Luther ja upotuskaste

Lutherin oma henkilökohtainen mielipide kasteen osalta oli upotuskasteen puolella.

Luther korosti, että saksan kielen kastetta tarkoittava sana (Taufe) ja kreikaan kielen baptizein viittaavat kielellisesti nimenomaan veteen upottamiseen tai painamiseen. Teoksissaan hän totesi, että olisi oikein upottaa lapsi tai aikuinen kokonaan veteen ja nostaa sieltä ylös. Tämä toimitus vastasi täydellisesti kasteen hengellistä sisältöä:
synnillisen vanhan ihmisen hukuttamista ja uuden nousemista tilalle.

Hän vaati upottamista nimenomaan lapsille toisin kuin uudestikastajat jotka hylkäsivät vauvojen kasteen kokonaan. Vaikka upottaminen oli Lutherille mieluisin tapa, hän ei pitänyt sitä pelastuskysymyksenä. Jos vettä oli vähän tai kyseessä oli hätätilanne, myös valelukaste oli täysin pätevä, koska kasteen voima on Jumalan sanassa ja lupauksessa, ei
veden määrässä tai muodossa.

Yllä Lutherin näkemyksiä kasteesta ja kiistaton asia on, että myös lapsia kastettiin kristinuskon alkuaikoina ja tämä tapahtui todennäköisesti kokonaan upottamalla mikäli vettä oli tarpeeksi saatavilla.

Katolisessa kirkossa valelukaste yleistyi Länsi-Euroopassa 1100 - 1400-lukujen välisenä aikana mistä tapa siirtyi 1500-luvun loppupuolella Luterilaiseen kirkkoon. Näinollen kyseinen tapa ei ole Lutherin ajatuksen tuotosta vaan se on ollut käytäntö jo ennen uskonpuhdistusta.

6Kyseinen tapa mainitaan myös Didakhessa minkä kirjoitusajankohdaksi arvioidaan 100-lukua "Jos vesi ei riitä upotuskasteeseen, sitä voidaan valella kolme kertaa päähän."

Luther ei siis ole kyseisen tavan kristinuskoon tuonut henkilö. Jos joku vastustaa kyseistä tapaa siitä ei tarvitse syyllistää ainakaan Luterilaista kirkkoa tapa on käytössä muissakin kirkkokunnissa ja käytäntö ei ole Lutherista lähtöisin.