alussa oli se yhteisöllisyys siitä syystä, että uusi liitto ei ollut vielä oikein sisäistetty ja se piti eristää voimakkaasti juutalaisuuden vaikutukselta ja siksi oltiin alussa vain keskenään ja joka päivä rukoiltiin ettei uuteen liittoon sotkeentunut mitään juutalaisuutta. Ei uuden liiton syntyminen olisi ollut muutoin mahdollista kuin noin kuin alkuseurakunta sen teki ja se oli Jumalan johdatus ja tahto. Myöhemmin kun väkeä oli enemmän, ryhdyttiin elämään muiden ihmisten seassa, tekemään töitä elääkseen kuten Paavali teki vielä apostolina ja asiat hoidettiin muutoinkin normaalisti kuten ihmiset yleensä tekevät. Ainut ero oli se, että ei toimittu kuten juutalaiset, vaan Pyhän Hengen johdossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      155
      1428
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      128
      1150
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      859
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      772
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      58
      648
    6. 47
      572
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      34
      564
    8. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      562
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      548
    10. En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä

      Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o
      Ikävä
      29
      542
    Aihe