Jyrki Kataisen hallitus sekä sähköverkkoyhtiö Fortumin johto, jotka päättivät vuonna 2013 myydä valtionyhtiön sähköverkot kansainvälisille sijoittajille 2,55 miljardilla eurolla. Kauppa poisti sähköverkkojen kaltaisen luonnollisen monopolin kansallisesta valvonnasta, mikä koitui suomalaisille kuluttajille ja veronmaksajille miljardiluokan laskuksi rajujen siirtohintojen korotusten ja aggressiivisen verosuunnittelun vuoksi.
Pääministeri Katainen ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) olivat kaupan pääarkkitehtejä. Sähköverkoista vastasi työ- ja elinkeinoministeriö, ja sen johdossa Vapaavuori.
Heti kaupan jälkeen (erityisesti vuosina 2015–2016) Caruna nosti sähkön siirtohintoja jopa 20–30 prosenttia kerralla. Noin 1,5 miljoonaa suomalaista joutui siirtomonopolin maksumieheksi.
Eli siellä missä kokoomus ja etenkin Vapaavuori, siellä ongelmat.
Caruna käytti vuosia erittäin aggressiivista verosuunnittelua (holdingyhtiö-rakennetta ja sisäisiä osakaslainoja korkeilla koroilla). Esimerkiksi vuonna 2014 yhtiö teki yli 50 miljoonan euron liikevoiton, mutta maksoi Suomeen yhteisöveroa vain murto-osan. Suomen valtio menetti pelkästään alkuvuosina arviolta 12 miljoonaa euroa verotuloja vuodessa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tiedetään. Ei tarvitse enää toistaa.