Enpä olekaan ennen kiinnittänyt huomiota häneen.
Mutta Nasima Razmyarhan onkin loistava!
Anonyymi-ap
1394
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Enpä taida voida äänestää häntä?
Ja yleensä olen pienempiä puolueita äänestänyt
Suojatyö paikkaa vailla oleva rouva, vaalien jälkeen?
Loistavasti on soluttautunut demaripuolueen ytimeen. Lopullista tavoitetta ja seurauksia on helppo arvata.
Ei näköjään tarvitse olla tavallinen keskiverto suomalainen ollakseen hyvä, kansanedustajakin.
Sitä voisi äänestää.
Ainakin johonkin muuhun vaihto tulee perussuomalaisista
Hänhän vaikuttaa varteenotettavalta vaihtoehdolta.
Saman huomannut. En seurannut Nasimaa ennen mutta kiitos persujen ja kokoomuksen olen alkanut seurata ja hyvältä vaikuttaa.
Voihan hän ollakkin loistava, mutta suomalaista hänestä ei saa tekemälläkään.
Juuri näin se voi olla Suomessa Suomen kansalainen muttei Suomessa Suomalainen. Eihän sikakaan ole hevonen jos asuu hevostallissa
Ensimmäinen edellytys äänestäessään jotakin henkilön on, että hänen on oltava Suomalainen
Juuri näin. Ja SDP ELI SOSIALISTINEN DEMOKRAATTINEN PUOLUE. Jota Suomessa sosialisti sosialistit äänestää
Täytyypä mennä lukemaan hänen ajatuksiaan. Pakko olla hyviä ideoita jos perussuomalaiset ja osa kokoomuksesta on niistä ihan paniikissa.
Miksipä ei