Venäjä kasvattaa armeijansa maksimivahvuutta

Entistäkään maksimivahvuutta saanut kasaan kun jo yrittää kasvattaa uuteen kokoon.

Vaihtaisi ladansa Posheen niikuin muutkin impotentit pikkukaluiset.

😄
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos on hyökkäyssodan tielle lähtenyt niin ei ole muuta suuntaa kuin jatkaa. Olisiko Hitler voinut jossain kohtaa sanoa että nyt on sodittu riittävästi, nyt ei enää sodita? Eli olisi.

Äänestä

Україно, геть хазар!

Äänestä
  • Da, da! Kyllä ryssä ajetaan Ukrainasta pois. Menee vielä pikkanen hetki.

    Äänestä

Kaksikymmentätuhatta euroa on nykyinen värväytymispalkkio.
30 prossaa nostettava, jotta tapettavia saadaan lisää.

Äänestä

Suomi tarvitsee älykkäitä ihmisiä ja sankareita, ja syntyy vain suomalaisia ​​. Onneksi heitä syntyy vähemmän kuin kuolee.

Äänestä

Putte on ajanut itsensä tiukasti nurkkaan ja sieltä pääseminen kunniallisesti on kovin vaikeaa ja siksi hän jatkaa epätoivoista hyökkäystään ja kansa kärsii ja köytyy ihan turhaan. Toivottavasti kansa nousee vastustamaan tuota järjettömyyttä mahdollisimman pian ja syöstää Putinin vallasta. Aina on tietenkin riski, että seuraaja on yhtä osaamaton ja ymmärtää vain voimankäytön olevan ainoa konsti pysyä vallassa.
Apinavaltio on ollut aina tuollainen ja se on surkea esimerkki oman järjestelmänsä aivottomuudesta ja ahneuden tuhosta. Sama on hieman toisella tavalla ahneuden ja itsekyyden tuhon tiellä, eli USA ja Trumpin vuoksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Entistäkään maksimivahvuutta saanut kasaan kun jo yrittää kasvattaa uuteen kokoon.

Vaihtaisi ladansa Posheen niikuin muutkin impotentit pikkukaluiset.

😄

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu