Maahantunkeutuminen on ollut ase kauan

1990-luvun alussa Neuvostoliiton hajotessa Moskovassa opiskelleet somalialaiset jäivät ilman ylläpitoa.

Sen sijaan, että Neuvostoliitto olisi palauttanut heidät kotimaahansa, se antoi määräyksen, että lähtekää lentokoneella takaisin kotiinne tai me maksamme junalippunne Suomeen.

Tästä muodostui ensimmäinen somalialaisten tunkeutumisaalto Suomeen, jota seurasi myöhemmin perheenyhdistäminen ja maahanmuuttajaväestön kasvu.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ase se on edelleen. Mamutusta kannattavat ovat hyökkääjien kätyreitä.

Äänestä

Turhaan kirjoitat totuuksia. Palstan demaripummit haluavat vain valheita.

Äänestä

Nuo mukamas suvakit ja kaikkien vapaata maahan tulemista paapovat pääasiassa vassarit osoittautuvat hyvin naiiveiksi. Ei ole heillä mitään vastuullisuutta, että kuinka yhteiskunnalla on kantokykyä heitä hoivata, kun nykyisinkin täällä on liikaa huollettavia. Mutta viedään toisilta vaatteetkin päältä ja jaellaan mammonaa ympäriinsä laittomasti tuleville, kun vaan ne omat taskut pullottavat.

Äänestä

Neuvostoliitosta tuli korkeasti koulutettuja (?) sosialisteja, joilta loppui ilmainen täysihoito Neuvostoliiton hajottua. Vastaanotto Suomessa olikin aivan mahtavaa. Mitähän heille nyt kuuluu? Palasivatko he omaan kotimaahansa näyttämään, kuinka hyvin koulutetut sosialistit johtavat maataan? Vai jäivätkö he Suomeen ilmaiseen täysihoitoon?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

1990-luvun alussa Neuvostoliiton hajotessa Moskovassa opiskelleet somalialaiset jäivät ilman ylläpitoa.

Sen sijaan, että Neuvostoliitto olisi palauttanut heidät kotimaahansa, se antoi määräyksen, että lähtekää lentokoneella takaisin kotiinne tai me maksamme junalippunne Suomeen.

Tästä muodostui ensimmäinen somalialaisten tunkeutumisaalto Suomeen, jota seurasi myöhemmin perheenyhdistäminen ja maahanmuuttajaväestön kasvu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu