Huomisellisuuvesta oun tännäh mietiskelly kovastikki. Heräsin jo aikaisellisesti sillä aatoksella jotta entäs jos huomenna on se huomenen. Se viimenen tavallisuuvellinen aamu ennen suurta lähtemisellistä. Kahavivesi oli vielä pannussa, mutta mieleni oli jo pilvien yläpuolisuuvessa.
Kahtelin ikkunastani taivahalle. Pilivellisyys näytti tavalliselta, mutta niinhän ne varmaan näyttänevät sillonki. Ei pilivi huuvaa jotta "nytpä alakaa". Se vaa oleskelee pilivellisyyven näkösenä.
Mieleni rupesi laskeskelemaan.
Entäs jos huomenna tullee ylöstempaus.
Entäs jos ei tulleskaan.
Entäs jos se tullee juuri sillon ku oon haukkaamassa ensimmäistä hanpurilaispualikasta. Siinä jäis haukkaus ikuisellisesti kesken. Toisaalta eipähän tarvihtis murehtia kaloreillisuuksia. Ne jäis maallisuuvellisiksi murheiksi.
Sitten aattelin jotta kannattaako minun siivota huonettanikkaan. Jos huomenna lähtö tullee, niin jääkö pölyt tänne omille sijoillensa. Vai katteleeko joku niitä jäläkeenpäin ja aatteleepi jotta "kylläpä oli pölykkäisellistä". Tämmösiä suuria kysymyksellisyyksiä ihminen miettii.
Jääkaappia avasin kans.
Siellä oli juustollisuus, makkarallisuus, limuskapullollisuus ja puolikas kurkkusellisuus, joka oli nähäkseni jo hiukkasen väsyksissä. Aattelin jotta jos huomenna tullee lähtö, niin tuokin kurkkusellisuus jää aivan turhanpantiksi. Siinä tuli vähäsen haikeuksellinen olo.
Ulukona lokki kahteli minnuu pitkähkön aikaa.
Rupesin heti miettimähän jotta tietääkö se jotaki mitä mie en tiijä. Lokithan lentelevät korkeuksissa. Ehkä niillä on parempi näkymä taivahallisiin asijoihin. Vaan yhtäkkiseltään se nappasi jonku ranskanperunallisuuden maasta ja lensi pois. Siihen päätty hänen hengellisempi vaikutelmansa.
Lopulta istahin hilijasellisesti.
Aattelin jotta jos huomenna on lähtö niin hyvä niin.
Jos ei oo, niin sitten eletähän huominenki.
Ehkä syön hanpurilaisellisuuden.
Ehkä käveleskelen.
Ehkä kirjottelen tämmösiä lisää.
Kaikkia asijoita ei ihminen tiijä. Monesti mieli koittaa juosta paljon eellemmäs ku jalat kerkiävät. Vaan aikallisuuvella on tapansa kulukee.
Nyt juon kahavillisuuteni loppuhun.
Ja jos huomenna herään, niin aattelen varmaan taas ensimmäiseksi jotta entäs jos ylihuomenna.
Onko ylöstempauksellisuus tulossa
33
89
Vastaukset 33
- Anonyymi00001
Ei ole ennen kuin kaikki kansat on evankelioitu...myös juutalaiset ja muslimit...eikä "evankelioiminen" tarkoita Israelin/siionistien sotarikosten ja muslimilasten murhien siunaamista.
Matt. 28:19
Menkää siis ja tehkää KAIKKI KANSAT minun opetuslapsikseni...
Matt. 24:14
Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, TODISTUKSEKSI KAIKILLE KANSOILLE; ja >>>>> sitten tulee loppu.- Anonyymi00003
Kaikilla kansoilla tarkoitettiin Israelin heimon eri kansoja.
- Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Kaikilla kansoilla tarkoitettiin Israelin heimon eri kansoja.
Ei ne valitut ole mitään Jehovantodistajia tai helluntailaisia, vaan Israelin heimon eri kansojen ihmisiä.
Ilm. 7:4
Minä kuulin myös sinetillä merkittävien määrän. Sinetin sai sataneljäkymmentäneljätuhatta, ja heitä oli kaikista Israelin heimoista: - Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Ei ne valitut ole mitään Jehovantodistajia tai helluntailaisia, vaan Israelin heimon eri kansojen ihmisiä.
