Feminiini ja maskuliini

Anonyymi-ap

Toisessa ketjussa keskusteltiin ’oikeasta naisesta’ ja ’oikeasta miehestä’. Keskusteluun tuotiin feminiini ja maskuliini prinsiippi.

Aloitus oli selvästikin tarpeellinen, siksi tähän jatkoa. Joistakin asioista olen aloittajan kanssa eri mieltä. Aloitetaan siitä, että maskuliini ja feminiini ovat nimenomaan energian laatuja, eivät kulttuurisia tai sosiologista ominaisuuksia/ilmiöitä. Ne ilmenevät kaikessa, eivät vain ihmisissä. Ne näkyvät merissä, kasveissa, eläimissä, sääilmiöissä.

Niiden olemassaolosta voi kiistellä, koska ne eivät sellaisenaan (energian laatuina) ole fyysisesti mitattavissa. Niiden olemassaolo kuitenkin tunnustetaan laajasti, jo tuhansia vuosia (mm kiinalaisessa lääketieteessä). Lisäksi, toisin kuin uskonnoista, niistä on epäsuoraa ’todistusaineistoa’. Esim ihmisessä maskuliinin ja feminiinin energian neurobiologisia ilmentymiä ovat hormonit. Feminiiniin liittyvät estrogeeni ja oksitosiini, maskuliiniin testosteroni.

Kuten toisen ketjun aloittaja totesikin, kaikissa ihmisissä on molempia energialaatuja, niiden määrä vain vaihtelee. Tämä näkyy esim siten, että miehillä on keskimäärin enemmän testosteronia kuin naisilla, naisilla puolestaan keskimäärin enemmän estrogeenia ja oksitosiinia. Energiat kuitenkin ’elävät’ ihmisessä eri elämäntilanteiden mukaan ja ihminen voi niihin ainakin jossakin määrin vaikuttaa. Esim tuoreen isän oksitosiinitasot nousevat huomattavasti kun hän hoivaa omaa lastaan (tai raskaudesta ja synnytyksestä toipuvaa puolisoaan). Mutta huom! feminiinissä ja maskuliinissa prinsiipissä ei ole kyse vain hormoneista - hormonit ovat vain yksi esimerkki niiden ilmentymistä.

Kaikessa elollisessa vaikuttaa feminiinin ja maskuliinin vuorovaikutus. Kiinalaisessa lääketieteessä ajatellaan, että näiden prinsiippien tasapaino tuottaa terveyttä ja onnellisuutta. Tämä puolestaan EI tarkoita sitä että pyrkimyksenä olisi kaikkien tasapäistäminen. Pyrkimyksenä on että jokaisen yksilön feminiini ja maskuliini ovat yksilökohtaisessa tasapainossa, JA että feminiini sekä maskuliini olisivat tasapainossa yhteisössä / yhteiskunnassa / maailmassa / maailmankaikkeudessa.

Toisessa aloituksessa kuvattiin hieman näitä prinsiippejä, mutta kuvaukset jäivät mielestäni hieman vajaiksi. Feminiini on paitsi hoivaavaa, lempeää, ’pyöreää’ energiaa, niin myös luovaa, intuitiivista sekä tarvittaessa rajua ’leijonaemoenergiaa’, elämä-kuolema-elämä sykliä ylläpitävää energiaa. Maskuliini puolestaan selkeää, ’laatikkomaista’, rakenteita, suoruutta, turvaa tuovaa.

Lisäksi mainittiin (kiinalaisen lääketieteen) yin ja yang, ja toistettiin yleinen väärinkäsitys yinin ’heikkoudesta’ suhteessa yaniin. Näin ei kiinalaisessa lääketieteessä(kään) todella ole, koska yinin ’pimeydestä’ (vrt kohtu) syntyy kaikki elämä (jota yang suojelee).

Maapallolla on takanaan abrahamilaisten uskontojen mukanaan tuoma pitkä ajanjakso, jonka aikana feminiini prinsiippi on systemaattisesti alistettu ja häpäisty, ja on yritetty aivopestä (välillä onnistuneestikin) ihmiset uskomaan, että feminiini on prinsiipeistä heikompi ja se, jota jokaisen tulisi hävetä itsessään. Tästä syystä koko maapallo kärsii tällä hetkellä epätasapainotilasta. Tämä ei ole vain miesten ylivaltaa, vaan yleisemmin maskuliinin prinsiipin ylivaltaa, jossa maapalloa ja sen elollisia olentoja käytetään kuin ne olisivat rajattomasti saatavilla olevia resursseja.

Juuri nyt maailmassa on suuri yinin palautuksen tarve.

20

114

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onko todisteita sen puolesta, että kiinalainen lääketiede olisi muuta kuin täydellistä hölynpölyä? Vai pitääkö siihen vain uskoa? Jos pitää, niin miten kiinalainen lääketiede eroaa uskonnosta?

      • Anonyymi00003

        Henkilökohtainen mielipiteeni:

        Mielestäni on täyttä HÖLYNPÖLYÄ sellainen länsimaisen lääketieteen näkemys, että kaikki sairaudet ovat vain sopivan lääkkeen puutetta. 🙃 Tämä näkemys hyödyttää kaikkein parhaiten farmaseuttista teollisuutta, ei yksittäistä ihmistä.

        Samaan hengenvetoon tunnustan useiden kemiallisesti valmistettujen lääkkeiden korvaamattoman suuren arvon, esim. kipulääkitykset, antibiootit, joidenkin tappavien tartuntatautien rokotukset ja niin edelleen.

        Mutta anteeksi vain. Mielestäni terveydenhoito on muutakin kuin lääkkeiden määräämistä. Se ei vielä vie meitä suoraan kiinalaiseen lääketieteeseen, mutta se vie meidät filosofiaan, jossa sairauksien ehkäisylle annetaan suurempi painoarvo kuin niiden hoitamiselle. Sinun, joka ymmärrät jotain taloudesta, pitäisi hyvin nopeasti huomata tällaisen ajattelutavan yhteiskunnalliset edut.

        Pieni paradigmaongelma syntyy siitä, että kiinalainen lääketiede sisältää myös subjektiivisia elementtejä. Länsimainen lääketiede ei voi niitä sisältää, koska ne eivät kuulu luonnontieteelliseen tiedon hankkimisen tapaan.

        🦄


      • Anonyymi00003 kirjoitti:

        Henkilökohtainen mielipiteeni:

        Mielestäni on täyttä HÖLYNPÖLYÄ sellainen länsimaisen lääketieteen näkemys, että kaikki sairaudet ovat vain sopivan lääkkeen puutetta. 🙃 Tämä näkemys hyödyttää kaikkein parhaiten farmaseuttista teollisuutta, ei yksittäistä ihmistä.

        Samaan hengenvetoon tunnustan useiden kemiallisesti valmistettujen lääkkeiden korvaamattoman suuren arvon, esim. kipulääkitykset, antibiootit, joidenkin tappavien tartuntatautien rokotukset ja niin edelleen.

        Mutta anteeksi vain. Mielestäni terveydenhoito on muutakin kuin lääkkeiden määräämistä. Se ei vielä vie meitä suoraan kiinalaiseen lääketieteeseen, mutta se vie meidät filosofiaan, jossa sairauksien ehkäisylle annetaan suurempi painoarvo kuin niiden hoitamiselle. Sinun, joka ymmärrät jotain taloudesta, pitäisi hyvin nopeasti huomata tällaisen ajattelutavan yhteiskunnalliset edut.

        Pieni paradigmaongelma syntyy siitä, että kiinalainen lääketiede sisältää myös subjektiivisia elementtejä. Länsimainen lääketiede ei voi niitä sisältää, koska ne eivät kuulu luonnontieteelliseen tiedon hankkimisen tapaan.

        🦄

        Tunnistan, että länsimainen lääketiede on enimmäkseen tiedonkäsittelyä: epikriisejä, diagnooseja, lausuntoja, todistuksia, hoito-ohjeita, paljon kokeita, kuvantamista, vähän rokotteita ja paljon lääkemääräyksiä. Melko vähän sitten puukkoa ja toimenpiteitä, jotka jotenkin ovat verrannollisia kiinalaisiin akupunktioihin yms., joskin länsimaiset operaatiot luultavasti paljon vaikuttavampia.

        Meillä puhutaan terveydenhoidosta ja hyvinvoinnista, vaikka paljon enemmän kaikki pyörii sairauksien hoidon ja pahoinvoinnin ympärillä. Viimeisin iso käänne taitaa olla lihavuuslääkkeiden yleistyminen. Onhan tällaisella ainakin BKT:a kasvattava vaikutus, että osa ihmisistä kehittää jatkuvasti uusia ongelmia ja osa niihin ratkaisuja. Noin sata vuotta sitten ihmisen vielä piti olla varsin varakas ja muuten hyvinvoiva ollakseen lihava.


      • Anonyymi00008

        En valitettavasti ole kiinalaisen lääketieteen asiantuntija, mutta tiedän, että lukuisat kiinalaisen lääketieteen peruspilarit on sittemmin todistettu länsimaisen lääketieteen toimesta. Esimerkkinä meridiaanit = hermosto(linjat).

        Noin sivuhuomiona toteaisin, että meille länsimaisille tiede on usein aikamoinen pyhä lehmä. Vain sen tuottamaa tietoa pidetään validina (esim 2kk kestänyt muutaman kymmenen potilaan lääketutkimus) vaikka toisessa vaakakupissa on kymmenien vuosien kokemusperäinen tieto. Se, että jotakin tietoa ole kirjattu, ei tee tietoa olemattomaksi.


      • Anonyymi00009
        scrg kirjoitti:

        Tunnistan, että länsimainen lääketiede on enimmäkseen tiedonkäsittelyä: epikriisejä, diagnooseja, lausuntoja, todistuksia, hoito-ohjeita, paljon kokeita, kuvantamista, vähän rokotteita ja paljon lääkemääräyksiä. Melko vähän sitten puukkoa ja toimenpiteitä, jotka jotenkin ovat verrannollisia kiinalaisiin akupunktioihin yms., joskin länsimaiset operaatiot luultavasti paljon vaikuttavampia.

        Meillä puhutaan terveydenhoidosta ja hyvinvoinnista, vaikka paljon enemmän kaikki pyörii sairauksien hoidon ja pahoinvoinnin ympärillä. Viimeisin iso käänne taitaa olla lihavuuslääkkeiden yleistyminen. Onhan tällaisella ainakin BKT:a kasvattava vaikutus, että osa ihmisistä kehittää jatkuvasti uusia ongelmia ja osa niihin ratkaisuja. Noin sata vuotta sitten ihmisen vielä piti olla varsin varakas ja muuten hyvinvoiva ollakseen lihava.

        "Meillä puhutaan terveydenhoidosta ja hyvinvoinnista, vaikka paljon enemmän kaikki pyörii sairauksien hoidon ja pahoinvoinnin ympärillä."

        Hyvinvointi ja tasapaino on juuri se seikka, jonka kiinalainen lääketiede ymmärtää mielestäni paremmin kuin länsimainen lääketiede.

        Itse en pidä lihavuuslääkkeitä niin intrusiivisena hoitona kuin lihavuusleikkauksia. Ihan täysin en ymmärrä kemiallista GLP-1-agonistien käyttöä laihdutuksessa siksi, että ne lisäävät insuliinin eritystä ja vähentävät glukagonin eritystä. Tällöin glukoneogeneesi estyy. Ruokahalun vähentymisen saa aikaan myös ketoosityylisellä syömisellä, mutta siinä insuliinin eritys pysyy alhaisena ja glukagonin korkeampana. Glukoneogeneesi aktivoituu ja rasva otetaan käyttöön kehosta. Tämä oli vähän yksinkertaistettua, mutta mielestäni ruokavalion avulla aikaansaatu glukoneogeneesi on helpompi tapaa vähentää kehon rasvaa kuin GLP-1-agonistien käyttö.

        Kaikella kunnioituksella kaikille, jotka ovat käyneet läpi lihavuusleikkauksen ja saaneet siitä avun: mielestäni toimenpide on verrattavissa siihen, että pää leikataan pois sen vuoksi, että se on kipeä.

        🦄


    • Anonyymi00001

      Ooh, olen inspiroinut jotakuta aiheen syventämiseen! 🤩

      Mainiota! 💡✨🙏😎

      Tekstisi meni muutaman portaan syvemmälle kuin omani. 🙏 Myönnän, etten tiedä prinsiipeistä läheskään yhtä paljon kuin sinä. 😵

      "Joistakin asioista olen aloittajan kanssa eri mieltä. Aloitetaan siitä, että maskuliini ja feminiini ovat nimenomaan energian laatuja, eivät kulttuurisia tai sosiologista ominaisuuksia/ilmiöitä. Ne ilmenevät kaikessa, eivät vain ihmisissä. Ne näkyvät merissä, kasveissa, eläimissä, sääilmiöissä. "

      Tästä en sanoisi olevani eri mieltä. Minulla ei vain ole analyyttisiä työkaluja ajatella asioita muuten kuin niissä aihepiireissä, joihin olen tähän mennessä perehtynyt.

      "Lisäksi mainittiin (kiinalaisen lääketieteen) yin ja yang, ja toistettiin yleinen väärinkäsitys yinin ’heikkoudesta’ suhteessa yaniin. Näin ei kiinalaisessa lääketieteessä(kään) todella ole, koska yinin ’pimeydestä’ (vrt kohtu) syntyy kaikki elämä (jota yang suojelee)."

      Tässä saatoin hyvin olla väärässä. Tarkoitin heikkoudella sitä, mitä kuvasit seuraavassa kappaleessasi (joka alkaa "Maapallolla on takanaan..."), ja valitettavasti jin/yin ja jang/yang joutuivat epähuomiossa samaan epätasapainokategoriaan. Kiinalaisen kulttuurin tuntemukseni on vaatimaton.

      Olen ehdottomasti samaa mieltä tästä:
      "Juuri nyt maailmassa on suuri yinin palautuksen tarve."

      Ajattelen, että siihen tarvitaan molempia prinsiippejä, koska sekä maskuliini että feminiini kärsivät nykyisestä epätasapainotilasta. ⚖

      🦄

      • Anonyymi00002

        Taas jotain yksinkertaisuutta tarjolla, olkaa hyvä.


    • Yksinkertaistetusti, jos joku väittää ettei ole femiiniä ja maskuliinia energiaa, joutuu kieltämään myös miinus- ja plusnavat.

      Jään seurailemaan keskustelua.

    • Anonyymi00004

      Yksisarvinen ei ole terävin kynä.

      • Anonyymi00005

        En, mutta kieli taitaa valitettavasti olla terävin. 🙈

        🦄


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        En, mutta kieli taitaa valitettavasti olla terävin. 🙈

        🦄

        18:19
        No ei kyllä ole.


      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        18:19
        No ei kyllä ole.

        No, hyvä niin. En laske terävintä kieltä varsinaisesti meriiitiksi. 😄

        🦄


    • Akupunktio toimii, on testattu. Plantaarifaskiitti parani. Reilun 2 vuotta halttasi saaden molempiin lonkkiin bursiitin kunnes menin akupuntioon. Kipu jäi sinne.

      • Anonyymi00010

        Olen itsekin huomannut, että erinäiset meridiaaneihin perustuvat hoidot toimivat. 👍 Akupunktiota en ole kokeillut.

        Meni minulla kyllä kauan, ennen kuin kokeilin kyseistä hoitoa. Ja minua nauratti sekä hoidon aikana että sen jälkeen. En tietenkään nauranut. Pääasia kuitenkin, että kipu katosi. 😄

        🦄


      • Anonyymi00010 kirjoitti:

        Olen itsekin huomannut, että erinäiset meridiaaneihin perustuvat hoidot toimivat. 👍 Akupunktiota en ole kokeillut.

        Meni minulla kyllä kauan, ennen kuin kokeilin kyseistä hoitoa. Ja minua nauratti sekä hoidon aikana että sen jälkeen. En tietenkään nauranut. Pääasia kuitenkin, että kipu katosi. 😄

        🦄

        Kipu katosi juu. Migreenitkin väheni kun nisjan ja kallon akupunktiossa kävin.👍

        Suosittelen, ei oo humpuukia.


    • Anonyymi00011

      jotyenkinn iin jos meneejonnekin käymään vaikka siskokseksen luokse: et kyllä jatkuvasti voi olla täällä vähän aikaa voitit

    • Feminiinisyys ja maskuliinisuus eivät ole sukupuoleen sidonnaisia niin kuin taas mies ja nainen ovat. Mies voi olla niin maskuliininen kuin feminiininen ja nainen voi olla feminiininen ja myös maskuliininen.

      Nämä asiat ovat myös kulttuurisia eli niissä maissa missä ei olla ihan niin tasa-arvoisia tai ollaan perinteisempiä naiset ovat usein feminiinisempiä ja miehet maskuliinisempia. Tasa-arvoisemmissa yhteiskunnissa niin kuin vaikka Pohjoismaissa yksilöiden vapaus päättää itse omasta ulkoisesta tyylistään on laajempi.

      Feminiinisyys ja maskuliinisuus voi olla myös syvempi asia kuin vain ulkoinen. Nainen voi olla ulkoisesti feminiinen, mutta käytökseltään maskuliinisempi. Myös ulkoisesti maskuliisempi mies voi olla käytökseltään pehmeä ja lempeä (perinteisesti feminiinisiksi miellettyjä ominaisuuksia).

      • Anonyymi00012

        Olen kanssasi samaa mieltä, kuitenkin tämän aloituksen aiheena ovat feminiini ja maskuliini prinsiippi / energia, jotka ovat eri asia kuin feminiinisyys ja maskuliinisuus.


      • Anonyymi00014

        "Nämä asiat ovat myös kulttuurisia eli niissä maissa missä ei olla ihan niin tasa-arvoisia tai ollaan perinteisempiä naiset ovat usein feminiinisempiä ja miehet maskuliinisempia."

        Hofsteden mukaan kulttuurin maskuliinisuuden määritelmään kuuluu se, että sukupuolten eroja korostetaan:

        "Masculinity

        Masculinity is the extent to which the use of force in endorsed socially.

        In a masculine society, men are supposed to be tough. Men are supposed to be from Mars, women from Venus. Winning is important for both genders. Quantity is important and big is beautiful. In a feminine society, the genders are emotionally closer. Competing is not so openly endorsed, and there is sympathy for the underdog.

        This is NOT about individuals, but about expected emotional gender roles. Masculine societies are much more openly gendered than feminine societies."

        https://geerthofstede.com/culture-geert-hofstede-gert-jan-hofstede/6d-model-of-national-culture/


        AI-käännös:

        "Maskuliinisuus

        Maskuliinisuus on se, missä määrin väkivallan tai voiman käyttö saa yhteiskunnallisen hyväksynnän.

        Maskuliinisessa yhteiskunnassa miesten oletetaan olevan kovia. Oletuksena on, että miehet ovat Marsista ja naiset Venus-planeetalta. Voittaminen on tärkeää molemmille sukupuolille. Määrä on tärkeää, ja suuri on kaunista. Feminiinisessä yhteiskunnassa sukupuolet ovat tunnetasolla lähempänä toisiaan. Kilpailemista ei tueta yhtä avoimesti, ja heikommassa asemassa olevia kohtaan tunnettaan myötätuntoa.

        Tässä ei puhuta yksilöistä, vaan odotetuista emotionaalisista sukupuolirooleista. Maskuliinisissa yhteiskunnissa sukupuolten väliset erot näkyvät ja korostuvat paljon avoimemmin kuin feminiinisissä yhteiskunnissa."


        En oikein hyvin saa selvää tuolla Hofsteden sivulla olevan maskuliinisuutta kuvaavan kartan numeroista, mutta käsittääkseni Suomen maskuliinisuuspisteet ovat välillä 22 - 34. Ruotsi ja Norja ovat meitä vähemmän maskuliinisia ja esimerkiksi Keski-Eurooppa selvästi enemmän maskuliininen.

        "Nainen voi olla ulkoisesti feminiinen, mutta käytökseltään maskuliinisempi. Myös ulkoisesti maskuliisempi mies voi olla käytökseltään pehmeä ja lempeä (perinteisesti feminiinisiksi miellettyjä ominaisuuksia)."

        Kuvailet mm. minun parisuhdettani tässä. 😁 Mutta hyvin moni kyllä olettaa, että jos nainen on feminiinisen näköinen, hänen aivonsa ovat feminiiniset. Olen tietysti elämäni aikana ottanut kaiken jekuttamisen irti tästä ominaisuudestani. 😄

        🦄


    • Anonyymi00013

      Taitaa olla taas jotain höttöfilosofointia.
      Googlettakaa, niin pääsette vähemmällä.
      Vilma

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      75
      756
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      143
      743
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      666
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      644
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      643
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      624
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      587
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      521
    9. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      511
    10. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      493
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      486
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      466
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      401
      448
    14. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      76
      431
    15. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    16. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      406
    17. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      390
    18. Mikä on toinen nimesi?

      😊
      Ikävä
      28
      384
    19. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      36
      382
    20. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      59
      382
    Aihe