Vainotaanko adventisteja sapatin vuoksi?

Vainotaanko adventisteja sapatin vuoksi? Ei tietenkään. Sapatinviettäjiä kyllä vainotaan, mutta he ovat juutalaisia, eivät adventisteja, eikä heitäkään vainota sapatin vuoksi, mutta adventistit kyllä mielellään vainoavat niitä, jotka eivät vietä juutalaisten sapattia.

Miksi adventisteja ei vainota, vaikka Ellen White maalaili kauhukuvia tulevista vainoista? Hän jopa kehotti väkeään pakenemaan metsiin kuin jonkin eskatologisen partioretken perässä.

Polunkävijätoiminta adventtikirkossa on kuin hengellinen eräpartio, jonka koko tarkoitus on valmistaa väkeä siihen suureen vainoon, joka ei koskaan tule. Ajatus on, että kun maailma vihdoin “herää vainoamaan adventisteja”, he selviävät metsässä suolapussin, polunkävijäpuvun ja pukuun ommeltujen lapsenmielisten merkkiensä avulla.

Puku itsessään on kuin uskonnollinen partiokostyymi: rintapieli täynnä “arvomerkkejä”, jotka näyttävät siltä kuin joku olisi kopioinut ne suoraan ala-asteen askartelukerhosta.

Ja sitten se kaikkein herkullisin osa: “Kapteeni White, saanko puhutella!”, koko vouhotus perustuu siihen, että Ellen White “näki” kaiken etukäteen.
Todellisuudessa hän näki vain oman mielikuvitusmetsänsä.

Vainot jäivät näkemättä, historia jäi näkemättä, todellisuus jäi näkemättä. Mutta polunkävijämerkkejä kyllä nähtiin, ja niistä tehtiin kokonainen teologia.

Mutta miksi Ellen ei kirjoittanut sanaakaan siitä, että juutalaisia todella vainottiin, järjestelmällisesti, vuosikymmeniä, ja lopulta teollisen tuhon mittakaavassa?

Vastaus on kiusallisen yksinkertainen: profeetta, joka ei näe historian suurinta vainoa, ei ole profeetta. Ellen White ei ennustanut juutalaisten kohtaloa, ei nähnyt natsien nousua, ei nähnyt holokaustia. Hän näki vain oman lahkonsa sisäiset painajaiset ja projisoi ne maailmaan.

Jos profeetallisuus mitataan todellisuudentajulla, mittari ei Ellenin kohdalla värähtänyt.