Ilm. 7:4
Minä kuulin myös sinetillä merkittävien määrän. Sinetin sai sataneljäkymmentäneljätuhatta, ja heitä oli kaikista Israelin heimoista:Ilm. 21:12
Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. [21:12,13: Hes. 48:31-34]
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31] - Anonyymi00006
Anonyymi00003 kirjoitti:
Kaikilla kansoilla tarkoitettiin Israelin heimon eri kansoja.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19476830/siionistikristityt-eivat-ole-kristittyja-jeesuksen-seuraajia
SYNTYPERÄ EI TEE JUUTALAISISTA TODELLISIA AABRAHAMIN LAPSIA
Joh.8
39 He vastasivat ja sanoivat hänelle: "Aabraham on meidän isämme". Jeesus sanoi heille: "***Jos olisitte Aabrahamin lapsia****, niin te tekisitte Aabrahamin tekoja.
40 Mutta nyt te tavoittelette minua TAPPAAKSENNE, miestä, joka on puhunut teille totuuden, jonka hän on kuullut Jumalalta. Niin ei Aabraham tehnyt.
41 Te teette isänne tekoja." He sanoivat hänelle: "Me emme ole aviorikoksesta syntyneitä; meillä on yksi Isä, Jumala".
42 Jeesus sanoi heille: "***Jos Jumala olisi teidän Isänne****, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt.
43 Minkä tähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sen tähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani.
44 ***TE OLETTE ISÄSTÄ PERKELEESTÄ***, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut ***murhaaja*** alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on ***valhettelija*** ja sen isä.
JUUTALAISET EIVÄT KANSAKUNTANA OLE ENÄÄ MISSÄÄN ERITYISASEMASSA
Matt.21
42 Jeesus sanoi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista: 'Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme'?
43 Sen tähden minä sanon teille: JUMALAN VALTAKUNTA OTETAAN TEILTÄ POIS JA ANNETAAN KANSALLE, JOKA TEKEE SEN HEDELMIÄ.
Matt.23
37 Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.
38 Katso, 'TEIDÄN HUONEENNE ON JÄÄVÄ HYLJÄTYKSI'.
JUMALA EI KATSO HENKILÖÖN TAI KANSALLISUUTEEN
Apt.t 10
34 Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ETTEI JUMALA KATSO HENKILÖÖN,
35 vaan että JOKAISESSA KANSASSA se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.
Luuk.10
25 Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä: "Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?"
26 Niin hän sanoi hänelle: "Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?"
27 Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi".
28 Hän sanoi hänelle: "Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää".
29 Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"
30 Jeesus vastasi ja sanoi: "Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi.
31 Niin vaelsi sattumalta eräs ***PAPPI*** sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse.
32 Samoin ***LEEVILÄINENKIN***: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse.
33 Mutta kun eräs ***SAMARIALAINEN***, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä.
34 Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä.
35 Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan'.
36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?"
37 Hän sanoi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta". Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä samoin". - Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:

37 Hän sanoi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta". Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä samoin".Jumalan lupaukset ja liitot koskee vain Aabrahamin jälkeläisiä, joita kaikki Israelin
12 heimon perilliset ovat.
Aabraham ja Jeesus kehottavat uskomaan Moosesta, ei mitään Tarsolaista murhamiestä Paavalia.
Luuk. 16:31
Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'"
Joh. 5:46
Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte myös minua -- juuri minusta hän on kirjoittanut. - Anonyymi00009
Anonyymi00005 kirjoitti:
Ilm. 21:12
Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. [21:12,13: Hes. 48:31-34]
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]"Uusi Jerusalem" kuvaa Jumalan HENGESTÄ syntynyttä seurakuntaa.
Ilm.21
9 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa täynnä seitsemää viimeistä vitsausta, ja puhui minun kanssani sanoen: "Tule tänne, minä ***näytän sinulle MORSIAMEN***, Karitsan vaimon".
10 Ja hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja ***näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin***, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä,
Gal.4
25 sillä HAAGAR on Siinain vuori Arabiassa ja ***vastaa nykyistä Jerusalemia***, joka elää orjuudessa lapsineen.
26 Mutta SE JERUSALEM, JOKA YLHÄÄLLÄ ON, on vapaa, ja se on **meidän äitimme**.
27 Sillä kirjoitettu on: **"Iloitse, sinä HEDELMÄTÖN, joka et synnytä**, riemahda ja huuda sinä, jolla ei ole synnytyskipuja. Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies."
30 Mutta mitä sanoo Raamattu? >>>> "AJA POIS ORJATAR POIKINENSA ; sillä orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa."
Hebr.11
14 Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata.
15 Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin;
16 mutta nyt he **pyrkivät parempaan, se on TAIVAALLISEEN**. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä >>>> HÄN ON VALMISTANUT HEILLE KAUPUNGIN. - Anonyymi00011
"Menkää siis ja tehkää KAIKKI KANSAT minun opetuslapsikseni..."
Ja tämä kumoaa tuon. Jeesus nimenomaan kehoittaa olemaan tuputtamatta kristinuskon kappaleita vieraisiin kulttuureihin:
Matt. 7:6 - Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä - Anonyymi00015
Anonyymi00011 kirjoitti:
"Menkää siis ja tehkää KAIKKI KANSAT minun opetuslapsikseni..."
Ja tämä kumoaa tuon. Jeesus nimenomaan kehoittaa olemaan tuputtamatta kristinuskon kappaleita vieraisiin kulttuureihin:
Matt. 7:6 - Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitäJuutalaiset olivat ilmeisesti koiria ja sikoja, koska tappoivat Jeesuksen.
Ja sinäkin olet vuohikristitty eli tosiasiassa et lainkaan kristitty, vaan siionistivuohi. - Anonyymi00017
Anonyymi00007 kirjoitti:
Jumalan lupaukset ja liitot koskee vain Aabrahamin jälkeläisiä, joita kaikki Israelin
12 heimon perilliset ovat.
Aabraham ja Jeesus kehottavat uskomaan Moosesta, ei mitään Tarsolaista murhamiestä Paavalia.
Luuk. 16:31
Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'"
Joh. 5:46
Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte myös minua -- juuri minusta hän on kirjoittanut."Jumalan lupaukset ja liitot koskee vain Aabrahamin jälkeläisiä, joita kaikki Israelin
12 heimon perilliset ovat."
Vaikka uskoisi teidän vuohikristittyjen tavoin, että ainoastaan syntyperäiset eli lihasta/luonnonmukaisesti syntyneet juutalaiset (lue: "Haagarin jälkeläiset") ovat Aabrahamin jälkeläisiä, niin siltikään yksikään siionisti tai muu juutalainen, JOKA EI USKO JEESUKSEEN, ei kuuluisi tähän Aabrahamin Hengen vaikutuksesta syntyneiden jälkeläisten (lue: "Saaran jälkeläiset") eli "lupausten lasten" joukkoon, sillä heillä ei ole Jeesuksen uskoa.
Gal.4 (1992 käännös)
Hagar ja Saara
21 Te, jotka tahdotte elää lain alaisuudessa, vastatkaa: ettekö kuule, mitä laki sanoo?
22 Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan, että Abrahamilla oli kaksi poikaa, joista toisen synnytti orjatar, toisen vapaa nainen. [1. Moos. 16:15, 21:2]
23 Orjattaren poika syntyi **luonnonjärjestyksen mukaisesti**, vapaan naisen poika sen sijaan **lupauksen voimasta**. [1. Moos. 16:4, 17:16]
24 Tämä on **VERTAUSKUVA**. Naisilla tarkoitetaan **kahta liittoa**. Toinen on Siinainvuoren liitto, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Hagar. [Jer. 31:32; Gal. 5:1; Hepr. 8:9]
25 HAAGAR tarkoittaa Arabiassa olevaa Siinainvuorta, ja sitä ***vastaa nykyinen Jerusalem***, joka lapsineen elää orjuudessa.
26 Mutta TAIVAALLINEN JERUSALEM on vapaa, ja se on meidän äitimme. [Hepr. 12:22; Ilm. 3:12, 21:2,10]
27 Onhan kirjoitettu: -- ILOITSE, SINÄ HEDELMÄTÖN, JOKA ET SYNNYTÄ! Riemuitse ja huuda, sinä joka et tunne synnytystuskia! Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies. [Jes. 54:1]
28 Veljet, te olette lupauksen lapsia, niin kuin Iisak oli. [Room. 9:8]
29 Niin kuin **LUONNONJÄRJESTYKSEN MUKAISESTI SYNTYNYT** silloin vainosi **HENGEN VAIKUTUKSESTA SYNTYNYTTÄ**, niin on laita nytkin.
