Kriittisiä kysymyksiä Jeesuksesta

Anonyymi-ap

Kristinusko on haitallisin uskonto ihmiskunnalle vielä nykyäänkin ja sen fundamentalistiset suuntaukset nostavat taas suosiotaan. Siksi on aina oltava valppaana ja estettävä kristinuskon leviäminen kriittisellä tarkastelulla. Kritiikki kannattaa kohdistaa Jeesuksen historiallisuuteen koska:

1. Jeesus on kristittyjen Jumala.

2. Jumalia pidetään nykyään mytologiaan kuuluvina, mutta Jeesusjumalaan uskomisen järkiperäisyys perustuu historialliseen hahmoon.

Aloittakaamme siis kriittisillä kysymyksillä:

1. Miksi Jeesuksesta ei ole yhtään primäärilähdettä eli siis aikalaisdokumenttia, joka mainitsee Jeesuksen? Varhaisimmat tarinat on kirjoitettu noin 150 vuotta väitettyjä tapahtumia myöhemmin. Tätä primäärilähteiden puuttumisen ongelmaa varten teologiassa on keksitty primäärilähde, joka on kadonnut. Tämä keksitty primäärilähde on suullinen kertomusperinne, joka johtaa aina silminnäkijöihin saakka.

2. Paavali voisi olla Jeesuksen primäärilähde, mutta ei kerro mitään Jeesuksen elämästä. Miksi ei kerro? Paavali ei osaa paikantaa edes Jeesuksen ristiinnaulitsemispaikkaa. Hän väittää Galatalaisille, että ristiinnaulittu Jeesus ripustettiin heidän silmien eteen Galatassa.

3. Paavali on väitetysti Jeesuksen aikalainen, mutta kertomuksissa kristillinen kirkko on jo vakiintunut jo koko itäisen Välimeren alueelle. Paavalin kirjeet kuvaavat toisen vuosisadan maailmaa, ei ajanlaskun alun maailmaa.

4. Josephus on luotettavana pidetty lähde ja voisi olla lähes primäärilähde Jeesukselle, mutta hän ei mainitse Jeesusta oikeastaan lainkaan, paria sivulausetta lukuunottamatta. Sen sijaan hän kertoo pitkästi ja tarkasti Johannes Kastajasta. Miksi mahtava Jeesusjumala on täysin tuntematon, mutta mitätön saarnaaja saa paljon huomiota?

5. Miksi Johannes Kastaja kastaa Jeesusjumalan? Miksi ihmeessä ihmisen pitäisi kastaa jumala? Eikö jumala ole jo täydellinen? Ei siihen mitään ihmisen vedenroiskuttelua enää tarvitse. Todennäköisin syy tähän teologiseen ongelmaan on juuri se, että tarinan kertoja on halunnut ankkuroida myyttisen hahmonsa historialliseen hahmoon ja näin tuoda uskottavuutta ihmisjeesukselle.

Mitä muita kriittisiä kysymyksiä sinulla tulee mieleen Jeesuksesta?

13

81

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Jos noihin kysymyksiin haluaa vastata objektiivisesti ja säästäväisyysperiaatteella (Occamin periaate) niin vastaus on ilmiselvä. Kristityt sepittivät ihmisjeesuksen toisella vuosisadalla roomalaisten, helleenien ja juutalaisten ajatuksista. He tajusivat, ettei mytologinen henkiolento riitä yli valtiorajojen ulottuvan uskonnon nokkamieheksi vaan tarvittiin ihminen sitä varten. Siksi he sepittivät kirkon nokkamieheksi saman henkiolennon, tällä kertaa ihmisruumiissa kaukaisessa Palestiinassa vuosisata sitten.

      Lisäksi tämä vastaa siihen, miksi Jeesus oli aivan aluksi henkiolento, mutta tämä usko raivattiin pois kerettiläisenä. Jeesusmyytti on syntynyt jo ennen ajanlaskun alkua ja se levisi itäisen Välimeren alueelle, kunnes Roomassa keksittiin ihmisjeesus sementoimaan tuo usko ja tekemään siitä universaali ja ekspansiivinen kirkko.

      • Anonyymi00002

        "Siksi he sepittivät kirkon nokkamieheksi saman henkiolennon, tällä kertaa ihmisruumiissa kaukaisessa Palestiinassa vuosisata sitten."

        Naiivit uskovaiset ja jopa "akateemiset" teologit argumentoivat, että he olisivat jääneet valheesta kiinni. Ei suinkaan. Ei ihmisiä kiinnosta ikävät faktat vaan tarina on tärkeintä. Tämä pitää paikkansa vielä tänäkin päivänä. Todellisuutta vääristellään jokaisessa ilmansuunnassa. USA:ssa itse presidentti on valheen isä ja satusetä. Samoin idässä Venäjällä on historian ja narratiivin vääristely aivan vallankäytön ytimessä. Se, joka hallitsee narratiivia, hallitsee kaikkea. Kristinusko on ollut ihmiskunnan suurin ja menestynein kusetus.


    • Anonyymi00003

      siis ihminen näkee asioita joilla ei ole mitään yhdenvertaisuutta , minäkin näen ja vain nauran omituisille sattumuksille 🤣 siinä on ero ateistin ja uskovaisen välillä

      • Anonyymi00004

        poikkeuksellinen tapaus ja poikkeuksellinen tapaus ja aivot yhdistää ne siitä syntyy ajatus mutta minä en ala uskomaan mihinkään 🤣


    • Anonyymi00005

      Aloittajan yksinpuhelu on esimerkki kiihko ateistin yrityksestä, saada saalista yksinkertaisista ihmisistä saatanan joukkoihin. Kömpelöt yleiset väitteet, ovat ateisti kirjallisuudesta kopsattu. Kristityillä on omat kokemusperäiset, monesti vahvistetut suhteet Taivaan Isään, Poika Jeesukseen, meidän Kaikkivaltiaaseen Herraamme, syntiemme sovittajaan ja tulevaan tuomariimme. Kaikkea muuta, pidämme sontana, kuten ateistien ja saatanan palvojien houreita. Meitä kristittyjä on monen asteisissa kasvun vaiheessa olevia, mutta kaikki janoavat kasvua, Jeesuksen kaltaisuuteen. Jos te epäuskoiset vapisette pelosta, meidän kristittyjen takia, niin se on teidän omia harhojanne. Kristityt eivät häiritse kenenkään täysjärkisen elämää, ellette koe rukouksia puolestanne häiritseviksi.

      • Anonyymi00008

        Aloittaja esitti kysymyksiä. Et sitten uskaltanut altistaa rakkaita uskomuksiasi niille?


    • Anonyymi00006

      "varhaisimmat tarinat on kirjoitettu noin 150 vuotta myöhemmin", ei tämä pidä vettä ei pidä paikkaansa. Suurin osa tutkijoista ajoittaa Paavalin kirjeet noin vuosille 50–60 jaa., siis noin 20–30 vuoden päähän Jeesuksen kuolemasta.
      Tämä pitäisi yrittää suhteuttaa tähän päivään vrt. Kekkonen. Ei muutu.

      Markuksen evankeliumi ajoitetaan yleensä noin vuoteen 70, ei 150 vuotta myöhemmin.
      Paavali ei myöskään kirjoittanut Jeesuksen elämäkertaa, vaan seurakunnille osoitettuja kirjeitä. Siksi niissä keskitytään opetukseen, ei elämäntapahtumien kertaamiseen. Silti hän mainitsee esimerkiksi Jeesuksen olevan Daavidin sukua, viimeisen aterian, ristiinnaulitsemisen, hautaamisen, ylösnousemuksen ja useita silminnäkijöitä.
      Josephus puolestaan mainitsee Jeesuksen ainakin kahdessa kohdassa, vaikka toisesta kohdasta kiistellään osittain myöhempien kopioijien lisäysten vuoksi. Lisäksi roomalainen historioitsija mainitsee Jeesuksen teloituksen Pontius Pilatuksen aikana.

      Muuten hyvää pohdintaa
      Se avaa aina Uusia väyliä

    • Anonyymi00007

      "Mitä muita kriittisiä kysymyksiä sinulla tulee mieleen Jeesuksesta?"

      Kaikki suurmiehet ovat kirjoittaneet merkittäviä teoksia, mutta jostain syystä Jumala ja Jeesus eivät osanneet kirjoittaa. Jumalan sanan eli Raamatun piti ihan muiden keksiä omissa päissään. Ja juttujen laadusta päätellen todella päissään ovatkin olleet.

      Kukaan järkevä ei voi pitää Raamatun tarinoita muina kuin aikakautensa pakinoina. Raamattu on vuohipaimenten viihdelukemistoa, koska ns. keltaista lehdistöä ei vielä ollut.

    • Anonyymi00009

      Paavali kirjoitti kirjeensä 48-57. Hän kuvasi Jeesuksen ihmisenä joka kuoli ristillä ja heräsi kuolleista.

      • Anonyymi00010

        "Paavali kirjoitti kirjeensä 48-57."

        Mihin tämä ajoitus perustuu? Laita ihan suora Raamatun ulkopuolinen lainaus todisteeksi tai vaihtoehtoisesti Paavalin kirjeestä selkeä ankkuri, joka eksplisiittisesti todistaa tämän ajoituksen. Huomaa kuitenkin, että kertomuksen sisäinen ankkuri on hutera koska jälkeenpäin on helppo sepittää tarina ja väittää sitä aiemmin kirjoitetuksi koska mehän tunnemme, mitä historiassa on tapahtunut.

        No, tiedän, ettet onnistu todistamaan väitettäsi. Minäpä kerron sen sijaan faktan. Paavalin kirjeet mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 144 jaa eli sata vuotta myöhemmin kuin väitetty kirjoitusajankohta.


    • Anonyymi00011
    • Anonyymi00012

      Miksi spekuloida jotain Jeesusta ikäänkuin se olisi jotain tärkeätä. Useimmat uskonnot, kuten Jesu-uskokin, ovat haitallisia. Ei niitä silti tarvitse nostaa keskustelun arvoisiksi.

      Tämmöiset aloitukset haiskahtavat uskontojen uhrien terapiapohdinnoilta tai sitten uskovaisen ylläpidon tekemiksi aloituksiksi. Eihän ateisti yleensä kärvistele sellaisten asioiden kanssa, joita täällä kirjoitellaan.

      Ateistit eivät pääsääntöisesti kärsi uskonpuutteesta vaan kärsivät uskovaisten ylivallasta, häiriköinnistä ja päällepäsäröinnistä. Useimmille ateisteille palsta on pelkkää viihdettä, kuten hiiret ovat kissoille.

      • Anonyymi00013

        "Ei niitä silti tarvitse nostaa keskustelun arvoisiksi."

        Otsikossa ja avauksessa ei ollut termiä arvostus vaan kritiikki. Haitallisia asioita pitää kritisoida.

        "Tämmöiset aloitukset haiskahtavat uskontojen uhrien terapiapohdinnoilta..."

        Älä keskustele keskustelijoista vaan aiheesta. Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa niin jätä kokonaan kommentoimatta.

        "...kärsivät uskovaisten ylivallasta, häiriköinnistä ja päällepäsäröinnistä."

        Niin, sitähän minä avauksessa tuon esille, kritiikkiä, en arvostusta.

        "Useimmille ateisteille palsta on pelkkää viihdettä, kuten hiiret ovat kissoille."

        Niin tämä on minullekin, mukaan lukien tämä avaus. Siinä on kiusallisia kysymyksiä, joihin ei löydy mitään muita vastauksia kuin oletuksia ja niiden päälle rakennettuja uusia oletuksia, tarkoitan siis "kadonnutta suullista kertomaperinnettä". Samalla argumentilla Hämähäkkimiehenkin voi todistaa todelliseksi ihmiseksi. Hämähäkkimiehellä oli silminnäkijöitä, mutta he ja heidän kertomuksensa ovat kadonneet ja jäljelle on jäänyt Hämähäkkimies -lehdet ja -elokuvat.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2280
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      903
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      892
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      563
      816
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      718
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      24
      612
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      571
    Aihe