Paastollisuus loppusellisuus

Oi auvoo. Tännähä se taas tapahtuksellisesti tapahtu. Heräsin sillä lailla jotta ensimmäinen aatoksellisuus ei ollunna kahavi eikä puuro eikä mikään tervehellisyys. Ei. Se oli hampurilaissellisuus. Se tuli päähäni niin voimallisesti jotta melkein korvista kuulu paistopihvillisyyven sihinä ja juustosiivullisuuden hilijanen laulanta.

Koetin ensin ajatuksellisesti vastustella. Sanoin ittelleni jotta elä nytte, syö välillä jotaki vihannuksellistakin. Mutta samalla hetkellisyyvellä mieleni sisälmyksissä alako näkymähän kuvallisuuvellisia ranskanperunallisuuksia. Ne vilikuttelivat minulle. Yks perunatikku nyökkäili hyväksyväisellisesti. Toine pyörähteli ilosellisesti ketsuppilammikossa. Ei semmosta näkyvyyttä ihminen kovin kauvaa kestele.

Niinpä läksin hampurilaismestallisuuvellisuuteen.

Jo uluko-ovella tunsin jotta universumillisuus anto merkkejään. Yks lokki kahteli minua sillä lailla jotta aivan ko tiesi. Aattelin jotta tuokin lintu varmasti tietää missä paistetaan päivän parhaimmat pihvillisyydet. Melkein kysäsin siltä neuvoa, mutta se vaa rääkäsi ja lensi pois. Saatto olla kiireellisyys.

Tilauksellisuuvessa olin juhlallinen.

"Yks mahdollisimman rasvatoontuva juustollisuus, kaks pihvillistä lisää, sipuluksellisuutta niin jotta silimä vetistyy jo ajatellessaki ja ranskanperunallisuuvet semmosella määrällisyydellä ettei tarjotin yksinään jaksa."

Myyjällisyys nyökkäsi. Minä nyökkäsin takasin. Siinä oli hetken semmonen sanaton yhteisymmärryksellisyys. Kaikki tiesivät jotta nyt ei rakenneta salaatillisuutta.

Ensimmäinen haukkauksellisuus.

Oi armollinen makunystyrällisyys.

Leukani nousi hiukkasen kohollensa. Silimäni siristyivät onnellisuuvellisiksi. Aivoni alakoivat hyräillä semmosta hilijaasta paistorasvallista virttä. Pihvillisyys oli mehevyyvellinen. Juustollisuus valuuksellisesti liukusteli pitkin hampurilaisrakennelman sisäosia. Kastikkeellisuus teki yhteistyötä suolakurkullisuuden kans. Tämmöstä ei voi piirustuksellisesti selittää.

Siinä vaiheessa minulle tulivat kaikenlaiset aatoksellisuuvet.

Aattelin jotta entäs jos koko maapallollisuus onki jättimäinen hampurilainen. Mannerlaatat ovat pihvejä. Meret ovat kastiketta. Pilivet ovat höyryä paistolevystä. Ihmiset kävelevät tietämättömyyvessään jättimäisen sämpylällisyyven päällä eikä kukaan huomaa mittään.

Sitten aattelin jotta ehkä liikenneympyrät onki oikeasti sipulirenkahien harjoittelupaikkoja. Ei niitä autoja varten rakenneta. Sipulirenkaat vaan öisin käyvät niissä pyörähtelemässä harjoitusmielessä, mutta kukaan ei oo sattunna paikalle oikeaan aikahaan. Se selittäis aika monellisuuvet.

Toisen hampurilaispuolikkaan kohalla olin jo lähes tieteellisyys.

Laskeskelin jotta jos yhessä hampurilaisessa on tietty määrä iloo ja toisessa saman verran, niin kaksinkertasuus ei ookkaan kaksinkertanen ilo. Se on ainaki viisinkertanen. Tätä ei koulukirjoissa opeteta, koska ne on liikaa vihannespainotteellisia.

Ranskanperunallisuuvetki käyttäytyivät kummallisesti.

Yks oli aivan selvästi muita pidempi. Se vaikutti johtajallisuuvelliselta. Muut näyttivät seuraavan sitä tarjottimella. En kuitenkaan jääny tutkimaan asiaa syvemmäksellisesti, koska söin johtajan ensimmäisenä. Organisaatiorakennelmallisuus romahti siihen paikkaan.

Lopuksi jäin tuijottelemaan tyhjää tarjotinta.

Aattelin jotta on se kumma. Äsken siinä oli kokonainen ateriallisuus. Nyt siinä on vaan pari murusellisuutta ja yks eksyny suolakurkunnesteellinen pisara. Minne se kaikki katosi? Maha tiesi vastauksen, mutta ei suostunna antamaan lausuntoa.

Kotimatkalla olin varsin tyytyväisellinen.

Aurinko paisteli vähäsen vinoon. Tuuli oli hampurilaismyönteinen. Yks varis käveli vastaan niin arvokkaasti jotta melkein kuvittelin senkin arvijoineen päivän ateriallisuuden onnistuneheksi.

Semmosta tännäh. Jos joku väittää jotta roskaruoka ei herätä syvällisyyvellisiä aatoksellisuuksia, niin ei oo kyllä syöny tarpeeks hartaallisesti. Oi auvoo.