30 Mutta mitä pyhät kirjoitukset sanovatkaan? "Aja pois orjatar ja hänen poikansa, sillä orjattaren poika ei saa jakaa perintöä vapaan naisen pojan kanssa." [1. Moos. 21:10]
31 Me emme siis, veljet, ole orjattaren vaan vapaan naisen lapsia. [Gal. 3:29]
Joh.8
39 He vastasivat ja sanoivat hänelle: "Aabraham on meidän isämme". Jeesus sanoi heille: "***Jos olisitte Aabrahamin lapsia****, niin te tekisitte Aabrahamin tekoja.
40 Mutta >>> nyt te tavoittelette minua >>> TAPPAAKSENNE, miestä, joka on puhunut teille totuuden, jonka hän on kuullut Jumalalta. Niin ei Aabraham tehnyt.
41 Te teette isänne tekoja." He sanoivat hänelle: "Me emme ole aviorikoksesta syntyneitä; meillä on yksi Isä, Jumala".
42 Jeesus sanoi heille: "***Jos Jumala olisi teidän Isänne****, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt.
43 Minkä tähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sen tähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani.
44 ***TE OLETTE ISÄSTÄ PERKELEESTÄ***, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut **murhaaja** alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on **valhettelija** ja sen isä.
Joh. 1:47
Jeesus näki Natanaelin tulevan tykönsä ja sanoi hänestä: "Katso, OIKEA ISRAELILAINEN, jossa **ei vilppiä ole**! - Anonyymi00021
Anonyymi00005 kirjoitti:
Ilm. 21:12
Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. [21:12,13: Hes. 48:31-34]
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]Juu. se on totta, että näin Raamatussa lukee. Ei muuta kuin kääntymään juutalaiseksi jos sinne haluaa ja uskoo ettei sinne muilla ole mahollisuutta. Turhaan täällä taivaspaikasta on kilvoitella mikäli näin todella on.0
- Anonyymi00022
Anonyymi00007 kirjoitti:
Jumalan lupaukset ja liitot koskee vain Aabrahamin jälkeläisiä, joita kaikki Israelin
12 heimon perilliset ovat.
Aabraham ja Jeesus kehottavat uskomaan Moosesta, ei mitään Tarsolaista murhamiestä Paavalia.
Luuk. 16:31
Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'"
Joh. 5:46
Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte myös minua -- juuri minusta hän on kirjoittanut.Joka uskoo noihin sanoihin ja siihen, ettei Jumala voi muuttaa mieltänsä on väärässä. Jumala on kuitenkin ylin, ei Jeesus joka on Jumalan poika. Juutalaisten synti oli se, että he naulasivat ristille Jeesuksen Jumalan pojan. Tässä tavallaan uudistui myös perisynti mikä oli jo annettu anteeksi sovituksessa ja mikä tapahtui ristiinnaulitsemisen yhteydessä.
Koska teko oli juutalaisten aiheuttama ja heidän tahto toteutui he yksin ovat tavallaan syyllisiä teoista jonka roomalaiset toteuttivat. Siinä on myös syy miksi juutalaisten tulee elää lain alla, koska he eivät ottaneet jeesusta vastaan vaan tuomitsivat hänet vääränä voideltuna. Lain alla ei voi elää siten, että jokainen piirtokin toteutuisi joten ne juutalaiset jotka eivät ota Jeesusta vastaan vapahtajana on tuomittu kadotukseen ja he jotka uskovat pelastetaan. Muista kansoista jotka uskovat Jeesuksen olevan Jumalan poika ja, että synnit on saatu anteeksi pelastetaan mikäli he ottavat Jumalan armon vastaan.
Täytyy ottaa huomioon myös se, että Jumalan armo on henkilökohtainen ei sitä saada koko perhekunta samaan aikaan vaikka uskoon voi tulla isompi lauma kerralla mikä on tosin erittäin harvinaista nykyaikana.
Saattaapi olla noin tai saattaapi olla olematta. - Anonyymi00024
Anonyymi00005 kirjoitti:
Ilm. 21:12
Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. [21:12,13: Hes. 48:31-34]
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]"Karitsan kahdentoista apostolin nimet."
Yhtään siionistia tai Jeesukseen uskomatonta juutalaista sinne kaupunkiin ei pääse. Sinne pääsevät ainoastaan ne, joilla on Jeesuksen usko ja jotka seuraavat Jeesusta. - Anonyymi00025
Anonyymi00007 kirjoitti:
Jumalan lupaukset ja liitot koskee vain Aabrahamin jälkeläisiä, joita kaikki Israelin
12 heimon perilliset ovat.
Aabraham ja Jeesus kehottavat uskomaan Moosesta, ei mitään Tarsolaista murhamiestä Paavalia.
Luuk. 16:31
Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'"
Joh. 5:46
Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte myös minua -- juuri minusta hän on kirjoittanut."Jumalan lupaukset ja liitot koskee vain Aabrahamin jälkeläisiä, joita kaikki Israelin
12 heimon perilliset ovat."
Jumalan lupaukset ja liitot koskee vain niitä juutalaisia, jotka USKOVAT JEESUKSEEN eli "Aabrahamin ja Saaran jälkeläisiä" (=Hengestä syntyneet "lupauksen lapset").
"Jos te uskoisitte Moosesta, USKOISITTE MYÖS MINUA -- juuri minusta hän on kirjoittanut."
Jumalan lupaukset ja liitot eivät siis koske niitä juutalaisia, jotka eivät usko Jeesukseen (=lihasta syntyneet Aabrahamin ja Haagarin jälkeläiset)
Eli kaikki siionistit jäävät kaupungin ulkopuolella.
Gal.4
24 Tämä on **kuvannollista puhetta**; nämä naiset ovat **kaksi liittoa**: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar;
25 sillä HAAGAR on Siinain vuori Arabiassa ja VASTAA NYKYISTÄ JERUSALEMIA, joka elää orjuudessa lapsineen.
30 MUTTA MITÄ SANOO RAAMATTU? >>> "AJA POIS ORJATAR POIKINENSA ; sillä orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa." - Anonyymi00026
Anonyymi00021 kirjoitti:
Juu. se on totta, että näin Raamatussa lukee. Ei muuta kuin kääntymään juutalaiseksi jos sinne haluaa ja uskoo ettei sinne muilla ole mahollisuutta. Turhaan täällä taivaspaikasta on kilvoitella mikäli näin todella on.0
"Ei muuta kuin kääntymään juutalaiseksi jos sinne haluaa"
Eivät juutalaiset ole tuonne menossa, sillä eivät he usko mihinkään kristittyjen Ilmestyskirjaan tai taivaalliseen Jerusalemiin, eivätkä myöskään Jeesukseen.
Juutalaiset uskovat MAALLISEEN "Haagar-Jerusalemiin" ja juutalaisistakin todennäköisesti vain siionistit. Monet juutalaiset vastustaa äärioikeistolaisia siionisteja ja sen sotarikoksia palestiinalaisia ja libanonilaisia kohtaan.
Nämä vuohikristityt ovat siionistien lobbareita ("suuren Babylonin kauppiaita" Ilm.18:23) , jotka levittää Israelin sotarikosministeriön valheellista propagandaa kristityille. - Anonyymi00028
Anonyymi00003 kirjoitti:
Kaikilla kansoilla tarkoitettiin Israelin heimon eri kansoja.
>>>>Kaikilla kansoilla tarkoitettiin Israelin heimon eri kansoja.<<<<<<
-----------
"etniset" kansat. - Anonyymi00030
Anonyymi00004 kirjoitti:
Ei ne valitut ole mitään Jehovantodistajia tai helluntailaisia, vaan Israelin heimon eri kansojen ihmisiä.
Ilm. 7:4
Minä kuulin myös sinetillä merkittävien määrän. Sinetin sai sataneljäkymmentäneljätuhatta, ja heitä oli kaikista Israelin heimoista:>>>>>Ei ne valitut ole mitään Jehovantodistajia tai helluntailaisia, vaan Israelin heimon eri kansojen ihmisiä.
Ilm. 7:4
Minä kuulin myös sinetillä merkittävien määrän. Sinetin sai sataneljäkymmentäneljätuhatta, ja heitä oli kaikista Israelin heimoista"
----------------
Sivuilta 25-26 lainausta Kirjasta :"Juutalaisin silmin -Luennot 1-6" Daniel Brecher -- Gefen kustannus 2010
”..Moraalinen kypsyys
Jumala kertoi Jesajalle, että kun Immanuel syntyy, hän tulee syömään "voita ja hunajaa siinä iässä, jolloin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän.
(Jes. 7.15). Hyvän ja pahan erottamisen ikä on elämän vaihe,jolloin lapsesta tulee aikuinen, joka kykenee tekemään valintoja omantuntonsa avulla.
Ilmestyskirjassa kuvataan esikoisille tarkoitettu rituaali, jota vietettiin Temppelissä, eräänlaisena mieheksi tulemisen siirtymä rituaalina. Hepreaksi sana tuhat ja härkä kirjoitetaan käyttäen samoja kirjaimia. Molemmat näyttävät samalta sanalta ilman vokaalimerkkejä …. Härkä-sanalla tarkoitettiin johtajaa, hallitsijaa ja jopa kuningasta.
Kun Ilmestyskirja — joka alun perin oli kirjoitettu hepreaksi — käännettiin kreikaksi, kreikkalainen kääntäjä luki sanan "härkä" ja tulkitsi sen sanaksi "tuhat". Tästä syntyi käsitys, jonka mukaan karitsa seisoi Siionin vuorella sadanneljänkymmenen neljäntuhannen kanssa, kun alkuperäinen teksti kertoi yhdestä karitsasta ja sadastaneljästäkymmenestäneljästä härästä. Sekä karitsa että härkä ovat puhtaita uhrieläimiä, joilla oli lupa olla Siionin vuorella, ja toimivat puhtaiden, valikoitujen ihmisten vertauskuvina.
Messiasta kuvataan karitsana, esikoisia härkinä. Temppelin sisäpiha, vain papistolle tarkoitettu alue, oli kielletty tavallisilta israelilaisilta, mutta pääsiäisenä oli tapana kutsua kaikkein parhaimmat esikoiset, 12 jokaisesta Israelin heimosta, sisään papiston ja Jumalan kasvojen eteen (Temppelin pihan mitta oli tasan 144 kyynärää, mainitaan esimerkiksi Ilmestyskirjassa 21:17. ja monta kertaa juutalaisissa lähteissä).
Luvussa 14.1-5 kerrotaan, että sisällä pojille annettiin soittimet ja heille opetettiin Mooseksen laulu, todennäköisesti Temppelin salaisia Psalmeja, joita he soittivat Jumalan edessä. Israelin maa oli Temppelin aikana jaettu 24:ään lääniin, joista jokaisesta oli vastuussa alueellinen vanhin pappi.
Nämä 24 vanhinta pappia kokoontuivat pääsiäisinä Temppelin sisäpihalle johtamaan tätä esikois- nuorukaisten rituaalia (Ilm. 14.3). Erityisesti mainitaan, että nämä nuorukaiset olivat kaikki poikia, jotka eivät vielä olleet koskettaneet naisiin ja olivat siis neitsyitä. Lisäksi, he olivat huuliltaan puhtaita, eivätkä puhuneet valhetta.
Valhetta ympärileikatun israelilaisen huulilta pidettiin erityisen vakavana syntinä, koska Jumalan Nimi on totuus (Midrash Korkea Veisu 1.9), vastoin kuin Saatana, joka on valheen isä. Koska esikoiset seisoivat Jumalan edessä, heidän päällään oli oltava Jumalan Nimi suojelumerkkinä (14.1)…”
- Anonyymi00002
Ei ketään suoraan taivaaseen tempaista.
Kaikki joutuu ensin tuomiolle tekojensa mukaan.
Pietari puhuu seurakuntalaisille.
1. Piet. 1:17
Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika. Tulloo.🏋♂️🏋♀️🏋⬆️👍
- Anonyymi00008
Ensin luste eli lahkot temmataan pois, jotta Jeesus voi tulla rauhassa takaisin.
Ap. t. 1:11
Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän."
Jeesus meni kuoltuaan taivaaseen. Ei hiippaile ja hengaile Sauluksen kaltaisten murhamiesten porukoissa missän erämaissa.
Matt. 24:26
"Jos siis teille sanotaan: 'Hän on tuolla autiomaassa', älkää lähtekö sinne, tai jos sanotaan: 'Hän on sisällä talossa', älkää uskoko sitä.- Anonyymi00018
"Ensin luste eli lahkot temmataan pois, jotta Jeesus voi tulla rauhassa takaisin."
Ja missähän tällaista huuhaata kerrotaan...?
- Anonyymi00010
Moikka Selef! Miten menee?
Suomessa vankeustuomiot liian lyhyitä mun mielestä.
Englannissa sopivia tuomioita. Murhaaja muslimi ei ehtinyt murhaamaan edes niin sai elinkautisen. Tuskin se on oikeasti elinkautinen, mutta Suomessa tuo allahin murhasuunnittelija ei välttämättä saisi mitään tuomiota.
https://www.youtube.com/watch?v=OBfbdFFpe1g- Anonyymi00027
"Murhaaja muslimi ei ehtinyt murhaamaan edes niin sai elinkautisen."
Murhaaja-siionistit sen sijaan ovat murhanneet Trumpin sotarikosjoukkojen ja vuohikristittyjen avustamana kymmeniä tuhansia avuttomia muslimeja, joista suurin osa on naisia ja lapsia ja tähän päälle vielä ne lukemattomat loppuiäkseen torsoiksi vammautuneet, eikä siionisteille ole tullut mitään rangaistusta.
VIELÄ.
- Anonyymi00012
Katso, valheen työtä on tehnyt kirjanoppineiden valhekynä. >> Jakeen lisätiedot. 8:9 Viisaat saavat häpeän, kauhistuvat ja joutuvat kiinni.
"Menkää siis ja tehkää KAIKKI KANSAT minun opetuslapsikseni..."
Kuten tuolla jäljempnä käy ilmi, Jeesus kielsi tuputtamasta kristinuskoa vieraisiin kulttuureihin. Mutta henkisen vallanahneet papit ratsastavat tällä lauseella: Menkää siis ja tehkää KAIKKI KANSAT minun opetuslapsiksen- Anonyymi00013
Kansoilla Jeesus tarkoittaa Israelin 12 heimon sukukunnan jälkeläisten kansoja.
Matt. 15:24
Mutta Jeesus vastasi: "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten. - Anonyymi00014
Anonyymi00013 kirjoitti:
Kansoilla Jeesus tarkoittaa Israelin 12 heimon sukukunnan jälkeläisten kansoja.
Matt. 15:24
Mutta Jeesus vastasi: "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.Ei siellä Pyhässä kaupungissa ole mitään pakanoiden pilareita, perustuksia eikä portteja. Paavalin nimeä ei edes tunneta.
Ilm. 21:12
Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. [21:12,13: Hes. 48:31-34]
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31] - Anonyymi00019
Anonyymi00014 kirjoitti:
Ei siellä Pyhässä kaupungissa ole mitään pakanoiden pilareita, perustuksia eikä portteja. Paavalin nimeä ei edes tunneta.
Ilm. 21:12
Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. [21:12,13: Hes. 48:31-34]
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]"Ei siellä Pyhässä kaupungissa ole mitään pakanoiden pilareita, perustuksia eikä portteja."
Ei niin, koska siellä on ainoastaan HENGESTÄ SYNTYNEITÄ "lupauksen lapsia" eli "Aabrahamin ja Saaran jälkeläisiä".
LIHASTA SYNTYNEILLÄ siionisteilla, joilla ei ole Jeesuksen uskoa ja jotka eivät seuraa Jeesusta eli "Aabrahamin ja Haagarin jälkeläisillä" ei ole sinne mitään asiaa.
Gal.4
25 sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen.
30 Mutta mitä sanoo Raamattu? "Aja pois orjatar poikinensa; sillä orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa."
31 Niin me siis, veljet, emme ole orjattaren lapsia, vaan vapaan.
Ilm.21:27
Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan AINOASTAAN NE, JOTKA OVAT KIRJOITETUT KARITSAN ELÄMÄNKIRJAN.
Ilm. 14:4
Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa; sillä he ovat niin kuin neitsyet. Nämä ovat ne, jotka SEURAAVAT KARITSAA, MIHIN IKINÄ HÄN MENEE. Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle, - Anonyymi00020
"Kuten tuolla jäljempnä käy ilmi, Jeesus kielsi tuputtamasta kristinuskoa vieraisiin kulttuureihin. Mutta henkisen vallanahneet papit ratsastavat tällä lauseella: Menkää siis ja tehkää KAIKKI KANSAT minun opetuslapsiksen"
Siionistivuohen Raamatun väännöksissä ei ole päätä eikä häntää...
