että kuollut voi herätä eloon. Heidän uskonsa mukaan kuollut herää eloon optimaalisissa olosuhteissa maailmankaikkeudessa. Tähän tarvitaan jonkinlainen alkulima tai kuuma lähde tai meteoriitti taivaasta. Me uskovat taas uskomme että Jumala teki ihmisen eläväksi sieluksi ja herätti Jeesuksen kuolleista. Heidän mukaan kuolleen herätti eloon onnelliset sattumat, meidän mukaamme kuollut herää eloon Jumalan vaikutuksesta ja voimasta.
Apostolien teot 26:8
'Miksi on teistä uskomatonta, että Jumala herättää kuolleet? '
1. Mooseksen kirja 2:7
'Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. '
Galatalaiskirje 1:1-5
' Paavali, apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt, ja kaikki veljet, jotka ovat minun kanssani, Galatian seurakunnille. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta, joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan! Hänen olkoon kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen. '
1. Korinttilaiskirje 6:14
'ja Jumala, joka herätti kuolleista Herran, on herättävä meidätkin voimallansa. '
Apostolien teot 17:31
'Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista." '
1. Timoteuskirje 2:5-7
'Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa, ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu — minä puhun totta, en valhettele — pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa. '
2. Korinttilaiskirje 5:19-21
'Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.'
Myös ateistit uskovat
19
110
Vastaukset 19
- Anonyymi00001
"että kuollut voi herätä eloon."
Totta kai voi, monet ovat olleet kuolleena useita minuutteja ennen elvytystä.
" Heidän uskonsa mukaan kuollut herää eloon optimaalisissa olosuhteissa maailmankaikkeudessa. Tähän tarvitaan jonkinlainen alkulima tai kuuma lähde tai meteoriitti taivaasta."
Väärin. Kuollut implikoi että on aiemmin ollut elossa. Elämän synty ei ole "kuolleesta" vaan "elottomasta".
"Heidän mukaan kuolleen herätti eloon onnelliset sattumat"
Kemialliset reaktiot eivät ole sattumaa.- Anonyymi00002
"Totta kai voi, monet ovat olleet kuolleena useita minuutteja ennen elvytystä."
Elvytyksessä sydän saadaan lyömään uudestaan, mutta ihminen ei siinä tilassa ole vielä päiviään päättänyt. Ristiinnaulitseminen, keihäällä lävistäminen ja kolme päivää haudassa tekevät elvyttämisen mahdottomaksi.
"Väärin. Kuollut implikoi että on aiemmin ollut elossa. Elämän synty ei ole "kuolleesta" vaan "elottomasta"."
1. Mooseksen kirja 2:7
'Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. '
Yleisesti puhutaan "kuolleesta aineesta" tai "elottomasta aineesta". Ateisti uskoo, että aine heräsi eloon kemiallisten sattumien kautta. Kemia ei ole löytänyt mitään prosessia jossa kuollut/eloton aine heräisi eloon.
Uskovainen uskoo että taikatempun takana on taikuri/Jumala, ateisti uskoo, että kani tupsahti hatusta itsellään. - Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:
"Totta kai voi, monet ovat olleet kuolleena useita minuutteja ennen elvytystä."
Elvytyksessä sydän saadaan lyömään uudestaan, mutta ihminen ei siinä tilassa ole vielä päiviään päättänyt. Ristiinnaulitseminen, keihäällä lävistäminen ja kolme päivää haudassa tekevät elvyttämisen mahdottomaksi.
"Väärin. Kuollut implikoi että on aiemmin ollut elossa. Elämän synty ei ole "kuolleesta" vaan "elottomasta"."
1. Mooseksen kirja 2:7
'Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. '
Yleisesti puhutaan "kuolleesta aineesta" tai "elottomasta aineesta". Ateisti uskoo, että aine heräsi eloon kemiallisten sattumien kautta. Kemia ei ole löytänyt mitään prosessia jossa kuollut/eloton aine heräisi eloon.
Uskovainen uskoo että taikatempun takana on taikuri/Jumala, ateisti uskoo, että kani tupsahti hatusta itsellään."Ristiinnaulitseminen, keihäällä lävistäminen ja kolme päivää haudassa tekevät elvyttämisen mahdottomaksi."
Jep, myös kuolleista ylösnouseminen kolmen päivän jälkeen on mahdotonta. Sellainen olisi taikuutta. Tyhjä hauta ei myöskään todista ylösnousemisesta, ruumis on voitu siirtää tai varastaa. On myös mahdollista että koko tarina tai osa siitä on sepitettä. Ainoa lähde tarinalle on kristillinen propaganda. Kristityt eivät tiedä edes Jeesuksen väitetyn haudan sijaintia.
"Yleisesti puhutaan "kuolleesta aineesta" tai "elottomasta aineesta"."
Ei ainakaan tieteellisessä kontekstissa, koska nämä kaksi tarkoittavat eri asioita.
Chatgpt:
"Kuollut ja eloton tarkoittavat eri asioita biologisesti.
Eloton tarkoittaa, ettei jokin ole koskaan ollut elävä. Esimerkiksi kivi, vesi, ilma ja hiekka ovat elottomia. Niillä ei ole soluja, aineenvaihduntaa eikä ne ole koskaan olleet eläviä organismeja.
Kuollut tarkoittaa, että jokin on ollut elävä, mutta sen elintoiminnot ovat pysyvästi päättyneet. Esimerkiksi kuollut puu, kuollut eläin tai kuollut bakteeri ovat kuolleita, koska ne olivat aiemmin eläviä."
"Ateisti uskoo, että aine heräsi eloon kemiallisten sattumien kautta."
Kemialliset reaktiot eivät tapahdu sattumalta, vaan luonnonlakien mukaisesti.
"Kemia ei ole löytänyt mitään prosessia jossa kuollut/eloton aine heräisi eloon."
Riippuu mitä elämän määritelmää käyttää. Esim. viruksia ei pidetä elävinä. Monia eri elämän synnyn prosesseja tiedetään ja niitä on voitu toistaa. Elämä itse koostuu orgaanisista yhdisteistä. Jos elämä ei ole tullut elottomasta aineesta, niin miksi elämä koostuu orgaanisista yhdisteistä? Senhän pitäisi muuten koostua aineista, joita ei löydy kuin elävistä olennoista.
"Uskovainen uskoo että taikatempun takana on taikuri/Jumala, ateisti uskoo, että kani tupsahti hatusta itsellään."
Itse asiassa uskovainen uskoo että kaikki luotiin tyhjästä, creation ex-nihilo. Elämä ei vieläkään syntynyt itsestään, vaan se syntyi materiasta kemiallisten prosessien avulla, elämä koostuu orgaanisista yhdisteistä joita esiintyy kaikialla maailmankaikkeudessa.
Me tiedämme jo osan näistä elämän syntymisen mekanismeista ja useita vaiheita on onnistuttu toistamaan laboratoriossa. Kokeellista tutkimusta on tehty kuitenkin vasta 70 vuotta, mutta tiedämme jo nyt valtavasti. Voin kuvitella että tieto on entistä tarkempi esim. 30 vuoden päästä.
Me emme ehkä koskaan tiedä koko kuvaa, mutta tieteellinen selitys on paljon uskottavampi ja osittain toistettavissa, toisin kuin 2600 vuotta vanha lähi-idästä peräisin oleva hebrealainen luomismyytti. - Anonyymi00005
Anonyymi00003 kirjoitti:
"Ristiinnaulitseminen, keihäällä lävistäminen ja kolme päivää haudassa tekevät elvyttämisen mahdottomaksi."

Me emme ehkä koskaan tiedä koko kuvaa, mutta tieteellinen selitys on paljon uskottavampi ja osittain toistettavissa, toisin kuin 2600 vuotta vanha lähi-idästä peräisin oleva hebrealainen luomismyytti.-Ateisti uskoo että kani ilmestyy hattuun itsestään.
- On omasta mielestään älykäs.
- Ateisti ei usko että Jumala voi herättää kuolleen eloon (sama kuin ei uskoisi, että koodari voi tehdä pelin jota voi pelata uudestaan jos häviää)
- Kokee myös olevansa älykäs.
Aika ristiriitaisia teidän johtopäätökset. - Anonyymi00008
Anonyymi00005 kirjoitti:
-Ateisti uskoo että kani ilmestyy hattuun itsestään.
- On omasta mielestään älykäs.
- Ateisti ei usko että Jumala voi herättää kuolleen eloon (sama kuin ei uskoisi, että koodari voi tehdä pelin jota voi pelata uudestaan jos häviää)
- Kokee myös olevansa älykäs.
Aika ristiriitaisia teidän johtopäätökset.Ateisti ei usko jumaliin. Siinä kaikki. Vaikeaa käsittää?
- Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Ateisti ei usko jumaliin. Siinä kaikki. Vaikeaa käsittää?
Mutta uskoo kuitenkin, että maailmankaikkeus tai jokin tuntematon ilmiö on saanut aikaan universumin ja elämän? Ihmisen on mahdoton olla uskomatta, että jokin on luonut kaiken. Ateisti ei vain anna jumalalleen persoonaa. Ateisti ei uskon muihin kuin omaan jumalaansa/luojaansa, joka on useimmiten yhdistelmä fysiikan lakeja ja evoluutioteoria. Ateistinen uskonto tarvitsisi tuon uuden määritelmän, koska sen virallinen määritelmä on looginen mahdottomuus.
- Anonyymi00010
Anonyymi00005 kirjoitti:
-Ateisti uskoo että kani ilmestyy hattuun itsestään.
- On omasta mielestään älykäs.
- Ateisti ei usko että Jumala voi herättää kuolleen eloon (sama kuin ei uskoisi, että koodari voi tehdä pelin jota voi pelata uudestaan jos häviää)
- Kokee myös olevansa älykäs.
Aika ristiriitaisia teidän johtopäätökset.Nyt alat toistamaan jo aikaisemmin sanomaasi. Se on verrattavissa käsien laittamiseen korville ja huutamista "La la laa, En kuule!".
Olet kyvytön ja haluton oppimaan mitään. - Anonyymi00011
Anonyymi00009 kirjoitti:
Mutta uskoo kuitenkin, että maailmankaikkeus tai jokin tuntematon ilmiö on saanut aikaan universumin ja elämän? Ihmisen on mahdoton olla uskomatta, että jokin on luonut kaiken. Ateisti ei vain anna jumalalleen persoonaa. Ateisti ei uskon muihin kuin omaan jumalaansa/luojaansa, joka on useimmiten yhdistelmä fysiikan lakeja ja evoluutioteoria. Ateistinen uskonto tarvitsisi tuon uuden määritelmän, koska sen virallinen määritelmä on looginen mahdottomuus.
Ateismia ei voi mitenkään vääntää miksikään uskonnoksi.
Kysymykset, joihin ei tiedetä vastauksia, jätetään avoimiksi.
Varmaa on vain, että ihmisen keksimä mielikuvitusolento ei ole mitään luonut. - Anonyymi00013
Anonyymi00003 kirjoitti:
"Ristiinnaulitseminen, keihäällä lävistäminen ja kolme päivää haudassa tekevät elvyttämisen mahdottomaksi."
Jep, myös kuolleista ylösnouseminen kolmen päivän jälkeen on mahdotonta. Sellainen olisi taikuutta. Tyhjä hauta ei myöskään todista ylösnousemisesta, ruumis on voitu siirtää tai varastaa. On myös mahdollista että koko tarina tai osa siitä on sepitettä. Ainoa lähde tarinalle on kristillinen propaganda. Kristityt eivät tiedä edes Jeesuksen väitetyn haudan sijaintia.
"Yleisesti puhutaan "kuolleesta aineesta" tai "elottomasta aineesta"."
Ei ainakaan tieteellisessä kontekstissa, koska nämä kaksi tarkoittavat eri asioita.
Chatgpt:
"Kuollut ja eloton tarkoittavat eri asioita biologisesti.
Eloton tarkoittaa, ettei jokin ole koskaan ollut elävä. Esimerkiksi kivi, vesi, ilma ja hiekka ovat elottomia. Niillä ei ole soluja, aineenvaihduntaa eikä ne ole koskaan olleet eläviä organismeja.
Kuollut tarkoittaa, että jokin on ollut elävä, mutta sen elintoiminnot ovat pysyvästi päättyneet. Esimerkiksi kuollut puu, kuollut eläin tai kuollut bakteeri ovat kuolleita, koska ne olivat aiemmin eläviä."
"Ateisti uskoo, että aine heräsi eloon kemiallisten sattumien kautta."
Kemialliset reaktiot eivät tapahdu sattumalta, vaan luonnonlakien mukaisesti.
"Kemia ei ole löytänyt mitään prosessia jossa kuollut/eloton aine heräisi eloon."
Riippuu mitä elämän määritelmää käyttää. Esim. viruksia ei pidetä elävinä. Monia eri elämän synnyn prosesseja tiedetään ja niitä on voitu toistaa. Elämä itse koostuu orgaanisista yhdisteistä. Jos elämä ei ole tullut elottomasta aineesta, niin miksi elämä koostuu orgaanisista yhdisteistä? Senhän pitäisi muuten koostua aineista, joita ei löydy kuin elävistä olennoista.
"Uskovainen uskoo että taikatempun takana on taikuri/Jumala, ateisti uskoo, että kani tupsahti hatusta itsellään."
Itse asiassa uskovainen uskoo että kaikki luotiin tyhjästä, creation ex-nihilo. Elämä ei vieläkään syntynyt itsestään, vaan se syntyi materiasta kemiallisten prosessien avulla, elämä koostuu orgaanisista yhdisteistä joita esiintyy kaikialla maailmankaikkeudessa.
Me tiedämme jo osan näistä elämän syntymisen mekanismeista ja useita vaiheita on onnistuttu toistamaan laboratoriossa. Kokeellista tutkimusta on tehty kuitenkin vasta 70 vuotta, mutta tiedämme jo nyt valtavasti. Voin kuvitella että tieto on entistä tarkempi esim. 30 vuoden päästä.
Me emme ehkä koskaan tiedä koko kuvaa, mutta tieteellinen selitys on paljon uskottavampi ja osittain toistettavissa, toisin kuin 2600 vuotta vanha lähi-idästä peräisin oleva hebrealainen luomismyytti."Tyhjä hauta ei myöskään todista ylösnousemisesta, ruumis on voitu siirtää tai varastaa."
Itse en puhuisi lainkaan haudasta, ruumiista, sen siirtämisestä tai varastamisesta, jos primäärilähteet puuttuvat ja varhaisimmat tarinat näistä tyhjistä haudoista on varmuudella ajoitettu noin 150 vuoden päähän väitetyistä tapahtumista. Väitettyjen tapahtumien ja väitteiden välillä on siis 150 vuotta ihan tyhjää. Näitä väitteitä ylläpidetään teologien oletuksella, että siinä välissä on ollut lähteitä, mutta ne ovat kadonneet. - Anonyymi00015
Anonyymi00009 kirjoitti:
Mutta uskoo kuitenkin, että maailmankaikkeus tai jokin tuntematon ilmiö on saanut aikaan universumin ja elämän? Ihmisen on mahdoton olla uskomatta, että jokin on luonut kaiken. Ateisti ei vain anna jumalalleen persoonaa. Ateisti ei uskon muihin kuin omaan jumalaansa/luojaansa, joka on useimmiten yhdistelmä fysiikan lakeja ja evoluutioteoria. Ateistinen uskonto tarvitsisi tuon uuden määritelmän, koska sen virallinen määritelmä on looginen mahdottomuus.
Mites se Jumala sai alkunsa?
- Anonyymi00019
Anonyymi00005 kirjoitti:
-Ateisti uskoo että kani ilmestyy hattuun itsestään.
- On omasta mielestään älykäs.
- Ateisti ei usko että Jumala voi herättää kuolleen eloon (sama kuin ei uskoisi, että koodari voi tehdä pelin jota voi pelata uudestaan jos häviää)
- Kokee myös olevansa älykäs.
Aika ristiriitaisia teidän johtopäätökset.Tarkoitit varmaan sanoa omia johtopäätöksiäsi ristiriitaisiksi?
Ateistit eivät väitä tuollaisia kuin tuossa esitit. Ja usein näyttää siltä, että uskovaiset kokevat ateistit liian älykkäiksi eivätkä siksi uskalla väitellä asioista näiden kanssa.
- Anonyymi00004
Tässä onkin puhuttu kreationismi palstalla.
Tässä yksi esimerkki.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19431799/mita-on-kreationismi
Kun tätä sinun luomista lähtee avaamaan, niin se muuttuu sitä mukaan järjettömämmäksi. Sinun käsitys on se, kuinka tämä jumala taikoi maasta biljoonia soluja valmiina jotka muuttuivat vaikka ihmiseksi jolla on symbioosi suhteita muihin eliöihin. Ilman näitä symbiooseja siis ihminen ei eläisi. Kaiken lisäksi tämä ihminen on aikuinen vaille kasvuvaiheita. Ja sama ongelma muissakin eliöstössä.
Itse asiassa kreationisteilla ei ole mitään havaintoa, mitä tämä Jumala nyt sitten lopulta taikoi valmiiksi. Hölmöimmät eivät edes ymmärrä tätä ongelmaa ja fiksuimmat sekoilevat baramiineilla. Eli tässä sinun Raamatun kirjaimellisessa kreationismissa ei ole taksonomiaa ollenkaan, joka on biologiassa äärimmäisen tärkeä.
Sitten tulee teillä ongelmia sukupuuttojen kanssa. Tuon Raamatun mukaan Jumala loi kaiken täydelliseksi, mutta se että ehdoton enemmistö maan historian eliöstöstä on kuollut ei sovi sellaiseen ollenkaan.
Teidän kreationismista ei ole minkäänlaista tieteellistä hypoteesia edes olemassa, siksi sinunkin täytyy turvautua tuohon satukirjaasi.
Ja sinun harmiksesi oikeat tieteet, kuten abiogenesis menee eteenpäin ja kehittyy kun te ruikutatte lähtöviivalla.
Siinä on toden totta eroa tutkia miten ensimmäiset RNA:t kehittyivät luonnollisesti ja siitä eteenpäin ketjua, kuin uskoa sokeasti kuinka joku vain taikoi kaiken valmiiksi.- Anonyymi00006
Abiogenesistä ei ole koskaan havaittu missään. Se on kuolleen muuttumista eläväksi eli uskoa ylösnousemukseen. Vaikka Jumala on tehnyt selväksi että yksin hän pystyy tuottamaan elämää kuolemasta, ateistit eivät usko vaikka näkevät mahdottomaksi ihmiselle tuottaa kuolleesta elämää. Näin on ollut alusta asti.
Ihmisten teoriat elämän synnystä abiogenesiksellä muistuttavat noitien reseptejä. Kiehuvaa vettä, salamoita, kiveä; näitä kun sekoitetaan riittävän suuressa padassa, riittävän pitkään, niin saadaan elämää. Nyt on noidat vaan keksineet, että tehdään resepti niin vaikeaksi,että voidaan ikuisesti pitää ihmisiä jännityksessä. - Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Abiogenesistä ei ole koskaan havaittu missään. Se on kuolleen muuttumista eläväksi eli uskoa ylösnousemukseen. Vaikka Jumala on tehnyt selväksi että yksin hän pystyy tuottamaan elämää kuolemasta, ateistit eivät usko vaikka näkevät mahdottomaksi ihmiselle tuottaa kuolleesta elämää. Näin on ollut alusta asti.
Ihmisten teoriat elämän synnystä abiogenesiksellä muistuttavat noitien reseptejä. Kiehuvaa vettä, salamoita, kiveä; näitä kun sekoitetaan riittävän suuressa padassa, riittävän pitkään, niin saadaan elämää. Nyt on noidat vaan keksineet, että tehdään resepti niin vaikeaksi,että voidaan ikuisesti pitää ihmisiä jännityksessä....
Ja nimenomaan vaikeaksi toteuttaa. Kun kuulemma vaaditaan juuri oikeat sääolot, lämpötilat, ilmasto jne. - Anonyymi00012
Anonyymi00006 kirjoitti:
Abiogenesistä ei ole koskaan havaittu missään. Se on kuolleen muuttumista eläväksi eli uskoa ylösnousemukseen. Vaikka Jumala on tehnyt selväksi että yksin hän pystyy tuottamaan elämää kuolemasta, ateistit eivät usko vaikka näkevät mahdottomaksi ihmiselle tuottaa kuolleesta elämää. Näin on ollut alusta asti.
Ihmisten teoriat elämän synnystä abiogenesiksellä muistuttavat noitien reseptejä. Kiehuvaa vettä, salamoita, kiveä; näitä kun sekoitetaan riittävän suuressa padassa, riittävän pitkään, niin saadaan elämää. Nyt on noidat vaan keksineet, että tehdään resepti niin vaikeaksi,että voidaan ikuisesti pitää ihmisiä jännityksessä."Abiogenesistä ei ole koskaan havaittu missään."
Älähän valehtele vaikka kiilusilmäinen hihhuli oletkin.
Abiogenesis nimenomaan on havaitta ja nyt tutkitaan vaiho-ehtoja miten se on tapahtunut.
"Havaitseminen" on erittäin helppoa. Pitää vain havaita että on aika jolloin ei ole ollut elämää ja sitten aika jolloin elämää on ja niiden välissä jossain kohtaa on tapahtunut abiogeneesi. - Anonyymi00014
Anonyymi00006 kirjoitti:
Abiogenesistä ei ole koskaan havaittu missään. Se on kuolleen muuttumista eläväksi eli uskoa ylösnousemukseen. Vaikka Jumala on tehnyt selväksi että yksin hän pystyy tuottamaan elämää kuolemasta, ateistit eivät usko vaikka näkevät mahdottomaksi ihmiselle tuottaa kuolleesta elämää. Näin on ollut alusta asti.
Ihmisten teoriat elämän synnystä abiogenesiksellä muistuttavat noitien reseptejä. Kiehuvaa vettä, salamoita, kiveä; näitä kun sekoitetaan riittävän suuressa padassa, riittävän pitkään, niin saadaan elämää. Nyt on noidat vaan keksineet, että tehdään resepti niin vaikeaksi,että voidaan ikuisesti pitää ihmisiä jännityksessä.Abiogenesis on juuri tieteellinen ala jossa käsitellaan havaintoja. Toisin kuin sinun uskomus.
Se ettet tunne yhtään asiaa on vain ja ainoastaan sinun ongelmasi.
Tämä sinun paniikki valehtelu on huvittavaa. Pistämpä lisää pökköä pesään.
Hoet "kuinka ateistit" mutta suurin osa teisteistä hyväksyy abiogenesiksen. Jopa suurin osa kristinuskoisista pitää tätä Raamatun luomista vertauskuvana.
Eli sinun uskoma luominen on niin absurdi, ettei edes sinun uskontosi kolleegat siihen usko.
Ja sinulle kerrottiin jo kuinka ainoastaan valehtelevat saarnaajat väittävät kuinka esimerkiksi kivi ja vesi ovat kuollutta materiaalia. Tästä tunnistaa helposti ketä on vedätetty. - Anonyymi00016
Anonyymi00006 kirjoitti:
Abiogenesistä ei ole koskaan havaittu missään. Se on kuolleen muuttumista eläväksi eli uskoa ylösnousemukseen. Vaikka Jumala on tehnyt selväksi että yksin hän pystyy tuottamaan elämää kuolemasta, ateistit eivät usko vaikka näkevät mahdottomaksi ihmiselle tuottaa kuolleesta elämää. Näin on ollut alusta asti.
Ihmisten teoriat elämän synnystä abiogenesiksellä muistuttavat noitien reseptejä. Kiehuvaa vettä, salamoita, kiveä; näitä kun sekoitetaan riittävän suuressa padassa, riittävän pitkään, niin saadaan elämää. Nyt on noidat vaan keksineet, että tehdään resepti niin vaikeaksi,että voidaan ikuisesti pitää ihmisiä jännityksessä.Tässä näkyy hyvin tämä uskovaisten logiikan puute.
Evoluutio toimisi, vaikka kukaan ei olisi kehittänyt evoluutioteoria.
Samoin abiogeneesi on tapahtunut, vaikka kukaan ei ole (vielä) kehittänyt teoriaa elämän synnystä.
Jokainen varmasti käsittää, että ainakaan elämää ei ole "synnyttänyt" mikään yliluonnollinen henkiolento.
- Anonyymi00017
moni on herännyt kuolleista , mutta ei samana henkilönä 🤣
https://en.wikipedia.org/wiki/Phineas_Gage - Anonyymi00018
On hyvä erottaa usko ja uskonnollinen usko. Uskonnollinen usko on taikauskoa, toisin kuin usko.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102321Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231024- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha589861- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31646- 69644