ohjaustehostin

voi hyvänen aika sentään...vai ei sähköohjattu,nopeuden mukaan jäykistyvä ohjaustehostin kelpaa..siinäpä veivaat autoos supermarkettien parkkiruutuihin!(palanut kytkin ei muuten haise hyvälle!!)

Muistampa aikaa kun autot olivat vielä "naturel" mallisia. Ei ollut ohjaus- tai jarrutehostimia. Neljän pyörän lukkojarrutus oli yleensä isojen miesten heiniä, kun heiveröisemmät eivät jaksaneet polkea tarpeeksi lujaa. Yleensä saatiin vain takajarrut lukkoon. Ohjaustehostinta ei ollut kuin harvassa autossa, mutta olihan iso, ohutkehäinen ratti ja hidas ohjaus. Sitä sai pyöritellä parikin kierrosta enemmän kuin nykyisissä autoissa. Silti se oli raskas paikoillaan käännettäessä. Niiltä ajoilta on jäänyt tapa kääntää rattia vasta kun auto hieman liikkuu. Tuntuma tiehen oli kyllä paljon parempi. Kaikki epätasaisuudet löivät herkästi käsille ja yleensä ratti tärisi vaikka renkaat olisivatkin olleet tasapainossa.
Kun vertaa nykyiseen autoon, jossa on tehostimet, en kyllä vaihtaisi pois. Auto on hiljainen ja kevyt käsitellä. Kulkee suoraan kuin juna ja kääntyy täsmällisesti. Pysähtyy kevyesti ja suoraan.
Ihmettelenpä, mikä on tuo tehostamaton henkilöauto, jonka mainitset.

Oletkohan edes koskaan ajanut muuta ohjaustehostettua autoa kuin kaverin 12 vuotta vanhaa Toyota Camrya? Ainakin tekstistäsi voisi päätella niin.

Toki tunnottomia ohjauksia löytyy monestakin nykyautosta, mutta tuollainen yleistäminen ja ohjaustehostuksen totaalinen hylääminen on sentään liioiteltua. Haeppa vaikka joku uusi Bemari koeajolle (tai vaikka 5 vuotta vanhakin käy) niin huomaat että tuntumaa tiehen löytyy tehostetullakin ohjauksella.

Auton suunnassapysyminen ei kyllä johdu ohjauksen tehostuksesta.

Muistan yhden järkyttävän tapauksen 1980-luvun alusta. Pomoni pomon pomon jenkkirauta. Jouduin kerran ajamaan sillä 10-15 km. Kaistanvaihdot yhtä poukkoilua ilman minkäänlaista tuntumaa. Jarrut aivan yhtä arvaamattoman tunnottomiksi tehostetut. Sain panna kiittimet ristiin saatuani moisen rakkineen ehjänä pois käsistäni!

Viimeinen "oma" autoni ilman tehostinta oli Saab 900 GLs mallia 1983. Kyllähän sillä maantiellä ja motarilla ajeli, mutta parkkiruutuihin veivatessa oli kankea traktori! Ei ole ollut ikävä.

Nykyinen autoni on Peugeot 406 ST 2.0 vm 1996. Olen pitänyt kulkinetta uudesta saakka, pian 9 vuotta. Siinä on se simppelimpi hydraulinen tehostin, joka ei säädy ajonopeuden mukaan.

Parempaa ohjausta en ole vieläkään tavannut - en tehostetuista enkä tehostamattomista.

Ajelen nykyisin pari kertaa vuodessa sekä maastossa että maanteillä neuvostovalmisteisella maastokuorma-autolla, ZiL 157K:lla. Ajoneuvolla on militäärimenneisyys, mutta se on päässyt hyväkuntoisena reserviin joitakin vuosia sitten. Vaikka peli on valmistunut Lihatshovin tehtailla Moskovassa 1960- ja 70-lukujen vaihteessa, niin sen "ohjaustehostin" on selvästikin kopsattu esikuvasta, 1930-luvun vastaavasta 6×6-vetoisesta jenkkipelistä Studebakerista. Tuon ohjaustehostimen suunnittelijan täytyy olla nimeltään Armstrong! Toveri Lihatshovin ajaminen kasvattaa kummasti ohjastajankin käsivarsilihaksia. Eikä maastossa ajaessa parane pitää peukaloita ratinpuolien välissä, ellei halua irtopeukaloita ohjastamon lattialle!

Siltä se ohjaustehostimella varustettu auto tuntuu, jos puristaa rattia rystyset valkoisena ja hartiat valmiiksi lukossa. Sitten kun koko ajan vielä pyrkii ohjailemaan autoa, vaikka tarvetta ei olisi. Ei mene suoraan, ei.

Vanha japsikin menee ihan suoraan, kun osaa ottaa ratista kevyesti kiinni eikä turhia sompaile. Hartiat rennoksi ja hyvin kulkee vanhakin rassi.