Ilm. 5:9
ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset KAIKISTA SUKUKUNNISTA JA KIELISTÄ JA KANSOISTA JA KANSANHEIMOISTA
Ilm. 7:9
Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, KAIKISTA KANSANHEIMOISTA JA SUKUKUNNISTA JA KANSOISTA JA KIELISTÄ, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,
- Anonyymi00016
Miksi ihmeessä ei mene perille selväkään Raamatun Sana ?
Eli mitä pitää ensin tapahtua / toteutua, ennen kuin Herra tulemuksensa alussa tempaa morsiamensa Häntä vastaan yläilmoihin.
Paavali on kirjoittanut siitä täysin selväsanaisesti, joten miksi ei edes luetun ymmärtämistä löydy ?
2. Tessalonikalaiskirje 2
2. Tessalonikalaiskirje 3
1 Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
2 ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
!!!
3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
!!!
7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,- Anonyymi00032
Tuo tapahtuu ja monenmoista muutakin, mikäli UT:n sanaan on uskominen.
Onko siihen uskominen?
Vai näiden "profeettojen" omiin, Raamatun vastaisiin sanoihin?
Tällä foorumillahan pyörii uskonnon nimissä myös aktivisteja, jotka julistavat Raamatun, kuten apostolien, etenkin Paavalin sanan olevan valhetta!
- Anonyymi00023
Vähän arveluttaa tuo ylöstempaus siinä muodossa, kuin miten se esitetään tapahtuvaksi. Luulisi, että Jumalan valitut ei jäisi tuonne maan alle odottamaan ylös tempaamista siihen asti, kuin kyseinen tempaus tapahtuu. Kroppa jää ja sielu jatkaa matkaa Pyhän Hengen kanssa niin se vain menee.
Eikä sillä ole niin väliä miettiä mitä tulee tapahtumaan, sen näkee sitten, kun aika on edessä. Meillä Jumalan armon saaneilla asiat on helpommin ei tarvitse olla huolissaan tulevista koska kaikki on Jumalan käsissä.- Anonyymi00029
Jo nimitys "Tempaus" kertoo sen olevan helluntailaista harhaoppia ja johon kuuluu alatyylinen, raflaava ja epäraamatullinen arvuuttelu sen ajankohdasta vaikka Raamattu itse kertoo sen ajankohdan vasta tiettyjen tapahtumien jälkeen.
Tähän olennaisesti liittyy myös itse Jeesuksen herruuden halveksunta: korotetaan itsensä yli Kristuksen tietämyksen. Näin toimii myös aloittaja.
Kristityt ja Raamattu puhuvat "ensimmäisestä ylösnousemuksesta" ja tämä on eri tapahtuma kuin eksyttäjien opettama, tätä pyhää tapahtumaa herjaava, helluntailainen "tempaus". - Anonyymi00031
Anonyymi00029 kirjoitti:
Jo nimitys "Tempaus" kertoo sen olevan helluntailaista harhaoppia ja johon kuuluu alatyylinen, raflaava ja epäraamatullinen arvuuttelu sen ajankohdasta vaikka Raamattu itse kertoo sen ajankohdan vasta tiettyjen tapahtumien jälkeen.
Tähän olennaisesti liittyy myös itse Jeesuksen herruuden halveksunta: korotetaan itsensä yli Kristuksen tietämyksen. Näin toimii myös aloittaja.
Kristityt ja Raamattu puhuvat "ensimmäisestä ylösnousemuksesta" ja tämä on eri tapahtuma kuin eksyttäjien opettama, tätä pyhää tapahtumaa herjaava, helluntailainen "tempaus".Aloittaja ei kykene kunnioittamaan edes omaa harhaoppiaan "ylöstempavuksellisuuttaan" vaan vastoin Jumalan meille luomaa kaunista suomenkieltä, pilkkaa myös tuota lume-ylösnousemusta, helluntailaisittain pilkaten: "tempavuksellisuutta".
Kyseessä selvästi on henkivalta. Kielensä ei enää alistu ja taivu Jumalan suomenkielelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011663
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä421207Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23970Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita170806Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13770Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201703- 46689
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13657Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS35655Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39598