Tuleva pääministeripuolue -perussuomalaiset

valmistautuu lupaamalla poistaa eläkkeistä indeksikorotukset. Toivottavasti palvelukotipaikkoja lisätään vastaavasti kun kotona asuminen vaikeutuu rahan puutteen takia.

Eläkeläisten kotona asumista on jo vaikeutettu leikkaamalla kotitalousvähennystä. Kannattaisi laittaa ministerit kotiavun mukana seuraamaan vanhusten oloja.

Naisia väheksyvä perussuomalainen puolue haluaa, että naiset hoitavat työnsä ja oman perheensä lisäksi iäkkäät vanhempansa toisella puolella Suomea. Naisvaltaiselle elintarvikealalle ehdotettiin kuusipäiväistä työviikkoa ja kymmenen tuntisia työpäiviä viime tupossa.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En suosittele himoleikkaajaa pääministeriksi. Tulee nälänhätä. Saksipurra voisi leikata politiikoilta, mutta akalla ei ole munaa siihen. Purra on tyypillinen koulukiusaaja.

Äänestä

Riikasta tulee pääministeri.

Äänestä

Persut olisivat kotonaan Putinin hallinnossa .

Äänestä

Perussuomalainen Suomi ei tarvitse eläkeläisloisia. Uuniin.

-PS-

Äänestä
  • Työeläkeloiset maksaa ison osan valtion veropotista. Yli 65-vuotiaat maksavat neljäsosan kaikista henkilökohtaisista tuloveroista Suomessa, mikä ylittää heidän suhteellisen osuutensa väestöstä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

valmistautuu lupaamalla poistaa eläkkeistä indeksikorotukset. Toivottavasti palvelukotipaikkoja lisätään vastaavasti kun kotona asuminen vaikeutuu rahan puutteen takia.

Eläkeläisten kotona asumista on jo vaikeutettu leikkaamalla kotitalousvähennystä. Kannattaisi laittaa ministerit kotiavun mukana seuraamaan vanhusten oloja.

Naisia väheksyvä perussuomalainen puolue haluaa, että naiset hoitavat työnsä ja oman perheensä lisäksi iäkkäät vanhempansa toisella puolella Suomea. Naisvaltaiselle elintarvikealalle ehdotettiin kuusipäiväistä työviikkoa ja kymmenen tuntisia työpäiviä viime tupossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu