Rydman säästää veronmaksajien rahaa - Yle teki siitä skandaalin

No, Ylen persuviha on tuttua.

Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Yliopistot esitetään uhreina, ministeri vallan väärinkäyttäjänä.

Rydman on mennyt perusteluissaan pidemmälle kuin yksittäisen hankelistan karsintaan. Hän on jo aiemmin todennut viestipalvelu X:ssä, ettei sosiaali- ja terveysministeriön pitäisi ylipäätään jakaa tutkimusrahoitusta, koska yliopistoilla on jo oma rahoituskanavansa.

Eikä Rydman ole ehdottanut tutkimusrahoituksen lopettamista vaan sitä, että yliopistot päättäisivät tutkimusrahoituksestaan itse.

Rydman oli taas oikealla asialla, mutta puna-Yle veti herneen nenään.
1262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Rydman on kansan asialla.

Äänestä

Rydman on oikealla asialla- ei rahaa ole keikille jakaa -vaan osallistuvaan toimintaan -ja tarkka seulonta ja seuranta rahojen käytöstä. On enne näköjään jaettu ns väärin perustein - aatemaailma edellä - nyt siihen stoppi KIITOS.

Äänestä

Aloittajan mielipide vaikuttaa oikealta, ajattelin itsekin että Rydman on alkanut itse päättää akateemisesta tutkimuksesta ja sen rahoituksesta. Jos rahasta on niukkuutta, sen käyttämisen arvioinnin pitääkin olla riippumatonta muusta kuin todellisen tiedon tarpeesta ja varsinkin riippumaton poliittista intresseistä.

Akateemikot voisivat tutkia esimerkiksi miten sosiaaliturvan leikkaukset ja matala taso vaikuttaa perheväkivaltaa, päihteiden käytön yleistymiseen, muuhun rikollisuuteen,kansanterveyteen ja yleiseen ellämänhallintaan. Jos Kokoomus päättäisi tämän tutkimusalueen rahoituksesta, emme saisi samanlaisia tuloksia ja tietoa. Toinen kysymys on vielä se, päätyykö oikeakaan tieto ministeriöihin tai päätöksien pohjaksi. Tiedon pitää vielä ylittää poliittiset asenteet ja median kynnys.

Tämä vastaukseni oli asenteellista ennen kirjoittamista ja kirjoittamisen lopussa, mutta puolsi oikean ja oleellisen tiedon merkitystä.

Äänestä

Tuolla tavalla Suomi kuihtuu ja kuolee tyhmyyteen ja Persujen toimesta.
Kertokoon joku joka tietää, että pelkällä leikkaamisella ja säästämällä on joku maa noussut kukoistukseen ja menestykseen.

Äänestä

Ja taasen tämä YLE vihaajien saastapersujen sama aloitus joka ei pidä paikaansa sillä useat muutkin mediat ovat kirjoittaneet asiasta kriittísesti!!!
Ja muuten jos Ryydpoju haluaa oikeuteen asiasta niin Ryydpoju pääsee sitten oikeuteen asiasta ja vielä useammankin yliopiston kanssa tarvittaessa,,,

Äänestä

Pätevä ministeri.

Äänestä

Rydmanin pätevyys harmittaa Yleä ja vasemmistoa.

Äänestä

Puna YLE pitäis lakkauttaa

Äänestä
  • YLEn uutisissa on aina punaviherpainotus.

    YLEn toimittajia on aivan liian paljon.

    Puolet pois YLEn määrärahoista.

    Äänestä

Kaikki valtion käyttämä raha on tutkittava perusteellisesti, ja lopetetta turha rahan jakaminen. Vain siten saadaan velka vähenemään, ei toivomalla jatkuvaa kasvua, koska jatkuva kasvu on mahdottomuus.

Äänestä
  • Kaikki turha rahan jakaminen harmittaa tiukilla olevia taviksia.

    Äänestä

Eihän tuo kyseinen ukko ajattele kuin omaa etuaan, pa***t muista ihmisistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

No, Ylen persuviha on tuttua.

Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Yliopistot esitetään uhreina, ministeri vallan väärinkäyttäjänä.

Rydman on mennyt perusteluissaan pidemmälle kuin yksittäisen hankelistan karsintaan. Hän on jo aiemmin todennut viestipalvelu X:ssä, ettei sosiaali- ja terveysministeriön pitäisi ylipäätään jakaa tutkimusrahoitusta, koska yliopistoilla on jo oma rahoituskanavansa.

Eikä Rydman ole ehdottanut tutkimusrahoituksen lopettamista vaan sitä, että yliopistot päättäisivät tutkimusrahoituksestaan itse.

Rydman oli taas oikealla asialla, mutta puna-Yle veti herneen nenään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu